Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Käytän öisin korvatulppia ja päivisin etenkin töitä tehdessä vastamelukuulokkeita/kuulosuojaimia. Kotona usein verhot kiinni tai raollaan. Etätyö helpottaa myös kun töissä avokonttori. Mukavat vaatemateriaalit ym. Mulla on mennyt pahempaan suuntaan iän myötä. En pysty esim. nukkumaan jos vähänkin jotain ääntä. Tai keskittymään. Joku asia voi jäädä junnaamaan pitkiksi ajoiksi päähän jne. Valot häikäisee ja tuntuu kipuna silmässä, äänet repii korvia. Luulin pitkään, että muutkin kokee asiat näin. Olen käynyt myös lääkärillä ja psyk. sairaanhoitajalla. Sain melatoniinia ja masennuslääkettä. En koe olevani sairas tai masentunut, olen vain outo. Ja se on ihan ok, en häpeä sitä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.Niin , useimmiten kyllä erityisherkkyyden piirteitä voi havaita Jo pienillä lapsilla. Esim itsellä poikkeuksellisen aikaisin puhumaan oppinut lapsi, saanut kuulla tästä kaikilta tahoilta ja lisäksi kiinnittää erityistä huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin ja on erittäin tarkka vaatteiden tuntemuksesta iholla ym. Ja lukuisia esimerkkejä olisi antaa, aistii myös ihmisten tunteet ja on korostuneen tarkka ja empaattinen niitä että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla ym. Kasvanut erittäin turvallinessa ympäristössä, kaikkiin tarpeisiin vastattu aina ym. Ei traumoja.
Minä opin lukemaan todella nuorena, olin lapsena tarkkanäköinen ja pohtiva, kiinnitin huomiota vaatteiden materiaaliin ja näin yksityiskohtia. Samoin sisareni. Emme ole erityisherkkiä.
Joo, en itsekään lähtisi lapselle heti antamaan nimikettä erityisherkkä, mutta kyllä tietyn herkkyyden voi nähdä pienistä lapsesta jo. Ja se nimenomaan eroaa keskiverto lapsesta jollain tavalla. Esim. Jo vauvana äänistä säpsähtäminen ja pelästyminen sekä ylivirittyminen tilanteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Kyllä, kovat äänet ovat inhottavia kaikille. Kyllä, voimakkaisiin ärsykkeisiin reagoidaan voimakkaasti. Kyllä, ihminen voi itkeä missä vain, jos itkun aihetta tulee, myös työpaikalla. Sykkeiden korkeus voi johtua mistä vain, ja sitä voi olla kenellä vain. Rauhoittumisessa on kenellä vain haastetta, harva osaa ottaa rennosti koko ajan.
Kovat äänet joo, mitä jos ihan tavallinen puheääni saa kuormittumaan ja ihmisten kanssa vietetyn ajan jälkeen on tarve palautua yksin jopa päiviä. Onko tämä siis kaikille yleistä? Jos yhtään osaa itseään kuunnella ja lukea, sen sykkeen kiihtymisen osaa kyllä yhdistää tiettyihin tilanteisiin. Silloin kyse on nimenomaan hermoston herkkyydestä reagoida. Erityisherkän päässä voi olla jatkuva hälinä, siihen ei tarvita mitään muuta kuin ihan tavallinen ympäristö tavallisine äänineen; sekin voi olla liikaa.
Jos tarvitsee päiviä palautua normaalikeskustelusta, ja päässä on jatkuva hälinä, kannattaisi ihan ensin tutkailla stressitaso ja elämäntilanne kuntoon, ja miettiä, onko masentunut ym. Tuskin tämä ihan herkkyydellä selittyy.
Vierailija kirjoitti:
Käytän öisin korvatulppia ja päivisin etenkin töitä tehdessä vastamelukuulokkeita/kuulosuojaimia. Kotona usein verhot kiinni tai raollaan. Etätyö helpottaa myös kun töissä avokonttori. Mukavat vaatemateriaalit ym. Mulla on mennyt pahempaan suuntaan iän myötä. En pysty esim. nukkumaan jos vähänkin jotain ääntä. Tai keskittymään. Joku asia voi jäädä junnaamaan pitkiksi ajoiksi päähän jne. Valot häikäisee ja tuntuu kipuna silmässä, äänet repii korvia. Luulin pitkään, että muutkin kokee asiat näin. Olen käynyt myös lääkärillä ja psyk. sairaanhoitajalla. Sain melatoniinia ja masennuslääkettä. En koe olevani sairas tai masentunut, olen vain outo. Ja se on ihan ok, en häpeä sitä enää.
Itsekin pitkään ajattelin että mussa on oltava jotain vikaa kun en tunnu kestävän normi elämää. Kävin sitten kehoterapiassa jossa sain tulkinnan olevani vain herkkä, eli sinänsä mitään ns vikaa ei löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.Niin , useimmiten kyllä erityisherkkyyden piirteitä voi havaita Jo pienillä lapsilla. Esim itsellä poikkeuksellisen aikaisin puhumaan oppinut lapsi, saanut kuulla tästä kaikilta tahoilta ja lisäksi kiinnittää erityistä huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin ja on erittäin tarkka vaatteiden tuntemuksesta iholla ym. Ja lukuisia esimerkkejä olisi antaa, aistii myös ihmisten tunteet ja on korostuneen tarkka ja empaattinen niitä että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla ym. Kasvanut erittäin turvallinessa ympäristössä, kaikkiin tarpeisiin vastattu aina ym. Ei traumoja.
Minä opin lukemaan todella nuorena, olin lapsena tarkkanäköinen ja pohtiva, kiinnitin huomiota vaatteiden materiaaliin ja näin yksityiskohtia. Samoin sisareni. Emme ole erityisherkkiä.
Joo, en itsekään lähtisi lapselle heti antamaan nimikettä erityisherkkä, mutta kyllä tietyn herkkyyden voi nähdä pienistä lapsesta jo. Ja se nimenomaan eroaa keskiverto lapsesta jollain tavalla. Esim. Jo vauvana äänistä säpsähtäminen ja pelästyminen sekä ylivirittyminen tilanteista.
Kaikki tuntemani normaalit vauvat säpsähtävät ääniä ja ovat ajoittain ylivirittyneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.
Joo. Osa ihmisistä stressaa vain vähän, osa vähän enemmän, osa paljon ja osa huomattavan paljon enemmän kuin ihmiset keskimäärin. Normaaliksi katsotaan yleensä keskivertoihmisen stressinsieto, stressin kokemisen voimakkuus ja stressistä palautuminen. Keskivertoihminen osaa myös säädellä stressituntemuksiaan kohtalaisen hyvin, eivätkä kaikki (kummalliset?) positiiviset ja negatiiviset asiat aiheuta kokoaikaista "pakene tai taistele"-olotilaa.
Samaa mieltä siinä, että sitä olisi hyvä tutkia, voi olla, että mahdollisia syitä löytyy paljon. Genetiikka, äidin raskausaikainen ravitsemus ja tunnetilat, varhainen kasvuympäristö, pitkittynyt stressi tai trauma, joka laukaisee hermoston toimimaan ylivireästi. Voi myös olla, että se on kaikesta huolimatta vain ominaisuus tai persoonallisuushäiriö, joka on toisessa päässä janaa kuin psykopatia. Eli erityisherkkyyttä tutkimalla voisi ehkä käänteisesti ymmärtää psykopatiaakin?
Yksilöllisellä resilienssillä on myös vaikutusta, ja sitä voi vahvistaa.
Milloin aloitetaan? Millä eväillä ja missä? Olen mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Kyllä, kovat äänet ovat inhottavia kaikille. Kyllä, voimakkaisiin ärsykkeisiin reagoidaan voimakkaasti. Kyllä, ihminen voi itkeä missä vain, jos itkun aihetta tulee, myös työpaikalla. Sykkeiden korkeus voi johtua mistä vain, ja sitä voi olla kenellä vain. Rauhoittumisessa on kenellä vain haastetta, harva osaa ottaa rennosti koko ajan.
Kovat äänet joo, mitä jos ihan tavallinen puheääni saa kuormittumaan ja ihmisten kanssa vietetyn ajan jälkeen on tarve palautua yksin jopa päiviä. Onko tämä siis kaikille yleistä? Jos yhtään osaa itseään kuunnella ja lukea, sen sykkeen kiihtymisen osaa kyllä yhdistää tiettyihin tilanteisiin. Silloin kyse on nimenomaan hermoston herkkyydestä reagoida. Erityisherkän päässä voi olla jatkuva hälinä, siihen ei tarvita mitään muuta kuin ihan tavallinen ympäristö tavallisine äänineen; sekin voi olla liikaa.
Jos tarvitsee päiviä palautua normaalikeskustelusta, ja päässä on jatkuva hälinä, kannattaisi ihan ensin tutkailla stressitaso ja elämäntilanne kuntoon, ja miettiä, onko masentunut ym. Tuskin tämä ihan herkkyydellä selittyy.
Ymmärrän, että sitä voi olla vaikea ymmärtää. En koe olevani yhtään stressaantunut, sen puolen olen hoitanut kuntoon vähentämällä töitä ja muuta kuormaa. Koen olevani rauhallinen ja seesteinen. Tiedostan vain, että kuormitun helposti, se ei ole sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.Niin , useimmiten kyllä erityisherkkyyden piirteitä voi havaita Jo pienillä lapsilla. Esim itsellä poikkeuksellisen aikaisin puhumaan oppinut lapsi, saanut kuulla tästä kaikilta tahoilta ja lisäksi kiinnittää erityistä huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin ja on erittäin tarkka vaatteiden tuntemuksesta iholla ym. Ja lukuisia esimerkkejä olisi antaa, aistii myös ihmisten tunteet ja on korostuneen tarkka ja empaattinen niitä että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla ym. Kasvanut erittäin turvallinessa ympäristössä, kaikkiin tarpeisiin vastattu aina ym. Ei traumoja.
Minä opin lukemaan todella nuorena, olin lapsena tarkkanäköinen ja pohtiva, kiinnitin huomiota vaatteiden materiaaliin ja näin yksityiskohtia. Samoin sisareni. Emme ole erityisherkkiä.
Joo, en itsekään lähtisi lapselle heti antamaan nimikettä erityisherkkä, mutta kyllä tietyn herkkyyden voi nähdä pienistä lapsesta jo. Ja se nimenomaan eroaa keskiverto lapsesta jollain tavalla. Esim. Jo vauvana äänistä säpsähtäminen ja pelästyminen sekä ylivirittyminen tilanteista.
Kaikki tuntemani normaalit vauvat säpsähtävät ääniä ja ovat ajoittain ylivirittyneitä.
Joo aivan varmasti näin on. Toiset vauvat kuitenkin esim sietävät päiväkodin levotonta ympäristöä paremmin kuin toisilla se selvästi on liian kuormittavaa ja jättää pitkäksi aikaa stressitasot koholle. Kyllä hermostollisia eroja on. Ja herkkyys reagoida vaihtelee.
Näköjään joka keskusteluun osallistuu muutama, joka kokee asiakseen halveksia ja mitätöidä kokemuksia, joista avaudutaan.
Näinhän he juuri todistavat, miten toinen ihminen lytätään mennen tullen. Jos ei ole mitään rakentavaa kommenttia, siirry aiheisiin, jotka eivät vaadi sydämen sivistystä.
Tämä keskustelu on arvokas ja tarpeellinen, sillä yhteisöjen herkimmät ovat aina kärsineet eniten. Termeillä kikkailu ja saivartelu on tyhmää eikä vie asiaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Kyllä, kovat äänet ovat inhottavia kaikille. Kyllä, voimakkaisiin ärsykkeisiin reagoidaan voimakkaasti. Kyllä, ihminen voi itkeä missä vain, jos itkun aihetta tulee, myös työpaikalla. Sykkeiden korkeus voi johtua mistä vain, ja sitä voi olla kenellä vain. Rauhoittumisessa on kenellä vain haastetta, harva osaa ottaa rennosti koko ajan.
Kovat äänet joo, mitä jos ihan tavallinen puheääni saa kuormittumaan ja ihmisten kanssa vietetyn ajan jälkeen on tarve palautua yksin jopa päiviä. Onko tämä siis kaikille yleistä? Jos yhtään osaa itseään kuunnella ja lukea, sen sykkeen kiihtymisen osaa kyllä yhdistää tiettyihin tilanteisiin. Silloin kyse on nimenomaan hermoston herkkyydestä reagoida. Erityisherkän päässä voi olla jatkuva hälinä, siihen ei tarvita mitään muuta kuin ihan tavallinen ympäristö tavallisine äänineen; sekin voi olla liikaa.
Jos tarvitsee päiviä palautua normaalikeskustelusta, ja päässä on jatkuva hälinä, kannattaisi ihan ensin tutkailla stressitaso ja elämäntilanne kuntoon, ja miettiä, onko masentunut ym. Tuskin tämä ihan herkkyydellä selittyy.
Adhd..Onko mahdollista, että olisi ensin ylivirittyneisyys ja jatkuva hälinä päässsä, sen jälkeen stressitaso, masennus ja elämäntilanne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
Ei ei tuo ryhmä on aivan kauhea itsesäälissä/itsekehussa rypemisryhmä! Kaikki muut ovat väärässä ja vain erityinen elämäntapa on oikea!
Niinpä. En ole itsekään löytänyt HSP-piireistä heimoani. Sensitiivinen henkilöhän ei esim. välttämättä ole empaattinen. Meitä herkkiä on kaikkialla, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki. 😊
Sama täällä, eli en mäkään ole löytänyt HSP-piireistä "heimoani", vaikka muuten hyviä tyyppejä ovatkin olleet, keitä olen tavannut. Itse olen juurikin tuo (ulospäinsuuntautunut) introvertti erityisherkkä, (itse taas olen tavannut lähinnä ekstrovertteja erityisherkkiä), joten ehkäpä (jos vaan hyväksytään joukkoon) täytyy katsoa tuo Erityisherkkien introverttien ryhmä, jos sieltä löytyisi vieläkin enemmän itsensä kaltaisia ihmisiä. Täytyy yrittää toki itsekin pitää silmät auki muutenkin, tosin ihmistuntemus on hieman vajavaista, johtuen oikeastaan itsellä siitä, kun on jäänyt hieman ulkopuoliseksi aina ja on ollut kiusattunakin, joten se on vaikuttanut noihin sosiaalisiin taitoihin ja ihmistuntemuskin on siis jäänyt vajavaiseksi. Toivottavasti siis osaan tunnistaa "meikäläisiä" muiden ihmisten joukosta... Traumoissakin toki itselläni on vielä käsiteltävää, mutta jää nähtäväksi, miten se puoli jatkossa vaikuttaa asioihin. Tuttua juttua kyllä paljonkin tässäkin ketjussa itsellenikin, tai miten oikeasti kokee asiat täällä ihmiskunnassa.
Eri
Ekstrovertti on ulospäinsuuntautunut ja introvertti on sisäänpäinsuuntautunut.
Introversio on myös sitä, että joutuu lataamaan niitä akkuja aina välillä, eli ihmiset myös vievät energiaa, mutta ekstrovertit juurikin saavat energiaa muista ihmisistä eikä tarvetta akkujen lataamiseen ole niin paljoa kuin introverteilla. On myös sosiaalisia introvertteja, mutta itseäni en ihan sosiaaliseksi introvertiksi voi määritellä, ja jostain luin termin ulospäinsuuntautunut introvertti ja sen selityksen, ja se kuvastaa itseäni paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toihan kuulostaa shipila jusalta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Kyllä, kovat äänet ovat inhottavia kaikille. Kyllä, voimakkaisiin ärsykkeisiin reagoidaan voimakkaasti. Kyllä, ihminen voi itkeä missä vain, jos itkun aihetta tulee, myös työpaikalla. Sykkeiden korkeus voi johtua mistä vain, ja sitä voi olla kenellä vain. Rauhoittumisessa on kenellä vain haastetta, harva osaa ottaa rennosti koko ajan.
Kovat äänet joo, mitä jos ihan tavallinen puheääni saa kuormittumaan ja ihmisten kanssa vietetyn ajan jälkeen on tarve palautua yksin jopa päiviä. Onko tämä siis kaikille yleistä? Jos yhtään osaa itseään kuunnella ja lukea, sen sykkeen kiihtymisen osaa kyllä yhdistää tiettyihin tilanteisiin. Silloin kyse on nimenomaan hermoston herkkyydestä reagoida. Erityisherkän päässä voi olla jatkuva hälinä, siihen ei tarvita mitään muuta kuin ihan tavallinen ympäristö tavallisine äänineen; sekin voi olla liikaa.
Jos tarvitsee päiviä palautua normaalikeskustelusta, ja päässä on jatkuva hälinä, kannattaisi ihan ensin tutkailla stressitaso ja elämäntilanne kuntoon, ja miettiä, onko masentunut ym. Tuskin tämä ihan herkkyydellä selittyy.
Adhd..Onko mahdollista, että olisi ensin ylivirittyneisyys ja jatkuva hälinä päässsä, sen jälkeen stressitaso, masennus ja elämäntilanne?
Hohhoijaa. Eiköhän näitä ADHD diagnooseja tehdä muutenkin ihan tarpeeksi? Eli lääkkeet sitten vaan siihen ja elämä taas maistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näköjään joka keskusteluun osallistuu muutama, joka kokee asiakseen halveksia ja mitätöidä kokemuksia, joista avaudutaan.
Näinhän he juuri todistavat, miten toinen ihminen lytätään mennen tullen. Jos ei ole mitään rakentavaa kommenttia, siirry aiheisiin, jotka eivät vaadi sydämen sivistystä.
Tämä keskustelu on arvokas ja tarpeellinen, sillä yhteisöjen herkimmät ovat aina kärsineet eniten. Termeillä kikkailu ja saivartelu on tyhmää eikä vie asiaa eteenpäin.
Ei se välttämättä kaikilla niin ole. Tieteellinen näkökulma ja tutkimus (eli termeillä kikkailu ja saivartelu) voi olla hyödyllistä ja viedä asioita eteenpäin.
Osa kommenteista on ollut lyttääviä ja halveksivia, osa on yrittänyt ymmärtää ja miettinyt mistä erityisherkkyys voisi johtua.
Mulle kelpaisi kaikki tieto ja ajatukset, mitkä voisi auttaa minua kehittymään ihmisenä. Haluaisin pitää herkkyyteni ja muuttaa sen voimavaraksi. Haluaisin oppia säätelemään hermostoani, että osaisin nukkua ja hallita ikäviä olotiloja paremmin. Ja kuormittumista.
Olen ehkä erityisherkkä, mutta en tiedä, kuinka sivistynyt sydämeni on. Silläkin voi lytätä. En ole parempi enkä huonompi kuin ihminen, joka ei ole erityisherkkä. Ehkä joku erilainen ihminen antaa minulle uuden näkökulman? Asiattomuudet voi ohittaa, kun siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
En usko että olet psykologi. Tai sitten olet surkea sellainen. Syyllistät ja keksit asioita omasta päästäsi. Kuinka tyyppi joka elää erakkona voi edes kiusata, kohdella huonosti muita???Keneltä hän pyytää erityiskohtelua?
Ymmärrän psykologin näkökannan. Luulen että tänä päivänä ihmisillä on erilaisten yhteiskunnan tukien ja ns. hyvinvointivaltion hoivaamisasenteen takia yhä vaikeampaa ylittää mukavuusalueensa. Koska ei ole pakko. Itse olin lapsena ja nuorena erittäin ujo, jopa itkupilli. Armeija kasvatti jonkin verran, täytyi huutaakin. Sitten tuli jo parikymmentä vuotta mittariin eikä naisrintamalla ollut tapahtunut mitään. Oli pakko rohkaistua. Ja voin sanoa että oli vaikeaa mennä selvinpäin kysymään tyttöä treffeille. Mukavuusalueelta on ollut pakko lähteä. Ja silloin on oppinut. Vieläkin, nyt nelikymppisenä, minulla on niitä ujon piirteitä ja tarvitsen yksinoloa. Siksi kai yksin edelleen asunkin. Mutta kokemuksia ja ystäviä on. Ja toivottavasti lisää tulee. Voi olla että omalla kohdallani fyysinen sairaus on kasvattanut luonnetta. Mutta niin kauan kuin toivotte että apu tulee aina ulkopuolelta, ette pääse eteenpäin. Ja tämä ei ole mitään kokoomus-filosofiaa vaan ihan itse todettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
En usko että olet psykologi. Tai sitten olet surkea sellainen. Syyllistät ja keksit asioita omasta päästäsi. Kuinka tyyppi joka elää erakkona voi edes kiusata, kohdella huonosti muita???Keneltä hän pyytää erityiskohtelua?
Ymmärrän psykologin näkökannan. Luulen että tänä päivänä ihmisillä on erilaisten yhteiskunnan tukien ja ns. hyvinvointivaltion hoivaamisasenteen takia yhä vaikeampaa ylittää mukavuusalueensa. Koska ei ole pakko. Itse olin lapsena ja nuorena erittäin ujo, jopa itkupilli. Armeija kasvatti jonkin verran, täytyi huutaakin. Sitten tuli jo parikymmentä vuotta mittariin eikä naisrintamalla ollut tapahtunut mitään. Oli pakko rohkaistua. Ja voin sanoa että oli vaikeaa mennä selvinpäin kysymään tyttöä treffeille. Mukavuusalueelta on ollut pakko lähteä. Ja silloin on oppinut. Vieläkin, nyt nelikymppisenä, minulla on niitä ujon piirteitä ja tarvitsen yksinoloa. Siksi kai yksin edelleen asunkin. Mutta kokemuksia ja ystäviä on. Ja toivottavasti lisää tulee. Voi olla että omalla kohdallani fyysinen sairaus on kasvattanut luonnetta. Mutta niin kauan kuin toivotte että apu tulee aina ulkopuolelta, ette pääse eteenpäin. Ja tämä ei ole mitään kokoomus-filosofiaa vaan ihan itse todettua.
Eikai tässä kukaan oo olettanut, että apua tulee ulkopuolelta? Itse esim olen lukenut paljon herkkyydestä ym. Ja opetellut toimimaan itselleni sisäisenä aikuisena, joka rohkaisee ja on myötätuntoinen. Tälläistä en lapsena kokenut, koin ettei minua ymmärretä ja se on aika rankka kokemus. Ihmiset kaipaavat muiden hyväksyntää , jonka seurauksena erityisiä ominaisuuksia omaavat yrittävät sopeutua parhaansa mukaan tähän yhteiskuntaan. Ja kyllä työelämä on varmasti rankkaa ihan kaikille, toiset kestävät paremmin paineet ja toiset murtuvat niiden alla. Kaikki on myös saanut erilaiset lähtökohdat ja eväät elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään ärsyttävää. En pidä siitä, että yhteiskunnassa ihannoidaan supersosiaalisuutta ym., mutta oman eritysherkkyyden jankkaaminen muille ei mielestäni auta siihen, että muunkinlaiset ihmiset kuin yhteiskunnan ihannoimat tulisivat paremmin hyväksytyksi. Oikeastaan tämä sana kääntyy heitä itseään vastaan ja se on suuri harmi.
Niin. Enemmänkin olisi parempi pyrkiä korostamaan tietynlaisten ominaisuuksien arvokkuutta ja yleisyyttä kuin pyrkiä tekemään niistä marginaalisia ja poikkeavia niin kuin keskustelussa tuntuu käyvän. Sillä tavoin saa enemmän raivattua yhteiskunnallista tilaa itselleen?
Tällaiset herkkyys-käsitteet (varsinkin marginalisoituina) voivat olla ase sinua vastaan, kun joudut jossakin tilanteessa puolustamaan rajojasi: keino vähätellä sinua ja asiaasi eikä hyväksyä. Paras anti käsitteessä on ehkä juuri sen tajuaminen miten yleisistä ominaisuuksista on kyse?
Toisaalta herkkyytensä hyväksynyt ihminen voi olla myös todella vahva; ei herkkyys automaattisesti tarkoita, ettei kestä yhtään mitään. Itse ainakin iän ja elämänkokemuksen myötä olen osittain ns koettanut itseni, etten ota ihan jokaista sanomista itseeni vaan pyrin suhteuttamaan ja olemaan myötätuntoinen itseäni ja muita kohtaan. Surullista mielestäni on se jos tässä maailmassa pitäisi olla ainoastaan joku yli sosiaalinen robotti, eikä saisi viihtyä omassa sisäisessä maailmassaan.
Allekirjoitan ihan kaiken mitä sanoit. Surullista on myös se, että harva meistä pystyy auttamaan niitä nuorempia, jotka ovat vielä epävarmoja ja haavoittuvia erilaisuutensa, erilaisen sisäisen maailmansa takia. Ikä ja elämänkokemus opettaa, ja vahva olen minäkin, nyt kun herkkyydestä alkaa tulla voimavara. En oikeastaan ole kovettanut itseäni. Olen joustavampi, osaan olla armollisempi itselleni ja ehkä ymmärrän vähän paremmin niitä, joita pidin ennen kylminä ja kovina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näköjään joka keskusteluun osallistuu muutama, joka kokee asiakseen halveksia ja mitätöidä kokemuksia, joista avaudutaan.
Näinhän he juuri todistavat, miten toinen ihminen lytätään mennen tullen. Jos ei ole mitään rakentavaa kommenttia, siirry aiheisiin, jotka eivät vaadi sydämen sivistystä.
Tämä keskustelu on arvokas ja tarpeellinen, sillä yhteisöjen herkimmät ovat aina kärsineet eniten. Termeillä kikkailu ja saivartelu on tyhmää eikä vie asiaa eteenpäin.Ei se välttämättä kaikilla niin ole. Tieteellinen näkökulma ja tutkimus (eli termeillä kikkailu ja saivartelu) voi olla hyödyllistä ja viedä asioita eteenpäin.
Osa kommenteista on ollut lyttääviä ja halveksivia, osa on yrittänyt ymmärtää ja miettinyt mistä erityisherkkyys voisi johtua.
Mulle kelpaisi kaikki tieto ja ajatukset, mitkä voisi auttaa minua kehittymään ihmisenä. Haluaisin pitää herkkyyteni ja muuttaa sen voimavaraksi. Haluaisin oppia säätelemään hermostoani, että osaisin nukkua ja hallita ikäviä olotiloja paremmin. Ja kuormittumista.
Olen ehkä erityisherkkä, mutta en tiedä, kuinka sivistynyt sydämeni on. Silläkin voi lytätä. En ole parempi enkä huonompi kuin ihminen, joka ei ole erityisherkkä. Ehkä joku erilainen ihminen antaa minulle uuden näkökulman? Asiattomuudet voi ohittaa, kun siltä tuntuu.
Mm. Elaine Aron on kertonut, mitä erityisherkkyys on, ja Googlellakin on ihan omia videoita Youtube:ssa aiheesta, missä luennoitsija kertoo aiheesta ja auttaa muitakin ymmärtämään, mitä erityisherkkyys on. Ei kai sitä sen kummemmin tarvitse miettiä, vaan noistakin lähteistä löytyy vastaus. Olen ymmärtänyt, että siellä myös opetetaan, miten elää tämän erityisherkkyyden kanssa. Toivoisin kyllä myös sitäkin, että ympäristökin voisi ottaa paremminkin erityisherkät huomioon, jalustalle ei tietenkään tarvitse nousta, vaan että olisi kuitenkin jollain lailla huomioitu ja kohdeltu paremmin (tai että olisi enemmän ns. samalla viivalla muiden kanssa). Mielestäni ei ole myöskään mielekästä jatkuvasti vääntää näistäkään asioista, vaan kun ne vastaukset ovat olemassa, mitä erityisherkkyys on jne., niin se on sitä faktaa sitten silloin, mitä on tutkimalla saatu selville. N. 20 % eläinkunnastakin on erityisherkkiä. Ilmeisesti meitäkin tarvitaan, kun populaatiossa on edelleen erityisherkkiä. Ehkäpä olemme jo luolamiesaikoina olleet niitä, jotka mm. ovat kuulleet pienimmänkin risun rasahduksen ja vaistonneet muutenkin petojen lähestymisen, niin on pystytty suojautumaan osaltaan ulkoisilta uhilta paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Kyllä, kovat äänet ovat inhottavia kaikille. Kyllä, voimakkaisiin ärsykkeisiin reagoidaan voimakkaasti. Kyllä, ihminen voi itkeä missä vain, jos itkun aihetta tulee, myös työpaikalla. Sykkeiden korkeus voi johtua mistä vain, ja sitä voi olla kenellä vain. Rauhoittumisessa on kenellä vain haastetta, harva osaa ottaa rennosti koko ajan.
Kovat äänet joo, mitä jos ihan tavallinen puheääni saa kuormittumaan ja ihmisten kanssa vietetyn ajan jälkeen on tarve palautua yksin jopa päiviä. Onko tämä siis kaikille yleistä? Jos yhtään osaa itseään kuunnella ja lukea, sen sykkeen kiihtymisen osaa kyllä yhdistää tiettyihin tilanteisiin. Silloin kyse on nimenomaan hermoston herkkyydestä reagoida. Erityisherkän päässä voi olla jatkuva hälinä, siihen ei tarvita mitään muuta kuin ihan tavallinen ympäristö tavallisine äänineen; sekin voi olla liikaa.
Jos tarvitsee päiviä palautua normaalikeskustelusta, ja päässä on jatkuva hälinä, kannattaisi ihan ensin tutkailla stressitaso ja elämäntilanne kuntoon, ja miettiä, onko masentunut ym. Tuskin tämä ihan herkkyydellä selittyy.
Adhd..Onko mahdollista, että olisi ensin ylivirittyneisyys ja jatkuva hälinä päässsä, sen jälkeen stressitaso, masennus ja elämäntilanne?
Hohhoijaa. Eiköhän näitä ADHD diagnooseja tehdä muutenkin ihan tarpeeksi? Eli lääkkeet sitten vaan siihen ja elämä taas maistuu.
Sitä minä en tiedä tehdäänkö. Olen ymmärtänyt, ettei diagnoosia ole helppo saada, eikä tutkimuksiakaan tehdä aikuisille mitenkään matalalla kynnyksellä.
Niin tai näin, asia on adhd:ssa niin kuin sanoin.
Alue: Aihe vapaa
Kovat äänet joo, mitä jos ihan tavallinen puheääni saa kuormittumaan ja ihmisten kanssa vietetyn ajan jälkeen on tarve palautua yksin jopa päiviä. Onko tämä siis kaikille yleistä? Jos yhtään osaa itseään kuunnella ja lukea, sen sykkeen kiihtymisen osaa kyllä yhdistää tiettyihin tilanteisiin. Silloin kyse on nimenomaan hermoston herkkyydestä reagoida. Erityisherkän päässä voi olla jatkuva hälinä, siihen ei tarvita mitään muuta kuin ihan tavallinen ympäristö tavallisine äänineen; sekin voi olla liikaa.