Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä sellaista sinulle on tapahtunut mitä luulet että kovin monelle muulle ihmiselle täällä ei ole tapahtunut?
Minä aloitan: synnyin reilut 1700g painavana keskosena.
Kommentit (2016)
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut suljetulla
On siellä monta muutakin ollut ja monen pitäisi olla koko ajan. Suomessa on arviolta 500 000 mielisairasta eli joka kymmenes. Pelkästään skitsofreniaa sairastavia on 50 000 eli joukossamme on todella paljon käveleviä potentiaalisia henkilöitä jotka saattavat pimahtaessaan tehdä mitä tahansa alkaen kirveen heiluttamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen useita kertoja ollut katatoninen, siis seissyt aivot sammuneina kauhusta kankeana paikallani. Siis useita kertoja minun aivoni ovat sammuneet kauhusta.
Noh, okei, tuo on tapahtunut todella monelle muullekin ihmiselle, miljoonille ihmisille lähes maailmanlaajuisesti, nykysuomessakin kymmenille tuhansille tai jopa sadoille tuhansille ihmisille. Mutta, minun kohdallani harvinaista on se, että minä muistan nuo tapahtumat. Minä muistan ja tiedän että olen ollut katatoninen. Useimmat katatonian läpikäyneet ihmiset eivät sitä muista eivätkä tiedä, koska eihän sellaista ensisijaisesti voi muistaa mikä on tapahtunut kun aivot ovat olleet sammuksissa. Aivot kun ensisijaisesti rekisteröivät asioita muistiin ainoastaan silloin kun aivot ovat päällä.
Katatonia on tosiaan "jännä" juttu: kun tarpeeksi pelkoa tuotetaan niin aivot sanovat "naks" jolloin aivot irtikytkevät oman sisäisen sähköisen "sulakkeensa" tai siis "pääsulakkeensa" ja silloin ei siellä aivoissa enää mitään toimintaa ole. Ei näköhavaintoja, ei kuulohavaintoja, ei tuntoaistimuksia, mikään ei rekisteröidy muistiin,... Sama kuin jos sinun kotonasi nyt katkeaisi pääsulake, niin eipä kotonasi enää toimisi tietokone, valot, radio, ilmastointi, jääkaappi,... tai no, okei, useissa nykykodeissa on kaikenmaailman akkuja siis ainaskin tietokoneissa, ja parhaimmillaan jopa kaikenmaailman varavirtageneraattoreita niin että sähköä saadaan vaikka olisi sähkökatko,... mutta aivoissa ei mitään akkuja eikä varavirtageneraattoreita ole. Aivoissa on vain yksi pääsulake ja sen kun irtikytket (dissosiaatio) niin aivot sammuvat kokonaan, kaikki pelit pois päältä. Tosi kivaa.
Oletko saanut sähköshokkihoitoa kun se tehoaa katatoniseen skitsofreniaan.
En. En ole koskaan saanut mitään tuollaista hoitoa, en ole koskaan tarvinnut. Eikä minulla ole koskaan ollut skitsofreniaa eikä mitään muutakaan mielenterveysongelmaa. Olen vain pelännyt kuollakseni koska minua kohtaan on tehty niin paljon väkivaltaa. Henkensä edestä pelkääminen on normaalia, tervettä, kun tapahtuu henkeä uhkaavaa väkivaltaa. Jos en henkeä uhkaavasta väkivallasta huolimatta olisi ollut katatoninen niin minä varmaankin olisin jotenkin sairas, varmaankin tarvitsisin jonkinlaista hoitoa.
Jouduin käyttämään lisähappea Andien vuoristossa n. 4 km korkeudella lähes koko yön.
Vierailija kirjoitti:
Jouduin käyttämään lisähappea Andien vuoristossa n. 4 km korkeudella lähes koko yön.
Sinut vietiin sinne Andeille väärin. Tai siis, jo tosi kauan, jo useita vuosikymmeniä, on ollut käytössä laskukaavoja sille että miten kauan ihmisen täytyy elellä jossain kohtuullisen korkealla jotta hän tottuu siihen niin että jatkossa selviytyy ilman lisähappea. Se taisi liittyä siihen kuinka paljon veressä on punasoluja jotka niitä happimolekyylejä kuljettavat, tms. Ja lääketieteilijät ovat tunteneet "punasolujen lisääntymisajan" (tuplaantumisajan?) jo pitkään. Muistaakseni se oli juurikin tuo "punasolujen määrän kasvamisaika" joka kriittisesti vaikuttaa siihen että kuinka korkealle me ihmiset voidaan mennä ilman lisähappea. Periaate taitaa olla tämä: mitä vähemmän ympärillämme ilmakehässä on happea niin sitä enemmän punasoluja täytyy veressämme olla jotta saamme verenkiertoomme riittävästi happea pysyäksemme hengissä.
Tällä hetkellä voit Suomessa 0-1 metrin korkeudella merenpinnasta elellä pienellä määrällä punasoluja. Mutta jos aiot mennä 4 km korkeuteen niin ennen sitä sinun punasolujen määrä pitää saada kasvamaan. Muistaakseni se menee kutakuinkin niin että sinun pitää ensin viettää 2-3 kuukautta noin 2000-3000 metrin korkeudella. Olikos se 2-3 kuukautta? Noh, pienellä googlaamisella se selviäisi. Muttaniinjokatapauksessa: silloin elimistösi jo tuollaisessa turvallisessa korkeudessa huomaa ettei se saa tarpeeksi happea ja siksi se alkaa kehittää tosi paljon lisää punasoluja. Ja se kehittäminen tosiaan vie kuukausia. Sitten kun nouset yli 3km korkeuteen, eli hapensaannin kannalta vaaralliseen korkeuteen, niin se ei enää olekaan sinulle vaarallinen korkeus koska sinulla on riittävästi punasoluja korkeuteen jossa ilmassa on niin vähän happea.
Ja 3km todellakin on se ihmiselle vaarallinen korkeus. Siis esim jos juuri nyt istut lentokoneeseen joka nousee korkeuteen 2900 metriä niin mikäs siinä, voit huoletta istuksia siellä koneessa loputtoman pitkään. Mutta jos se kone nouseekin korkeuteen 3100 metriä ja siellä koneessa ei ole paineistusta joka keinotekoisesti koneellisesti lisäisi hapen määrää lentokoneen sisällä, niin sinä pyörryt kesken lentomatkan, sinulle saattaa käydä todella pahasti, saatat kuolla, paitsi jos olet sitä lentomatkaa ennen viettänyt useita kuukausia jossain korkealla jotta punasolusi pystyvät tarjoamaan sinulle riittävästi happea jopa yli 3km korkeudessa. Se todellakin on noin yksinkertaista, punasolut, siinä se, ei se vähäisessä ilmakehän hapenmäärässä terveenä pysyminen ihmiseltä muuta vaadi.
Varmaankin juuri tuosta syystä olympiajuoksijat viettävät aikaa ns. "korkeiden paikkojen leireillä". Tai siis, harjoittelevat ja oleksivat mahdollisimman kauan jossain suunnilleen 3km korkeudessa. Koska silloin heidän verensä punasolupitoisuus kasvaa mahdollisimman korkeaksi jotta olympialaisissa heillä on mahdollisimman hyvä hapensaanti jotta he voivat juosta mahdollisimman lujaa pökertymättä.
Vierailija kirjoitti:
Suoleni toimii hieman arvaamattomasti, joten olen useamman kerran joutunut kesken ulkoilun kakkaamaan siihen, missä olen sattunutkaan olemaan. Omituisimmat tapaukset sattuivat keskellä metsää, jossa ei tosin ollut kukaan näkemässä, mutta 1. tapauksessa puhuin samalla puhelimessa ja sovin kotitilan myynnistä, samalla kun kyykistelin pöpelikössä ja peräpääni piti hirveää ruplatusta. 2. tapauksessa olin liikkeellä talvella, eikä kerrassaan mitään pyyhepaperiksi sopivaa ollut mukana, joten puristelin lumesta palloja, joita käytin pyyhkimiseen (en voi suositella kenenkään kokeilevan). 3. tapauksessa koirani tuli ja söi pökäleen kuin makkaran tai muun paremmankin herkun. Luultavasti vatsantoimintani jatkuu yhtä yllättävänä edelleen, joten lisää noloja tilanteita lienee tulevaisuudessakin luvassa.
Paskansin syksyllä pikkuparlamentin eteen siihen puskaan, Mannerheimintien ja eduskuntatalon viereen. Ei ollut vaihtoehtoja, maha räjähti yhtäkkiä kun olin menossa Arkadian alkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koodiani on aikoinaan pyörinyt sadoissa miljoonissa Nokian puhelimissa, ehkä jopa miljardissa.
Sanoin heipat Suomelle, sen hintatasolle, ilmastolle 10 vuotta sitten ja muutin etelä-Eurooppaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen jokin luonnonoikku, pahan karman pilkan kohde, edes roskapussi, jonka käännän kenolleen vaikka tuolia vasten ei pysy siinä vaan kaatuu fysiikan lakien vastaisesti toiselle kyljelleen lattialle aina ja joka kerta, että vaan roskat leviäisi lattialle ja saisi aiheutettua mulle ylimääräistä vaivaa siivota ne paskat siitä lattialta. Olen kyllä aina sulkenut roskapussit mahdollisimman tiukalla solmulla ettei sisältö leviäisi lattialle, mutta silti joskus jotain kahvinpuruja tms. voi välistä levitä lattialle.
Miten voi olla mahdollista että se pussi kaatuu aina ja joka kerta lattialle vaikka laitan sen kenolleen tuolia vasten juuri siksi ettei se kaatuisi, tapahtuuko tällaista pahan karman v1ttuilua kenellekään muulle??!!
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Japanilaisen mies kirjoitti:
Olen avioitunut perinteisin shinto-menoin Japanissa.
Oletko lapsuudenystäväni Seija ?
Japanilaisen mies nimeltään Seija. Tätäkö tosiaan kysyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin päättänyt erota petollisesta puolisostani ja kerroin sen hänelle. Muutama päivä myöhemmin puolisoni kuoli täysin yllättäen. Puolisollani oli huomattavasti enemmän varallisuutta kuin minulla, ja sainkin tasinkona todella merkittävän summan. Sen seurauksena voin nyt elää sellaista elämää, mihin minulla ei olisi eronneena koskaan ollut varaa ja pääsin eroon petollisesta puolisostakin. Tapahtuneesta on jo vuosia, mutta edelleen välillä mietin, miten outoja käänteitä elämä saattaa tarjotakaan.
Toivottavasti ei kuitenkaan ollut itsemurha?
Usein yllättävään sairaskohtaukseen tai kuolemaan liittyy jokin shokki. Toki voi olla niinkin, että tämä perinyt puoliso on murhannut hänet jäämättä siitä kiinni. Ensimmäisessäkin tapauksessa hän on osallinen kuolemaan aiheutettuaan tämän järkytyksen joka on vaikuttanut kuolemaan.
Täydellinen muistinmenetys. Olen tullut sekä raiskatuksi että pahoinpidellyksi pikkutyttönä ja tämä on ollut pitkäkestoista. Toinen vanhemmista on ollut paikalla tapahtumien aikana. Ei minkäänlaista muistikuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asuin hotelleissa muutamia vuosia säästöillä, tosin en aina hotelleissa myös loma-asunnoissa ulkomailla. Pyykit sai pestyä kolikkopesuloissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin käyttämään lisähappea Andien vuoristossa n. 4 km korkeudella lähes koko yön.
Sinut vietiin sinne Andeille väärin. Tai siis, jo tosi kauan, jo useita vuosikymmeniä, on ollut käytössä laskukaavoja sille että miten kauan ihmisen täytyy elellä jossain kohtuullisen korkealla jotta hän tottuu siihen niin että jatkossa selviytyy ilman lisähappea. Se taisi liittyä siihen kuinka paljon veressä on punasoluja jotka niitä happimolekyylejä kuljettavat, tms. Ja lääketieteilijät ovat tunteneet "punasolujen lisääntymisajan" (tuplaantumisajan?) jo pitkään. Muistaakseni se oli juurikin tuo "punasolujen määrän kasvamisaika" joka kriittisesti vaikuttaa siihen että kuinka korkealle me ihmiset voidaan mennä ilman lisähappea. Periaate taitaa olla tämä: mitä vähemmän ympärillämme ilmakehässä on happea niin sitä enemmän punasoluja täytyy veressämme olla jotta saamme verenkiertoomme riittävästi happea pysyäksemme hengissä.
Tällä hetkellä voit Suomessa 0-1 metrin korkeudella merenpinnasta elellä pienellä määrällä punasoluja. Mutta jos aiot mennä 4 km korkeuteen niin ennen sitä sinun punasolujen määrä pitää saada kasvamaan. Muistaakseni se menee kutakuinkin niin että sinun pitää ensin viettää 2-3 kuukautta noin 2000-3000 metrin korkeudella. Olikos se 2-3 kuukautta? Noh, pienellä googlaamisella se selviäisi. Muttaniinjokatapauksessa: silloin elimistösi jo tuollaisessa turvallisessa korkeudessa huomaa ettei se saa tarpeeksi happea ja siksi se alkaa kehittää tosi paljon lisää punasoluja. Ja se kehittäminen tosiaan vie kuukausia. Sitten kun nouset yli 3km korkeuteen, eli hapensaannin kannalta vaaralliseen korkeuteen, niin se ei enää olekaan sinulle vaarallinen korkeus koska sinulla on riittävästi punasoluja korkeuteen jossa ilmassa on niin vähän happea.
Ja 3km todellakin on se ihmiselle vaarallinen korkeus. Siis esim jos juuri nyt istut lentokoneeseen joka nousee korkeuteen 2900 metriä niin mikäs siinä, voit huoletta istuksia siellä koneessa loputtoman pitkään. Mutta jos se kone nouseekin korkeuteen 3100 metriä ja siellä koneessa ei ole paineistusta joka keinotekoisesti koneellisesti lisäisi hapen määrää lentokoneen sisällä, niin sinä pyörryt kesken lentomatkan, sinulle saattaa käydä todella pahasti, saatat kuolla, paitsi jos olet sitä lentomatkaa ennen viettänyt useita kuukausia jossain korkealla jotta punasolusi pystyvät tarjoamaan sinulle riittävästi happea jopa yli 3km korkeudessa. Se todellakin on noin yksinkertaista, punasolut, siinä se, ei se vähäisessä ilmakehän hapenmäärässä terveenä pysyminen ihmiseltä muuta vaadi.
Varmaankin juuri tuosta syystä olympiajuoksijat viettävät aikaa ns. "korkeiden paikkojen leireillä". Tai siis, harjoittelevat ja oleksivat mahdollisimman kauan jossain suunnilleen 3km korkeudessa. Koska silloin heidän verensä punasolupitoisuus kasvaa mahdollisimman korkeaksi jotta olympialaisissa heillä on mahdollisimman hyvä hapensaanti jotta he voivat juosta mahdollisimman lujaa pökertymättä.
Muistiisi ei kannata luottaa, 2-3 kuukautta 3tonnissa?
Silloin kukaan ei vuoria huiputtaisi.
Oikein: liian nopeasti ylös, akklimatisoituminen hoituu sillä noilla (4k) korkeuksilla, että viettää yhden päivän, siis kaksi yötä samalla korkeudella. Sen päivän aikana tehdään pikku reissu, n. 500 metriä ylös ja palataan yöksi alas.
Näin toimittiin Kilillä Marunga-reitillä. Akklimatisoitumispäivä oli just jossain 4tonnissa.
Jos 4tonnissa tarvitsee lisähappea, hapenottokyky on jo aika surkea. Sori, totuus.
Ns. "kuoleman vyöhyke" on vasta 8 kilometrissä.
Toki alempanaki voi kuolla, jos hapenotto ei pelaa. Keuhko- ja/tai aivoödeema iskee. Vuoristotaudin oireiden (mm. päänsärky) ilmaantuessa auttaa vain laskeutuminen alemmas.
Jos mennään ylemmäs kuin esim. Kilille, leirejä sahataan ylös alas, käydään aina ylemmällä leirillä akklimatisoitumassa, "hankkimassa" niitä punasoluja. Näin Everestillä ja muilla yli 8tonnisilla.
Oli ihan pakko korjata "muistitietoa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin käyttämään lisähappea Andien vuoristossa n. 4 km korkeudella lähes koko yön.
Sinut vietiin sinne Andeille väärin. Tai siis, jo tosi kauan, jo useita vuosikymmeniä, on ollut käytössä laskukaavoja sille että miten kauan ihmisen täytyy elellä jossain kohtuullisen korkealla jotta hän tottuu siihen niin että jatkossa selviytyy ilman lisähappea. Se taisi liittyä siihen kuinka paljon veressä on punasoluja jotka niitä happimolekyylejä kuljettavat, tms. Ja lääketieteilijät ovat tunteneet "punasolujen lisääntymisajan" (tuplaantumisajan?) jo pitkään. Muistaakseni se oli juurikin tuo "punasolujen määrän kasvamisaika" joka kriittisesti vaikuttaa siihen että kuinka korkealle me ihmiset voidaan mennä ilman lisähappea. Periaate taitaa olla tämä: mitä vähemmän ympärillämme ilmakehässä on happea niin sitä enemmän punasoluja täytyy veressämme olla jotta saamme verenkiertoomme riittävästi happea pysyäksemme hengissä.
Tällä hetkellä voit Suomessa 0-1 metrin korkeudella merenpinnasta elellä pienellä määrällä punasoluja. Mutta jos aiot mennä 4 km korkeuteen niin ennen sitä sinun punasolujen määrä pitää saada kasvamaan. Muistaakseni se menee kutakuinkin niin että sinun pitää ensin viettää 2-3 kuukautta noin 2000-3000 metrin korkeudella. Olikos se 2-3 kuukautta? Noh, pienellä googlaamisella se selviäisi. Muttaniinjokatapauksessa: silloin elimistösi jo tuollaisessa turvallisessa korkeudessa huomaa ettei se saa tarpeeksi happea ja siksi se alkaa kehittää tosi paljon lisää punasoluja. Ja se kehittäminen tosiaan vie kuukausia. Sitten kun nouset yli 3km korkeuteen, eli hapensaannin kannalta vaaralliseen korkeuteen, niin se ei enää olekaan sinulle vaarallinen korkeus koska sinulla on riittävästi punasoluja korkeuteen jossa ilmassa on niin vähän happea.
Ja 3km todellakin on se ihmiselle vaarallinen korkeus. Siis esim jos juuri nyt istut lentokoneeseen joka nousee korkeuteen 2900 metriä niin mikäs siinä, voit huoletta istuksia siellä koneessa loputtoman pitkään. Mutta jos se kone nouseekin korkeuteen 3100 metriä ja siellä koneessa ei ole paineistusta joka keinotekoisesti koneellisesti lisäisi hapen määrää lentokoneen sisällä, niin sinä pyörryt kesken lentomatkan, sinulle saattaa käydä todella pahasti, saatat kuolla, paitsi jos olet sitä lentomatkaa ennen viettänyt useita kuukausia jossain korkealla jotta punasolusi pystyvät tarjoamaan sinulle riittävästi happea jopa yli 3km korkeudessa. Se todellakin on noin yksinkertaista, punasolut, siinä se, ei se vähäisessä ilmakehän hapenmäärässä terveenä pysyminen ihmiseltä muuta vaadi.
Varmaankin juuri tuosta syystä olympiajuoksijat viettävät aikaa ns. "korkeiden paikkojen leireillä". Tai siis, harjoittelevat ja oleksivat mahdollisimman kauan jossain suunnilleen 3km korkeudessa. Koska silloin heidän verensä punasolupitoisuus kasvaa mahdollisimman korkeaksi jotta olympialaisissa heillä on mahdollisimman hyvä hapensaanti jotta he voivat juosta mahdollisimman lujaa pökertymättä.
Muistiisi ei kannata luottaa, 2-3 kuukautta 3tonnissa?
Silloin kukaan ei vuoria huiputtaisi.
Oikein: liian nopeasti ylös, akklimatisoituminen hoituu sillä noilla (4k) korkeuksilla, että viettää yhden päivän, siis kaksi yötä samalla korkeudella. Sen päivän aikana tehdään pikku reissu, n. 500 metriä ylös ja palataan yöksi alas.
Näin toimittiin Kilillä Marunga-reitillä. Akklimatisoitumispäivä oli just jossain 4tonnissa.
Jos 4tonnissa tarvitsee lisähappea, hapenottokyky on jo aika surkea. Sori, totuus.
Ns. "kuoleman vyöhyke" on vasta 8 kilometrissä.
Toki alempanaki voi kuolla, jos hapenotto ei pelaa. Keuhko- ja/tai aivoödeema iskee. Vuoristotaudin oireiden (mm. päänsärky) ilmaantuessa auttaa vain laskeutuminen alemmas.
Jos mennään ylemmäs kuin esim. Kilille, leirejä sahataan ylös alas, käydään aina ylemmällä leirillä akklimatisoitumassa, "hankkimassa" niitä punasoluja. Näin Everestillä ja muilla yli 8tonnisilla.
Oli ihan pakko korjata "muistitietoa".
Mulla oliveri niin hyvää että lenkkeilin vielä hangella kun jo muut konttailivat :D
Olen ajanut pari pysäkinväliä Lontoon metrossa ohjaamossa. Siis ihan vain vieraana. Se tapahtui aikana jolloin suomalaisuus herätti ihastusreaktioita ulkomailla. Sillä saattoi saada yllättäviä ja ansiottomia huomionosoituksia, kuten tämäkin.
Olen ollut kolmesti naimisissa, toisesta avioliitostani ei tiedä edes läheisimmät ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Sanotaan ettei salama iske samaan paikkaa kahta kertaa.
Mutta mut on jätetty JA aviomies ottanut lapsen JA muuttanut ulkomaille - kahdesti!
Onneksi lapset myöhemmin palasivat. Ukoista en halua kuulla mitään.
Osaatko tehdä NYT johtopäätöksiä siitä millaisten miesten kanssa EI kannata avioitua eikä lisääntyä?
Vierailija kirjoitti:
Olen ajanut pari pysäkinväliä Lontoon metrossa ohjaamossa. Siis ihan vain vieraana. Se tapahtui aikana jolloin suomalaisuus herätti ihastusreaktioita ulkomailla. Sillä saattoi saada yllättäviä ja ansiottomia huomionosoituksia, kuten tämäkin.
Tarkoittanet että olet matkustanut siellä ohjaamossa, sana "ajanut" tuo heti mulle mieleen että olisit kuljettajana toiminut, mutta tuskin sentään :D
Aloitin huumeiden myymisen 15-vuotiaana, lopetin 5 vuotta myöhemmin.
Käytin rahat ulkomailla opiskeluun.
Alue: Aihe vapaa
PS. Tällä videolla näkyy orava joka saattaa olla katatoninen:
Ensin orava menee kohti ruokaa. Vasta sitten orava huomaa että ihan vieressä on tosi pelottava petoeläin. Silloin on myöhäistä paeta. Silloin orava ei esitä kuollutta, vaan sen aivot sammuvat joten orava seisoo katatonisena paikallaan. Kun pakeneminen ei ole mahdollista, kun esittäminen ei ole mahdollista, kun mikään muukaan ei ole mahdollista,... niin se vihoviimeinen puolustusmekanismi joka saattaa pelastaa otuksen hengen on katatonia.
Jos tuo orava tuossa todella on katatoninen, niin orava ei sitä tiedä. Tuolla hetkellä orava ei tiedä mitään, koska tietäminen vaatii sitä että aivot ovat päällä. Orava ei huomaa mitään, eikä jälkeenpäin muista mitään.
Käsittääkseni oravaa pienempiä eläimiä kuten esim hiiriä ei voi saada katatoniseksi. Koska kun niille tuottaa äärimmäistä pelkoa niin niiden aivot eivät irtikytkeydy eli ei tapahdu dissosiaatiota, vaan niiden sydän pettää eli ne kuolevat. Se on tosiaan yksi suurten ja pienten eläinten välinen ero: äärimmäisen vaarallisissa tilanteissa suurten eläinten aivot irtikytkeytyvät (katatonia) mutta pienten eläinten sydän pettää (kuolema).
Tai no, okei, ei tuo riipu pelkästään eläimen koosta. Saattaa sydän pettää joillain isommillakin eläimillä. Joku tuttavani kertoi nähneensä kuinka jokin suomalainen kohtuullisen kokoinen metsäeläin eli mäyrä? supikoira? tms? kupsahti kuolleena maahan pelottavassa tilanteessa kun se metsättäessä oli ajettu loukkuun niin ettei se enää päässyt pakoon.