Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
En usko että olet psykologi. Tai sitten olet surkea sellainen. Syyllistät ja keksit asioita omasta päästäsi. Kuinka tyyppi joka elää erakkona voi edes kiusata, kohdella huonosti muita???Keneltä hän pyytää erityiskohtelua?
Ymmärrän psykologin näkökannan. Luulen että tänä päivänä ihmisillä on erilaisten yhteiskunnan tukien ja ns. hyvinvointivaltion hoivaamisasenteen takia yhä vaikeampaa ylittää mukavuusalueensa. Koska ei ole pakko. Itse olin lapsena ja nuorena erittäin ujo, jopa itkupilli. Armeija kasvatti jonkin verran, täytyi huutaakin. Sitten tuli jo parikymmentä vuotta mittariin eikä naisrintamalla ollut tapahtunut mitään. Oli pakko rohkaistua. Ja voin sanoa että oli vaikeaa mennä selvinpäin kysymään tyttöä treffeille. Mukavuusalueelta on ollut pakko lähteä. Ja silloin on oppinut. Vieläkin, nyt nelikymppisenä, minulla on niitä ujon piirteitä ja tarvitsen yksinoloa. Siksi kai yksin edelleen asunkin. Mutta kokemuksia ja ystäviä on. Ja toivottavasti lisää tulee. Voi olla että omalla kohdallani fyysinen sairaus on kasvattanut luonnetta. Mutta niin kauan kuin toivotte että apu tulee aina ulkopuolelta, ette pääse eteenpäin. Ja tämä ei ole mitään kokoomus-filosofiaa vaan ihan itse todettua.
Eikai tässä kukaan oo olettanut, että apua tulee ulkopuolelta? Itse esim olen lukenut paljon herkkyydestä ym. Ja opetellut toimimaan itselleni sisäisenä aikuisena, joka rohkaisee ja on myötätuntoinen. Tälläistä en lapsena kokenut, koin ettei minua ymmärretä ja se on aika rankka kokemus. Ihmiset kaipaavat muiden hyväksyntää , jonka seurauksena erityisiä ominaisuuksia omaavat yrittävät sopeutua parhaansa mukaan tähän yhteiskuntaan. Ja kyllä työelämä on varmasti rankkaa ihan kaikille, toiset kestävät paremmin paineet ja toiset murtuvat niiden alla. Kaikki on myös saanut erilaiset lähtökohdat ja eväät elämäänsä.
Kyllä sitä toivoisi, että sitä (oikeanlaista) apua saisi myös ulkopuolelta, kun eihän täällä maapallolla yksin ole eikä pitäisi joutua olemaankaan (ellei itse halua) ja ihminen myös tarvitsee muita ihmisiä. Ei niitä sosiaalisia taitojakaan opita muuten kuin vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Eli vaikka edellinen kirjoittaja onkin sitä mieltä mitä on, eli että ei pidä odottaa apua ulkopuolelta, ja onhan hänkin osaltaan oikeassa, mutta kyllä siis itse ainakin toivoisin, että se yksinpärjäämisen vaatimus ei olisi niin korostuneessa asemassa.
Eri
Olen samaa mieltä, ettei tosiaan tarvitsisi pärjätä yksin. Tarkoitin ehkä lähinnä sitä, että kuinka moni sitten odottaa vain passiivisena , että ihmiset tulevat tarjoamaan apua, en tiedä mutta luulisin että iso osa ihmisistä kaipaisi kuitenkin sitä, että kuunnellaan ja ollaan läsnä ja ymmärretään. Luulen, että pitäisi vain yrittää etsiä sellaisia ihmisiä, jotka arvostavat samanlaisia asioita. Silloin voisi ehkä kokea, että tulee kuulluksi. Itselläni ei esim kovin paljon ole muita herkkiä ystäviä mutta koen, että kun olen avannut asiaa heille, olen saanut enemmän ymmärrystä. En ole uhriutunut vaan kertonut ihan suoraan miten koen asiat ja miten se vaikuttaa elämään ja ihmissuhteisiin ja kuormittumiseen ym. Joskus nuorena en osannut vetää rajoja vaan kuuntelin loputtomasti ihmisten huolia ja menetin yöunet ym. Nykyään elämä on paremmin balanssissa kun on oppinut säätelemään omaa jaksamista ja sosiaalisia kontakteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.Niin , useimmiten kyllä erityisherkkyyden piirteitä voi havaita Jo pienillä lapsilla. Esim itsellä poikkeuksellisen aikaisin puhumaan oppinut lapsi, saanut kuulla tästä kaikilta tahoilta ja lisäksi kiinnittää erityistä huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin ja on erittäin tarkka vaatteiden tuntemuksesta iholla ym. Ja lukuisia esimerkkejä olisi antaa, aistii myös ihmisten tunteet ja on korostuneen tarkka ja empaattinen niitä että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla ym. Kasvanut erittäin turvallinessa ympäristössä, kaikkiin tarpeisiin vastattu aina ym. Ei traumoja.
Tyttöni on tällainen ja hänellä todettiin selkeästi ADHD, Lisäksi tämä ihon yliherkkyys on minulta perintöä. En koe itseäni uniikiksi lumihiutaleeksi, jota täytyy silkkihansikkain koskettaa, kun leikkaan pesulaput pois vaatteista ja en kestä määrätyntuntoisia vaatteita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.Niin , useimmiten kyllä erityisherkkyyden piirteitä voi havaita Jo pienillä lapsilla. Esim itsellä poikkeuksellisen aikaisin puhumaan oppinut lapsi, saanut kuulla tästä kaikilta tahoilta ja lisäksi kiinnittää erityistä huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin ja on erittäin tarkka vaatteiden tuntemuksesta iholla ym. Ja lukuisia esimerkkejä olisi antaa, aistii myös ihmisten tunteet ja on korostuneen tarkka ja empaattinen niitä että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla ym. Kasvanut erittäin turvallinessa ympäristössä, kaikkiin tarpeisiin vastattu aina ym. Ei traumoja.
Tyttöni on tällainen ja hänellä todettiin selkeästi ADHD, Lisäksi tämä ihon yliherkkyys on minulta perintöä. En koe itseäni uniikiksi lumihiutaleeksi, jota täytyy silkkihansikkain koskettaa, kun leikkaan pesulaput pois vaatteista ja en kestä määrätyntuntoisia vaatteita
Mielenkiintoista. Olen ymmärtänyt, että adhd seen liittyy myös levottomuutta? Entäs jos on noi kaikki ominaisuudet, mutta äärimmäisen hyvä keskittymiskyky ja rauhallinen perusluonne. Kiinnostaa siis vaan, että millä perusteella tuo adhd diagnosoidaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä herkkyyteen saa helpotusta vuosien myötä, mutta alle 40-vuotiasta se ei varmasti lohduta. Silloin kun haluaisi luoda ja olla aktiivinen. Antaisin ohjeeksi, että opettele valikoimaan ihmiset, joiden kanssa olet tekemisissä. Itse olen ollut vuosikaudet ihmiskontakteissa, joissa liian kilttinä olin se jota hyväksikäytettiin niin taloudellisesti kuin tunnetasolla. Olen nainen. Juuri naistuttavissa oli jatkuvaa avuliaisuuteni ja kuuntelevan empaattisuuteni hyväksikäyttöä. Irtaantuminen on ollut erittöin raskasta ja ole valmis vihanpurkauksiin. Kun et ole enää käytettävissä, se herättää vihaa. Kestä se. Olen ollut paljon yksin kun jätin nämä suhteet. Silti voin nyt paremmin. Suojaa itseäsi. Ala ystävyyteen vain lempeän, teeskentelemättömän ihmisen kanssa. Havainnoi, millainen on olosi. Ei ole oikein, että voit huonosti. Kohtele itdeäsi hyvin, ravinto lepo ja liikkuminen.
Hyviä huomioita. Tuota ihmisten valikoimisen tärkeyttä ei voi painottaa liikaa. Toki se on tärkeää yhtä lailla myös ei-eritysherkille, koska yksipuoliset ja myrkylliset ihmissuhteet ovat vahingollisia ihan kaikille meistä. Monta kertaa törmäsin itse omissa ystävyyssuhteissani siihen, että yhtäältä minua ihailtiin ja pidettiin suorastaan pyhimysmäisen hyvänä ihmisenä, toisaalta taas "vähän nolona" ja sellaisena, joka on "vähän tommonen outo". Ymmärsin, että minusta ei pidetty omana itsenäni vaan minut tarvittiin ainoastaan kuuntelijaksi, terapeutiksi, sparraajaksi ja neuvonantajaksi. Erityisherkkänä on joskus vaikeaa olla huomioimatta ihmisten murheita ja pahaa oloa mutta rajat on pakko vetää johonkin kohtaan. Ei kenenkään tarvitse tyytyä "ystävyyssuhteisiin", joissa oma rooli on olla vain sekä toisen tukikeppi että outo reppana, jonka rinnalla voi tuntea olevansa jännä ja hyvä tyyppi.
Ei muiden murheiden kuuntelijaksi joutuvan tarvitse edes olla erityisherkkä.
Ei tarvitsekaan. Erityisherkkä voi vain olla "alttiimpi" tällaiseen rooliin joutumiselle, koska on tunnollinen, kantaa huolta ympäristön hyvinvoinnista ja aistii toisten tunnetiloja herkästi. En mielestäni väittänytkään, että vain erityisherkät joutuvat kuuntelemaan muiden murheita.
Sosiaalinen ekstrovertti, joka ei ole erityisherkkä ja on paljon tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, voi olla todella tarkka tunnetilojen aistimisessa, nonverbaalisen viestinnän lukemisessa, ihmistuntemuksessa ja käytöksensä sovittamisessa toisen mukaan. Se ei ole mikään korostuneen erityisesti ”erityisherkkien” ominaisuus.
Onko joku väittänyt, että näin olisi?
No mikä sitten on? Eikös tätä ole täälläkin monessa viestissä toitotettu, että nimenomaan erityisherkän vahvuus olisi tunteiden lukeminen. Ja nyt se onkin vain ominaisuus, jota voi olla erityisherkällä ja ihan kenellä vain muullakin.
Tunteiden lukeminen on eriasia kuin tunteiden aistiminen vahvasti ja kokeminen. Esim. Jos joku on todella vihainen tai surullinen, voi erityisherkkä tuntea nämä tunteet niin vahvasti että alkaa itse kokemaan jopa fyysisiä tuntemuksia ja oireita. Tunnetila voi myös jäädä tunneiksi tai päiviksi ns päälle eli täten se kuormittaa todella paljon tälläistä vahvasti herkkää ihmistä. Jopa toimintakyky voi mennä täysin toisten tunnetaakkojen kantamisen vuoksi. Tämä ei myöskään ole asia, jonka voi itse valita, vaan kuormitus tapahtuu halusi tai ei. Toki voi oppia paremmin käsittelemään tunteita.
Kyllä toisen negatiivinen tunne kuormittaa ketä tahansa. Moni ei vaan tee siitä numeroa, vaan on opetellut käsittelemään asian.
Eli onko erityisherkät vain huomionkipeitä.
Tulee mieleen vuosikymmenien aikana putkahdelleet muotijutut. Milloin kaikilla oli laktoosi-intoleranssi, sitten vehnätön ja nyt erityisherkkyys ja monet muut, millä saadaan huomiota itselle ja voidaan nostaa itsensä muiden yläpuolelle, kun nehän on vain taviksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä herkkyyteen saa helpotusta vuosien myötä, mutta alle 40-vuotiasta se ei varmasti lohduta. Silloin kun haluaisi luoda ja olla aktiivinen. Antaisin ohjeeksi, että opettele valikoimaan ihmiset, joiden kanssa olet tekemisissä. Itse olen ollut vuosikaudet ihmiskontakteissa, joissa liian kilttinä olin se jota hyväksikäytettiin niin taloudellisesti kuin tunnetasolla. Olen nainen. Juuri naistuttavissa oli jatkuvaa avuliaisuuteni ja kuuntelevan empaattisuuteni hyväksikäyttöä. Irtaantuminen on ollut erittöin raskasta ja ole valmis vihanpurkauksiin. Kun et ole enää käytettävissä, se herättää vihaa. Kestä se. Olen ollut paljon yksin kun jätin nämä suhteet. Silti voin nyt paremmin. Suojaa itseäsi. Ala ystävyyteen vain lempeän, teeskentelemättömän ihmisen kanssa. Havainnoi, millainen on olosi. Ei ole oikein, että voit huonosti. Kohtele itdeäsi hyvin, ravinto lepo ja liikkuminen.
Hyviä huomioita. Tuota ihmisten valikoimisen tärkeyttä ei voi painottaa liikaa. Toki se on tärkeää yhtä lailla myös ei-eritysherkille, koska yksipuoliset ja myrkylliset ihmissuhteet ovat vahingollisia ihan kaikille meistä. Monta kertaa törmäsin itse omissa ystävyyssuhteissani siihen, että yhtäältä minua ihailtiin ja pidettiin suorastaan pyhimysmäisen hyvänä ihmisenä, toisaalta taas "vähän nolona" ja sellaisena, joka on "vähän tommonen outo". Ymmärsin, että minusta ei pidetty omana itsenäni vaan minut tarvittiin ainoastaan kuuntelijaksi, terapeutiksi, sparraajaksi ja neuvonantajaksi. Erityisherkkänä on joskus vaikeaa olla huomioimatta ihmisten murheita ja pahaa oloa mutta rajat on pakko vetää johonkin kohtaan. Ei kenenkään tarvitse tyytyä "ystävyyssuhteisiin", joissa oma rooli on olla vain sekä toisen tukikeppi että outo reppana, jonka rinnalla voi tuntea olevansa jännä ja hyvä tyyppi.
Ei muiden murheiden kuuntelijaksi joutuvan tarvitse edes olla erityisherkkä.
Ei tarvitsekaan. Erityisherkkä voi vain olla "alttiimpi" tällaiseen rooliin joutumiselle, koska on tunnollinen, kantaa huolta ympäristön hyvinvoinnista ja aistii toisten tunnetiloja herkästi. En mielestäni väittänytkään, että vain erityisherkät joutuvat kuuntelemaan muiden murheita.
Sosiaalinen ekstrovertti, joka ei ole erityisherkkä ja on paljon tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, voi olla todella tarkka tunnetilojen aistimisessa, nonverbaalisen viestinnän lukemisessa, ihmistuntemuksessa ja käytöksensä sovittamisessa toisen mukaan. Se ei ole mikään korostuneen erityisesti ”erityisherkkien” ominaisuus.
Onko joku väittänyt, että näin olisi?
No mikä sitten on? Eikös tätä ole täälläkin monessa viestissä toitotettu, että nimenomaan erityisherkän vahvuus olisi tunteiden lukeminen. Ja nyt se onkin vain ominaisuus, jota voi olla erityisherkällä ja ihan kenellä vain muullakin.
Tunteiden lukeminen on eriasia kuin tunteiden aistiminen vahvasti ja kokeminen. Esim. Jos joku on todella vihainen tai surullinen, voi erityisherkkä tuntea nämä tunteet niin vahvasti että alkaa itse kokemaan jopa fyysisiä tuntemuksia ja oireita. Tunnetila voi myös jäädä tunneiksi tai päiviksi ns päälle eli täten se kuormittaa todella paljon tälläistä vahvasti herkkää ihmistä. Jopa toimintakyky voi mennä täysin toisten tunnetaakkojen kantamisen vuoksi. Tämä ei myöskään ole asia, jonka voi itse valita, vaan kuormitus tapahtuu halusi tai ei. Toki voi oppia paremmin käsittelemään tunteita.
Kyllä toisen negatiivinen tunne kuormittaa ketä tahansa. Moni ei vaan tee siitä numeroa, vaan on opetellut käsittelemään asian.
Eli onko erityisherkät vain huomionkipeitä.
Tulee mieleen vuosikymmenien aikana putkahdelleet muotijutut. Milloin kaikilla oli laktoosi-intoleranssi, sitten vehnätön ja nyt erityisherkkyys ja monet muut, millä saadaan huomiota itselle ja voidaan nostaa itsensä muiden yläpuolelle, kun nehän on vain taviksia.
Onhan se ikävää tosiaan, jos mahavaivat helpottaa sillä että saa oikean diagnoosin. Huomiota saa varmaan helpomminkin itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.Niin , useimmiten kyllä erityisherkkyyden piirteitä voi havaita Jo pienillä lapsilla. Esim itsellä poikkeuksellisen aikaisin puhumaan oppinut lapsi, saanut kuulla tästä kaikilta tahoilta ja lisäksi kiinnittää erityistä huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin ja on erittäin tarkka vaatteiden tuntemuksesta iholla ym. Ja lukuisia esimerkkejä olisi antaa, aistii myös ihmisten tunteet ja on korostuneen tarkka ja empaattinen niitä että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla ym. Kasvanut erittäin turvallinessa ympäristössä, kaikkiin tarpeisiin vastattu aina ym. Ei traumoja.
Tyttöni on tällainen ja hänellä todettiin selkeästi ADHD, Lisäksi tämä ihon yliherkkyys on minulta perintöä. En koe itseäni uniikiksi lumihiutaleeksi, jota täytyy silkkihansikkain koskettaa, kun leikkaan pesulaput pois vaatteista ja en kestä määrätyntuntoisia vaatteita
Mielenkiintoista. Olen ymmärtänyt, että adhd seen liittyy myös levottomuutta? Entäs jos on noi kaikki ominaisuudet, mutta äärimmäisen hyvä keskittymiskyky ja rauhallinen perusluonne. Kiinnostaa siis vaan, että millä perusteella tuo adhd diagnosoidaan.
Kävi kolmen päivän neuropsykiatrisen testauksen. ADHD ei ilmane useinkaan riehumisena ja levottomuutena. ADD ei ole virallinen diagnoosi, vaan diagnoosi täytyy kirjoittaa h.lla, jotta kela sen hyväksyy. Mutta levottomuus ilmenee ns. ilotulituksena päässä, kun aivot lähtevät laukalle, kun tulee paljon aistittavaa ympäristössä. ADHD pystyy vallan mainiosti keskittymään itseään kiinnostavaan asiaan. Jopa uppoutumaan siihen. ADD-piirteiset ovat yleensä rauhallisia, heillä puuttuu se H eli levottomuus.
Mutta nämä siis tutkitaan neuropsykiatrian toimesta erilaisin testein ja käydään lävitse lapsuus ja vanhempien asiat, koska ADHD on periytyvä ominaisuus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
En usko että olet psykologi. Tai sitten olet surkea sellainen. Syyllistät ja keksit asioita omasta päästäsi. Kuinka tyyppi joka elää erakkona voi edes kiusata, kohdella huonosti muita???Keneltä hän pyytää erityiskohtelua?
Surullista kyllä, tuollaisia psykologeja ihan oikeasti on olemassa, jotka näkevät tämän asian kapeasti. Pitävät itseään jotenkin parempina tai vahvempina ihmisinä kuin asiakkaitaan ja juuri pätemisen tarpeesta ovat hakeutuneet alalle. Kokevat sitten puheen erityisherkkyydestä raskaaksi ja tarpeettomaksi. Kun kaikkien pitäisi vaan "rohkaista mielensä" ja yrittää käyttäytyä "normaalisti", eikä höpöttää jostain erityisherkkyydestä...
Ap:lle vinkiksi, kannattaa etsiä samanhenkistä seuraa toisista sensitiivisistä, vaikka netistä jos ei muuten. Unohda tämän maailman vaatimus olla jotain tietynlaista. Ja ala arvostaa herkkyyttäsi. Keskity niihin asioihin, joissa olet taitava. Sinulla on paljon annettavaa, kunhan löydät omat lahjasi Ja muista että et ole yksin. Etsi oma joukkosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
En usko että olet psykologi. Tai sitten olet surkea sellainen. Syyllistät ja keksit asioita omasta päästäsi. Kuinka tyyppi joka elää erakkona voi edes kiusata, kohdella huonosti muita???Keneltä hän pyytää erityiskohtelua?
Ymmärrän psykologin näkökannan. Luulen että tänä päivänä ihmisillä on erilaisten yhteiskunnan tukien ja ns. hyvinvointivaltion hoivaamisasenteen takia yhä vaikeampaa ylittää mukavuusalueensa. Koska ei ole pakko. Itse olin lapsena ja nuorena erittäin ujo, jopa itkupilli. Armeija kasvatti jonkin verran, täytyi huutaakin. Sitten tuli jo parikymmentä vuotta mittariin eikä naisrintamalla ollut tapahtunut mitään. Oli pakko rohkaistua. Ja voin sanoa että oli vaikeaa mennä selvinpäin kysymään tyttöä treffeille. Mukavuusalueelta on ollut pakko lähteä. Ja silloin on oppinut. Vieläkin, nyt nelikymppisenä, minulla on niitä ujon piirteitä ja tarvitsen yksinoloa. Siksi kai yksin edelleen asunkin. Mutta kokemuksia ja ystäviä on. Ja toivottavasti lisää tulee. Voi olla että omalla kohdallani fyysinen sairaus on kasvattanut luonnetta. Mutta niin kauan kuin toivotte että apu tulee aina ulkopuolelta, ette pääse eteenpäin. Ja tämä ei ole mitään kokoomus-filosofiaa vaan ihan itse todettua.
Eikai tässä kukaan oo olettanut, että apua tulee ulkopuolelta? Itse esim olen lukenut paljon herkkyydestä ym. Ja opetellut toimimaan itselleni sisäisenä aikuisena, joka rohkaisee ja on myötätuntoinen. Tälläistä en lapsena kokenut, koin ettei minua ymmärretä ja se on aika rankka kokemus. Ihmiset kaipaavat muiden hyväksyntää , jonka seurauksena erityisiä ominaisuuksia omaavat yrittävät sopeutua parhaansa mukaan tähän yhteiskuntaan. Ja kyllä työelämä on varmasti rankkaa ihan kaikille, toiset kestävät paremmin paineet ja toiset murtuvat niiden alla. Kaikki on myös saanut erilaiset lähtökohdat ja eväät elämäänsä.
Kyllä sitä toivoisi, että sitä (oikeanlaista) apua saisi myös ulkopuolelta, kun eihän täällä maapallolla yksin ole eikä pitäisi joutua olemaankaan (ellei itse halua) ja ihminen myös tarvitsee muita ihmisiä. Ei niitä sosiaalisia taitojakaan opita muuten kuin vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Eli vaikka edellinen kirjoittaja onkin sitä mieltä mitä on, eli että ei pidä odottaa apua ulkopuolelta, ja onhan hänkin osaltaan oikeassa, mutta kyllä siis itse ainakin toivoisin, että se yksinpärjäämisen vaatimus ei olisi niin korostuneessa asemassa.
Eri
Olen samaa mieltä, ettei tosiaan tarvitsisi pärjätä yksin. Tarkoitin ehkä lähinnä sitä, että kuinka moni sitten odottaa vain passiivisena , että ihmiset tulevat tarjoamaan apua, en tiedä mutta luulisin että iso osa ihmisistä kaipaisi kuitenkin sitä, että kuunnellaan ja ollaan läsnä ja ymmärretään. Luulen, että pitäisi vain yrittää etsiä sellaisia ihmisiä, jotka arvostavat samanlaisia asioita. Silloin voisi ehkä kokea, että tulee kuulluksi. Itselläni ei esim kovin paljon ole muita herkkiä ystäviä mutta koen, että kun olen avannut asiaa heille, olen saanut enemmän ymmärrystä. En ole uhriutunut vaan kertonut ihan suoraan miten koen asiat ja miten se vaikuttaa elämään ja ihmissuhteisiin ja kuormittumiseen ym. Joskus nuorena en osannut vetää rajoja vaan kuuntelin loputtomasti ihmisten huolia ja menetin yöunet ym. Nykyään elämä on paremmin balanssissa kun on oppinut säätelemään omaa jaksamista ja sosiaalisia kontakteja.
Oikeastaan olisi siis voinut vastata suoraan tämän miehen kommenttiin, eikä sun, mutta ajattelin vain ns. puolustaa ja tukea tätä toista puolta asioissa enemmän.
Kyllähän taas toiset hyvinkin aktiivisesti hakevat apua yleisestikin, mutta jäävät ilman sitä, syystä tai toisesta. Ja nyt siis puhun yleisellä tasolla, en pelkästään erityisherkistä, ja kaikki heistäkään ei edes tarvitse mitään apua.
Sulla on kyllä sitten hyvä tuuri tms. käynyt, kun olet ymmärretty myös niiden taholta, jotka eivät itse erityisherkkiä ole. Itselläni ei ole käynyt ihan samoin, vaikka ei kaikki huonosti olekaan kohdellut (mutta ei heistä sitten syystä ja toisesta ole lähipiiriäkään tullut), mutta kyllä itselläkin kuitenkin on myös se tilanne vähän ollut, kuin ap:llakin, eli "minä vastaan muut" -tilanne. Se jää nähtäväksi, muuttuuko tämä asetelma jossain vaiheessa vai ei, eli löytyisikö vielä sellaisiakin ihmisiä, joiden seurassa voisi olla oma itsensä ilman vastakkainasettelua tms. ja kokisi, että on täysin ymmärretty ja hyväksytty. Kun itselle ainakin on hyvinkin raskaaksi käynyt tällainen asetelma ja tilanne. On varmaankin muitakin syitä kuin erityisherkkyys omalla kohdalla tällaiselle tilanteelle ja asemalle, mm. kiusatuksi joutuminen on yksi näistä syistä, mikä vaikuttanut osaltaan sosiaalisiin taitoihin jne., ja niitäkin tässä vielä näin vanhemmalla iällä joutuu harjoittelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näköjään joka keskusteluun osallistuu muutama, joka kokee asiakseen halveksia ja mitätöidä kokemuksia, joista avaudutaan.
Näinhän he juuri todistavat, miten toinen ihminen lytätään mennen tullen. Jos ei ole mitään rakentavaa kommenttia, siirry aiheisiin, jotka eivät vaadi sydämen sivistystä.
Tämä keskustelu on arvokas ja tarpeellinen, sillä yhteisöjen herkimmät ovat aina kärsineet eniten. Termeillä kikkailu ja saivartelu on tyhmää eikä vie asiaa eteenpäin.Ei se välttämättä kaikilla niin ole. Tieteellinen näkökulma ja tutkimus (eli termeillä kikkailu ja saivartelu) voi olla hyödyllistä ja viedä asioita eteenpäin.
Osa kommenteista on ollut lyttääviä ja halveksivia, osa on yrittänyt ymmärtää ja miettinyt mistä erityisherkkyys voisi johtua.
Mulle kelpaisi kaikki tieto ja ajatukset, mitkä voisi auttaa minua kehittymään ihmisenä. Haluaisin pitää herkkyyteni ja muuttaa sen voimavaraksi. Haluaisin oppia säätelemään hermostoani, että osaisin nukkua ja hallita ikäviä olotiloja paremmin. Ja kuormittumista.
Olen ehkä erityisherkkä, mutta en tiedä, kuinka sivistynyt sydämeni on. Silläkin voi lytätä. En ole parempi enkä huonompi kuin ihminen, joka ei ole erityisherkkä. Ehkä joku erilainen ihminen antaa minulle uuden näkökulman? Asiattomuudet voi ohittaa, kun siltä tuntuu.Mm. Elaine Aron on kertonut, mitä erityisherkkyys on, ja Googlellakin on ihan omia videoita Youtube:ssa aiheesta, missä luennoitsija kertoo aiheesta ja auttaa muitakin ymmärtämään, mitä erityisherkkyys on. Ei kai sitä sen kummemmin tarvitse miettiä, vaan noistakin lähteistä löytyy vastaus. Olen ymmärtänyt, että siellä myös opetetaan, miten elää tämän erityisherkkyyden kanssa. Toivoisin kyllä myös sitäkin, että ympäristökin voisi ottaa paremminkin erityisherkät huomioon, jalustalle ei tietenkään tarvitse nousta, vaan että olisi kuitenkin jollain lailla huomioitu ja kohdeltu paremmin (tai että olisi enemmän ns. samalla viivalla muiden kanssa). Mielestäni ei ole myöskään mielekästä jatkuvasti vääntää näistäkään asioista, vaan kun ne vastaukset ovat olemassa, mitä erityisherkkyys on jne., niin se on sitä faktaa sitten silloin, mitä on tutkimalla saatu selville. N. 20 % eläinkunnastakin on erityisherkkiä. Ilmeisesti meitäkin tarvitaan, kun populaatiossa on edelleen erityisherkkiä. Ehkäpä olemme jo luolamiesaikoina olleet niitä, jotka mm. ovat kuulleet pienimmänkin risun rasahduksen ja vaistonneet muutenkin petojen lähestymisen, niin on pystytty suojautumaan osaltaan ulkoisilta uhilta paremmin.
Hyvä oivallus, olemme todellakin olleet juuri niitä.
Polyvagaalinen teoria saattaisi kiinnostaa sinua. Liskoaivot, nisäkäsaivot ja kädellisaivot. Autonomisen hermoston osat. Alkukantaisin autonominen ohjaus johtaa lamaantumiseen, kehittyneempi taisteluun tai pakoon ja kehittynein sosiaaliseen liittymiseen.
Duodecimin sivuilla on suomeksi, englanniksi hakusanoilla Polyvagal theory. Kannattaa googlata myös Mielien kirjo - miten tietoisuus syntyi evoluutiossa, Omien tarpeiden ymmärtäminen - Naistenkartano, Mielen ja aivojen kehitys - Mielenterveystalo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
En usko että olet psykologi. Tai sitten olet surkea sellainen. Syyllistät ja keksit asioita omasta päästäsi. Kuinka tyyppi joka elää erakkona voi edes kiusata, kohdella huonosti muita???Keneltä hän pyytää erityiskohtelua?
Ymmärrän psykologin näkökannan. Luulen että tänä päivänä ihmisillä on erilaisten yhteiskunnan tukien ja ns. hyvinvointivaltion hoivaamisasenteen takia yhä vaikeampaa ylittää mukavuusalueensa. Koska ei ole pakko. Itse olin lapsena ja nuorena erittäin ujo, jopa itkupilli. Armeija kasvatti jonkin verran, täytyi huutaakin. Sitten tuli jo parikymmentä vuotta mittariin eikä naisrintamalla ollut tapahtunut mitään. Oli pakko rohkaistua. Ja voin sanoa että oli vaikeaa mennä selvinpäin kysymään tyttöä treffeille. Mukavuusalueelta on ollut pakko lähteä. Ja silloin on oppinut. Vieläkin, nyt nelikymppisenä, minulla on niitä ujon piirteitä ja tarvitsen yksinoloa. Siksi kai yksin edelleen asunkin. Mutta kokemuksia ja ystäviä on. Ja toivottavasti lisää tulee. Voi olla että omalla kohdallani fyysinen sairaus on kasvattanut luonnetta. Mutta niin kauan kuin toivotte että apu tulee aina ulkopuolelta, ette pääse eteenpäin. Ja tämä ei ole mitään kokoomus-filosofiaa vaan ihan itse todettua.
Eikai tässä kukaan oo olettanut, että apua tulee ulkopuolelta? Itse esim olen lukenut paljon herkkyydestä ym. Ja opetellut toimimaan itselleni sisäisenä aikuisena, joka rohkaisee ja on myötätuntoinen. Tälläistä en lapsena kokenut, koin ettei minua ymmärretä ja se on aika rankka kokemus. Ihmiset kaipaavat muiden hyväksyntää , jonka seurauksena erityisiä ominaisuuksia omaavat yrittävät sopeutua parhaansa mukaan tähän yhteiskuntaan. Ja kyllä työelämä on varmasti rankkaa ihan kaikille, toiset kestävät paremmin paineet ja toiset murtuvat niiden alla. Kaikki on myös saanut erilaiset lähtökohdat ja eväät elämäänsä.
Kyllä sitä toivoisi, että sitä (oikeanlaista) apua saisi myös ulkopuolelta, kun eihän täällä maapallolla yksin ole eikä pitäisi joutua olemaankaan (ellei itse halua) ja ihminen myös tarvitsee muita ihmisiä. Ei niitä sosiaalisia taitojakaan opita muuten kuin vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Eli vaikka edellinen kirjoittaja onkin sitä mieltä mitä on, eli että ei pidä odottaa apua ulkopuolelta, ja onhan hänkin osaltaan oikeassa, mutta kyllä siis itse ainakin toivoisin, että se yksinpärjäämisen vaatimus ei olisi niin korostuneessa asemassa.
Eri
Olen samaa mieltä, ettei tosiaan tarvitsisi pärjätä yksin. Tarkoitin ehkä lähinnä sitä, että kuinka moni sitten odottaa vain passiivisena , että ihmiset tulevat tarjoamaan apua, en tiedä mutta luulisin että iso osa ihmisistä kaipaisi kuitenkin sitä, että kuunnellaan ja ollaan läsnä ja ymmärretään. Luulen, että pitäisi vain yrittää etsiä sellaisia ihmisiä, jotka arvostavat samanlaisia asioita. Silloin voisi ehkä kokea, että tulee kuulluksi. Itselläni ei esim kovin paljon ole muita herkkiä ystäviä mutta koen, että kun olen avannut asiaa heille, olen saanut enemmän ymmärrystä. En ole uhriutunut vaan kertonut ihan suoraan miten koen asiat ja miten se vaikuttaa elämään ja ihmissuhteisiin ja kuormittumiseen ym. Joskus nuorena en osannut vetää rajoja vaan kuuntelin loputtomasti ihmisten huolia ja menetin yöunet ym. Nykyään elämä on paremmin balanssissa kun on oppinut säätelemään omaa jaksamista ja sosiaalisia kontakteja.
Oikeastaan olisi siis voinut vastata suoraan tämän miehen kommenttiin, eikä sun, mutta ajattelin vain ns. puolustaa ja tukea tätä toista puolta asioissa enemmän.
Kyllähän taas toiset hyvinkin aktiivisesti hakevat apua yleisestikin, mutta jäävät ilman sitä, syystä tai toisesta. Ja nyt siis puhun yleisellä tasolla, en pelkästään erityisherkistä, ja kaikki heistäkään ei edes tarvitse mitään apua.
Sulla on kyllä sitten hyvä tuuri tms. käynyt, kun olet ymmärretty myös niiden taholta, jotka eivät itse erityisherkkiä ole. Itselläni ei ole käynyt ihan samoin, vaikka ei kaikki huonosti olekaan kohdellut (mutta ei heistä sitten syystä ja toisesta ole lähipiiriäkään tullut), mutta kyllä itselläkin kuitenkin on myös se tilanne vähän ollut, kuin ap:llakin, eli "minä vastaan muut" -tilanne. Se jää nähtäväksi, muuttuuko tämä asetelma jossain vaiheessa vai ei, eli löytyisikö vielä sellaisiakin ihmisiä, joiden seurassa voisi olla oma itsensä ilman vastakkainasettelua tms. ja kokisi, että on täysin ymmärretty ja hyväksytty. Kun itselle ainakin on hyvinkin raskaaksi käynyt tällainen asetelma ja tilanne. On varmaankin muitakin syitä kuin erityisherkkyys omalla kohdalla tällaiselle tilanteelle ja asemalle, mm. kiusatuksi joutuminen on yksi näistä syistä, mikä vaikuttanut osaltaan sosiaalisiin taitoihin jne., ja niitäkin tässä vielä näin vanhemmalla iällä joutuu harjoittelemaan.
Joo ihan varmasti iso osa joutunut kokemaan juurikin tuota, ettei tule ymmärretyksi tai saa tarvitsemaansa apua. Itsekin noin lapsena kasvaessani kylmässä ja kovassa kasvuympäristössä, että jouduin kätkemään herkkyyteni ja peitellä sitä kuka olen. Kun aloin ymmärtämään paremmin itseäni, tuli myös vahvoja vihan tunteita ja ns kapinointi vaihe päälle. Sitten jossain vaiheessa tajusin ettei minulla ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin yrittää sopeutua ja tulla jotenkin toimeen ihmisten kanssa. Onneksi jotkut harvat tosiaan ovat ymmärtäneet nämä ns erityispiirteet mutta edelleen isolta osalta kätken ne ja Ns esitän vain "normaalia". Parisuhteissa on ollut vaikeuksia tämän ominaisuuden vuoksi kun kuormitun niin helposti ym. Toivottavasti sullekin tulisi kokemuksia , että joku ymmärtää ja saisit tukea, sitä ei tosiaankaan ole helppoa saada..
En kestäkään. Ainoa miten kestän on niin, etten lue mitään uutisia, forumeita yms, pidän hyvin vähän yhteyttä kehenkään ja pysyn yksin kotonani. Voin pelata pelejä, lukea kirjoja, opiskella yms mutta en kestä ihmisiä, töitä, maailmaa ja yhteiskuntaa, en tippaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.Niin , useimmiten kyllä erityisherkkyyden piirteitä voi havaita Jo pienillä lapsilla. Esim itsellä poikkeuksellisen aikaisin puhumaan oppinut lapsi, saanut kuulla tästä kaikilta tahoilta ja lisäksi kiinnittää erityistä huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin ja on erittäin tarkka vaatteiden tuntemuksesta iholla ym. Ja lukuisia esimerkkejä olisi antaa, aistii myös ihmisten tunteet ja on korostuneen tarkka ja empaattinen niitä että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla ym. Kasvanut erittäin turvallinessa ympäristössä, kaikkiin tarpeisiin vastattu aina ym. Ei traumoja.
Tyttöni on tällainen ja hänellä todettiin selkeästi ADHD, Lisäksi tämä ihon yliherkkyys on minulta perintöä. En koe itseäni uniikiksi lumihiutaleeksi, jota täytyy silkkihansikkain koskettaa, kun leikkaan pesulaput pois vaatteista ja en kestä määrätyntuntoisia vaatteita
Mielenkiintoista. Olen ymmärtänyt, että adhd seen liittyy myös levottomuutta? Entäs jos on noi kaikki ominaisuudet, mutta äärimmäisen hyvä keskittymiskyky ja rauhallinen perusluonne. Kiinnostaa siis vaan, että millä perusteella tuo adhd diagnosoidaan.
Kävi kolmen päivän neuropsykiatrisen testauksen. ADHD ei ilmane useinkaan riehumisena ja levottomuutena. ADD ei ole virallinen diagnoosi, vaan diagnoosi täytyy kirjoittaa h.lla, jotta kela sen hyväksyy. Mutta levottomuus ilmenee ns. ilotulituksena päässä, kun aivot lähtevät laukalle, kun tulee paljon aistittavaa ympäristössä. ADHD pystyy vallan mainiosti keskittymään itseään kiinnostavaan asiaan. Jopa uppoutumaan siihen. ADD-piirteiset ovat yleensä rauhallisia, heillä puuttuu se H eli levottomuus.
Mutta nämä siis tutkitaan neuropsykiatrian toimesta erilaisin testein ja käydään lävitse lapsuus ja vanhempien asiat, koska ADHD on periytyvä ominaisuus
Okei kiitos tiedoista. Olisin vielä kysynyt, että millä tavalla tämä oireilu sitten häiritsee elämää tai kun itse mietin niin en koe, että lapseni näistä ominaisuuksista jotenki kärsisi ja kaikki on sujunut ihan hyvin. Kiinnostaa vain juuri että millä tavalla erottaa nämä herkkyys ja muut diagnoosit, toki siis ammattilainen aina ne tekee..
Mulle on jo raskasta kun mies on niin kovaääninen. En pidä metelistä ja kovista äänistä yhtään. Rauhallinen ja melko hiljainen puhe on ihan parasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Ei tässä olla vaatimassa itselle mitään erityiskohtelua. Kyse on ennemminkin siitä, miten saisi itse muutettua omia ajatuksia tms., kehitettyä omat rutiinit ja tavat, että kestää normaalia elämää. Huolestuttava ja yllättävän tuomitseva kommentti psykologin suusta.
"Kaikki" tässä keskustelussa kerrotut ominaisuudet kuuluvat autismin kirjon alle. Sinne tämä ihmisiä miellyttävä termi erityisherkkyys kuuluu eikä siinä mitään pahaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että tunnistat oman erityisyytesi. Hyväksy se ja opi toimimaan se huomioiden niin, ettet kuormitu liikaa.
Tämä hyväksyminen on varmaan se vaikein rasti.
Kun haluaisi olla kuten muut ja kuulua joukkoon, mutta on tuomittu ulkopuolisuuteen ja jonkinlaiseen yksinäisyyteen (kukaan ei oikein ymmärrä, kaverit luovat läheiset suhteet muiden kanssa, miehiä ei kiinnosta pidemmän päälle jne.).
Myös ihan yhteiskunnassa toimiminen ja aikatauluissa pysyminen on hankalaa - minulla ei käytännössä ole juurikaan ajantajua.
Hankala ihminen siis. Voiko tästä muuttua?
Ja jos ei, niin miten voi ikinä hyväksyä olevansa tällainen?No itsesääli ja uhriutuminen varmaan auttaakin. Taidat olla todella nuori, päätellen tuosta "kukaan ei ymmärrä" kohdasta. Kyllä se siitä.
Huomaatko, että mitätöit hänen kokemuksensa? Autoit samalla vahvistamaan "kukaan ei ymmärrä"-kokemusta, koska sinähän ET ymmärtänyt mitä hän kirjoitti. Kaksin verroin paska kommentti, jos kerran ymmärsit sen, että hän on nuori.
Vastaan sulle, joka kysyit hyväksymisestä, ja jonka edellinen kirjoittaja yritti lytätä.
Pysy sellaisena kuin olet, olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Kasva, opi ja kehity, mutta älä muutu. Olet erityinen, ja saat olla. Opettele arvostamaan itseäsi ja tykkäämään itsestäsi. Puhu itsellesi itsestäsi kauniisti, muilta kuulet tarpeeksi ikäviä juttuja. Opettele ensin viihtymään yksin itsesi kanssa, se auttaa sosiaalisissa taidoissa ja suhteissa enemmän kuin luuletkaan, kun tiedät kuka olet.
Opit aikanaan toimimaan yhteiskunnassa ja löydät paikkasi. Ajantaju kehittyy myös, vaikka joudut tosiaan tekemään töitä sen kanssa. Aloita vaikka ajastimella ja puhelimen hälytyksillä.
Kavereista osa jää matkan varrelle ja osa jää, uusia tulee vähemmän mutta tavallaan parempia.
Jos ja kun kohtaat oikean miehen, hän pysyy rinnallasi ja kasvaa yhdessä kanssasi. Niillä miehillä, joita ei pidemmän päälle kiinnostanut, niillä et tee mitään.
Näin vastaisin omalle tyttärelleni, jos hän tahtoisi tietää, mitä ajattelen ja kysyisi neuvoa. Sinä pärjäät kyllä! ❤
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
En usko että olet psykologi. Tai sitten olet surkea sellainen. Syyllistät ja keksit asioita omasta päästäsi. Kuinka tyyppi joka elää erakkona voi edes kiusata, kohdella huonosti muita???Keneltä hän pyytää erityiskohtelua?
Ymmärrän psykologin näkökannan. Luulen että tänä päivänä ihmisillä on erilaisten yhteiskunnan tukien ja ns. hyvinvointivaltion hoivaamisasenteen takia yhä vaikeampaa ylittää mukavuusalueensa. Koska ei ole pakko. Itse olin lapsena ja nuorena erittäin ujo, jopa itkupilli. Armeija kasvatti jonkin verran, täytyi huutaakin. Sitten tuli jo parikymmentä vuotta mittariin eikä naisrintamalla ollut tapahtunut mitään. Oli pakko rohkaistua. Ja voin sanoa että oli vaikeaa mennä selvinpäin kysymään tyttöä treffeille. Mukavuusalueelta on ollut pakko lähteä. Ja silloin on oppinut. Vieläkin, nyt nelikymppisenä, minulla on niitä ujon piirteitä ja tarvitsen yksinoloa. Siksi kai yksin edelleen asunkin. Mutta kokemuksia ja ystäviä on. Ja toivottavasti lisää tulee. Voi olla että omalla kohdallani fyysinen sairaus on kasvattanut luonnetta. Mutta niin kauan kuin toivotte että apu tulee aina ulkopuolelta, ette pääse eteenpäin. Ja tämä ei ole mitään kokoomus-filosofiaa vaan ihan itse todettua.
Eikai tässä kukaan oo olettanut, että apua tulee ulkopuolelta? Itse esim olen lukenut paljon herkkyydestä ym. Ja opetellut toimimaan itselleni sisäisenä aikuisena, joka rohkaisee ja on myötätuntoinen. Tälläistä en lapsena kokenut, koin ettei minua ymmärretä ja se on aika rankka kokemus. Ihmiset kaipaavat muiden hyväksyntää , jonka seurauksena erityisiä ominaisuuksia omaavat yrittävät sopeutua parhaansa mukaan tähän yhteiskuntaan. Ja kyllä työelämä on varmasti rankkaa ihan kaikille, toiset kestävät paremmin paineet ja toiset murtuvat niiden alla. Kaikki on myös saanut erilaiset lähtökohdat ja eväät elämäänsä.
Kyllä sitä toivoisi, että sitä (oikeanlaista) apua saisi myös ulkopuolelta, kun eihän täällä maapallolla yksin ole eikä pitäisi joutua olemaankaan (ellei itse halua) ja ihminen myös tarvitsee muita ihmisiä. Ei niitä sosiaalisia taitojakaan opita muuten kuin vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Eli vaikka edellinen kirjoittaja onkin sitä mieltä mitä on, eli että ei pidä odottaa apua ulkopuolelta, ja onhan hänkin osaltaan oikeassa, mutta kyllä siis itse ainakin toivoisin, että se yksinpärjäämisen vaatimus ei olisi niin korostuneessa asemassa.
Eri
Olen samaa mieltä, ettei tosiaan tarvitsisi pärjätä yksin. Tarkoitin ehkä lähinnä sitä, että kuinka moni sitten odottaa vain passiivisena , että ihmiset tulevat tarjoamaan apua, en tiedä mutta luulisin että iso osa ihmisistä kaipaisi kuitenkin sitä, että kuunnellaan ja ollaan läsnä ja ymmärretään. Luulen, että pitäisi vain yrittää etsiä sellaisia ihmisiä, jotka arvostavat samanlaisia asioita. Silloin voisi ehkä kokea, että tulee kuulluksi. Itselläni ei esim kovin paljon ole muita herkkiä ystäviä mutta koen, että kun olen avannut asiaa heille, olen saanut enemmän ymmärrystä. En ole uhriutunut vaan kertonut ihan suoraan miten koen asiat ja miten se vaikuttaa elämään ja ihmissuhteisiin ja kuormittumiseen ym. Joskus nuorena en osannut vetää rajoja vaan kuuntelin loputtomasti ihmisten huolia ja menetin yöunet ym. Nykyään elämä on paremmin balanssissa kun on oppinut säätelemään omaa jaksamista ja sosiaalisia kontakteja.
Oikeastaan olisi siis voinut vastata suoraan tämän miehen kommenttiin, eikä sun, mutta ajattelin vain ns. puolustaa ja tukea tätä toista puolta asioissa enemmän.
Kyllähän taas toiset hyvinkin aktiivisesti hakevat apua yleisestikin, mutta jäävät ilman sitä, syystä tai toisesta. Ja nyt siis puhun yleisellä tasolla, en pelkästään erityisherkistä, ja kaikki heistäkään ei edes tarvitse mitään apua.
Sulla on kyllä sitten hyvä tuuri tms. käynyt, kun olet ymmärretty myös niiden taholta, jotka eivät itse erityisherkkiä ole. Itselläni ei ole käynyt ihan samoin, vaikka ei kaikki huonosti olekaan kohdellut (mutta ei heistä sitten syystä ja toisesta ole lähipiiriäkään tullut), mutta kyllä itselläkin kuitenkin on myös se tilanne vähän ollut, kuin ap:llakin, eli "minä vastaan muut" -tilanne. Se jää nähtäväksi, muuttuuko tämä asetelma jossain vaiheessa vai ei, eli löytyisikö vielä sellaisiakin ihmisiä, joiden seurassa voisi olla oma itsensä ilman vastakkainasettelua tms. ja kokisi, että on täysin ymmärretty ja hyväksytty. Kun itselle ainakin on hyvinkin raskaaksi käynyt tällainen asetelma ja tilanne. On varmaankin muitakin syitä kuin erityisherkkyys omalla kohdalla tällaiselle tilanteelle ja asemalle, mm. kiusatuksi joutuminen on yksi näistä syistä, mikä vaikuttanut osaltaan sosiaalisiin taitoihin jne., ja niitäkin tässä vielä näin vanhemmalla iällä joutuu harjoittelemaan.
Joo ihan varmasti iso osa joutunut kokemaan juurikin tuota, ettei tule ymmärretyksi tai saa tarvitsemaansa apua. Itsekin noin lapsena kasvaessani kylmässä ja kovassa kasvuympäristössä, että jouduin kätkemään herkkyyteni ja peitellä sitä kuka olen. Kun aloin ymmärtämään paremmin itseäni, tuli myös vahvoja vihan tunteita ja ns kapinointi vaihe päälle. Sitten jossain vaiheessa tajusin ettei minulla ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin yrittää sopeutua ja tulla jotenkin toimeen ihmisten kanssa. Onneksi jotkut harvat tosiaan ovat ymmärtäneet nämä ns erityispiirteet mutta edelleen isolta osalta kätken ne ja Ns esitän vain "normaalia". Parisuhteissa on ollut vaikeuksia tämän ominaisuuden vuoksi kun kuormitun niin helposti ym. Toivottavasti sullekin tulisi kokemuksia , että joku ymmärtää ja saisit tukea, sitä ei tosiaankaan ole helppoa saada..
Itselläkin siis sitä kovaa ja ymmärtämätöntä kasvuympäristöä on ollut (itse tosin aina tuntenut kiukkua sitä kaltoinkohtelua kohtaan, ja vasta siinä vaiheessa itselle alkoi selvitä tämä erityisherkkyys, kun siitä täällä Suomessakin alettiin puhua, oliko vuosi silloin 2012? Tai ainakin joskus silloin törmäsin tähän aiheseen, tosin kyllä (yli)herkäksi on aina joskus haukuttu tai mainittu muistaakseni aiemminkin tai ylipäänsä), toiset sitten tukeneet ja auttaneet (eniten ehkä sitä keskustelua kuitenkin "vain" ollut, vaikka muutakin on ollut). On sitä tukea ja apuakin siis saanut, mutta niin kuin sanottu, kohtelu ei kuitenkaan ole ihan sitä ollut, mitä olisi toivonut, vaan liikaa sitä kaltoinkohteluakin ja ymmärtämättömyyttä, mihin ei oikein loppua ole ollut näköpiirissä. Terveysasiatkaan eivät ole menneet ihan niin kuin olisi pitänyt, ja sekin sitten vaikuttaa näihin kaltoinkohtelun kokemuksiin. Eli näin erityisherkkänä se vain on itselle hieman liikaa, jos siihen ei oikein muutosta saa, vaikka sitä pyytäisikin. Siksikin olisi ehkä helpottavaa, jos niitä enemmän kaltaisiaan vielä löytyisi, koska mikään ei oikein sitä asiaa korvaisi, vaikka muidenkin kanssa pitää vain yrittää tulla toimeen, mikä sattuneesta syystä on hieman hankalaa... Ja ehkä yleensäkin pitäisi neurotyypillisten kanssa tulla paremmin toimeen. Kiva kyllä lukea muiden kaltaisien selviytymisstrategioista tästäkin ketjusta :).
Vierailija kirjoitti:
"Kaikki" tässä keskustelussa kerrotut ominaisuudet kuuluvat autismin kirjon alle. Sinne tämä ihmisiä miellyttävä termi erityisherkkyys kuuluu eikä siinä mitään pahaa ole.
Ja jokaisesta meistä löytyy autistisia piirteitä, eikä siinäkään ole mitään pahaa. Et sinäkään ole ihan täysin tunnekylmä miita kohtaan, vaikka hienotunteisuutesi ja hyväksymisesi alla piilee pikkuinen piikki. Herkkä ihminen havaitsee sen, ja saattaa olla, että se miellyttää sinua hiukan. Minua miellytti saattaa tietoosi vaatimaton huomioni. Toivon, että vastaukseni miellytti sinua. En tahtoisi olla epämiellyttävä, vaikka sinä et tietenkään koe huomiotani sellaisena.. Mukavaa, että tulit juttelemaan kanssamme!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.Niin , useimmiten kyllä erityisherkkyyden piirteitä voi havaita Jo pienillä lapsilla. Esim itsellä poikkeuksellisen aikaisin puhumaan oppinut lapsi, saanut kuulla tästä kaikilta tahoilta ja lisäksi kiinnittää erityistä huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin ja on erittäin tarkka vaatteiden tuntemuksesta iholla ym. Ja lukuisia esimerkkejä olisi antaa, aistii myös ihmisten tunteet ja on korostuneen tarkka ja empaattinen niitä että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla ym. Kasvanut erittäin turvallinessa ympäristössä, kaikkiin tarpeisiin vastattu aina ym. Ei traumoja.
Tyttöni on tällainen ja hänellä todettiin selkeästi ADHD, Lisäksi tämä ihon yliherkkyys on minulta perintöä. En koe itseäni uniikiksi lumihiutaleeksi, jota täytyy silkkihansikkain koskettaa, kun leikkaan pesulaput pois vaatteista ja en kestä määrätyntuntoisia vaatteita
Mielenkiintoista. Olen ymmärtänyt, että adhd seen liittyy myös levottomuutta? Entäs jos on noi kaikki ominaisuudet, mutta äärimmäisen hyvä keskittymiskyky ja rauhallinen perusluonne. Kiinnostaa siis vaan, että millä perusteella tuo adhd diagnosoidaan.
Kävi kolmen päivän neuropsykiatrisen testauksen. ADHD ei ilmane useinkaan riehumisena ja levottomuutena. ADD ei ole virallinen diagnoosi, vaan diagnoosi täytyy kirjoittaa h.lla, jotta kela sen hyväksyy. Mutta levottomuus ilmenee ns. ilotulituksena päässä, kun aivot lähtevät laukalle, kun tulee paljon aistittavaa ympäristössä. ADHD pystyy vallan mainiosti keskittymään itseään kiinnostavaan asiaan. Jopa uppoutumaan siihen. ADD-piirteiset ovat yleensä rauhallisia, heillä puuttuu se H eli levottomuus.
Mutta nämä siis tutkitaan neuropsykiatrian toimesta erilaisin testein ja käydään lävitse lapsuus ja vanhempien asiat, koska ADHD on periytyvä ominaisuus
Okei kiitos tiedoista. Olisin vielä kysynyt, että millä tavalla tämä oireilu sitten häiritsee elämää tai kun itse mietin niin en koe, että lapseni näistä ominaisuuksista jotenki kärsisi ja kaikki on sujunut ihan hyvin. Kiinnostaa vain juuri että millä tavalla erottaa nämä herkkyys ja muut diagnoosit, toki siis ammattilainen aina ne tekee..
Jos se ei häiritse elämää, se ei ole oireilua eikä siihen tarvitse diagnoosia. Diagnoosi tehdään todennäköisyyksillä, tilastoilla ja testeillä on iso merkitys, mutta myös tulkinnoilla. Ammattilainen tulkitsee niin kuin on opetettu.
Jos lapsi ei kärsi, sinä osaat vastata hänen tarpeisiinsa, eikä ympäristössä (lähinnä päiväkoti ja koulu) herää huoli, en usko, että diagnoosia tai edes erityisherkkyyttä tarvitsee miettiä. Joitakin diagnooseja ei edes tehdä ennen kouluikää, koska lapsen kasvaessa monet asiat muuttuvat. Jotkut jutut voivat pulpahtaa esiin isossa ryhmässä, vaikka ongelmia ei olisi aiemmin ollut.
Esimerkiksi väärät materiaalit vaatteissa ei ole ongelma, kun ostaa sellaisia, jotka tuntuvat lapsesta hyvältä. Pistelevät laput voi leikata irti. Jos jossain ruuassa on väärä suutuntuma, sitä voi tarjota vähän, mutta ei pakoteta. Jos melu häiritsee, telkkari on hiljaisemmalla, vastamelukuulokkeita voi käyttää. Tunteet hyväksytään ja niissä tuetaan. Jos on ylivirittyneisyyttä, mietitään, miten ympäristöä / elämää voi rauhoittaa. Yms. Ihan kaikkien lasten kohdalla vanhemman sensitiivisyys on tärkeää.
Diagnoosihan auttaa lähinnä siihen, että ympäristö osaa toimia lapsen kasvua tukevasti. Päiväkodissa ja koulussa voidaan tarvita lisäresursseja, joita saa diagnoosin avulla.
eri
Alue: Aihe vapaa
Kyllä sitä toivoisi, että sitä (oikeanlaista) apua saisi myös ulkopuolelta, kun eihän täällä maapallolla yksin ole eikä pitäisi joutua olemaankaan (ellei itse halua) ja ihminen myös tarvitsee muita ihmisiä. Ei niitä sosiaalisia taitojakaan opita muuten kuin vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Eli vaikka edellinen kirjoittaja onkin sitä mieltä mitä on, eli että ei pidä odottaa apua ulkopuolelta, ja onhan hänkin osaltaan oikeassa, mutta kyllä siis itse ainakin toivoisin, että se yksinpärjäämisen vaatimus ei olisi niin korostuneessa asemassa.
Eri