Lue keskustelun säännöt.
Ihastuitko kumppaniisi?
Tunsitko ihastusta ja lentelikö vatsassasi perhosia suhteen alussa? Vai aloititko suhteen ilman ihastumisen tunnetta? Itse ihastun tosi harvoin ja miehet, joihin olen ollut ihastunut, eivät ole olleet ihastuneita minuun. Vastaavasti en ole itse tuntenut ihastusta miehiin, jotka ovat olleet minusta kiinnostuneita. Edellisessä parisuhteessa en ollut ihastunut mieheeni, mutta välitin hänestä paljon. Nyt mietin, että kannattaako sitä jäädä odottelemaan ihastumisen tunnetta vai aloittaa vaan suhde ilman ihastumisen tunnetta. Hyviä miehiä on tullut vastaan, mutta tunteita ei ole syntynyt. Tunteita kun ei voi pakottaa, vaikka kuinka haluaisi. Ei sekään tuntuisi reilulta, että aloitan suhteen miehen kanssa, johon en ole ihastunut ja oikeasti tunnen ihastusta johonkin toiseen mieheen, jota en voi saada. On tämä elämä vaikeaa.
Kommentit (108)
Ihastuin. Oli onneksemme molemminpuolista. 20 vuotta yhdessä. Nykyisin suhde on levollista rakkautta, jakamista ja ystävyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä: monet, etenkin vähän traumartisoituneet ihmiset kokevat voimakasta kemiaa ihmisiin jotka eivät ole heille hyväksi. Jos huomaa tällaisen kuvion omassa elämässään, kannattaa pyrkiä kauemmas niistä tyypeistä jotka saavat sydämen hakkaamaan ja etsiä enemmän niitä jotka saavat hymyn kasvoille. :)
Helpommin sanottu kuin tehty. Sellaista tyyppiä ei olekaan joka saisi hymyilemään jos ei sydän hakkaa ja pikkarit ole märkänä. Käytännössä pitäisi tyytyä johonkin joka hetken päästä vituttaisi. Mieluiten on sinkku kuin hankkii jonkun tyytymiskohteen josta eroamista miettii aamusta iltaan.
En suhteen alussa. Ihastun melko usein kohdatessani sopivan ja kiinnostavan miehen, tutustun kiinnostaviin miehiin melko ongelmitta tikusta-asiaa-taktiikalla. Rakastunut olen kuitenkin vain kahdesti. Mieheni tapasin vain muutama päivä sen jälkeen kun olimme taas ensirakkauteni kanssa töpeksineet suhteemme ja eronneet. Miehelläni ja minulla oli ystäviä, jotka olivat ystäviä keskenään ja näin hän siis osui maisemiin. Mies ihastui ja rakastui nopeasti, itse en heti alussa tuntenut häneen kovin suuria tunteita vaikka kuitenkin positiivisia, hän oli aika mahtava eikä ollut mitään sitä vastaankaan, että vietimme aikaa yhdessä. Niin hän sitten aika pian halusi sitoutua eikä minulla edelleenkään ollut mitään sitä vastaan koska häneen jos johonkin pystyin luottamaan ja olimme hyvin samanlaisia. Suhteen ensimmäiset vuodet olivat osaltani kiintymystä ja saimme lapsetkin yhdessä ja rakennettiin elämää yhdessä. Jossain vaiheessa unelmien käydessä todeksi aloin näkemään mieheni vähän eri valossa ja ihailla häntä, ihastuin asteittain. Varsinaista herkkää rakastumista ei tullut vaan nyt on jatkuvasti sellainen onnellisen tyytyväinen olo hänen kanssaan. Kai olisi ollut kiva kokea alkuhuuma yhdessä eri tavalla, luulen että niin olisi käynyt jos olisimme tavanneet eri aikaan. Siitä rakastumisesta ei vuosien jälkeen olisi mitään jäljellä näin vuosien jälkeen kuitenkaan ja ehkä koko suhde olisi kaatunut paljon aiemmin särkyneisiin sydämiin, kun on niin herkkää rakastuminen. En ottaisi näin todesta enää yhtäkään miestä kun ei tosiaan voi uutta elämää enää aloittaa ja jakaa yhtä onnistuneesti.
Vieraiìlija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä: monet, etenkin vähän traumartisoituneet ihmiset kokevat voimakasta kemiaa ihmisiin jotka eivät ole heille hyväksi. Jos huomaa tällaisen kuvion omassa elämässään, kannattaa pyrkiä kauemmas niistä tyypeistä jotka saavat sydämen hakkaamaan ja etsiä enemmän niitä jotka saavat hymyn kasvoille. :)
Helpommin sanottu kuin tehty. Sellaista tyyppiä ei olekaan joka saisi hymyilemään jos ei sydän hakkaa ja pikkarit ole märkänä. Käytännössä pitäisi tyytyä johonkin joka hetken päästä vituttaisi. Mieluiten on sinkku kuin hankkii jonkun tyytymiskohteen josta eroamista miettii aamusta iltaan.
No aikamoista jos nuo on vaihtoehdot! Itselläni ainakin on ne välimaaston tyypit, joiden kanssa kemia ei ole täysi kymppi vaan esimerkiksi 8. Se riittää hyvin jos sen kanssa saa sitten muita hyviä ominaisuuksia, kuten esim työssäkäyvän ja raittiin puolison joka haluaa elämältä samoja asioita kuin minä. Kai tämä palaa siihen kysymykseen, mitä kukin parisuhteesta hakee. Itse haen ehkä sitten turvallisuutta. Ei ala vituttaa.
Tutkitustihan tyytyväisyys parisuhteeseen parin avioliittovuoden jälkeen on samalla tasolla rakkausavioliitoissa kuin järjestetyissä avioliitoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kaveri joka ihastuu harvoin ja jolle vahva kemia on tosi tärkeää parisuhteessa. Tähän vielä lisänä se että hän ihastuu lähinnä psyykkisesti oireileviin. Voitte kuvitella kuinka paljon onnea hänellä on rakkauselämässä, vaikka on nuori ja kaunis..
Nykyaika ihannoi alkuhuumaa ja jalat alta -fiilistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ensi näkemältä. Silloin ei edes juteltu vaan nähtiin ohimennen. Se hymy ja lämmin avoin katse teki vaikutuksen. Myöhemmin myös juteltiin ja se oli selvää kauraa silloin. 35 vuotta yhdessä nyt.
Vierailija kirjoitti:
Tutkitustihan tyytyväisyys parisuhteeseen parin avioliittovuoden jälkeen on samalla tasolla rakkausavioliitoissa kuin järjestetyissä avioliitoissa.
siltäkö tämä vaikuttaa?
https://yle.fi/uutiset/3-11825861
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä kysymystä.
Miten voisin olla suhteessa ilman ihastusta...? Me etkö sinä parisuhteeseen kenen tahansa vastaantulijan kanssa, joka tuntuu ok-tyypiltä?
Ensi tapaamisella kiinnostuin toisesta, niin sovittiin jatkotapaaminen. Tapailun myötä kiinnostus muuttui ihastukseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyiseen kumppaniin todellakin ihastuin. Sellaisella jalat alta-tavalla, vaikka tilanne oli ihan mahdoton ja papereilla suhde olisi näyttänyt huonolta! Tilanne oli se, että seurustelin itselleni kaikin puolin täydellisen kumppanin kanssa ja olimme vakaassa suhteessa aikomuksena mennä parin vuoden päästä naimisiin. Hääpäivä oli sovittu, onneksi kihlausta ei ollut mitenkään julkistettu, tämä olisi tehnyt tilanteesta vielä nolomman kannaltani.
Periaatteessa kaikki oli tässä aiemmassa suhteessani hyvin, mutta en koskaan suoranaisesti rakastunut kumppaniini. Rakastin, mutta en rakastunut. Suhde oli kaikesta huolimatta hyvä ja turvallinen ja kumppani oli sellainen, että olisin voinut kuvitella vanhenevani ja tekeväni lapset hänen kanssaan. Yhä edelleen ajattelen, että jos en olisi tavannut nykyistä kumppaniani, niin olisimme varmaan yhdessä ja olisin ihan semi tyytyväinen.
Kuitenkin omalla kohdallani tämä rakastumisen puute vaikutti varmaankin siten, että sitten kun se jalat alta-tyyppi tuli, niin en pystynyt vastustelemaan. Kannattaa siis miettiä ehkä tämä asia valmiiksi: Mitä jos se jalat alta-tyyppi tuleekin vastaan? Tilanne oli aikamoinen katastrofi omassa elämässäni, sillä vaihdoin lennosta hyvän parisuhteen ennakkoluuloja herättävään suhteeseen. Yhä edelleen varmasti moni ihmettelee, koska eksäni oli komea, ikäiseni ja korkeasti koulutettu ns hyvästä perheestä. Tämä nykyinen kumppanini taas on minua paljon vanhempi ja muutenkin varmasti ulkoisesti huonompi vaihtoehto. Olen kuitenkin itse nyt onnellinen. Vaikka meillä oli eri elämäntilanteet ja tultiin nykyisen kumppanin kanssa vähän eri maailmoista, niin kaikki on naksahtanut kohdilleen. Nyt olemme jo olleet pitkään yhdessä ja lapsiakin on. Meillä on ollut haastava vaihe suhteessa ja hyvä ettei erottu, mutta uskon että se alun huuma auttoi kantamaan vaikeiden aikojen yli. Yhä edelleen tunnen vetoa kumppaniini, vaikka hän alkaakin olla jo vanha. :) Minulle vetovoima taitaa olla todella tärkeä tekijä parisuhteessa, mutta en väheksy turvallisuuden merkitystä. Aiemmassa suhteessani oli turvallista ja vakaata, ja sekin oli ihan hyvä. Mutta ehkä tyyppiselleni tunneihmiselle se ei sitten kuitenkaan loppupeleissä riittänyt. Ap:lle se voi silti riittää, riippuu mitä asioita arvostaa suhteessa ja elämässään.
Olen jonkun verran ihastunut nykyiseen kumppaniini, joka on ehdottoman hyvä mies minulle.
Olin ihastunut ja hullaantunut yhteen mieheen, joka kohteli minua huonosti. Niin jännä on tämä maailma. Taidan poistaa hänen numeronsa puhelimestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä, mitä elämältä ja parisuhteelta haluaa. Jos vakaa, turvallinen arki luotettavan ihmisen kanssa ja esim lapset on tärkeä unelma, ja ikää alkaa olla, miksi odottaa hullaantumista? Tottakai jollain tavalla pitää viehättyä toisesta eikä toinen saa ahdistaa eikä ällöttää. Mutta intohimoinen hullaantuminen palaa aina ajan mittaan loppuun. Vuodessa, parissa pitää alkaa rakentaa aitoa toisen hyväksyvää kumppanuutta romanttisten unelmien tilalle. Mutta, toisille intohimo ja syvällinen sielunkumppanuus, henkinen ja fyysinen kemia ja yhteys, ovat älyttömän tärkeitä. Sitten kannattaa tietysti hakea sitä ja toivoa että se kantaa. Mutta näin kymmenkunta vuotta saman ihmisen kanssa olleena koen että sitä ihastumista ja hullaantumista korosti ihan liikaa kumppania valitessa.
Niin, kymmenen vuoden kohdalla vielä tuntuikin tuolta, että sitkeys kannattaa, ja että parisuhteessa on muita etuja, kuin intohimo. Ja ruuhkavuosina sitä kaikkea muuta elämän täytettä onkin niin paljon, että siihen parisuhteen tilaan ei ehdi paneutua. Kahdenymmenen vuoden kohdalla sitä perustavaa erilaisuutta, ja läheisyyden ja jakamisen puutetta ei vain enää jaksanut. Arvojen erilaisuutta, ajan ja rahan priorisoinnin erilaisuutta. Ajatus, että loppu ikä menisi sen ihmisen kanssa, oli vain liian kamala.
Ihastuksessa tietysti ihastuu mielikuvaan ihmisestä, välttämättä se ihminen ei ole juuri sitä. Mutta ilman mitään ihailua ja arvostusta en suosittelisi jakamaan loppuelämää kenenkään yhden ihmisen kanssa. Sitä asettaa itselleen aivan liian raskaan urakan.
Ensisilmäys sai kirjaimellisesti polvet notkahtamaan, posket kirkkaanpunaisiksi ja sydämen hakkaamaan. Se oli menoa ihan heti, sillä sekunnilla, ja sen kyllä tiedosti. Eläimellinen ja alkukantainen, raaka seksuaalinen vetovoima, se on kantanut yli kaikkien ongelmien, mitä suhteessa on vuosien aikana ilmennyt. Kanivaihe ei ole mennyt ohi lähemmäs 15 vuodessa, vaikka on toki sekaan mahtunut maltillisempiakin kausia (joskaan ei paljoa). Kaikeksi onneksi unelmat ja toiveet tulevaisuudelta oli riittävän samankaltaiset, sekin on tärkeää.
Kuinka usein elämässä tapaa sellaisen johon tuntee vetoa. Ei kovin usein. Ja yleensä hän on sitten naimisissa ja itse suhteessa sen kakkos vaihtoehdon kanssa.
Jos alussa ei ole ihastunut, en usko että se tunne myöhemmin mistään tulee. Pitkä suhde on tottumiskysymys.
Jos on kemiat kohdallaan, on yleensä toiveet ja ajatusmallitkin.
En ole ikinä tuntenut puolisooni sellaista hurjaa ihastusta.
Se tunne menee kuitemkin nopeasti ohi, joten mitäpä siitä.
Rakastan häntä, olen häneen syvästi kiintynyt ja pidän häntä seksuaalisesti haluttavana.
Kaikki on kunnossa siis.
.
Olisi tosiaan kiva tietää kuinka moni menee yhteen järkisyistä, kuinka moni ihastumisen kautta.
Naapurin Pekan kanssa perheen perustamis mielessä. Hyvä mies.
Olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa, ja toinen jatkuu edelleen. Näissä kummassakaan en ole kokenut alkuvaiheessa mitään suurta ihastumisen huumaa, vaan tunne on tullut vasta vähän myöhemmin, pikkuhiljaa, ja kehittynyt rakkaudeksi.
Välissä oli kyllä muutama ihastuminen ja hullaantuminen, mutta ne suhteet eivät kohdallani kestäneet. Ja hyvä niin. Olen onnellinen nyt.