Lue keskustelun säännöt.
Ihastuitko kumppaniisi?
Tunsitko ihastusta ja lentelikö vatsassasi perhosia suhteen alussa? Vai aloititko suhteen ilman ihastumisen tunnetta? Itse ihastun tosi harvoin ja miehet, joihin olen ollut ihastunut, eivät ole olleet ihastuneita minuun. Vastaavasti en ole itse tuntenut ihastusta miehiin, jotka ovat olleet minusta kiinnostuneita. Edellisessä parisuhteessa en ollut ihastunut mieheeni, mutta välitin hänestä paljon. Nyt mietin, että kannattaako sitä jäädä odottelemaan ihastumisen tunnetta vai aloittaa vaan suhde ilman ihastumisen tunnetta. Hyviä miehiä on tullut vastaan, mutta tunteita ei ole syntynyt. Tunteita kun ei voi pakottaa, vaikka kuinka haluaisi. Ei sekään tuntuisi reilulta, että aloitan suhteen miehen kanssa, johon en ole ihastunut ja oikeasti tunnen ihastusta johonkin toiseen mieheen, jota en voi saada. On tämä elämä vaikeaa.
Kommentit (108)
Ihastuin heti nykyiseen kumppaniin. Olen ollut pitkässä suhteessa myös sellaisen miehen kanssa, johon en heti ihastunut, mutta luulenpa, että se karahti karille osittain juuri siksi, tuntui jotenkin että jos sitä kipinää ei ihan hirveästi alun perinkään ollut, niin miksi nähdä vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ihastunut. En muista milloin olisin ollut ihastunut. Olen kiintynyt nykyiseen kumppaniin, jonka kanssa on oltu 10 vuotta. Olen enemmän "tyytyjä" -tyyppinen, kun unelmamiehen kanssa suhde ei toimisi. Nyt se toimii ja se kelpaa. Oh, kuulostaa kalsealta ja tyhjältä.
Vierailija kirjoitti:
Minä ajauduin parisuhteeseen miehen kanssa, johon en juuri tuntenut vetoa. Toinen taas rakastui ja hullaantui minusta täysin.
Nyt on sellainen tilanne, että tuntuu vaikealta jättää toista kun en halua, että maailmansa romahtaa ja toisaalta myös välitän hänestä. Mutta ainakin omalla kohdallani jos rupean suhteeseen tyypin kanssa, johon en hullaannu, myöhemmin rupeaa suorastaan ällöttämään. Ei enää ikinä.
Minulla on tuo sama, että ilman ihastumisen tunnetta se ihan ok tyyppi alkaa lopulta ällöttämään ja ärsyttämään. Pari kertaa olen tämän joutunut toteamaan, ikinä enää en edes yritä.
Voi kyllä, ihastuin heti alussa ihan järkyttävällä tavalla!
Olin ennen häntä neljä vuotta suhteessa miehen kanssa keneen en ollut ihastunut. En ymmärrä miksi, kenties itsellä oli heikko itsetunto ja kun joku mut halusi, niin hyppäsin mukaan vaan. Suhde oli enemmän kaverillinen ja lopulta fyysinen läheisyys tuntui mulle ajatuksena vastenmieliseltä. Nyt tämän nykyisen kanssa olen ollut tuplasti kauemmin ja edelleen on vaikeaa pitää käsiään omalla puolella 😍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kysymystä.
Miten voisin olla suhteessa ilman ihastusta...? Me etkö sinä parisuhteeseen kenen tahansa vastaantulijan kanssa, joka tuntuu ok-tyypiltä?
Voisko joku vastata kysymykseeni?
Ihan oikeasti ihmettelen, että kelpaako teille parisuhteeseen kuka tahansa, joka näyttää ja vaikuttaa fiksulta ja mukavalta?
Ei kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä näitä ihmisiä, jotka sanoo että se on joko tai. Että joko on ihastunut tai ei ole. Itse ajattelen, että ihminen voi tuntea johonkin seksuaalista vetoa ilman varsinaisia ihastumisen tunteita. Miten muuten seksisuhteet toimisivat? Toisaalta ihminen voi tuntea välittämistä ja rakkautta toiseen ilman valtavaa himoa ja halua. Kyllä ihastumistakin on minusta erintasoista. On sellaista pientä lämmön tunnetta rinnassa ja sitten sellaista tajunnanräjäyttävää vetoa toiseen ihmiseen ja kaikkea siltä väliltä.
No kyllä ja ei. On itseasiassa aika paljon ihmisiä, käsittääkseni enimmäkseen naisia, jotka eivät tunne seksuaalista himoa ilman ihastusta tai tuntevat sitä äärimmäisen harvoin. Sitten on näitä, jotka voivat tuntea romanttista ihastusta ilman seksuaalista halua, mutta ei tämäkään päde kaikkiin. Väitän, että miehillä tämä taas on harvinaisempaa.
Ja sekä sitä ihastumista että seksuaalista halua on toki eri asteista, mutta kaikille ei riitä se että sitä on pikkuruisen olemassa. Itse olen kantapään kautta todennut, että minulle on olemassa käsitteet riittävän vahva ihastuminen ja riittävän vahva seksuaalinen vetovoima. Ja näitä todellakin joko on tai ei ole. Heikompi tunne kuihtuu nopeasti ja vaihtuu ajan kanssa vastenmielisyyteen, vahvempi säilyy vuodesta toiseen ainakin siellä taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Vieraiìlija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä: monet, etenkin vähän traumartisoituneet ihmiset kokevat voimakasta kemiaa ihmisiin jotka eivät ole heille hyväksi. Jos huomaa tällaisen kuvion omassa elämässään, kannattaa pyrkiä kauemmas niistä tyypeistä jotka saavat sydämen hakkaamaan ja etsiä enemmän niitä jotka saavat hymyn kasvoille. :)
Helpommin sanottu kuin tehty. Sellaista tyyppiä ei olekaan joka saisi hymyilemään jos ei sydän hakkaa ja pikkarit ole märkänä. Käytännössä pitäisi tyytyä johonkin joka hetken päästä vituttaisi. Mieluiten on sinkku kuin hankkii jonkun tyytymiskohteen josta eroamista miettii aamusta iltaan.
No aikamoista jos nuo on vaihtoehdot! Itselläni ainakin on ne välimaaston tyypit, joiden kanssa kemia ei ole täysi kymppi vaan esimerkiksi 8. Se riittää hyvin jos sen kanssa saa sitten muita hyviä ominaisuuksia, kuten esim työssäkäyvän ja raittiin puolison joka haluaa elämältä samoja asioita kuin minä. Kai tämä palaa siihen kysymykseen, mitä kukin parisuhteesta hakee. Itse haen ehkä sitten turvallisuutta. Ei ala vituttaa.
Minä koen samaa ongelmaa ap:n kanssa eli nuo todellakin ovat ne vaihtoehdot. Joko pikkarit kastuvat tai ne eivät kastu. Välimaastoa ei ole.
Minä olen nyt suhteessa miehen kanssa, joka on minuun ihan hullaantunut. Olen minäkin hullaantunut mutta valitettavasti ihan toiseen mieheen, joka taas ei minua halua.
En osaa vastata mitään ap:lle. Olen nelikymppinen nainen ja vaikka en ole koskaan (onnekseni) lapsia halunnut, olisin halunnut rakkauteen ja intohimoon perustuvan parisuhteen edes joskus elämässäni. Näin ei ole koskaan ollut enkä tiedä, mikä on vikana koska olen kaunis, hoikka, koulutettu ja kiva nainen. Ottajia olisi ollut vaikka kuinka paljon mutta ei koskaan omien ihastusteni taholta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihastuin ekana iltana, mutta toinen tapaamiskerta oli jotenkin pettymys. Siitä arvoin viikkokausia huvittaako jatkaa edes tapailua. Lopulta yhtenä iltana ikäänkuin vain päätin antaa jutulle mahdollisuuden, ja ihastus ja rakastuminen roihahti siitä hyvin nopeasti. Oli jopa vaihe jossa minä olin sen ihastuneempi ja hän puolestaan arpoi jatkoa. Nyt tästä on vuosia ja meillä on sormukset, talot ja lapset yhdessä.
Mutta tämä ei ollut puolustuspuhe niille jotka väheksyvät alkuhuuman merkitystä. Minähän ihastuin ensimmäisenä iltana ja meillä oli heti silloin sekä myös tuona epävarmuusaikana seksiä. Ei tämä ole sellaisen parin tarina jolla ei ole ollut kemiaa, vaan sellaisen jossa toinen osapuoli ei ole aluksi uskaltanut heittäytyä täysillä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vieraiìlija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä: monet, etenkin vähän traumartisoituneet ihmiset kokevat voimakasta kemiaa ihmisiin jotka eivät ole heille hyväksi. Jos huomaa tällaisen kuvion omassa elämässään, kannattaa pyrkiä kauemmas niistä tyypeistä jotka saavat sydämen hakkaamaan ja etsiä enemmän niitä jotka saavat hymyn kasvoille. :)
Helpommin sanottu kuin tehty. Sellaista tyyppiä ei olekaan joka saisi hymyilemään jos ei sydän hakkaa ja pikkarit ole märkänä. Käytännössä pitäisi tyytyä johonkin joka hetken päästä vituttaisi. Mieluiten on sinkku kuin hankkii jonkun tyytymiskohteen josta eroamista miettii aamusta iltaan.
No aikamoista jos nuo on vaihtoehdot! Itselläni ainakin on ne välimaaston tyypit, joiden kanssa kemia ei ole täysi kymppi vaan esimerkiksi 8. Se riittää hyvin jos sen kanssa saa sitten muita hyviä ominaisuuksia, kuten esim työssäkäyvän ja raittiin puolison joka haluaa elämältä samoja asioita kuin minä. Kai tämä palaa siihen kysymykseen, mitä kukin parisuhteesta hakee. Itse haen ehkä sitten turvallisuutta. Ei ala vituttaa.
Miksi se voimakkaammin viehättävä olisi jotenkin vähemmän turvallinen? Itse en ole koskaan ihastunut mihinkään juoppoihin, narkkeihin, rikollisiin, pettäjiin jne. Ainut ongelmani oli vuosia se, ettei ihastukset osu yksiin. Mutta kyllä ne vahvimpien tunteidenkin kohteet oli aina fiksuja, mukavia, työssäkäyviä ja päihteettömiä tai korkeintaan alkoholin kohtuukäyttäjiä. Siksi minä niihin ihastuinkin, että ne olivat (hyvän ulkonäön lisäksi) oikeastaan joka tavalla ihan hiton hyviä tyyppejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, olen ihastunut ja sitten rakastunut molempiin miehiin joiden kanssa olen elämäni aikana ollut. Edelleen 20 vuoden jälkeen tunnen niitä tunteita miestäni kohtaan vaikka suhde ei täydellinen olekaan.
En ole tuntenut ihastumisen tunnetta kuin ehkä paria miestä kohtaan jotka olen tuntenut, mutta en ole ryhtynyt suhteeseen, enkä tiedä onko nämä miehet tunteneet mitään minua kohtaan.
En ikinä kuuna kullan valkeana ryhtyisi parisuhteeseen miehen kanssa joka ei saa ns. viisaria värähtämään. Parempi yksinkin. Parisuhteessa kuitenkin joutuu käymään läpi myös negatiivisia tunteita joilta säästyy kun jättää väliin suhteet joissa ei ole mitään kunnon tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Onko parempi odotella ja olla pahimmassa tapauksessa koko elämä yksin? Vai tyytyä vain johonkin? Jakaa läheisyyttä ja kumppanuutta, vaikka kipinät ei sinkoile.. Hmmm
Kyllä jokainen joskus kohtaa jonkun jonka kanssa kipinät lentää, jos vaan on sille avoimena. Mutta jos menee parisuhteeseen väärän ihmisen kanssa ne oikeat menee ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutkitustihan tyytyväisyys parisuhteeseen parin avioliittovuoden jälkeen on samalla tasolla rakkausavioliitoissa kuin järjestetyissä avioliitoissa.
Järjestetyt avioliitot on eri asia kuin tyytymissuhteet. Järjestetyissä avioliitoissa on mietitty kuka sopii yhteen kenen kanssa ja niissä on sen takia mahdollisuus myös rakkauden kehittymiselle. Jos on tyytynyt johonkin niin ei siinä yleensä ole mitään mahdollisuutta rakkaudelle, siis parisuhderakkaudelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko parempi odotella ja olla pahimmassa tapauksessa koko elämä yksin? Vai tyytyä vain johonkin? Jakaa läheisyyttä ja kumppanuutta, vaikka kipinät ei sinkoile.. Hmmm
Kyllä jokainen joskus kohtaa jonkun jonka kanssa kipinät lentää, jos vaan on sille avoimena. Mutta jos menee parisuhteeseen väärän ihmisen kanssa ne oikeat menee ohi.
Sanotko näin myös 45-vuotiaalle naiselle, joka ei ole koskaan seurustellut rakastamansa miehen kanssa? En ole ”saanut” yhtäkään harvoista ihastuksieni kohteista kumppaniksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aseksuaali joten en ole koskaan ihastunut kehenkään. Aviomieheni tavattuani meistä tuli parhaita ystäviä. Halusin perheen ja elinikäisen kumppanuuden joten menimme naimisiin ja rakastan häntä vaikken haluakaan seksuaalisesti enkä koe perhosia. En kadu.
Omalla kohdalla todella vieras ajatus että suhde pääsisi jotenkin edes alkamaan ilman ihastumista. Miksi? Ensin ihastuin, flirttailin ja oltiin ystäviä vuosi, toisen ihastus kasvoi, sovittiin seurustelusta, seurusteltiin pari vuotta, muutettiin yhteen ja nyt suhdetta takana 16 vuotta.
En ihastunut. Pidin miehestä kyllä kovasti heti alusta pitäen. Kiintymys ja kunnioitus alkoi rakentua varhain, mutta varsinaista ihastumisen tunnetta ei tullut enkä ole sellaista kaivannut. Syvä kumppanuus on meillä se juttu. Nykyään olemme naimisissa ja kovin olemme onnellisia puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko parempi odotella ja olla pahimmassa tapauksessa koko elämä yksin? Vai tyytyä vain johonkin? Jakaa läheisyyttä ja kumppanuutta, vaikka kipinät ei sinkoile.. Hmmm
Kyllä jokainen joskus kohtaa jonkun jonka kanssa kipinät lentää, jos vaan on sille avoimena. Mutta jos menee parisuhteeseen väärän ihmisen kanssa ne oikeat menee ohi.
Se että kipinät lentää ei ole välttämättä hyvä asia ollenkaan. Jos on intohimoa rakkaudessa, niin usein myös riidassa. Tällaiset suhteet voi olla hyvin turvattomia kun tunnetta on niin vähän liiankin kanssa.
Suhteet tällaisten kipinä-ihmisten kanssa ovat olleet ainakin mulle täysin vääriä. Ensimmäistä kertaa tuntuu oikealta ja oikeasti turvalliselta suhteessa, kun kiintymys ei olekaan lähtenyt liikenteeseen henkisen ja fyysisen intohimon aallolta. Joku sanoo että olen nykyisessä suhteessani tyytynyt. Oma kokemukseni on, että en ole koskaan ollut paremmassa suhteessa kuin nyt, joka tosiaan ei ole koskaan kipinöitä sisältänyt.
Ihmiset ovat niin erilaisia, ja tarkoittavat samoilla sanoilla erilaisia asioita. Niin moni asia merkitsee. Eräs ystäväni hullaantui nuorena aina ns. pahoihin poikiin. Itse katsoin vierestä ihmetellen, että miten ihmeessä tuollainen täysin läpinäkyvä p****npuhuminen ja tarkoituksellinen tylyttäminen voi kenenkään vedota. Mutta kyllä se jotkut sytyttää.
Itselleni hullaantuminen on vaikeaa, varmaan mahdotonta. Mutta kyllä jotkut miehet vetoavat, jotkut eivät. Älykkyys, keskustelukyky ja oikeanlainen tuoksu (minulle se on se kemia) sytyttävät. Ihminen pitää tavata, jotta tietää tulisiko jutusta oikeasti jotain.
Minulla ja miehelläni klikkasi heti kun tavattiin. Oltiin myös nuoria, sinkkuja ja haku päällä. Joten aika nopeasti mentiin yhteen. Silti siinä oli monenlaista vaikeuttakin, ja olin hyvin tietoinen kaikista niistä tavoista, joilla mies EI ollut unelmamieheni. Toisaalta tajusin, että sitä täydellistä unelmamiestä ei ehkä ikinä löydy.
Tärkeintä oli tunne siitä, että miehelle voin oikeasti sanoa mitä ajattelen, ja hän ymmärtää. Ja se tuoksu. Eli en hullaantunut, mutta ei mies ollut minulle kuin kuka tahansa ihan ok mies.
Vierailija kirjoitti:
En ihastunut. Pid8in miehestä kyllä kovasti heti alusta pitäen. Kiintymys ja kunnioitus alkoi rakentua varhain, mutta varsinaista ihastumisen tunnetta ei tullut enkä ole sellaista kaivannut. Syvä kumppanuus on meillä se juttu. Nykyään olemme naimisissa ja kovin olemme onnellisia puolin ja toisin.
Näissä jää miettimään, että millaista on seksi, jos ei toiseen ole lainkaan ihastunut. En haluaisi kokea moista. Sinällään en tuomitse järkiavioliittoja, ei vain sovi mulle.
En ole hakenut suurta tunteiden räiskyntää, mutta vähintään pientä ihastusta ja vetovoimaa täytyy olla. Itsellä on tapana ihastua vain enemmän, kun tutustun ihmiseen paremmin.
En ollut mitenkään älyttömän ihastunut alussa. Meni ehkä 3kk, että ihastuin kunnolla ja sitten rakastuinkin nopeasti. Alusta asti oli hyvä olla yhdessä ja seksi oli tosi hyvää, mutta sitä kovaa ihastumista ei tullut. Totta kai kiinnostus oli, enhän muuten olisi jatkanut suhdetta. Rakastan miestäni todella paljon. Seksi on edelleen tosi hyvää ja pussaillaan ja halaillaan paljon. Meillä on tosi hauskaa yhdessä. Olen tyytyväinen etten lopettanut hommaa siihen kun sitä mielipuolista ihastumista ei tullut.