Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.

Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.

Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.

Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?

Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.

Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.

Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.

Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.

Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.

Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.

Niin , useimmiten kyllä erityisherkkyyden piirteitä voi havaita Jo pienillä lapsilla. Esim itsellä poikkeuksellisen aikaisin puhumaan oppinut lapsi, saanut kuulla tästä kaikilta tahoilta ja lisäksi kiinnittää erityistä huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin ja on erittäin tarkka vaatteiden tuntemuksesta iholla ym. Ja lukuisia esimerkkejä olisi antaa, aistii myös ihmisten tunteet ja on korostuneen tarkka ja empaattinen niitä että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla ym. Kasvanut erittäin turvallinessa ympäristössä, kaikkiin tarpeisiin vastattu aina ym. Ei traumoja.

Tyttöni on tällainen ja hänellä todettiin selkeästi ADHD, Lisäksi tämä ihon yliherkkyys on minulta perintöä. En koe itseäni uniikiksi lumihiutaleeksi, jota täytyy silkkihansikkain koskettaa, kun leikkaan pesulaput pois vaatteista ja en kestä määrätyntuntoisia vaatteita

Mielenkiintoista. Olen ymmärtänyt, että adhd seen liittyy myös levottomuutta? Entäs jos on noi kaikki ominaisuudet, mutta äärimmäisen hyvä keskittymiskyky ja rauhallinen perusluonne. Kiinnostaa siis vaan, että millä perusteella tuo adhd diagnosoidaan.

Kävi kolmen päivän neuropsykiatrisen testauksen. ADHD ei ilmane useinkaan riehumisena ja levottomuutena. ADD ei ole virallinen diagnoosi, vaan diagnoosi täytyy kirjoittaa h.lla, jotta kela sen hyväksyy. Mutta levottomuus ilmenee ns. ilotulituksena päässä, kun aivot lähtevät laukalle, kun tulee paljon aistittavaa ympäristössä. ADHD pystyy vallan mainiosti keskittymään itseään kiinnostavaan asiaan. Jopa uppoutumaan siihen. ADD-piirteiset ovat yleensä rauhallisia, heillä puuttuu se H eli levottomuus.

Mutta nämä siis tutkitaan neuropsykiatrian toimesta erilaisin testein ja käydään lävitse lapsuus ja vanhempien asiat, koska ADHD on periytyvä ominaisuus

Okei kiitos tiedoista. Olisin vielä kysynyt, että millä tavalla tämä oireilu sitten häiritsee elämää tai kun itse mietin niin en koe, että lapseni näistä ominaisuuksista jotenki kärsisi ja kaikki on sujunut ihan hyvin. Kiinnostaa vain juuri että millä tavalla erottaa nämä herkkyys ja muut diagnoosit, toki siis ammattilainen aina ne tekee..

Jos se ei häiritse elämää, se ei ole oireilua eikä siihen tarvitse diagnoosia. Diagnoosi tehdään todennäköisyyksillä, tilastoilla ja testeillä on iso merkitys, mutta myös tulkinnoilla. Ammattilainen tulkitsee niin kuin on opetettu.

Jos lapsi ei kärsi, sinä osaat vastata hänen tarpeisiinsa, eikä ympäristössä (lähinnä päiväkoti ja koulu) herää huoli, en usko, että diagnoosia tai edes erityisherkkyyttä tarvitsee miettiä. Joitakin diagnooseja ei edes tehdä ennen kouluikää, koska lapsen kasvaessa monet asiat muuttuvat. Jotkut jutut voivat pulpahtaa esiin isossa ryhmässä, vaikka ongelmia ei olisi aiemmin ollut.

Esimerkiksi väärät materiaalit vaatteissa ei ole ongelma, kun ostaa sellaisia, jotka tuntuvat lapsesta hyvältä. Pistelevät laput voi leikata irti. Jos jossain ruuassa on väärä suutuntuma, sitä voi tarjota vähän, mutta ei pakoteta. Jos melu häiritsee, telkkari on hiljaisemmalla, vastamelukuulokkeita voi käyttää. Tunteet hyväksytään ja niissä tuetaan. Jos on ylivirittyneisyyttä, mietitään, miten ympäristöä / elämää voi rauhoittaa. Yms. Ihan kaikkien lasten kohdalla vanhemman sensitiivisyys on tärkeää.

Diagnoosihan auttaa lähinnä siihen, että ympäristö osaa toimia lapsen kasvua tukevasti. Päiväkodissa ja koulussa voidaan tarvita lisäresursseja, joita saa diagnoosin avulla.

eri

Joo näinhän se on. Lapseni kohdalla olenkin rauhoittanut elämän ja tuntuu että se on auttanut siihen ylivirittyneisyyteen, vaikkei elämä kovin hetkistä tosin aiemminkaan ole ollut. Mutta erityisherkkyys ei sinänsä ole diagnoosi, vaan ominaisuus, joka toki vaikuttaa elämään monin tavoin. En sitäkään siis lähtisi kovin helposti antamaan syyksi erilaisilla tuntoherkkyyksille ja muille mutta sen "oireet" vain tuntuvat parhaiten sopivan tähän kyseiseen lapseen. Mutta koska olen itsekin erityisherkkä, elämäni on hyvin rauhallista ja seesteistä enkä kaipaa mitään äksöniä joten ehkä se vaikuttaa sitten myös siihen, ettei lapsi mene niin helposti kierroksille jotai siis tapahtuu heti kun on liikaa jotain esim vieras käymässä yms.

Erityisherkkyys on eri asia kuin yliherkkyys tai arkuus.  Vaikeudet pitää aikatauluja tai toimia  yhteiskunnassa ovat myös eri asioita.  Jokainen  tuntee joskus erillisyyttä.  Se on normaalia, sillä me olemme erillisiä. Sinä et voi päästä minun pääni sisään, enkä minä sinun pääsi sisään.  Kun sen hyväksyy, niin  ei se ole katastrofi.

Erityisherkkyys tarkoittaa, että aistit ylikuormittuvat  helposti.  Reagoi herkästi näkö- ja kuuloärsykkeisiin sekä usein myös kosketukseen.  Se on valtava rikkaus, jos sen kanssa oppii elämään.  Erityisherkkyydestä on apua työssä, jossa joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Mutta samalla on opittava tunnistamaan oma levon tarve.  Rajojen vetämisen taito on ehkä erityisherkälle tärkein ja se kehittyy vain harjoittelemalla.

Olen elänyt erityisherkkänä aika rohkeasti.  Läksin nuorena yksin ulkomaille asumaan.   Yliherkkä ja arka en ole koskaan ollut.  Tiedän, että aistini kuormittuvat herkästi.  Luen  herkästi ilmapiiriä ja  mielialoja, mutta en ota toisten tunnetiloja kantaakseni.  Kun joudun olemaan  sosiaalinen, niin varaan riittävästi aikaa palautumiseen.  En vertaile itseäni muihin, vaan pyrin elämään oman näköistä elämää. Siinä  se pärjäämisen resepti minun osaltani on.

"Erityisherkkyys tarkoittaa, että aistit ylikuormittuvat helposti. "

Tämä mielestäni kiteyttää hyvin sen, mitä erityisherkkyys on. Tottakai sen kanssa voi oppia elämään ihan normaalia elämää mutta mikäli ei ymrrärrä itseään , voi olla hyvin hankala muuttaa tarvittavia asioita elämössä. Esim äitini on varmasti tälläinen erityisherkkä joka ei sitä tiedostanut ja se sitten purkautui koko lapsuuteni ajan raivokohtauksina ja jatkuvana stressiä. Tietenkään se ei oikeuttanut huonoon käytökseen mutta varmasti vaikutti siihen, että oli vaikeaa olla rauhallinen kun koko ajan aistit ylikuormituksella.

Itse tämän asian kanssa koko lapsuuteni, nuoruuteni, aikuisuuteni taistelleena, eräitä asioita jotka vain täytyy elää eri tavalla kuin ns. tavalliset ihmiset. 

Lepoa tarvitsee aivan valtavasti, siis todella paljon enemmän kuin muut. Yksinoloa, rauhallista ympäristöä jne. Itse eläinrakkaana, eläimet eivät ole koskaan kuormittaneet minua, niiden seura antaa voimaa, rakkautta, hyvää oloa, iloa. Ihmiset rasittavat, ahdistavat liiallisena annoksena. 

Itse yli-empaattisena minun oli pakotettava itseni oppimaan siihen että muiden ihmisten asiat eivät kuulu minulle. Ei heidän ongelmansa, elämänsä, yhtään mikään. Tämä on ollut hirveä haaste ja valtava vuori ylitettävänä, että olen taistellut ja päässyt tästä asiasta eroon, loputtomasta muille ihmisille antamisesta, vaikka ei ole resursseja eikä voimavaroja siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että tunnistat oman erityisyytesi. Hyväksy se ja opi toimimaan se huomioiden niin, ettet kuormitu liikaa.

Saattaa olla jopa parhaita ihmisiä mutta tässä maailmassa aika vaikeaa elää ja toteuttaa elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Itse tämän asian kanssa koko lapsuuteni, nuoruuteni, aikuisuuteni taistelleena, eräitä asioita jotka vain täytyy elää eri tavalla kuin ns. tavalliset ihmiset. 

Lepoa tarvitsee aivan valtavasti, siis todella paljon enemmän kuin muut. Yksinoloa, rauhallista ympäristöä jne. Itse eläinrakkaana, eläimet eivät ole koskaan kuormittaneet minua, niiden seura antaa voimaa, rakkautta, hyvää oloa, iloa. Ihmiset rasittavat, ahdistavat liiallisena annoksena. 

Itse yli-empaattisena minun oli pakotettava itseni oppimaan siihen että muiden ihmisten asiat eivät kuulu minulle. Ei heidän ongelmansa, elämänsä, yhtään mikään. Tämä on ollut hirveä haaste ja valtava vuori ylitettävänä, että olen taistellut ja päässyt tästä asiasta eroon, loputtomasta muille ihmisille antamisesta, vaikka ei ole resursseja eikä voimavaroja siihen. 

Mites suojaat oman yksityisyytesi paskalinnuilta?

"Itse yli-empaattisena minun oli pakotettava itseni oppimaan siihen että muiden ihmisten asiat eivät kuulu minulle."

Kuulostaa tutulta.  Kasvoin haastavan lapsuuden vuoksi läheisriippuvaiseksi.  Kuvittelin, että minun tehtäväni oli pelastaa kaikki.  Parikymppisenä olin lähes loppuun palanut.  Opin vihdoin kantapään kautta ymmärtämään että terve empatia ei ole sama asia kuin pelastajakompleksi.   Eikä muiden ongelmia voi kantaa loputtomiin mukanaan.  Siitä alkoi kasvaminen vapauteen.  Onneksi olkoon.  Olet ymmärtänyt tärkeän asian.

"Miten suojaat yksityisyytesi paskalinnuilta"

Olen eri kommentoija, mutta vastaan omalta osaltani.  On opittava tunnistamaan ja vetämään omat rajat. Ja otettava sekin riski, että joku ottaa nokkaansa.  Kun minä opin vetämään rajani, niin sain aika vihamielistä reaktiota lähipiiriltä.  Totesin, että joko kelpaan teille tällaisena,  tai sitten otetaan välimatkaa. Aina kun joku muuttaa käytöstään,  niin siitä aiheutuu ympäristössä jonkun asteen kriisi.  Mutta kyllä ne menevät ohi.  Ja jos eivät mene, niin voiton puolella ollaan joka tapauksessa.  Tasapainoinen elämä on tärkeämpää kuin ihmisten miellyttäminen mihin hintaan hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Itse tämän asian kanssa koko lapsuuteni, nuoruuteni, aikuisuuteni taistelleena, eräitä asioita jotka vain täytyy elää eri tavalla kuin ns. tavalliset ihmiset. 

Lepoa tarvitsee aivan valtavasti, siis todella paljon enemmän kuin muut. Yksinoloa, rauhallista ympäristöä jne. Itse eläinrakkaana, eläimet eivät ole koskaan kuormittaneet minua, niiden seura antaa voimaa, rakkautta, hyvää oloa, iloa. Ihmiset rasittavat, ahdistavat liiallisena annoksena. 

Itse yli-empaattisena minun oli pakotettava itseni oppimaan siihen että muiden ihmisten asiat eivät kuulu minulle. Ei heidän ongelmansa, elämänsä, yhtään mikään. Tämä on ollut hirveä haaste ja valtava vuori ylitettävänä, että olen taistellut ja päässyt tästä asiasta eroon, loputtomasta muille ihmisille antamisesta, vaikka ei ole resursseja eikä voimavaroja siihen. 

Aivan. Mutta surulliseksi tämän asetelman tekee se, että täällä yhteiskunnassa on kuitenkin osattomuutta ja avuntarvitsijoita, niin lopultahan sitten kaikki ovat lähinnä niissä omissa poteroissaan niin sanotusti, oli sitten syynä lisäksi yhteiskunnan kasvaneet odotukset, mitkä vievät voimia enemmän tai vähemmän kaikilta. Eli oli sitten erityisherkkä tai neurotyypillinen, niin lopulta ajatellaan vain itseä, eli sellainen yhteisöllisyys sitten puuttuu.

Periaatteessa itsekin kyllä kärsin myös mm. rajojen asettamisen vaikeudesta ja puoliani en osaa pitää oikealla tavalla (viimeksi mainittu tosin johtuu muista tekijöistä kuin erityisherkkyydestä, tai ehkä se liittyy myös tuohon rajojen asettamisen vaikeuteen, mutta tarkoitan sillä myös sellaista, että on niin pahasti ylikävelty ja sivuutettukin liikaa, ainakin joidenkin toimesta). Toisaalta sitten taas mieluusti itse tykkäisin sellaisesta vastavuoroisesta yhteisöllisyydestä missä toinen toistaan puolustetaan ja autetaan, mutta siis juurikin niin, ettei mene hyväksikäytön puolelle ja jokaisen voimavarat huomioiden, mutta kuitenkin niin, että ketään ei jätettäisi oman onnensa nojaan ja ilman sitä apua, mitä oikeasti tarvitsee ja ilman minkäänlaista kaltoinkohtelua tai syrjintää.

Eri

Surullista on, että ihmiset ovat kääntyneet yhä enempään katsomaan itseään. Ymmärrän itsekin "erityisen herkkänä" että siinä joutuu hirveästi pohtimaan ja tekemään töitä itsensä kanssa yms. Mutta yleinen kulttuuri tuntuu olevan että pärjäilkää itseksenne ja esim monet mielenterveys potilaat jäävät aivan liian yksin täällä. Olen samaa mieltä, että yhteisöllisyyttä pitäisi ehdottomasti olla enemmän ja sellaista asennetta, että halutaan auttaa muita. Ei ihmiset lopulta tule onnelliseksi siitä, että keskitytään vain itseen. Mutta pahoinvointi ja liialliset vaatimukset tekevät sitä, että ihmiset käpertyvät yhä enemmän itseensä. Ja jos ei ole saanut esim lapsen rakkautta niin mistä sitä sitten ammentaa muille? Tosin itse olen ainakin oman lapsen myötä oppinut ja oivaltanut että ihmisiä kannattaa rakastaa ja heille on hyvä olla mukava. Toisaalta itsekin olen joutunut vetämään rajat monen ihmisen kohdalla kun olin heille ainoastaan kuuntelija ja roskasäiliö, on helpompi hengittää kun kaikki ei koko ajan vaadi aikaani ja loputonta ymmärrystäni. Ei uupuneena jaksa edes auttaa muita.

Kyllä se on iän myötä helpottunut. Minä olin jo lapsena erilainen kuin parhaat ystäväni. Kuvailisin sitä sanalla: stressiherkkä ja yliempaattinen. Itkin monta päivää, kun näin Lassie-elokuvan. En pystynyt menemään harrastuksiin, koska koulu aiheutti paineita, etenkin sosiaalisesti. Viulun soittaminen alkoi ja vaikka halusin oppia, se myös loppui nopeasti. Olisin halunnut olla täydellinen, ja jos sain opettajalta korjaavaa palautetta, surin sitä mielessäni pitkään. Stressasin myös kohtuuttomasti uusia tilanteita. Kun oli vanhojentanssipäivä, oksensin koko aamun stressin takia. Olin neitsyt vielä 21-vuotiaana, koska pelkäsin liikaa, millainen olen sängyssä (olenko riittävän hyvä, näytänkö hyvältä vai ällöltä) ja toisaalta pelkäsin, mitäs sitten, jos en haluakaan ja jos iskee paniikki ja haluaisin kieltäytyä, osaanko. Kyllä on 25 vuoden aikana kehitystä tapahtunut. Stressiherkkä olen edelleen ja tarkkailen ympäristöä, mutta olen paljon rohkeampi ja se on auttanut paljon, että tiedän, miksi olen tällainen, eli erityisherkkä.

Vierailija kirjoitti:

"Kaikki" tässä keskustelussa kerrotut ominaisuudet kuuluvat autismin kirjon alle. Sinne tämä ihmisiä miellyttävä termi erityisherkkyys kuuluu eikä siinä mitään pahaa ole.

Nepsyvalmentajana ajattelin samaa

Ai niin, unohdin mainita, että minun kivunsietokykyni oli täysi nolla nuorena. Lukioaikaan olin päivystyksessä mm. penikkataudin takia ja päänsäryn sekä kuukautiskivun. Minusta tuntui, etten kestä sitä kipua, pakko olla jotain pahasti vialla. Sekin on elämänkokemuksen myötä vähän kehittynyt.

Sanon vaan, että teitä itseänne erityisherkkänä pitäviä olisi todella helppoa kusettaa erilaisilla ”erityishoidoilla”, räätälöitynä juuri sinua pikku hiutaletta varten. Ei paska kun olette höynäytettäviä.

Vierailija kirjoitti:

Sanon vaan, että teitä itseänne erityisherkkänä pitäviä olisi todella helppoa kusettaa erilaisilla ”erityishoidoilla”, räätälöitynä juuri sinua pikku hiutaletta varten. Ei paska kun olette höynäytettäviä.

Haha. Eipä kyllä olisi. Ei me mitään erityishoitoja tarvita kiitos vaan. Erityisherkkyys kun ei ole sairaus eli se ei vaadi hoitoa :) sen sijaan sinun kannattaisi pohtia mistä tuo viha kumpuaa, kaikki ei taida olla ihan kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään joka keskusteluun osallistuu muutama, joka kokee asiakseen halveksia ja mitätöidä kokemuksia, joista avaudutaan.

Näinhän he juuri todistavat, miten toinen ihminen lytätään mennen tullen. Jos ei ole mitään rakentavaa kommenttia, siirry aiheisiin, jotka eivät vaadi sydämen sivistystä.

Tämä keskustelu on arvokas ja tarpeellinen, sillä yhteisöjen herkimmät ovat aina kärsineet eniten. Termeillä kikkailu ja saivartelu on tyhmää eikä vie asiaa eteenpäin.

Ei se välttämättä kaikilla niin ole. Tieteellinen näkökulma ja tutkimus (eli termeillä kikkailu ja saivartelu) voi olla hyödyllistä ja viedä asioita eteenpäin.

Osa kommenteista on ollut lyttääviä ja halveksivia, osa on yrittänyt ymmärtää ja miettinyt mistä erityisherkkyys voisi johtua.

Mulle kelpaisi kaikki tieto ja ajatukset, mitkä voisi auttaa minua kehittymään ihmisenä. Haluaisin pitää herkkyyteni ja muuttaa sen voimavaraksi. Haluaisin oppia säätelemään hermostoani, että osaisin nukkua ja hallita ikäviä olotiloja paremmin. Ja kuormittumista.

Olen ehkä erityisherkkä, mutta en tiedä, kuinka sivistynyt sydämeni on. Silläkin voi lytätä. En ole parempi enkä huonompi kuin ihminen, joka ei ole erityisherkkä. Ehkä joku erilainen ihminen antaa minulle uuden näkökulman? Asiattomuudet voi ohittaa, kun siltä tuntuu.

Mm. Elaine Aron on kertonut, mitä erityisherkkyys on, ja Googlellakin on ihan omia videoita Youtube:ssa aiheesta, missä luennoitsija kertoo aiheesta ja auttaa muitakin ymmärtämään, mitä erityisherkkyys on. Ei kai sitä sen kummemmin tarvitse miettiä, vaan noistakin lähteistä löytyy vastaus. Olen ymmärtänyt, että siellä myös opetetaan, miten elää tämän erityisherkkyyden kanssa. Toivoisin kyllä myös sitäkin, että ympäristökin voisi ottaa paremminkin erityisherkät huomioon, jalustalle ei tietenkään tarvitse nousta, vaan että olisi kuitenkin jollain lailla huomioitu ja kohdeltu paremmin (tai että olisi enemmän ns. samalla viivalla muiden kanssa). Mielestäni ei ole myöskään mielekästä jatkuvasti vääntää näistäkään asioista, vaan kun ne vastaukset ovat olemassa, mitä erityisherkkyys on jne., niin se on sitä faktaa sitten silloin, mitä on tutkimalla saatu selville. N. 20 % eläinkunnastakin on erityisherkkiä. Ilmeisesti meitäkin tarvitaan, kun populaatiossa on edelleen erityisherkkiä. Ehkäpä olemme jo luolamiesaikoina olleet niitä, jotka mm. ovat kuulleet pienimmänkin risun rasahduksen ja vaistonneet muutenkin petojen lähestymisen, niin on pystytty suojautumaan osaltaan ulkoisilta uhilta paremmin.

Juuri tuo, että erityisherkät ovat suojelleet "laumaa". Tämän kun ymmärsin, se helpotti omaa elämää. Olen se, joka herää pienimpäänkin kolahdukseen ja jollain tavalla vahtii koko ajan ympäristöä. Vaistoan heti kaikki muutokset ympäristössäni ja itsessäni. En enää ajattele, että minussa on jotain vikaa vaan olen hyväksynyt tämän ominaisuuden itsessäni ja yritän helpottaa elämääni mahdollisuuksien mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon vaan, että teitä itseänne erityisherkkänä pitäviä olisi todella helppoa kusettaa erilaisilla ”erityishoidoilla”, räätälöitynä juuri sinua pikku hiutaletta varten. Ei paska kun olette höynäytettäviä.

Haha. Eipä kyllä olisi. Ei me mitään erityishoitoja tarvita kiitos vaan. Erityisherkkyys kun ei ole sairaus eli se ei vaadi hoitoa :) sen sijaan sinun kannattaisi pohtia mistä tuo viha kumpuaa, kaikki ei taida olla ihan kunnossa.

Mistä noin päättelet? Oletko itse hieman hoidon tarpeessa, kun luulet ettei minulla olisi kaikki kunnossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään joka keskusteluun osallistuu muutama, joka kokee asiakseen halveksia ja mitätöidä kokemuksia, joista avaudutaan.

Näinhän he juuri todistavat, miten toinen ihminen lytätään mennen tullen. Jos ei ole mitään rakentavaa kommenttia, siirry aiheisiin, jotka eivät vaadi sydämen sivistystä.

Tämä keskustelu on arvokas ja tarpeellinen, sillä yhteisöjen herkimmät ovat aina kärsineet eniten. Termeillä kikkailu ja saivartelu on tyhmää eikä vie asiaa eteenpäin.

Ei se välttämättä kaikilla niin ole. Tieteellinen näkökulma ja tutkimus (eli termeillä kikkailu ja saivartelu) voi olla hyödyllistä ja viedä asioita eteenpäin.

Osa kommenteista on ollut lyttääviä ja halveksivia, osa on yrittänyt ymmärtää ja miettinyt mistä erityisherkkyys voisi johtua.

Mulle kelpaisi kaikki tieto ja ajatukset, mitkä voisi auttaa minua kehittymään ihmisenä. Haluaisin pitää herkkyyteni ja muuttaa sen voimavaraksi. Haluaisin oppia säätelemään hermostoani, että osaisin nukkua ja hallita ikäviä olotiloja paremmin. Ja kuormittumista.

Olen ehkä erityisherkkä, mutta en tiedä, kuinka sivistynyt sydämeni on. Silläkin voi lytätä. En ole parempi enkä huonompi kuin ihminen, joka ei ole erityisherkkä. Ehkä joku erilainen ihminen antaa minulle uuden näkökulman? Asiattomuudet voi ohittaa, kun siltä tuntuu.

Mm. Elaine Aron on kertonut, mitä erityisherkkyys on, ja Googlellakin on ihan omia videoita Youtube:ssa aiheesta, missä luennoitsija kertoo aiheesta ja auttaa muitakin ymmärtämään, mitä erityisherkkyys on. Ei kai sitä sen kummemmin tarvitse miettiä, vaan noistakin lähteistä löytyy vastaus. Olen ymmärtänyt, että siellä myös opetetaan, miten elää tämän erityisherkkyyden kanssa. Toivoisin kyllä myös sitäkin, että ympäristökin voisi ottaa paremminkin erityisherkät huomioon, jalustalle ei tietenkään tarvitse nousta, vaan että olisi kuitenkin jollain lailla huomioitu ja kohdeltu paremmin (tai että olisi enemmän ns. samalla viivalla muiden kanssa). Mielestäni ei ole myöskään mielekästä jatkuvasti vääntää näistäkään asioista, vaan kun ne vastaukset ovat olemassa, mitä erityisherkkyys on jne., niin se on sitä faktaa sitten silloin, mitä on tutkimalla saatu selville. N. 20 % eläinkunnastakin on erityisherkkiä. Ilmeisesti meitäkin tarvitaan, kun populaatiossa on edelleen erityisherkkiä. Ehkäpä olemme jo luolamiesaikoina olleet niitä, jotka mm. ovat kuulleet pienimmänkin risun rasahduksen ja vaistonneet muutenkin petojen lähestymisen, niin on pystytty suojautumaan osaltaan ulkoisilta uhilta paremmin.

Juuri tuo, että erityisherkät ovat suojelleet "laumaa". Tämän kun ymmärsin, se helpotti omaa elämää. Olen se, joka herää pienimpäänkin kolahdukseen ja jollain tavalla vahtii koko ajan ympäristöä. Vaistoan heti kaikki muutokset ympäristössäni ja itsessäni. En enää ajattele, että minussa on jotain vikaa vaan olen hyväksynyt tämän ominaisuuden itsessäni ja yritän helpottaa elämääni mahdollisuuksien mukaan.

Tarkoitatko, että erityisherkät ovat paimenkoiria?

Miten löytäisi herkkyyttä ymmärtävän, empaattisen ja lempeän puolison? Viime treffeiltä lähdin itkien, en kestänyt julmasti kommentoivaa miestä. Herkkänä ja syvästi tuntevana naisena tunnen ja aavistan kumppanin tunnetilat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon vaan, että teitä itseänne erityisherkkänä pitäviä olisi todella helppoa kusettaa erilaisilla ”erityishoidoilla”, räätälöitynä juuri sinua pikku hiutaletta varten. Ei paska kun olette höynäytettäviä.

Haha. Eipä kyllä olisi. Ei me mitään erityishoitoja tarvita kiitos vaan. Erityisherkkyys kun ei ole sairaus eli se ei vaadi hoitoa :) sen sijaan sinun kannattaisi pohtia mistä tuo viha kumpuaa, kaikki ei taida olla ihan kunnossa.

Mistä noin päättelet? Oletko itse hieman hoidon tarpeessa, kun luulet ettei minulla olisi kaikki kunnossa?

Suosittelen jotain sellaisia meditaatio harjoituksia, jotka saavat kehomielesi parempaan tasapainoon. Tämän jälkeen voit tuntea kevyempää oloa ja mahdollisesti myös rakkautta muita kanssaeläjiä kohtaan. En tietääkseni ole hoidon tarpeessa, mutta kiitos sinulle huolenpidosta :)