Järkyttävä artikkeli 1.5. Hesarissa erityisopettajien työstä!

Hyvin käyttäytyviä ja pärjääviä pitäisi palkita. Meidän kunnassa päin vastoin luvattiin hankalalle yleisopetusluokalle, että jos häiriköinti vähenee, heille maksetaan kevään lopuksi huvipuistoreissu. Rauhallisemmat ryhmät eivät saaneet mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä menoa opettajiksi hakevien määrät romahtavat ennen pitkää. Kun inkluusion traumatisoimat normaalilapset kasvavat täysi-ikäisiksi ja valitsevat tulevaa urapolkuaan, ei kukaan heistä tahdo palata takaisin levottomaan ja väkivaltaiseen kouluympäristöön opettajan roolissa.

Ovatko inklusoinnin lobbaajat ajatelleet tätä. Ja miten tulevaisuudessa ratkaistaan opettajapula. Tuomalla maahan kielitaidottomia opettajia muista maista? Vaihtamalla virallisen opetuskielen broken Englishiksi?

Ennen tätä on kriisi käsillä jos opettajat alkavat vaihtamaan alaa. Olen ollut opettajana 8 vuotta ja tänä aikana yli puolet samaan aikaan opettajaksi valmistuneista opiskelikavereistani on jo vaihtanut pois alalta. Siinä ei yksi kesäloma paljoa paina vaakakupissa kun muina kuukausina työ on täyttä kaaosta ja palkka surkea. 

Meillä ammatillisen opetuksen puolella tämä on ihan arkipäivää. Hakijoita on moninkymmenkertainen määrä ammatillisen open koulutukseen hyväksyttyihin verrattuna, mutta päteviä opettajia virtaa muihin töihin kiihtyvällä tahdilla. Syykin lienee selvä: työmäärä.

Opiskelijoina on yhä enemmän tukea tarvitsevia. Suomen kielen taito on monilla heikko. Osa opiskelijoista ei tee mitään tehtäviä, siis ei yhtään ainoaa tehtävän palautusta. Kirjatenttejä ei ole ollut vuosiin, koska osa ei osaa lukea. Tukiopetusta ja kertausopetusta joutuu antamaan joka viikko jollekin.

Meillä on ammatillisissa oppilaitoksissa ammatillisten opettajien ja erityisopettajien lisäksi myös ammatillisia ohjaajia, jotka auttavat tehtävien kanssa henkilökohtaisesti.

Jos opiskelija sairastuu ja joutuu olemaan poissa koulusta, entisaikaan kuulemma opiskelivat itsenäisesti kotona luennoilla opetetut asiat. Nykyisin se on harvinaista. Opiskelijat tuhahtelevat, kun yrität ehdottaa itsenäistä opiskelua.

Osa oppilaista ei saa näyttöjä suoritettua, koska työpaikalta ollaan poissa, ei opita tekemään työtehtäviä tai ei ymmärretä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Monen opiskelijan mielestä vika on joko opetuksessa, joka on liian vaativaa tai sitten heitä syrjitään työpaikalla. Osalla ei ole mitään erityisdiagnoosia, mutta syystä tai toisesta eivät osaa tehdä työtehtäviä harjoittelussa tai eivät noudata sääntöjä, kuten työaikaa.

Minulla on ollut neljän vuoden aikana useita oppilaita, jotka eivät puhu mitään. Mitään ammattia ei nykypäivänä voi saavuttaa, jos ei ole vuorovaikutustaitoja. Mykkänä istumisen malli on saatu jo lapsena koulussa. Ei ole vaadittu, että pitää pystyä kommunikoimaan toisten kanssa. Tämä ei koske pelkästään asperger-henkilöitä, vaan muitakin. Lisäksi opetan iltaisin kerran tai pari kuukaudessa iltaryhmää, joka on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, jotka eivät pysty osallistumaan tavalliseen opetukseen. Syitä on useita. Jollakin on päivärytmi sekaisin, herää iltapäivällä ja menee nukkumaan aamuyöstä. Toisella on ahdistuneisuus/paniikkihäiriö, miksi iso opiskeluryhmä ei sovi. Kolmannella on jokin muu mielenterveyden haaste. Neljännellä nepsy-erityisyyttä. Minun ihana kollegani lähti, kun alkoi nämä iltaopetukset. Hän sanoi, ettei voi enää opettaa, kun ei itse usko opiskelijoiden voivan koskaan saavuttaa sitä tieto/taitotasoa, joka ammattiin vaaditaan.

Kova paine on saada opiskelijat valmistumaan ja keskeytykset on suurennuslasin alla. Jos opiskelija keskeyttää, opetus on suurennuslasin alla: mikä meni vikaan, miksei saatu pidettyä motivaatiota yllä. Kukaan ei kysy, mikä opiskelijassa oli vikana, ettei hän kyennyt opiskelemaan.

Ihan kuin omasta elämästäni.

T:Toinen amo

Meille koko ajan toitotetaan, että pitää alentaa vaatimustasoa, jos oppilas ei kykene suorittamaan kokeita/testejä. Joka kerta yritän saada vastausta siihen, entäs kun oppilas valmistuu ilman mitään valmiuksia työelämään. Syvä hiljaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Äidit ja isät ottakoot vastuun omista lapsistaan! Lastenhoitoa ja kasvatusta ei saa siirtää päivähoidolle, koululle, sukulaisille ja yhteiskunnalle. Miksi lastenhoito ja lasten kasvattaminen on perheille niin vaikeaa, että äidillä ja isillä ei ole mitään vastuuta omista lapsistaan?

Kaikkien muiden pitäisi hoitaa ja kasvattaa meidän rajatonta, huonokäytöksistä ja ylivilkasta JaniWilmaLiinuPetteriä, mutta lapsen äidin ja isän ei tarvitsisi tehdä kotona mitään. Kertakaikkiaan omituinen ajatus! Ymmärrän, että lapsella voi olla oppimisvaikeuksia, lukivaikeuksia tai esimerkiksi ADHD, ADD, Asperger, autismi tai tai joku muu. Näihin on nykyaikana saatavilla apua.

Kaikki lapset kokeilevat joskus rajoja ja sääntöjä kotona. Lapsella on ikätasoiseen kehitykseen kuuluvia erilaisia kehityskausia, uhmaikää, murrosikää ja muita kehitysvaiheita. Jos edes uhmaikäiselle ja alakouluikäiselle lapselle ei saada rajoja, niin murrosiässä vanhemmilla on helvetti irti kiukuttelevan murrosikäisen kanssa kotona! Miksi lapselle ei haluta, osata tai viitsitä laittaa turvallisia ja pitäviä rajoja kotona? Vanhemman ei tarvitse olla Arkhimedes, Einstein tai yliluonnollinen keksijä, vaan ihan tavallinen maalaisjärki riittää oikein hyvin! Lapsi tarvitsee säännöllisen päivärytmin, johon kuuluu ruokailut, leikit, koululaisilla koulupäivä, ulkoilut, nukkumiset ja vanhempien läsnäoloa, välittämistä ja rakkautta.

Jos lapselle ei opeteta käytöstapoja kotona, niin lapsen on vaikeaa ja mahdotonta osata hyviä käytöstapoja koulussa, harrastuksissa ja vapaa-aikana. Äitiys- ja lastenneuvoloihin pitää saada pakollinen vanhemmuuden kurssi, jonka jokainen äiti ja isä suorittaa lapsen odotusaikana.

 

Vierailija kirjoitti:

Kasvatusvastuun siirtäminen päiväkodille, koululle, harrastusten ohjaajille ja sukulaisille. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on susi, koska oikeutta käytetään väärin!  Kun perheeseen syntyy vauva, niin isommat sisarukset viedään päivähoitoon pois silmistä ja pois mielestä. Osa vanhemmista on täysin kyvyttömiä hoitamaan omia lapsiaan. Työttömänä ja lomaututtuna olevat vanhemmat kuljettavat lapsensa päivähoitoon ja ovat itse kotona 24/7.

Lapset ovat yhteiskunnan maksamassa päiväkodissa jopa kokopäivähoidossa, vaikka nuoret ja terveet vanhemmat ovat 24/7 kotona. On huolestuttavaa, että äiti ja isä eivät halua ottaa vastuuta lapsistaan. Vastuu lapsista siirretään muille.

Lapsiperheet eivät vietä kotona aikaa yhdessä eivätkä tee mitään perheen kanssa. Alle kouluikäiset lapset ja koululaiset ovat jatkuvasti hoidossa sukulaisilla ja mummoloissa. Kotona lapsilla ei ole turvallisia ja pitäviä rajoja ja sääntöjä. Jos on, niin mummoloissa ne kumotaan ja isovanhemmat pilaavat lastenkasvatuksen. 

Kouluissa on liian suuret opetusryhmät. Liian monessa koulussa on myös koulukiusaamista ja vakavaa kouluväkivaltaa. Häirikköjä ja koulukiusaajia ei laiteta kuriin. Koulukiusattu lapsi laitetaan vaihtamaan koulua ja kiusaajat saavat mellastaa ilman rangaistuksia.

  

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tää suuntaus ja lasten huono käytös näkyy jo päiväkodissa. Vanhemmat ovat ihan kädettömiä lastensa kanssa. Vanhemmat ei saa lapsiaan nukkumaan päiväunia, eivät saa niille vaatteita päälle, syöttävät näille ranskalaisia ja hamppareita, kun lapset eivät suostu muuta syömään. Kun vanhemmat tulevat hakemaan lapsiaan päiväkodista, lapset kiljuvat, haukkuvat vanhempiaan, potkivat kohden eivätkä laita vaatteita päälle vanhempien kehoituksista huolimatta vaan lähtevät talvipakkasillakin juoksemaan ulos ilman ulkovaatteita. Huh huh! Kyllä usein mietityttää, että miten opettajat pärjäävät koulussa näiden lasten kanssa. Ei käy kateeksi. Onneksi kesäloma häämöttää.

Nämä kirjoitukset täyttä asiaa. Tiedän lasteni kavereissa muutamia lapsia, joilla adhd. Tästä huolimatta he ovat hyvin käyttäytyviä ja fiksuja kelpo kavereita. Ainoastaan isossa luokassa ei ole niin helppo hälinässä seurata opetusta. Mutta heitä autetaan kotona ja pärjäävät hyvin. Mutta on toisenlaisiakin kokemuksia. Täysin rajattomia lapsia, jotka ovat kerta toisensa jälkeen väkivaltaisia ja uhkaavia, jos heidän jokaista uniikkia toivettaan ei toteuteta. Oma lapsenikin on uhattu tappaa hieman väärän kommentin vuoksi. Perhettämme on syytetty syrjimisestä, jos lapsi ei halua juuri silloin viettää aikaa Jani-Petterin kanssa silloin kuin JaniPetterille sopisi. Lapsi ei saisi harrastaa, meillä ei saisi olla perheaikaa, koska meidän pitäisi olla JaniPetterin ja hänen perheensä palvelijoita. Näissä perheissä vanhemmat ovat aina töissä ja lapsille on annettu täysin vapaat kädet iltapäivisin tai ”hoitajana” on ikivanha sukulainen. Sitten nämä perheet soittelevat kouluille, kun ”Ville” on huono kaveri ja ”Villen” vanhemmat pahoja, kun eivät taivu toimimaan Jani-Petterin toiveiden mukaan. Kerran eräältä opettajalta tuli haukut, ettei lapsemme välitä kavereista, kun hän oli ollut muiden kavereiden kanssa, harrastuksissa ja hoitanut läksyjä. En sanonut mitään, mutta ajattelin kyllä mielessäni. Näiden perheiden toimesta oli selkeästi heittäydytty marttyyreiksi opettajalle. Tämä tosin oli ensimmäinen kerta kuin yksikään opettaja on puuttunut lapsen vapaa-aikaan. Minulla ei olisi ikinä vanhempana tai opettajana pokkaa määrätä toisten vapaa-aikaa eikä kaverisuhteita. Niin kuningas en ole. Koulussa toki ollaan asiallisesti kaikkia kohtaan. Toki ei sekään nykyään helppoa ole.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä menoa opettajiksi hakevien määrät romahtavat ennen pitkää. Kun inkluusion traumatisoimat normaalilapset kasvavat täysi-ikäisiksi ja valitsevat tulevaa urapolkuaan, ei kukaan heistä tahdo palata takaisin levottomaan ja väkivaltaiseen kouluympäristöön opettajan roolissa.

Ovatko inklusoinnin lobbaajat ajatelleet tätä. Ja miten tulevaisuudessa ratkaistaan opettajapula. Tuomalla maahan kielitaidottomia opettajia muista maista? Vaihtamalla virallisen opetuskielen broken Englishiksi?

Ennen tätä on kriisi käsillä jos opettajat alkavat vaihtamaan alaa. Olen ollut opettajana 8 vuotta ja tänä aikana yli puolet samaan aikaan opettajaksi valmistuneista opiskelikavereistani on jo vaihtanut pois alalta. Siinä ei yksi kesäloma paljoa paina vaakakupissa kun muina kuukausina työ on täyttä kaaosta ja palkka surkea. 

Meillä ammatillisen opetuksen puolella tämä on ihan arkipäivää. Hakijoita on moninkymmenkertainen määrä ammatillisen open koulutukseen hyväksyttyihin verrattuna, mutta päteviä opettajia virtaa muihin töihin kiihtyvällä tahdilla. Syykin lienee selvä: työmäärä.

Opiskelijoina on yhä enemmän tukea tarvitsevia. Suomen kielen taito on monilla heikko. Osa opiskelijoista ei tee mitään tehtäviä, siis ei yhtään ainoaa tehtävän palautusta. Kirjatenttejä ei ole ollut vuosiin, koska osa ei osaa lukea. Tukiopetusta ja kertausopetusta joutuu antamaan joka viikko jollekin.

Meillä on ammatillisissa oppilaitoksissa ammatillisten opettajien ja erityisopettajien lisäksi myös ammatillisia ohjaajia, jotka auttavat tehtävien kanssa henkilökohtaisesti.

Jos opiskelija sairastuu ja joutuu olemaan poissa koulusta, entisaikaan kuulemma opiskelivat itsenäisesti kotona luennoilla opetetut asiat. Nykyisin se on harvinaista. Opiskelijat tuhahtelevat, kun yrität ehdottaa itsenäistä opiskelua.

Osa oppilaista ei saa näyttöjä suoritettua, koska työpaikalta ollaan poissa, ei opita tekemään työtehtäviä tai ei ymmärretä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Monen opiskelijan mielestä vika on joko opetuksessa, joka on liian vaativaa tai sitten heitä syrjitään työpaikalla. Osalla ei ole mitään erityisdiagnoosia, mutta syystä tai toisesta eivät osaa tehdä työtehtäviä harjoittelussa tai eivät noudata sääntöjä, kuten työaikaa.

Minulla on ollut neljän vuoden aikana useita oppilaita, jotka eivät puhu mitään. Mitään ammattia ei nykypäivänä voi saavuttaa, jos ei ole vuorovaikutustaitoja. Mykkänä istumisen malli on saatu jo lapsena koulussa. Ei ole vaadittu, että pitää pystyä kommunikoimaan toisten kanssa. Tämä ei koske pelkästään asperger-henkilöitä, vaan muitakin. Lisäksi opetan iltaisin kerran tai pari kuukaudessa iltaryhmää, joka on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, jotka eivät pysty osallistumaan tavalliseen opetukseen. Syitä on useita. Jollakin on päivärytmi sekaisin, herää iltapäivällä ja menee nukkumaan aamuyöstä. Toisella on ahdistuneisuus/paniikkihäiriö, miksi iso opiskeluryhmä ei sovi. Kolmannella on jokin muu mielenterveyden haaste. Neljännellä nepsy-erityisyyttä. Minun ihana kollegani lähti, kun alkoi nämä iltaopetukset. Hän sanoi, ettei voi enää opettaa, kun ei itse usko opiskelijoiden voivan koskaan saavuttaa sitä tieto/taitotasoa, joka ammattiin vaaditaan.

Kova paine on saada opiskelijat valmistumaan ja keskeytykset on suurennuslasin alla. Jos opiskelija keskeyttää, opetus on suurennuslasin alla: mikä meni vikaan, miksei saatu pidettyä motivaatiota yllä. Kukaan ei kysy, mikä opiskelijassa oli vikana, ettei hän kyennyt opiskelemaan.

Järkyttävää. Miten tällaiset nuoret edes saavat töitä valmistumisen jälkeen? Jos opiskelija ei ole koulutuksen aikana saanut palautettua yhtäkään tehtävää, niin tuskin työhakemusten kirjoittaminenkaan kovin hyvin sujuu. Ja palkkaako yksikään työnantaja hakijaa, joka ei puhu haastattelussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä menoa opettajiksi hakevien määrät romahtavat ennen pitkää. Kun inkluusion traumatisoimat normaalilapset kasvavat täysi-ikäisiksi ja valitsevat tulevaa urapolkuaan, ei kukaan heistä tahdo palata takaisin levottomaan ja väkivaltaiseen kouluympäristöön opettajan roolissa.

Ovatko inklusoinnin lobbaajat ajatelleet tätä. Ja miten tulevaisuudessa ratkaistaan opettajapula. Tuomalla maahan kielitaidottomia opettajia muista maista? Vaihtamalla virallisen opetuskielen broken Englishiksi?

Ennen tätä on kriisi käsillä jos opettajat alkavat vaihtamaan alaa. Olen ollut opettajana 8 vuotta ja tänä aikana yli puolet samaan aikaan opettajaksi valmistuneista opiskelikavereistani on jo vaihtanut pois alalta. Siinä ei yksi kesäloma paljoa paina vaakakupissa kun muina kuukausina työ on täyttä kaaosta ja palkka surkea. 

Meillä ammatillisen opetuksen puolella tämä on ihan arkipäivää. Hakijoita on moninkymmenkertainen määrä ammatillisen open koulutukseen hyväksyttyihin verrattuna, mutta päteviä opettajia virtaa muihin töihin kiihtyvällä tahdilla. Syykin lienee selvä: työmäärä.

Opiskelijoina on yhä enemmän tukea tarvitsevia. Suomen kielen taito on monilla heikko. Osa opiskelijoista ei tee mitään tehtäviä, siis ei yhtään ainoaa tehtävän palautusta. Kirjatenttejä ei ole ollut vuosiin, koska osa ei osaa lukea. Tukiopetusta ja kertausopetusta joutuu antamaan joka viikko jollekin.

Meillä on ammatillisissa oppilaitoksissa ammatillisten opettajien ja erityisopettajien lisäksi myös ammatillisia ohjaajia, jotka auttavat tehtävien kanssa henkilökohtaisesti.

Jos opiskelija sairastuu ja joutuu olemaan poissa koulusta, entisaikaan kuulemma opiskelivat itsenäisesti kotona luennoilla opetetut asiat. Nykyisin se on harvinaista. Opiskelijat tuhahtelevat, kun yrität ehdottaa itsenäistä opiskelua.

Osa oppilaista ei saa näyttöjä suoritettua, koska työpaikalta ollaan poissa, ei opita tekemään työtehtäviä tai ei ymmärretä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Monen opiskelijan mielestä vika on joko opetuksessa, joka on liian vaativaa tai sitten heitä syrjitään työpaikalla. Osalla ei ole mitään erityisdiagnoosia, mutta syystä tai toisesta eivät osaa tehdä työtehtäviä harjoittelussa tai eivät noudata sääntöjä, kuten työaikaa.

Minulla on ollut neljän vuoden aikana useita oppilaita, jotka eivät puhu mitään. Mitään ammattia ei nykypäivänä voi saavuttaa, jos ei ole vuorovaikutustaitoja. Mykkänä istumisen malli on saatu jo lapsena koulussa. Ei ole vaadittu, että pitää pystyä kommunikoimaan toisten kanssa. Tämä ei koske pelkästään asperger-henkilöitä, vaan muitakin. Lisäksi opetan iltaisin kerran tai pari kuukaudessa iltaryhmää, joka on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, jotka eivät pysty osallistumaan tavalliseen opetukseen. Syitä on useita. Jollakin on päivärytmi sekaisin, herää iltapäivällä ja menee nukkumaan aamuyöstä. Toisella on ahdistuneisuus/paniikkihäiriö, miksi iso opiskeluryhmä ei sovi. Kolmannella on jokin muu mielenterveyden haaste. Neljännellä nepsy-erityisyyttä. Minun ihana kollegani lähti, kun alkoi nämä iltaopetukset. Hän sanoi, ettei voi enää opettaa, kun ei itse usko opiskelijoiden voivan koskaan saavuttaa sitä tieto/taitotasoa, joka ammattiin vaaditaan.

Kova paine on saada opiskelijat valmistumaan ja keskeytykset on suurennuslasin alla. Jos opiskelija keskeyttää, opetus on suurennuslasin alla: mikä meni vikaan, miksei saatu pidettyä motivaatiota yllä. Kukaan ei kysy, mikä opiskelijassa oli vikana, ettei hän kyennyt opiskelemaan.

Järkyttävää. Miten tällaiset nuoret edes saavat töitä valmistumisen jälkeen? Jos opiskelija ei ole koulutuksen aikana saanut palautettua yhtäkään tehtävää, niin tuskin työhakemusten kirjoittaminenkaan kovin hyvin sujuu. Ja palkkaako yksikään työnantaja hakijaa, joka ei puhu haastattelussa?

Eihän ne saakaan.

Tuollaista Hesarin kuvaamaa tilannetta voi olla nykyään tavallisellakin luokalla. Ei ole lainkaan epätavallista.

Vierailija kirjoitti:

Ei yllätä yhtään tuo uutinen. Itse toimin opena ”ihan tavalliselle” yleisopetuksen 1.-2. luokalle ja meno on valitettavasti hyvin samankaltaista myöskin meillä, koska oppilaiden joukossa on useampi pienryhmää tarvitseva, mutta väkisin yleisopetukseen integroitu lapsi. Reilun 20 oppilaani joukosta löytyy esimerkiksi seuraavanlaisia oppijoita:

- Jatkuvasti muita häiritsevä ja mölyä pitävä poika, ei tee tehtäviä, vaeltaa luokassa, vaatii läppäriä/padia, heittelee lennokkeja, syö kaikki kynänsä ja kuminsa, haukkuu ja ilkkuu muille oppilaille, ei tottele tai kuuntele aikuisia. Varakkaasta perheestä, vanhemmat ihan helisemässä tämän mussukan kanssa.

- Suomi toisena kielenä -veljekset, jotka eivät puhu mitään, tee mitään tai edes reagoi mihinkään. Pitää kädestä pitäen ohjata ihan siitä penaalin kaivamisesta ja lyijykynän pitämisestä asti. Oma-aloitteisuus pyöreä nolla. Keskenään supisevat omalla kielellään.

- Keskittymisvaikeuksinen poika, kaikenlaisia apuvälineitä hänellä on, mutta tunnilla oleminen on oikeaa veitsenterällä taistelua. Taidokas ja tehtävät osaava, ongelma on nimenomaan siinä, miten koulussa ollaan ja käyttäydytään.

- Voimakastahtoinen ja kilpailuhenkinen tyttö, jolla on suuria vaikeuksia odottelun ja häviön sietämisessä. Herkästi tönimässä ja haukkumassa muita, puhuu ja kommentoi jatkuvasti keskeyttäen opetuksen. Taidoiltaan edistynyt, mutta jälleen kerran suurin haaste on käyttäytymisessä.

- Kolme poikaa, jotka on suoraan siirretty erityisopen ja/tai avustajan kanssa pieneen tilaan koulupäivän ajaksi. Väkivaltaisia, aggressiivisia, kiroilevat ja haukkuvat jatkuvasti, eivät tottele aikuisia. Toinen näistä on käynyt sekä oppilaiden että opettajien päälle useamman kerran. Näiden luokassa oleminen on yksinkertaisesti turvallisuusriski.

Näiden lisäksi useampi haastava tapaus, joilla enimmäkseen käytösvaikeuksia, ts. ”en jaksa, en halua, anna ipad”. Pitäisi ihan maanitella tekemään tehtäviä. Sitten päälle vielä muutama oppimisvaikeuksista kärsivä ja kourallinen ns. tavallisia lapsia, jotka saavat kärsiä tästä kaikesta.

Miten tämä ”varakkaan perheen” poika liittyy tähän. Kun köyhyyden vuoksi ei ketään saa syrjiä niin varakkuuden vuoksi ilmeisesti opettajakin on oikeutettu lyömään leimaan oppilaan otsaan. . Eivät kaikki kansan kynttilätkään täydellisiä ole.

Varakkuus liittyy siihen, että tässäkin keskustelussa kuvatun laiset ongelmat on yritetty selittää vanhempien köyhyydellä/työttömyydellä/heikkolahjaisuudella.

Työt on perseestä eikö se ole jo selvää ilmankin?

Vierailija kirjoitti:

Varakkuus liittyy siihen, että tässäkin keskustelussa kuvatun laiset ongelmat on yritetty selittää vanhempien köyhyydellä/työttömyydellä/heikkolahjaisuudella.

En ole tässä ketjussa nähnyt yhtään kirjoitusta, jossa selitettäisiin, että huono käytös olisi kytköksissä köyhyyteen tai työttömyyteen. Ok, en ole kyllä lukenut kaikkia kirjoituksia, mutta ison osan. Ihmettelin vaan, että opettaja leimaa pojan, ”varakkaan perheen poika”. Toki niin varattoman kuin varakkaankin perheen lapsi voi käyttäytyä huonosti ja myös hyvin, mutta se ei voi olla pointti. Itseäni tympäisee tuommoinen luokittelu. Toisaalta kaikki lapset ja melkeinpä aikuisetkin käyttäytyvät joskus huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama se on monilla koulunkäyntiavustajilla ja ohjaajilla esim. nepsy- ja kehitysvammaisten lasten opetuksessa. Melkeinpä joka päivä jotain: lyömistä, potkimista, raapimista, hiuksista repimistä, puremista tms.

Todella hurjan kuuloista, kuka nyt haluaisi palata töistä päänahka verillä ja keho mustelmilla. Ritarin haarniska päälle töihin mennessä... Nämä lapset vaikuttavat aika eläimellisiltä, ei niinkään ihmisiltä suoraan sanottuna. Hakkaavatko he kotioloissa myös vanhempiaan ja sisaruksiaan samalla tavalla? 

Monet vanhemmat ovat täysin uupuneita haastavien erityislastensa kanssa ja antavat näille kaikki periksi, jotta pääsevät helpommalla. Tämä taas vaikeuttaa koulutyöskentelyä, kun pitäisi tehdäkin jotain ja vaaditaan tekemään asioita. Seuraava meltdown onkin kohta jo valmis...

Väkivaltaisimmat tapaukset päätyvät lopulta laitokseen hoidettaviksi, sitten kun vanhemmat eivät enää jaksa tai oma/sisarusten turvallisuus on vaarassa. Sillä ei tosin näytä olevan mitään väliä, että ovat raadelleet siinä sivussa avustajia ja hoitajia jo vuosien ajan. Nyrkkeilysäkkinä oleminen ikään kuin "kuuluu työnkuvaan".

Itse vaihdoin ensin työpaikkaa ja lopulta kokonaan alaa, kun minusta tuossa touhussa ei ollut mitään järkeä ja koin jatkuvan fyysisen väkivallan tai sen uhan henkisesti liian raskaana. Koin myös, ettei työntekijöille tarjota tarpeeksi tukea väkivaltatilanteiden jälkeen, vaan töitä pitää jatkaa tavalliseen tapaan, vaikka olisit juuri joutunut kunnolla mukiloiduksi. Myöskään tieto yksikössä tapahtuvasta väkivallasta ei edennyt mihinkään, eikä mitään uusia toimintatapoja mietitty ongelmien ratkaisemiseksi. Iso osa alalla tapahtuvasta väkivallasta jääkin siten piiloon, kun tapauksia ei tilastoida tai tutkita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka suuri osa näistä ongelmalapsista on sellaisia että taustalla on ihan neurologinen sairaus, monellako taas on kasvatuksesta kiinni?

Molempia usein. Joskus nämä pystytään erottamaan toisistaan selkeästi. Neuro-ongelmat ovat usein periytyviä. Lapsi ei voi valita, kenelle on syntynyt, joten jokainen lapsi tarvitsee apua, jos sitä tarvitsee!

Saisinkin apua kun usein voidaan puhua ihan oikeasti haitoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka suuri osa näistä ongelmalapsista on sellaisia että taustalla on ihan neurologinen sairaus, monellako taas on kasvatuksesta kiinni?

Molempia usein. Joskus nämä pystytään erottamaan toisistaan selkeästi. Neuro-ongelmat ovat usein periytyviä. Lapsi ei voi valita, kenelle on syntynyt, joten jokainen lapsi tarvitsee apua, jos sitä tarvitsee!

Saisinkin apua kun usein voidaan puhua ihan oikeasti haitoista.

Ei silti viitsisi sanoa näin vaikka se on joskus täysi totuus. Tunnolliset ja hyvät toimijat ei saa oikeutta.  Yhtä vähän oppijat joille nykyiset ja vamhat koulumallit eivät sovellu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka suuri osa näistä ongelmalapsista on sellaisia että taustalla on ihan neurologinen sairaus, monellako taas on kasvatuksesta kiinni?

Molempia usein. Joskus nämä pystytään erottamaan toisistaan selkeästi. Neuro-ongelmat ovat usein periytyviä. Lapsi ei voi valita, kenelle on syntynyt, joten jokainen lapsi tarvitsee apua, jos sitä tarvitsee!

Esimerkin uliseva lapsi kuulostaa ääniyliherkältä, joka yrittää peittää kivuliaksi kokemansa äänet ulisemalla.

Hänelle voisi tarjota ihan asiallistakin tukea, esim. vastamelukuulokkeet, eikä vaan jättää yksin pärjäämään ja ulisemaan.

Myös pulpetin alle, kenties piiloon menevä oppilas kärsii todennäköisesti jostain neurologisesta ongelmasta. Saattaa olla autisti. Hänellekin voitaisiin järjestää asiallista tukea ja hänelle paremmin sopiva ryhmä jos tahtoa löytyisi.

Just luin lapsesta, jonka (erityis)opettaja ei tehnyt ongelmaa asioista, jotka eivät olleet ongelma. Lapsi oli esim. saanut tehdä matematiikan kokeen opettajan pöydän alla, koska pystyi siellä keskittymään paremmin. Sai paria pistettä vajaat täydet. Siis lapsi, joka normaalisti olisi repinyt turhautuneena kokeensa.

Opettaja totesi, että kokeessa mitataan matematiikan osaamista, ei sitä, "osaako" istua hienosti oman pöydän  ääressä.

Juuri näin. Minun lapseni jäi välillä välitunnin ajaksi säkkituoliin, valot himmennettiin ja oli mahdollisuus levätä ennen seuraavaa tuntia. Hänellä oli kokenut erkkaope, joka ei piitannut koulun ohjeista, että kaikkien on vietettävä välitunti ulkona. Ope sanoi, että lapsi ei jaksa liikaa virikkeitä ympäristössä ja välitunneilla ulkona menee ylikierroksille, jolloin ei pysty keskittymään yksinkertaisiinkaan ohjeisiin. Hyvä opettaja huomioi lapsen erityistarpeet, lapsen etu edellä, eikä tee liian suurta numeroa siitä, jos joku tarvitsee koulupäivän tueksi mukautuksia. Meidän perhe liikkuu joka tapauksessa paljon ulkona vapaa-aikana, joten mistään liikunnasta hän ei jäänyt paitsi.

Lapsen ne olisi tarvinnut paikan kehitysvammaisten laitoksesta.

Vierailija kirjoitti:

Varakkuus liittyy siihen, että tässäkin keskustelussa kuvatun laiset ongelmat on yritetty selittää vanhempien köyhyydellä/työttömyydellä/heikkolahjaisuudella.

Ehkä se on ymmärryksen ja resurssien puutetta. Eli ei osata asioita.      Kaikki alkaa lapsen tarpeen ymmärtämisestä ja kyvystä vastata siihen.  Kokonaisuus johon kuuluu koulu koti harrastukset ja kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä menoa opettajiksi hakevien määrät romahtavat ennen pitkää. Kun inkluusion traumatisoimat normaalilapset kasvavat täysi-ikäisiksi ja valitsevat tulevaa urapolkuaan, ei kukaan heistä tahdo palata takaisin levottomaan ja väkivaltaiseen kouluympäristöön opettajan roolissa.

Ovatko inklusoinnin lobbaajat ajatelleet tätä. Ja miten tulevaisuudessa ratkaistaan opettajapula. Tuomalla maahan kielitaidottomia opettajia muista maista? Vaihtamalla virallisen opetuskielen broken Englishiksi?

Ennen tätä on kriisi käsillä jos opettajat alkavat vaihtamaan alaa. Olen ollut opettajana 8 vuotta ja tänä aikana yli puolet samaan aikaan opettajaksi valmistuneista opiskelikavereistani on jo vaihtanut pois alalta. Siinä ei yksi kesäloma paljoa paina vaakakupissa kun muina kuukausina työ on täyttä kaaosta ja palkka surkea. 

Meillä ammatillisen opetuksen puolella tämä on ihan arkipäivää. Hakijoita on moninkymmenkertainen määrä ammatillisen open koulutukseen hyväksyttyihin verrattuna, mutta päteviä opettajia virtaa muihin töihin kiihtyvällä tahdilla. Syykin lienee selvä: työmäärä.

Opiskelijoina on yhä enemmän tukea tarvitsevia. Suomen kielen taito on monilla heikko. Osa opiskelijoista ei tee mitään tehtäviä, siis ei yhtään ainoaa tehtävän palautusta. Kirjatenttejä ei ole ollut vuosiin, koska osa ei osaa lukea. Tukiopetusta ja kertausopetusta joutuu antamaan joka viikko jollekin.

Meillä on ammatillisissa oppilaitoksissa ammatillisten opettajien ja erityisopettajien lisäksi myös ammatillisia ohjaajia, jotka auttavat tehtävien kanssa henkilökohtaisesti.

Jos opiskelija sairastuu ja joutuu olemaan poissa koulusta, entisaikaan kuulemma opiskelivat itsenäisesti kotona luennoilla opetetut asiat. Nykyisin se on harvinaista. Opiskelijat tuhahtelevat, kun yrität ehdottaa itsenäistä opiskelua.

Osa oppilaista ei saa näyttöjä suoritettua, koska työpaikalta ollaan poissa, ei opita tekemään työtehtäviä tai ei ymmärretä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Monen opiskelijan mielestä vika on joko opetuksessa, joka on liian vaativaa tai sitten heitä syrjitään työpaikalla. Osalla ei ole mitään erityisdiagnoosia, mutta syystä tai toisesta eivät osaa tehdä työtehtäviä harjoittelussa tai eivät noudata sääntöjä, kuten työaikaa.

Minulla on ollut neljän vuoden aikana useita oppilaita, jotka eivät puhu mitään. Mitään ammattia ei nykypäivänä voi saavuttaa, jos ei ole vuorovaikutustaitoja. Mykkänä istumisen malli on saatu jo lapsena koulussa. Ei ole vaadittu, että pitää pystyä kommunikoimaan toisten kanssa. Tämä ei koske pelkästään asperger-henkilöitä, vaan muitakin. Lisäksi opetan iltaisin kerran tai pari kuukaudessa iltaryhmää, joka on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, jotka eivät pysty osallistumaan tavalliseen opetukseen. Syitä on useita. Jollakin on päivärytmi sekaisin, herää iltapäivällä ja menee nukkumaan aamuyöstä. Toisella on ahdistuneisuus/paniikkihäiriö, miksi iso opiskeluryhmä ei sovi. Kolmannella on jokin muu mielenterveyden haaste. Neljännellä nepsy-erityisyyttä. Minun ihana kollegani lähti, kun alkoi nämä iltaopetukset. Hän sanoi, ettei voi enää opettaa, kun ei itse usko opiskelijoiden voivan koskaan saavuttaa sitä tieto/taitotasoa, joka ammattiin vaaditaan.

Kova paine on saada opiskelijat valmistumaan ja keskeytykset on suurennuslasin alla. Jos opiskelija keskeyttää, opetus on suurennuslasin alla: mikä meni vikaan, miksei saatu pidettyä motivaatiota yllä. Kukaan ei kysy, mikä opiskelijassa oli vikana, ettei hän kyennyt opiskelemaan.

Järkyttävää. Miten tällaiset nuoret edes saavat töitä valmistumisen jälkeen? Jos opiskelija ei ole koulutuksen aikana saanut palautettua yhtäkään tehtävää, niin tuskin työhakemusten kirjoittaminenkaan kovin hyvin sujuu. Ja palkkaako yksikään työnantaja hakijaa, joka ei puhu haastattelussa?

nii vikoja siellä vikoja täällä.

Meidän naapurin poika kävi koulunsa pienessä kyläkoulussa kauempana, vaikka lähikouluun isoon luokkaan olisi ollut puoli kilometriä. Hän kävi amiksen, sai töitä ja käy nyt ihan normaalissa työpaikassa ilman mitään erityistukia. Saman perheen toinen lapsi oli lapsena "hyvätasoisempi", joten kävi siinä isossa luokassa. Hänestä tuli eläkeläinen. Perheessä jotain perinnöllistä, äitikin on sellainen että tarvitsee paljon apua hyvin tavanomaisissakin asioissa, mitkä normi ihminen oppii  nopeasti, alkaen jostain pankkikortin tunnusluvun muistamisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On jo tavallisia koululuokkia missä jo noin puolella luokan oppilaista on joku ongelma mikä tulisi huomioida. Luonnollisestikaan jos oppilaita on 24 niin ei yksi opettaja mitenkään ehdi huomioida niitä 12 erityistarpeista, puhumattakaan niistä normaalitapauksista.

Erityisopettajia on aivan liian vähän, että heiltä saisi aikaa ja apua. Sitäpaitsi vaikka erityisopettaja auttaisikin niin poikkeusohjelMIEN suunnittelu jää kuitenkin aina minulle. Yhtä oppituntia varten voi pahimmillaan olla kolmekin erilaista suunnitelmaa + kolmet erilaiset materiaalit oppilaiden kykyjen mukaan. Ja miksi opettajat uupuvat?

Itse olen aikanani kouluttautunut aineenopettajaksi, en erityisopettajaksi. Jos haluaisin opettaa erkkoja, olisin opiskellut erityisopettajaksi. En halua, en ole.

Inkluusio ei mielestäni ole täysin poissuljettu vaihtoehto, mutta ryhmäkokojen pitäisi silloin vähintään puolittua, mikä ei ole mahdollista, koska resurssit.

Ryhmissäni on nyt enemmän ja enemmän oppilaita, jotka eivät ole koulukuntoisia ja heidän paikkansa olisi jossain muualla (ja puhun nyt yleisopetuksen ryhmistä). Kovaa on painostus ylhäältäpäin päästää heidät läpi oppiaineestani arvosanalla 5, osaamatta mitään ja hallitsematta mitään sisältöjä. En halua tätä tehdä, sillä ongelma vain siirtyy eteenpäin, ei ratkaise mitään ja jatkossa on entistä vaikeampaa.

Tätä on arki nykykoulussa.

Kuin suoraan minun kynästäni. Minulla ei ole koulutusta eikä kiinnostusta toimia erityisopettajana, sillä olen luokanopettaja. Luokkani pursuilee inkluusion myötä nepsyjä ja väkivaltaisia lapsia ja erityisopettaja on seinäkukkanen, joka hiippailee kahvikuppi kädessä ympäri koulua osallistumatta oppilaiden tukemiseen tai yhteisopettajuuden millään tavalla.

Inkluusion kyseenalaistavat leimataan muutosvastarintaisiksi änkyröiksi.

Luokanopettaja

En ole opettaja, mutta tekstisi voisi olla lasteni luokilta, vielä nk. ”hyvän alueen” koululuokilta. Mitäpä se sitten on maahanmuuttajataustaisilla alueilla tai alueilla, joissa asuu paljon syrjäytyneitä. Minä joudun tekemään toisen työpäivän usein lasteni opettajana, vaikka lapseni ovat normaaliälyisiä kiitettävän tason oppilaita. Mutta koulussa mennään täysin huonompien ehdoilla. Minusta tuntuu, että opettajan aika kuluu riitojen, häiriköinnin ym selvittelyyn.