Lue keskustelun säännöt.
Hei lapsettomat avioparit tai avoparit, eikö teitä pelota, jos puolisonne kuolisikin ennen itseänne ?
27.04.2021 |
Eikö olisi hirveää jäädä yksin, ettei teillä olisi yhtään yhteistä lasta, ja etenkin aikuista, tervettä omillaan asuvaa aikuista lasta, joka olisi teidän tukenanne vaikeassa ja surullisessa tilanteessanne?
Minua pelottaa puolisoni mahdollinen poisnukkumisensa, vaikka minulla ja puolisollani on yhteisiä omia lapsia ja lapsenlapsiakin. On minulla muutamia sisaruksia ja puolisollanikin, mutta en luota heidän antamaansa tukeensa ihan kaikissa asioissa, enemmänkin luotan hyviin ystäviini, mutta eihän ystäväänkään voi aivan kaikissa asioissaan tukeutua siten kuin omiin läheisimpiin ihmisiinsä. Molempien minun sekä aviopuolisoni omat vanhemmat ovat jo kuolleet.
Minusta olis pelottavaa jäädä vastuuseen ihan yksin kodistaan ja kaikesta, mitä on elämän aikana kerääntynyt ympärilleni; mökistä, autosta ja sen huolloista jne.
Kommentit (108)
Meillä on mieheni kanssa muutenkin omat asunnot, ja erillinen talous. Toki olisin surun murtama, mutta mitkään omat käytännön asiani eivät siinä tilanteessa muuttuisi mihinkään. Olen nytkin näppärämpi kasaamaan huonekaluja ja virittelemään elektroniikkaa kuin mieheni. En osaa ajatella tilannetta mitenkään lasten kautta, koska minulla (eikä myöskään miehelläni) ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jussi74 kirjoitti:
Olen aina miettinyt miksi vanhemmilla on halu ajatella että lapset elävät oman elämänsä heitä varten. Lapsethan voivat muuttaa uokomaille, olla riidoissa vanhempiensa kanssa tai mitä tahansa ja ennen kaikkea yhdenkään lapsen unelma ei ole olla omien vanhempiensa ainoa onnenlähde. Apua. Onneksi omilla vanhemmillani on myös oma elämä.
Voi, voi Jussi, nyt ei ollut kyse mistään sellaisesta, että lapset olisivat AINOA onnenlähde vanhemmilleen. Jokaisella ihmisellä on tietenkin ihan oma elämänsä, mutta jos väität, että ihminen pärjää ilman muita ihmisiä elämänsä lävitse, niin voithan yrittää. Toisekseen ajattelen ainakin niin itse, että oma elämäni olisi paljon köyhempää henkisestikin, jos minulla ja puolisollani ei olisi omia rakkaita lapsia ja lapsenlapsia, hehän ovat kuitenkin yleensä ne kaikista lähimmät ihmiset perheessä, joilta edes viitsii neuvoja tai apuja pyytää, jos ja kun tulisi sellainen tilanne elämässään, että sitä tarvitsisi, ihminen ei näet ole kaikkivoipa, tajuatko sitä edes? Joskus sinäkin tarvit toisen ihmisen antamaan vaikkapa jossakin asiassa neuvoja iästä riippumatta, vai oletko jo seppä ollut syntyessäsi?
Vierailija kirjoitti:
Isoäitini eli melkein satavuotiaaksi. Oli leski viimeiset vuosikymmenet. Hiljakseen myös kaikki ystävät=ikätoverit kuolivat. Kertoi aina kuinka vaikeaa ikäihmisenä on saada uusia ystäviä. Kyllä siinä tilanteessa lapset ja lapsenlapset pelastivat tilanteen.
Mutta nykyään ajatellaan hyvin lyhytnäköisesti elämää. Jäisivät ne kivat Indonesian reissut ym. väliin jos tähän lapsen tekisi.
En tarkoita kirjoituksella tahattomasti lapsettomia. Itsekin vasta hedelmöityshoitojen kautta onnistunut.
Olet omat valintasi tehnyt aikanaan joten elä sinä niiden mukaan ja anna muiden elää omanlaistaan elämää vihjailematta, että me lapsettomat olisimme jotenkin vähempiarvoisia ihmisiä - sitähän sä tuolla "lyhytnäköisyydellä" tarkoitit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko aikuiselämänsä yksin asuneet lapsettomat sinkut ovat niin tottuneet elämään yksin, että pelkäävätkö he sitten yhtään mitään? Omaa kuolemaansakaan?
Leski, jolla on kuitenkin omia aikuisia lapsia tai vielä alaikäisiäkin, niin eikö heillä ole jotenkin helpompattavampaa, jos ja kun lapsi tai lapset ovat ikään kuin nostamassa surusta ylös kohti elämää?
Minusta ihmisen osa on niin traaginen kaiken kaikkiaan. Mietin joskus, että onkohan täällä maapallomme päällä yhtäkään perusteellisen onnellista aikuista ihmistä olemassakaan? Väliaikaisesti ihminen voi olla onnellinen, mutta ne ovat vain hetkiä tai jaksoja elämän aikana.
Sata pistettä taivutuksesta helpompattavampi
:D;) Anteex vaan virheeni;)
Enempi pelottaisi jäädä pienen lapsen kanssa kaksin kuin kokonaan yksin. Nyt jo teini, eli pärjättäisiin ihan hyvin omilla tuloillani ja jäähän tuota omaisuutta kummallekin.
Tämmöiset kummalliset pelot tuli elämään vasta kun sai lapsia, sitä ennen niitä ei tarvinnut miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vertailun vuoksi. Olen noin 40 vuotias (mies) en ole eläessäni ollut parisuhteessa, eikä minulla ole yllätys, yllätys jälkikasvua, eikä ällä hetkellä lemmikki eläimiä. - Arvaa ai arvatkaa vain, olenko ikinä pelännyt jääväni yksin. - Olisi kiva, jos jaksaisit antaa myös perustelut miksi.
Sisälukutaitosi on olematon, lue nyt otsakkeesta, millaisilta ihmisiltä aloittaja kysyi edes yksin jäämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kumppania mikä kuolisi. Lapset on aikuisia ja niillä omat elämät. En nyt ymmärrä ap:n ajatusmaailmaa. Yksinhän tätä elämää on aina eletty.
Ai yksin parisuhteessa eläneet eivät kylläkään, en itsekkään ole yksin elänyt elämääni miltei neljäänkymmeneen vuoteen vaan puolisoni kanssa, ja jonkin matkaa lastemme ollessaan vielä alaikäisiä ja lapsia, elin myös heidän kanssaan, ja tottakai aikuisilla lapsillamme on omat elämänsä, ja ovat jo vuosia asuneet omillaan ja jopa toisilla paikkakunnilla, myöskin ulkomailla osan elämäänsä, mutta kyllä mä ainakin olen onnellinen, että minulla ja puolisollani ovat lapsemme ja lapsenlapsemme, vaikka asutaankin eri katon alla. Kyllähän me nyt herranen aika tavataan toisiamme ja ollaan päiviä yhdessä saman katon alla, kun vierailemme pitkien matkojen takaa toisillamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pelota. Olen ihan normaali, työssäkäyvä ihminen, joka osaa hoitaa asiansa. Surullinen olisin, mutta eipä ole tullut mieleenkään pelätä sitä etten muka pärjäisi itsekseni.
Eihän tässä nyt ollut mistään ihmisen normaalisuudesta kyse tai työssäkäymisestään. Mutta riippuen sukupuolesta, osaatko hoitaa kaikki kotiin liittyvät tekniset jutut ihan itsenäisesti, tiedätkö esim. auton huolloista ihan kaiken ja kotisi kaikista huoltohommista, hallitsetko esim. uusien koneiden käyttöönoton ihan itsenäisesti, ja osaatko korjata jonkin teknistä taitoa vaativan kodin kohdan kuntoon? Lähinnä ajattelen näitä naisena, jolla ei ole teknistä koulutustaustaa.
Sitten vieläpä jos jäisit naisena asumaan jonnekin syrjäkylään isoon omakotitaloon ihan yksin, niin eikö mukamas pelottaisi ainakin pimeän aikaan?[/quo
Ei miehellänikään ole teknistä koulutustaustaa, tekemällä hän on oppinut, eikä tietääkseni ole yhtäkään korjausta tai kotityötä, minkä hän tekisi sukuelimellään.
Jos mieheni kuolee ensin, hänen perikuntansa perii talon, jossa asumme. Minä muutan paljon pienempään taloon tai osakkeeseen. Ihan yhtä lailla minä opin tarpeelliset asiat kuin hänkin on aikanaan oppinut. Uusien koneiden käyttöönoton, etenkin sellaisten joissa on älytekniikkaa (esim. älykaiutin, tietokoneiden, tablettien ja kännyköiden sovellusten lataaminen yms) hoidan minä.
Yksin en siis jäisi asumaan tänne maalle, mutta olen kyllä yöpynyt täällä monta kertaa ilman puolisoani. Mitä tarkalleen ottaen minun pitäisi pelätä yksin ollessani?
Niin siis et jäisi kuitenkaan yksin maalle asumaan, jos jäisit ilman puolisoasi ihan kokonaan puolisosi poistuessa elämästäsi. Miksi et jäisi, kun olet niin monitaitoinen ja hallitset kaikki hommat tuosta vaan ilman miestäsi? Ja munaakaan et tarvitse enää sitten kun miehesi lähtee; juu sulla on varmaan nyt jo Jelly Jortikka yöpöytäsi laatikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi millainen liuta lapsia, niin ei ole mitään varmuutta, että heistä olisi turvaa ja apua vanhuuden päiviksi. Ja se puolisokin voi sairastua esim. dementiaan, jolloin sinä olet vastuussa hänestä. Mikään elämässä ei ole varmaa.
Vähän ohis, mutta olen nähnyt hoivakodeissa vanhuksia, joita yksikään lapsi ei käy katsomassa. Vaikka niitä lapsia ois kymmenkunta.
Et voi tietää, mikä on syynä, että lapset eivät käy katsomassa omaa vanhempaansa jossain hoivakodissa, syitä voi olla moniakin, etteivät lapset käy katsomassa omaa vanhemaansa, aloitetaanko vaikkapa siitä, että oma vanhempi on tappanut vaikkapa lastensa äidin, jos ei konkreettisesti, niin henkisesti jne. syitä voi olla muitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pelota. Olen ihan normaali, työssäkäyvä ihminen, joka osaa hoitaa asiansa. Surullinen olisin, mutta eipä ole tullut mieleenkään pelätä sitä etten muka pärjäisi itsekseni.
Eihän tässä nyt ollut mistään ihmisen normaalisuudesta kyse tai työssäkäymisestään. Mutta riippuen sukupuolesta, osaatko hoitaa kaikki kotiin liittyvät tekniset jutut ihan itsenäisesti, tiedätkö esim. auton huolloista ihan kaiken ja kotisi kaikista huoltohommista, hallitsetko esim. uusien koneiden käyttöönoton ihan itsenäisesti, ja osaatko korjata jonkin teknistä taitoa vaativan kodin kohdan kuntoon? Lähinnä ajattelen näitä naisena, jolla ei ole teknistä koulutustaustaa.
Sitten vieläpä jos jäisit naisena asumaan jonnekin syrjäkylään isoon omakotitaloon ihan yksin, niin eikö mukamas pelottaisi ainakin pimeän aikaan?
Olen tuo, jolla vastasit. Ja kyllä, osaan nuo kaikki asiat, tietenkin! Tapasin mieheni vasta nelikymppisenä ja muutin omilleni 18-vuotiaana, joten on ollut aikaa opetella. Asumme muuten minun omakotitalossani, jonka hankin jo ennen kuin edes tapasin mieheni.
Vierailija kirjoitti:
Isoäitini eli melkein satavuotiaaksi. Oli leski viimeiset vuosikymmenet. Hiljakseen myös kaikki ystävät=ikätoverit kuolivat. Kertoi aina kuinka vaikeaa ikäihmisenä on saada uusia ystäviä. Kyllä siinä tilanteessa lapset ja lapsenlapset pelastivat tilanteen.
Mutta nykyään ajatellaan hyvin lyhytnäköisesti elämää. Jäisivät ne kivat Indonesian reissut ym. väliin jos tähän lapsen tekisi.
En tarkoita kirjoituksella tahattomasti lapsettomia. Itsekin vasta hedelmöityshoitojen kautta onnistunut.
Kyllä tämä huoli lapsettomien asioista olisi melkein liikuttavaa jos ei olisi niin tavattoman ärsyttävää. Harmittaako kun jäi Indonesia näkemättä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun luettuani, niin huomaa ihan selkeästi, millaisessa sosiaalisessa asemassa nämä kommentoivat ja ylänuolta antavat elävät nykyisessä elämän tilanteessaan. Ja eikä tarvitse ihmetellä, miksi meidänkin valtiossamme on paljon sinkkutalouksia.
Joo yksin asuvia ja pärjääviä ihmisiä on sittemin näköjään paljon, mutta miksi sitten tarvitaan niin paljon kaikenlaista yhteiskunnan tukirahoitusta ja muutakin tukea yksin asuvillekin ihmisille. Ja kaikkia ei apu edes tavoita, vaan hyvin monet yksin elävät valittavat yksinäisyyttään kaiken maailman kriisipuhelimien päivystäviin puhelimiin. Kumma kyllä sinkkujen tekemät itsemurhatkin ovat melkoisen yleisiä. Montakin ihmistä on löydetty tässäkin maassa itsemurhan tekemisen jälkeen viimeinen viestinsä kirjoitettuna pikkulapulle, ja syynä on ollut loputon yksinäisyys, kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat poistuneet jostakin syystä tälläiseen ratkaisuun päätyneen ihmisen vierellä kulkijana ja tukijana. Sillä vaikka onkin itsenäinen yksilö, niin kyllä ihminen kuitenkin on eräällä tyylillä ns. laumaeläin, ja kaipaa toisen ihmisen kanssa jonkinlaista henkistä yhteyttä; kontaktia.
Mutta onhan hyvä, kun tässä ketjussa tuntuu olevan kaikilla taito elää myös ypöyksin ilman minkäänlaisia yhteyksiä kehenkään toiseen ihmiseen. Kaiken taitavia osaajiahan tarvitsee nykyinen työelämäkin. Pravoo!!!!!
En. Ei elämää voi elää peläten ja varmistellen. Pitää olla rohkeutta elää omannäköistä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pelota. Olen ihan normaali, työssäkäyvä ihminen, joka osaa hoitaa asiansa. Surullinen olisin, mutta eipä ole tullut mieleenkään pelätä sitä etten muka pärjäisi itsekseni.
Eihän tässä nyt ollut mistään ihmisen normaalisuudesta kyse tai työssäkäymisestään. Mutta riippuen sukupuolesta, osaatko hoitaa kaikki kotiin liittyvät tekniset jutut ihan itsenäisesti, tiedätkö esim. auton huolloista ihan kaiken ja kotisi kaikista huoltohommista, hallitsetko esim. uusien koneiden käyttöönoton ihan itsenäisesti, ja osaatko korjata jonkin teknistä taitoa vaativan kodin kohdan kuntoon? Lähinnä ajattelen näitä naisena, jolla ei ole teknistä koulutustaustaa.
Sitten vieläpä jos jäisit naisena asumaan jonnekin syrjäkylään isoon omakotitaloon ihan yksin, niin eikö mukamas pelottaisi ainakin pimeän aikaan?
Kuvitteletko kaikkien miesten hallitsevan nuo asiat edes osittain? Oletko maalta tai erityisen konservatiivisesta perheestä? En tajua.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun luettuani, niin huomaa ihan selkeästi, millaisessa sosiaalisessa asemassa nämä kommentoivat ja ylänuolta antavat elävät nykyisessä elämän tilanteessaan. Ja eikä tarvitse ihmetellä, miksi meidänkin valtiossamme on paljon sinkkutalouksia.
Joo yksin asuvia ja pärjääviä ihmisiä on sittemin näköjään paljon, mutta miksi sitten tarvitaan niin paljon kaikenlaista yhteiskunnan tukirahoitusta ja muutakin tukea yksin asuvillekin ihmisille. Ja kaikkia ei apu edes tavoita, vaan hyvin monet yksin elävät valittavat yksinäisyyttään kaiken maailman kriisipuhelimien päivystäviin puhelimiin. Kumma kyllä sinkkujen tekemät itsemurhatkin ovat melkoisen yleisiä. Montakin ihmistä on löydetty tässäkin maassa itsemurhan tekemisen jälkeen viimeinen viestinsä kirjoitettuna pikkulapulle, ja syynä on ollut loputon yksinäisyys, kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat poistuneet jostakin syystä tälläiseen ratkaisuun päätyneen ihmisen vierellä kulkijana ja tukijana. Sillä vaikka onkin itsenäinen yksilö, niin kyllä ihminen kuitenkin on eräällä tyylillä ns. laumaeläin, ja kaipaa toisen ihmisen kanssa jonkinlaista henkistä yhteyttä; kontaktia.
Mutta onhan hyvä, kun tässä ketjussa tuntuu olevan kaikilla taito elää myös ypöyksin ilman minkäänlaisia yhteyksiä kehenkään toiseen ihmiseen. Kaiken taitavia osaajiahan tarvitsee nykyinen työelämäkin. Pravoo!!!!!
Eli kun puoliso kuolee on aika päätyä lopulliseen ratkaisuun? Ai kauheeta, varmaan parempi pysyä sinkkuna.
Kyllähän molemmat kupsahtaa aikanaan oli lapsia tai ei. Todennäköisesti toinen ensin
Kannattaa opetella elämään niin ettei ole riippuvainen kenestäkään. Taloudellisesti ainakaan mutta ei oo millään tavalla terveellistä muutenkaan elää ihan vaan toisen ihmisen ehdoilla tai takia
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun luettuani, niin huomaa ihan selkeästi, millaisessa sosiaalisessa asemassa nämä kommentoivat ja ylänuolta antavat elävät nykyisessä elämän tilanteessaan. Ja eikä tarvitse ihmetellä, miksi meidänkin valtiossamme on paljon sinkkutalouksia.
Joo yksin asuvia ja pärjääviä ihmisiä on sittemin näköjään paljon, mutta miksi sitten tarvitaan niin paljon kaikenlaista yhteiskunnan tukirahoitusta ja muutakin tukea yksin asuvillekin ihmisille. Ja kaikkia ei apu edes tavoita, vaan hyvin monet yksin elävät valittavat yksinäisyyttään kaiken maailman kriisipuhelimien päivystäviin puhelimiin. Kumma kyllä sinkkujen tekemät itsemurhatkin ovat melkoisen yleisiä. Montakin ihmistä on löydetty tässäkin maassa itsemurhan tekemisen jälkeen viimeinen viestinsä kirjoitettuna pikkulapulle, ja syynä on ollut loputon yksinäisyys, kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat poistuneet jostakin syystä tälläiseen ratkaisuun päätyneen ihmisen vierellä kulkijana ja tukijana. Sillä vaikka onkin itsenäinen yksilö, niin kyllä ihminen kuitenkin on eräällä tyylillä ns. laumaeläin, ja kaipaa toisen ihmisen kanssa jonkinlaista henkistä yhteyttä; kontaktia.
Mutta onhan hyvä, kun tässä ketjussa tuntuu olevan kaikilla taito elää myös ypöyksin ilman minkäänlaisia yhteyksiä kehenkään toiseen ihmiseen. Kaiken taitavia osaajiahan tarvitsee nykyinen työelämäkin. Pravoo!!!!!
Jos tulee sinulle yllätyksenä, niin sinkulla on käytössä ainoastaan yhden ihmisen tulot, mutta silti esimerkiksi asumisesta joutuu helposti maksamaan yhtä paljon kuin pariskunta yhteensä. Mitä tulee itsemurhiin niin mielestäni se on paljon rehdimpi ratkaisu kuin ihannoimiesi perheellisten harrastamat murha-itsemurhat, olkoonkin että se olisi sitten ilmeisesti laumaeläimelle soveliaampia.
Minulla on lapsi, mutta meillä ei ole kovin hyvät välit. Jos puoliso kuolisi niin olisi ahdistavaa... jotenkin että pitäisikö yrittää edelleen lapsen kanssa parantaa välejä, vai poikkeaisiko ne kokonaan. En tiedä, kaamea ajatus, mutta en saisi siitä kyllä mitään lohtua että on se yksi aikuinen lapsi.
Surullista ja järkyttäväähän tämä on, mutta pakko vaan jatkaa elämää.
Ei miehellänikään ole teknistä koulutustaustaa, tekemällä hän on oppinut, eikä tietääkseni ole yhtäkään korjausta tai kotityötä, minkä hän tekisi sukuelimellään.
Jos mieheni kuolee ensin, hänen perikuntansa perii talon, jossa asumme. Minä muutan paljon pienempään taloon tai osakkeeseen. Ihan yhtä lailla minä opin tarpeelliset asiat kuin hänkin on aikanaan oppinut. Uusien koneiden käyttöönoton, etenkin sellaisten joissa on älytekniikkaa (esim. älykaiutin, tietokoneiden, tablettien ja kännyköiden sovellusten lataaminen yms) hoidan minä.
Yksin en siis jäisi asumaan tänne maalle, mutta olen kyllä yöpynyt täällä monta kertaa ilman puolisoani. Mitä tarkalleen ottaen minun pitäisi pelätä yksin ollessani?