Lue keskustelun säännöt.
Ihastuitko kumppaniisi?
Tunsitko ihastusta ja lentelikö vatsassasi perhosia suhteen alussa? Vai aloititko suhteen ilman ihastumisen tunnetta? Itse ihastun tosi harvoin ja miehet, joihin olen ollut ihastunut, eivät ole olleet ihastuneita minuun. Vastaavasti en ole itse tuntenut ihastusta miehiin, jotka ovat olleet minusta kiinnostuneita. Edellisessä parisuhteessa en ollut ihastunut mieheeni, mutta välitin hänestä paljon. Nyt mietin, että kannattaako sitä jäädä odottelemaan ihastumisen tunnetta vai aloittaa vaan suhde ilman ihastumisen tunnetta. Hyviä miehiä on tullut vastaan, mutta tunteita ei ole syntynyt. Tunteita kun ei voi pakottaa, vaikka kuinka haluaisi. Ei sekään tuntuisi reilulta, että aloitan suhteen miehen kanssa, johon en ole ihastunut ja oikeasti tunnen ihastusta johonkin toiseen mieheen, jota en voi saada. On tämä elämä vaikeaa.
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Vieraiìlija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä: monet, etenkin vähän traumartisoituneet ihmiset kokevat voimakasta kemiaa ihmisiin jotka eivät ole heille hyväksi. Jos huomaa tällaisen kuvion omassa elämässään, kannattaa pyrkiä kauemmas niistä tyypeistä jotka saavat sydämen hakkaamaan ja etsiä enemmän niitä jotka saavat hymyn kasvoille. :)
Helpommin sanottu kuin tehty. Sellaista tyyppiä ei olekaan joka saisi hymyilemään jos ei sydän hakkaa ja pikkarit ole märkänä. Käytännössä pitäisi tyytyä johonkin joka hetken päästä vituttaisi. Mieluiten on sinkku kuin hankkii jonkun tyytymiskohteen josta eroamista miettii aamusta iltaan.
No aikamoista jos nuo on vaihtoehdot! Itselläni ainakin on ne välimaaston tyypit, joiden kanssa kemia ei ole täysi kymppi vaan esimerkiksi 8. Se riittää hyvin jos sen kanssa saa sitten muita hyviä ominaisuuksia, kuten esim työssäkäyvän ja raittiin puolison joka haluaa elämältä samoja asioita kuin minä. Kai tämä palaa siihen kysymykseen, mitä kukin parisuhteesta hakee. Itse haen ehkä sitten turvallisuutta. Ei ala vituttaa.
Niin. Minä en ymmärrä tuota ok tai puolittain pitämistä. Joko olen ihastunut tai en ole yhtään. Ei ole mitään välimuotoa. Joko olen all in tai all out. Elämäni on turvallista muutenkin enkä etsi täytettä elämääni. Joten en myöskään hae itselleni persoonavajeen paikkaajaa tai puolikasta. Kunhan ihminen sietää itseään se riittää. Ylipäätään en hae mitään ihmistyyppiä. Ihastuminen on äärimmäisen vaikeaa. Eikä sitä välttämättä tule kohdalle kertaakaan vuosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kysymystä.
Miten voisin olla suhteessa ilman ihastusta...? Me etkö sinä parisuhteeseen kenen tahansa vastaantulijan kanssa, joka tuntuu ok-tyypiltä?
Voisko joku vastata kysymykseeni?
Ihan oikeasti ihmettelen, että kelpaako teille parisuhteeseen kuka tahansa, joka näyttää ja vaikuttaa fiksulta ja mukavalta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kysymystä.
Miten voisin olla suhteessa ilman ihastusta...? Me etkö sinä parisuhteeseen kenen tahansa vastaantulijan kanssa, joka tuntuu ok-tyypiltä?
Voisko joku vastata kysymykseeni?
Ihan oikeasti ihmettelen, että kelpaako teille parisuhteeseen kuka tahansa, joka näyttää ja vaikuttaa fiksulta ja mukavalta?
Ilmeisesti monellekin kelpaa. Itse en näihin ihmisiin todellakaan kuulu, mutta niin meitä ihmisiä on erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä, mitä elämältä ja parisuhteelta haluaa. Jos vakaa, turvallinen arki luotettavan ihmisen kanssa ja esim lapset on tärkeä unelma, ja ikää alkaa olla, miksi odottaa hullaantumista? Tottakai jollain tavalla pitää viehättyä toisesta eikä toinen saa ahdistaa eikä ällöttää. Mutta intohimoinen hullaantuminen palaa aina ajan mittaan loppuun. Vuodessa, parissa pitää alkaa rakentaa aitoa toisen hyväksyvää kumppanuutta romanttisten unelmien tilalle. Mutta, toisille intohimo ja syvällinen sielunkumppanuus, henkinen ja fyysinen kemia ja yhteys, ovat älyttömän tärkeitä. Sitten kannattaa tietysti hakea sitä ja toivoa että se kantaa. Mutta näin kymmenkunta vuotta saman ihmisen kanssa olleena koen että sitä ihastumista ja hullaantumista korosti ihan liikaa kumppania valitessa.
Olen onnellisessa asemassa. Ihastuin vaimooni 23 vuotta sitten. Eikä ole hullaantuminen mennyt ohi. Onneksi. Tiedostan kyllä olevani poikkeus. Vaatii tietynlaisen tunne-elämän. Koen muutkin tunteet eri tavalla, ja vahvempina. Haittaa kyllä paljon muuta elämää. Joku lääkäri osaisi tähänkin jonkun hienon diagnoosin heittää, mutta en ole mennyt, enkä ole menossakaan. Niillä korteilla mennään, mitkä on jaettu.
Tässä ketjussa huomaa että ihmisillä on aika erilaisia käsityksiä ja vaikea ymmärtää toisiaan. Itse en missään nimessä olisi mennyt yhteen ihan ok tyypin kanssa johon en ole edes ihastunut. Mutta ne joihin olen vahvimmin "kemiallisesti" ihastunut on olleet katastrofeja: renttuja, sairaita , vanhoja, suhteeseen kykenemättömiä. Eli jos olisin hakenut vain tätä vahvaa jalat alta -fiilistä, tuskin olisin päätynyt suhteeseen jossa minua kohdellaan hyvin ja toiseen voi luottaa. Tämä on minusta sitä turvallisuutta mitä suhteesta kannattaa hakea (turvallisuuden hakeminen ei siis minusta johdu siitä että ihmisellä ei ole turvallinen olo itsensä kanssa tai että ihminen hakisi täydennystä tyhjään persoonaansa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kysymystä.
Miten voisin olla suhteessa ilman ihastusta...? Me etkö sinä parisuhteeseen kenen tahansa vastaantulijan kanssa, joka tuntuu ok-tyypiltä?
Voisko joku vastata kysymykseeni?
Ihan oikeasti ihmettelen, että kelpaako teille parisuhteeseen kuka tahansa, joka näyttää ja vaikuttaa fiksulta ja mukavalta?
Ei kelpaisi.
Pitää olla kemiaa.
Kaverit erikseen.
-se joka aiemmin kommentoi eläimellisestä vetovoimasta
Mä en ymmärrä näitä ihmisiä, jotka sanoo että se on joko tai. Että joko on ihastunut tai ei ole. Itse ajattelen, että ihminen voi tuntea johonkin seksuaalista vetoa ilman varsinaisia ihastumisen tunteita. Miten muuten seksisuhteet toimisivat? Toisaalta ihminen voi tuntea välittämistä ja rakkautta toiseen ilman valtavaa himoa ja halua. Kyllä ihastumistakin on minusta erintasoista. On sellaista pientä lämmön tunnetta rinnassa ja sitten sellaista tajunnanräjäyttävää vetoa toiseen ihmiseen ja kaikkea siltä väliltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä näitä ihmisiä, jotka sanoo että se on joko tai. Että joko on ihastunut tai ei ole. Itse ajattelen, että ihminen voi tuntea johonkin seksuaalista vetoa ilman varsinaisia ihastumisen tunteita. Miten muuten seksisuhteet toimisivat? Toisaalta ihminen voi tuntea välittämistä ja rakkautta toiseen ilman valtavaa himoa ja halua. Kyllä ihastumistakin on minusta erintasoista. On sellaista pientä lämmön tunnetta rinnassa ja sitten sellaista tajunnanräjäyttävää vetoa toiseen ihmiseen ja kaikkea siltä väliltä.
No just niin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseasiassa en. Sanoisin, että enemmänkin tuttavuus/ystävyys syveni kiintymykseksi joka hitaasti muovautui kumppanuudeksi ja rakkaudeksi, romanttiset tunteet tulivat mukaan tosi myöhäisessä vaiheessa. Ei meillä ainakaan minun osaltani ollut koskaan sellaista kihelmöivää ihastusvaihetta. Olen tämänkin joskus kokenut, ja ne suhteet ovat jääneet lopulta melko lyhyiksi, kun toisen on oppinut tuntemaan paremmin eikä sitten ollakaan oltu niin yhteensopivia.
Ja puolisoni oli siis alunperin esimieheni, eli olimme päivittäin tekemisissä ja jossain kohtaa aloimme vain kahvittelemaan ja jutustelemaan työpäivän päätteeksi, toisen seurassa viihtyi niin hyvin eikä kummallakaan ollut ketään kotona odottamassa, mutta ei siihen aluksi mitään ihastumista tai muita taka-ajatuksia liittynyt, pikkuhiljaa vain se seura alkoi miellyttää muutenkin vapaa-ajalla ja jossain kohtaa huomattiin, että mehän teemme asioita kuin vanha pariskunta, pitäisikö meidän olla pariskunta..? Yhtä on nyt pidetty toistakymmentä vuotta ja se rakkaus ja kumppanuus on vain vahvistunut, vaikka perhosia ei ole pahemmin vatsanpohjassa tuntunut.
Te, jotka olette lähteneet suhteeseen ilman ihastumisen tunnetta ja perhosia vatsassa, niin oletteko ihastuneet suhteen aikana muihin? Tuleeko vilkuiltua ympärille sillä silmällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ihastunut mieheeni kun aloitimme seurustelun, hänen kanssaan oli van hyvä olla jo tunsin oloni turvalliseksi, en tarvinnut jännittää. Seurustelu muuttui aika nopeasti vakavaksi ja muutimme yhteen mutta en vieläkään ollut kovin ihastunut, jossain vaiheessa vain huomasin että rakastan tuota tyyppiä ja välitän hänestä todella paljon. Ikinä en voisi kuvitellakkaan että satuttaisin häntä tahallani.
Ihastuksia on toki tullut ja mennyt, joskus ovat olleet todella voimakkaitakin mutten silti lähtisi toisen perään, enkä edes tiedä ovatko tunteet olleet minua kohtaan samanlaisia, en jää selvittämään koska kotona on silti se oma rakas.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette lähteneet suhteeseen ilman ihastumisen tunnetta ja perhosia vatsassa, niin oletteko ihastuneet suhteen aikana muihin? Tuleeko vilkuiltua ympärille sillä silmällä?
Olen ihastunut muihin mutten tehnyt asialle mitään, ihastumiset ovat ajan kanssa häipyneet, joskus ihan silmänräpäyksessä kun ehkä siihen ihmiseen on tutustunut. En vilkuile ympärilleni siinä mielessä että hakisin uutta ihastusta, niitä vaan sattuu, ei se mitenkään outoa ole. Toinen asia tyystin jos antaa ihastuksen tunteelle vallan ja tietoisesti lähtee omaa kumppaniaan pettämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se useasti satu että ensisilmäyksellä rakastuu.
Olen mieluummin yksin kuin opettelen ihastumaan toiseen.
Eikä sekään ole paras vaihtoehto. Olisi kiva tavata joku jonka kanssa sielujen sympatiat. Mutta se on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä ajauduin parisuhteeseen miehen kanssa, johon en juuri tuntenut vetoa. Toinen taas rakastui ja hullaantui minusta täysin.
Nyt on sellainen tilanne, että tuntuu vaikealta jättää toista kun en halua, että maailmansa romahtaa ja toisaalta myös välitän hänestä. Mutta ainakin omalla kohdallani jos rupean suhteeseen tyypin kanssa, johon en hullaannu, myöhemmin rupeaa suorastaan ällöttämään. Ei enää ikinä.
Miten ihmeessä voi ajautua parisuhteeseen sellaisen kanssa, josta ei edes pidä? Oletko ihan vedettävä pulkka?
Olen seurustellut kahdesti, molemmilla kerroilla oli alussa ihastusta ja huumaa, ja sitä oli molemmin puolin (elleivät nämä toiset osapuolet ole olleet mestarinäyttelijöitä). Parhaillaan sinkkuna. En ala suhteeseen ilman ihastusta. En halua lapsia, niin siinä mielessä ei ole pakko edes koskaan enää löytää ketään suhteeseen, mutta tietysti toivon, etten loppuelämää ole yksin.
En. Oli ihan ok tyyppi mutta en tuntenut ihastusta ja ruvettiin vain olemaan yhdessä.
Rakkaus tuli myöhemmin. 20 vuotta yhdessä joista 19 naimisissa ja kaksi lasta.
Ihastuin! Siis muistan edelleen sen jännän tunteen mahassa ja päässä ja kaikkialla! Tästä on nyt kuusi vuotta ja edelleen yhdessä. Jäin koukkuun hänen seuraansa ja oikeasti hänen luonteeseensa. Se oli jotain niin erilaista mihin olin tottunut. Ja voi että hän oli (on kyllä edelleenkin) komea! Ja seksikin oli parasta ikinä:D
Ennen häntä minulla oli takana kaksi suhdetta, mutta en voi sanoa olleeni heihin koskaan ihastunut. Opin vain rakastamaan, koska halusin seurustella.
N24
Vierailija kirjoitti:
Ihastuin! Siis muistan edelleen sen jännän tunteen mahassa ja päässä ja kaikkialla! Tästä on nyt kuusi vuotta ja edelleen yhdessä. Jäin koukkuun hänen seuraansa ja oikeasti hänen luonteeseensa. Se oli jotain niin erilaista mihin olin tottunut. Ja voi että hän oli (on kyllä edelleenkin) komea! Ja seksikin oli parasta ikinä:D
Ennen häntä minulla oli takana kaksi suhdetta, mutta en voi sanoa olleeni heihin koskaan ihastunut. Opin vain rakastamaan, koska halusin seurustella.N24
Lisään tähän että en vilkuillut enkä ole tähänkään päivään asti vilkuillutkaan muita. Just perfect.
Ihastuin mutta olen epävarma. Pelkään mitä mies ajattelee siitä sontimismäärästä ja pierunhajusta.