Ihastuitko kumppaniisi?

Kyllä. En ikinä aloittaisi suhdetta ihmisen kanssa, johon en ole ihastunut.

Sama juttu. Yhden kerran olin parisuhteessa sellaisen kanssa johon olin ihastunut. No sehän oli katastrofaalisen huono parisuhde.

Nyt olen ollut yksin jo jonkin aikaa, en halua enää sellaistakaan suhdetta jossa en ole yhtään ihastunut. Ei nekään ole kivoja ja tunnen silloin olevani petollinen huijari kun toinen palvoo enkä itse tunne oikein mitään.

Minä ajauduin parisuhteeseen miehen kanssa, johon en juuri tuntenut vetoa. Toinen taas rakastui ja hullaantui minusta täysin.

Nyt on sellainen tilanne, että tuntuu vaikealta jättää toista kun en halua, että maailmansa romahtaa ja toisaalta myös välitän hänestä. Mutta ainakin omalla kohdallani jos rupean suhteeseen tyypin kanssa, johon en hullaannu, myöhemmin rupeaa suorastaan ällöttämään. Ei enää ikinä.

ihastun jokapäivä uudelleen vaikka yhdessä n.10vuotta.

Mikä pakko se on suhteessa olla?

Olen seurustellut vain kerran ja edelleen olen hänen kanssaan. Oltiin ensin kavereita jolloin ihastuin ja oltiin ehditty yhdessä olla pari kuukautta kun rakastuin päätä huumaavalla tavalla. Olin ennen häntäkin ihastunut useita kertoja, mutta koskaan en ollut tuntenut mitään vastaavaa. Enkä ole sen jälkeen ihastunut enää muihin.

Olen itse vähän kateellinen ihmisille, jotka saa olla suhteessa kumppanin kanssa, johon ovat aivan hullaantuneita. Itsestä tuntuu, että omat parisuhteet on aina ollu vain "tyytymistä johonkin". Ei sitä sinkkunakaan jaksa koko elämää olla.

Se on niin traagista tuo, että se ihastuminen on aina yksipuolista, puolin tai toisin mutta ei molemmin puolin. Tunnen myös tällaisen ihmisen, hän ei ymmärrä mitä kumman kemiaa muka tarvitsee, mutta ei kuitenkaan itsekään ole halunnut alkaa tyrkylläolevien naisten kanssa, kun "ei tunnu siltä". 

Olen ollut täysin ihastunut. En voisi olla vain jonkun kanssa.

Ihastuin ja rakastuin vähitellen. Nyt olen korviani myöten rakastunut ja rakastan häntä :)

Up

Olen muutaman kerran ihastunut elämässäni. Tunteeni ovat aina olleet yksipuolisia.

Minä en saa läheisyyttä keneltäkään.

Ehkä kerran viidessä vuodessa pääsen halaamaan toista ihmistä.

Läheisyydenkaipuuni on valtava.

Minä kuolen tähän tuskaani.

Ikää 40.

Ihastuin. Vuosien saatossa ihastuminen on väljähtänyt, mutta mieheni on hyvä ystäväni, nautin viettää aikaa hänen kanssaan ja kaikki on mukavasti. Ihastun silloin tällöin toisiinkin, mutten koskaan tee asialle mitään, enkä haluakaan. Nautin vain perhosista vatsassa sen aikaa mitä sitä kestää

Onko parempi odotella ja olla pahimmassa tapauksessa koko elämä yksin? Vai tyytyä vain johonkin? Jakaa läheisyyttä ja kumppanuutta, vaikka kipinät ei sinkoile.. Hmmm

Mä ihastuin niin, että en mitenkään voinut edes harkita olevani jonkun muun kanssa. 

Up

Kannattaa miettiä, mitä elämältä ja parisuhteelta haluaa. Jos vakaa, turvallinen arki luotettavan ihmisen kanssa ja esim lapset on tärkeä unelma, ja ikää alkaa olla, miksi odottaa hullaantumista? Tottakai jollain tavalla pitää viehättyä toisesta eikä toinen saa ahdistaa eikä ällöttää. Mutta intohimoinen hullaantuminen palaa aina ajan mittaan loppuun. Vuodessa, parissa pitää alkaa rakentaa aitoa toisen hyväksyvää kumppanuutta romanttisten unelmien tilalle. Mutta, toisille intohimo ja syvällinen sielunkumppanuus, henkinen ja fyysinen kemia ja yhteys, ovat älyttömän tärkeitä. Sitten kannattaa tietysti hakea sitä ja toivoa että se kantaa. Mutta näin kymmenkunta vuotta saman ihmisen kanssa olleena koen että sitä ihastumista ja hullaantumista korosti ihan liikaa kumppania valitessa.

Edellinen jatkaa vielä: monet, etenkin vähän traumartisoituneet ihmiset kokevat voimakasta kemiaa ihmisiin jotka eivät ole heille hyväksi. Jos huomaa tällaisen kuvion omassa elämässään, kannattaa pyrkiä kauemmas niistä tyypeistä jotka saavat sydämen hakkaamaan ja etsiä enemmän niitä jotka saavat hymyn kasvoille. :)

Ja vielä edellinen jatkaa. Jotkut aina näissä ketjuissa sanovat että ihastuvat puolisoonsa joka päivä ja että intohimo on aina räiskynyt kuumana. Mutta en tiedä uskonko näihin lausuntoihin. Itse rakastan miestäni mutta en todellakaan ihastu häneen joka päivä uudelleen. On ollut kausia jolloin olen ajatellut joka päivä että ei hyvää päivää. Mutta sitten tulee parempi kausi, koemme yhdessä elämän isoja tapahtumia, kasvamme yhdessä, ratkomme kriisejä. Ja olen kiitollinen hänestä kaikkine vikoineen.

Ihastuin, heti ensitapaamisella. Laitoin hänelle vielä samana iltana viestin (tein ihan tikusta asiaa) ja olin todella pettynyt, kun hän ei vastannut. Vasta myöhemmin opin, ettei hän vain välitä viestitellä.