Sairasloma vastuullisesta työstä

Jos et halua jäädä sairaslomalle, koska tiedät että sinua odottaa vain hirvittävä työmäärä jota kukaan ei ole hoitanut... entä sellainen ratkaisu, että olet palkallisella sairaslomalla niin pitkään kuin sitä myönnetään, ja irtisanoudut vasta sitten kun et enää saa ja olisit palaamassa töihin? Jos siis arvelet ettei työterveyden kanssa käytävät kolmikantaneuvottelutkaan siinä vaiheessa auttaisi työnkuvasi muuttamisessa.

Työnantajasi on omalla käytöksellään ollut aiheuttamassa sairastumistasi. Ei siis ole mitään syytä, mikset olisi oikeutettu työterveyshuollon tarjoamaan apuun ja tukeen ja palkalliseen sairaslomaan, älä sitä mieti. Näin saisit aikaa toipua, ja olet sitten valmiimpi uuden työpaikan hakuun ja vastaavaan eteenpäin jatkamiseen.

Työnantajasi ei ole terveytesi arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt kahden läheiseni palavan loppuun työssään ja heidän molempien harja oli tuo sama: korvaamattomuus.

Mutta arvaapa kuinka kävi, kun väsyivät ja joutuivat sairaslomalle? Löytyi tuuraaja

.. Ja mitä näille läheisilleni kävi? He itkivät, olivat masentuneita kauan, tunsivat itsensä epäonnistuneiksi ja tarpeettomiksi, eivät kokeneet olevansa hyviä äitejä (toinen oli omani), puolisoita (toinen on omani) ja ystäviä, koska eivät jaksaneet.

Sekä lapsuudessani että nykyisessä kodissani olen pitänyt huolta väsyneestä, itkenyt heidän kanssaan, hoitanut kaikki arjessa juoksevat asiat, koska he eivät kyenneet ja sivuuttanut omat tarpeeni, joten voin sanoa ihan täydestä sydämmestä - et väsy ja sairastu yksin!

Ota itsesi niskasta kiinni ja myönnä, että olet korvattavissa työelämässä, muttet läheisillesi.

Tiedätkö kuinka pahalta tuntui toistamiseen katsoa, kuinka läheinen ihminen elämässäsi arvottaa työnsä ennen perhettään ja koetat itse pitää kaiken kunnossa tsempaten toista Arkeen.

Tiedän, että te työhön palaneet suututte tästä, mutta sanon tämän vain herättääkseni ajatteleman muuta kuin työtänne - masennus on itsekäs sairaus! Herätkää rakastamaan läheisiämme, te ette ole meille korvattavissa. Haluamme saada vastarakkautta ja läsnäolonne sekä nauraa kanssanne, tehdä yhdessä asioita ja kutitellen suukotella teidät nauruun - kun olette masentuneita, olette saavuttamattomissa, ja miksi? Koska koitte olevanne korvaamattomia jossain muualla kuin meidän kanssamme.

Olet oikeassa, mutta on tuo silti aika tyly asenne. Ei kukaan masennu tai pala loppuun ilkeyttään.

Ei, päinvastoin :) Tiedän läheisenikin velvollisuudentuntoisiksi ja ahkeriksi ihmisiksi.

Tylyys tekstissä oli herättelyä, ja tarkoitus saada aikaan jonkinlainen reaktio toimia. Tiedän myös, että tämä vastuullinen ja uuttera muurahainen on jo kääntynyt sisäänpäin, jolloin ei enää näe läheisiään. Jos viha mielipidettäni kohtaan saa aikaan sen, että henkilö avaa katseensa omalle perheelleen ja näkee heidät, tein tehtäväni :)

Toki myönnän, että asia on ollut läsnä arjessani jo lapsuudestani saakka ja se toistui uudestaan omassa kodissani niin se herättää myös omia tunteita pintaan.

Tiedätkö, jos joku muu lapsi saisi normaalin nuoruuden - mitä olisinkaan antanut siitä vuodesta, kun äiti oli työtön edellisen työnsä jälkeen: vaikka rahaa ei 90-luvun alussa ollut paljon isän työn varassa, äiti oli oma läsnäoleva itsensä ja kysyi, miten meni koulussa, oliko kivaa? Muutamia vuosia myöhemmin hän makasi sängyn pohjalla ja näin äitini itkevän, se kouraisee jostain niin syvältä, kun näkee äitinsä haurauden - olin ehkä 15 vuotias tuolloin.

Oman puolison kanssa olemme nousseet hiljaa nyt kaksi vuotta.. kaipaan ystäviäni ja nauramista.

Yritän siis vain herätellä ajattelemaan tätä puolta asiasta, koska en ole kuullut siitä puhuttavan. Jos viha kommenttiani kohtaan antaisi edes yhdelle lapselle ja nuorelle äidin tai isän takaisin riittävän ajoissa..

Vierailija kirjoitti:

Eihän kenenkään tietenkään pitäisi olla korvaamaton työelämässä enkä mitenkään luule olevani korvaamaton. On muitakin töitä kuin yksityisyrittäjät, jotka ovat "korvaamattomia". Olen korvaamaton siinä mielessä, että tiedän ettei tilalleni tulla palkkaamaan ketään lyhyeksi ajaksi jos lähden, koska meillä on muutenkin krooninen työvoimapula ja työ vaatii valtavan perehdytyksen ja erityisosaamista.

Ap

Mutta eihän tuo ole vähimmässäkään määrin sinun ongelmasi. Vaan pomosi. Jos et nosta pomon liksaa, et vaivaa päätäsi pomon ongelmilla.

Yksi vaihtoehto, jos olet oikeasti noin korvaamaton, on lyödä kantasi maahan, ilmoittaa mikä on se työmäärä minkä ehdit kohtuudella tehdä ja sen jälkeen teet vain sen. Piste. Sanot selvästi että joko teet sen määrän tai jäät ihan helvetin pitkälle saikulle. Toisin sanoen, kiristät.

Tietenkään pomosi eivät tee yhtään mitään työmäärän vähentämiseksi niin kauan, kun kuitenkin teet kaiken mitä pöydällesi laitetaan. Idiootti.

Ai niin, et sinä ole asiakkaillekaan mitään velkaa. Eivät ne ole kavereitasi. Teillä on bisnessuhde, joka perustuu molemminpuoliseen hyötymiseen. Jos jonkun asiakkaan asioiden hoitaminen alkaa sinua kuormittaa enemmän kuin hyödyttää(jos on vaikka liikaa asiakkaita), et ole mitenkään velvollinen jatkamaan sitä.

Minulla meni burn outista toipumiseen melkein kymmenen vuotta. Että ei kannata olla yhtä tyhmä.

Työkaverini oli samassa tilanteessa kuin ap. Pitkään ajatteli, että ei voi jäädä sairauslomalle, vaikka oli uupunut. Lopulta kroppa petti, tuli niin pahoja rytmihäiriöitä ja univaikeuksia, että joutui jäämään saikulle pariksi kuukaudeksi. Varsinaista sijaista ei löytynyt, mutta ne kaikista akuuteimmat jaettiin meille muille. Saikun jälkeen tehtiin muita järjestelyjä töihin. Eka kävi työterveyden psykologilla, siitä jatkui vissiin terapiassa.

Työkaveri näin jälkikäteen sanoi, että oli hyvä huomata, että maailma ei lopettanut pyörimistään hänen sairaslomallaan. Asiat hoituivat. Muutoksia tuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt kahden läheiseni palavan loppuun työssään ja heidän molempien harja oli tuo sama: korvaamattomuus.

Mutta arvaapa kuinka kävi, kun väsyivät ja joutuivat sairaslomalle? Löytyi tuuraaja

.. Ja mitä näille läheisilleni kävi? He itkivät, olivat masentuneita kauan, tunsivat itsensä epäonnistuneiksi ja tarpeettomiksi, eivät kokeneet olevansa hyviä äitejä (toinen oli omani), puolisoita (toinen on omani) ja ystäviä, koska eivät jaksaneet.

Sekä lapsuudessani että nykyisessä kodissani olen pitänyt huolta väsyneestä, itkenyt heidän kanssaan, hoitanut kaikki arjessa juoksevat asiat, koska he eivät kyenneet ja sivuuttanut omat tarpeeni, joten voin sanoa ihan täydestä sydämmestä - et väsy ja sairastu yksin!

Ota itsesi niskasta kiinni ja myönnä, että olet korvattavissa työelämässä, muttet läheisillesi.

Tiedätkö kuinka pahalta tuntui toistamiseen katsoa, kuinka läheinen ihminen elämässäsi arvottaa työnsä ennen perhettään ja koetat itse pitää kaiken kunnossa tsempaten toista Arkeen.

Tiedän, että te työhön palaneet suututte tästä, mutta sanon tämän vain herättääkseni ajatteleman muuta kuin työtänne - masennus on itsekäs sairaus! Herätkää rakastamaan läheisiämme, te ette ole meille korvattavissa. Haluamme saada vastarakkautta ja läsnäolonne sekä nauraa kanssanne, tehdä yhdessä asioita ja kutitellen suukotella teidät nauruun - kun olette masentuneita, olette saavuttamattomissa, ja miksi? Koska koitte olevanne korvaamattomia jossain muualla kuin meidän kanssamme.

Olet oikeassa, mutta on tuo silti aika tyly asenne. Ei kukaan masennu tai pala loppuun ilkeyttään.

Ei, vaan realistinen. Itse sairastuin masennukseen työn takia myös. En kyllä luullut olevani korvaamaton, mutta sinnittelin kiusaavassa työyhteisössä, koska kunnon ihmiset minun kasvatukseni mukaan tekevät niin. Miehenikin kannusti ottamaan loparit ja olemaan välittämättä karenssista, mutta en pystynyt, koska ajattelin että kunnon ihmiset vaan puree hammasta ja Kestää.

Havahduin vasta kun aloin oksennella työmatkalla julkisilla paikoilla. En saanut edes syötyä stressin takia, mutta oksensin sellaista koiramaista keltaista vaahtoa. Romahdin täydellisesti ja vauhtia sain hakea suljetulta.

Jokainen ihminen, joka syystä tai toisesta asettaa työn yksityiselämänsä edelle, on idiootti. Paitsi tietysti jos työ on se elämän suurin intohimo ja tärkeämpää kuin läheiset, kuten ehkä taiteilijoilla tai tutkijoilla voi olla.

Mutta minä kyllä salaa ajattelin, että jos annan periksi, minua ei enää rakasteta.

41 jatkaa vielä, että silloin kun uupumus on oikein pahana, on ihan tyypillistä ettei itse oikein näe ulospääsyä siitä tilanteesta (tiedän). Se ei ole oma syy vaan johtuu ihan niistä muutoksista, joita tuollainen kuormitus aiheuttaa aivoissa. Mikään ei tunnu mahdolliselta, kaikissa vaihtoehdoissa on kriittinen vika, ei näe mitään muuta kuin mustaa ja että nyt on pakko vaan itse sinnitellä kunnes saa jonkun sairaskohtauksen ja kärrätään ambulanssilla sairaalaan (tiedän).

Niin ei kuitenkaan ole eikä tarvitse olla! Tarvitset nyt jonkun kimmokkeen siihen, että uskallat hakeutua sairaslomalle. Siksi ehdotin tuota, että voitko ajatella irtisanoutuvasi sairasloman lopuksi, ettei sinun tarvitse huolehtia siitä tilanteesta jonka poissaolosi on aiheuttanut.

Sitten kun olet jonkun aikaa ollut sairaslomalla ja alkanut toipua, voit arvioida paremmin toimivilla aivoilla, että miltä se tilanne näyttääkään ja mitä vaihtoehtoja sinulla on.

Nyt mene työterveyteen ja kerro siellä. Jos teillä on Työterveyskoordinaattori tai työterveys sairaanhoitaja niin voit ensin ottaa yhteyttä heihin, jos lääkärille menoa et saa aikaiseksi.

Sitten saat 2 viikkoa sairauslomaa ja sitä jatketaan 2 vk- 1 kk jaksoissa. Kun olet ollut saikulla 2-3 kk pitää järjestää kolmikantapalaveri: työterveys, sinä ja työnantajan edustaja. Ei sinun ole välissä pakko palata töihin kun sanot itse, ettet jaksa.

Sitä ennen lääkäri kirjoittaa B-lausunnon työkyvystäsi. Palaverissa pohditaan, olisiko sinulle kevyempää työtä tarjolla. Ellei ole, älä vaan itse irtisanoudu vaan hae Kelan tai työeläkeyhtiösi kuntoutusta.

Pitää odottaa irtisanooko työnantaja, että et saisi 3 kk karenssia.

Itsellä ollut burn out: yhtenä aamuna ei vain kerta kaikkiaan enää pystynyt lähtemään töihin. Menin ”flunssaoireista” tt-lääkäriin joka onneksi tajusi todellisen tilanteeni. Saikuilla olin sitten 3 kk kunnes määräaikainen työsopimukseni päättyikin. En palannut koskaan vastaaviin töihin.

Tähän on olemassa äärimmäisen helppo testi. Ota lasillinen vettä ja paina sormi veteen ja vedä se pois. Jos veteen jäi sormesi muotoinen kolo, olet korvaamaton työntekijä.

Kiitos kaikille kommenteista. Yhden asian olen terapiassa aikanaan oppinut, jos joku asia herättää negatiivisen vastareaktion, esim tuo yhden kommentoijan kärkäs "ajattele läheisiäsikin"- kommentti, kannattaa pysähtyä miettimään miksi se herättää vastareaktion. Itsellä ainakin juuri siksi koska koen syyllisyyttä läheisteni ja perheeni puolesta. Olen ihan surkea läheinen koska olen niin poikki töistä ja poissaoleva. En usko kuolinvuoteellani katuvani liian vähäistä työntekoa, joten kyllähän aika olisi tehdä jotain.

Tuo taas joka kutsui minua idiootiksi koska teen kaikki ylimääräiset työt... Minulla oli pitkään se asenne etten tee mitään ylimääräistä (paitsi ihan alussa ne edellisen työntekijän rästit kun halusin näyttää että minut kannatti palkata), koska mikään ei muutu niin kauan kuin näin teen. Sain kuitenkin palautetta tästä ja tein muidenkin välttämättömiä hommia, koska minulle ei tarjottu vaihtoehtoa. Ajattelin että kyllä tämä yksi työ nyt menee.. Olen myös erittäin kovalla tahdolla sanonut useamman kerran esimiehelleni että nyt ei lisää homma, en selviä vanhoistakaan. Saan kuitenkin jatkuvasti hommia muiltakin kuin esimieheltä, meillä on useita eri työntekijöitä tiimissä. Tästä alkoi loppuun palamisen kierre, en sitä toki suunnitellut.

Tulin sokeaksi kaikelle, kunnes eräänä päivänä myös niin iloiset kollegani alkoivat yksi kerrallaan puhua uupumuksestaan ja irtisanomishaaveistaan. Se toimi herätyksenä. Sekä se että verenpaineeni oli 194/144, kun yleensä se on 100/70. Laski se sitten onneksi, mutta pelästyin. Luin asiasta, todennäköisesti mittaustulos oli virheellinen jatkuvien rytmihäiriöiden vuoksi. Ne loppuivat joululomalla ja unohdin koko asian. Nyt alkoivat taas, sekä muut oireet jotka toistaiseksi loppuvat aina kotona, väsymystä ja unettomuutta lukuunottamatta.

Kyllä näiden perusteella kävelen alkuviikolla lääkäriin, ellei jotain ihmettä tapahdu. Ehkä minun piti kuulla etten ole lusmu pska.

Ps. En ole lastensuojelussa töissä, mutta resurssien, vastuun ja alan turhauttavuuden osalta vastaavassa työssä.

Mulla on tiimissä työntekijä jolle ei todellakaan saa sijaista ja hänen poissaolonsa aiheuttaa suuret taloudelliset menetykset. Niinpä vain oli juuri tämä ihminen melkein koko viime vuoden saikulla burnoutin takia ja jotenkin siitä selvittiin, firma ei mennyt konkurssiin tämän yhden työntekijän poissaolon takia.

Burn outiin kuuluu olennaisest se, että kokee olevansa korvaamaton ja ettei voi mitenkään jäädä saikulle. Sinuna ap ajattelisin nyt ihan vaan itseäni. Pomo kyllä selviää pulasta kuin pulasta, mutta miten on oman selviämisesi kanssa?

Hienoa kuulla, tsemppiä sinne lääkäriin ja varsinkin sitä odotellessa!

En ehtinyt lukea ketjua, mutta kuulostaa tutulta! Oma neuvoni on, että sairasloman kautta uusiin töihin. Vaikka mitä luulisi, niin ihminen on korvaamaton ainoastaan omille läheisilleen. Tämän opin itse kantapään kautta. Töissä voi kuvitella olevansa tärkeä, mutta työnantaja korvaa toisella, eikä sitä "korvaamatonta" hetken päästä muisteta edes.

Tosiaan, pelasta itsesi, muuta et voi tehdä.

Itse omasta uupumuksestani olen huomannut kuitenkin sen, että ellei ole ihana ja keskusteleva työyhteisö, on pakko mennä sen tietyn rajan yli että voi päätyä muutokseen. Itsekin jo kiinnitin huomiota ensimmäisiinkin oireisiin, mutta kuten varmasti kaikki, ajattelin niiden menevän ohi tai kuuluvan sen hetkiseen tilanteeseen ikäänkuin eteen päin viejänä. Vasta oireiden pitkittyessä voi edes puhua burn outista, joten jos joku on niin onnekas että saa työtaakan minimiin jo ensimmäisestä rytmihäiriöstä niin hyvä, kaikkien kohdalla tilanne ei mene niin. On muutenkin helpompi tunnistaa burn out, jos sen on kerran kokenut. Jos olisin tiennyt mihin tämä kaikki aikanaan johtaa, olisin heti kovemmin puuttunut asioihin. Nyt vasta tietyn rajan ylittyessä, on minut pakotettu muutokseen. Ei ole helppoa loppuun palaneena. Samassa suhteessa kun oireilu lisääntyy, vähenee oma ymmärrys tilanteesta. Samassa suhteessa kun työmäärä lisääntyy, vähänee motivaatio ja työpanos. Kierre on valmis. Harmi että sama aika kun meni loppuun palamiseen, harvoin riittää kuitenkaan palautumiseen.

Minä menin sanomaan pomolle, että haluan virkavapaata tai irtisanoudun tai jään sairaslomalle. Sain virkavapaata jonka aloitin parin kuukauden päästä melkein-romahtamisestani.  Myöhemmin päädyin irtisanoutumaan. Olen saanut kiitosta esimieheltäni siitä, että hoidin exitin fiksusti. Ei tullut poltettua siltoja ja tarvittaessa voin päästä samaan työpaikkaan uudelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Minä menin sanomaan pomolle, että haluan virkavapaata tai irtisanoudun tai jään sairaslomalle. Sain virkavapaata jonka aloitin parin kuukauden päästä melkein-romahtamisestani.  Myöhemmin päädyin irtisanoutumaan. Olen saanut kiitosta esimieheltäni siitä, että hoidin exitin fiksusti. Ei tullut poltettua siltoja ja tarvittaessa voin päästä samaan työpaikkaan uudelleen. 

Toisin sanoen et kuormittanut firmaa taloudellisesti, kun otit sairastuttuasi sairausloman sijaan palkatonta vapaata?

Vierailija kirjoitti:

Minä menin sanomaan pomolle, että haluan virkavapaata tai irtisanoudun tai jään sairaslomalle. Sain virkavapaata jonka aloitin parin kuukauden päästä melkein-romahtamisestani.  Myöhemmin päädyin irtisanoutumaan. Olen saanut kiitosta esimieheltäni siitä, että hoidin exitin fiksusti. Ei tullut poltettua siltoja ja tarvittaessa voin päästä samaan työpaikkaan uudelleen. 

Onko sairauslomalle jääminen siltojen polttamista?

Eihän sairauslomalle jääminen uupumuksen vuoksi pitäisi olla siltojen polttamista, mutta liian usein sillä on kyllä hyvin paljon negatiivista vaikutusta urakehitykseen.

Loppuunpalamisesta voi mennä useita vuosia toipua. Osa ei toivu ikinä ennalleen tai täysipäiväiseen työhön lainkaan. Itse kolmannen burnoutin jälkeen olin vuoden yhtämittaa sairaslomalla ja sitten palasin töihin osa-aikasena. Enempää en ota töitä ennenkuin olen kokonaan terve. Saa nähdä milloin tapahtuu, vaikka yritänkin pitää itsestäni hyvää huolta.

Jää ap pois töistäsi vielä kuin voit, eikä vasta sitten, kun työnantaja tai keho pakottaa. Työnantajan ongelma on järjestellä työt. Sinun ongelmasi on oma terveytesi, joka pitäisi tulla elämäsi ykkösprioriteetiksi. Voimia.

Jää sairaslomalle ja etsi sen aikana uusi työ. Jos alan töitä ei löydy, niin sitten mitä vaan muuta, vaikka uudelleenkouluttautumaan.

Et ole mitään velkaa yritykselle. Työnantajasi tekee kylmää liiketoimintaa ja siihen kuuluu riski. Joskus riskit realisoituu ja avainhenkilöt sairastuu. Jos tällaisesta tilanteesta ei yritys selviä, se ei ole kannattavaa liiketoimintaa. Ei yrityskään ole sen puoleen sinulle velkaa, jos tulee yt niin sinut irtisanotaan eikä myöhemmin muistella mitään miten olet elämäsi uhrannut työnantajallesi. Siinä vaiheessa kaikki ne vuodet jotka olet uhrannut ja pinnistellyt on hukkaan heitettyä aikaa, valunut unohduksiin.

Tämä ajatus auttoi itseäni laittamaan asioita oikeaan mittakaavaan kun olin vastaavassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Eihän sairauslomalle jääminen uupumuksen vuoksi pitäisi olla siltojen polttamista, mutta liian usein sillä on kyllä hyvin paljon negatiivista vaikutusta urakehitykseen.

Niinhän se voi kyllä käytännössä olla. Jos taas ei jää sairauslomalle ja irtisanoutuu, niin uutta työtä hakiessa aukkoa CV:ssä ja irtisanoutumisen syytä ihmetellään/epäillään. Lisäksi työttömän statuksella voi työllistyminenkin olla vaikeampaa. On kyllä karua, jos työhön liittyvien syiden takia uupuu ja tämä todellisuus on sitten ihmistä vastassa. Uupuminen on usein suurelta osin organisaation syy, mutta yksilö kantaa siitä yksipuolisesti kaikki kohtuuttoman negatiiviset seuraukset.