Lue keskustelun säännöt.
Dokumentti: Marikan kuolema
31.03.2021 |
Oli koskettava, kaunis ja ahdistava. Ahdistavan kamalaa etenkin Marikan ja hänen miehensä jonkinlainen välirikko kuoleman lähestyessä kun toista olisi tarvinnut kaikkein eniten..
Kommentit (506)
Te jotka tykkäsitte tästä niin kannattaa katsoa areenasta myös Oikeus kuolla - dokkari. Kertoo parantumattomasti sairaista jotka eivät saa lähteä täältä aiemmin vaan pahimmassa tapauksesa kestämään kovat kivut.
Tässä Marikan dokkarissa jäi ahdistamaan nuo raskaat lopun ajan hengenvedot. Toivottavasti on jo niin läökitty tai muussa maailmassa ettei ole ihan kamalaa. En tiedä kuinka pitkään mahtoi kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni kuoli syöpään talvella sairastettuaan 1,5 vuotta. Oli 61 v. Hän kuoli kotiin, saattohoitovaihetta kesti vain kaksi viikkoa.
Ihan sairauden toteamisen jälkeen lähennyimme kovasti. Mutta sen jälkeen, hoitojen jatkuttua muutaman kuukauden minut yllättivät mieleeni nousseet kaunan ja katkeruuden tunteet. Kaikki selvittämättömät asiat, joita 40 vuoden aikana väistämättä kertyy, nousivat pintaan. Mies oli heikkona sytostaateista ja sulatteli mielessään väistämättömän kuoleman läheisyyttä, ei niitä avioasioita enää voinut ruveta siinä setvimään. Välillä hän tuntui ihan vieraalta ihmiseltä, kun ulkonäkökin muuttui, kun kaikki karvat silmäripsiä myöten lähtivät. Tämä vieraantumisvaihe kesti muutaman kuukauden, sitten se meni ohi.
Ja kun sairaus heti uusi ja uusi hoitokierros alkoi, sanoin miehelle, että nyt pidetään fyysisestä läheisyydestä huolta (en tarkoita nyt seksiä), koska se on lyhin tie toisen sisimpään. Katseen lisäksi. Näin teimme, ja lepäilimme paljon yhdessä, silloin kun pahoinvointia ei ollut.
MUTTA kuoleminen on silti yksinäistä työtä ja siitä Marikakin puhui, samoin Jörn Donner viimeisessä haastattelussaan. Tajusin koko ajan, että en voi ymmärtää, mitä mieheni päässä liikkuu hänen pohtiessaan elämänsä loppumista, koska toivoa ei ollut annettu, vain lisäaikaa muutamia kuukausia. Sitä tilannetta on terveen vaikea käsittää. Varmaan mahdoton. Siksi olin usein sanaton.
Ymmärrän tätä Marikan miestä. Hän ilmeisesti sanoi ne kiivaat sanat "sun kuolema on mun murheista pienin", uupuneena, varmaan harkitsematta eikä todellakaan tarkoittanut sitä. Hänen olemuksestaan näkyi, että ei ollut murheista pienin, hän kaipasi Marikaa ja olisi halunnut varmaan selvittää, palata läheisyyteen. Ja naisen kuoltua oli surullinen, ja varmaan sai ikuiset syyllisyydet siitä, mitä sanoi.
Kuolema on vakava juttu sekä kuolijan että omaisten kannalta, pitää toimia varovaisesti ja huolellisesti. Mitään ei voi sitten enää peruuttaa.
Pyytäisin, että joa joku kommentoi tätä, ei ottaisi osaa suruuni. Olen sen verran vanhaa sukupolvea, että en ota vakavasti tuntemattomien ihmisten osanottoja keskustelupalstalla. Kaikella kunnioituksella. Halusin vain tuoda esiin kokemuksen, josta ei puhuta tarpeeksi, eli parisuhteen häiriöt kuolemansairaan perheessä.
Kiitos tästä kirjoituksesta. Rehellistä, koeteltua ja koskettavaa tekstiä. Parasta, mitä olen ikinä täällä lukenut.
Rauhallista pääsiäistä!
Vierailija kirjoitti:
Te jotka tykkäsitte tästä niin kannattaa katsoa areenasta myös Oikeus kuolla - dokkari. Kertoo parantumattomasti sairaista jotka eivät saa lähteä täältä aiemmin vaan pahimmassa tapauksesa kestämään kovat kivut.
Tässä Marikan dokkarissa jäi ahdistamaan nuo raskaat lopun ajan hengenvedot. Toivottavasti on jo niin läökitty tai muussa maailmassa ettei ole ihan kamalaa. En tiedä kuinka pitkään mahtoi kestää.
Hengitys oli tosiaan raskasta ja katkonaista? Tuollaistako se sitten on? Tuntui että oli pitkä väli ennenkuin veti henkeä uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran hiukan puolustaisin miesystävää, että ensinnäkin eivät ehtineet kauaa olla yhdessä, kun diagnoosi tuli. Sitten hän joutui vielä dokumenttiin. Lopuksi hänen maineensa pilattiin, kysymättä yhtään, mikä sai hänet lausumaan loukkaavat sanat. Ja oliko se edes totta? Anteeksi vain, mutta mielestäni Marika oli aika narsistinen persoona. Voisitteko itse mennä dokumenttiin mukaan tuoreessa suhteessa? Mistä me tiedämme, miten vaikeaa miehellä oli?
Ei häntä mitenkään pakotettu dokumenttiin, varmasti on itse suostunut, kun on sinne päätynyt. Tietääkö kukaan kauanko Marika ja mies olivat yhdessä ennen sairastumista? Sormuksetkin näytti olevan nimettömissä, hämmentävää. Ja onhan se aika suhteellista mikä on lyhyt seurustelu, voihan esim. kaksi vuottakin olla jollekin lyhyt aika.
Niin ja saihan tuo mies puolustella sanomisiaan, kertoi olevansa helposti suuttuvaa tyyppiä jne. Mielestäni Marika vaikutti oikein ystävälliseltä ja aidolta ihmiseltä, töykeää kutsua häntä narsistiseksi. Mutta miesystävän käytös sai kyllä vihaiseksi Marikan puolesta. Tuollainen epäluotettava ja ilkeä mies, toivottavasti en törmää hänen kaltaisiin itse.
Ehkä mies ei ollut epäluotettava ja ilkeä. Tuo tilanne on niin ahdistava, että se saattaa saada sitä sivusta seuraavan ihmisen käyttäytymään noin. Varmasti näki dokumentin ennen sen esittämistä, mutta antoi olla sellaisenaan kuin sen silloin koki.
Ei tuollaista käytöstä oikeuteta sillä, että ahdisti toisen tilanne.
Ei kukaan tiedä miten ahdistukseen reagoi ennenkuin on itse siinä tilanteessa.
Mutta tilastoistakin näkee, että jos nainen sairastuu, mies yleensä nostaa kytkintä.
Kun mies sairastuu, nainen pysyy rinnalla loppuun asti.
Miehet ovat usein todella huonoja kestämään vastoinkäymisiä. Itsekin olen ollut naimisissa pakenijan kanssa. Ei hänestä ollut missään kohtaa tueksi. Minä tasoitin hänelle tietä kun hänen vanhempansa kuolivat, hän ei osallistunut edes äitini muistotilaisuuteen.
Tähän. Jos puolisoista nainen sairastuu vakavasti ja kroonisesti, mies yleensä häipyy terveen naisen huomaan. Jos mies sairastuu, nainen jää hoitamaan häntä ja hoitaa hautaan asti.
Eikä ole sattumaa, että miehet lähtevät lätkimään jos syntyy vammainen lapsi. Nainen hoitaa sen lapsen.
Miehet eivät kestä vajavaisuutta eikä sairauksia. Olin itse suhteessa yli 20 vuotta niinikään pakenijan kanssa. Mies ei pystynyt menemään sairaalaan katsomaan vakavasti sairasta isäänsä, se venkoilu oli jotain ihan uskomatonta. 50-vuotias ihminen ei voi mennä sairaalaan muka hajun vuoksi!!!
Meidän 17- ja 15-vuotiaat pojat pitivät pappaansa kädestä tuntikaupalla ja juttelivat hänelle.
Vanhuuden vaivoja potevan äitinsä kanssa mies ei pystynyt kommunikoimaan juuri mitenkään.
Meidän ero lähti liikkeelle siitä, kun mulla oli syöpäepäily. Mies hankki uuden suhteen tuloksia odotellessa. Sairaus oli kasvainsairaus mutta ei syöpä ja se hoidettiin, mutta meidän suhde meni rikki. Mies halusi kyllä korjata sen ja puolustautui sivusuhteen hankkimisesta sanomalla "mut kun olisithan sä voinu kuolla niin olisin sit jääny muuten yksin".
Viimeistään silloin tajusin, että tuo ihminen ei tule minua tai edes omia lapsiaan auttamaan missään kriisitilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Näitä dokumentteja kuolemasta näytetään Ylellä säännöllisin väliajoin, mutta en niitä kyllä viihteenä pidä. Katsoin Areenasta, mutta osan kelasin pikakelauksella kuten sen nukkeukkelin.
Jotenkin outoa oli, että naiskuoro hoilasi Ystävän laulua Marikalle loppuvaiheessa, vaikka Marika oli aiemmin sanonut, ettei halua kenenkään laulavan.
Todella surullista, ettei Marika voinut olla kotonaan, vaan joutui olemaan saattohoitokodissa pitkään, koska kotona ei saanut hoivaa. Tuli mieleen, että eikö hän olisi voinut saada avustajaa tai kotisairaanhoitajaa käymään tms. , jos mies oli päivät töissä, mutta kenenkään tilanteesta ei tietenkään voi tietää.
Marikan mies on saanut aika kovaa kritiikkiä täällä. Minun tuli jotenkin sääli miestä, jota Marika ei ottanut mukaan joulun viettoon ja joka ei päässyt katsomaan Marikaa enää loppuvaiheessa joulun jälkeen eikä Marika edes halunnut puhua hänelle. Mies oli sanonut Marikalle todella rumasti, mutta surullista, että Marika oli niin katkera miestä kohtaan loppuun asti eikä halunnut jutella eikä tavata. Olihan heillä varmasti tunteita toisiaan kohtaan, mutta vaikea ymmärtää, että Marika ikään kuin halusi kostaa, vaikka itse oli psykologi. Hyvin surullista oli myös se, että Marika joutui olemaan niin paljon yksin, koska niinhän hän sanoi.
Katsoin 24h -sarjasta jakson, jossa keuhkosyöpää sairastaneen 30-vuotiaan Viivin elämän loppuvaiheista Terhokodissa näytettiin lyhyt otos. Se oli hyvin koskettava ja järkyttävä mutta jotenkin rauhallinen kohta. Oli ihana nähdä, että Viivillä oli äiti ja aviomies rinnallaan. Tämän laulaja-lauluntekijä Viivi Orvaston tarina on todella traaginen ja järkyttävä. Mutta hänen ihana äänensä jäi elämään.
mikä kausi ja mones jakso? ei ainakaan 4. koska katsoin kauden äskettäin areenasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tykkään dokkareista ja itseasiassa minä, teini ja mies katsellaan niitä yhdessä usein, mutta tämä kys aihe ei oikein nappaa. Johtunee siitä, että olen itse elänyt kyseistä tilannetta, kun seurasin 4kymppisen äitini sairastumista ja lopulta kuolemaa ollessaan 47v.
En näe, että toisen sairastuminen ja kuolema sisältäisi minkäänlaista "viihdearvoa" niin, että sitä viitsisi ohjelmana katsoa.
Minua taas ohjelma kiinnosti kovasti, enkä kokenut sitä mitenkään viihteellisenä.
Oma mieheni kuoli syöpään 47 vuotiaana ja kokemus oli karu. En voi mitenkään ymmärtää ihmisiä, jotka hylkäävät elämänkumppaninsa hädän hetkellä. Tuntui niin pahalta Marikan puolesta.
Jos vieressä tuijottaa ylen kamera.... ymmärrän tyystin sen, että se homma ei lähde nk. sydämestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä dokumentti joka saa minut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että eutanasia tulisi halukkaille ehdottomasti laillistaa.
Mulle, mitä enemmän nähnyt kuolemaa lähipiirissä, eutanasian laillistaminen ei ole hyvä vaihtoehto. Koska sitä käytetään väärin, muut painostaisivat kuolevaa lähtemään ennen aikojaan.
Älä puhu täyttä potaskaa. Itse olen kuolemansairas. Ja pidän oikeutena päättää omasta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran hiukan puolustaisin miesystävää, että ensinnäkin eivät ehtineet kauaa olla yhdessä, kun diagnoosi tuli. Sitten hän joutui vielä dokumenttiin. Lopuksi hänen maineensa pilattiin, kysymättä yhtään, mikä sai hänet lausumaan loukkaavat sanat. Ja oliko se edes totta? Anteeksi vain, mutta mielestäni Marika oli aika narsistinen persoona. Voisitteko itse mennä dokumenttiin mukaan tuoreessa suhteessa? Mistä me tiedämme, miten vaikeaa miehellä oli?
Ei häntä mitenkään pakotettu dokumenttiin, varmasti on itse suostunut, kun on sinne päätynyt. Tietääkö kukaan kauanko Marika ja mies olivat yhdessä ennen sairastumista? Sormuksetkin näytti olevan nimettömissä, hämmentävää. Ja onhan se aika suhteellista mikä on lyhyt seurustelu, voihan esim. kaksi vuottakin olla jollekin lyhyt aika.
Niin ja saihan tuo mies puolustella sanomisiaan, kertoi olevansa helposti suuttuvaa tyyppiä jne. Mielestäni Marika vaikutti oikein ystävälliseltä ja aidolta ihmiseltä, töykeää kutsua häntä narsistiseksi. Mutta miesystävän käytös sai kyllä vihaiseksi Marikan puolesta. Tuollainen epäluotettava ja ilkeä mies, toivottavasti en törmää hänen kaltaisiin itse.
Ehkä mies ei ollut epäluotettava ja ilkeä. Tuo tilanne on niin ahdistava, että se saattaa saada sitä sivusta seuraavan ihmisen käyttäytymään noin. Varmasti näki dokumentin ennen sen esittämistä, mutta antoi olla sellaisenaan kuin sen silloin koki.
Ei tuollaista käytöstä oikeuteta sillä, että ahdisti toisen tilanne.
Ei kukaan tiedä miten ahdistukseen reagoi ennenkuin on itse siinä tilanteessa.
Mutta tilastoistakin näkee, että jos nainen sairastuu, mies yleensä nostaa kytkintä.
Kun mies sairastuu, nainen pysyy rinnalla loppuun asti.
Miehet ovat usein todella huonoja kestämään vastoinkäymisiä. Itsekin olen ollut naimisissa pakenijan kanssa. Ei hänestä ollut missään kohtaa tueksi. Minä tasoitin hänelle tietä kun hänen vanhempansa kuolivat, hän ei osallistunut edes äitini muistotilaisuuteen.
Tähän. Jos puolisoista nainen sairastuu vakavasti ja kroonisesti, mies yleensä häipyy terveen naisen huomaan. Jos mies sairastuu, nainen jää hoitamaan häntä ja hoitaa hautaan asti.
Eikä ole sattumaa, että miehet lähtevät lätkimään jos syntyy vammainen lapsi. Nainen hoitaa sen lapsen.
Miehet eivät kestä vajavaisuutta eikä sairauksia. Olin itse suhteessa yli 20 vuotta niinikään pakenijan kanssa. Mies ei pystynyt menemään sairaalaan katsomaan vakavasti sairasta isäänsä, se venkoilu oli jotain ihan uskomatonta. 50-vuotias ihminen ei voi mennä sairaalaan muka hajun vuoksi!!!
Meidän 17- ja 15-vuotiaat pojat pitivät pappaansa kädestä tuntikaupalla ja juttelivat hänelle.
Vanhuuden vaivoja potevan äitinsä kanssa mies ei pystynyt kommunikoimaan juuri mitenkään.
Meidän ero lähti liikkeelle siitä, kun mulla oli syöpäepäily. Mies hankki uuden suhteen tuloksia odotellessa. Sairaus oli kasvainsairaus mutta ei syöpä ja se hoidettiin, mutta meidän suhde meni rikki. Mies halusi kyllä korjata sen ja puolustautui sivusuhteen hankkimisesta sanomalla "mut kun olisithan sä voinu kuolla niin olisin sit jääny muuten yksin".
Viimeistään silloin tajusin, että tuo ihminen ei tule minua tai edes omia lapsiaan auttamaan missään kriisitilanteessa.
Apua miten keskenkasvuinen ja itsekäs mies! Et varmaan ole eroasi katunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tykkään dokkareista ja itseasiassa minä, teini ja mies katsellaan niitä yhdessä usein, mutta tämä kys aihe ei oikein nappaa. Johtunee siitä, että olen itse elänyt kyseistä tilannetta, kun seurasin 4kymppisen äitini sairastumista ja lopulta kuolemaa ollessaan 47v.
En näe, että toisen sairastuminen ja kuolema sisältäisi minkäänlaista "viihdearvoa" niin, että sitä viitsisi ohjelmana katsoa.Minua taas ohjelma kiinnosti kovasti, enkä kokenut sitä mitenkään viihteellisenä.
Oma mieheni kuoli syöpään 47 vuotiaana ja kokemus oli karu. En voi mitenkään ymmärtää ihmisiä, jotka hylkäävät elämänkumppaninsa hädän hetkellä. Tuntui niin pahalta Marikan puolesta.
Katsottiinko me edes samaa dokkaria. Itse Marika miehen hylkäsi, ei antanut lupaa vierailla saattokodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen verran hiukan puolustaisin miesystävää, että ensinnäkin eivät ehtineet kauaa olla yhdessä, kun diagnoosi tuli. Sitten hän joutui vielä dokumenttiin. Lopuksi hänen maineensa pilattiin, kysymättä yhtään, mikä sai hänet lausumaan loukkaavat sanat. Ja oliko se edes totta? Anteeksi vain, mutta mielestäni Marika oli aika narsistinen persoona. Voisitteko itse mennä dokumenttiin mukaan tuoreessa suhteessa? Mistä me tiedämme, miten vaikeaa miehellä oli?
Samanlaisia mietteitä jäi asiasta.
Oma isäni, suurten ikäluokkien mies, oli minulle todella vaikea isä. Mutta kun vanhemmilleni syntyi kehitysvammainen lapsi, hän kasvoi ja kehittyi ja on pitänyt lapsesta hyvää huolta koko ajan. Hän on nuorimpana lapsena saanut hyvän isän. Arvostukseni häntä kohtaan nousi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo vain ole esimerkissä mies.
Luin teidän jeremiaadinne läpi ja voin väittää olevani/ olleeni mies joka ei tuota esimerkkiä ole koskaan milläkään tapaa noudattanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin tuon dokumentin ja pidin siitä. Asia on itselleni ajankohtainen, koska äitini on tällä hetkellä saattohoidossa ja kuolee lähiaikoina. Tutkailin dokumenttia myös kuolemaan liittyvien käytänteiden kannalta. Jokaisella kuolevalla on oma tapansa käsitellä elämästä luopumista, kiinnostavaa oli nähdä Marikan tapa. Läheisille kuoleman odottaminen/pelkääminen on vaikeaa ja ristiriitaista. Toisaalta ei haluaisi luopua rakkaasta ihmisestä, mutta samaan aikaan toivoo, että läheisen ihmisen ei tarvitsisi kärsiä.
En ole vielä katsonut dokkaria, mutta voin samaistua viestiisi. Otan osaa, ymmärrän todella tunteesi!
Oma isäni kuoli 53-vuotiaana 3 vuotta (haima)syöpää sairastaessaan. Voin kertoa, että isän kuolema oli lopulta helpotus. Elin 3 vuotta puhelin vierelläni ja aina kun se soi, pelkäsin soittoa. Jokaista yhdessä vietettyä hetkeä siivetti järjetön suru siitä, että tämä voi olla viimeinen kerta. Isä puhui syövästä kyllä ja tunteistaan avoimesti, mutta halusi elää mahdollisimman normaalisti ilman, että koko ajan muistutetaan syövästä ja siitä, että hän kuolee. Hyvin harva haimasyöpään sairastunut siis paranee. Isälläkään ei ollut mahdollisuuksia.
Isäni oli asian kanssa sinut alkushokin jälkeen, mutta kyllä se hänellekin oli vaikeaa, ei varsinaisesti sairauden takia, vaan siitä, että aina vähän tuli toivoa, kun hoidot auttoivat ja syöpä pieneni, mutta sitten taas vietiin matto jalkojen alta, kun selvisi ettei voinut leikata tai liian pitkä tauko hoidoissa (kunnon vuoksi välillä joutui venyttämään hoitoa) sai syövän taas kasvamaan. Kunto sinänsä oli loppuun asti ok, mutta kun kunto lopulta romahti, nukahti isäni viidessä päivässä pois.
Äitimme oli omaishoitajana ja isä jaksoi toitottaa, että vaikka hän toivoo kuolevansa kotona, jos äiti ei jaksa, niin saa viedä sairaalaan. Ja kun kuolee, ei jää murehtimaan vaan jatkaa elämäänsä ja ottaa uuden ukon. Se oli niin isän tyylistä, että vieläkin naurattaa, vaikka lopulta kun uusi mukava mies tuli äidin elämään, suku repi pelihousut ja katkaisi välit äitiimme, vaikka asia meille lapsille oli enemmän kuin ok! :D
Me lapset oltiin niin paljon apuna kuin suinkin mahdollista ja lopulta isä nukahti omaan sänkyynsä käytyään ensin vielä pissalla, tokaisi vielä ennen kuin sanoi "nyt minä menen", että ei tartte eritteitä siivota. Sekin oli niin iskää ♥
Edellisiltana käytiin jokainen vielä katsomassa isää, siitä jäi hyvä mieli. Kun soitto tuli, että nyt isä meni, toki itketti, mutta kun menimme paikan päälle, ei se kuollut ruumis ollut enää isä. Tuli levollinen ja tyyni olo, että nyt se on kaikki ohi. Itkin enemmän kolme vuotta isän ollessa elossa kuin isän kuoleman jälkeen. Tiedän, että hänellä on nyt hyvä olla ja kuulen yhä sanat päässäni, että perään ei sitten volista.
Kiitos että halusit jakaa tämän. Tosi koskettavaa kuulla, ja näinhän se monesti on että lopulta kuolema on lähimmille helpotus, kun tietää ettei toisella ole enää kipuja. <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka tykkäsitte tästä niin kannattaa katsoa areenasta myös Oikeus kuolla - dokkari. Kertoo parantumattomasti sairaista jotka eivät saa lähteä täältä aiemmin vaan pahimmassa tapauksesa kestämään kovat kivut.
Tässä Marikan dokkarissa jäi ahdistamaan nuo raskaat lopun ajan hengenvedot. Toivottavasti on jo niin läökitty tai muussa maailmassa ettei ole ihan kamalaa. En tiedä kuinka pitkään mahtoi kestää.
Hengitys oli tosiaan raskasta ja katkonaista? Tuollaistako se sitten on? Tuntui että oli pitkä väli ennenkuin veti henkeä uudestaan.
Juurikin tuollaista se on. Monet omaiset säikähtävät kuolinprosessia, oireita voi lääkitä, mutta kuoleman prosessia ei. Moni ei tätä ymmärrä.
T. Saattohoito-osaston sh
Vierailija kirjoitti:
Näitä dokumentteja kuolemasta näytetään Ylellä säännöllisin väliajoin, mutta en niitä kyllä viihteenä pidä. Katsoin Areenasta, mutta osan kelasin pikakelauksella kuten sen nukkeukkelin.
Jotenkin outoa oli, että naiskuoro hoilasi Ystävän laulua Marikalle loppuvaiheessa, vaikka Marika oli aiemmin sanonut, ettei halua kenenkään laulavan.
Todella surullista, ettei Marika voinut olla kotonaan, vaan joutui olemaan saattohoitokodissa pitkään, koska kotona ei saanut hoivaa. Tuli mieleen, että eikö hän olisi voinut saada avustajaa tai kotisairaanhoitajaa käymään tms. , jos mies oli päivät töissä, mutta kenenkään tilanteesta ei tietenkään voi tietää.
Marikan mies on saanut aika kovaa kritiikkiä täällä. Minun tuli jotenkin sääli miestä, jota Marika ei ottanut mukaan joulun viettoon ja joka ei päässyt katsomaan Marikaa enää loppuvaiheessa joulun jälkeen eikä Marika edes halunnut puhua hänelle. Mies oli sanonut Marikalle todella rumasti, mutta surullista, että Marika oli niin katkera miestä kohtaan loppuun asti eikä halunnut jutella eikä tavata. Olihan heillä varmasti tunteita toisiaan kohtaan, mutta vaikea ymmärtää, että Marika ikään kuin halusi kostaa, vaikka itse oli psykologi. Hyvin surullista oli myös se, että Marika joutui olemaan niin paljon yksin, koska niinhän hän sanoi.
Katsoin 24h -sarjasta jakson, jossa keuhkosyöpää sairastaneen 30-vuotiaan Viivin elämän loppuvaiheista Terhokodissa näytettiin lyhyt otos. Se oli hyvin koskettava ja järkyttävä mutta jotenkin rauhallinen kohta. Oli ihana nähdä, että Viivillä oli äiti ja aviomies rinnallaan. Tämän laulaja-lauluntekijä Viivi Orvaston tarina on todella traaginen ja järkyttävä. Mutta hänen ihana äänensä jäi elämään.
Ei Marikan ja miehen koko suhdetta käyty ohjelmassa yksityiskohtaisesti läpi , onhan siinä saattanut olla monenlaisia sanomisia joista tuo yksi oli vaan ikään kuin" näyte".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä dokumentteja kuolemasta näytetään Ylellä säännöllisin väliajoin, mutta en niitä kyllä viihteenä pidä. Katsoin Areenasta, mutta osan kelasin pikakelauksella kuten sen nukkeukkelin.
Jotenkin outoa oli, että naiskuoro hoilasi Ystävän laulua Marikalle loppuvaiheessa, vaikka Marika oli aiemmin sanonut, ettei halua kenenkään laulavan.
Todella surullista, ettei Marika voinut olla kotonaan, vaan joutui olemaan saattohoitokodissa pitkään, koska kotona ei saanut hoivaa. Tuli mieleen, että eikö hän olisi voinut saada avustajaa tai kotisairaanhoitajaa käymään tms. , jos mies oli päivät töissä, mutta kenenkään tilanteesta ei tietenkään voi tietää.
Marikan mies on saanut aika kovaa kritiikkiä täällä. Minun tuli jotenkin sääli miestä, jota Marika ei ottanut mukaan joulun viettoon ja joka ei päässyt katsomaan Marikaa enää loppuvaiheessa joulun jälkeen eikä Marika edes halunnut puhua hänelle. Mies oli sanonut Marikalle todella rumasti, mutta surullista, että Marika oli niin katkera miestä kohtaan loppuun asti eikä halunnut jutella eikä tavata. Olihan heillä varmasti tunteita toisiaan kohtaan, mutta vaikea ymmärtää, että Marika ikään kuin halusi kostaa, vaikka itse oli psykologi. Hyvin surullista oli myös se, että Marika joutui olemaan niin paljon yksin, koska niinhän hän sanoi.
Katsoin 24h -sarjasta jakson, jossa keuhkosyöpää sairastaneen 30-vuotiaan Viivin elämän loppuvaiheista Terhokodissa näytettiin lyhyt otos. Se oli hyvin koskettava ja järkyttävä mutta jotenkin rauhallinen kohta. Oli ihana nähdä, että Viivillä oli äiti ja aviomies rinnallaan. Tämän laulaja-lauluntekijä Viivi Orvaston tarina on todella traaginen ja järkyttävä. Mutta hänen ihana äänensä jäi elämään.
Ei Marikan ja miehen koko suhdetta käyty ohjelmassa yksityiskohtaisesti läpi , onhan siinä saattanut olla monenlaisia sanomisia joista tuo yksi oli vaan ikään kuin" näyte".
Yhdentekevää. Tuollaiset sanat eivät saa kohdentua vaikeasti sairaaseen ihmiseen. Jokainen normaalilla aivokapasiteetilla varustettu sen ymmärtää. Kyllä ihminen on paska. Paskapaskapaskapaskapaska.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä dokumentteja kuolemasta näytetään Ylellä säännöllisin väliajoin, mutta en niitä kyllä viihteenä pidä. Katsoin Areenasta, mutta osan kelasin pikakelauksella kuten sen nukkeukkelin.
Jotenkin outoa oli, että naiskuoro hoilasi Ystävän laulua Marikalle loppuvaiheessa, vaikka Marika oli aiemmin sanonut, ettei halua kenenkään laulavan.
Todella surullista, ettei Marika voinut olla kotonaan, vaan joutui olemaan saattohoitokodissa pitkään, koska kotona ei saanut hoivaa. Tuli mieleen, että eikö hän olisi voinut saada avustajaa tai kotisairaanhoitajaa käymään tms. , jos mies oli päivät töissä, mutta kenenkään tilanteesta ei tietenkään voi tietää.
Marikan mies on saanut aika kovaa kritiikkiä täällä. Minun tuli jotenkin sääli miestä, jota Marika ei ottanut mukaan joulun viettoon ja joka ei päässyt katsomaan Marikaa enää loppuvaiheessa joulun jälkeen eikä Marika edes halunnut puhua hänelle. Mies oli sanonut Marikalle todella rumasti, mutta surullista, että Marika oli niin katkera miestä kohtaan loppuun asti eikä halunnut jutella eikä tavata. Olihan heillä varmasti tunteita toisiaan kohtaan, mutta vaikea ymmärtää, että Marika ikään kuin halusi kostaa, vaikka itse oli psykologi. Hyvin surullista oli myös se, että Marika joutui olemaan niin paljon yksin, koska niinhän hän sanoi.
Katsoin 24h -sarjasta jakson, jossa keuhkosyöpää sairastaneen 30-vuotiaan Viivin elämän loppuvaiheista Terhokodissa näytettiin lyhyt otos. Se oli hyvin koskettava ja järkyttävä mutta jotenkin rauhallinen kohta. Oli ihana nähdä, että Viivillä oli äiti ja aviomies rinnallaan. Tämän laulaja-lauluntekijä Viivi Orvaston tarina on todella traaginen ja järkyttävä. Mutta hänen ihana äänensä jäi elämään.
Ei Marikan ja miehen koko suhdetta käyty ohjelmassa yksityiskohtaisesti läpi , onhan siinä saattanut olla monenlaisia sanomisia joista tuo yksi oli vaan ikään kuin" näyte".
Yhdentekevää. Tuollaiset sanat eivät saa kohdentua vaikeasti sairaaseen ihmiseen. Jokainen normaalilla aivokapasiteetilla varustettu sen ymmärtää. Kyllä ihminen on paska. Paskapaskapaskapaskapaska.
Uusi suhde ei kestä yleensä toisen vakavaa sairastumista usein ja dokkarin perusteella Marikakin piti lapsiaan, veljeään ja ex-miestään tärkeimpinä. En siis puolustele miehen sanomisia, muttei me tiedetä koko heidän suhteensa molemminpuolisia asioita.
Siis ei toki tarvinnut hoitajaksi alkaa, vaan olisi vaan ollut toisen elämässä läsnä vaikeana hetkenä ja ollut laukomatta ilkeyksiä, ei minusta ole liikaa pyydetty. Tällaisesta itsekkäästä ja epäluotettavasta miehestä hiljaittain toipuneena kaikki sympatiat on kyllä Marikan puolella.