Lue keskustelun säännöt.
Ystävien lapset saavat "kaiken"
21.04.2021 |
Meillä on ystäväperhe, jonka kanssa ollaan tultu hyvin juttuun vuosikausia. Tykätään monista samoista asioista, lapset on samaa ikäluokkaa keskenään, jne.
Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että oma asenteeni on alkanut muuttua heitä kohtaan. Ehkä se on sitten kateutta, mutta tuntuu, että heillä elämässä on niin paljon sitä mitä itsekin kaipaisin ja mitä haluaisimme omankin puolison kanssa lapsillemme tarjota.
Nämä kaverit ei mitenkään leuhki omilla asioillaan, vaan ne tulee esille ihan normaaleissa keskusteluissa. En ole koskaan kokenut, että meitä ylenkatsottaisiin, vaikka tietävät ettei meillä vastaaviin ole mahdollisuuksia. Eli siis ainoa asia, mikä mättää, on oma asenne.
Noiden tapaamisten jälkeen mulla nousee pintaan kateus, vähän kaikesta. Etenkin niistä asioista, joita he lapsilleen voivat tarjota.
Perheen tuntevana tiedän, että nuo asiat ei lapsille tipahda kuin Manulle illallinen. Tiedän, että nämä vanhemmat vaatii lapsiltaan ahkeraa koulutyötä, osallistumista kotitöihin, ja vastuunottoa erilaisissa ikätason sallimissa rajoissa. Ehkä mua ärsyttää sekin, kun tuntuu että meillä nää porkkanat ei edes toimisi vastaavissa asioissa.
Kateutta (mikä suorastaan hävettää) minussa herättää moni asia. Heillä lapset harrastavat pianonsoittoa, ratsastusta ja balettia. Meillä olisi ehkä mahdollisuus kustantaa soittotunnit, mutta ei soitinta. Nuo muut on hintansa puolesta aivan pois suljettuja. Lapset ovat hyviä koulussa ja jos lapsella on ongelmaa koulunkäynnissä, he järjestävät tälle yksityisopetusta. Näin oli esimerkiksi yhden vieraan kielen kohdalla. Meillä lapsi on sellainen kasin oppilas ja nuo yksityistunnit oli aivan sairaan hintaisia, joten jos koulusta ei saisi tukiopetusta ja itse en osaisi, niin jäisi opettamatta.
Heille ollaan laittamassa ulkoporeallasta. Me tuskaillaan, löytyisikö jostain sopivanhintainen wc:n kaapisto. Heillä on oma hevonen, jolla on tallipaikka. Ratsastusta harrastava lapsi käy vanhempien kanssa hoitamassa sitä ja tekemässä tallitöitä säännöllisesti. Me ollaan mietitty omalle lapselle pupua, mutta noinkohan tuo ottaisi siitäkään vastuuta... Heillä kodin remontit maksetaan rahalla, ei lainalla. Me joudutaan miettimään tarkoin, jos jotain muutoksia halutaan tehdä.
Lapsilla on heille mieluisia, tyylikkäitä vaatteita, osa mun mielestä aika kalliitakin. Oman lapsen vaatteet on ihan ok, mutta tulee aina olo, että on jotenkin vähän homssuinen, kun tuolla ollaan.
Kun he lomailevat, he järjestävät lapsille kivoja kohteita mutta käyvät myös tarjoamassa luontoon tai historiaan liittyviä elämyksiä lapsille. Meillä lapsi vain marisee, että pitää päästä Särkänniemeen. Synttäreillä saattaa olla taidolla tehty kepparirata, suklaaputous, uima-allas, tai vaikka pomppulinna. Yksi lapsi sai yksityistunnin kolmen kaverinsa kanssa paikallisella ratsastuskoululla synttäreiden kunniaksi. Tänä kesänä sama lapsi pääsee ratsastusleirille, jonka hinta oli tähtitieteellinen (tarkistin). Meillä ei todellakaan ole tällaisiin mahdollisuutta, ja vaikka oma lapsi ei vastaavia pyydäkään, niin silti häiritsee ettei itse pysty toteuttamaan samoja juttuja.
Toisaalta heillä ei esim. ajella uudella autolla, käydä aurinkomatkoilla ja monessa asiassa ollaan rahasta tarkkoja ja suunnitellaan menoja.
Miten tästä tunteesta eroon?
Kommentit (346)
Kyse on klassisesta erosta yhteiskuntaluokassa.
Been there, done that.
Seurustelin naisen kanssa josta oikein huokui vanha kulttuuritausta ja peritty raha.
Itse viettänyt elämäni lähestulkoon katujätkänä (jonka rosoisuus taisi naista eniten viehättääkin :-), mutta se tapojen arvostuksen puute erotti meidät takuuvarmasti muutaman kuukauden kuluttua.
Olen sivistynyt, lukenut laajalti kirjallisuutta ja osaan käytöstapoja, mutta en ole koskaan innostunut "korkeammista" taiteen lajeista, baletista, klassisesta musiikista, oopperasta.
Taidemuseot ok. ja esim. Berliinin museotarjonta tullut aikoinaan kierreltyä, mutta kun puuttuu ne vanhat, suvussa satoja vuosia olleet juuret, on hyvin vaikeaa sopeutua siihen elämäntapaan, jossa koulutus on itsestäänselvää, harrastukset muutakin kuin penkkiurheilua tai kaljan juontia lähiöräkälässä.
Se mikä vanhan peritys rahan erottaa nousukkaista, on selkärangasta tulevat käyttäytymistavat, joita nousukkaat yrittävät matkia, aina huonolla mensetyksellä.
Totesin pian, ettei minusta tule näyttelijää siihen sukuun.
Hetken aikaa jaksoin esittää, mutta totesin, ettei hommasta tule mitään.
Ps. Jörn Donnerin vetelä istumistapa, nenän kaivelu ja nariseva ääni alkaisi vituttaa, jos niin käyttäytyisi levyseppähitsari Pohjanmaalta.
Donnerille se sopii, sillä hänen sukunsa on sukunimeltään Donner.
Virtaselle mission imbossible.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävi ikävästi silmään tuo, että oma lapsesi on kasin oppilas jossain kielessä ja sinua harmittaa, ettette pysty tarjoamaan yksityisopetusta. Miksi ihmeessä sinulle ei kelpaa 8 kieliopinnoissa? Miksi silloin edes tarvittaisiin tukiopetusta?
Tässä on usein ero niiden välillä, jotka menestyvät ja jotka eivät. Sinänsä lapselle ei tietenkään voi kasata paineita pakollisesta kympin suorituksesta, mutta kyllä meillä kotona ainakin aina yritettiin kaikin mahdollisin tavoin prepata meidän lasten osaamista - varsinkin niin tärkeissä asioissa kuin kielissä. Uskonkin, että yksi menestymisen avain on aina sen oman suorituksen kehittäminen ja parantaminen, sen sijaan että tyydyttäisiin keskitason suorituksiin. Omaan lapsuusaikaani ei juuri ollut yksityisopetusta, mutta vanhempani tekivät kovaa työtä osallistumalla, kyselemällä ja osallistamalla meitä esimerkiksi ulkomaanmatkoilla kielten käyttöön.
Toki, kaikki ei voi olla kympin oppilaita, mutta jokainen voi aina yrittää vähän lisää ja katsoa mihin se riittää. Omillakaan lapsilla en aseta numeerisia tavoitteita, mutta painotan heille, että aina voi kehittää itseään ja oppia lisää asioista, joista pitää ja toisaalta, jotka kokee tärkeiksi tulevaisuuden kannalta, vaikka ne eivät niin mielenkiintoisia olisikaan.
Ei se kyllä ihan näinkään mene.
Meillä lukion lyhyen saksanopettaja sanoi, että jos pystyy pitämään arvosanansa samana ensimmäisestä kurssista viimeiseen niin pitää olla ylpeä. Ne kurssit kun vaikenee koko ajan ja jokaisella uudella kurssilla pitäisi myös muistaa edellisten kurssien asiat. Arvosana 8 ensimmäisestä kurssista on helpompi saavuttaa kuin seuraavilla kursseilla.
Tästä syystähän suurimmalla osalla lapsista laskee arvosanat mitä pidemmälle mennään. Itselläni ei laskenut vaan nousi, mutta se tuntuu olevan erittäin harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Hmm.Minun saamani raha riittää ruokaan ja ei juuri paljon muuhun.Mistään lomista/remonteista/kalusteista/harrastuksista on turha edes haaveilla.Tällä hetkellä mietin mistä repiä rahat kolmelle lenkkareihin ja kesävaatteisiin/takit ym. Auto sanoi sopimuksen irti.Joten uusi tarvittais.En pääse liikkumaan julkisilla selän murtuman takia/taksilla meno on hyvin kallista.Nuorimmaisellani on kuulemma autismi.Äidillä alkaa muisti pätkiä.Miehen kanssa ero vireillä.... Olisit kiitollinen siitä mitä sulla on.Asiat voisi olla paljon huonomminkin....
Lisään vielä,että mun vanhimmalla lapsella on ystäviä ns.hyvistä/varakkaista perheistä.Näillä lapsilla on aina jotain ongelmia kotona.Vtuttaa .Asiat on huonosti.Koulussa menee huonosti.Mun lapsi on lähes aina tyytyväinen,iloinen. Opiskelut sujuu hienosti.Koskaan ei juuri mitään saa.Ruoan saa ja lenkkarit Tokmannilta,ehkä uudet.Plus vaatteet päälle.ON happy.Toisilla on merkkivaatteet.Upeat autot,mopot,ökytalot,unhappy.Miksi???
Ap, joillakin perheillä voi myös olla sellainen peruspositiivinen asenne elämään, että elämä tuntuu soljuvan eteenpäin vaivattomasti, vaikka ehkä todellisuudessa asioiden eteen tehdään paljon. Tunsin pienen omantunnon pistoksen lukiessani kuvaustasi ystäväperheestä, omien ystäviemme silmissä meillä on ehkä juuri tuollainen perhe. Meillä vanhemmilla on hyvät tulot molemmilla, jotka mahdollistavat paljon sellaisia asioita mitä ystävillä ei ole, lisäksi isovanhemmat molempien puolilta auttavat/tukevat rahallisesti lisäksi paljon vaikkei tarvetta sinänsä olisikaan.
Meidän lapset ovat kiinnostuneita vähän erilaista asioista, toinen lapsi nyt vaikkapa kielistä. Hän on niissä lahjakas, mikä toisaalta inspiroi meitä vanhempiakin keksimään kielten oppimiseen liittyviä aktiviteetteja vapaa-aikaan. Viimeksi opeteltiin kaikki japanin alkeita puhelimen sovelluksella ja googlailtiin Japaniin liittyviä faktoja. Yksi tuttavaperheemme ihmettelee usein tätä kieliasiaa. Sama juttu ratsastuksen kanssa. Jutelkaa lapsen kanssa, antakaa kokeilla erilaisia juttuja jotta selviää, missä se kiinnostus on. Ratsastuksesta muuten voin sanoa, että harva hankkii omaa hevosta vaikka ratsastustunneilla ja talleilla käytäisiin vuosia. Jos lapsi haluaa ratsastamaan, käykää tallilla, ostakaa vaikka ensin muutaman kerran kortti ja sitten säästätte vaikka hitaasti kokonaiseen alkeiskurssiin. Pieniä ratsastustarvikkeita myydään esim. Torissa paljon, oma lapseni saa sieltä säännöllisesti uudenveroisia, pieneksi jääneitä housuja ja saappaita. Ilmaisia tuntejakin voi tallilla hankkia esim. taluttamalla alkeistunneilla jos aikaa on.
Tärkeää on myös tiedostaa, että oma lapsi ei voi olla kaikessa hyvä ja se on ok. Itse olen ja toinen lapsenikin on aivan surkea kuvaamataidossa, vahvuudet ovat lukuaineissa.
Olen tuollaisesta kuvailemastasi hyvin toimeentulevasta perheestä lähtöisin. Vanhemmat omistavat edelleen neljä hevosta ja on purjevene ja vehkeet. Onnellisuutta tavarat ei kuitenkaan tuo. Rahaongelmia ei välttämättä ole, mutta kaikkia muita ongelmia on mitä kaikilla muillaki on. Vanhempieni avioliitto on ollut riitaisa, vaikkakin rakkautta on. Meillä lapsilla ei aina ollut lapsena niin kivaa vanhempien riitelyn takia. Useasti tuli itkettyä ja pelättyä asian takia. Ystäviesi perheessä ei varmasti kaikki ole niin auvoista miltä ulospäin näyttää. Kaikilla on niitä omia ongelmia. Koita päästä tuosta kateudesta eroon kun se ei vie sinua itseäsi eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä pianoja saa viidelläkympillä tai jopa ilmaiseksi, kokemusta on. Se ei ainakaan estä soittoharrastusta.
Meinastin tulla sanomaan tätä samaa. Kun omalle lapselle piti hankkia piano, ja laitoin kysely Facebookiin, niitä ilmaisiakin olisi ollut ihan älytön määrä. Ja sellaisia 200e hintaluokkaa vaikka kuinka paljon.
Lisäksi jos lapsi pääsee musiikkiopistoon opiskelemaan, niin sieltä saa vuokrata soittimia. Siis ei nyt pianoa, mutta viuluja jne.
Kuinkahan suuria nuo vuokrat sitten on? Tietääkö joku?
Ap
Vaihtelee varmaan paikkakunnittain. Esim. Vantaa . Soittimen arvosta ja kunnosta riippuen 60-200 e vuosi. Km. N. 70 e.
https://sivistysvantaa.fi/vantaanmusiikkiopistovandamusikinstitut/artik…
Kaikista ap:n kommenteista huokuu pettymys omaa lasta kohtaan. Kun ei se syö yhtä ennakkoluulottomasti kaikkea niinku kaverin lapset, ei se osaa enkkuakaan kunnolla, eikä osallistu kotitöihin nurisematta.
Olisko peiliin katsomisen paikka? Kaveriperheen lapset on kasvatettu paremmin ja siksi he ovat sellaisia kuin ovat. Oletko tarjonnut lapsellesi pienestä pitäen erilaisia ruokia? Oletko kannustanut osallistumaan kotitöihin pienin palkkioin? Johonkin kieli- tai matikkapäähän ei paljoa voi vaikuttaa, eikä kalliitkaan yksityisopettajat paljoa auta, jos tiettyä luontaista lahjakkuutta puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että jälkikäteen viisastelu on vähän turhaa mutta miksi ihmeessä ette aiemmin tehneet perheenä mitään kivoja kulttuuriretkiä? Ei ihme ettei lasta nyt kiinnosta, kun ei ole tottunut niihin. Olet jotenkin aika myöhään havahtunut että millaisen elämän haluaisit.
No tämä on kyllä totta. En kai aiemmin tajunnut kaipaavani mitään tällaista, kun muut lähipiirin esimerkit olivat erilaisia. Nyt kun on enemmän oltu tämän kyseisen ystäväperheen kanssa, on itselle avautunut monia asioita eri tavalla. Heidän kauttaan olemme tutustuneet muihinkin samanhenkisiin pariskuntiin ja perheisiin, joissa taas tehdään vastaavia asioita.
Mutta kaipa se oma asenne ja pitkäjänteisyys, kuten joku jo sanoikin, auttaisi näitä asioita.
Ap
Mun mielestä sun tunne ei välttämättä ole niinkään kateus, kuin huono itsetunto ja häpeä. Olette päässeet näkemään toisenlaista elämää ja nyt haluaisit että olisitte samanlainen perhe kuin nämä tuttavat ja ystävät. Ehkä lapsen asioiden vatvomisen sijaan kannattaa kääntää katse peiliin: oletko oikeassa työssä, haluatko opiskella lisää/jotain muuta, mitä itse haluat harrastaa, mikä on on unelmasi, missä haluaisit asua, kaipaatko luontoon vai kulttuurin pariin, miten ajankäytössäsi näkyy sinulle tärkeät asiat.....
Ei lapsen tarvitse toteuttaa näitä perheenne haaveita, sinäkin ehdit. Ulkoinen motivaatio (rahaa hyvästä koenumerosta) syö sisäistä, on parempi olla aidosta kiinnostunut. Kun itse muutut ja innostut, suhde lapseen paranee ja voit nähdä hänet erillisenä, arvokkaana, omana itsenään. Älä moiti ja voivottele, pilaat vaan läheisen suhteen lapseen. Lapset oppivat mallista, joten näytä mallia millaista on hyvä elämä ja aikuisuus.
Kuten täällä on moni jo kertonutkin, kyseessä ei ole raha. Paitsi ehkä jos haluaa hevosen, siitä ei ole kokemusta. Mutta kaikki kulttuuri on melko edullista, kun vain osaa etsiä ne tilanteet ja nähdä mahdollisuudet. Ennen kaikkea kysymys on arvoista, perheen yhteisestä olemisen tavasta.
Meidän perheemme on varmaankin jonkun mielestä kulttuuriperhe. Lapset soittavat klassista musiikkia ja ovat hyviä siinä. Ai miksikö? Koska me vanhemmat olemme amatöörimuusikoita ja meillä on talo täynnä soittimia. Pianon esimerkiksi saimme ilmaiseksi. Rakastamme museoita, metsäretkiä, kaikkea tiedettä ja taidetta.
Asumme ahtaasti, auto on täysin romu ja matkailimme jo ennen koronaa hyvin vähän. Mutta niillä harvoilla matkoilla, joilla olemme käyneet, teemme kuukausien pohjatyöt ja otamme reissulta talteen kaikkien museoiden esitteet ja paljon muutakin. Näin ollen lapsemme esimerkiksi on tuonut englannin tunneille Lontoon metrokarttoja ja muuta vastaavaa. Koulussa ei varmaan ikipäivänä uskottaisi, että tämä kosmopoliitti on käynyt ulkomailla kaksi kertaa elämässään.
Eli ap:lle haluaisin sanoa, että voit vaikka heti tänään aloittaa intohimoisen ja ihmettelevän näkökulman elämään. Jos sitä ei sinulla itselläsi ole, et voi sitä lapseltasikaan vaatia. Mutta toisaalta jos lapsesi on tyytyväinen teidän omaan elämäntapaanne, aivan yhtä hyvä ratkaisu on että sinä opit häneltä tyytyväisyyden taitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole aloittajan ongelmat rahalla ratkaistavissa. Näin se Suomessa yleensä on: on vaikka mitä mahdollisuuksia, mutta osa ei niitä halua nähdä, eikä käyttää. Ei kelpaa lahjoituspiano eikä ratsastuksen aloitus alkeiskurssilla, pitää suoraan saada joku kallis soitin ja oma hevonen. Vaikka ei voi edes tietää, kiinnostuuko lapsi edes, kun saa kokeilla. Ellei saa heti sitä kalleinta, ei muka voi tehdä mitään.
Ja mikään käytetty, edullinen tai lainattu ei tule kysymykseen. Koska muka ollaan köyhiä. Ja sitten koko elämä menee sen peittelyyn, että ollaan köyhiä. Kuviteltuja köyhiä, tai todellisia köyhiä.
Ikävä juttu on, että näköalattomuus ja henkinen köyhyys periytyy vahvasti, ellei sitä tunnista ja tee tietoista suunnanmuutosta. Ei edes selvitetä niitä todellisia kustannuksia, "tiedetään" vaan että kallista on. Niinkuin tuo, ettei ole edes selvitetty mitä maksaa ihan ok käytetty piano (meille tuotiin kuljetuskustannusten hinnalla), vaan ennalta jo oli päätetty, että liian kallista on.
Mitä se balettikoulu maksaa? Kun itse harrastan, tiedän että alkuun pääsee yksillä pehmeillä tossuilla, trikoilla ja jumppapuvulla, yhteensä siinä 50e. Ne kovat tossut ja kalliit esiintymisasut tulee vasta monen vuoden päästä, ja niihinkin voi saada tukea, kuten moni on hyvin vinkannut.
Ja alkuinvestoinnin jälkeen ne kustannukset ovat vain ne lukukausimaksut. Itse kävin koko talven etätunneilla 6h viikossa, ja hintaa tuli hurjat 200e/lukukausi, siis 40 e/kk. Kahdesti viikossa olisi maksanut 14 e/kk. Oikeasti, onko liikaa?
Lapset ei harrasta etänä, mutta ei ne maksut mitään älyttömiä ole, ja varmaan on mummoa ja vastaavaa, jotka voisi vaikka synttäri- tai joululahjaksi maksaa lukukausimaksun. Eikä tuoda lisää leluja tai muita turhakkeita, niitä moni saa lahjaksi kun olisi tarvinnut harrastusvälineitä, eikä sitä kymmenettä pehmoa ja kiloa karkkia.
Onneksi olkoon, kuvailit juuri kaiken sen mikä tässä jenkkiläistyneessä suoritus- ja kilpailuyhteiskunnassa on vikana!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kateuden hölmöin piirre on matkiminen eli halutaan sama kuin toisella, vaikka se on mahdotonta. Samalla jää oman lapsen ja perheen vahvuudet huomiotta ja kehittämättä. Toisen elämää ei voi kopioida, vaikka olisi täsmälleen samat jutut kuin heillä. Kateus kohdistuu johonkin syvempään kuin niihin tavaroihin ja rahaan.
Hyvä että tiedostat kadehtivasi, mutta pitkän päälle se voi vaikuttaa ystävyyteen kielteisesti, jos et ymmärrä, että toisen omaa et voi saada. Jokaisen pitää kehittää omaa itseään ja omia asioitaan.
Siis just tämä ja sata kertaa! Koeta ap tutustua niihin omiin lapsiisi, mikä heitä kiinnostaa ja missä he ovat hyviä ja motivoituneita. Tuntuu että ap vähättelee omia lapsiaan ("ei kani säilyisi hengissä" "kiinnostuneita vaan särkänniemestä"), ilman että kuitenkaan tietää, mikä on erityistä juuri hänen omissa lapsissaan. Jokaisessa lapsessa, niinkuin aikuisissakin, on jotain erityistä. Sellaista mikä tuottaa iloa ja onnistumisen kokemuksia juuri hänelle. Ne jutut pitää vain löytää. Mutta se löytäminen edellyttää että tehdään ja kokeillaan asioita yhdessä. Eikä sen tarvitse olla mitää kallista. Suomessa luonto on lähellä lähes kaikkialla, museoita on joka pitäjässä, samoin puistoja, puutarhoja, kirjastoja. Perheen kesken voi pitää lautapeli-iltoja, kokkailla yhdessä jne. ja siinä samalla tekemisen kautta tutustua niihin lapsiinsa. Siinä kun paremmin tutustuu siihen jälkikasvuunsa, niin se kasinkin koululainen voi alkaa tuntua aika mahtavalta tyypiltä.
Mulla on tuttuja, jotka kuvittelee meillä on kaikki.
Me ollaan ostettu ostamaan kiva asunto hyvällä sijainnilla, koska ryhdyttiin siihen 90 luvulla.
Kerran vuodessa käydään mun siskon luona Floridassa. Lennot maksetaan miehen lentopisteillä.
Esim huonekaluja ostetaan superharvoin. Sänky reilu 10 v välein ja muut ovat oikeastaan perintöhuonekaluja ja vaatteet tulevat siskolta minulle ja lapsille siskon lapsilta.
Rahat menevät ruokaan, lainaan, edullisiin harrastuksiin. Mutta 4 lasta maksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset lapset jotka "saavat kaiken" ovat usein jollain tasolla ylimielisiä myöhemmällä iällä.
Veljeni lapset ovat heitä, joilla on aina ollut kaikkea runsaasti. Heistä kasvoi aivan ihania ihmisiä, mukavampia eivät voisi olla. Heidän ei tosin olekaan koskaan tarvinnut olla oikein kenellekään kateellisia ja kaikkea on ollut jaettavaksi asti, joten eivät ole ahneitakaan ja jakavat omastaan anteliaasti. Ovat myös hyvin älykkäitä ja komeita ja vaikka vallan mitä. Onneksi ovat läheisiäni niin ei tarvitse kadehtia heitä, voin vain huokailla ihastuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Kerran vuodessa käydään mun siskon luona Floridassa. Lennot maksetaan miehen lentopisteillä.
Huijarit! Työnantajan maksamista työmatkoista ansaittuja lentopisteitä ei saa käyttää omiin matkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä juttujasi kun lukee niin tulee selväksi että et ole niinkään kateellinen ystäväperheesi elämäntyylistä, vaan heidän lapsistaan! Lue viestisi uudelleen läpi ja katso kuinka monessa viestissä vertaat omaa lastasi tuon perheen lapsiin. Ja aina negatiivisella tavalla. Tuo toisen perheen lapset ovat kaikessa parempia. Olet omaan lapseesi tyytymätön ja toivoisit kovasti että hän olisi toisenlainen. Aikamoisen sairasta settiä on kyllä nyt. Aivan mahtava kasvuympäristö lapsellesi! Luuletko oikeasti että hän ei huomaa asennettasi?
Aloitusviestissä taisin sanoakin, että emme pysty vastaavaa tarjoamaan ja se on suurin harmini syy.
On niitä nyt tietysti muitakin asioita, mitkä nostaa päätään, mutta erityisesti nämä lapsiin liittyvät!
Koetan vähän kääntää toisin päin; olisi hienoa, kun oma lapsi innostuisi jostain tavoitteellisesta harrastuksesta, mutta ei kai vain ole sen tyyppinen, tai sitten sopivaa/sopivan hintaista juttua ei ole vain vielä löytynyt.
Tykkää kyllä lukea, pyöräillä ja vaikka askarrella. Onhan nekin hyviä juttuja enkä mä niitä väheksy, enkä mä tainnut itsekään lapsena harrastaa tavoitteellisesti mitään.
Nämä asiat lapsiin liittyen on kaikki oikeastaan sellaisia, mitä toivoisin joltain osin omalle lapsellemme. Että hän innostuisi jostain vastaavasta tai että me voitais toteuttaa joku vastaava asia hänen kohdalla. Ja siitä tulee sitten olo siitä riittämättömyydestä, kun ei voi. Tai ehkä en vain osaa soveltaa.
Ystäväperheen kanssa oma lapsemme on kyllä päässyt osalliseksi monestakin asiasta, ja meidän kanssa he voivat tehdä muita juttuja. Eli varmaan ne meidänkin jutut oikeasti ihan riittää, järjellä ajatellen.
Lähinnä mä ehkä haluaisinkin eroon näistä omista ikävistä tuntemuksistani, jotka vievät energiaa ja toisaalta haittaavat sitä mukavaa yhdessäoloa.
Mihin tätä voisi verrata, jos kadehtija olisi mies...en mä tiedä? Johonkin tekniikkaan? Mieheni ei siis tätä perhettä tunnu kadehtivan, ja kun tästä on keskusteltu niin tuumaa vain, että eihän se ole meiltä pois. Eikä olekaan, mutta ihailen tuota suhtautumista, mitenhän sitä itse osaisi saman?
Ap
Mainitset, että lapsesi tykkää lukea, pyöräillä ja askarrella. Tuohan on hienoa, kaikki noista! Lukuharrastusta kannattaa ruokkia, ja kirjastot ovat mahtavia paikkoja hakea kirjoja ja uppoutua niiden maailmaan, kuten itse lapsena hyvässä mutta vähävaraisessa perheessä tein. Lukemisharrastus kantaa monenlaista hedelmää myöhemmin, jos innostuu koulutusmahdollisuuksista, jotka ovat Suomessa lähes ilmaisia, ja on paljon vaihtoehtoja, vaikkei olisikaan kympin oppilas, ja osa opiskelijoistahan puhkeaa kukkaan vasta myöhemmin, kun se inspiraatio iskee. Samoin liikunnallinen harrastus ja askartelu ovat huippujuttuja. Itse olin kova urheilemaan, juoksin, hiihdin, kävin urheilukentillä pelaamassa ja luistelemassa/pelaamassa jääkiekkoa, eli lajeja, joihin ei juuri rahaa kertaostoksia (esim. luistimia saa käytettynäkin) lukuunottamatta mene.
Mun kummilapsi on tällaisen perheen lapsi. Tosi turhauttavaa, kun hänellä on jo *ihan kaikki*. En enää osta hänelle lahjoja, koska en osaisi ostaa mitään. Hänellä on jo kaikkea, mitä ikinä voi kuvitella. Häntä olisi mahdotonta ilahduttaa yhtään millään lahjalla.
Ihan ensimmäisenä: kasin oppilas on hyvä oppilas.
Yritä opetella olemaan kiitollinen siitä mitä teillä on ja millaisia lapsia sinulla on. Niin se vaan on, että lapset ovat erilaisia ja myös se kotikasvatus vaikuttaa. Jos toiset ovat pienestä pitäen käyneet historiakohteissa ja niistä on tehty se huippujuttu ja mielenkiintoista, niin lapset osaltaan myös oppivat siihen, että ne ovat kiinnostavia. Ei se tietenkään automaattista ole ja tottakai jokaisella lapsella on silti omat mieltymyksensä. Mutta jos on pienestä pitäen osattu miettiä, miten saada lapsi kiinnostumaan, niin kyllähän se eri tavalla varmasti kiinnostaa kuin jos vanhemmat vaan raahaa jossain vaiheessa lapsensa johonkin museoon ja sanoo että no nyt kierretään tämä. Tottakai silloin se särkänniemi kiinnostaa enemmän.
Olisiko sinun lapsien mahdollista päästä joskus mukaan hoitamaan hevosta? Jos se heitä kiinnostaa. Tai leikkimään ulkoporealtaaseen? En tarkoita että pitää olla loisimassa ja käyttämässä hyväksi kaiken aikaa, mutta jos itsellä tuollaisia olisi, niin ihan mielelläni tarjoaisin kivoja elämyksiä kavereidenkin lapsille. Eihän se vaadi itseltä oikeastaan mitään extraa. Saako sinun lapsesi kutsun sinne pomppulinnasynttäreille? Eikö voisi olla iloinen, että lapsi pääsee osalliseksi (jos kutsutaan, jos ei niin eipä siitäkään kannata itseensä ottaa) vaikkei omille synttäreille pomppulinnaa saisikaan? Huomioithan myös, että ei mikään pomppulinna ole joka lapsen synttäreillä. Ei tuollaisia todellakaan läheskään joka perheellä ole, että ei todellakaan kannata potea mitään huonommuuden tunneta. Muuten saat potea sitä aina, koska aina löytyy joku jolla on enemmän, isompaa, kalliimpaa, parempaa.
Miettisin myös sitä, miksi koet että olisi tärkeää että lapsillasi (tai itselläsi) olisi samanlaisia, kalliita vaatteita kuin tällä toisella perheellä. Mitä siitä saat? Mitä se tuo sulle? Todennäköisesti vaan jotain statusta, mutta mitä sä sillä teet? Tarvitsetko sitä oikeasti vai olisitko itsekin onnellisempi jos voisit olla tyytyväinen siitä mitä sulla on?
Sitten vielä. Jos et jo tiedä tarkalleen mihin teidän rahat menee, niin ota selvää. Seuraa tuloja ja menoja ja mieti, mikä on oikeasti tarpeellista ja mikä turhaa. Lopeta ne turhat kustannukset. Käytä säästynyt raha johonkin, mitä oikeasti pidät arvossa eli jos se on vaikka se piano ja pianotunnit JOS lapsikin sitä haluaa. Mutta tästä huolimatta, älä oleta, että saman tien pystyt maksamaan jotain ratsastustunteja lapselle. Se on vaan fakta, että toiset ihmiset tienaa paremmin kuin toiset. Jos haluaa samalle tasolle taloudellisesti, pitää keksiä keinot tienata lisää. Vaikuttaa myös siltä, että ystäväperheelläsi on hyvät taloustaidot (tai sitten vaan tosi hyvät palkat), koska priorisoivat sen mihin käyttävät rahaa: eivät maksa uudesta autosta tai etelänlomista, mutta maksavat hevosesta ja porealtaasta. Teillä ne valinnat on ehkä jotain muita - tai sitten teillä on pienemmät tulot (tai molempia).
Ai niin ja ne vastuut ja porkkanat. Vastuunottaminen ja vastuuntunto ei ole asioita jotka ihmisellä on luonnostaan. Kaikista ei ikinä tule vastuuntuntoisia, mutta sitäkin voi opettaa. Mun mielestä lapsille kuuluu opettaa, että on ihan luonnollista että koko perhe tekee kotitöitä. Voi siitä jonkun porkkanan saada, mutta ei niin että siitä tule joka kerta neuvottelu, että mitä tällä kertaa saan. Ei, vaan lapsi osallistuu (ikänsä mukaisesti) säännöllisesti. Voihan tähän toki sitoa vaikka viikko/kuukausirahaa osittain, mutta tärkeintä on se, että lapsi kantaa myös omalta osaltaan vastuun perheen kodista.
Vierailija kirjoitti:
Kävi ikävästi silmään tuo, että oma lapsesi on kasin oppilas jossain kielessä ja sinua harmittaa, ettette pysty tarjoamaan yksityisopetusta. Miksi ihmeessä sinulle ei kelpaa 8 kieliopinnoissa? Miksi silloin edes tarvittaisiin tukiopetusta?
Miksi ihmiset ovat tyytyväisiä johonkin kasiin? Sehän on tyydyttävä arvosana. Ei hyvä, eikä kiitettävä.
Hmm.Minun saamani raha riittää ruokaan ja ei juuri paljon muuhun.Mistään lomista/remonteista/kalusteista/harrastuksista on turha edes haaveilla.Tällä hetkellä mietin mistä repiä rahat kolmelle lenkkareihin ja kesävaatteisiin/takit ym. Auto sanoi sopimuksen irti.Joten uusi tarvittais.En pääse liikkumaan julkisilla selän murtuman takia/taksilla meno on hyvin kallista.Nuorimmaisellani on kuulemma autismi.Äidillä alkaa muisti pätkiä.Miehen kanssa ero vireillä.... Olisit kiitollinen siitä mitä sulla on.Asiat voisi olla paljon huonomminkin....