Onko nykyvanhemmat jotenkin enemmän hukassa lastensa kanssa kuin ennen?

Eräskin isä kertoi illanistujaisissa "Kyllä se lasten kasvattaminen kannattaa jättää ammattilaisille. Meidänkin seposta on tullut niin fiksu sen jälkeen kun hän meni päivähoitoon."

monet psykologit ovat kehuneet sellaista South Park-jaksoa, missä koirakouluttaja Cesar Millan pisti Cartman-nimisen kurittoman vekaran kuriin.

Ehkä lapsissa on sama kuin koirissa, että laumaeläiminä, he vaistoavat lepsun johtajuuden ja muuttuvat turhautuneiksi ja alkavat itse pompottaa laumaa ja pian heistä tulee melkoisia tyranneja, koska "valta on kivaa".

Vierailija kirjoitti:

monet psykologit ovat kehuneet sellaista South Park-jaksoa, missä koirakouluttaja Cesar Millan pisti Cartman-nimisen kurittoman vekaran kuriin.

Ehkä lapsissa on sama kuin koirissa, että laumaeläiminä, he vaistoavat lepsun johtajuuden ja muuttuvat turhautuneiksi ja alkavat itse pompottaa laumaa ja pian heistä tulee melkoisia tyranneja, koska "valta on kivaa".

Tuo oli varmaan joskus 90-luvulla? Nykyisin puhutaan rajattomista lapsista eikä todellakaan "kurittomista vekaroista".

Muutenkin jotkut koirankasvatusopit on hylätty jopa koirien kohdalla. Tämän päivän kasvatus pohjautuu tieteellisiin tutkimuksiin ja pitää sisällään erityisesti lapsen tunnetaitojen vahvistamisen ja positiivisen luottamussuhteen luomisen lapseen.

Hei! Tässä ajassa hyvää sekä aika ihmeellistäkin, pientä terveen järjen vajausta.

Hyvää on minusta kehittynyt asioiden nimeäminen ja tunnistaminen. Osataan sanoittaa asioita itselle ja toisille. Surusta, kiukusta, ikävästä tms. osataan jutella lasten kanssa ja jakaa lapsen tunteita. Myös työkalujen etsimistä aikuisille siihen, miten tilanteita voi hoitaa rakentavasti, helpottaa kirjallisuus ja moninainen, helposti saatavilla oleva tieto.

Vanhemmille järjestetään nykyään esim. pikkulapsiaikana kivoja vauva- taaperoleffahetkiä ja yhteisöllisyyteen kutsuvia tapaamisia, facebookissa voi liittyä erilaisiin vaate yms. kierrätyspiireihin, netissä voi jutella anonyymisti vaikeistakin asioista ja saada hyviä vinkkejä + kokea yhteisöllisyyttä sitäkin kautta muihin äiteihin.

Lisäksi äidin ei tarvitse olla enää edes mielikuvissa pullantuoksuinen, vaan tiedetään, että se hyvä äitiys on hyvin monenlaista ja - näköistäkin.

Tervettä järkeä kaivataan minusta nimenomaan aikuisuutensa ymmärtämiseen suhteessa lapseen; on lapsen esim. kehitystehtävä kiukutella ja aikuisen asettaa rajat turvallisesti. Jämäkkyyttä ja rauhaa siihen voi opetella. On hieno asia, jos osaa välillä luovia, auttaa lasta menemään yli pettymystilanteen vaikka uuteen leikkiin. Silti, päivittäiseen elämään kuuluu ns. hyviä pettymyksiä, että tämä sopii, tuo ei käy. Ja aikatauluja, sekin on osa turvallisuutta.

Aikuisen pitää sietää se, että lapsen pettymykset purkautuu. Näyttää, että se maailma säilyy; antaa mahdollisuuksia pettyä, ihan tavallisissa asioissa vain, nyt mennään pukemaan, laitetaan lämmin takki, lähdetään kotiin yms. Aina ei tosiaan kannattaisi neuvotella. Pyrkiä selkiyteen lapsillekin.

Siinä asiassa me aikuiset saataisiin olla ehkä selkeämpiä kaikin puolin; enemmän aikuisia. Silloin minusta lapset oppivat hyviä tapoja ja tunnesäätelyä ihan päivittäin, ja koti on se paikka, jossa se turvallisuus ja tunnesäätelyn oppi luodaan. Pkoti ja koulu voivat sitä sitten lisätä myöhemmin ja antaa monipuolisempia taitoja, ystävätaitojen kehittyessä.

"Koulutetut ja fiksut eivat enaan hanki lapsia. Lahionpubiruusut sen sijaan 10 eri miehen kanssa.

Mutta niinkuin aina myos nykyaikana on mahtavia vanhempia. Ainakin ne aidit joiden kanssa olen tekemisissa ovat kasvattaneet hienot lapset. Ovat olleet lasna ja antaneet rakkautta."

Nykyään 10 eri miestä haluaa väen vängällä hedelmöittää lähiöpubiruusuja.

Siitä huolimatta, että pubiruusut jäävät yksin kasvatusvastuuseen, heidän lapsistaan tulee hyviä tyyppejä.

Hyvin toimeentulevien tai sellaisen kulissin pitäjien lapset sen sijaan ovat niitä työläitä ja haastavia kulta-rakas-keisareita, joita ei ole hennottu opettaa tavoille saati kieltää.

"Eräskin isä kertoi illanistujaisissa "Kyllä se lasten kasvattaminen kannattaa jättää ammattilaisille. Meidänkin seposta on tullut niin fiksu sen jälkeen kun hän meni päivähoitoon."[/quote]

Lasten tekeminen on ihan hallussa, mutta kyllä se kasvatus kannattaa jättää pk:hon ja kouluun. Sitähän ne on siellä opiskellu ja palkan saa.

ennen ehkä perheissä oli selkeät roolit joista pidettiin kiinni.

Isä ja äiti oli paitsi vanhempia niin myös auktoriteettejä ja kasvattajia.

Nykyään painotetaan lapsen ja aikuisen ystävyyttä. "Mutsi on mun paras kaveri", yli kasvatuksen. Pelätään tuottaa lapselle pettymyksiä tai turhautumisen tunteita,

Lapsi oppii pian, että sanat on turhaa lässytystä.

Konkreettinen toiminta on tehokkaampaa.

Jos "janipetteri" 3v. lyö hiekkalaatikolla toveriaan lapiolla, niin oikea teko, on lopettaa leikit siihen paikkaan "janipetterin" osalta.

Janipetteri kyllä oppii, että jos ei osaa leikkiä nätisti, niin leikki loppuu.

"perttuli" riehuu, kun hänet viedään tarhaan tai tarhasta kotiin. Todellisuudessa Perttuli on vain oppinut, että riehumisella saa tehokkaasti kaivatun huomion.

Iivari piiloutuu sängyn alle kun pitää mennä kylpyyn. Sen sijaan, että lässytät itsesi uuvuksiin houkutellessasi Iivaria sängynalta, (vahvistat vain näin Iivarin huomionhakuista käytöstä ja annat Iivarille vallantunteen yli vanhempien,)

Estä iivaria tarttumalla hänt jalasta, ryömimästä sängynalle. Toki hän huutaa kuin kaleido, mutta pian hän oppii, että pesulla pitää käydä. Ne kuuluvat yhteiskunnassamme niihin hirmu ikäviin rutiineihi, jotka nyt on vain tehtävä. Iiro myös oppii, ettei kiukuttelu tuo hänelle valtaa tai huomiota.

kasvattaminen on myös yhteiskuntaan sosiaalistamista. Teoista tulee myös aikuisillekin seurauksia. Lapsi ei opi pelisääntöjä, ellei hänelle niitä opeta.

Mitä pienempi lapsi on, sitä vähemmän hän antaa painoa puhumiselle. Hän pitää sitä huomionosoituksena ja näin tulet vahvistaneeksi eihaluttua käytöstä.

Pieni lapsi ymmärtää paremmin konkreettisia toimia. ja nyt en tarkoita väkivaltaa, lapsen satuttamista. En henkistä enkä ruumiillista. Tarkoitan aivan luonnollista lapseen tarttumista satuttamatta häntä.

Seuratkaa vaikka kissaemoa. Se kieltäytyy antamasta huomiota riehuvalle pennulleen, se on välinpitämätön ja torjuva, vaikka se seuraavassa hetkessä nuolee ja hellii pienokaista kuin tämä olisi ainoa maailmassa. Jos pentu joutuu vaaraan, se tarttuu pentuunsa ja väkisin raahaa sen pois.

Myös netti ja telkkari pitäisi korvata yhteisillä satuhetkillä. Hyvää yhdssäoloa ja läheisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

"Koulutetut ja fiksut eivat enaan hanki lapsia. Lahionpubiruusut sen sijaan 10 eri miehen kanssa.

Mutta niinkuin aina myos nykyaikana on mahtavia vanhempia. Ainakin ne aidit joiden kanssa olen tekemisissa ovat kasvattaneet hienot lapset. Ovat olleet lasna ja antaneet rakkautta."

Nykyään 10 eri miestä haluaa väen vängällä hedelmöittää lähiöpubiruusuja.

Siitä huolimatta, että pubiruusut jäävät yksin kasvatusvastuuseen, heidän lapsistaan tulee hyviä tyyppejä.

Hyvin toimeentulevien tai sellaisen kulissin pitäjien lapset sen sijaan ovat niitä työläitä ja haastavia kulta-rakas-keisareita, joita ei ole hennottu opettaa tavoille saati kieltää.

Miten yleisesti ottaen tutkimusten mukaan on niin, että ahkerimmat, koulussa menestyvät ja hyvinvoivat lapset ja nuoret tulevat perheistä, joissa vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja ja elämässään taloudellisesti menestyneitä. Korkea sosioekonominen asema vanhemmilla ennustaa hyvää myös lapsille keskimäärin tutkimusten mukaan. Ja kyllä kulta-rakas on ihan normaalia empatiaa lasta kohtaan ja lapsi tarvitsee sitä. Ei pidä aina olla kadehtimassa. Mikään hyvä ei tule ilmaiseksi. Omat havainnot alueella, missä asun, tukevat tutkimusta. Koulutetuilla menestyneillä vanhemmilla on myös ahkeria menestyviä lapsia.

Ehdottomasti kyllä.

Monilla nykyajan vanhemmilla ei ole kykyä asettaa terveitä rajoja ja pitää niistä kiinni. Lapsi vetää vanhempiaan kuin pässiä narussa. Lapselle ei uskalleta tuottaa pahaa mieltä ja ottaa esim. puhelinta pois yöksi tai asettaa selviä rajoja somen käyttöön. Vanhemmista on tullut "kavereita", joilla ei ole mitään auktoriteettia lasten silmissä. Jossain tapauksissa lapset ja etenkin teinit kiristävät lastensuojeluilmoituksilla vanhempiaan saadakseen tahtonsa läpi. Lastensuojeluilmoitusten pelossa vanhemmat eivät sitten uskalla rajata lasta ja ottaa esim.puhelinta pois yöksi, vaikka se on täysin sallittua (ja monesti suositeltavaakin) eikä todellakaan johda lastensuojelun asiakkuuteen.

Monissa perheissä myös vanhempien traumat ja mielenterveysongelmat näyttelevät isoa roolia, jolloin perusarjen taidot ja ihmissuhdeasiat ovat täysin vieraita vanhemmille. Lapseen ei osata ottaa kontaktia, sanoa ei ja toisaalta osoittaa hellyyttä. Välillä suoraan sanottuna ihmetyttää, miksi jotkut tietoisesti hankkivat lapsia kun eivät osaa omaa elämäänsäkään hallita. Tällöin lapsi päätyy muiden kasvatettavaksi tavalla tai toisella. Ja trauman/mt ongelmien kierre senkun jatkuu.

Ja ennen kuin vihaiset mammat ehtivät hyökätä kimppuuni, niin onneksi kaikki vanhemmat eivät ole tällaisia ja löytyy niitä ketkä osaavat pitää "rajat ja rakkauden" tasapainossa. Nämä perheet tuottavat hyvää mieltä ja toivoa. Mutta yllämainittuja perheitä alkaa olla entistä enemmän ja nämä työllistävät myös sosiaalitoimea.

(T. Sosiaalialaa opiskeleva.)

jos kinestesiateippi on hukassa..

nykyajan vanhemmilla on myös "aikuisuus" kateissa.

Ennen olit aikuinen, sinulla oli vakityöpaikka. Se antoi sinulle myös itseluottamusta, varmuutta ja omanarvontuntoa. Olet aikuinen, riippumaton muista, kun tienaat itse omat rahasi niin päätät omasi ja perheesi asiat.

Nykyään on työttömyys, pätkätyöt, ja "elinikäinen oppiminen".

Tässä pyörityksessä olet ikuinen "nuori". Joudut sopeutumaan 5 lapsen isänä istumaan TT-kursseilla, missä sinulle opetetaan samoja asioita, mitä opetat kuopuksellesi, tyyliin: hampaat harjataan 2x päivässä.

Koko elämäsi on tottumista holhoukseen. Oli ne sitten lastensuojelusta, koska pojallasi oli likaiset ulkoiluhousut tai Tyky-päivien terapeutti, jonka mielestä elämänhallintaan kuuluu myös kuorolaulu tai työkaverin halaaminen.

Liikaa syyllistämistä joka paikasta. Olet kuin "yksi lapsista". Sinulla ei ole auktoriteettia. Koska tahansa, kukatahansa voi astella elämääsi päsmäröimään. olet kynnysmatto omassa elämässäsi. Ennen perheitä kunnioitettiin. Rouva oli kuningatar ja herra kuningas, jonka valtakuntaan ei niin vain astuttu.

Nyt tämä etuoikeus on vain hyvin rikkailla perheillä tai hyvin korkeassa asemassa olevilla vanhemmilla, joiden varpaille ei parane astua.

Iloisella 50 luvulla kirjoitti:

<<Vai mätätkö piiskalla edelleen siis myös aikuista riitatilanteessa jos se on mielestästäsi Ok?>>

Lapsi ei ole kelvollinen riitakumppani, lapsen kanssa ei voi riidellä kuten kehittyneen aikuisen.

Lapsi riitatilanteessa

- sylkee päin kasvojasi

- puree

- käy makaamaan lattialle ja huutaa

- kierii pöydän alle

 

Ei sellaisen kanssa voi väitellä eikä olla eri mieltä.

Tuo kasvoihin sylkeminen rangaistiin aikoinaan muutamalla vitsan sivalluksella joka ei ollut pahoinpitelyä, silloin vanhemmilla oli kuritusoikeus. Aikuiseen ei ollut mutta ei aikuinen noin käyttäydy.

tietenkin korkeakoulutettujen, korkean tulotason perheiden lapset "pärjäävät" paremmin, koska kukaan ei mielellään puutu heidän elämäänsä. Siinä saa helposti omalle nokalleen.

Itse tiedän erään kunnanjohtajan, joka kohtelee lapsiaan tavalla, joka olisi aiheuttanut välittömän lasun jossain hitsari/siivooja-perheessä.

Myös naapuri lääkäriperheen 13v, lapsi liikkuu piireissä, joissa kukaan ei haluaisi oman lapsensa liikkuvan. Kaikki kylillä tietävät lapsen "harrastukset" mutta kukaan ei rohkene puuttua.

Kyllä ne koulutetut perii niitä lahotönöjä myös.

Täysin hukassa. Kukaan ei jaksa katsella perheissä olevaa uusavuttomuutta.

Jos ei tenavalle pystytä sääntöjä laittamaan ja niitä noudattamaan, niin isompana se on jo mahdotonta.

Tosiaankin, joku mainitsi tuolla että vois jopa verrata koiran kouluttamiseen, niin siinä mielessä kyllä, : että EI VANHA KOIRA TEMPPUJA OPI 🤭

Vierailija kirjoitti:

Hei! Tässä ajassa hyvää sekä aika ihmeellistäkin, pientä terveen järjen vajausta.

Hyvää on minusta kehittynyt asioiden nimeäminen ja tunnistaminen. Osataan sanoittaa asioita itselle ja toisille. Surusta, kiukusta, ikävästä tms. osataan jutella lasten kanssa ja jakaa lapsen tunteita. Myös työkalujen etsimistä aikuisille siihen, miten tilanteita voi hoitaa rakentavasti, helpottaa kirjallisuus ja moninainen, helposti saatavilla oleva tieto.

Vanhemmille järjestetään nykyään esim. pikkulapsiaikana kivoja vauva- taaperoleffahetkiä ja yhteisöllisyyteen kutsuvia tapaamisia, facebookissa voi liittyä erilaisiin vaate yms. kierrätyspiireihin, netissä voi jutella anonyymisti vaikeistakin asioista ja saada hyviä vinkkejä + kokea yhteisöllisyyttä sitäkin kautta muihin äiteihin.

Lisäksi äidin ei tarvitse olla enää edes mielikuvissa pullantuoksuinen, vaan tiedetään, että se hyvä äitiys on hyvin monenlaista ja - näköistäkin.

Tervettä järkeä kaivataan minusta nimenomaan aikuisuutensa ymmärtämiseen suhteessa lapseen; on lapsen esim. kehitystehtävä kiukutella ja aikuisen asettaa rajat turvallisesti. Jämäkkyyttä ja rauhaa siihen voi opetella. On hieno asia, jos osaa välillä luovia, auttaa lasta menemään yli pettymystilanteen vaikka uuteen leikkiin. Silti, päivittäiseen elämään kuuluu ns. hyviä pettymyksiä, että tämä sopii, tuo ei käy. Ja aikatauluja, sekin on osa turvallisuutta.

Aikuisen pitää sietää se, että lapsen pettymykset purkautuu. Näyttää, että se maailma säilyy; antaa mahdollisuuksia pettyä, ihan tavallisissa asioissa vain, nyt mennään pukemaan, laitetaan lämmin takki, lähdetään kotiin yms. Aina ei tosiaan kannattaisi neuvotella. Pyrkiä selkiyteen lapsillekin.

Siinä asiassa me aikuiset saataisiin olla ehkä selkeämpiä kaikin puolin; enemmän aikuisia. Silloin minusta lapset oppivat hyviä tapoja ja tunnesäätelyä ihan päivittäin, ja koti on se paikka, jossa se turvallisuus ja tunnesäätelyn oppi luodaan. Pkoti ja koulu voivat sitä sitten lisätä myöhemmin ja antaa monipuolisempia taitoja, ystävätaitojen kehittyessä.

Arkijärki korvataan tuolla tunnesumutuksella ja puhe "turvallisista rajoista" taas tähtää viime kädessä siihen, että aikuiset kokisivat huonoa omaatuntoa jos pitävät normaalia, perinteistä kuria lapselle.

Ei ihme, että vanhemmat ovat pelokkaita ja vähän sekaisinkin, eivätkä oikein tiedä, että mitä asioista pitäisi ajatella.

Pakko vastata tähän. Meillä alkoi hankaluudet niihin aikoihin, kun kolmas lapsi, kuopus syntyi. Keskimmäisellä, joka oli maailman kiltein vauva ja taapero, alkoi todella voimakas uhmaikä, impulsiivisuutta, agressiivisuutta, omaehtoisuutta... Apua haettin ja saatiin, mutta pienenä esimerkkinä, perhetyöntekijä totesi, että lapsenne haasteet ovat sellaisia, että minulla ei taida olla teille enempää annettavaa.. Ainut mikä auttanut, on ikä (lapsi nyt 8v ja pahin alkaa olla ohi). Tällä välin kuopuksesta kehkeytyi äärimmäisen villi ja haastava 4-vuotias, joka ei kertakaikkiaan usko mitään. ADHD-tyyppistä käyttäytymistä, päiväkodissa muksii toisia jne. Pari vuotta sitten vanhin (10v) alkoi oireilla, jäi varmaan vähän sivuun, kun meidän huomio meni kahteen pienempään. En minä nyt nonstoppina valita, mutta kyllä olen todennut, että rankkaa on ja erittäin haastavat lapset siunaantui meille. Ja vielä mainitsen, että olemme ihan koulutettuja ihmisiä, itselläni KM-tutkinto. Ja silti, kyllä, olen välillä erittäin hukassa. Ennen tällaiset lapset pistettiin ruotuun antamalla piiskaa, nyt on vain epämääräinen ja kokoelma keskenään ristiriitaisia neuvoja, ”joista sitten etsit omalle lapsellesi toimivat keinot”.

Vierailija kirjoitti:

Pakko vastata tähän. Meillä alkoi hankaluudet niihin aikoihin, kun kolmas lapsi, kuopus syntyi. Keskimmäisellä, joka oli maailman kiltein vauva ja taapero, alkoi todella voimakas uhmaikä, impulsiivisuutta, agressiivisuutta, omaehtoisuutta... Apua haettin ja saatiin, mutta pienenä esimerkkinä, perhetyöntekijä totesi, että lapsenne haasteet ovat sellaisia, että minulla ei taida olla teille enempää annettavaa.. Ainut mikä auttanut, on ikä (lapsi nyt 8v ja pahin alkaa olla ohi). Tällä välin kuopuksesta kehkeytyi äärimmäisen villi ja haastava 4-vuotias, joka ei kertakaikkiaan usko mitään. ADHD-tyyppistä käyttäytymistä, päiväkodissa muksii toisia jne. Pari vuotta sitten vanhin (10v) alkoi oireilla, jäi varmaan vähän sivuun, kun meidän huomio meni kahteen pienempään. En minä nyt nonstoppina valita, mutta kyllä olen todennut, että rankkaa on ja erittäin haastavat lapset siunaantui meille. Ja vielä mainitsen, että olemme ihan koulutettuja ihmisiä, itselläni KM-tutkinto. Ja silti, kyllä, olen välillä erittäin hukassa. Ennen tällaiset lapset pistettiin ruotuun antamalla piiskaa, nyt on vain epämääräinen ja kokoelma keskenään ristiriitaisia neuvoja, ”joista sitten etsit omalle lapsellesi toimivat keinot”.

Piiskaus on laitonta eikä silloin iloisella 50 luvulla enää kouluikäisiä piiskattu, liian myöhäistä. Nykyinen lastenkasvatus tuottaa narsisteja vailla empatiaa kuten olemme huomanneet.

Vierailija kirjoitti:

Pakko vastata tähän. Meillä alkoi hankaluudet niihin aikoihin, kun kolmas lapsi, kuopus syntyi. Keskimmäisellä, joka oli maailman kiltein vauva ja taapero, alkoi todella voimakas uhmaikä, impulsiivisuutta, agressiivisuutta, omaehtoisuutta... Apua haettin ja saatiin, mutta pienenä esimerkkinä, perhetyöntekijä totesi, että lapsenne haasteet ovat sellaisia, että minulla ei taida olla teille enempää annettavaa.. Ainut mikä auttanut, on ikä (lapsi nyt 8v ja pahin alkaa olla ohi). Tällä välin kuopuksesta kehkeytyi äärimmäisen villi ja haastava 4-vuotias, joka ei kertakaikkiaan usko mitään. ADHD-tyyppistä käyttäytymistä, päiväkodissa muksii toisia jne. Pari vuotta sitten vanhin (10v) alkoi oireilla, jäi varmaan vähän sivuun, kun meidän huomio meni kahteen pienempään. En minä nyt nonstoppina valita, mutta kyllä olen todennut, että rankkaa on ja erittäin haastavat lapset siunaantui meille. Ja vielä mainitsen, että olemme ihan koulutettuja ihmisiä, itselläni KM-tutkinto. Ja silti, kyllä, olen välillä erittäin hukassa. Ennen tällaiset lapset pistettiin ruotuun antamalla piiskaa, nyt on vain epämääräinen ja kokoelma keskenään ristiriitaisia neuvoja, ”joista sitten etsit omalle lapsellesi toimivat keinot”.

Ennen vanhaan se jolla nykyisin ajatellaan olevan "adhd-tyyppistä" käyttäytymistä oli vain villi ja kuriton. Ja jos ongelmia kasvatuksessa tuli, niin asiat ratkottiin lähipiiriltä kysymällä tai itse tietoa etsimällä eikä kutsuttu viranomaisia paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Pakko vastata tähän. Meillä alkoi hankaluudet niihin aikoihin, kun kolmas lapsi, kuopus syntyi. Keskimmäisellä, joka oli maailman kiltein vauva ja taapero, alkoi todella voimakas uhmaikä, impulsiivisuutta, agressiivisuutta, omaehtoisuutta... Apua haettin ja saatiin, mutta pienenä esimerkkinä, perhetyöntekijä totesi, että lapsenne haasteet ovat sellaisia, että minulla ei taida olla teille enempää annettavaa.. Ainut mikä auttanut, on ikä (lapsi nyt 8v ja pahin alkaa olla ohi). Tällä välin kuopuksesta kehkeytyi äärimmäisen villi ja haastava 4-vuotias, joka ei kertakaikkiaan usko mitään. ADHD-tyyppistä käyttäytymistä, päiväkodissa muksii toisia jne. Pari vuotta sitten vanhin (10v) alkoi oireilla, jäi varmaan vähän sivuun, kun meidän huomio meni kahteen pienempään. En minä nyt nonstoppina valita, mutta kyllä olen todennut, että rankkaa on ja erittäin haastavat lapset siunaantui meille. Ja vielä mainitsen, että olemme ihan koulutettuja ihmisiä, itselläni KM-tutkinto. Ja silti, kyllä, olen välillä erittäin hukassa. Ennen tällaiset lapset pistettiin ruotuun antamalla piiskaa, nyt on vain epämääräinen ja kokoelma keskenään ristiriitaisia neuvoja, ”joista sitten etsit omalle lapsellesi toimivat keinot”.

Jos sossuja pelkäät niin pistä ne muksut nurkkaan seisomaan silloin kun tarvitsee rangaista. Se on oikein toteutettuna yhtä tehokasta kuin piiskan anto mutta laillista. Sellaista muksua ei ole tullut vastaan joka tuntikausia tuijottaisi nurkkaa muutaman sentin etäisyydeltä ihan niin kuin ei mitään olisi, vaan murtuminen tulee aina vastaan jossain kohtaa ihan niin kuin piiskankin tapauksessa.