Muita joiden elämän ero on pilannut?

Juuri tuon takia elämää ei rakenneta toisen ihmisen varaan. Kun suhde lähtee, katoaa myös omalta elämältä pohja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin ottaa. Yritin onnistua. Tein. Nyt mennyt 6 vuotta ja kaikki raunioina

Kannattiko rakentaa elämä pelkästään miehen varaan? Toivottavasti nykynuoriso ymmärtää paremmin.

Minkä varaan elämä pitäisi rakentaa? Meillä oli yritys, joka meni samalla. Lapset oireilevat vaikeaa eroa ja minä en enää jaksa.

Sinun on haettava apua. Soita ensiksi johonkin kriisipuhelimeen.

Tätä ketjua kun lukee ymmärtää miksi on niitä katkeria, kiusaa tekeviä ex naisia. Ei elämä lopu vaikka suhde loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Olen minäkin saanut ja saavutanut eron jälkeen asioita. Minulla on työpaikka, koti, uusi ihmissuhde. Mutta mikään ei pysy kasassa. Olin rakentanut elämäni. Se vietiin pois. Koti, yritys, perhe, koko sosiaalinen verkko niiden ympärillä. Pitkä liitto ja yhteinen elämä meillä molemmilla. Ero oli ruma. Minä jätetty. Minä oireilen menetyksen lisäksi henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Selvää vainoamista, joka onneksi on jo vihdoin loppumassa. Lapset oireilevat tietysti minun tuskaani ja katkeruuttani. Mutta vahvasti myös sitä mitä toinen vanhempi heille teki ja tekee edelleen. Ap

Minä ymmärrän sinua kaikesta, mitä kirjoitat. Ja väitän, että meidän yhteinen nimittäjä on juuri tuo henkinen väkivalta on se ongelma. Minun toipumiseni tapahtui vasta, kun vainoaminen loppui noin 6-7 vuotta erosta.

Vierailija kirjoitti:

Olen minäkin saanut ja saavutanut eron jälkeen asioita. Minulla on työpaikka, koti, uusi ihmissuhde. Mutta mikään ei pysy kasassa. Olin rakentanut elämäni. Se vietiin pois. Koti, yritys, perhe, koko sosiaalinen verkko niiden ympärillä. Pitkä liitto ja yhteinen elämä meillä molemmilla. Ero oli ruma. Minä jätetty. Minä oireilen menetyksen lisäksi henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Selvää vainoamista, joka onneksi on jo vihdoin loppumassa. Lapset oireilevat tietysti minun tuskaani ja katkeruuttani. Mutta vahvasti myös sitä mitä toinen vanhempi heille teki ja tekee edelleen. Ap

Luehan kirjoittamasi teksti ajatuksen kanssa uudestaan ja mieti sen jälkeen, mitä oikeasti kaipaat menneisyydestä? Nyt kun olet saanut lopullisesti nähdä, kenen kanssa olit liitossa ja "rakentanut kaiken". Mikä siinä entisessä elämässä oli niin paljon parempaa, että kannattaa tuhlata loppu elämänsä sen menettämisen murehtimiseen? Ikävöimällä miehen ja liiton perään, jossa sinut jätettiin rumasti, kohdeltiin huonosti, jatkettiin vainoamisena ja lasten kiusaamisella. Mutta ottaisit takaisin talon, rahan ja miehen, vaikka olet nähnyt tämän kaiken tapahtuneen? Olisikohan aika näyttää entisellesi ja etenkin itsellesi, ettei tuolla exällä ole mitään mahtia enää elämääsi ja ettet ainakaan hänen takiaan alennu tai elä huonoa elämää enää jatkossa?! Vai haluatko todella hänen näkevän itsesi ikuisesti jonkinlaisessa alemmuustilassa tekostensa vuoksi? Mikä olisikaan tuollaiselle ihmiselle herkullisempaa. Nyt itsekunnioitusta nousuun ja omaa elämää rakentamaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen minäkin saanut ja saavutanut eron jälkeen asioita. Minulla on työpaikka, koti, uusi ihmissuhde. Mutta mikään ei pysy kasassa. Olin rakentanut elämäni. Se vietiin pois. Koti, yritys, perhe, koko sosiaalinen verkko niiden ympärillä. Pitkä liitto ja yhteinen elämä meillä molemmilla. Ero oli ruma. Minä jätetty. Minä oireilen menetyksen lisäksi henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Selvää vainoamista, joka onneksi on jo vihdoin loppumassa. Lapset oireilevat tietysti minun tuskaani ja katkeruuttani. Mutta vahvasti myös sitä mitä toinen vanhempi heille teki ja tekee edelleen. Ap

Luehan kirjoittamasi teksti ajatuksen kanssa uudestaan ja mieti sen jälkeen, mitä oikeasti kaipaat menneisyydestä? Nyt kun olet saanut lopullisesti nähdä, kenen kanssa olit liitossa ja "rakentanut kaiken". Mikä siinä entisessä elämässä oli niin paljon parempaa, että kannattaa tuhlata loppu elämänsä sen menettämisen murehtimiseen? Ikävöimällä miehen ja liiton perään, jossa sinut jätettiin rumasti, kohdeltiin huonosti, jatkettiin vainoamisena ja lasten kiusaamisella. Mutta ottaisit takaisin talon, rahan ja miehen, vaikka olet nähnyt tämän kaiken tapahtuneen? Olisikohan aika näyttää entisellesi ja etenkin itsellesi, ettei tuolla exällä ole mitään mahtia enää elämääsi ja ettet ainakaan hänen takiaan alennu tai elä huonoa elämää enää jatkossa?! Vai haluatko todella hänen näkevän itsesi ikuisesti jonkinlaisessa alemmuustilassa tekostensa vuoksi? Mikä olisikaan tuollaiselle ihmiselle herkullisempaa. Nyt itsekunnioitusta nousuun ja omaa elämää rakentamaan!

En ottaisi tqkaisin. Enkä oikeastaan kaipaa mennyttäkään. Sen jälkeen ei vain enää ole mitään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmat johtuvat pääosin siitä, että et ole hyväksynyt etkä sen vuoksi myöskään käsitellyt eroa millään tavalla. Olet jäänyt vellomaan eroon ja eron aiheuttamiin ahdistaviin tunteisiin ja luultavasti lapset oireilevat enemmänkin sitä. Kodin ilmapiiri on varmasti melko ankea mikäli edelleen vuosien jälkeen et ole päässyt omassa elämässäsi yhtään eteenpäin eron jälkeen.

Tarvit ulkopuolista apua eron läpikäymiseen ja sen prosessointiin, jos haluat vielä päästä elämässäsi eteenpäin. Muuten jäät luultavasti lopuksi elämääsi kiinni noihin katkeriin ajatuksiin ja tunteisiin. Hae apua, jotta pystyt hyväksymään eron ja sen tosiasian ettei elämä palaa enää ennalleen. Mutta siitä voi silti tulla vielä hyvää. Eikä sitä tee se, että saat uuden miehen, uutta tavaraa, uuden mökin tai mitään muutakaan materiaalista. Vaan itsesi ja elämäsi ehjäksi. Jos kuitenkin aiot jatkossakin perustaa onnesi materian nojaan niin luultavasti onnea et tulee siinä tapauksessa koskaan saavuttamaan. Ihmismieli kun tahtoo toimia niin, että se haluaa aina lisää ja koskaan ei ole tarpeeksi. Kannattaa siis myös todella miettiä, mitä se onni oikeasti on.

Mitä se onni sinusta on? Mitä tarkoittaa "saada itsesi ja elämäsi ehjäksi", noin niin kuin käytännössä. 

Tuosta kysymyksestä, että mitä onni on ja mitä tarkoittaa saada itsensä ja elämänsä ehjäksi, saadaan äkkiä miljoona erilaista vastausta, mielipidettä ja näkemystä kasaan.

Ero ei pilaa mitään. Sinä itse pilaat ja haet syyt muualta.

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuon takia elämää ei rakenneta toisen ihmisen varaan. Kun suhde lähtee, katoaa myös omalta elämältä pohja.

Suhteenkin aikana molemmilla osapuolilla on se oma elämä. Se, että ollaan suhteessa jonkun kanssa, on vain osa sitä sen hetkistä elämää ja sen palasen mukana ollessa toimitaan tietyissä asioissa tietyllä tapaa. Kun suhde lakkaa, elämä jatkuu ja tietyt asiat elämässä muuttuu, ei koko elämä.

Tätä ei kaikki tajua ja se johtaa ongelmiin suhteessa. Eletään luulossa, että minä voin määräillä häntä, koska hän on suhteessa minun kanssa ja siksi hänen elämä pitää olla minun itseni näköistä. Eihän se niin toimi.

Ex-vaimo oli just semmonen, että hän halusi päättää aivan kaikesta. Itse teki ihan mitä huvitti, ei hän tarvinnut minun mielipidettä missään. Mutta jos minä aioin jotain tehdä, niin siitä tuli käydä ensin keskustelut ja minun piti anoa häneltä jokin suostumus ja lupa. Ei minulla saanut olla edes omaa identiteettiä. Kun uutta vaatetta piti ostaa, niin hänen oli tultava mukaan, etten vaan ostanut itselleni sellaista, jota Hän ei pitäisi. Hirveän tarkkaa oli mallin, värin, sävyn ym. suhteen. Herkästi alkoi haukkua mauttomaksi. "Ei toi oo oikein miun maun mukkaan". Kaiken näköistä oli siinä vuosien varrella, jota en silloin huomannut, mutta jälestäpäin kun olen niitä asioita pohtinut, niin ei se suhde ollut ihan terve eikä hyväksi minulle.

Lopulta hän oli se jättäjä. Kyllästyi, kun vuosien väännön jälkeen tajusi, ettei hän pysty tekemään minusta itsensä kloonia, takomaan minua siihen omaan muottiinsa eikä hän saanut minua niin tossunsa alle, että olisin joka helvetin asiasta kysynyt häneltä lupaa. Se oli pahasta, kun tein asioita oman pääni mukaan. Hirveitä riitoja milloin mistäkin asiasta.

Kyllähän parisuhteessa pitää asioista keskustella, mutta siinäkin pitää olla rajansa. Liiallisuuksiin ei pidä mennä, niin kuin exäni tykkäsi tehdä. On selviä asioita, joista ei tartte käydä jotain palaveria ja anoa lupia, vaan se tehdään. Siinä suhteessa exäni kanssa ei ollut mikään selvää. Puskista saattoi tulla ihan yhtäkkiä jokin aivan outo juttu.

Esim. kerran oli asioita toimitettavana, joten hän tuli hakemaan minut työpaikan pihasta. Siinä alkoi huutaa jaloissani olleista kengistä suureen ääneen, että kuinka en voi lähteä sinne niissä kengissä. Mitään vikaa ei kengissä ollut, mutta kun olis kait pitänyt olla jaloissa kengät, joita minulla ei ollut. Teki asioita hankalia ihan vain tavan vuoksi.

Minä uskon, että sinäkin löydät sen jutun elämässä, joka tekee onnelliseksi kunhan se mennyt jää riittävän taakse ja vähän unohtuu.

Itse elin parisuhteessa ja perheellisenä sellaista projekti-elämää; aina oli jotain meneillään, joku tavoite. Remontti, lapsi, matka, auton hankinta, kodin vaihto..aina jotain. Ihaninta, vapauttavinta, valoisinta on ollut päästä irti tuosta projektien elämisestä. En hanki mitään. En suunnittele mitään. En koe minkäänlaisia paineita johonkin muottiin, että pitää olla omakotitalo, pitää olla kaasugrilli, pitää vappujuhlat järjestää. Teen mikä milläkin hetkellä tuntuu hyvältä. On aikaa, on vapaus olla sellainen kun olen.

Onneksi pääsin irti materialistisesta kumppanista ja muiden arvioita varten elämisestä!

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon, että sinäkin löydät sen jutun elämässä, joka tekee onnelliseksi kunhan se mennyt jää riittävän taakse ja vähän unohtuu.

Itse elin parisuhteessa ja perheellisenä sellaista projekti-elämää; aina oli jotain meneillään, joku tavoite. Remontti, lapsi, matka, auton hankinta, kodin vaihto..aina jotain. Ihaninta, vapauttavinta, valoisinta on ollut päästä irti tuosta projektien elämisestä. En hanki mitään. En suunnittele mitään. En koe minkäänlaisia paineita johonkin muottiin, että pitää olla omakotitalo, pitää olla kaasugrilli, pitää vappujuhlat järjestää. Teen mikä milläkin hetkellä tuntuu hyvältä. On aikaa, on vapaus olla sellainen kun olen.

Onneksi pääsin irti materialistisesta kumppanista ja muiden arvioita varten elämisestä!

Lisään vielä, että olen taloudellisesti vapaampi ja huolettomampi kuin koskaan. Ihan vain kun kukaan vierellä ei enää tavoittele suuria, kalliita hankintoja. Itselle ja lapselle saan kaiken tarpeellisen ja säästöäkin on alkanut eron jälkeen kertyä.

Elintaso romahti, kun erosin. Ex-miehellä sen sijaan tahaa ja omaisuutta on kertynyt.

Vierailija kirjoitti:

Hakeudu terapiaan kokoamaan elämääsi. Kuuden vuoden jälkeen erosta pitäisi olla jo ero selvä, taustalla on nyt ihan muut asiat. 

Tätä minäkin mietin. Jos ero vie kaiken, missä ne muut elämän peruspalikat on? Ei kai ero pyyhkäise pois kaikkea, mikä elämässä on hyvää..?

Toki on normaalia, että eron jälkeen tietty aika on paskaa, sehän on selvä.

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon, että sinäkin löydät sen jutun elämässä, joka tekee onnelliseksi kunhan se mennyt jää riittävän taakse ja vähän unohtuu.

Itse elin parisuhteessa ja perheellisenä sellaista projekti-elämää; aina oli jotain meneillään, joku tavoite. Remontti, lapsi, matka, auton hankinta, kodin vaihto..aina jotain. Ihaninta, vapauttavinta, valoisinta on ollut päästä irti tuosta projektien elämisestä. En hanki mitään. En suunnittele mitään. En koe minkäänlaisia paineita johonkin muottiin, että pitää olla omakotitalo, pitää olla kaasugrilli, pitää vappujuhlat järjestää. Teen mikä milläkin hetkellä tuntuu hyvältä. On aikaa, on vapaus olla sellainen kun olen.

Onneksi pääsin irti materialistisesta kumppanista ja muiden arvioita varten elämisestä!

Veikkaan, että ap:n ongelma on pitkälti tässä kiteytettynä. Tosin sillä erolla, että hän itse oli/on se materialisti.

Miehen rooli oli insturmentaalinen, tietyn elintason mahdollistaminen. Nyt kun siihen ei ole enää paluuta, hän suree tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Elintaso romahti, kun erosin. Ex-miehellä sen sijaan tahaa ja omaisuutta on kertynyt.

Eli liitossa elit pääasiassa miehesi rahoilla?

Tässä taas yksi opetus: ajatelkaa omaa uraanne eikä pelkästään miehen. Ei jäädä kotiin liian pitkäksi aikaa vaan takaisin  työelämään.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä se kohta, jossa voisin, jos olisin itsekäs kusipää taputtaa iseäni selkään ja onnitella,  siiä että oikeasti on ollut vain minun parhaakseni ja edukseni kun olen aina ollut sinkku. 

Mä usein tunnen häpeää ja huonommuutta siitä etten koskaan seurustellut, tai edes ollut treffeillä - saati seksiä, vaikka ikää jo 34, mutta ehkei se nyt olekaan surkein kohtalo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin ottaa. Yritin onnistua. Tein. Nyt mennyt 6 vuotta ja kaikki raunioina

Kannattiko rakentaa elämä pelkästään miehen varaan? Toivottavasti nykynuoriso ymmärtää paremmin.

Mistä päättelit että ap on nainen?

Nostetaan

Erosin ja lähdin maton ja kahden Ikean hyllyn kanssa vuokrakämppään. Olen ulosotossa vielä seuraavat 6v. Silti mulla on vakiduuni, harrastan aktiivisesti, lapset kasvaa ja osa on jo kohta omillaan, miehiä olisi tyrkyllä, ystäviä löytyy. En palaisi takaisin vaikka maksettaisiin, ex on sekopää miljonääri. Säälittää jos seuraava yrittäjä hänen kohdallaan. Onneksi mun ei tartte olla siellä enää nyrkkeilysäkkinä ja peräänkin on monesti ruikuttanut

Lueskelen vastaeronneena näitä erokeskusteluita vertaistueksi.

Mutta minusta ei kyllä ainakaan nyt tunnu, että ero olisi pilannut mitään. Vuosien aikana mies on käyttäytynyt niin kurjasti ja jättänyt ison osan kaikesta vastuusta minulle.

Eroa olen itse harkinnut lukemattomia kertoja, mutta ajatus lapsen ydinperheen rikkomisesta sai aina ajattelemaan, että yritetään nyt vielä.

Mies itse siirtyi eräänä iltana sohvalle nukkumaan ja ilmoitti pian mahtipontisesti haluavansa eron.

Surin hetken sitä, että lapsen ydinperhe hajoaa. Ja havahduin pian siihen, etten sure erossa mitään muuta.

Kun aloin katsoa asuntoa minulle ja lapselle, niin ahdistuksen ja surun sijaan aloin tuntea innostusta. Löysinkin pienen ja edullisen asunnon.

Mies oli alkanut jo ennen eroa sopia selkäni takana uusia parisuhdekuvioita. Sen kuuleminen antoi viimeisen niitin sille, että tuota parisuhdetta ja miestä kohtaan ei jää pienintäkään ikävää. Lapsi toki tapaa isäänsä niin paljon kun haluaa, mutta itselläni ei ole mitään tarvetta mihinkään muuhun yhteydenpitoon, kuin lasta koskeviin asioihin.