Lue keskustelun säännöt.
Loputon taistelu syömisestä anoreksiasta toipuvan teinin kanssa
09.04.2021 |
Minä vaadin, että 14v syö edes 1 desilitran puuroa tai vaihtoehtoisesi muroja.
Rasvattomalla maidolla.
Teini sanoo, ettei syö. Suostuu syömään yhden mandariinin, koska koulussa on ruokailu. Opettajan kanssa selvitetty, että syö koulussa useimmiten kuivan näkkileivän ja pari desiä salaattia. Poikkeuksena pinaattilettupäivänä ottaa 2-3 lettua. Juomana vesi.
Kun tulee kotiin, väittää syövänsä sitä mitä olen laittanutkin, ihan perusruokia, mutta olen löytänyt ruokia takapihalta, lautasliinoista roskiksessa ja kun vessan tukosta tutkittiin ihan eri asian yhteydessä, niin sieltä.
Iltapalalla syö ihan ok, ruisleivän täytteineen (ei voita/levitettä) ja marjasmoothien.
Huolestuisitteko muut vanhemmat näin vähästä tai yksipuolisesta ruuasta? Tyttö on 166cm/51kg ja paino noussut puolen vuoden sisään kolmisen kiloa.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä ole terveydenhuollon henkilöstöä leimattu. Vain ja ainoastaan sinun empatiakyvytön mielipiteesi. Etkä sinä voi määrittää koko hoitohenkilökunnan mielipidettä, vaikka kuinka haluaisit.
Kappas. Täällähän on keittiöpsykologi paikalla. Ei ihme, että tulkinnat ovat kuin marttyyrin ja suuruudenhullun muodostama sekasikiö. "Etkä sinä voi määrittää koko hoitohenkilökunnan mielipidettä, vaikka kuinka haluaisit?"
Reality check. Lääkäri kuuntelee muiden lääkärien mielipiteitä. Sehän on loogista.
Lääkäri ei yritä määrittää koko hoitohenkilökunnan mielipidettä. Se olisi ajanhukkaa. Lääkäri tekee päätökset ja muu henkilökunta toteuttaa ne. Tai siis pitäisi toteuttaa, mutta hoitajat tekevät paljon virheitä. Tuhansia kappaleita joka vuosi Suomessa.
Luojan kiitos useimmat lääkärit menevät logiikka edellä, kun tekevät hoitopäätöksoä. Empatia edellä meneminen on väärä taktiikka. Lääkärin kannattaa kuunnella intuitiota. Sitä ei opi yliopiston kursseilla vaan se kehittyy lääkärin omasta "vaistosta" ja kokemuksesta.
Tässä yhteydessä minun tuskin tarvitsee paljastaa, että terveydenhuollon henkilökunta (lääkärit, hoitajat) ovat usein empatiakyvyttömiä, narsisteja, psykopaatteja tai sosiopaatteja. Tunnekylmyys, loogisuus, kylmähermoisuus ja paineensietokyky ovat hyödyllisiä ominaisuuksia, kosk työ on erittäin vaativaa.
Hippokrateen vala ("First, do no harm") on keksitty ihan hyvästä syystä. Sen tarkoituksena on estää lääkäreitä vahingoittamasta potilaita. Vala ei kuitenkaan riitä, joten lääkärien toimintaa säätelee myös laki. Sekään ei tosin estä lääkäriä tekemästä "hoitovirhettä" (tahallinen huolimattomuus) sellaisen potilaan kohdalla, joka räyhää, haukkuu lääkäriä tai toistuvasti kieltäytyy noudattamasta lääkärin antamia ohjeita.
Vauvapalstan väki järkyttyisi, jos tietäisi että varovaisesti arvioiden noin 20 prosenttia terveydenhoitolan työntekijöistä on persoonallisuushäiröisiä. Tämä ala houkuttelee vääränlaista väkeä. Monestakin syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ko henkilön syömiskäyttäytymiseen saattaa vaikuttaa sekin, että on todennäköisesti ikätovereidensa painoluokan yläpäässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä ole terveydenhuollon henkilöstöä leimattu. Vain ja ainoastaan sinun empatiakyvytön mielipiteesi. Etkä sinä voi määrittää koko hoitohenkilökunnan mielipidettä, vaikka kuinka haluaisit.
Kappas. Täällähän on keittiöpsykologi paikalla. Ei ihme, että tulkinnat ovat kuin marttyyrin ja suuruudenhullun muodostama sekasikiö. "Etkä sinä voi määrittää koko hoitohenkilökunnan mielipidettä, vaikka kuinka haluaisit?"
Reality check. Lääkäri kuuntelee muiden lääkärien mielipiteitä. Sehän on loogista.
Lääkäri ei yritä määrittää koko hoitohenkilökunnan mielipidettä. Se olisi ajanhukkaa. Lääkäri tekee päätökset ja muu henkilökunta toteuttaa ne. Tai siis pitäisi toteuttaa, mutta hoitajat tekevät paljon virheitä. Tuhansia kappaleita joka vuosi Suomessa.
Luojan kiitos useimmat lääkärit menevät logiikka edellä, kun tekevät hoitopäätöksoä. Empatia edellä meneminen on väärä taktiikka. Lääkärin kannattaa kuunnella intuitiota. Sitä ei opi yliopiston kursseilla vaan se kehittyy lääkärin omasta "vaistosta" ja kokemuksesta.
Tässä yhteydessä minun tuskin tarvitsee paljastaa, että terveydenhuollon henkilökunta (lääkärit, hoitajat) ovat usein empatiakyvyttömiä, narsisteja, psykopaatteja tai sosiopaatteja. Tunnekylmyys, loogisuus, kylmähermoisuus ja paineensietokyky ovat hyödyllisiä ominaisuuksia, kosk työ on erittäin vaativaa.
Hippokrateen vala ("First, do no harm") on keksitty ihan hyvästä syystä. Sen tarkoituksena on estää lääkäreitä vahingoittamasta potilaita. Vala ei kuitenkaan riitä, joten lääkärien toimintaa säätelee myös laki. Sekään ei tosin estä lääkäriä tekemästä "hoitovirhettä" (tahallinen huolimattomuus) sellaisen potilaan kohdalla, joka räyhää, haukkuu lääkäriä tai toistuvasti kieltäytyy noudattamasta lääkärin antamia ohjeita.
Vauvapalstan väki järkyttyisi, jos tietäisi että varovaisesti arvioiden noin 20 prosenttia terveydenhoitolan työntekijöistä on persoonallisuushäiröisiä. Tämä ala houkuttelee vääränlaista väkeä. Monestakin syystä.
:'D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvapalstan mammat eivät usein kuuntele järkipuhetta. Tunnereaktio sumentaa ajattelun. Sama ongelma ilmenee myös monen anorektisen lapsen/nuoren perheessä. Vanhemmat hössöttävät niin, että stressaantuvat itse hulluuden partaalle. Ja anorektikko ahdistuu jatkuvasta kyttäämisestä. Vanhempien pitäisi osata ottaa rennosti ja lopettaa se jatkuva lapsen/nuoren syömisistä jankuttaminen. Katastrofiskenaarioissa rypeminen pitää myös lopettaa. "Apua, mitä jos lapsi ei teekään sitä, tätä ja tuota? Entä jos lääkäri huomaa että lapsen paino ei nouse ja sitten lääkäri tekee sitä, tätä ja tuota? Entä jos lastensuojeluviranomaiset tulee ja ottaa ongelmalapsen huostaan?"
Vanhempien tehtävä on pitää päänsä kylmänä. Vanhempien panikoinnit, stressaamiset, turhautumiset ja draamat (lapsen kanssa taistelu, puolisolle nalkuttaminen, yms) eivät mitenkään auta sitä anorektista lasta. Vanhempien täytyy olla perheessä se luotettava ja järkevä osapuoli, joka ei mene mukaan lapsen temppuihin (valehtelu, kiukuttelu, ruuan piilottelu, yms).
Anorektikko luulee saavuttavansa jotakin sillä, että vahingoittaa omaa elimistöään ja tekee hidasta itsemurhaa (nälkäkuolema). Moni anorektikko myös harrastaa liikuntaa pakkomielteisesti, koska haluaa laihtua enemmän. Anorektiko on pohjimmiltaan valtavan itsekeskeinen. Muiden ihmisten ei kannata "ruokkia" sitä ominaisuutta mitenkään. Jos anorektikko laihtuu, älä kommentoi. Jos anorektikko lihoo, älä kommentoi. Jos anorektikko haluaa keskustella "vähäkalorisista ruuista", älä kommentoi. Jos anorektikko kysyy "runsakalorisista ruuista", älä kommentoi. Anorektikko tietää kyllä itsekin, mitä hänen pitäisi syödä: normaalia kotiruokaa ja kouluruokaa. Ja vieläpä ihan normaaleita annoskokoja eli sama määrä mitä muutkin hänen ikäisensä syövät. Siinäpä onkin tavoite, jonka eteen anorektikko joutuu tekemään työtä. Ihan itse. Joka päivä. Anorektikko tietää kyllä, että hän joutuu (taas) sairaalaan mikäli ei syö tarpeeksi. Kukaan muu ei voi syödä sitä ruokaa anorektikon puolesta. Jättäkää siis anorektikko rauhaan. Hän tarvitsee ruokarauhan, että kykenee mättämään ne ruuat suuhunsa.
Juu juu, kyllä se anorektikko ilman vanhempaakin siitä voi parantua, mutta sanoisin, että parempi se on, että vanhempi välittää kuin että se ei välitä p*skaakaan mikä se lapsen mielenjuoksu on sairauden aikana. Työn anorektikko tekee tietenkin itse parantumisen eteen, kuka muu sen voisi tehdä. Letkujen päässä ei kukaan elä kauaa.
Letkujen päässä ei kukaan elä kauaa?
Okei, mitenkäs selität sen, että yksi meidän potilas on elänyt letkuruokinnalla 3 vuotta? Hän ei kykene itse syömään, mutta pysyy letkuruokinnan avulla normaalipainossa. Sehän on tärkeää, että potilas säilyttää lihasmassan ja toimintakyvyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä provossa on yksi suuri moka. Tytön paino on muka noussut 3kg, mutta silti hän syö muka päivässä vain mandariinin, näkkärin, vähän salaattia ja illalla leivän ja smoothien. Tuollaisella ruokavaliolla ei paino nouse. Tyttö syö siis enemmän kuin ap luulee tai ap vääristelee tytön syömisiä tai on keksinyt koko jutun omasta päästään.
Tai tyttö on oppinut pro-ana niksit: juo vettä ennen vaa'alle menoa.
Lääkäri osaa kyllä vaatia potilasta riisuutumaan ennen vaa'alle menoa. Potilas saa pitää alusvaatteet (alushousut ja rintaliivit/toppi), mutta ei sen enempää.
Lääkäri osaa kyllä ottaa huomioon sen, että anorektikko voi juoda 4 litraa vettä ennen punnitusta. Siksi potilas tutkitaan vähäpukeisena (kuten yllä jo sanottiin) ja seurataan lihaskudoksen ja rasvakudoksen määrää. Vedenjuonti turvottaa vain vatsan, mutta ei vaikuta potilaan vartalon koostumukseen (rasvaprosentti) millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Toivottavasti sinulla ei ole omia lapsia etkä ole missään tekemisissä sairaiden nuorten kanssa.
Kiitos kysymästä. Minulla on kaksi lasta. Ja työskentelen terveydenhoitoalalla. Kylmäpäisyys on hyvä omaisuus hektisessä ilmapiirissä.
Otan huvittuneena vastaan valitukset siitä, että minä en paapo ja hyssyttele itsetuhoisia potilaita. Se paapominen ja hyssyttely on psykiatrien, terapeuttien ja mielenterveyshoitajien tehtävä. Meillä yleislääkärin vastaanotolla (johon kuuluu myös lastenlääkäri) ei ole aikaa kysellä, onko itsetuhoinen teini syönyt tänään tai aikooko hän syödä huomenna. Potilaalle annetaan käteen lähete mt-puolelle ja mahdollisesti tehdään lasu (lastensuojeluilmoitus) mikäli teini on päässsyt huonoon kuntoon. Venhempien olisi pitänyt tuoda lapsi hiitoon jo hyvisdä ajoin eikä vasta sitten kun lapsi on sairaalakunnossa (kypsä suljetulle osastolle).
Sulla on nyt mennyt sekaisin kylmäpäisyys ja kylmäsydämisyys.
Empatiakyvyn puutetta on pidetty plussana hoitajakoulutuksessa, silloin ei pala niin helposti loppuun. En tosin ymmärrä, miksi töihin ei voisi palkata normaaleja ihmisiä? Sellaisiakin hoitajia on tullut vastaan, joilla on ihan normaalin tuntuinen persoona ja psyyke.
Jokaisen potilaan asioihin ei minunkaan mielestä tarvitse samaistua, riittää että on asiallinen, ystävällinen ja osaa tarvittaessa osoittaa myötätuntoa. Hoitotyössä on hyvä, jos on jotain kykyä asettua toisen asemaan ja mielen teoria on edes etäisesti tuttu. Vaikka olisi lähihoitaja.
Ensimmäinen lauseesi tässä langassa oli rautaista asiaa, ja näin et todennäköisesti tule vahingossa sairastuttaneeksi lastasi anoreksiaan. Kun lapsi on syönyt, eikä halua lisää, korjaat ruuat pois pöydästä. Ruuasta ei tule valtataistelua eikä kontrollin välinettä.
Loppu oli sellaista tekstiä, että mietin vakavissani, oletko autistinen vai onko sinulla persoonallisuudessa häiriönä muutama isompi tunne-elämään liittyvä vekki. En kettuile - ja sanon, koska olen varma, ettet loukkaannu.
En jaksa lukea ketjua mutta on tullut yhden dokkarin perusteella se käsitys että nuoret voivat kehittää anoreksian juurikin reaktiona liikaan kontrollointiin, tai ainakin se on yksi syntymekanismeista. Dokkarissa oli teini jolla oli liian hyvä ja rakastava suhde isäänsä. Tyttö ei päättänyt käytännössä itse mitään vaan kaikki kiersi isän kautta. Anoreksia parantui kun tyttö sai lisää päätäntävaltaa omaan elämäänsä. Ja tässä kuviossa siis kaikki rakastivat toisiaan ja halusivat vain hyvää eli ei ollut mitään pahaa ylikontrolloivaa isää. Tyttö vain tarvitsi enemmän tilaa ja päätäntävaltaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea ketjua mutta on tullut yhden dokkarin perusteella se käsitys että nuoret voivat kehittää anoreksian juurikin reaktiona liikaan kontrollointiin, tai ainakin se on yksi syntymekanismeista. Dokkarissa oli teini jolla oli liian hyvä ja rakastava suhde isäänsä. Tyttö ei päättänyt käytännössä itse mitään vaan kaikki kiersi isän kautta. Anoreksia parantui kun tyttö sai lisää päätäntävaltaa omaan elämäänsä. Ja tässä kuviossa siis kaikki rakastivat toisiaan ja halusivat vain hyvää eli ei ollut mitään pahaa ylikontrolloivaa isää. Tyttö vain tarvitsi enemmän tilaa ja päätäntävaltaa elämäänsä.
Näinhän täällä ketjussa jo sanottiin, että tyttö ei parannu ennen kuin pääsee pois kotoa tuon äidin luota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Anoreksia on aivan täysin eri asia kuin se, kun taapero ei tykkÄÄÄÄÄ ruuasta. Nirsoiluun voi auttaa se, että ruoka kerätään pöydästä ja sitten saa olla seuraavaan ateriaan asti nälissään, anorektikolle se on palkinto, ei rangaistus.
Niin. Mitä sitten? Minä en ole kiinnostunut anorektikon "rankaisemisesta". Minua ei liikuta tippaakaan se, miten anorektikko omassa päässään "tulkitsee" sen, että ruuat korjattiin pöydästä pois. Ruuat ovat ovat esillä syömistä varten. Jos joku perheenjäsen kieltäytyy syömästä, hän voi aivan vapaasti tehdä niin. Minä en rankaise enkä palkitse. Jos lapsi alkaa laihtua liikaa, vien hänet lääkärille. Siellä sitten lapsi joutuu itse kertomaan lääkärille, miksi ruoka ei maistu.
Se ei ole ihan noin yksinkertaista.
Olet täysin väärässä. Et edes perustele väitettäsi, koska et kykene perustelemaan.
Tosielämässä asia on hyvin yksinkertainen. Lapsi joko syö itse tai hänet pakotetaan syömään (sairaalan suljetulla osastolla). Aikuinen potilas voi täysin vapaasti kieltäytyä syömästä, koska hän on aikuinen. Lapsi on alaikäinen ja vajaavaltainen, joten hän ei voi kieltäytyä pakkosyötöstä (ravintoliuosta suoraan suoneen). Lastensuojelulaki antaa viranomaislle ja lääkäreille kovat keinot puuttua anorektisen lapsen kiukutteluun ja syömälakkoon.
Et näe siis tunne puolta ollenkaan asioissa? Etkä näe mitä tuommoinen pakkosyöttö aiheuttaa henkisellä puolella? Ei tälle tyypille kannata vastata mitään.
Tämä tyyppi on kyllä ainakin puoliksi oikeassa. Juuri noin se hoito menee. Sairaalassa pakkosyötetään.
Hän on myös oikeassa siinä, että vanhemman oma tunteella reagointi ja kontrolloinnin tarve estävät nuoren toipumisen. Juuri se estää anoreksiasta toipumisen (kuten moni anoreksiasta toipunut sanoo).
Tietyssä vaiheessa on ihan sama, mitä vaurioita hoito aiheuttaa henkisellä puolella - koska se lapsi ihan oikeasti kuolee ilman pakkosyöttöä. Vanhempien rakastava tunneryöppy, vimmattu yrittäminen ja kontrollointi tukahduttaa anoreksiaa sairastavan.
Ihan varmasti ne ovat luonnollisia tunteita, joita jokainen vanhempi tuntee sellaisessa tilanteessa. Järjetön huoli omasta lapsesta, rakkaus joka haluaa voittaa kaikki esteet saadakseen lapsen terveeksi. Tunne siitä, että on pakko vahtia, houkutella ja yrittää kovemmin.
Toipuneet (mitä se sitten onkin, mutta hengissä) anoreksiaa sairastaneet sanovat myöhemmin, että vanhempien (ymmärrettävä) reagointi esti paranemisen. Tämä on syy, miksi vanhempia ohjataan. Vanhempien hoitoon kuuluu se, että heitä opetetaan ajattelemaan vähän tunnekylmemmin. Heille opetetaan toinen tapa, joka on todettu lapsen hoidon kannalta hyödyllisemmäksi. Sellainen tapa, jolla vanhemmat voivat tukea lastaan, ettei hän kuolisi.
Varsinkin äidin on vaikea käsittää sitä, että ruuan tarjoaminen, vahtiminen ja suostuttelu saa lapsen vajoamaan syvemmälle sairauteen. Tämä ei ole äidin dissaamista, päinvastoin. Äiti tekee sitä, mitä hänen tunteensa ja vaistonsa sanovat, ja normaalitilanteessa niin pitääkin. Anoreksia ei kuitenkaan ole normaalitilanne, eikä siinä edes yleislääkäri osaa auttaa. Normi psykiatriakaan ei pysty, vaan tarvitaan syömishäiriöihin erikoistunut hoitohenkilökunta.
Vanhempien tunnepuolta kirjoittaja ei tuonut esille, en ole varma miksi. Jos häneltä puuttuu kyky ymmärtää sitä, se on huolestuttavaa. Voi myös olla, että hän tietää, että omien tunteiden tuominen tähän on lapselle vahingollista, eli ne vanhemman omat tunteet on vaan pakko laittaa syrjään, ettei niillä ahdista ja sekoita lasta. Samasta asiasta puhui ketjussa henkilö, joka ymmärtääkseni on anoreksiasta toipunut.
Ymmärrän, että tämä ajatus hoidosta herättää suorastaan vihaa ja kauhua, niin se herätti minussakin aluksi. Pitää kuitenkin muistaa, että nykyään hoidon kehityttyä yhä useampi anoreksiaa sairastava selviytyy. Aiemmin, kun heitä hoidettiin perinteisen psykiatrian puolella, he kuolivat. He kuolivat siitä huolimatta, että vanhemmat tekivät kaikkensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä ole terveydenhuollon henkilöstöä leimattu. Vain ja ainoastaan sinun empatiakyvytön mielipiteesi. Etkä sinä voi määrittää koko hoitohenkilökunnan mielipidettä, vaikka kuinka haluaisit.
Kappas. Täällähän on keittiöpsykologi paikalla. Ei ihme, että tulkinnat ovat kuin marttyyrin ja suuruudenhullun muodostama sekasikiö. "Etkä sinä voi määrittää koko hoitohenkilökunnan mielipidettä, vaikka kuinka haluaisit?"
Reality check. Lääkäri kuuntelee muiden lääkärien mielipiteitä. Sehän on loogista.
Lääkäri ei yritä määrittää koko hoitohenkilökunnan mielipidettä. Se olisi ajanhukkaa. Lääkäri tekee päätökset ja muu henkilökunta toteuttaa ne. Tai siis pitäisi toteuttaa, mutta hoitajat tekevät paljon virheitä. Tuhansia kappaleita joka vuosi Suomessa.
Luojan kiitos useimmat lääkärit menevät logiikka edellä, kun tekevät hoitopäätöksoä. Empatia edellä meneminen on väärä taktiikka. Lääkärin kannattaa kuunnella intuitiota. Sitä ei opi yliopiston kursseilla vaan se kehittyy lääkärin omasta "vaistosta" ja kokemuksesta.
Tässä yhteydessä minun tuskin tarvitsee paljastaa, että terveydenhuollon henkilökunta (lääkärit, hoitajat) ovat usein empatiakyvyttömiä, narsisteja, psykopaatteja tai sosiopaatteja. Tunnekylmyys, loogisuus, kylmähermoisuus ja paineensietokyky ovat hyödyllisiä ominaisuuksia, kosk työ on erittäin vaativaa.
Hippokrateen vala ("First, do no harm") on keksitty ihan hyvästä syystä. Sen tarkoituksena on estää lääkäreitä vahingoittamasta potilaita. Vala ei kuitenkaan riitä, joten lääkärien toimintaa säätelee myös laki. Sekään ei tosin estä lääkäriä tekemästä "hoitovirhettä" (tahallinen huolimattomuus) sellaisen potilaan kohdalla, joka räyhää, haukkuu lääkäriä tai toistuvasti kieltäytyy noudattamasta lääkärin antamia ohjeita.
Vauvapalstan väki järkyttyisi, jos tietäisi että varovaisesti arvioiden noin 20 prosenttia terveydenhoitolan työntekijöistä on persoonallisuushäiröisiä. Tämä ala houkuttelee vääränlaista väkeä. Monestakin syystä.
Jatka toki kirjoitteluasi. En jaksa sinuun tuhria niin paljon aikaa kuin sinä minuun (näköjään). Huomaatko, kun minä kirjoitan sinulle, niin sinä käännät sen koskemaan muita? Esimerkiksi lääkäreitä yms. Taisi osua, koska koit aiheelliseksi kutsua minua keittiöpsykologiksi kun kritisoin suoraan sinua, etkä kykene siihen vastaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ko henkilön syömiskäyttäytymiseen saattaa vaikuttaa sekin, että on todennäköisesti ikätovereidensa painoluokan yläpäässä.
höpö höpö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvänen aika. Toinen toipuu kenties hengenvaarallisesta sairaudesta ja sitten syömistä kytätään noin. Ei ihme jos oireilee vieläkin. Anna tytön rauhassa totutella ruokamääriin ja erilaisiin ruokiin äläkä tuputa, hoputa tai uhkaile. Tuossa nyt kuitenkin teinisi syö ja ei ole nyt missään hengenvaarassa.
Hän ainoastaan ahdistuu jos joku mittailee tai punnitsee hänen syömisiään nyt kun paraneminen on lähtenyt selvästi hienosti nousuun.
T. Ex-anorektikon huoltaja.
Todellakin vanhemman pitää kytätä ja vahtia, syömishäiriöinen lapsi tarvitsee sitä.
T. Ex-anorektikko
Todella hyvää keskustelua. Mulla on onneksi poika, mutta pystyn samaistumaan moniin pointteihin täällä.
Oma anorektikko kaverini nuorena oli tyyppiä joka halusi olla töydellinen, ihan kaikessa. No eihän sitä voi olla. Sen äitikin oli täydellinen, missi ym aiemmin.
No, se selvisi siitä lopulta. Kävi sairaalajaksolla ym. Mutta plus pointti, sillä menee nykyään tosi hyvin! Haluaa olla täydellinen, mutta toteuttaa sitä työelämässä.
Tässä ketjussa on monia hyviä pointteja, ja kiva että on tällainen foorumi mistä myös vanhemmat oystyykysymään neuvoa, eikä ole täysin terveydenhuollon, välillä vaikeasti ymmärrettävien termien varassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Anoreksia on aivan täysin eri asia kuin se, kun taapero ei tykkÄÄÄÄÄ ruuasta. Nirsoiluun voi auttaa se, että ruoka kerätään pöydästä ja sitten saa olla seuraavaan ateriaan asti nälissään, anorektikolle se on palkinto, ei rangaistus.
Niin. Mitä sitten? Minä en ole kiinnostunut anorektikon "rankaisemisesta". Minua ei liikuta tippaakaan se, miten anorektikko omassa päässään "tulkitsee" sen, että ruuat korjattiin pöydästä pois. Ruuat ovat ovat esillä syömistä varten. Jos joku perheenjäsen kieltäytyy syömästä, hän voi aivan vapaasti tehdä niin. Minä en rankaise enkä palkitse. Jos lapsi alkaa laihtua liikaa, vien hänet lääkärille. Siellä sitten lapsi joutuu itse kertomaan lääkärille, miksi ruoka ei maistu.
Ja sitten lapsi kertoo lääkärille, että kyllä hän alkaa syödä. Ja tekee ne tasan samat temput kuin muutkin anorektikot.
Lapsi voi valehdella lääkärille, mutta vaaka ei valehtele. Jos lapsi laihtuu liikaa, hän joutuu pakkohoitoon. Pakkohoidon määrää lääkäri. Usein vanhempien pyynnöstä, koska vanhemmat ovat kyllästyneet siihen, että lapsi ei noudata järkevää ohjeta: "Syö enemmän, niin että pysyt terveenä ja kasvat normaalisti."
Anorektikoilla on omat keinonsa saada vaaka valehtelemaan. Ammattilaiset toki tuntevat ne keinot, mutta vanhemmat yleensä eivät.
Joo on, mutta ei niilläkään keinoilla painoa saa feikattua kuin muutaman kilon ylöspäin, ehkä 3-4 kg.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Anoreksia on aivan täysin eri asia kuin se, kun taapero ei tykkÄÄÄÄÄ ruuasta. Nirsoiluun voi auttaa se, että ruoka kerätään pöydästä ja sitten saa olla seuraavaan ateriaan asti nälissään, anorektikolle se on palkinto, ei rangaistus.
Niin. Mitä sitten? Minä en ole kiinnostunut anorektikon "rankaisemisesta". Minua ei liikuta tippaakaan se, miten anorektikko omassa päässään "tulkitsee" sen, että ruuat korjattiin pöydästä pois. Ruuat ovat ovat esillä syömistä varten. Jos joku perheenjäsen kieltäytyy syömästä, hän voi aivan vapaasti tehdä niin. Minä en rankaise enkä palkitse. Jos lapsi alkaa laihtua liikaa, vien hänet lääkärille. Siellä sitten lapsi joutuu itse kertomaan lääkärille, miksi ruoka ei maistu.
Se ei ole ihan noin yksinkertaista.
Olet täysin väärässä. Et edes perustele väitettäsi, koska et kykene perustelemaan.
Tosielämässä asia on hyvin yksinkertainen. Lapsi joko syö itse tai hänet pakotetaan syömään (sairaalan suljetulla osastolla). Aikuinen potilas voi täysin vapaasti kieltäytyä syömästä, koska hän on aikuinen. Lapsi on alaikäinen ja vajaavaltainen, joten hän ei voi kieltäytyä pakkosyötöstä (ravintoliuosta suoraan suoneen). Lastensuojelulaki antaa viranomaislle ja lääkäreille kovat keinot puuttua anorektisen lapsen kiukutteluun ja syömälakkoon.
Tiesithän, että syömishäiriöiset hoidetaan psykiatrian osastoilla, eikä siellä ole letkuruokintaa. Pakkosyöttöä kyllä, mutta ihan suun kautta.
Voidaan hoitaa myös sisätautiosastolla tai lastentautien osastolla, riippuu tilanteesta.
Ei voi olla kamalimpia ihmisiä ne joillekka ei normaali ruoka kelpaa ja kuka sellaisten sairaiden kanssa jaksaa loputtomiin taistella.
Syömishäiriöt ovat suurimmaksi osaksi periytyviä ja vanhemmat aiheuttavat ne lapsilleen kun niiden pari suhde ei ole kunnossa ja lapset ottavat heti mallia ja oirehtivat kun koti elämässä menee huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä provossa on yksi suuri moka. Tytön paino on muka noussut 3kg, mutta silti hän syö muka päivässä vain mandariinin, näkkärin, vähän salaattia ja illalla leivän ja smoothien. Tuollaisella ruokavaliolla ei paino nouse. Tyttö syö siis enemmän kuin ap luulee tai ap vääristelee tytön syömisiä tai on keksinyt koko jutun omasta päästään.
Tai teini feikkaa punnituksissa.
tämä
Kyllä ahdistaisi jos ruokailusta tulisi jatkuvaa vahtimista ja keskustelut pyörisivät ruuan ympärillä. Anna syödä mitä syö ja jos lakkaa kokonaan syömästä, yhteys lääkäriin.
Auttaisiko jos yhdessä valmistaisitte ruokaa, molempia miellyttävää?
Juu juu, kyllä se anorektikko ilman vanhempaakin siitä voi parantua, mutta sanoisin, että parempi se on, että vanhempi välittää kuin että se ei välitä p*skaakaan mikä se lapsen mielenjuoksu on sairauden aikana. Työn anorektikko tekee tietenkin itse parantumisen eteen, kuka muu sen voisi tehdä. Letkujen päässä ei kukaan elä kauaa.