Lue keskustelun säännöt.
Mistä matala/olematon resilienssi johtuu?
Ja miten sitä voi aikuisena vahvistaa? Miten kasvattaa lapselle korkea resilienssi? Kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta?
Kommentit (274)
Faith kirjoitti:
Tärkeää on avoimuus ja vaikeiden asioiden käsittely lapsen kanssa puhumalla (ikätasoon sopivalla tavalla tietenkin). Tähän kuuluu hyväksyvä suhtautuminen kielteistenkin tunteiden ilmaisuun.
Toinen tärkeä asia on turvallisuus. Kodin täytyy olla turvasatama, jossa vallitsee rauha ja asiat sovitaan.
Huumori on monille selviytymiskeino ja sitä kautta henkisen resilienssin vahvistaja.
Minulle usko Jumalaan ja sitä kautta mm. toiveikkuus ja myönteisyys, perusturvallisuus, on antanut paljon henkistä vahvuutta vastoinkäymisissä.
Uskonto on laastari: se keskittää ajatukset johonkin tarinaan mutta ei anna tilaa oikeiden tunteiden kohtaamiselle. Se on tavallaan eskapismia. Siksi uskonnon puoleen kääntyvät yleensä ne, jotka suhtautuvat itseensä kaikista ankarimmin: ainakin joku hyväksyy minut juuri tällaisena syntisenä. Jos on terve pohja ja tausta ja sinut itsensä kanssa, ei uskontoa "tarvitse" vaan elämän voi kohdata sellaisena kun se on: kuolemaan johtavana ja väliaikaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resilienssikin kuluu, kovat kokemukset syövät sitä ja jos pitkäaikainen ja kuluttava stressi vain jatkuu ja jatkuu, kyllä se resilienssikin loppuu.
Toisilta nopeammin ja toisilta hitaammin. Ja sen palauttaminen on vaikeaa ja ehkä mahdotonta tietyn rajan jälkeen.
Kasvoin väkivaltaisessa ja tunnekylmässä kodissa ja minua kiusattiin koulussa lähes koko peruskoulun ajan.
Lapsuus oli yhtä pelkoa, selviytymistä päivästä toiseen.
Selvisin hengissä ja järjissäni, mutta ajoittaiset masennuskaudet ovat varmaan aina osa elämääni.
Ammennan jotakin jota voisi kutsua resilienssiksi tai ehkä elämänhaluksi tai vain sinniksi, siitä että kaikesta tapahtuneesta huolimatta olen äiti, ja teen kaikkeni jotta omilla lapsillani olisi hyvä lapsuus ja nuoruus.
Olen onnistunut pitämään pitkän liittoni kasassa jo parikymmentä vuotta. Asumme kivassa talossa kivalla alueella. Olen onnistunut korkeakouluttautumaan ja olen koulutustani vastaavassa työssä.
Silti välillä masennus ja epätoivo hiipivät mieleen. Terapiaa olen hankkinut aika ajoin, ja menestys on ollut vaihtelevaa.
Huomaan että kestän paremmin kovassa fyysisessä kunnossa, joten sukset ja polkujuoksukengät ovat kovassa käytössä.
Tänä on ehkä vähän naurettavaa, mutta sopivat annokset hömppää netflixistä ja chicklit-kirjoista tuovat lohtua. Sankarittaret selviävät kolhuistaan sisukkaina ja söpöinä ja ihana prinssikin löytyy rinnalle, miksipä en minäkin selviäisi. Tämä on nimenomaan vähän kuin henkistä lohturuokaa, kun lapsena on jäänyt paitsi lohdutuksista, tunteista, myönteisestä huomiosta, kokemusta voi hakea vaikka hömpästä. Ei siitä haittaakaan ole.
Olen myös tietoisesti päättänyt, että sitä kiusattua, loppuunrääkättyä, rumaa ja kömpelöä ja näkymättömäksi alistettua lasta ei enää ole. Siitä tytöstä ei ole enää jälkeäkään.
Tilalla on nainen, jolla on asiat suht hyvin, en ole näkymätön, ja ehkä pinnallista, mutta olen huolehtinut ulkonäöstäni niin että uskallan sanoa olevani ihan hyvän näköinen.
Etunimikin on nykyisin eri kuin lapsena.
En tiedä ovatko nämä kestäviä tapoja resilienssin ylläpitoon ja kasvattamiseen. En tiedä joudunko joskus tekemään töitä erilaisella tavalla pääni kanssa. Mutta olen myös ajatellut, että jokainen joka selviää väkivaltaisesta lapsuuden kodista ja koulukiusaamisesta tekee sen itselleen parhaalla tavalla.
Lisättäköön vielä lopuksi että anteeksi en ole antanut, enkä anna. Sen vaatiminen on kohteeksi joutuneilta aivan kohtuutonta ja vastuun pakoilua.Kysyn ihan vain uteliaisuudesta, en tuomitakseni tai mitenkään negatiivisesti.
Miksi olet tehnyt lapsia, kun olet noin rikki?
Varmaan raskasta lapselle, kun äidillä on anteeksiantamattomuuden kaunapilvi ympärillään jatkuvasti.
Ei hänellä kyllä vaikuta olevan mitään kaunapilveä ympärillään?
Minä sain kuvan sinnikkäästä naisesta joka on selviytynyt paljosta, ja jolla menee nyt hyvin.Se, ettei halua antaa ikinä anteeksi niille jotka kohteli kaltoin, ei tee ihmisestä mitään ”kaunapilveä”.
Tsemppiä selviytyneelle! Olen pahoillani näiden puolesta, jotka kommentoivat sinulle kuin tuo edellinen.
Jos ollaan rehellisiä, niin hän ei ole selviytynyt. Asia luo edelleen varjon hänen elämäänsä. Hän on pärjännyt, ja siitä te ylistätte häntä. Mutta hän ei ole päässyt siihen tilanteeseen, jossa anteeksiantaminen todella tapahtuu ja ylisukupolvinen katkeruus karkoitetaan.
Minkä takia aina pitäisi antaa anteeksi? Anteeksianto on sitä varten, että riidoista pääsee yli ja etteivät turhat kaunat kuormittaisi suhteita. Jos johonkuhun on jo katkaissut välit oman turvallisuuden ja hyvinvoinnin takia eikä tämä näe itse toiminnassaan vikaa, miksi tällaiselle pitäisi suoda hyvä omatunto?
Koska kauna on se juurisyy, miksi sinulla on paha olla. Juurisyyhyn kajoaminen sattuu, mutta se on ainoa keino katkaista sukupolvien paha kierre.
Minä olen mielestäni resilientti. Hankaluuksia on elämässä ollut ja ne olen selvittänyt.
Kaverini taas on ulkonaisesti helposta elämästään huolimatta äärimmäisen epäresilientti. Ulkopuolelta katsoen hänen isoin ongelmansa on joustamattomuus. Ei halua itse lainkaan sopeuttaa toimintatapojaan ympäristöön, vaan käyttää kaiken energiansa siihen, että yrittää muuttaa ympäristön omien vaatimustensa mukaiseksi.
Näen taustalla jonkinlaista narsismia, että ei osaa etsiä vikaa sieltä missä se on, eli omista toimintatavoistaan ja asenteistaan.
Tiedostan, että itse näkee asiat toisin, lähtien jo tuosta kun sanoin, että minun elämäni on ollut vaikeaa ja hänen helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olisin evännyt tavalliset asiat pois aikuisuudestani, kun ne tavalliset asiat puuttuivat lapsuudestani?
Lapsillani on hyvä lapsuus, olen todellakin huolehtinut siitä.
Kerroin kommentissani omista keinoistani pitää yllä resilienssiä, jota lapsuuden kovat kokemukset olivat heikentäneet.
Ikävä kyllä nämä kokemukset ovat yleisiä ja uskon, että minulla on paljon kohtalotovereita.
Olen usein ihmetellyt tätä anteeksi antamisen vaatimusta. Olen joutunut itse rakentamaan itseni uudelleen ja rakentamaan hyvän elämän ei vain itselleni, mutta ennen kaikkea perheelleni. Mielestäni olen onnistunut siinä aika hyvin. Ja tämä riittää. Se ettei anna anteeksi ei ole sama asia kuin katkeruus.
Kiusaamiseen ja väkivallan kohteet joutuvat tekemään niin paljon ylimääräistä työtä elämässään, että vaatimukset anteeksi antamisesta ovat mielestäni liikaa. Tämä on toki jokaisen henkilökohtainen asia, mutta omalla kohdallani olen asian näin ajatellut.Mutta oletko ajatellut, että omien vanhempiesi käytökseen olisi voinut vaikuttaa jokin heidän kokemansa vääryys, josta he kantoivat kaunaa ja sen kautta ”siirsivät” sen sinuun? Ethän varmasti halua, että sinun lapsesi joutuvat näkemään ylläsi olevan kaunapilven, ja kokevan mitään sen kaunan kylmyydestä?
Tämä on saanut alapeukkuja mutta ihan aiheellista pohdintaa. Miksi tätä kaunan kierrettä on niin vaikea pysäyttää? Suomalainen puhumattomuuden kulttuuri?
Olisiko se sitten sitä perisyntiä? Halutaan ylläpitää pahaa?
Paha tuo lisää pahaa. Mutta kun ehdotetaan, että voitetaan paha hyvällä, raivostutaan. Miksi? Koska hyvällä voittaminen edellyttää itsensä voittamista, oman egonsa voittamista. Anteeksi antamista. Sitä ei kestetä, on helpompi velloa pahuudessa. Siksi perisynti ja pahuus jatkaa mateluaan sukupolvesta toiseen.
Minä taas miellän omalla kohdalla asian, nii, että koska oon kokenut paljon huonoja asioita ihan pienestä, niin minulle on sen myötä kehittynyt korkea resilienssi.
En mee tolaltani ihan pienistä asioista ja pääsen nopeasti takas jaloilleni isoistakin asioista (esim ero)
Luulen, että jos olisin elänyt hyvin turvattua elämää, niin pettymykset (pienetkin) olis saanu isot mittasuhteet. Nyt vaan ihmettelen, miten pienistä asioista ihmiset jaksaa mennä tolaltaan /pelätä. Eikä osata ajatella asioita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resilienssikin kuluu, kovat kokemukset syövät sitä ja jos pitkäaikainen ja kuluttava stressi vain jatkuu ja jatkuu, kyllä se resilienssikin loppuu.
Toisilta nopeammin ja toisilta hitaammin. Ja sen palauttaminen on vaikeaa ja ehkä mahdotonta tietyn rajan jälkeen.
Kasvoin väkivaltaisessa ja tunnekylmässä kodissa ja minua kiusattiin koulussa lähes koko peruskoulun ajan.
Lapsuus oli yhtä pelkoa, selviytymistä päivästä toiseen.
Selvisin hengissä ja järjissäni, mutta ajoittaiset masennuskaudet ovat varmaan aina osa elämääni.
Ammennan jotakin jota voisi kutsua resilienssiksi tai ehkä elämänhaluksi tai vain sinniksi, siitä että kaikesta tapahtuneesta huolimatta olen äiti, ja teen kaikkeni jotta omilla lapsillani olisi hyvä lapsuus ja nuoruus.
Olen onnistunut pitämään pitkän liittoni kasassa jo parikymmentä vuotta. Asumme kivassa talossa kivalla alueella. Olen onnistunut korkeakouluttautumaan ja olen koulutustani vastaavassa työssä.
Silti välillä masennus ja epätoivo hiipivät mieleen. Terapiaa olen hankkinut aika ajoin, ja menestys on ollut vaihtelevaa.
Huomaan että kestän paremmin kovassa fyysisessä kunnossa, joten sukset ja polkujuoksukengät ovat kovassa käytössä.
Tänä on ehkä vähän naurettavaa, mutta sopivat annokset hömppää netflixistä ja chicklit-kirjoista tuovat lohtua. Sankarittaret selviävät kolhuistaan sisukkaina ja söpöinä ja ihana prinssikin löytyy rinnalle, miksipä en minäkin selviäisi. Tämä on nimenomaan vähän kuin henkistä lohturuokaa, kun lapsena on jäänyt paitsi lohdutuksista, tunteista, myönteisestä huomiosta, kokemusta voi hakea vaikka hömpästä. Ei siitä haittaakaan ole.
Olen myös tietoisesti päättänyt, että sitä kiusattua, loppuunrääkättyä, rumaa ja kömpelöä ja näkymättömäksi alistettua lasta ei enää ole. Siitä tytöstä ei ole enää jälkeäkään.
Tilalla on nainen, jolla on asiat suht hyvin, en ole näkymätön, ja ehkä pinnallista, mutta olen huolehtinut ulkonäöstäni niin että uskallan sanoa olevani ihan hyvän näköinen.
Etunimikin on nykyisin eri kuin lapsena.
En tiedä ovatko nämä kestäviä tapoja resilienssin ylläpitoon ja kasvattamiseen. En tiedä joudunko joskus tekemään töitä erilaisella tavalla pääni kanssa. Mutta olen myös ajatellut, että jokainen joka selviää väkivaltaisesta lapsuuden kodista ja koulukiusaamisesta tekee sen itselleen parhaalla tavalla.
Lisättäköön vielä lopuksi että anteeksi en ole antanut, enkä anna. Sen vaatiminen on kohteeksi joutuneilta aivan kohtuutonta ja vastuun pakoilua.Kysyn ihan vain uteliaisuudesta, en tuomitakseni tai mitenkään negatiivisesti.
Miksi olet tehnyt lapsia, kun olet noin rikki?
Varmaan raskasta lapselle, kun äidillä on anteeksiantamattomuuden kaunapilvi ympärillään jatkuvasti.
Ei hänellä kyllä vaikuta olevan mitään kaunapilveä ympärillään?
Minä sain kuvan sinnikkäästä naisesta joka on selviytynyt paljosta, ja jolla menee nyt hyvin.Se, ettei halua antaa ikinä anteeksi niille jotka kohteli kaltoin, ei tee ihmisestä mitään ”kaunapilveä”.
Tsemppiä selviytyneelle! Olen pahoillani näiden puolesta, jotka kommentoivat sinulle kuin tuo edellinen.
Jos ollaan rehellisiä, niin hän ei ole selviytynyt. Asia luo edelleen varjon hänen elämäänsä. Hän on pärjännyt, ja siitä te ylistätte häntä. Mutta hän ei ole päässyt siihen tilanteeseen, jossa anteeksiantaminen todella tapahtuu ja ylisukupolvinen katkeruus karkoitetaan.
Minkä takia aina pitäisi antaa anteeksi? Anteeksianto on sitä varten, että riidoista pääsee yli ja etteivät turhat kaunat kuormittaisi suhteita. Jos johonkuhun on jo katkaissut välit oman turvallisuuden ja hyvinvoinnin takia eikä tämä näe itse toiminnassaan vikaa, miksi tällaiselle pitäisi suoda hyvä omatunto?
Koska kauna on se juurisyy, miksi sinulla on paha olla. Juurisyyhyn kajoaminen sattuu, mutta se on ainoa keino katkaista sukupolvien paha kierre.
Paha olo johtuu siitä, jos samaistuu menneisyyteen eikä nykyhetkeen. Jos ajattelee että menneisyys määrää kaiken. Jos pelkää, että tapahtumat toistuvat.
Anteeksianto ilman toisen osapuolen osoittamaa katumusta tekee vain haavoittuvaksi uudelle hyväksikäytölle. Anteeksi tulee antaa silloin, kun toinen ymmärtää oman osuutensa ja parantaa tapansa.
Vierailija kirjoitti:
Paha tuo lisää pahaa. Mutta kun ehdotetaan, että voitetaan paha hyvällä, raivostutaan. Miksi? Koska hyvällä voittaminen edellyttää itsensä voittamista, oman egonsa voittamista. Anteeksi antamista. Sitä ei kestetä, on helpompi velloa pahuudessa. Siksi perisynti ja pahuus jatkaa mateluaan sukupolvesta toiseen.
Jes. Haluan voittaa itseni ja egoni ja antaa anteeksi. Miten onnistun tässä eli estän itseäni vellomasta pahuudessa?
-sivusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resilienssikin kuluu, kovat kokemukset syövät sitä ja jos pitkäaikainen ja kuluttava stressi vain jatkuu ja jatkuu, kyllä se resilienssikin loppuu.
Toisilta nopeammin ja toisilta hitaammin. Ja sen palauttaminen on vaikeaa ja ehkä mahdotonta tietyn rajan jälkeen.
Kasvoin väkivaltaisessa ja tunnekylmässä kodissa ja minua kiusattiin koulussa lähes koko peruskoulun ajan.
Lapsuus oli yhtä pelkoa, selviytymistä päivästä toiseen.
Selvisin hengissä ja järjissäni, mutta ajoittaiset masennuskaudet ovat varmaan aina osa elämääni.
Ammennan jotakin jota voisi kutsua resilienssiksi tai ehkä elämänhaluksi tai vain sinniksi, siitä että kaikesta tapahtuneesta huolimatta olen äiti, ja teen kaikkeni jotta omilla lapsillani olisi hyvä lapsuus ja nuoruus.
Olen onnistunut pitämään pitkän liittoni kasassa jo parikymmentä vuotta. Asumme kivassa talossa kivalla alueella. Olen onnistunut korkeakouluttautumaan ja olen koulutustani vastaavassa työssä.
Silti välillä masennus ja epätoivo hiipivät mieleen. Terapiaa olen hankkinut aika ajoin, ja menestys on ollut vaihtelevaa.
Huomaan että kestän paremmin kovassa fyysisessä kunnossa, joten sukset ja polkujuoksukengät ovat kovassa käytössä.
Tänä on ehkä vähän naurettavaa, mutta sopivat annokset hömppää netflixistä ja chicklit-kirjoista tuovat lohtua. Sankarittaret selviävät kolhuistaan sisukkaina ja söpöinä ja ihana prinssikin löytyy rinnalle, miksipä en minäkin selviäisi. Tämä on nimenomaan vähän kuin henkistä lohturuokaa, kun lapsena on jäänyt paitsi lohdutuksista, tunteista, myönteisestä huomiosta, kokemusta voi hakea vaikka hömpästä. Ei siitä haittaakaan ole.
Olen myös tietoisesti päättänyt, että sitä kiusattua, loppuunrääkättyä, rumaa ja kömpelöä ja näkymättömäksi alistettua lasta ei enää ole. Siitä tytöstä ei ole enää jälkeäkään.
Tilalla on nainen, jolla on asiat suht hyvin, en ole näkymätön, ja ehkä pinnallista, mutta olen huolehtinut ulkonäöstäni niin että uskallan sanoa olevani ihan hyvän näköinen.
Etunimikin on nykyisin eri kuin lapsena.
En tiedä ovatko nämä kestäviä tapoja resilienssin ylläpitoon ja kasvattamiseen. En tiedä joudunko joskus tekemään töitä erilaisella tavalla pääni kanssa. Mutta olen myös ajatellut, että jokainen joka selviää väkivaltaisesta lapsuuden kodista ja koulukiusaamisesta tekee sen itselleen parhaalla tavalla.
Lisättäköön vielä lopuksi että anteeksi en ole antanut, enkä anna. Sen vaatiminen on kohteeksi joutuneilta aivan kohtuutonta ja vastuun pakoilua.Kysyn ihan vain uteliaisuudesta, en tuomitakseni tai mitenkään negatiivisesti.
Miksi olet tehnyt lapsia, kun olet noin rikki?
Varmaan raskasta lapselle, kun äidillä on anteeksiantamattomuuden kaunapilvi ympärillään jatkuvasti.
Ei hänellä kyllä vaikuta olevan mitään kaunapilveä ympärillään?
Minä sain kuvan sinnikkäästä naisesta joka on selviytynyt paljosta, ja jolla menee nyt hyvin.Se, ettei halua antaa ikinä anteeksi niille jotka kohteli kaltoin, ei tee ihmisestä mitään ”kaunapilveä”.
Tsemppiä selviytyneelle! Olen pahoillani näiden puolesta, jotka kommentoivat sinulle kuin tuo edellinen.
Jos ollaan rehellisiä, niin hän ei ole selviytynyt. Asia luo edelleen varjon hänen elämäänsä. Hän on pärjännyt, ja siitä te ylistätte häntä. Mutta hän ei ole päässyt siihen tilanteeseen, jossa anteeksiantaminen todella tapahtuu ja ylisukupolvinen katkeruus karkoitetaan.
Minkä takia aina pitäisi antaa anteeksi? Anteeksianto on sitä varten, että riidoista pääsee yli ja etteivät turhat kaunat kuormittaisi suhteita. Jos johonkuhun on jo katkaissut välit oman turvallisuuden ja hyvinvoinnin takia eikä tämä näe itse toiminnassaan vikaa, miksi tällaiselle pitäisi suoda hyvä omatunto?
Koska kauna on se juurisyy, miksi sinulla on paha olla. Juurisyyhyn kajoaminen sattuu, mutta se on ainoa keino katkaista sukupolvien paha kierre.
Paha olo johtuu siitä, jos samaistuu menneisyyteen eikä nykyhetkeen. Jos ajattelee että menneisyys määrää kaiken. Jos pelkää, että tapahtumat toistuvat.
Anteeksianto ilman toisen osapuolen osoittamaa katumusta tekee vain haavoittuvaksi uudelle hyväksikäytölle. Anteeksi tulee antaa silloin, kun toinen ymmärtää oman osuutensa ja parantaa tapansa.
En muuten ole aloittaja (2 viime viestiä) vaan huutelin vain väliin..
En usko että on synnynnäistä. Mieheni sisko on todellinen olosuhteiden uhri ja velloo jatkuvasti kaikissa elämänsä vastoinkäymisissä, ja alisuorittaa kroonisesti. Mieheni taas on super-ratkaisukeskeinen ja on onnistunut muovaamaan elämäänsä haluamaansa suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just tuollaiset ajattelutavat, että ei voisi esim. hankkia perhettä jos on jotain ikävää tapahtunut elämässä, ylläpitää huonoa resilienssiä. Päin vastoin, sellanen ihminen osoittaa lapsilleenkin, että elämässä voi pärjätä vaikka olisi ollut vaikeaa, ja aina voi nousta ylös kun tekee sen eteen töitä.
Vierailija kirjoitti:
En usko että on synnynnäistä. Mieheni sisko on todellinen olosuhteiden uhri ja velloo jatkuvasti kaikissa elämänsä vastoinkäymisissä, ja alisuorittaa kroonisesti. Mieheni taas on super-ratkaisukeskeinen ja on onnistunut muovaamaan elämäänsä haluamaansa suuntaan.
En itsekään usko että on täysin synnynäistä, mutta ota huomioon että sisaruksilla voi olla hyvin erilaiset synnynnäiset persoonallisuuden piirteet, ja sisaruksia voidaan myös kohdella eri tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resilienssikin kuluu, kovat kokemukset syövät sitä ja jos pitkäaikainen ja kuluttava stressi vain jatkuu ja jatkuu, kyllä se resilienssikin loppuu.
Toisilta nopeammin ja toisilta hitaammin. Ja sen palauttaminen on vaikeaa ja ehkä mahdotonta tietyn rajan jälkeen.
Kasvoin väkivaltaisessa ja tunnekylmässä kodissa ja minua kiusattiin koulussa lähes koko peruskoulun ajan.
Lapsuus oli yhtä pelkoa, selviytymistä päivästä toiseen.
Selvisin hengissä ja järjissäni, mutta ajoittaiset masennuskaudet ovat varmaan aina osa elämääni.
Ammennan jotakin jota voisi kutsua resilienssiksi tai ehkä elämänhaluksi tai vain sinniksi, siitä että kaikesta tapahtuneesta huolimatta olen äiti, ja teen kaikkeni jotta omilla lapsillani olisi hyvä lapsuus ja nuoruus.
Olen onnistunut pitämään pitkän liittoni kasassa jo parikymmentä vuotta. Asumme kivassa talossa kivalla alueella. Olen onnistunut korkeakouluttautumaan ja olen koulutustani vastaavassa työssä.
Silti välillä masennus ja epätoivo hiipivät mieleen. Terapiaa olen hankkinut aika ajoin, ja menestys on ollut vaihtelevaa.
Huomaan että kestän paremmin kovassa fyysisessä kunnossa, joten sukset ja polkujuoksukengät ovat kovassa käytössä.
Tänä on ehkä vähän naurettavaa, mutta sopivat annokset hömppää netflixistä ja chicklit-kirjoista tuovat lohtua. Sankarittaret selviävät kolhuistaan sisukkaina ja söpöinä ja ihana prinssikin löytyy rinnalle, miksipä en minäkin selviäisi. Tämä on nimenomaan vähän kuin henkistä lohturuokaa, kun lapsena on jäänyt paitsi lohdutuksista, tunteista, myönteisestä huomiosta, kokemusta voi hakea vaikka hömpästä. Ei siitä haittaakaan ole.
Olen myös tietoisesti päättänyt, että sitä kiusattua, loppuunrääkättyä, rumaa ja kömpelöä ja näkymättömäksi alistettua lasta ei enää ole. Siitä tytöstä ei ole enää jälkeäkään.
Tilalla on nainen, jolla on asiat suht hyvin, en ole näkymätön, ja ehkä pinnallista, mutta olen huolehtinut ulkonäöstäni niin että uskallan sanoa olevani ihan hyvän näköinen.
Etunimikin on nykyisin eri kuin lapsena.
En tiedä ovatko nämä kestäviä tapoja resilienssin ylläpitoon ja kasvattamiseen. En tiedä joudunko joskus tekemään töitä erilaisella tavalla pääni kanssa. Mutta olen myös ajatellut, että jokainen joka selviää väkivaltaisesta lapsuuden kodista ja koulukiusaamisesta tekee sen itselleen parhaalla tavalla.
Lisättäköön vielä lopuksi että anteeksi en ole antanut, enkä anna. Sen vaatiminen on kohteeksi joutuneilta aivan kohtuutonta ja vastuun pakoilua.Kysyn ihan vain uteliaisuudesta, en tuomitakseni tai mitenkään negatiivisesti.
Miksi olet tehnyt lapsia, kun olet noin rikki?
Varmaan raskasta lapselle, kun äidillä on anteeksiantamattomuuden kaunapilvi ympärillään jatkuvasti.
Ei hänellä kyllä vaikuta olevan mitään kaunapilveä ympärillään?
Minä sain kuvan sinnikkäästä naisesta joka on selviytynyt paljosta, ja jolla menee nyt hyvin.Se, ettei halua antaa ikinä anteeksi niille jotka kohteli kaltoin, ei tee ihmisestä mitään ”kaunapilveä”.
Tsemppiä selviytyneelle! Olen pahoillani näiden puolesta, jotka kommentoivat sinulle kuin tuo edellinen.
Jos ollaan rehellisiä, niin hän ei ole selviytynyt. Asia luo edelleen varjon hänen elämäänsä. Hän on pärjännyt, ja siitä te ylistätte häntä. Mutta hän ei ole päässyt siihen tilanteeseen, jossa anteeksiantaminen todella tapahtuu ja ylisukupolvinen katkeruus karkoitetaan.
Minkä takia aina pitäisi antaa anteeksi? Anteeksianto on sitä varten, että riidoista pääsee yli ja etteivät turhat kaunat kuormittaisi suhteita. Jos johonkuhun on jo katkaissut välit oman turvallisuuden ja hyvinvoinnin takia eikä tämä näe itse toiminnassaan vikaa, miksi tällaiselle pitäisi suoda hyvä omatunto?
Koska kauna on se juurisyy, miksi sinulla on paha olla. Juurisyyhyn kajoaminen sattuu, mutta se on ainoa keino katkaista sukupolvien paha kierre.
Paha olo johtuu siitä, jos samaistuu menneisyyteen eikä nykyhetkeen. Jos ajattelee että menneisyys määrää kaiken. Jos pelkää, että tapahtumat toistuvat.
Anteeksianto ilman toisen osapuolen osoittamaa katumusta tekee vain haavoittuvaksi uudelle hyväksikäytölle. Anteeksi tulee antaa silloin, kun toinen ymmärtää oman osuutensa ja parantaa tapansa.
Ei vaan anteeksi voi antaa ilman toista osapuolta, ja ehdottaa sovintoa. Sovintoon tarvitaan toinenkin osapuoli, mutta ei anteeksiantoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paha tuo lisää pahaa. Mutta kun ehdotetaan, että voitetaan paha hyvällä, raivostutaan. Miksi? Koska hyvällä voittaminen edellyttää itsensä voittamista, oman egonsa voittamista. Anteeksi antamista. Sitä ei kestetä, on helpompi velloa pahuudessa. Siksi perisynti ja pahuus jatkaa mateluaan sukupolvesta toiseen.
Jes. Haluan voittaa itseni ja egoni ja antaa anteeksi. Miten onnistun tässä eli estän itseäni vellomasta pahuudessa?
-sivusta
Ota pieniä askelia. Lähde pohtimaan asiaa siitä, mitä kaunan kantaminen sinulle tuo. Voisitko hellittää? Voisitko ymmärtää, ettei kaunasi kohde ole irrallaan häneen vaikuttaneista olosuhteista? Pohdi, mikä tekijä pitää sinut kiinni kaunassa.
Jos uskot Jumalaan, rukoile että hän antaa sinulle voimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just tuollaiset ajattelutavat, että ei voisi esim. hankkia perhettä jos on jotain ikävää tapahtunut elämässä, ylläpitää huonoa resilienssiä. Päin vastoin, sellanen ihminen osoittaa lapsilleenkin, että elämässä voi pärjätä vaikka olisi ollut vaikeaa, ja aina voi nousta ylös kun tekee sen eteen töitä.
Mutta silloin pitää käsitellä kaunat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tuollaiset ajattelutavat, että ei voisi esim. hankkia perhettä jos on jotain ikävää tapahtunut elämässä, ylläpitää huonoa resilienssiä. Päin vastoin, sellanen ihminen osoittaa lapsilleenkin, että elämässä voi pärjätä vaikka olisi ollut vaikeaa, ja aina voi nousta ylös kun tekee sen eteen töitä.
Mutta silloin pitää käsitellä kaunat.
Muuten siirtää oman heppoisen resilienssinsä varjolla kaunaa eteenpäin suvussa.
Tornado kirjoitti:
Lapsena suojeltu liikaa tai paapottu -> huono resilienssi ja huono asenne.
Lapsena pitää antaa lapselle pieniä ylitettäviä tehtäviä, osallistaa arjen askareisiin, opettaa sietämään pettymyksiä ja asettaa terveita rajoja ja sopivia pieniä palkintoja tehdyistä töistä.
Traumataustaiset tai esimerkiksi vaikeuksia lapsuudessa kokeneet kehittävät usein positiivisestikin hyvää resilienssiä (toki muita haasteita on myös ylitettävänä, mutta tämä on yksi hyvä puoli). Heitä eivät pienet asiat hetkauta ja toimeen ryhdytään nopeasti, esteet nähdään ylitettävinä kovalla työllä. Ovat kokeneet vaikeuksia ennenkin ja jos ovat selvinneet, niin omassa mielessä tämä kääntyy vahvaksi uskoksi omaan kykyyn ylittää esteitä. Tämä on erinomainen piirre joka auttaa elämässä paljon.
Tämä
jos jotain halusin, piti mennä kesätöihin.
Halusin elämän
Päätin että olen niin syvällä shaissheessa että suunta vain ylöspäin
Päätin tehdä kaikkeni , että saisin työn , poikaystävän ja ystäviä.
Onnkesi olin söpö hoikka fiksu ja ulospäin suuntautunut.
geenilotto auttoi ..kun motivaatio oli löytynyt.
Nyt takana vuosikymmeniä upeaa mielenkiintoista elämää..:)
n. 53
Koko resilienssi termi tuntuu hieman syyllistävältä. Suomennukseksi voisi ajatella = kyky ottaa itseä niskasta kiinni...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tuollaiset ajattelutavat, että ei voisi esim. hankkia perhettä jos on jotain ikävää tapahtunut elämässä, ylläpitää huonoa resilienssiä. Päin vastoin, sellanen ihminen osoittaa lapsilleenkin, että elämässä voi pärjätä vaikka olisi ollut vaikeaa, ja aina voi nousta ylös kun tekee sen eteen töitä.
Mutta silloin pitää käsitellä kaunat.
öhhöhöö..vi.haan äitiäni
mutta mulla ei ole aikaa miettiä ko ihmistä
On oma elämä elettävänä
Säälittävä luuserihan se nainen on
mutta se ei oikeuta lapsen lyömiseen ja nälässä pitämiseen
n.53
Vierailija kirjoitti:
Koko resilienssi termi tuntuu hieman syyllistävältä. Suomennukseksi voisi ajatella = kyky ottaa itseä niskasta kiinni...
Minulle sana merkitsi:
Haluanko elää?
kyllä..yritän kaikkeni..opiskelen..menentöihin
Ei...sekakäytän..ulisen terapiassa ja kaikki on äidin syytä..
N.53
No tuota... en ole tuo kommentoimasi, mutta synnynnaisillä ominaisuuksillahan viitataan geeneihin. Tarkoititko identtisiä eli samanmunaisia kaksosia? Väite kuulostaa todella epäuskottavalta. Erimunaiset kaksoset taas ovat geeneiltään kuin mitkä muut sisarukset tahansa eli kertoisitko tarkemmin millaisia tutkimuksia tarkoitat? Yleensä periytyvyyttä tutkitaan aineistolla, missä on identtisten kaksosten lisäksi mukana myös adoptiolapsia, jotta saadaan esille ympäristön merkitys.