Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?

Pääsimme vuoron perään  käymään Helsingissä , jossa asuivat isäni veli ja hänen vaimonsa .

Kävimme siellä teattareissa ja mm. seuraamassa uuden vuoden vaihtumista Senaatintorilla .

Silloin oli Helsingin Suurkirkko , nykyinen Tuomiokirkko . 

Lisäksi saimme aina syntymäpäivä - ja joululahjaksi jokainen kirjan .

Autoon pääseminen.

Meillä ei ollut autoa ja pikkupojalle minkä tahansa auton kyytiin pääsy oli mieleenpainuva elämys. Vuoden 1996 Nissan Primera vuonna 2000 edusti kaikkein suurinta luksusta feikkipuupintoineen ja takapenkin käsinojineen. Pääsin kyytiin vain pari kertaa 5 vuotiaana mutta muistan koko auton hyvin tarkasti.

Luksusta oli se, että jotain asiaa ei tarvinnut valita periaatteella "halvin mahdollinen, muusta viis". Muistan ne hetket, kun pääsi esimerkiksi vaatekauppaan ilman, että oli isä mukana ja sai valita tietyn budjetin sisällä vaatteet, joista piti sen sijana, että olisi pitänyt ottaa halvin mahdollinen.

Olen siis aika vanha jo, siksi nämä voivat tuntua oudoilta nykyihmisestä. Ruokaan ne halutut mutta ei saadut asiat liittyy. Ystävien vanhemmilla oli kauppa ja he saivat syödä isosta korista pilaantumaan alkavia hedelmiä. Koskaan ei kukaan minulle tarjonnut niitä ottaa. Meillä oli rahaa vain perusruokaan, eli juuri herkut olivat harvinaisia. Hedelmät olivat liian kalliita, karkkia sai, kun kylään tulleet sukulaiset tarjosivat Sisu- tai Pectuskarkkiaskista yhden kerran tai ehkä kahdestikin.

Luultavasti 2 tai 3 kertaa kesässä saatiin ostaa jäätelöpuikko. Se oli kyllä taivaallisen hyvää herkkua.

Ei meillä nälkää nähty köyhyydestä huolimatta, ja 60-luvulla alkoi jo maan taloudellinen tilanne parantua. Kun menin oppikouluun, sain kouluruokaan rahaa joka aamu ja pakko on tunnustaa, että kuuluin siihen jengiin, joka käytti usein ruokarahansa lähikaupan munkkipossuun tai suklaapatukkaan.

Vieläkin hedelmät ovat suurta herkkuani, pakko on vähän rajoittaa niiden syöntiä nykyisinkin, ettei liho.

Kerran vuodessa matka sukulaisiin Tikkurilaan. Samalla reissulla käytiin aina keskustassa Valintatalossa. Pitkään luulin, että se on parasta, mitä Helsinki voi tarjota. 

Vihdoin ulkomaan lomamatkalle pääseminen ja ylipäätään lentokoneeseen. Monet alakeskiluokkaisen asuinalueemme perheet kävivät joka hiihtoloma ja kesän alku kreikassa tai kanarialla vaikka eivät olleet kovin rikkaita. 80-luvulla tämä.

Mennä ”etelään” oli pikkutytölle epämääräinen unelma. Sen jälkeen sitä rusketusrajojen ja feikkimerkkivaateiden missä neonilla useampia merkkejä ihmettelemistä.

Keltaisen jaffapullon puolitus pikkuveljen kanssa, kun oltiin molemmat leikattu osamme nurmikosta :D 

Hotellin aamupala, missä sai syödä niin paljon kuin jaksoi ja siellä oli jopa lämmintä ruokaa kuten nakkeja ja lihapullia.

Kaupan pulla missä oli hilloa oli luksusta, normaalisti syötiin "vain" kotona leivottua pullaa. Kai se ällömakea esanssimömmö maistui lapsen makusilmuissa sitten paremmalta.

Vierailija kirjoitti:

Luksusta oli se, että jotain asiaa ei tarvinnut valita periaatteella "halvin mahdollinen, muusta viis". Muistan ne hetket, kun pääsi esimerkiksi vaatekauppaan ilman, että oli isä mukana ja sai valita tietyn budjetin sisällä vaatteet, joista piti sen sijana, että olisi pitänyt ottaa halvin mahdollinen.

Tuttua! Kerran minulle ostettiin kevätalesta joku hirveä toppa-asu, jonka sai halvalla. Seuraavana talvena naureskelin tyytyväisenä, kun vaatteet olivat käyneet liian pieniksi. 

Mulle luksusta: uusi vaate, josta pidin. Kerran sain joululahjaksi kummeilta vihreän college-paidan, jossa luki Chicago ja sen jälkeen odotin jouluksi aina mukavaa vaatelahjaa, kenkiä tai puseroita. Toivoin että joku sukulainen olisi hoksannut, että tarvitsen niitä, itsehän ei tällaista olisi voinut ääneen sanoa.

Serkkujen luona kesällä luin aina vuoden aikana tulleet Nakke Nakuttajat. Meille ei tilattu mitään lehtiä. 

Kerran käytiin isommalla paikkakunnalla koko päivän kestävällä kauppakierroksella ja vaateostoksilla. Se oli tosiaan jotain aivan poikkeuksellista eikä sitä tapahtunut kuin tuon ainoan kerran. Jäi kyllä mieleeni.

Kun joskus harvoin pääsi bussilla tai peräti auton kyydissä jonnekin.

Joka h**tin paikkaan piti aina kävellä tai pyöräillä, säässä kuin säässä. Jonkin aikaa meillä oli auto, mutta isä ei ollut ajokunnossa ja äidillä ei ollut korttia. Bussi oli liian kallis.

Omia lapsiani kuskaan mielelläni.

Sodanjälkeen syntyneenä elämä oli suurperheessä köyhää.

tähtihetkiä;

-jäätelöä noin kerran kesällä

-naapurilta (usein luvattakin) lainattu polkupyörä

-uudet kangaskengät kevätjuhlissa

Juusto. Jos jossain sain, niin nautin ja ihmettelin kovin.

Vain kerran viikossa sai saunan jälkeen limsaa. Ja se pieni pullo piti jakaa tasan meidän 3 lapsen kanssa.

Tämä jäänyt elävästi mieleen.

Kauan sitten luksusta oli makkara leivän päällä, ja voikerros pullan päällä.

Rutiköyhiä oltiin, juu.

Vaniljajäätelö pehmenevässa vohvelitötterössa - kauppias haki sen pihanperällä olevasta ulkovarastosta. Sunnuntaipäivänjuhlaa ja unohtumaton makuelämys!!!

Keltainen Jaffa pullo lauantaisin saunan jälkeen.Äidin tekemä kanaviillokki.

Vierailija kirjoitti:

Vain kerran viikossa sai saunan jälkeen limsaa. Ja se pieni pullo piti jakaa tasan meidän 3 lapsen kanssa.

Tämä jäänyt elävästi mieleen.

Meille taas ei osteta koskaan limsaa ihan terveyssyistä. Pelkkiä tyhjiä kaloreja ja lisäaineita. Samalla hinnalla saa laadukasta täysmehua. Ehkä lapset sitten aikanaan kirjoittavat asiasta tällaiseen ketjuun. :)

Jätski. Etenkin jos ostettiin vaniljakasvirasvajäätelön (5,90 mk litran paketti) sijaan herkkutriopaketti.