Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi tyrkyttää meille kaikkia vanhoja astioita, mies ei uskalla kieltäytyä
Olisin halunnut uusia meidän vanhan astiaston kokonaan. Olin jo etsinyt netistä kivan setin ja tilaamassa kunnes mies meni kertomaan tästä äidilleen. Anoppi sanoi, että ottakaa noi jumalattoman vanhat astiastot meiltä, ne jotka ovat olleet komerossa kohta 15 vuotta ja joilta mies lapsena söi aamupuuronsa. Eilen mies sitten mitään sanomatta oli käynyt vanhemmillaan ja kantoi kotiin jostain 70-luvulta peräisin olevat lautaset ja haarukat + lusikat. Veitset olivat jo sen verran ruosteessa, että anoppi oli heittänyt ne pois. Nyt meillä on sitten "upeita" 70-luvulta tuttuja kukkalautasia kaapit täynnä. Kestävät kuulemma "ikuisuuden vielä" eli mitään omaa ei voi hetkeen ostaa, koska anoppi pahottaisi muuten mielensä.
Seuraavaksi voisimme kuulemma ottaa miehen isovanhempien vanhan kahvisetin, sekin kun vaan seisoo anopin nurkissa turhaa.
Kommentit (1054)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää ostaa aina uutta, eikö teitä huolestuta maapallon tila. Miten voitte ummistaa kaikelta silmänne?
Minä ainakin ostan uutta ihan hyvillä mielin silloin kun tarvitsen maapallon tilaa sen kummemmin miettimättä.
Eihän elämästä tulisi mitään, jos koko ajan pitäisi olla huolestunut kaikesta, jopa maapallon tilasta. Siinähän on jo tekemistä ja huolehtimista, kun omaa elämäänsä pyörittää parhaansa mukaan. Joutilailla on aikaa miettiä ja huolestua milloin mistäkin, ja asioista joihin ei edes itse voi vaikuttaa. Voihan sitä olla ihan tietoinen maailman tilasta, mutta ei sen kannata antaa ohjata omaa jokapäiväistä elämää, eikä tunte huono omaatuntoa jos haluaa jonkin uuden kipon tai kupin ostaa huonoksi menneen tilalle.
Voihan ne kädet noinkin pestä, ja sysätä vastuun muiden harteille, vetoamalla omista päätöksistä johtuvaan kiireeseen. Ei mitään uutta.
En minä mihinkään kiireeseen vedonnut, vaan normaaliin järkeen. Itse kannan vastuun omasta elämästä ja tekemisistä, ja tässä iässä on jo oppinut paljonkin asioita. Sen olen oppinut, että en kerää turhaa krääsää (made in china), vaan ostan tarpeeseen ja mielellään hyvää laatua ja lähellä tehtyä. En tunne huonoa omaatuntoa, jos ostan uuden lakanan rikki menneen tilalle tai uuden ruoka-astiaston, kun entinen on huonoksi mennyt. Pitäähän elämässä olla myös mukavia asioita, ja jopa vähän luksusta taviksellakin. Nykyään on paljon saarnamiehiä, jotka saarnaavat muille maailman tilasta ja syyllistävät muita, mutta itse elävät kuin pellossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun anoppini antoi meille avokätisesti yksittäisiä kuppeja ja lautasiaan, jotka eivät olleet minun makuni mukaisia. Kaikki arvokkaat ja kauniit astiat - ne jotka olisin ilomielin ottanut vastaan - hän myi kirpputorilla.
En tietenkään maininnut asiasta hänelle. Astiat olivat hänen omiaan ja hän sai tehdä niillä, mitä halusi.
Ihan samalla tavoin minäkin toimin saatuani niitä hänen irtoastioitaan: rikkinäiset vein roskiin ja ehjät kierrätykseen.
Vein juuri anopilta saatuja tavaroita kirpparille ja kierrätykseen. Lueskelen tätä ketjua oppiakseni sanomaan ei. Tähän saakka olen ollut kiitollinen jokaisesta esineestä, jonka olen voinut rahaksi muuttaa mutta alan olla väsynyt tähän varojani ja voimiani vievään täysin turhaan työhön. Se menee bensoihin ja pöytävuokriin, mitä tienaan.
Mulla on jo kaikkea omasta takaa, vaikka vähävarainen olenkin. Ainoat syyt tähän leikkiin lähtemiselle on lisätulot ja se, että anoppi ei muuten heitä mitään pois ja jonain päivänä se rojuvuori kuitenkin periytyy mieheni ja minun hoidettavaksi. Nyt kuitenkin tuntuu: tämä ei ole reilua! En minä kanna omia roskiani toisille, ja kysele niiden perään vuosienkin päästä.
Arabiaa on, joo. Kaksi naarmuista lautasta per sarja, mukit pinttyneitä ja säröisiä. Pellavapöytäliinat ikuisuustahroilla ja reikäisiä. Vaatteet korjailtuja ja itse uudelleen värjättyjä, kaikki samalla värisävyllä. Kirjasarjoja 80-luvulta, maksoivat tuhansia silloin! Nyt ei kukaan ota edes ilmaiseksi. Yhdeksän kymmenestä tavarasta kuuluisi suoraan roskiin, kulkematta kotini kautta.
Äitini onkin sitten niitä naisia, jotka eivät anna omia tavaroitaan pois mistään hinnasta vaan hamstraavat ja ostavat alennusmyynnistä ja kirpparilta läheisilleen kaikenlaista ihanaa. Tuntuu tosi kivalta ottaa vastaan jo toinen Kastehelmi-kulhosarja, kun ei nuorena sairaseläkeläisenä ole aina edes varaa ruokaan. Kirpparille siis nämäkin.
Jos olisin antanut näiden kahden naisen sanella kotimme sisustuksen, olisi tämä vähäinenkin elämänhalu mennyt. Vanhusten toiminta ei ole myöskään miehelleni mieleen. Hän sanoo sitä kontrolloinnin yritykseksi ja kuolemanpelon ilmenemäksi.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ei onneksi tyrkytä roinaa. Paitsi mun miehen anoppi! Sieltä tulee jos vaikka mitä tavaraa.
Voisi olla ymmärrettävämpää, jo puhuisit äidistäsi etkä miehesi anopista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää ostaa aina uutta, eikö teitä huolestuta maapallon tila. Miten voitte ummistaa kaikelta silmänne?
Hyvä pointti, mutta ei oikein kuulu tähän ketjuun, missä anoppi kantaa roskat lahjoina toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vein juuri anopilta saatuja tavaroita kirpparille ja kierrätykseen. Lueskelen tätä ketjua oppiakseni sanomaan ei. Tähän saakka olen ollut kiitollinen jokaisesta esineestä, jonka olen voinut rahaksi muuttaa mutta alan olla väsynyt tähän varojani ja voimiani vievään täysin turhaan työhön. Se menee bensoihin ja pöytävuokriin, mitä tienaan.
Mulla on jo kaikkea omasta takaa, vaikka vähävarainen olenkin. Ainoat syyt tähän leikkiin lähtemiselle on lisätulot ja se, että anoppi ei muuten heitä mitään pois ja jonain päivänä se rojuvuori kuitenkin periytyy mieheni ja minun hoidettavaksi. Nyt kuitenkin tuntuu: tämä ei ole reilua! En minä kanna omia roskiani toisille, ja kysele niiden perään vuosienkin päästä.
Arabiaa on, joo. Kaksi naarmuista lautasta per sarja, mukit pinttyneitä ja säröisiä. Pellavapöytäliinat ikuisuustahroilla ja reikäisiä. Vaatteet korjailtuja ja itse uudelleen värjättyjä, kaikki samalla värisävyllä. Kirjasarjoja 80-luvulta, maksoivat tuhansia silloin! Nyt ei kukaan ota edes ilmaiseksi. Yhdeksän kymmenestä tavarasta kuuluisi suoraan roskiin, kulkematta kotini kautta.
Äitini onkin sitten niitä naisia, jotka eivät anna omia tavaroitaan pois mistään hinnasta vaan hamstraavat ja ostavat alennusmyynnistä ja kirpparilta läheisilleen kaikenlaista ihanaa. Tuntuu tosi kivalta ottaa vastaan jo toinen Kastehelmi-kulhosarja, kun ei nuorena sairaseläkeläisenä ole aina edes varaa ruokaan. Kirpparille siis nämäkin.
Jos olisin antanut näiden kahden naisen sanella kotimme sisustuksen, olisi tämä vähäinenkin elämänhalu mennyt. Vanhusten toiminta ei ole myöskään miehelleni mieleen. Hän sanoo sitä kontrolloinnin yritykseksi ja kuolemanpelon ilmenemäksi.
En tajua. Sinulla ei ole aina rahaa ruokaan, ja äitisi ja anoppisi raahaavat sinulle turhaa tavaraa. Miksi he eivät osta ruokaa tai anna rahaa, jos on kerran varaa ostella tavaroita? En vaan tajua tätä kuvioa.
Tuo syvät lautaset mulle. Mulla on vaan kolme syvää lautasta, kaikki eri paria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, pidetään ensi kesänä toogajuhlat! Kaikille päälle joku anopin/äidin perintölakana ja sitten kokoonnutaan polttamaan se muu sälä isossa roviossa. Ohjelmassa voisi olla myös sitä skeet-ammuntaa, jota joku täällä ehdotti. Tästä voisi tehdä vuotuisen perinteen, kunnes tulevat sukupolvet ovat vapautuneet roinan kirouksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vein juuri anopilta saatuja tavaroita kirpparille ja kierrätykseen. Lueskelen tätä ketjua oppiakseni sanomaan ei. Tähän saakka olen ollut kiitollinen jokaisesta esineestä, jonka olen voinut rahaksi muuttaa mutta alan olla väsynyt tähän varojani ja voimiani vievään täysin turhaan työhön. Se menee bensoihin ja pöytävuokriin, mitä tienaan.
Mulla on jo kaikkea omasta takaa, vaikka vähävarainen olenkin. Ainoat syyt tähän leikkiin lähtemiselle on lisätulot ja se, että anoppi ei muuten heitä mitään pois ja jonain päivänä se rojuvuori kuitenkin periytyy mieheni ja minun hoidettavaksi. Nyt kuitenkin tuntuu: tämä ei ole reilua! En minä kanna omia roskiani toisille, ja kysele niiden perään vuosienkin päästä.
Arabiaa on, joo. Kaksi naarmuista lautasta per sarja, mukit pinttyneitä ja säröisiä. Pellavapöytäliinat ikuisuustahroilla ja reikäisiä. Vaatteet korjailtuja ja itse uudelleen värjättyjä, kaikki samalla värisävyllä. Kirjasarjoja 80-luvulta, maksoivat tuhansia silloin! Nyt ei kukaan ota edes ilmaiseksi. Yhdeksän kymmenestä tavarasta kuuluisi suoraan roskiin, kulkematta kotini kautta.
Äitini onkin sitten niitä naisia, jotka eivät anna omia tavaroitaan pois mistään hinnasta vaan hamstraavat ja ostavat alennusmyynnistä ja kirpparilta läheisilleen kaikenlaista ihanaa. Tuntuu tosi kivalta ottaa vastaan jo toinen Kastehelmi-kulhosarja, kun ei nuorena sairaseläkeläisenä ole aina edes varaa ruokaan. Kirpparille siis nämäkin.
Jos olisin antanut näiden kahden naisen sanella kotimme sisustuksen, olisi tämä vähäinenkin elämänhalu mennyt. Vanhusten toiminta ei ole myöskään miehelleni mieleen. Hän sanoo sitä kontrolloinnin yritykseksi ja kuolemanpelon ilmenemäksi.
En tajua. Sinulla ei ole aina rahaa ruokaan, ja äitisi ja anoppisi raahaavat sinulle turhaa tavaraa. Miksi he eivät osta ruokaa tai anna rahaa, jos on kerran varaa ostella tavaroita? En vaan tajua tätä kuvioa.
Selvästikään kirjoittajan äiti ja anoppi eivät myöskään ymmärrä kirjoittajan taloudellista tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma anoppi on myös yrittänyt. Onneksi hän ei ole idiootti, vaan ymmärää kun hänelle kauniisti selitetään, että tavataa on muutenkin liikaa. Hän miettii nyt mihin hyväntekeväisyyteen niitä antaa tai heittää pois, jos ei mihinkään kelpaa.
[/quote]En tajua. Sinulla ei ole aina rahaa ruokaan, ja äitisi ja anoppisi raahaavat sinulle turhaa tavaraa. Miksi he eivät osta ruokaa tai anna rahaa, jos on kerran varaa ostella tavaroita? En vaan tajua tätä kuvioa.[/quote]
En tajua minäkään. Sairasta kontrollointia ja mielikuvissa elämistä. Lallallaa, lapsellani on kaikki hyvin. Eikä mikään johdu siitä, millainen hirviöäiti olin aikanaan.
Että lisää rojuja pöytään rakkauden osoitukseksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä näkyy hyvin valtapelailu. Vähin erin mieheltä viedään vähäisinkin oma tila. Hän on kelpo maksumies kustantamaan vaimon sisutusseikkailut ja kodinvaihtorumba.
Täytyisi ostaa kerralla paritalo, jossa miehellä se oma puoli.
Entä jos kotona ei keittiössä ole enää tyhjää kaappitilaa, minne astiat saa sopimaan? Mitäs sitten? Jääkö astiat keittiön nurkkaan pahvilaatikkoon haitolle?
Viksu ihminen tajuaa että jostain pitää silloin luopua eli myymään tai lahjoittamaan, mutta ei kaatopaikalle. Miten tänä konmari aikana ihmiset on noin kädettömiä että eivät tiedä mitä pitää tehdä jos kaappiin ei mahdu tavaraa ? :D
Eli se anopin tunkema astiasto pitää saada sopimaan, joten ne itse valitsemat ja ostamat astiat pitää sitten myydä eteenpäin. Joku tuossa sinun ideassa vähän tökkii, keksitkö itse?
No MYY NE ANOPIN TUOMAT astiat jos ei kaappiin sovi :D Kaikki pitää vääntää rautalangasta kun ei haluta edes yrittää ymmärtää. Miten tuollaiset edes omaa huushollia saa hoidettua kun yksinkertaisetkin asiat pitää neuvoa kädestä pitäen?
Minä en halua tehdä kirppiskauppaa enkä halua heittää tavaraa roskiin.
Siksi en halua keneltäkään mitään epäsopivia tavaralahjoja.
Kun niitä ei anneta, minun ei tarvitse tehdä MITÄÄN.
Anna tavarat lahjoituksena Punaiselle ristille tai Pelastusarmeijalle. Sillä vältyt kauppaamasta tavaraa kirppareilla mutta et kuitenkaan hävitä roskana tavaraa, joka voi olla jollekulle toiselle tarpeellista.
Jos jokin on tikki tai kulahtanut se lentää roskiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joka porukassa on se joku, joka työntää vanhaa tavaraansa muille. Tuo pahimmillaan tuliaisiksi.
MInä vain kiitän ja vien roskiin/kierrätyskeskukseen/ myyn eteenpäin. Ei niiden takia kannata jäädä tuskailemaan. Kyse kun on enemmänkin tunnesyistä hillotusta tavarasta ja kun siitä omistaja päättää luopua hän usein myös unohtaakin tavarat. Ei minulta ole kukaan jälkikäteen kysellyt käytänkö jotakin tavaraa vai ei.NIinpä pakkaa anopin astiat laatikkoon ja vie varastoon "jäähtymään". Ostat sen sinulle mieluisan astiaston. Ja jos anoppi kyselee sanot, että mietit vielä mihin käyttöön otat ne anopin astiat. Ja kysyt samalla, että jos anoppi tahtoo voi tietysti ottaa takaisinkin.
Miehesi olisi pitänyt sanoa ei ja todeta äidilleen, että vaimo miettii nyt ihan toisenlaista astiastoa ja katotaan sitten myöhemmin halutaanko vielä lisää astioita.
Voi sanoa että on hieno ja säästät lapsenlapsille.
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain vanhempi polvi on saanut hankkia itse haluamansa astiat? Ja sitten seuraavan polven koko elämä jää välistä elämättä, kun joutuu käyttämään vanhan polven vanhoja huonekaluja ja astioita? Pitäisihän tuollainen kieltää jo laissa.
Ei ne ole saanut ostaa, vaan joutuneet ostamaan, koska mitään ei saanut kotoa mukaansa.
Päätin, että en tätä aloitusta lue, mutta niin vaan sorruin lukemaan. Olen onnellinen, että tulen toimeen ainoan miniäni kanssa, koska tahdon niin. Minulla on varastossa kaikkea, mutta en ole niitä esiin kaivanut. Kävikin niin, että kun yhteen muuttivat minulle tarjottiin ihania laseja, kahvinkeitin joka jauhaa pavuista kaffin (pitää meteliä) kaikkea kuunista. Poika kysyi sopiiko, ja minullehan sopi, vaikka en keitintä pahemmin käytä ja se varasto tursuaa kaikkea. Uusi imuri oli kiva yllätys, samoin kuin iso televisio ja astianpesukone. Eikö ole kummallista, että näin?
Anopit ovat aina olleet solvauksen ja naurun aiheena, onneksi olen ainakin tähän saakka moiselta säästynyt. Minä kunnioitan poikaani ja hänen valintaansa, mukava tyttö.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!
Samaa harrastaa äitini. Haalii tavaroita sieltä ja täältä, alekoreista ja kirppikseltä. Aivan yksi-risti-kaksi, toimittaa niitä meille. Usein onnistun estämään, mutta välillä en henno loukata, kun iloisena tulee ovelle joku kuppi tai tyyny kädessä. Olen yrittänyt sanoa, että meillä on kaikki paikat täynnä roinaa. Tämä on tottakin, mutta yhtä totta on se, että äidilläni ei ole mitään makua ja tavarat on sinällään usein nättejä yksittäiskappaleina, mutta.... saattaa tuoda yhtäkkiä pinkin sisustustyynyn tai violetin. Kaunis tyyny, mutta kun meillä ei ole mitään semmoista väriä. Tai tuo yhtäkkiä kaksi sinikukallista lautasta, vaikka kaapit on täynnä lautasia ja nuo kaksi on sitten orpoja piruja.
On muutenkin varma, että meiltä puuttuu kaikkea ja tarvitsemme koko ajan jotain lisää.
Tipsa kirjoitti:
Ratkaisu: Serkkuni laittoi äitinsä vanhat Arabian astiat muovipussiin, hakkasi vasaralla ja pieneksi ja käytto pihamaan pengertämiseen....:D
Kallis penger. Arabia kalleinta. Olis kannattanut myydä ne.
Minulle kyllä kelpaisi vanha kukallinen kalusto, kun muutenkin pidän romanttisesta. Kahvikupit olen itse raaskinut ostaa.
Alue: Aihe vapaa
Ota astiat kiitollisuudella vastaan ja lahjoita eteenpäin. Hyvä kiertämään.