Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Loputon taistelu syömisestä anoreksiasta toipuvan teinin kanssa
09.04.2021 |
Minä vaadin, että 14v syö edes 1 desilitran puuroa tai vaihtoehtoisesi muroja.
Rasvattomalla maidolla.
Teini sanoo, ettei syö. Suostuu syömään yhden mandariinin, koska koulussa on ruokailu. Opettajan kanssa selvitetty, että syö koulussa useimmiten kuivan näkkileivän ja pari desiä salaattia. Poikkeuksena pinaattilettupäivänä ottaa 2-3 lettua. Juomana vesi.
Kun tulee kotiin, väittää syövänsä sitä mitä olen laittanutkin, ihan perusruokia, mutta olen löytänyt ruokia takapihalta, lautasliinoista roskiksessa ja kun vessan tukosta tutkittiin ihan eri asian yhteydessä, niin sieltä.
Iltapalalla syö ihan ok, ruisleivän täytteineen (ei voita/levitettä) ja marjasmoothien.
Huolestuisitteko muut vanhemmat näin vähästä tai yksipuolisesta ruuasta? Tyttö on 166cm/51kg ja paino noussut puolen vuoden sisään kolmisen kiloa.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa nähdä, miten terveydenhuollon henkilöstö leimataan tällä palstalla hulluksi ja huonoksi vanhemmaksi. Keskustelunaihe taisi mennä monilla vanhemmilla tunteisiin, kun heidän hössöttämisensä ja lapsen syömisten kyttääminen otetaan esille ja sanotaan, että hössötys/kyttääminen ei auta pinttyneen anorektikon kanssa.
Ainoa mikä tehoaa on järkipuhe (mikäli anorektikko kuuntelee järkipuhetta) TAI pakkohoito (ravintoliuosta suoraan suoneen, koska järkipuhe ei auttanut).
Vauvapalstan hysteeristen mammojen kannattaisi nyt ruveta laatimaan kansalaisaloitetta, joka kieltää anorektikkojen pakkosyöttämisen. Jos aloite menee läpi ja lainsäädntö muuttuu (pakkosyöttö kielletään) nin entistä useampi anorektikko kuolee.
Be careful what you wish for.
Ei täällä ole terveydenhuollon henkilöstöä leimattu. Vain ja ainoastaan sinun empatiakyvytön mielipiteesi. Etkä sinä voi määrittää koko hoitohenkilökunnan mielipidettä, vaikka kuinka haluaisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Anoreksia on aivan täysin eri asia kuin se, kun taapero ei tykkÄÄÄÄÄ ruuasta. Nirsoiluun voi auttaa se, että ruoka kerätään pöydästä ja sitten saa olla seuraavaan ateriaan asti nälissään, anorektikolle se on palkinto, ei rangaistus.
Niin. Mitä sitten? Minä en ole kiinnostunut anorektikon "rankaisemisesta". Minua ei liikuta tippaakaan se, miten anorektikko omassa päässään "tulkitsee" sen, että ruuat korjattiin pöydästä pois. Ruuat ovat ovat esillä syömistä varten. Jos joku perheenjäsen kieltäytyy syömästä, hän voi aivan vapaasti tehdä niin. Minä en rankaise enkä palkitse. Jos lapsi alkaa laihtua liikaa, vien hänet lääkärille. Siellä sitten lapsi joutuu itse kertomaan lääkärille, miksi ruoka ei maistu.
Se ei ole ihan noin yksinkertaista.
Olet täysin väärässä. Et edes perustele väitettäsi, koska et kykene perustelemaan.
Tosielämässä asia on hyvin yksinkertainen. Lapsi joko syö itse tai hänet pakotetaan syömään (sairaalan suljetulla osastolla). Aikuinen potilas voi täysin vapaasti kieltäytyä syömästä, koska hän on aikuinen. Lapsi on alaikäinen ja vajaavaltainen, joten hän ei voi kieltäytyä pakkosyötöstä (ravintoliuosta suoraan suoneen). Lastensuojelulaki antaa viranomaislle ja lääkäreille kovat keinot puuttua anorektisen lapsen kiukutteluun ja syömälakkoon.
Tiesithän, että syömishäiriöiset hoidetaan psykiatrian osastoilla, eikä siellä ole letkuruokintaa. Pakkosyöttöä kyllä, mutta ihan suun kautta.
Kuten huomaatte, tämä on tunteita herättävä aihe. Moni sanoo, että: " Anna teinin valita itse aamiaisensa." Ja sitten perään lista siitä, mitä se voisi olla, niinpä. Mutta kun se nuori ei toimi, kuten normaali nuori ja valitse sitä mieleisintä vaihtoehtoa, koska mieluummin olisi syömättä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Äiti on aina syyllinen.
Äitejä aina syyllistetään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Anoreksia on aivan täysin eri asia kuin se, kun taapero ei tykkÄÄÄÄÄ ruuasta. Nirsoiluun voi auttaa se, että ruoka kerätään pöydästä ja sitten saa olla seuraavaan ateriaan asti nälissään, anorektikolle se on palkinto, ei rangaistus.
Niin. Mitä sitten? Minä en ole kiinnostunut anorektikon "rankaisemisesta". Minua ei liikuta tippaakaan se, miten anorektikko omassa päässään "tulkitsee" sen, että ruuat korjattiin pöydästä pois. Ruuat ovat ovat esillä syömistä varten. Jos joku perheenjäsen kieltäytyy syömästä, hän voi aivan vapaasti tehdä niin. Minä en rankaise enkä palkitse. Jos lapsi alkaa laihtua liikaa, vien hänet lääkärille. Siellä sitten lapsi joutuu itse kertomaan lääkärille, miksi ruoka ei maistu.
Se ei ole ihan noin yksinkertaista.
Olet täysin väärässä. Et edes perustele väitettäsi, koska et kykene perustelemaan.
Tosielämässä asia on hyvin yksinkertainen. Lapsi joko syö itse tai hänet pakotetaan syömään (sairaalan suljetulla osastolla). Aikuinen potilas voi täysin vapaasti kieltäytyä syömästä, koska hän on aikuinen. Lapsi on alaikäinen ja vajaavaltainen, joten hän ei voi kieltäytyä pakkosyötöstä (ravintoliuosta suoraan suoneen). Lastensuojelulaki antaa viranomaislle ja lääkäreille kovat keinot puuttua anorektisen lapsen kiukutteluun ja syömälakkoon.
Tiesithän, että syömishäiriöiset hoidetaan psykiatrian osastoilla, eikä siellä ole letkuruokintaa. Pakkosyöttöä kyllä, mutta ihan suun kautta.
Kaikkein huonoimmassa kunnossa olevat anorektikot ainakin hoidetaan aluksi sisätautien osastolle. Siellä on mahdollisuus letkuruokintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä provossa on yksi suuri moka. Tytön paino on muka noussut 3kg, mutta silti hän syö muka päivässä vain mandariinin, näkkärin, vähän salaattia ja illalla leivän ja smoothien. Tuollaisella ruokavaliolla ei paino nouse. Tyttö syö siis enemmän kuin ap luulee tai ap vääristelee tytön syömisiä tai on keksinyt koko jutun omasta päästään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Anoreksia on aivan täysin eri asia kuin se, kun taapero ei tykkÄÄÄÄÄ ruuasta. Nirsoiluun voi auttaa se, että ruoka kerätään pöydästä ja sitten saa olla seuraavaan ateriaan asti nälissään, anorektikolle se on palkinto, ei rangaistus.
Niin. Mitä sitten? Minä en ole kiinnostunut anorektikon "rankaisemisesta". Minua ei liikuta tippaakaan se, miten anorektikko omassa päässään "tulkitsee" sen, että ruuat korjattiin pöydästä pois. Ruuat ovat ovat esillä syömistä varten. Jos joku perheenjäsen kieltäytyy syömästä, hän voi aivan vapaasti tehdä niin. Minä en rankaise enkä palkitse. Jos lapsi alkaa laihtua liikaa, vien hänet lääkärille. Siellä sitten lapsi joutuu itse kertomaan lääkärille, miksi ruoka ei maistu.
Se ei ole ihan noin yksinkertaista.
Olet täysin väärässä. Et edes perustele väitettäsi, koska et kykene perustelemaan.
Tosielämässä asia on hyvin yksinkertainen. Lapsi joko syö itse tai hänet pakotetaan syömään (sairaalan suljetulla osastolla). Aikuinen potilas voi täysin vapaasti kieltäytyä syömästä, koska hän on aikuinen. Lapsi on alaikäinen ja vajaavaltainen, joten hän ei voi kieltäytyä pakkosyötöstä (ravintoliuosta suoraan suoneen). Lastensuojelulaki antaa viranomaislle ja lääkäreille kovat keinot puuttua anorektisen lapsen kiukutteluun ja syömälakkoon.
Tiesithän, että syömishäiriöiset hoidetaan psykiatrian osastoilla, eikä siellä ole letkuruokintaa. Pakkosyöttöä kyllä, mutta ihan suun kautta.
Kaikkein huonoimmassa kunnossa olevat anorektikot ainakin hoidetaan aluksi sisätautien osastolle. Siellä on mahdollisuus letkuruokintaan.
Vain silloin, jos he ovat jo likimain kuolemassa. Ilman ravintoliuosta hengissä pysyviä ei laiteta letkuruokintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lidlissä on kassoilla myynissä sellasia pieniä "smoothiepusseja", otetaan korkki auki ja imaistaan sisältö. Vähän kuin taaperoille tarkoitetut mutta nämä on kyllä aikuisten. Tykkään ottaa kesällä rannalle mukaan.
Joisiko teini niitä? :)
Vierailija kirjoitti:
Tässä provossa on yksi suuri moka. Tytön paino on muka noussut 3kg, mutta silti hän syö muka päivässä vain mandariinin, näkkärin, vähän salaattia ja illalla leivän ja smoothien. Tuollaisella ruokavaliolla ei paino nouse. Tyttö syö siis enemmän kuin ap luulee tai ap vääristelee tytön syömisiä tai on keksinyt koko jutun omasta päästään.
Tai teini feikkaa punnituksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä provossa on yksi suuri moka. Tytön paino on muka noussut 3kg, mutta silti hän syö muka päivässä vain mandariinin, näkkärin, vähän salaattia ja illalla leivän ja smoothien. Tuollaisella ruokavaliolla ei paino nouse. Tyttö syö siis enemmän kuin ap luulee tai ap vääristelee tytön syömisiä tai on keksinyt koko jutun omasta päästään.
Tai tyttö on oppinut pro-ana niksit: juo vettä ennen vaa'alle menoa.
Älä oikeesti kyttää. Olin 13-vuotiaana 180cm/46kg eli sairaalakamaa. Aloin itsekin ymmärtää, että pitää syödä tai kuolen ja aloin hieman lisätä kalorimääriäni. Tässä vaiheessa terkkari ja äitini puskivat päälle ihan täysiä ja menin ihan sekaisin. Alkoi bulimia ja aloin juoda. Anoreksiassa on kyse turvallisuudentunteen menettämisestä osaltaan. Luo lapselle turvalliset olot. Kasvaminen pelottaa ihan hirveästi ja tytärtäsi saattaa pelottaa kasvaminen ja aikuistuminen ihan hirveästi. Jos ei syö niin ei liho eikä kasva ja pysyy ikuisesti lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä provossa on yksi suuri moka. Tytön paino on muka noussut 3kg, mutta silti hän syö muka päivässä vain mandariinin, näkkärin, vähän salaattia ja illalla leivän ja smoothien. Tuollaisella ruokavaliolla ei paino nouse. Tyttö syö siis enemmän kuin ap luulee tai ap vääristelee tytön syömisiä tai on keksinyt koko jutun omasta päästään.
Tai tyttö on oppinut pro-ana niksit: juo vettä ennen vaa'alle menoa.
Tai nilkkapainot säärystimien alle, niin kuin yksi tuttu teki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä provossa on yksi suuri moka. Tytön paino on muka noussut 3kg, mutta silti hän syö muka päivässä vain mandariinin, näkkärin, vähän salaattia ja illalla leivän ja smoothien. Tuollaisella ruokavaliolla ei paino nouse. Tyttö syö siis enemmän kuin ap luulee tai ap vääristelee tytön syömisiä tai on keksinyt koko jutun omasta päästään.
Tai tyttö on oppinut pro-ana niksit: juo vettä ennen vaa'alle menoa.
Tai nilkkapainot säärystimien alle, niin kuin yksi tuttu teki.
Juu onhan näitä niksejä, valitaan raskaita vaatteita ja teippaillaan vartaloon jotain painoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Anoreksia on aivan täysin eri asia kuin se, kun taapero ei tykkÄÄÄÄÄ ruuasta. Nirsoiluun voi auttaa se, että ruoka kerätään pöydästä ja sitten saa olla seuraavaan ateriaan asti nälissään, anorektikolle se on palkinto, ei rangaistus.
Niin. Mitä sitten? Minä en ole kiinnostunut anorektikon "rankaisemisesta". Minua ei liikuta tippaakaan se, miten anorektikko omassa päässään "tulkitsee" sen, että ruuat korjattiin pöydästä pois. Ruuat ovat ovat esillä syömistä varten. Jos joku perheenjäsen kieltäytyy syömästä, hän voi aivan vapaasti tehdä niin. Minä en rankaise enkä palkitse. Jos lapsi alkaa laihtua liikaa, vien hänet lääkärille. Siellä sitten lapsi joutuu itse kertomaan lääkärille, miksi ruoka ei maistu.
Ja sitten lapsi kertoo lääkärille, että kyllä hän alkaa syödä. Ja tekee ne tasan samat temput kuin muutkin anorektikot.
Lapsi voi valehdella lääkärille, mutta vaaka ei valehtele. Jos lapsi laihtuu liikaa, hän joutuu pakkohoitoon. Pakkohoidon määrää lääkäri. Usein vanhempien pyynnöstä, koska vanhemmat ovat kyllästyneet siihen, että lapsi ei noudata järkevää ohjeta: "Syö enemmän, niin että pysyt terveenä ja kasvat normaalisti."
Onko Anoreksia looginen sairaus? Osaako anorektikko ajatella selkeästi " teen vain niinkuin lääkäri sanoo"? Eihän koko sairautta olisi, jos siihen ei liittyisi vääristynyt tapa ajatella.
Lopeta trollaaminen. Kyllä jokainen täysjärkinen tietää, että anoreksia (itsensä näännyttäminen sairaalloisen laihaksi) ei ole loogista. Mutta anoreksian hoito on loogista ja niin sen pitääkin olla, koska potilas (anorektikko itse) on niin syvällä omassa harhaisessa maailmassaan, että hän ei sieltä itse pääse ylös.
Potilaan ensimmäinen hoitokontakti on usein yleislääkäri. Yleislääkäri ei ole psykiatri eikä syömishäiriöiden asiantuntija. Hän voi vain antaa potilaalle järkeviä neuvoja. "Nyt pitäisi alkaa syödä enemmän. Jos jatkat tuolla tavalla, niin vahingoitat omaa elimistöäsi todella pahasti."
Jos anorektiko ei kuuntele yleislääkärin järkipuhetta, niin hän päätyy kallonkutistajalle eli mielenterveyden häiriöihin erikoistuneen lääkärin juttusille. Lääkäri sitten sanoo anorektikolle, että teillä on nyt syömishäiriö. Syömishäiriö on vakava juttu: siihen voi kuolla ja moni myös kuolee (jopa täällä Suomessa).
Anoreksian hoito perustuu järkipuheeseen. Potilaalle kerrotaan (jatkuvasti, toistuvasti) että hänen suhteensa ruokaan on vääristynyt. Hänelle järjestetään terapiaa ja myös fyysisiä toimenpiteitä (verikokeet, painon seuranta, verenpaineen seuranta, yms). Anorektikko ei ole henkisesti terve eikä fyysisesti terve, koska jatkuva aliravitsemus nakertaa elimistöä. Aliravitsemus häiritsee myös lapsen/nuoren kasvua ja kehitystä. Mielenterveysongelmat (ahdistus, masennus, paniikkihäiriö) voivat myös pahentua, koska aliravitsemus vaikuttaa aivojen toimintaan.
Anorektikolle tehdään selväksi, että jos hän jatkaa venkoilemista (ei syö tarpeeksi) niin seuraava hoitokeino on sairaalahoito. Siellä potilaalle laaditaan ruokavalio, jota myös noudatetaan huolellisesti. Henkilökunta vahtii, että potilas todella syö ruokansa eikä piilottele niitä.
Useimmat anorektikot tokenevat (tulevat edes vähän järkiinsä) ja alkavat syödä. Kun paino nousee, anorektikko pääsee pois sairaalasta. Jos paino alkaa uudelleen laskea, anorektikko joutuu takaisin sairaalan. Siellä häntä ruokitaan (tavalla tai toisella) vaikka hän ei itse haluaisikaan syödä. Lääkäri voi määrätä pakkosyötön eli potilaalle annetaan ravintoliuosta suoraan suoneen. Se ei ole kiva kokemus, mutta pakkosyöttöön joutumisen voi välttää, jos potilas sitoutuu lääkärin määräämään hoito-ohjelmaan ja noudattaa sitä.
Vauvapalstan mammat eivät usein kuuntele järkipuhetta. Tunnereaktio sumentaa ajattelun. Sama ongelma ilmenee myös monen anorektisen lapsen/nuoren perheessä. Vanhemmat hössöttävät niin, että stressaantuvat itse hulluuden partaalle. Ja anorektikko ahdistuu jatkuvasta kyttäämisestä. Vanhempien pitäisi osata ottaa rennosti ja lopettaa se jatkuva lapsen/nuoren syömisistä jankuttaminen. Katastrofiskenaarioissa rypeminen pitää myös lopettaa. "Apua, mitä jos lapsi ei teekään sitä, tätä ja tuota? Entä jos lääkäri huomaa että lapsen paino ei nouse ja sitten lääkäri tekee sitä, tätä ja tuota? Entä jos lastensuojeluviranomaiset tulee ja ottaa ongelmalapsen huostaan?"
Vanhempien tehtävä on pitää päänsä kylmänä. Vanhempien panikoinnit, stressaamiset, turhautumiset ja draamat (lapsen kanssa taistelu, puolisolle nalkuttaminen, yms) eivät mitenkään auta sitä anorektista lasta. Vanhempien täytyy olla perheessä se luotettava ja järkevä osapuoli, joka ei mene mukaan lapsen temppuihin (valehtelu, kiukuttelu, ruuan piilottelu, yms).
Anorektikko luulee saavuttavansa jotakin sillä, että vahingoittaa omaa elimistöään ja tekee hidasta itsemurhaa (nälkäkuolema). Moni anorektikko myös harrastaa liikuntaa pakkomielteisesti, koska haluaa laihtua enemmän. Anorektiko on pohjimmiltaan valtavan itsekeskeinen. Muiden ihmisten ei kannata "ruokkia" sitä ominaisuutta mitenkään. Jos anorektikko laihtuu, älä kommentoi. Jos anorektikko lihoo, älä kommentoi. Jos anorektikko haluaa keskustella "vähäkalorisista ruuista", älä kommentoi. Jos anorektikko kysyy "runsakalorisista ruuista", älä kommentoi. Anorektikko tietää kyllä itsekin, mitä hänen pitäisi syödä: normaalia kotiruokaa ja kouluruokaa. Ja vieläpä ihan normaaleita annoskokoja eli sama määrä mitä muutkin hänen ikäisensä syövät. Siinäpä onkin tavoite, jonka eteen anorektikko joutuu tekemään työtä. Ihan itse. Joka päivä. Anorektikko tietää kyllä, että hän joutuu (taas) sairaalaan mikäli ei syö tarpeeksi. Kukaan muu ei voi syödä sitä ruokaa anorektikon puolesta. Jättäkää siis anorektikko rauhaan. Hän tarvitsee ruokarauhan, että kykenee mättämään ne ruuat suuhunsa.
Monet ihmiset ei ymmärrä lääketiedettä. He sekoittavat letkuruokinnan (nenämahaletku) ja suoraan suoneen annettavan ruokinnan. Nämähän ovat kaksin täysin erilaista toimenpidettä. Molempia käytetään anoreksian hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä provossa on yksi suuri moka. Tytön paino on muka noussut 3kg, mutta silti hän syö muka päivässä vain mandariinin, näkkärin, vähän salaattia ja illalla leivän ja smoothien. Tuollaisella ruokavaliolla ei paino nouse. Tyttö syö siis enemmän kuin ap luulee tai ap vääristelee tytön syömisiä tai on keksinyt koko jutun omasta päästään.
Tai tyttö on oppinut pro-ana niksit: juo vettä ennen vaa'alle menoa.
Tuolla niksillä voi huijata vain yhdessä punnituksessa. Kukaan ei kovin montaa litraa nimittäin voi juoda vettä kerralla ja jos paino tippuu, niin se näkyy seuraavassa punnituksessa veden juomisesta huolimatta. 3 litraa vettä on aikalailla maximi, jonka pystyy juomaan kerralla ilman vesimyrkytystä. Jos tyttö painaa 48 ja on huijannut itselle kome lisäkiloa juomalla 3 litraa vettä ja painaa siten 51, niin seuraavalla kerralla kun oikea paino tippuu 47 kiloon, niin kolmella litralla vettä se on 50. Eli paino näyttää silti tippuneen sen kilon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Anoreksia on aivan täysin eri asia kuin se, kun taapero ei tykkÄÄÄÄÄ ruuasta. Nirsoiluun voi auttaa se, että ruoka kerätään pöydästä ja sitten saa olla seuraavaan ateriaan asti nälissään, anorektikolle se on palkinto, ei rangaistus.
Niin. Mitä sitten? Minä en ole kiinnostunut anorektikon "rankaisemisesta". Minua ei liikuta tippaakaan se, miten anorektikko omassa päässään "tulkitsee" sen, että ruuat korjattiin pöydästä pois. Ruuat ovat ovat esillä syömistä varten. Jos joku perheenjäsen kieltäytyy syömästä, hän voi aivan vapaasti tehdä niin. Minä en rankaise enkä palkitse. Jos lapsi alkaa laihtua liikaa, vien hänet lääkärille. Siellä sitten lapsi joutuu itse kertomaan lääkärille, miksi ruoka ei maistu.
Ja sitten lapsi kertoo lääkärille, että kyllä hän alkaa syödä. Ja tekee ne tasan samat temput kuin muutkin anorektikot.
Lapsi voi valehdella lääkärille, mutta vaaka ei valehtele. Jos lapsi laihtuu liikaa, hän joutuu pakkohoitoon. Pakkohoidon määrää lääkäri. Usein vanhempien pyynnöstä, koska vanhemmat ovat kyllästyneet siihen, että lapsi ei noudata järkevää ohjeta: "Syö enemmän, niin että pysyt terveenä ja kasvat normaalisti."
Onko Anoreksia looginen sairaus? Osaako anorektikko ajatella selkeästi " teen vain niinkuin lääkäri sanoo"? Eihän koko sairautta olisi, jos siihen ei liittyisi vääristynyt tapa ajatella.
Lopeta trollaaminen. Kyllä jokainen täysjärkinen tietää, että anoreksia (itsensä näännyttäminen sairaalloisen laihaksi) ei ole loogista. Mutta anoreksian hoito on loogista ja niin sen pitääkin olla, koska potilas (anorektikko itse) on niin syvällä omassa harhaisessa maailmassaan, että hän ei sieltä itse pääse ylös.
Potilaan ensimmäinen hoitokontakti on usein yleislääkäri. Yleislääkäri ei ole psykiatri eikä syömishäiriöiden asiantuntija. Hän voi vain antaa potilaalle järkeviä neuvoja. "Nyt pitäisi alkaa syödä enemmän. Jos jatkat tuolla tavalla, niin vahingoitat omaa elimistöäsi todella pahasti."
Jos anorektiko ei kuuntele yleislääkärin järkipuhetta, niin hän päätyy kallonkutistajalle eli mielenterveyden häiriöihin erikoistuneen lääkärin juttusille. Lääkäri sitten sanoo anorektikolle, että teillä on nyt syömishäiriö. Syömishäiriö on vakava juttu: siihen voi kuolla ja moni myös kuolee (jopa täällä Suomessa).
Anoreksian hoito perustuu järkipuheeseen. Potilaalle kerrotaan (jatkuvasti, toistuvasti) että hänen suhteensa ruokaan on vääristynyt. Hänelle järjestetään terapiaa ja myös fyysisiä toimenpiteitä (verikokeet, painon seuranta, verenpaineen seuranta, yms). Anorektikko ei ole henkisesti terve eikä fyysisesti terve, koska jatkuva aliravitsemus nakertaa elimistöä. Aliravitsemus häiritsee myös lapsen/nuoren kasvua ja kehitystä. Mielenterveysongelmat (ahdistus, masennus, paniikkihäiriö) voivat myös pahentua, koska aliravitsemus vaikuttaa aivojen toimintaan.
Anorektikolle tehdään selväksi, että jos hän jatkaa venkoilemista (ei syö tarpeeksi) niin seuraava hoitokeino on sairaalahoito. Siellä potilaalle laaditaan ruokavalio, jota myös noudatetaan huolellisesti. Henkilökunta vahtii, että potilas todella syö ruokansa eikä piilottele niitä.
Useimmat anorektikot tokenevat (tulevat edes vähän järkiinsä) ja alkavat syödä. Kun paino nousee, anorektikko pääsee pois sairaalasta. Jos paino alkaa uudelleen laskea, anorektikko joutuu takaisin sairaalan. Siellä häntä ruokitaan (tavalla tai toisella) vaikka hän ei itse haluaisikaan syödä. Lääkäri voi määrätä pakkosyötön eli potilaalle annetaan ravintoliuosta suoraan suoneen. Se ei ole kiva kokemus, mutta pakkosyöttöön joutumisen voi välttää, jos potilas sitoutuu lääkärin määräämään hoito-ohjelmaan ja noudattaa sitä.
Etköhän sinä meistä ole se trollaaja. Kellään ei kiinnosta enää sun jutut ja silti jaksat kirjoitella romaaneja. Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Luulette tosiaan, että syömishäiriöisen saa juomaan jotain superkaloripirtelöitä? LOL. Itse aikoinaan vannoin sen nimeen, ettei kaloreita juoda ollenkaan. Hedelmäsmoothieta vaikka tilalla jugurttia ja siemeniä/kaurahiutaleita voi kokeilla, mutta nuo ehdotetut kaakaot ja vanukkaat kermavaahdolla voi unohtaa.
Muuten, onko oikeasti PAKKO tulla tänne kommentoimaan, "ei tuo ole syömishäiriöinen ellei paina 30 kiloa!!" "itse olin anorektikko ja painoin Xkg/Ycm, ei tuo vielä ole paha!"? Tajuatteko, mitä tuollaiset kommentit tekee syömishäiriöisille, vai ettekö välitä? Ap:n lapsi oireilee selvästi ja sillä selvä. Syömishäiriö ei ole painosta kiinni.
t. entinen syömishäiriöinen teini
Hätää - kuoleman hätää - ei ole, jos ihminen painaa 51kg 166 senttisenä. Turha siis on ainakaan sitä pelätä, että kuolo korjaa. Tuskin alkuperäisen kysyjän tytär on täällä lukemassa näitä tarinoita.
Omalla vanhemmallani on ikää ja tapana kertoilla miten ei ruoka maistu. Sairastaa kakkostyypin diabetesta ja ylipainoa 20 kiloa. En ole huolissani, jos ei ruoka maistu. Niin, kodinhoitajat käyvät mittaamassa verensokerin, joten mitään huolta ei todellakaan ole.
Alkuperäisen kysyjän kannattaa olla ja varmasti onkin yhteydessä menttaalipuolen ammattilaisiin. Ongelma on psyyken puolella, fyysistä ongelmaa ei ole. Joku kysyi kuukautisista. 43kg muistaakseni on painon alaraja.
Alue: Aihe vapaa
No itse en ihmettele yhtään näitä hölmöjä kommentteja. Monella ei ole mitään hajua mielenterveysongelmista, mutta sitäkin suuremmat luulot siitä että tietävät kaiken.
Ap anna teinin itse valita aamiaisensa. Kävisikö smoothie tai esim. murot. Kyttääminen ja pakottaminen ei ole oikea tapa toimia.Et voi lopun elämääsi tarkkailla hänen syömisiään.Jos hän ei itse ota vastuuta paranemisesta ja syömisestä, niin sinun on keskusteltava hänen kanssaan hoitoon palaamisesta. Ihan sama mitä hän painaa, koska ajatusmaailma on edelleen sairas.