Miksi minusta ei välitä kukaan? Ideoita tarvitaan

Ap, tutustu läheisriippuvuuteen. Siitä on kyllä mahdollista parantua tai kehittyä parempaan suuntaan, mutta tarvitset siihen ammattilaisten apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole sellaisia sosiaalisia taitoja, että oikeasti ymmärtäisin edes sitä, miksi minua hyljeksitään. Yritän aina olla kiltti, kärsivällinen, asiallinen, muodollinen ja kohtelias, mutta en tajua, mitä teen väärin.

Kukaan ei tietenkään kerro mulle suoraan, mikä mussa on vikana. 😪 Jouduin taas kiusaamisen ja nöyryyttämisen kohteeksi tänään useammalta taholta.

T. Ap

Et ole kertonut, mikä se olettamasi SYY hyljeksinnälle on. Josta sanoit, että yksi ihminen on sen asian tiennyt ja laittanut liikkeelle.

Onkohan asia oikeasti näin, vai oletko kuvitellut omassa päässäsi? Selvähä se,nettä jos tulee torjutuksi ja halveksituksi, haluaa tietää, miksi.

Oletko Asperger tai onko sinulla muuta poikkeavuutta?

Ihmiset vieroksuvat kaikkea erilaisuutta. Siitä saa "synninpäästön" vain osoittautumalla jollain muulla tapaa kiinnostavaksi ja toivotuksi kaveriksi.

Esim. varakkaalla mulkulla on aina kavereita, ja kauniilla draamailija/oikkupussilla on aina kavereita.

Tuo menee kyllä yli kaiken normaaliuden, että edellytät satunnaiselta vastaantulijalta hymyä ja kaupanmyyjältä mukavaa rupattelua. Olet antanut hyvinvointisi tuntemattomien, randomhenkilöiden käsiin!! Ajattelepa nyt itsekin: eikö ole erittäin hölmöä antaa toisten ihmisten käytöksen vaikuttaa omaan mielialaan tuolla tapaa, mitä kuvailit? Ole sinä oman elämäsi johdossa, ja ohita toisten reagointitapa, jos se on huono eikä mitenkään johdu sinusta.

Maailmassa ja elämässä ei tuommoiset mimosan kukat pärjää.

Olisiko tässä osasyy kokemaasi ilkkumiseen ja kiusaamiseen? Olet yliherkkä ja reagoit muiden käytökseen näkyvästi mielesi pahoittaen, joten olet altis tuommoiselle kohtelulle. Kasvata selkäranka ja itsetunto, niin kiusaaminen (?) loppuu.

En uskalla kertoa sitä kiusaamisen syytä. Se, että asia on laajentunut, on pakosti yhden ihmisen tekosia. Nimittäin en tunne niistä kiusaajista henkilökohtaisesti yhtäkään henkilöä, enkä ole puhunutkaan itse heistä juuri kenenkään kanssa.

Tilanne on siis vastaava kuin koulukiusaamisessa lapsuudessani: sanoin luokassa pari noloa, mutta viatonta kommenttia, ja niiden vuoksi koko luokka alkoi kiusata minua ja keksiä aivan kaikesta tekemisistäni nälvimistä ja juoruilun aihetta, kun olin se "outo ja nolo tyttö". Sitä jatkui monta vuotta ja alistuin kohtalooni, kun siis ei sellaisesta ole kovin helppoa pyristellä irti ja suurin osa hiljaisesti hyväksyy kiusaamisen ja mustamaalauksen.

Olen tavallaan hieman heikompi kuin muut ja olen mennyt typeränä avautumaan niistä häpeän kohteistani. Ei ole diagnosoituna mitään, ei edes Aspergeria.

Kiusattuna herkistyy kaikelle negatiiviselle ja tosiaan tilanteesta on ihan järkyttävän vaikeaa päästä irti. Se tilanne ruokkii itse itseään ja alan käyttäytyä vielä oudommin, kun tiedän, ettei minusta pidetä ja että minusta on todennäköisesti juoruiltu kaikenlaista ikävää ja outoa, vaikka fakta on se, että ne juoruilijat eivät tunne minua lainkaan.

Ne perustuvat joihinkin olettamuksiin ja mahdollisesti some-profiileihini jne. ja kun niitä ruokitaan, niin tokihan sitten muutkin tulkitsevat ihan normaalia olemustani siitä vinkkelistä, että olen ihan outo, vaikken olekaan.

Oikeasti tästä kiusaamisasiasta minulla ei ole minkäänlaista poispääsyä enää koskaan. Täytyy vain jaksaa elää päivä kerrallaan ja yrittää vain jaksaa hoitaa oman elämäni asiat. Minusta ei nyt vain pidetä, vaikka mitä tekisin, ja olen monen mielestä outo friikki, jota on lupa inhota porukalla.

On varmaankin niin yhteenkuuluvuutta kasvattavaa, kun on se yksinäinen outo nainen, jolle saa naureskella ja josta saa juoruilla ja josta on niin kivaa vittuilla porukassa. Tavallaan olen muille hyväntekijä olemalla se roskasanko ja yhteisen inhon kohde. Heillä on kivempaa, kun on joku, jota inhota.

Toisaalta ehkä ainoa keinoni on vain hyväksyä se ja vähän myötäillä ja antaa heidän vain nauttia siitä, että he sentään ovat fiksumpia, kauniimpia, suositumpia ja normaalimpia kuin minä, outolintu ja syntipukki. "Mitäköhän se surkea nainen kuvittelee olevansa?", he sanovat ja edes hetken verran saavat tuntea olevansa tyytyväisiä omasta elämästään.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, tutustu läheisriippuvuuteen. Siitä on kyllä mahdollista parantua tai kehittyä parempaan suuntaan, mutta tarvitset siihen ammattilaisten apua.

Sitä en ymmärrä, että miksi yksinäisiä ja seuraa kaipaavia ihmisiä syytetään läheisriippuvaisiksi. Miksi ne satojen kavereiden naiset ovat normaaleja ja suosittuja, eikä heistä koskaan epäillä mitään psyykkisiä ongelmia, mutta yksinäisiä pidetään melkeinpä spitaalisina idealla, että "pakko tuossa on jotain vikaa olla, kun sillä ei ole miestä tai kavereita".

Muistan itsekin sen, että parisuhdeaikoina sain kutsuja joskus ihan yllättäviltäkin ihmisiltä joihinkin kissanristiäisiin ja kekkereihin, vaikka en edes ollut läheinen niiden ihmisten kanssa tai ollut aikaakaan mennä (juuri osittain sen parisuhteeni vuoksi), mutta sinkkuna kukaan ei kutsu mihinkään. Eli niille, joilla on, annetaan lisää sitä hyvää, ja niiltä, joilla ei ole mitään, otetaan tuhkatkin pesästä.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jospa itse ryhtyisit välittämään toisista, vaikkapa itseäsi huonommassa asemassa olevista, uskon että hekin alkaisivat välittämään sinusta.

En kohtaa sellaisia missään. Sinänsä suhtaudun kyllä ystävällisesti esim. pultsareihin ja vastaaviin suuren yleisön hyljeksimiin henkilöihin, jos heitä jossain kohtaan. En ole myöskään pätkääkään rasistikaan. Mutta en tiedä, miten voisin auttaa itseäni heikommassa asemassa olevia.

T. Ap

Jatkan vielä: siinä olet oikeassa, että sellaisilta keskiverron oloisilta itseäni vanhemmilta, omanarvontuntoisilta naisilta en kyllä saa millään keinolla välittämistä tai myötätuntoa, puhumattakaan rakkaudesta. Heille olen se kasa haisevaa paskaa (näin yltiörehellisesti sanottuna). He halveksivat minua ja pitävät nolona, naurettavana, säälittävänä reppanana ja huonona ihmisenä ja ties minkälaisena (en edes tiedä oikeasti, miten minua oikeastaan haukutaankaan pahimmillaan).

Mutta joiltain elämän kaltoin kohtelemilta voisin ehkä saada välittämistä, koska he ovat kohdanneet samoja asioita kuin minäkin. Mieluusti tapaisin kaltaisiani. Itse olen aina tosin ollut absolutisti, päihteetön ja tupakoimaton, enkä ole vammainenkaan tai etnistä vähemmistöä. Siinä mielessä olen ehkä erikoinenkin väliinputoaja. Mutta kaipa jossain on kaltaisiani, niin heistä voisin saada seuraa.

T. Ap

Kuvittelet siis hyvänpäiväntuttujen, mahdollisesti jopa tuntemattomien ihmisten käyttävän merkittävästi aikaa juorutakseen sinusta selkäsi takana? Kuulostaa todella pahasti skitsofrenialta.

Valitettavasti ne juorut ovat tulleet minulle ilmi nyt aikuisena samoin kuin lapsuudessani kouluaikoina. Olen siis kiusaamisen kohde ollut aiemmin ja nykyäänkin. Se yhdessä yksinäisyyden kanssa murentaa mieltä ja itsetuntoa, mutta tiedän, että minusta ei pidetä ja muutama muukin tietää asian. Minua on jopa uhkailtu. En siis ole kuvitellut kaikkea.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Unohda se, että kukaan ei välitä sinusta. Ei sillä on niin suurta merkitystä. Sen sijaan ala itse välittää jostakin ihan ilman vastavuoroisuusperiaatetta. Huomaat että elämä alkaa kummasti kääntyä toiseen asentoon.

Huomasin tämän kommentin, ja että se oli saanut yläpeukkuja.

Kysyn sivusta: miten tuo tapahtuu käytännössä; siis "alan itse välittämään jostakin ilman vastavuoroisuusperiaatetta"?

En voi enkä osaa välittää toisesta ilman tunnetta, että on tarpeen välittää. Esim. olla avuksi kohdatessa, tarvittaessa.

Vai mitä tarkoitat?

Vierailija kirjoitti:

Korjaavan kokemuksen tarve voi ainakin osittain johtua siitäkin että on pitkään ollut tosi huonoa tuuria ihmissuhteissa, esim. lähipiirissä joku ihminen joka (ehkä epäsuorasti ja puolihuomaamatta mutta jatkuvasti) purkaa sinuun omaa huonoa oloaan, eli toisen paha olo siirtyy sinuun. Sellaista vaikutusta tai sen osuutta ei tajua jos se on kestänyt vuosia tai vuosikymmeniä. Sen huomaa vasta kun kyseinen henkilö poistuu elämästäsi.

Omia asenteita kannattaa tietysti aina tarkistaa ja kurjaan oloon hakea apua.

Usein korjaava kokemus tulee ihmisille äidiltä. Jos sitä ei ole eli äiti on ikävä tyyppi, pitäisi olla joku muu. Mutta osalla ihmisistä ei ole ehkä ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, tutustu läheisriippuvuuteen. Siitä on kyllä mahdollista parantua tai kehittyä parempaan suuntaan, mutta tarvitset siihen ammattilaisten apua.

Sitä en ymmärrä, että miksi yksinäisiä ja seuraa kaipaavia ihmisiä syytetään läheisriippuvaisiksi. Miksi ne satojen kavereiden naiset ovat normaaleja ja suosittuja, eikä heistä koskaan epäillä mitään psyykkisiä ongelmia, mutta yksinäisiä pidetään melkeinpä spitaalisina idealla, että "pakko tuossa on jotain vikaa olla, kun sillä ei ole miestä tai kavereita".

Muistan itsekin sen, että parisuhdeaikoina sain kutsuja joskus ihan yllättäviltäkin ihmisiltä joihinkin kissanristiäisiin ja kekkereihin, vaikka en edes ollut läheinen niiden ihmisten kanssa tai ollut aikaakaan mennä (juuri osittain sen parisuhteeni vuoksi), mutta sinkkuna kukaan ei kutsu mihinkään. Eli niille, joilla on, annetaan lisää sitä hyvää, ja niiltä, joilla ei ole mitään, otetaan tuhkatkin pesästä.

T. Ap

Olet siis ollut parisuhteessakin! Täällähän tulee uusia näkökohtia.

Sinkkua ei kutsuta, kun se olisi riski omalle parisuhteelle. Tajuatko? Se ei ole henkilökohtaista eli ei johdu sinusta itsestäsi.

Ja tuo on ikävä kyllä totta, että tavan juntit arvostavat parisuhteelliset ihmiset jotenkin korkeammalle tasolle, (vanhemmat) sinkut ovat pohjasakkaa, kun kukaan ei heitä huoli.

Muuten, mihin parisuhteesi kaatui?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korjaavan kokemuksen tarve voi ainakin osittain johtua siitäkin että on pitkään ollut tosi huonoa tuuria ihmissuhteissa, esim. lähipiirissä joku ihminen joka (ehkä epäsuorasti ja puolihuomaamatta mutta jatkuvasti) purkaa sinuun omaa huonoa oloaan, eli toisen paha olo siirtyy sinuun. Sellaista vaikutusta tai sen osuutta ei tajua jos se on kestänyt vuosia tai vuosikymmeniä. Sen huomaa vasta kun kyseinen henkilö poistuu elämästäsi.

Omia asenteita kannattaa tietysti aina tarkistaa ja kurjaan oloon hakea apua.

Usein korjaava kokemus tulee ihmisille äidiltä. Jos sitä ei ole eli äiti on ikävä tyyppi, pitäisi olla joku muu. Mutta osalla ihmisistä ei ole ehkä ketään.

Ap:n äiti ei taida olla kommenteista päätellen kannustava ainakaan.

Tämä ap hieman kuulostaa kyökkipsykologin näkökulmasta autistimin kirjolta (ehkä asperger). Kirjoitat esim. että olet kauhean huono lukemaan rivien välistä, haluat olla kaikille mukava ja sinulla tuntuu olevan pieniä väärinymmärryksiä muiden kanssa (olet ehkä tehnyt sosiaalisesti vahingossa jotain, mistä muut ovat ottaneet herneen nenään). Tutustu aiheeseen, ja jos vaikuttaa tutulta, niin lähde etsimään matalan kynnyksen vertaistukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole sellaisia sosiaalisia taitoja, että oikeasti ymmärtäisin edes sitä, miksi minua hyljeksitään. Yritän aina olla kiltti, kärsivällinen, asiallinen, muodollinen ja kohtelias, mutta en tajua, mitä teen väärin.

Kukaan ei tietenkään kerro mulle suoraan, mikä mussa on vikana. 😪 Jouduin taas kiusaamisen ja nöyryyttämisen kohteeksi tänään useammalta taholta.

T. Ap

Et ole kertonut, mikä se olettamasi SYY hyljeksinnälle on. Josta sanoit, että yksi ihminen on sen asian tiennyt ja laittanut liikkeelle.

Onkohan asia oikeasti näin, vai oletko kuvitellut omassa päässäsi? Selvähä se,nettä jos tulee torjutuksi ja halveksituksi, haluaa tietää, miksi.

Oletko Asperger tai onko sinulla muuta poikkeavuutta?

Ihmiset vieroksuvat kaikkea erilaisuutta. Siitä saa "synninpäästön" vain osoittautumalla jollain muulla tapaa kiinnostavaksi ja toivotuksi kaveriksi.

Esim. varakkaalla mulkulla on aina kavereita, ja kauniilla draamailija/oikkupussilla on aina kavereita.

Tuo menee kyllä yli kaiken normaaliuden, että edellytät satunnaiselta vastaantulijalta hymyä ja kaupanmyyjältä mukavaa rupattelua. Olet antanut hyvinvointisi tuntemattomien, randomhenkilöiden käsiin!! Ajattelepa nyt itsekin: eikö ole erittäin hölmöä antaa toisten ihmisten käytöksen vaikuttaa omaan mielialaan tuolla tapaa, mitä kuvailit? Ole sinä oman elämäsi johdossa, ja ohita toisten reagointitapa, jos se on huono eikä mitenkään johdu sinusta.

Maailmassa ja elämässä ei tuommoiset mimosan kukat pärjää.

Olisiko tässä osasyy kokemaasi ilkkumiseen ja kiusaamiseen? Olet yliherkkä ja reagoit muiden käytökseen näkyvästi mielesi pahoittaen, joten olet altis tuommoiselle kohtelulle. Kasvata selkäranka ja itsetunto, niin kiusaaminen (?) loppuu.

En uskalla kertoa sitä kiusaamisen syytä. Se, että asia on laajentunut, on pakosti yhden ihmisen tekosia. Nimittäin en tunne niistä kiusaajista henkilökohtaisesti yhtäkään henkilöä, enkä ole puhunutkaan itse heistä juuri kenenkään kanssa.

Tilanne on siis vastaava kuin koulukiusaamisessa lapsuudessani: sanoin luokassa pari noloa, mutta viatonta kommenttia, ja niiden vuoksi koko luokka alkoi kiusata minua ja keksiä aivan kaikesta tekemisistäni nälvimistä ja juoruilun aihetta, kun olin se "outo ja nolo tyttö". Sitä jatkui monta vuotta ja alistuin kohtalooni, kun siis ei sellaisesta ole kovin helppoa pyristellä irti ja suurin osa hiljaisesti hyväksyy kiusaamisen ja mustamaalauksen.

Olen tavallaan hieman heikompi kuin muut ja olen mennyt typeränä avautumaan niistä häpeän kohteistani. Ei ole diagnosoituna mitään, ei edes Aspergeria.

Kiusattuna herkistyy kaikelle negatiiviselle ja tosiaan tilanteesta on ihan järkyttävän vaikeaa päästä irti. Se tilanne ruokkii itse itseään ja alan käyttäytyä vielä oudommin, kun tiedän, ettei minusta pidetä ja että minusta on todennäköisesti juoruiltu kaikenlaista ikävää ja outoa, vaikka fakta on se, että ne juoruilijat eivät tunne minua lainkaan.

Ne perustuvat joihinkin olettamuksiin ja mahdollisesti some-profiileihini jne. ja kun niitä ruokitaan, niin tokihan sitten muutkin tulkitsevat ihan normaalia olemustani siitä vinkkelistä, että olen ihan outo, vaikken olekaan.

Oikeasti tästä kiusaamisasiasta minulla ei ole minkäänlaista poispääsyä enää koskaan. Täytyy vain jaksaa elää päivä kerrallaan ja yrittää vain jaksaa hoitaa oman elämäni asiat. Minusta ei nyt vain pidetä, vaikka mitä tekisin, ja olen monen mielestä outo friikki, jota on lupa inhota porukalla.

On varmaankin niin yhteenkuuluvuutta kasvattavaa, kun on se yksinäinen outo nainen, jolle saa naureskella ja josta saa juoruilla ja josta on niin kivaa vittuilla porukassa. Tavallaan olen muille hyväntekijä olemalla se roskasanko ja yhteisen inhon kohde. Heillä on kivempaa, kun on joku, jota inhota.

Toisaalta ehkä ainoa keinoni on vain hyväksyä se ja vähän myötäillä ja antaa heidän vain nauttia siitä, että he sentään ovat fiksumpia, kauniimpia, suositumpia ja normaalimpia kuin minä, outolintu ja syntipukki. "Mitäköhän se surkea nainen kuvittelee olevansa?", he sanovat ja edes hetken verran saavat tuntea olevansa tyytyväisiä omasta elämästään.

T. Ap

”Ei mitään poispääsyä koskaan”? Tottakai on, katkaiset yhteydet, poistut somesta tai muutat profiilin niin, etteivät ne ilkeät *askat tunnista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, tutustu läheisriippuvuuteen. Siitä on kyllä mahdollista parantua tai kehittyä parempaan suuntaan, mutta tarvitset siihen ammattilaisten apua.

Sitä en ymmärrä, että miksi yksinäisiä ja seuraa kaipaavia ihmisiä syytetään läheisriippuvaisiksi. Miksi ne satojen kavereiden naiset ovat normaaleja ja suosittuja, eikä heistä koskaan epäillä mitään psyykkisiä ongelmia, mutta yksinäisiä pidetään melkeinpä spitaalisina idealla, että "pakko tuossa on jotain vikaa olla, kun sillä ei ole miestä tai kavereita".

Muistan itsekin sen, että parisuhdeaikoina sain kutsuja joskus ihan yllättäviltäkin ihmisiltä joihinkin kissanristiäisiin ja kekkereihin, vaikka en edes ollut läheinen niiden ihmisten kanssa tai ollut aikaakaan mennä (juuri osittain sen parisuhteeni vuoksi), mutta sinkkuna kukaan ei kutsu mihinkään. Eli niille, joilla on, annetaan lisää sitä hyvää, ja niiltä, joilla ei ole mitään, otetaan tuhkatkin pesästä.

T. Ap

Olet siis ollut parisuhteessakin! Täällähän tulee uusia näkökohtia.

Sinkkua ei kutsuta, kun se olisi riski omalle parisuhteelle. Tajuatko? Se ei ole henkilökohtaista eli ei johdu sinusta itsestäsi.

Ja tuo on ikävä kyllä totta, että tavan juntit arvostavat parisuhteelliset ihmiset jotenkin korkeammalle tasolle, (vanhemmat) sinkut ovat pohjasakkaa, kun kukaan ei heitä huoli.

Muuten, mihin parisuhteesi kaatui?

Monet tuollaiset ns. kirjoittamattomat säännöt ovat minulle mysteeri. En ole koskaan ollut mikään kaunis nainen tai vamppaaja, joten en ymmärrä sitä, mikä ihmeen uhka olisin kenenkään parisuhteelle.

Monet sukulaisetkin pitivät minua jotenkin "hienompana", kun seurustelin ja se näkyi mm. siinä, että saimme pariskuntana tosi tyylikkäitä lahjoja. Sitten sinkkuna en saa samoilta ihmisiltä mitään, vaikka sinkkuaikoina niille vastaaville lahjoille olisi enemmän tarvettakin. En kerro tässä yhteydessä parisuhteestani enempää.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tämä ap hieman kuulostaa kyökkipsykologin näkökulmasta autistimin kirjolta (ehkä asperger). Kirjoitat esim. että olet kauhean huono lukemaan rivien välistä, haluat olla kaikille mukava ja sinulla tuntuu olevan pieniä väärinymmärryksiä muiden kanssa (olet ehkä tehnyt sosiaalisesti vahingossa jotain, mistä muut ovat ottaneet herneen nenään). Tutustu aiheeseen, ja jos vaikuttaa tutulta, niin lähde etsimään matalan kynnyksen vertaistukea.

Olen samaa mieltä, asperger tms. tuli mieleeni myös!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi nyt, mutta miksi esimerkiksi minun kavereideni pitäisi sinusta välittää? Tai kenenkään muunkaan sinulle vieraan ihmisen?

Kukaan ei ole ystävällinen minua kohtaan koskaan. Ketään ei kiinnosta se, miten voin. Olen jotenkin muita ihmisiä huonompi. Toivoisin olevani parempi ihminen, jotta muutkin voisivat suhtautua minuun mukavasti. En edes tiedä, miten muuttuisin paremmaksi ihmiseksi. Toivoisin välittämistä erityisesti naisilta, ts. että naiset suhtautuisivat minuun ystävällisesti.

T. Ap

Miten sinä olet ystävällinen muita kohtaan? Milloin kysyit viimeksi joltain ihmiseltä, miten hän voi? Miten olet ollut mukava, miten osoittanut välittämistä? Anna esimerkkejä.

Lähinnä tervehtinyt tai jutellut jotain, jos se toinen on sanonut jotain ensin. En uskalla kysellä sinänsä kuulumisia muilta, sillä se tuntuisi liian tunkeilevalta. Mulla on useimmiten sellainen olo, että annan itsestäni paljon enemmän kuin saan takaisin, vaikka en haluaisi ajatella siten edes.

Mutta olen ujo introvertti (jolla vieläpä hieman sosiaalisten tilanteiden pelkoa) ja todellakin tsemppaan, skarppaan ja melkeinpä pingotan sosiaalisissa kontakteissa täysillä ja sitten saan sellaista tuhahtelevaa ja halveksivaa "meh" tai "pyh" -tyyppistä suhtautumista osakseni.

Jännitän ihmisiä ja silti olen se, joka on lähes aina se puheliaampi ja kohteliaampi ja muille olen vain haiseva kasa paskaa, jota vältellään ja nauretaan päälle.

T. Ap

Minusta kuulostaa, että rankasti ylitulkitset noita tilanteita. Useimmat ihmiset ei kohtele toista ihmistä kuin koiraa, oli ne tuttuja, puolituttuja tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, tutustu läheisriippuvuuteen. Siitä on kyllä mahdollista parantua tai kehittyä parempaan suuntaan, mutta tarvitset siihen ammattilaisten apua.

Sitä en ymmärrä, että miksi yksinäisiä ja seuraa kaipaavia ihmisiä syytetään läheisriippuvaisiksi. Miksi ne satojen kavereiden naiset ovat normaaleja ja suosittuja, eikä heistä koskaan epäillä mitään psyykkisiä ongelmia, mutta yksinäisiä pidetään melkeinpä spitaalisina idealla, että "pakko tuossa on jotain vikaa olla, kun sillä ei ole miestä tai kavereita".

Muistan itsekin sen, että parisuhdeaikoina sain kutsuja joskus ihan yllättäviltäkin ihmisiltä joihinkin kissanristiäisiin ja kekkereihin, vaikka en edes ollut läheinen niiden ihmisten kanssa tai ollut aikaakaan mennä (juuri osittain sen parisuhteeni vuoksi), mutta sinkkuna kukaan ei kutsu mihinkään. Eli niille, joilla on, annetaan lisää sitä hyvää, ja niiltä, joilla ei ole mitään, otetaan tuhkatkin pesästä.

T. Ap

Olet siis ollut parisuhteessakin! Täällähän tulee uusia näkökohtia.

Sinkkua ei kutsuta, kun se olisi riski omalle parisuhteelle. Tajuatko? Se ei ole henkilökohtaista eli ei johdu sinusta itsestäsi.

Ja tuo on ikävä kyllä totta, että tavan juntit arvostavat parisuhteelliset ihmiset jotenkin korkeammalle tasolle, (vanhemmat) sinkut ovat pohjasakkaa, kun kukaan ei heitä huoli.

Muuten, mihin parisuhteesi kaatui?

Monet tuollaiset ns. kirjoittamattomat säännöt ovat minulle mysteeri. En ole koskaan ollut mikään kaunis nainen tai vamppaaja, joten en ymmärrä sitä, mikä ihmeen uhka olisin kenenkään parisuhteelle.

Monet sukulaisetkin pitivät minua jotenkin "hienompana", kun seurustelin ja se näkyi mm. siinä, että saimme pariskuntana tosi tyylikkäitä lahjoja. Sitten sinkkuna en saa samoilta ihmisiltä mitään, vaikka sinkkuaikoina niille vastaaville lahjoille olisi enemmän tarvettakin. En kerro tässä yhteydessä parisuhteestani enempää.

T. Ap

Ei sen tarvitse liittyä ulkonäköön mitenkään, vaan jotkut ihmiset kokevat, että sinkulle voisi olla kiusallista osallistua, jos mukana on muita pareja tms. hölmöä Minunkin vanhempi antaa parempia lahjoja, kun olen töissä, mutta työttömänä ei juuri mitään, koska olen niin hävettävä. Mutta sehän kertoo vain tästä ihmisestä itsestään, eikä minusta lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korjaavan kokemuksen tarve voi ainakin osittain johtua siitäkin että on pitkään ollut tosi huonoa tuuria ihmissuhteissa, esim. lähipiirissä joku ihminen joka (ehkä epäsuorasti ja puolihuomaamatta mutta jatkuvasti) purkaa sinuun omaa huonoa oloaan, eli toisen paha olo siirtyy sinuun. Sellaista vaikutusta tai sen osuutta ei tajua jos se on kestänyt vuosia tai vuosikymmeniä. Sen huomaa vasta kun kyseinen henkilö poistuu elämästäsi.

Omia asenteita kannattaa tietysti aina tarkistaa ja kurjaan oloon hakea apua.

Usein korjaava kokemus tulee ihmisille äidiltä. Jos sitä ei ole eli äiti on ikävä tyyppi, pitäisi olla joku muu. Mutta osalla ihmisistä ei ole ehkä ketään.

Ap:n äiti ei taida olla kommenteista päätellen kannustava ainakaan.

Tämä on totta. Äitini "lohdutti" minua ihan hiljattain sillä, että olen ihan mitättömyys, joten ei kukaan huomaa minua mitenkään, joten turhasta siis angstaan, kun tunnen alemmuudentunnetta muiden naisten seurassa. Olen kuulemma ihan mitättömän näköinen, ikäisekseen aika rupsahtanut tusinatavis ja muutenkin elämänsä sotkenut mitättömyys, joten mun on turha angstata sillä, että joku kiinnittäisi negatiivisellakaan tavalla huomiota.

Itse olen ollut koko ikäni aina äidilleni kiltti ja lojaali, ja ymmärrän hänen oikkujaan ja sitä, kun hän lyö puhelimen korvaan tai sanoo evvk, kun koetan hakea myötätuntoa tai edes jutella niitä näitä pari kertaa vuodessa.

Kun olin pieni, niin hän itketti ja nöyryytti minua toistuvasti haukkumalla ulkonäköäni. Kun olin edelleenkin lapsi, hän jätti minut isälleni ja hävisi uuden kumppaninsa kanssa jonnekin. Pumpulinen mutta onneton maailmani särkyi.

T. Ap

Oli niin tai näin, Ap on tarttunut vaikeaan aiheeseen ja minusta se on osoitus siitä että ratkaisuja tulee löytymään.

Kaunis voi muuten myös olla kiusattu sillä tavalla että juuri ulkonäköä haukutaan. Eniten olenkin nähnyt kiusattavan kauniita. Esim. kaunis ja ujo voi olla vaikea yhdistelmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korjaavan kokemuksen tarve voi ainakin osittain johtua siitäkin että on pitkään ollut tosi huonoa tuuria ihmissuhteissa, esim. lähipiirissä joku ihminen joka (ehkä epäsuorasti ja puolihuomaamatta mutta jatkuvasti) purkaa sinuun omaa huonoa oloaan, eli toisen paha olo siirtyy sinuun. Sellaista vaikutusta tai sen osuutta ei tajua jos se on kestänyt vuosia tai vuosikymmeniä. Sen huomaa vasta kun kyseinen henkilö poistuu elämästäsi.

Omia asenteita kannattaa tietysti aina tarkistaa ja kurjaan oloon hakea apua.

Usein korjaava kokemus tulee ihmisille äidiltä. Jos sitä ei ole eli äiti on ikävä tyyppi, pitäisi olla joku muu. Mutta osalla ihmisistä ei ole ehkä ketään.

Ap:n äiti ei taida olla kommenteista päätellen kannustava ainakaan.

Tämä on totta. Äitini "lohdutti" minua ihan hiljattain sillä, että olen ihan mitättömyys, joten ei kukaan huomaa minua mitenkään, joten turhasta siis angstaan, kun tunnen alemmuudentunnetta muiden naisten seurassa. Olen kuulemma ihan mitättömän näköinen, ikäisekseen aika rupsahtanut tusinatavis ja muutenkin elämänsä sotkenut mitättömyys, joten mun on turha angstata sillä, että joku kiinnittäisi negatiivisellakaan tavalla huomiota.

Itse olen ollut koko ikäni aina äidilleni kiltti ja lojaali, ja ymmärrän hänen oikkujaan ja sitä, kun hän lyö puhelimen korvaan tai sanoo evvk, kun koetan hakea myötätuntoa tai edes jutella niitä näitä pari kertaa vuodessa.

Kun olin pieni, niin hän itketti ja nöyryytti minua toistuvasti haukkumalla ulkonäköäni. Kun olin edelleenkin lapsi, hän jätti minut isälleni ja hävisi uuden kumppaninsa kanssa jonnekin. Pumpulinen mutta onneton maailmani särkyi.

T. Ap

Olen niin pahoillani. Ok, nyt löytyi juurisyy tähän ap:n ongelmaan. Äitisi ei ole normaali ja lyttää sinua jatkuvasti! On kuin joisit joka päivä vähän myrkkyä niin kauan kuin hän on elämässäsi. Olisiko sinun mahdollista ottaa häneen etäisyyttä? Suosittelen tutustumaan Narsistien uhrien tuki ry:n sivustoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, tutustu läheisriippuvuuteen. Siitä on kyllä mahdollista parantua tai kehittyä parempaan suuntaan, mutta tarvitset siihen ammattilaisten apua.

Sitä en ymmärrä, että miksi yksinäisiä ja seuraa kaipaavia ihmisiä syytetään läheisriippuvaisiksi. Miksi ne satojen kavereiden naiset ovat normaaleja ja suosittuja, eikä heistä koskaan epäillä mitään psyykkisiä ongelmia, mutta yksinäisiä pidetään melkeinpä spitaalisina idealla, että "pakko tuossa on jotain vikaa olla, kun sillä ei ole miestä tai kavereita".

Muistan itsekin sen, että parisuhdeaikoina sain kutsuja joskus ihan yllättäviltäkin ihmisiltä joihinkin kissanristiäisiin ja kekkereihin, vaikka en edes ollut läheinen niiden ihmisten kanssa tai ollut aikaakaan mennä (juuri osittain sen parisuhteeni vuoksi), mutta sinkkuna kukaan ei kutsu mihinkään. Eli niille, joilla on, annetaan lisää sitä hyvää, ja niiltä, joilla ei ole mitään, otetaan tuhkatkin pesästä.

T. Ap

Olet siis ollut parisuhteessakin! Täällähän tulee uusia näkökohtia.

Sinkkua ei kutsuta, kun se olisi riski omalle parisuhteelle. Tajuatko? Se ei ole henkilökohtaista eli ei johdu sinusta itsestäsi.

Ja tuo on ikävä kyllä totta, että tavan juntit arvostavat parisuhteelliset ihmiset jotenkin korkeammalle tasolle, (vanhemmat) sinkut ovat pohjasakkaa, kun kukaan ei heitä huoli.

Muuten, mihin parisuhteesi kaatui?

Monet tuollaiset ns. kirjoittamattomat säännöt ovat minulle mysteeri. En ole koskaan ollut mikään kaunis nainen tai vamppaaja, joten en ymmärrä sitä, mikä ihmeen uhka olisin kenenkään parisuhteelle.

Monet sukulaisetkin pitivät minua jotenkin "hienompana", kun seurustelin ja se näkyi mm. siinä, että saimme pariskuntana tosi tyylikkäitä lahjoja. Sitten sinkkuna en saa samoilta ihmisiltä mitään, vaikka sinkkuaikoina niille vastaaville lahjoille olisi enemmän tarvettakin. En kerro tässä yhteydessä parisuhteestani enempää.

T. Ap

Tuota on tapahtunut monille muillekin, että parisuhteessa ollessa pidetään kunnon ihmisenä ja sinkkuna jonain paarialuokkaan kuuluvana. Esimerkiksi minulle. Siinä ei ole mitään henkilökohtaisesti juuri sinulle suunnattua piikkiä, sellaisia jotkut ihmiset vain ovat. Kykenemättömiä näkemään ihmistä parisuhdestatuksen takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korjaavan kokemuksen tarve voi ainakin osittain johtua siitäkin että on pitkään ollut tosi huonoa tuuria ihmissuhteissa, esim. lähipiirissä joku ihminen joka (ehkä epäsuorasti ja puolihuomaamatta mutta jatkuvasti) purkaa sinuun omaa huonoa oloaan, eli toisen paha olo siirtyy sinuun. Sellaista vaikutusta tai sen osuutta ei tajua jos se on kestänyt vuosia tai vuosikymmeniä. Sen huomaa vasta kun kyseinen henkilö poistuu elämästäsi.

Omia asenteita kannattaa tietysti aina tarkistaa ja kurjaan oloon hakea apua.

Usein korjaava kokemus tulee ihmisille äidiltä. Jos sitä ei ole eli äiti on ikävä tyyppi, pitäisi olla joku muu. Mutta osalla ihmisistä ei ole ehkä ketään.

Ap:n äiti ei taida olla kommenteista päätellen kannustava ainakaan.

Tämä on totta. Äitini "lohdutti" minua ihan hiljattain sillä, että olen ihan mitättömyys, joten ei kukaan huomaa minua mitenkään, joten turhasta siis angstaan, kun tunnen alemmuudentunnetta muiden naisten seurassa. Olen kuulemma ihan mitättömän näköinen, ikäisekseen aika rupsahtanut tusinatavis ja muutenkin elämänsä sotkenut mitättömyys, joten mun on turha angstata sillä, että joku kiinnittäisi negatiivisellakaan tavalla huomiota.

Itse olen ollut koko ikäni aina äidilleni kiltti ja lojaali, ja ymmärrän hänen oikkujaan ja sitä, kun hän lyö puhelimen korvaan tai sanoo evvk, kun koetan hakea myötätuntoa tai edes jutella niitä näitä pari kertaa vuodessa.

Kun olin pieni, niin hän itketti ja nöyryytti minua toistuvasti haukkumalla ulkonäköäni. Kun olin edelleenkin lapsi, hän jätti minut isälleni ja hävisi uuden kumppaninsa kanssa jonnekin. Pumpulinen mutta onneton maailmani särkyi.

T. Ap

Olen niin pahoillani. Ok, nyt löytyi juurisyy tähän ap:n ongelmaan. Äitisi ei ole normaali ja lyttää sinua jatkuvasti! On kuin joisit joka päivä vähän myrkkyä niin kauan kuin hän on elämässäsi. Olisiko sinun mahdollista ottaa häneen etäisyyttä? Suosittelen tutustumaan Narsistien uhrien tuki ry:n sivustoon.

En ole kyllä varma, onko äitini sellainen. Hän itse joskus on epäillyt olevansa. En tiedä, miten korjaan itseni, kun "perustukseni" ovat tällaiset. Tai onko korjaaminen edes mahdollista. Se on selvää, että mitään äidin korviketta en saa enää koskaan elämässäni. Täytyy pärjätä ilman.

Aika kömpelösti koetin sellaista saada yhden kerran vuosia sitten elämääni heikolla hetkelläni sen parisuhteeni kariutumisen yhteydessä, mutta vikaanhan se meni tietenkin. Ei kukaan rupea sellaiseen rooliin tietenkään. Enkä löydä muutenkaan sellaista ihmistä, joka tukisi minua vaikeilla hetkillä. Siis ns. bestistä tai hyvää parisuhdettakaan en tule saamaan koskaan elämässäni. Sekin on vain asia, joka minun tulee hyväksyä ja yrittää olla surematta sitä. Näillä korteilla mennään, mitä on saatu.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole sellaisia sosiaalisia taitoja, että oikeasti ymmärtäisin edes sitä, miksi minua hyljeksitään. Yritän aina olla kiltti, kärsivällinen, asiallinen, muodollinen ja kohtelias, mutta en tajua, mitä teen väärin.

Kukaan ei tietenkään kerro mulle suoraan, mikä mussa on vikana. 😪 Jouduin taas kiusaamisen ja nöyryyttämisen kohteeksi tänään useammalta taholta.

T. Ap

Et ole kertonut, mikä se olettamasi SYY hyljeksinnälle on. Josta sanoit, että yksi ihminen on sen asian tiennyt ja laittanut liikkeelle.

Onkohan asia oikeasti näin, vai oletko kuvitellut omassa päässäsi? Selvähä se,nettä jos tulee torjutuksi ja halveksituksi, haluaa tietää, miksi.

Oletko Asperger tai onko sinulla muuta poikkeavuutta?

Ihmiset vieroksuvat kaikkea erilaisuutta. Siitä saa "synninpäästön" vain osoittautumalla jollain muulla tapaa kiinnostavaksi ja toivotuksi kaveriksi.

Esim. varakkaalla mulkulla on aina kavereita, ja kauniilla draamailija/oikkupussilla on aina kavereita.

Tuo menee kyllä yli kaiken normaaliuden, että edellytät satunnaiselta vastaantulijalta hymyä ja kaupanmyyjältä mukavaa rupattelua. Olet antanut hyvinvointisi tuntemattomien, randomhenkilöiden käsiin!! Ajattelepa nyt itsekin: eikö ole erittäin hölmöä antaa toisten ihmisten käytöksen vaikuttaa omaan mielialaan tuolla tapaa, mitä kuvailit? Ole sinä oman elämäsi johdossa, ja ohita toisten reagointitapa, jos se on huono eikä mitenkään johdu sinusta.

Maailmassa ja elämässä ei tuommoiset mimosan kukat pärjää.

Olisiko tässä osasyy kokemaasi ilkkumiseen ja kiusaamiseen? Olet yliherkkä ja reagoit muiden käytökseen näkyvästi mielesi pahoittaen, joten olet altis tuommoiselle kohtelulle. Kasvata selkäranka ja itsetunto, niin kiusaaminen (?) loppuu.

En uskalla kertoa sitä kiusaamisen syytä. Se, että asia on laajentunut, on pakosti yhden ihmisen tekosia. Nimittäin en tunne niistä kiusaajista henkilökohtaisesti yhtäkään henkilöä, enkä ole puhunutkaan itse heistä juuri kenenkään kanssa.

Tilanne on siis vastaava kuin koulukiusaamisessa lapsuudessani: sanoin luokassa pari noloa, mutta viatonta kommenttia, ja niiden vuoksi koko luokka alkoi kiusata minua ja keksiä aivan kaikesta tekemisistäni nälvimistä ja juoruilun aihetta, kun olin se "outo ja nolo tyttö". Sitä jatkui monta vuotta ja alistuin kohtalooni, kun siis ei sellaisesta ole kovin helppoa pyristellä irti ja suurin osa hiljaisesti hyväksyy kiusaamisen ja mustamaalauksen.

Olen tavallaan hieman heikompi kuin muut ja olen mennyt typeränä avautumaan niistä häpeän kohteistani. Ei ole diagnosoituna mitään, ei edes Aspergeria.

Kiusattuna herkistyy kaikelle negatiiviselle ja tosiaan tilanteesta on ihan järkyttävän vaikeaa päästä irti. Se tilanne ruokkii itse itseään ja alan käyttäytyä vielä oudommin, kun tiedän, ettei minusta pidetä ja että minusta on todennäköisesti juoruiltu kaikenlaista ikävää ja outoa, vaikka fakta on se, että ne juoruilijat eivät tunne minua lainkaan.

Ne perustuvat joihinkin olettamuksiin ja mahdollisesti some-profiileihini jne. ja kun niitä ruokitaan, niin tokihan sitten muutkin tulkitsevat ihan normaalia olemustani siitä vinkkelistä, että olen ihan outo, vaikken olekaan.

Oikeasti tästä kiusaamisasiasta minulla ei ole minkäänlaista poispääsyä enää koskaan. Täytyy vain jaksaa elää päivä kerrallaan ja yrittää vain jaksaa hoitaa oman elämäni asiat. Minusta ei nyt vain pidetä, vaikka mitä tekisin, ja olen monen mielestä outo friikki, jota on lupa inhota porukalla.

On varmaankin niin yhteenkuuluvuutta kasvattavaa, kun on se yksinäinen outo nainen, jolle saa naureskella ja josta saa juoruilla ja josta on niin kivaa vittuilla porukassa. Tavallaan olen muille hyväntekijä olemalla se roskasanko ja yhteisen inhon kohde. Heillä on kivempaa, kun on joku, jota inhota.

Toisaalta ehkä ainoa keinoni on vain hyväksyä se ja vähän myötäillä ja antaa heidän vain nauttia siitä, että he sentään ovat fiksumpia, kauniimpia, suositumpia ja normaalimpia kuin minä, outolintu ja syntipukki. "Mitäköhän se surkea nainen kuvittelee olevansa?", he sanovat ja edes hetken verran saavat tuntea olevansa tyytyväisiä omasta elämästään.

T. Ap

67 ja 73 kirjoittaja tässä:

Olin kans yläasteen ajan koulukiusattu. Sain todella syvät traumat, koska mulle tapahtui kans niin häoeällisiä asioita, että en ikinä ole niistä puhunut kellekkään.

En edes aviomiehelleni.

Olin vuosikausia tuon kiusaamisen takia, ihmispelkoinen ja lopulta käytin kaikenlaisia aineita. Olin varma, että tulen kuolemaan päihteisiin.

Muistan myös yhden kerran, kun asuin työharjottelu ajan eräällä maatilalla, kun pieni lapsi kertoi mulle, kuinka muut aikuiset ihmiset olivat sanoneet mua hylkiöksi. Olin ite silloin noin 18 v...ja muistan, miten syvästi se loukkasi. Koska mähän olin hylkiö, edes mun vanhemmat, jotka oli eronnu, eivät rakastaneet mua.

Mutta näistä traumoista oon saanut myös parantua, eikä siihen kukaan muu olisikaan pystynyt, kuin ainoastaan Jeesus.

Tämä mun aviopuoliso on kokenut myös samanlaisen menneisyyden, siksi varmaan Jeesus meidät yhteen johdattikin.

Halusin vain rohkaista sua, että sulla on toivoa, ei ole mitään niin pientä tai niin isoa asiaa, josta Jeesus ei välittäisi ja tahtoisi auttaa ja kuunnella. ❤️

Ilman Häntä en tällä hetkellä olisi elossakaan enää. ..