Onko nykyvanhemmat jotenkin enemmän hukassa lastensa kanssa kuin ennen?

Vierailija kirjoitti:

Ei päiväkodissa mitään diagnooseja tehdäkään, mutta lapsia lähetetään kyllä eteenpäin jatkotutkimuksiin, jos lapsella epäillään nepsy-piirteitä. Et tainnut myöskään tietää, että kunnat kouluttavat työntekijöitään ja meidänkin kunnassa suurin osa päiväkodin työntekijöistä ovat myös nepsy-valmentajia.

Vasta pari vuotta takaperin mistään nepsyistä ei edes puhuttu.

Diagnooseja kehitellään aina vaan lisää sitä mukaa, kun lasten kurittomuus lisääntyy ja kurinpitokeinot vähenevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, mikä mua eniten järkyttää, on se, että edelleen näyttää olevan täälläkin sellaisia tyyppejä paljon, joiden mielestä väkivalta kasvatusmetodina on ihan ok. Se on sairasta ja sadistista.

Se taas on lähinnä merkki siitä, että et ymmärrä mitä väkivalta tarkoittaa. Moni nykyihminen esim. luulee ruumiillisen kurituksen tarkoittavan sitä, että lasta pätkitään turpaan jos hermo menee.

Ymmärrän valitettavasti paremmin kuin luuletkaan. Sitäpaitsi kaikki ruumillinen kuritus on samalla vakavaa henkistä alistamista, josta jää jäljet. Tiedän mistä puhun.

Sitten ylivoimaista enemmistöä meistä olisi vakavasti henkisesti alistettu ja meissä olisi jäljet siitä.

Kerrankin kun tukistaa niin siinä on pienen ihmistaimen elämä pilalla. :P Parempi pistää se vaikka kuukaudeksi kotiarestiin ja kaikki lelut takavarikkoon.

Juuri niin. Jos ruumiillinen kuritus olisi automaatti mielenterveyden järkkymiselle, niin sen perusteella kaikki vanhat ihmiset olisivat henkisesti raunioina. Nimittäin suurten ikäluokkien lapsuuden aikana ruumiillinen kuritus oli normaalia ja myös opettajat saattoivat kurittaa ruumiillisesti. Joten kaikki nykyiset eläkeläiset ovat kokeneet ruumiillista kuritusta. Mutta silti he eivät ole psykiatrisen hoidon tarpeessa. Itse asiassa on kai niin, että erityisesti nuoremmat ikäluokat ovat suhteellisesti suurin mt-palveluiden käyttäjiä.

Ruumiillinen kuritus ei tarkoita, eikä tarkoittanut aiemminkaan, silmitöntä hakkaamista tai pahoinpitelyä. Mutta en nyt silti ruumiillista kuritusta kannata. On vaan niin, että tämäkään asia ei ole mustavalkoinen. Omatkin vanhempani ovat normaaleja ja tasapainoisia, vaikka heillä on ollut aikakauden mukainen (30-40 luku) ankara kasvatus.

Yksi tukistus tuhoaa koko ihmisen, hysteriaa

On niitä hukassa olleita vanhempia ollut ennenkin. Niistä ei vaan ole tehty niin isoa numeroa.

Vanhemmat hukassa = eivät uskalla sanoa lapselleen ei.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat hukassa = eivät uskalla sanoa lapselleen ei.

Usein siksi, koska pelkäävät lasua. Heille on annettu se kuva, että kurinpito on moraalisesti epäilyttävää, traumaattista ja lasten oikeuksia rikkovaa.

Kyllä on! Jotkut nykyvanhemmat eivät halua sanoa lapselle "ei", vaan selittelevät ja lässyttävät lapselle. Tätä kun jatkuu hetken aikaa niin lapset vievät aikuisia ihan 6-0

Kauheaa seurata sivusta..mitähän niistä lellipennuista tulee isona...

Nykyään ei kasveta isänpelossa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat hukassa = eivät uskalla sanoa lapselleen ei.

Jep, tai jos sanookin ei niin hetken päästä se on menettänyt jo merkityksen (jopa kasvatusammattilais) vanhemman lepsuilussa.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ei kasveta isänpelossa.

Siinäpä hieno kasvualusta.

Nykyään on paljon eroperheitä, joissa molemmilla aikuisilla on niin aktiivinen oma elämä, että lapsi ei saa riittävästi huomiota.

Kauhee vinkuminen jo yhden lapsen kanssa ettei pärjää ja pää ei kestä ja kauheen onnellisia lapsivapaista joka tuntuu olevan elämän tärkein asia ettei tarvi olla omien lapsien kanssa. Akat poikii ja ukot vinkuu kun joutuu oleen lapsen kanssa kun äiti ei jaksa kun pitää faceen ja instaan laittaa äässiä ja tissivakoa

Lapsi saa rajoista turvaa ja olenkin ilolla seurannut, miten Supernanny Pia Penttalan yksinkertaisen oloisilla ohjeilla ko ohjelmassa perheissä valta palautetaan vanhemmilla, ja kas kummaa, miten elämä helpottuu ja lasten vointi paranee ja käytös muuttuu.

Rakkautta on usein nykyään enemmän, mutta rajaamista pelätään liikaa. Osalla vanhemmista älylaiteriippuvuus vaikuttaa liikaa koko elämään, myös lasten kasvatukseen. Vanhempi on pahimmillaan koko ajan hyvin poissaoleva ja välinpitämätön ja puhelin naaman edessä ihan liikaa.

Menneinä vuosikymmeniä häpeällä kasvattaminen ja liika ankaruus yhdistettynä jonkinlaiseen tunnekylmyyteen vaurioitti lapsia aika paljon.

Määä EEEn Keestä kirjoitti:

Kauhee vinkuminen jo yhden lapsen kanssa ettei pärjää ja pää ei kestä ja kauheen onnellisia lapsivapaista joka tuntuu olevan elämän tärkein asia ettei tarvi olla omien lapsien kanssa. Akat poikii ja ukot vinkuu kun joutuu oleen lapsen kanssa kun äiti ei jaksa kun pitää faceen ja instaan laittaa äässiä ja tissivakoa

On se kyl kumma kun hankitaan lapsia ja sit lapsivapaita hehkutetaan kuin ne olisivat parasta elämässä! Ja juurikin tuo että yhden lapsen kanssa ollaan jo ihan hukassa ja jatkuva valitus siitä kun on niin niin niin tosi raskasta, mutta ei siinä kaikki. Tehdään kuitenkin ainakin vielä se toinen vaikka ei yhdenkään kanssa pärjää!

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ei kasveta isänpelossa.

Herran pelko on viisauden alku, enemmän nykyään rouvaa pelätään. Ennen uhkailtiin "saat remmiä kun isä tule kotiin" ei ihme että pelättiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, mikä mua eniten järkyttää, on se, että edelleen näyttää olevan täälläkin sellaisia tyyppejä paljon, joiden mielestä väkivalta kasvatusmetodina on ihan ok. Se on sairasta ja sadistista.

Se taas on lähinnä merkki siitä, että et ymmärrä mitä väkivalta tarkoittaa. Moni nykyihminen esim. luulee ruumiillisen kurituksen tarkoittavan sitä, että lasta pätkitään turpaan jos hermo menee.

Ymmärrän valitettavasti paremmin kuin luuletkaan. Sitäpaitsi kaikki ruumillinen kuritus on samalla vakavaa henkistä alistamista, josta jää jäljet. Tiedän mistä puhun.

Sitten ylivoimaista enemmistöä meistä olisi vakavasti henkisesti alistettu ja meissä olisi jäljet siitä.

Kerrankin kun tukistaa niin siinä on pienen ihmistaimen elämä pilalla. :P Parempi pistää se vaikka kuukaudeksi kotiarestiin ja kaikki lelut takavarikkoon.

Juuri niin. Jos ruumiillinen kuritus olisi automaatti mielenterveyden järkkymiselle, niin sen perusteella kaikki vanhat ihmiset olisivat henkisesti raunioina. Nimittäin suurten ikäluokkien lapsuuden aikana ruumiillinen kuritus oli normaalia ja myös opettajat saattoivat kurittaa ruumiillisesti. Joten kaikki nykyiset eläkeläiset ovat kokeneet ruumiillista kuritusta. Mutta silti he eivät ole psykiatrisen hoidon tarpeessa. Itse asiassa on kai niin, että erityisesti nuoremmat ikäluokat ovat suhteellisesti suurin mt-palveluiden käyttäjiä.

Ruumiillinen kuritus ei tarkoita, eikä tarkoittanut aiemminkaan, silmitöntä hakkaamista tai pahoinpitelyä. Mutta en nyt silti ruumiillista kuritusta kannata. On vaan niin, että tämäkään asia ei ole mustavalkoinen. Omatkin vanhempani ovat normaaleja ja tasapainoisia, vaikka heillä on ollut aikakauden mukainen (30-40 luku) ankara kasvatus.

Keski-Euroopassa näkee nykyisinkin, miten äiti suuttuu lapselle ja vetää ns. ympäri korvia. Näitä olen nähnyt puistoissa ja kaduilla ym. Puhumattakaan, mitä sitten kodin sisällä tapahtuu? Kasvatus ja kuri on siellä aivan eri tolalla kuin Pohjoismaissa. Täällä kun ei kielletä yhtään mitään ja kaikki sallitaan.

Ovatko kaikki Eurooppalaiset aikuisena henkisesti raunioina? Ainakin omassa työssäni olevat kollegat ovat ihan normaaleja ja varmasti useat ovat lapsena saaneet tukkapöllyä tai korvatillikan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, mikä mua eniten järkyttää, on se, että edelleen näyttää olevan täälläkin sellaisia tyyppejä paljon, joiden mielestä väkivalta kasvatusmetodina on ihan ok. Se on sairasta ja sadistista.

Se taas on lähinnä merkki siitä, että et ymmärrä mitä väkivalta tarkoittaa. Moni nykyihminen esim. luulee ruumiillisen kurituksen tarkoittavan sitä, että lasta pätkitään turpaan jos hermo menee.

Ymmärrän valitettavasti paremmin kuin luuletkaan. Sitäpaitsi kaikki ruumillinen kuritus on samalla vakavaa henkistä alistamista, josta jää jäljet. Tiedän mistä puhun.

Sitten ylivoimaista enemmistöä meistä olisi vakavasti henkisesti alistettu ja meissä olisi jäljet siitä.

Kerrankin kun tukistaa niin siinä on pienen ihmistaimen elämä pilalla. :P Parempi pistää se vaikka kuukaudeksi kotiarestiin ja kaikki lelut takavarikkoon.

Juuri niin. Jos ruumiillinen kuritus olisi automaatti mielenterveyden järkkymiselle, niin sen perusteella kaikki vanhat ihmiset olisivat henkisesti raunioina. Nimittäin suurten ikäluokkien lapsuuden aikana ruumiillinen kuritus oli normaalia ja myös opettajat saattoivat kurittaa ruumiillisesti. Joten kaikki nykyiset eläkeläiset ovat kokeneet ruumiillista kuritusta. Mutta silti he eivät ole psykiatrisen hoidon tarpeessa. Itse asiassa on kai niin, että erityisesti nuoremmat ikäluokat ovat suhteellisesti suurin mt-palveluiden käyttäjiä.

Ruumiillinen kuritus ei tarkoita, eikä tarkoittanut aiemminkaan, silmitöntä hakkaamista tai pahoinpitelyä. Mutta en nyt silti ruumiillista kuritusta kannata. On vaan niin, että tämäkään asia ei ole mustavalkoinen. Omatkin vanhempani ovat normaaleja ja tasapainoisia, vaikka heillä on ollut aikakauden mukainen (30-40 luku) ankara kasvatus.

Keski-Euroopassa näkee nykyisinkin, miten äiti suuttuu lapselle ja vetää ns. ympäri korvia. Näitä olen nähnyt puistoissa ja kaduilla ym. Puhumattakaan, mitä sitten kodin sisällä tapahtuu? Kasvatus ja kuri on siellä aivan eri tolalla kuin Pohjoismaissa. Täällä kun ei kielletä yhtään mitään ja kaikki sallitaan.

Ovatko kaikki Eurooppalaiset aikuisena henkisesti raunioina? Ainakin omassa työssäni olevat kollegat ovat ihan normaaleja ja varmasti useat ovat lapsena saaneet tukkapöllyä tai korvatillikan.

Käy joskus lukemassa Unicefin sivuja jossa kerrotaan Lasten oikeuksien julistuksesta huomaat että elämme kuplassa jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Täältä 

https://www.maailma.net/uutiset/yli-puolta-lapsista-kuritetaan-fyysises…

Hyvä kysymys, eikä vastaus ole yksinkertainen.

Eivät vanhaankaan aikaan kaikki olleet mitään hyviä vanhempia, ja tyypillistä oli vaieta pahoistakin ongelmista ja esittää ulkopuolisille hyvää perhettä. Olen kuullut iäkkäiltä ihan hirveitä juttuja "hyvistä ja normaaleista" perheistä.

Olen myös huomannut sellaisen mielenkiintoisen seikan, että voimakkaimmin nykyvanhempia usein kritisoivat ihmiset, joiden omat lapset ovat mielenterveysongelmaisia tai muulla tavoin ongelmaisia lapsuuden ja nuoruuden kokemusten vuoksi. Ehkä tämä kertoo kyseisten yksilöiden kyvyttömyydestä nähdä itsessään heikkouksia tai myöntää virheitä. Onnellisia ja tasapainoisia aikuisia kasvattaneilla ei ole samalla tavalla "agendallaan" itseään nuorempien jatkuva haukkuminen, kuten ei henkisesti tasapainoisilla yleensä olekaan tarvetta valittaa muista ja haukkua heitä koko ajan.

Toisaalta mua hämmentää, miten paljon vanhemmilta vaaditaan nykyään entisaikoihin verrattuna. Esim. minun kuusikymppiset vanhempani ja appivanhempani eivät tienneet, mitä käsite "henkinen väkivalta" tarkoittaa. Anoppikin on kehunut, ettei ole koskaan käyttänyt väkivaltaa lasten kanssa, vaikka on repinyt hiuksista, antanut luunappeja, lyönyt jne. Eiväthän tuollaiset nyt mitään väkivaltaa ole hänen mielestään. Nykyään vanhempi syyllistyy henkiseen väkivaltaan, jos hänellä menee hermo loputtomaan riehumiseen ja kamalaan käytökseen ja sen seurauksena huutaa (en puolustele huutamista kasvatuskeinona, mutta halusin tuoda esiin suhtautumiseron sukupolvien välillä). Lapsuudessani sokerimurot, vanukkaat ja vitivalkoinen leipä olivat täysin ok aamu-, väli- ja iltapalaa. Nykyään tuollaisesta ruokavaliosta tehtäisiin lasu.

Nykyvanhempi kokee usein aiheettomasti suurta syyllisyyttä ja huonommuutta vanhempana. Aiemmin taas oli enemmän sitä, että ne, joiden olisi pitänyt kokea syyllisyyttä, eivät sitä kokeneet. Mielestäni nykyään on harmillista lasten kotikasvatuksen vähättely ja se, että virikehoitoon viedään niin valtava määrän lapsia, vaikka jompikumpi vanhemmista olisi kotona. En usko, että tämä on hyväksi kenellekään pitkällä tähtäimellä. Eri asia tietysti, jos vanhemmilla on esim. terveydellisiä syitä virikehoidon tarpeelle, mutta näin ei voi olla, kun tuntuu, että on poikkeuksellista olla viemättä lasta päiväkotiin, kun on itse kotona.

Vierailija kirjoitti:

Määä EEEn Keestä kirjoitti:

Kauhee vinkuminen jo yhden lapsen kanssa ettei pärjää ja pää ei kestä ja kauheen onnellisia lapsivapaista joka tuntuu olevan elämän tärkein asia ettei tarvi olla omien lapsien kanssa. Akat poikii ja ukot vinkuu kun joutuu oleen lapsen kanssa kun äiti ei jaksa kun pitää faceen ja instaan laittaa äässiä ja tissivakoa

On se kyl kumma kun hankitaan lapsia ja sit lapsivapaita hehkutetaan kuin ne olisivat parasta elämässä! Ja juurikin tuo että yhden lapsen kanssa ollaan jo ihan hukassa ja jatkuva valitus siitä kun on niin niin niin tosi raskasta, mutta ei siinä kaikki. Tehdään kuitenkin ainakin vielä se toinen vaikka ei yhdenkään kanssa pärjää!

Naiselle on suurin onnettomuus jos ei pääse töihin kodin ulkopuolelle vaan joutuu jäämään kotiin hoitamaan lapsiaan, miehelle tietenkin vielä suurempi onnettomuus.

Kinder, Küche, Kirche

Tämä saksalainen elämänviisaus jonka  Wilhelm II, ja hänen vaimo, Empress Augusta Victoria julkitoivat 1870 luvulla

Iloisella 50 luvulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, mikä mua eniten järkyttää, on se, että edelleen näyttää olevan täälläkin sellaisia tyyppejä paljon, joiden mielestä väkivalta kasvatusmetodina on ihan ok. Se on sairasta ja sadistista.

Se taas on lähinnä merkki siitä, että et ymmärrä mitä väkivalta tarkoittaa. Moni nykyihminen esim. luulee ruumiillisen kurituksen tarkoittavan sitä, että lasta pätkitään turpaan jos hermo menee.

Ymmärrän valitettavasti paremmin kuin luuletkaan. Sitäpaitsi kaikki ruumillinen kuritus on samalla vakavaa henkistä alistamista, josta jää jäljet. Tiedän mistä puhun.

Sitten ylivoimaista enemmistöä meistä olisi vakavasti henkisesti alistettu ja meissä olisi jäljet siitä.

Kerrankin kun tukistaa niin siinä on pienen ihmistaimen elämä pilalla. :P Parempi pistää se vaikka kuukaudeksi kotiarestiin ja kaikki lelut takavarikkoon.

Juuri niin. Jos ruumiillinen kuritus olisi automaatti mielenterveyden järkkymiselle, niin sen perusteella kaikki vanhat ihmiset olisivat henkisesti raunioina. Nimittäin suurten ikäluokkien lapsuuden aikana ruumiillinen kuritus oli normaalia ja myös opettajat saattoivat kurittaa ruumiillisesti. Joten kaikki nykyiset eläkeläiset ovat kokeneet ruumiillista kuritusta. Mutta silti he eivät ole psykiatrisen hoidon tarpeessa. Itse asiassa on kai niin, että erityisesti nuoremmat ikäluokat ovat suhteellisesti suurin mt-palveluiden käyttäjiä.

Ruumiillinen kuritus ei tarkoita, eikä tarkoittanut aiemminkaan, silmitöntä hakkaamista tai pahoinpitelyä. Mutta en nyt silti ruumiillista kuritusta kannata. On vaan niin, että tämäkään asia ei ole mustavalkoinen. Omatkin vanhempani ovat normaaleja ja tasapainoisia, vaikka heillä on ollut aikakauden mukainen (30-40 luku) ankara kasvatus.

Keski-Euroopassa näkee nykyisinkin, miten äiti suuttuu lapselle ja vetää ns. ympäri korvia. Näitä olen nähnyt puistoissa ja kaduilla ym. Puhumattakaan, mitä sitten kodin sisällä tapahtuu? Kasvatus ja kuri on siellä aivan eri tolalla kuin Pohjoismaissa. Täällä kun ei kielletä yhtään mitään ja kaikki sallitaan.

Ovatko kaikki Eurooppalaiset aikuisena henkisesti raunioina? Ainakin omassa työssäni olevat kollegat ovat ihan normaaleja ja varmasti useat ovat lapsena saaneet tukkapöllyä tai korvatillikan.

Käy joskus lukemassa Unicefin sivuja jossa kerrotaan Lasten oikeuksien julistuksesta huomaat että elämme kuplassa jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Täältä 

https://www.maailma.net/uutiset/yli-puolta-lapsista-kuritetaan-fyysises…

En puolustele fyysistä rangaistusta. Mutta mielestäni tuo laittamasi linkkikin tuo esiin sen saman kysymyksen, kuin tässä jo pohdiskelinkin. Eli täällä ketjussa väitetään, että fyysinen rangaistus tuo mielenterveydellisiä ongelmia. Näin varmasti onkin pahimmissa tapauksissa. Mutta en usko, että pieni fyysinen kuritus aiheuttaa yhtään mitään. Koska jos näin olisi, niin suurimmalla osalla maailman aikuisista pitäisi olla mt-ongelmia, koska suurinta osaa väestöstä on kuritettu fyysisesti. Oman lähisukuni vanhukset, omat vanhempani jne. ovat kaikki saaneet fyysistä kuritusta. Siitä huolimatta he ovat ns. normaaleja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaltaan tähän ilmiöön vaikuttaa varmaan se, että kasvatustavat on muuttuneet. Omat vanhempani muistavat hyvinkin elävästi, että fyysiset rangaistukset olivat melkein normi. Että koulussa pelättiin karttakeppiä. Toisaalta minua ei ole vanhempien/opettajien toimesta ikinä rankaistu esim. tukistamalla, mutta muistan kyllä että minulle on muuten suututtu tosi mitättömistä asioista ja sitten jätetty yksin itkemään ja rauhoittumaan. Omien lasteni kohdalla toki suutun ja korotan ääntäni joskus, mutta yhteenotoista huolimatta pienten kanssa istutaan sylikkäin ja isompien kanssa muuten lähellä, kunnes tilanne rauhoittuu. 

Eri ikäryhmien välillä tässähän on selkeä ero toimintamalleihin. Ehkä mä näytän siltä, että mä olen hukassa lasteni kanssa, kun sylittelen ja rauhoittelen tunnekuohuista lasta. Ehkä se näyttää siltä, että nyt lapsi vie äitiä kuin litran mittaa :D Ulkopuolinen ei myöskään tiedä, onko lapsella oikeasti suru vai vaan känkkäränkkä. 

Kyllä meillä rajat on ja lapset tietävät ne. Päiväkodin kanssa on hyvät välit ja haasteista kyllä kerrotaan ja niitä käsitellään sitten kotonakin. Se, että harjoittelen lapsen kanssa päätöksentekoa esittämällä vaihtoehtoja ja antamalla lapsen päättää, voi näyttää jonkun mielestä siltä, että meillä mennään lapsen mielen mukaan. Minusta se näyttää siltä, että lapsi harjoittelee päätöksentekoa ja tuo oman mielipiteensä kuultavaksi. Ehkä jonkun mielestä se ei ole tärkeää, minun mielestäni on. 

Ja kyllä, olin juuri sellainen hössöttäjä-äiti ensimmäisen lapsen kohdalla. Kiipeilyteline oli ihan kauhistus ja tietenkin lapsi rakasti sitä. Ekoja asioita, mitä muistan tytön todella toistaneen oli aina puistossa "Mene kauemmas" kun kyttäsin kiipeilevää lasta hänen mielestään liian läheltä :D Harjoitteluahan tämä siis on vanhemmillekin jokaisen lapsen kohdalla. 

Olet juuri sellainen ristiriitainen vanhempi. Eli kun lapsi käyttäytyy huonosti, suutut (tuskin muusta syystä suutut, paitsi jos lapsi todella käyttäytyy huonosti) ja lapselle tulee paha mieli, niin sitten pahoittelet itse omaa suuttumistasi ja lapsi saa ristiriitaisen viestin. Jos on jo päiväkoti-ikäisenä haasteita kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa, niin että niitä pitää ihan erikseen käsitellä, yleensä vika on kasvatuksessa, valitettavasti.

Kasvatusoppaissa ja psykologien iltapäivälehtihaastatteluissa käsketään pyytämään anteeksi, jos on suuttunut lapselle ja huutanut.

Nuo on oikeasti vaikeita juttuja. Minua on neuvottu ignooraamaan lapsen huomiohakuista häiriökäyttäytymistä, mutta se vaan lisää kierroksia siihen asti että alan ärtyä. Sitten olen "napakka" ja lapsi joskus jatkaa vielä riehumistaan, minkä jälkeen minä suutun, korotan ääntäni ja joudun pyytämään anteeksi.

Kyllä se lapsikin joutuu anteeksi pyytämään, mutta ei auta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se lapsikin joutuu anteeksi pyytämään, mutta ei auta.

Lapsen ei pitäisi koskaan joutua pyytämään anteeksi.