En jaksa työpaikkailmoitusten älyttömiä vaatimuksia

Vierailija kirjoitti:

Hain itse työpaikkaa ja ilmoitusta lukiessa tiesi, että ala oli vaativa. Meidät työnhakijat laitettiin ryhmiin ja sen johtokunnan edessä sitten piti tehdä työhaastattelu.

Ja tosiaan siinä ryhmässä missä olin, sattui se hölöttävä, puhelias, ekstrovertti joka oli ilopilleri ja energinen siis sulava suustaan.

Sai paikan, vaikka ei ollut alan koulutusta tai päivääkään kokemusta alalta.

Itselleni se oli ensimmäinen kerta elämässä, kun tunsin jääväni niin sanoen toisten jalkoihin, kuten jäivät kaikki muutkin siinä työhaastattelussa, myös ne joilla oli alalta vankka ja useiden vuosien kokemus.

Kuulostaa valtioneuvostolta.

Vierailija kirjoitti:

Ja ne hakuprosessit. :D Harkitsin hakea teollisuussiivoojaksi mutta päätin toisin kun luin että olisi pakko lähettää video-cv. Siivoojaksi!

Kyllä tämä tätä menoa on yrittäjien, kotiäitien ja-isien, taiteilijoiden, työtä välttelevien ja varhaiseläkeläisten maa. Työt saa ulkomainen halpavoima tehdä. Hieman epäilen, että heiltä edes sitä video-cv:tä vaaditaan. Tasa-arvon maa?

Vanhat ajat takaisin, kun töihin sai kävellä kyselemään töitä, ja sen saattoi jopa saada. Ilman ansioluetteloa ja ryhmähaastatteluja sekä video-cv:tä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työpaikan näyttää nykyisin saavan se, joka valehtelee parhaiten.

Näinhän se usein on. Itse en suostu vaan pidän kiinni omista arvoistani.

Ryhdy sitten suosiolla yrittäjäksi. Mikäli töitä haluaa, (ja tilanne on ehkä mahdollisesti kovin kriittinen työnsaannin kannalta) on pystyttävä luopumaan omista arvoistaan, ja moraaleistaan. Elämässä pitää näin muutenkin tehdä epämieluisia asioita, joita ei millään haluaisi tehdä. Jos jättäytyy esimerkiksi työttömäksi sen nojalla, että ei löydä itselleen mieluista työpaikkaa, sillä on kauaskantoisiakin, koko yhteiskuntaan kohdistuvia negatiivisia vaikutuksia.

Arvostatko itse vaikka puhelinmyyjiä? Suostuisitko tekemään kuukausikaupalla puhelinmyyntiä, jos mitään muuta ei olisi tarjolla? 

Kannattaa miettiä, mikä se todellisuus on missä ihmiset elävät. Useimmat myyntityöt ovat epäeettistä ja kiusallista tuputtamista, jota kukaan ei arvosta.

En itse arvosta puhelinmyyjiä juuri ollenkaan, mutta kyllä minä silti suostuisin sitä tekemään mikäli mitään muuta työtä en saisi. Pitäähän sitä työkykyisen ihmisen tehdä jotain töitä elääkseen, ihan mitä vain laillista työtä.  Tuollainen eettinen ajattelu se lopulta koituu tuomioksi.

Tein monta vuotta puhelinhaastatteluja ja olin töissä todella masentunut, koska se oli niin alentavaa. Soittelimme ilta-aikaan ihmisille, joita se usein häiritsi. Sain haukkuja ja ihmiset huusivat pää punaisena, että mulle ei tartte soitella. Soiteltiin vanhuksille ja lapsiperheille vielä 21 aikaan illalla. Työ oli kurjaa ja koin usein, että se oli epäeettistä ja merkityksetöntä. Itsetunto oli aika koetuksella. Eikä siis tarvinnut edes myydä mitään. 

Jos et ole itse joutunut tekemään tuollaista työtä, et tiedä mitä se oikeasti tarkoittaa, että tekee oman etiikkansa vastaisesti. Moni voi olla sitä mieltä, että on eettisempää olla työttömänä kuin puhelinmyyjänä. 

Vierailija kirjoitti:

Hain itse työpaikkaa ja ilmoitusta lukiessa tiesi, että ala oli vaativa. Meidät työnhakijat laitettiin ryhmiin ja sen johtokunnan edessä sitten piti tehdä työhaastattelu.

Ja tosiaan siinä ryhmässä missä olin, sattui se hölöttävä, puhelias, ekstrovertti joka oli ilopilleri ja energinen siis sulava suustaan.

Sai paikan, vaikka ei ollut alan koulutusta tai päivääkään kokemusta alalta.

Itselleni se oli ensimmäinen kerta elämässä, kun tunsin jääväni niin sanoen toisten jalkoihin, kuten jäivät kaikki muutkin siinä työhaastattelussa, myös ne joilla oli alalta vankka ja useiden vuosien kokemus.

Minusta tuo on nöyryyttävää ja naurettavaa teatteria. Juuri tuollaisten seikkojen takia en jaksa hakea uusiin paikkoihin, koska en ole se tyyppi, joka tekee välittömästi vaikutuksen. Pysyn mielummin nykyisessä työssäni. Olen se tyyppi, joka näyttää arvonsa pidemmän ajan kuluessa, ja haastattelutilanteissa sen todistaminen on vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin juuri yhden ilmoituksen jossa vaatimuksena oli mm.rento asenne työntekoon. Lojaalius ja elämänmyönteisyys.

Elämänmyönteisyys?!?

Masennuspotilaasta on vaikea nyhtää kaikkea irti.

Muistan kuinka 10-15 vuotta sitten ylä-asteella ja myös ammattiopistossa vielä sanottiin, että se että olet valmistunut edes yhdelle alalle on tarpeeksi ja se riittää, (verrattuna siihen ettet ole valmistunut millekään alalle koska olisi paha tilanne).

Mutta tänä päivänä, mitä olen ollut vuosien aikana tilanteissa, se yksi ala mihin olen valmistunut ja alan töitä hakenut, ei enää riitä, vaan pitäisi olla vähintään 2-5 muutakin alan koulutusta ja siihen päälle vaikka mitkä muut tutkinnot.

Työhaastattelija kerran soitti minulle ja kerroin että joo olen valmistunut tälle alalle. Työhaastattelija kyseli että ja...? Eli tosiaan olisi pitänyt vielä monelle muulle alalle olla koulutus ja valmistunut niihin, jotta olisit sen työn saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on oikein ap. Ei kannata yrittää olla jotain muuta kuin on. Oman persoonansa voi ja kannattaa tuoda rehellisesti esiin. Ei noi "vaatimukset" välttämättä ole mitään kynnyskysymyksiä kuitenkaan.

Omaa persoonallisuutta pitää kyllä jossain määrin olla, mutta jos siihen persoonallisuuteen kuuluu  esimerkiksi kyvyttömyys puhua ihmsille tai tehdä muutenkin sosiaalisia aloitteita, tai vaikkapa olla yksinäinen omasta tahdostaan, sitten sitä persoonallisuutta pitäisi pikimmiten pyrkiä muuttamaan. Ei ole yksilön kannalta ollenkaan terveellistä olla kokonaan ilman sosiaalisia kontakteja, etenkään omien huonojen sosiaalisten taitojen takia.  Niitä sosiaalisia taitoja tarvitsee nimittäin muutenkin elämässä, kuin vain työnteossa/työnhaussa!

Sosiaaliset taidot ovat kynnyskysymys työssä kuin työssä, nimittäin jos et osaa puhua yhtään niin kuinka ajattelit selvitä esimerkiksi työhaastattelusta? Jossa pitää nimenomaan puhua, ja vieläpä sujuvasti.

Paitsi että persoonallisuuttaan ei pysty muuttamaan. Jo taaperoiässä jotkut ovat sosiaalisia ja hakevat kontaktia muihin, toiset taas pelästyvät kun tulee uusi ihminen vastaan. Ei ihminen voi pakottaa itseään ekstrovertiksi, jos ei sitä ole. 

Ihminen voi teeskennellä vain tiettyyn rajaan asti. Jos työ on muutenkin kuormittavaa, jossain vaiheessa tulee se piste etten jaksa kuunnella tuon Raijan selitystä siitä, mitä kaikkia vitamiinilisiä hän syö, enkä Maken tyhmiä vitsejä joka asiasta. Sitten tulee murahdettua jotain, ja sen jälkeen Raija ja Make karttavat minua ja juoruilevat selän takana. Kokemusta on. 

Jos työ tehdään yksin, pitäisi ensisijaisesti hakea ihmistä, joka kykenee työskentelemään pitkiä aikoja yksin, eikä kaipaa ympärilleen sitä supliikkiporukkaa. Työnäyte pitäisi olla tärkein osa rekryprosessia. Valitettavasti juuri tuollaiset "on epätervettä olla epäsosiaalinen"-ajattelijat ovat sielä rekrytoimassa ja odottavat ensisijaisesti hyvää typpiä, jonka kanssa voi heittää läppää. 

Olet väärässä. Omaa persoonallisuutta on täysin mahdollista muuttaa, ja esimerkiksi introvertin on mahdollista käytännössä muuttua ekstrovertiksi. jos on valmis tekemään muutoksen eteen paljon töitä, sen voi saavuttaa. Harjoitusta, harjoitusta, kovaa työtä ja lisää harjoitusta sekä kovaa työtä se vaatii, mutta se on ihan täysin mahdollista. Pitkäjänteisellä harjoituksella pystyy kyllä selviämään työpäivästä niin, että työt ja kommunikaatio sujuu täysin saumattomasti ja mitään murtumispistettä ei koskaan tule.

Kyllähän rekryäjät hakevatkin yksin tehtäviin töihin juuri sellaisia, jotka pystyvät työskentelemään pitkiä aikoja yksin. Mutta fakta on se, että sellaisissakin töissä useimmiten vain tulee sellaisia tilanteita, joissa pitää pystyä kommunikoimaan toisen ihmisen kanssa. Siksi sosiaalisten taitojen tärkeyttä ei koskaan voi vähätellä. Hyvät tyypit, joiden kanssa voi heittää läppää ovat usein loppupeleissä niitä kaikkein parhaimpia osaajia, sillä se läpänheitto ja sosialisoituminen on kuin liima, mikä saa työporukan toimimaan tehokkaimmin.

No, minusta sinä olet väärässä. Oletko itse kovalla harjoittelulla muuttanut täysin persoonallisuutesi? Jos et, niin älä yritä tuputtaa sitä ajatusta muille. Introverttiydessäkin voi olla eri asteita. Esim. jaksan olla sosiaalinen 8h päivässä, mutta en sitten jaksaisi enää illalla puuhata lasteni kanssa. Useimmille ne lapset ovat tärkeämpiä, ja silloin työn on oltava sellainen ettei se ole 24/7 sitä läpänheittoa. 

Kommunikaatio ja sosiaaliset taidot on eri asia kuin ekstroverttiys ja läpän heittäminen. Ja olen eri mieltä tuostakin että läpänheitto on liima, joka tekee työstä tehokkaampaa. Siinä voi tulla paljonkin ristiriitatilanteita, jos joku vitsi loukkaa jotakuta tai on tarpeettoman roisi tms. Ja kun suurin osa näistä "hyvistä tyypeistä" heittää todella huonoa ja kulunutta läppää. Väkinäisille jutuille tekonauraminen on ankeaa. 

Ja täällähän oli kommentti siitäkin työyhteisöstä, jossa ihmiset eivät pysty keskittymään hommiinsa, kun pitää olla koko ajan juttelemassa muille. Ei se vaan kaikissa töissä ole hyvä juttu. 

Olin melkein kolmekymppiseksi asti hiljainen hissukka, jolla ei kirjaimellisesti ollut vanhempieni lisäksi yhtään sosiaalista kontaktia eikä ystäviä ollenkaan. Elämäni luisui aivan sivuraiteelle, koska en saanut mistään töitä ja monet koulut menivät päin prinkkalaa. Vanhemmiltakaan ei enää apua herunut, joten minun oli vain pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä ryhdistäytymisliike. Aloin siis kuumeisesti mm. kehittää sosiaalisia taitojani, jotta saisin edes jotakin työtä. Pohjalla kävin monta kertaa, masennuin, mutten vain voinut luovuttaa. Lopulta sitten sainkin ensimmäisen työpaikkani, ja kehitettyä sosiaalisia taitojani niin että sain pidettyä työpaikkani pidempään kuin sen pari viikkoa tai kuukautta. Nykyään minusta ei voisi enää ollenkaan arvata, että olen koskaan ollutkaan epäsosiaalinen ihminen.

Yleensä nimenomaan introverteillä on kommunikaation ja sosiaalisten taitojen kanssa ongelmia. Toki sosiaalisilta taidoiltaan heikkoja ekstroverttejäkin on, mutta niin marginaalisen vähän. Sitten tuosta läpänheitosta, eihän sitä nyt tietenkään kaikille jutuille ole pakko nauraa ja jos murjaseekin kerran loukkaavan tahi liian roisin vitsin, siitä selviää kyllä pahoittelulla. Mutta mikäli joku pahoittaa mielensä melkeinpä kaikesta läpästä, kyllä se peiliinkatsomisen paikka on hänellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vit----taa monissa hakemuksissa, kun pitäisi listata kaikki edelliset työpaikat lomakkeeseen päivämäärineen,

muuten ei pääse eteenpäin hakemuksessa. Kun kuitenkin lisätään se CV missä on koko historia

valmiina. Näpyttele nyt sitten 20 työpaikkaa tarkkoine päivämäärineen ja kuvauksineen.

Pidän tätä eräänlaisena psykologisena testinä. Jos hakija jaksaa täyttää kaikki koulutuksensa ja työpaikkansa lomakkeeseen, niin se kertoo hyvästä motivaatiosta ja sinnikkyydestä. Osa porukasta karsiutuu jo tällä ekalla esteellä.

Minä taas pidän noita sulkeisia tekeviä rekryosastoja urpoina, jotka tuhlaavat korkeasti koulutettujen hakijoiden aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on oikein ap. Ei kannata yrittää olla jotain muuta kuin on. Oman persoonansa voi ja kannattaa tuoda rehellisesti esiin. Ei noi "vaatimukset" välttämättä ole mitään kynnyskysymyksiä kuitenkaan.

Omaa persoonallisuutta pitää kyllä jossain määrin olla, mutta jos siihen persoonallisuuteen kuuluu  esimerkiksi kyvyttömyys puhua ihmsille tai tehdä muutenkin sosiaalisia aloitteita, tai vaikkapa olla yksinäinen omasta tahdostaan, sitten sitä persoonallisuutta pitäisi pikimmiten pyrkiä muuttamaan. Ei ole yksilön kannalta ollenkaan terveellistä olla kokonaan ilman sosiaalisia kontakteja, etenkään omien huonojen sosiaalisten taitojen takia.  Niitä sosiaalisia taitoja tarvitsee nimittäin muutenkin elämässä, kuin vain työnteossa/työnhaussa!

Sosiaaliset taidot ovat kynnyskysymys työssä kuin työssä, nimittäin jos et osaa puhua yhtään niin kuinka ajattelit selvitä esimerkiksi työhaastattelusta? Jossa pitää nimenomaan puhua, ja vieläpä sujuvasti.

Paitsi että persoonallisuuttaan ei pysty muuttamaan. Jo taaperoiässä jotkut ovat sosiaalisia ja hakevat kontaktia muihin, toiset taas pelästyvät kun tulee uusi ihminen vastaan. Ei ihminen voi pakottaa itseään ekstrovertiksi, jos ei sitä ole. 

Ihminen voi teeskennellä vain tiettyyn rajaan asti. Jos työ on muutenkin kuormittavaa, jossain vaiheessa tulee se piste etten jaksa kuunnella tuon Raijan selitystä siitä, mitä kaikkia vitamiinilisiä hän syö, enkä Maken tyhmiä vitsejä joka asiasta. Sitten tulee murahdettua jotain, ja sen jälkeen Raija ja Make karttavat minua ja juoruilevat selän takana. Kokemusta on. 

Jos työ tehdään yksin, pitäisi ensisijaisesti hakea ihmistä, joka kykenee työskentelemään pitkiä aikoja yksin, eikä kaipaa ympärilleen sitä supliikkiporukkaa. Työnäyte pitäisi olla tärkein osa rekryprosessia. Valitettavasti juuri tuollaiset "on epätervettä olla epäsosiaalinen"-ajattelijat ovat sielä rekrytoimassa ja odottavat ensisijaisesti hyvää typpiä, jonka kanssa voi heittää läppää. 

Olet väärässä. Omaa persoonallisuutta on täysin mahdollista muuttaa, ja esimerkiksi introvertin on mahdollista käytännössä muuttua ekstrovertiksi. jos on valmis tekemään muutoksen eteen paljon töitä, sen voi saavuttaa. Harjoitusta, harjoitusta, kovaa työtä ja lisää harjoitusta sekä kovaa työtä se vaatii, mutta se on ihan täysin mahdollista. Pitkäjänteisellä harjoituksella pystyy kyllä selviämään työpäivästä niin, että työt ja kommunikaatio sujuu täysin saumattomasti ja mitään murtumispistettä ei koskaan tule.

Kyllähän rekryäjät hakevatkin yksin tehtäviin töihin juuri sellaisia, jotka pystyvät työskentelemään pitkiä aikoja yksin. Mutta fakta on se, että sellaisissakin töissä useimmiten vain tulee sellaisia tilanteita, joissa pitää pystyä kommunikoimaan toisen ihmisen kanssa. Siksi sosiaalisten taitojen tärkeyttä ei koskaan voi vähätellä. Hyvät tyypit, joiden kanssa voi heittää läppää ovat usein loppupeleissä niitä kaikkein parhaimpia osaajia, sillä se läpänheitto ja sosialisoituminen on kuin liima, mikä saa työporukan toimimaan tehokkaimmin.

No, minusta sinä olet väärässä. Oletko itse kovalla harjoittelulla muuttanut täysin persoonallisuutesi? Jos et, niin älä yritä tuputtaa sitä ajatusta muille. Introverttiydessäkin voi olla eri asteita. Esim. jaksan olla sosiaalinen 8h päivässä, mutta en sitten jaksaisi enää illalla puuhata lasteni kanssa. Useimmille ne lapset ovat tärkeämpiä, ja silloin työn on oltava sellainen ettei se ole 24/7 sitä läpänheittoa. 

Kommunikaatio ja sosiaaliset taidot on eri asia kuin ekstroverttiys ja läpän heittäminen. Ja olen eri mieltä tuostakin että läpänheitto on liima, joka tekee työstä tehokkaampaa. Siinä voi tulla paljonkin ristiriitatilanteita, jos joku vitsi loukkaa jotakuta tai on tarpeettoman roisi tms. Ja kun suurin osa näistä "hyvistä tyypeistä" heittää todella huonoa ja kulunutta läppää. Väkinäisille jutuille tekonauraminen on ankeaa. 

Ja täällähän oli kommentti siitäkin työyhteisöstä, jossa ihmiset eivät pysty keskittymään hommiinsa, kun pitää olla koko ajan juttelemassa muille. Ei se vaan kaikissa töissä ole hyvä juttu. 

Olin melkein kolmekymppiseksi asti hiljainen hissukka, jolla ei kirjaimellisesti ollut vanhempieni lisäksi yhtään sosiaalista kontaktia eikä ystäviä ollenkaan. Elämäni luisui aivan sivuraiteelle, koska en saanut mistään töitä ja monet koulut menivät päin prinkkalaa. Vanhemmiltakaan ei enää apua herunut, joten minun oli vain pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä ryhdistäytymisliike. Aloin siis kuumeisesti mm. kehittää sosiaalisia taitojani, jotta saisin edes jotakin työtä. Pohjalla kävin monta kertaa, masennuin, mutten vain voinut luovuttaa. Lopulta sitten sainkin ensimmäisen työpaikkani, ja kehitettyä sosiaalisia taitojani niin että sain pidettyä työpaikkani pidempään kuin sen pari viikkoa tai kuukautta. Nykyään minusta ei voisi enää ollenkaan arvata, että olen koskaan ollutkaan epäsosiaalinen ihminen.

Yleensä nimenomaan introverteillä on kommunikaation ja sosiaalisten taitojen kanssa ongelmia. Toki sosiaalisilta taidoiltaan heikkoja ekstroverttejäkin on, mutta niin marginaalisen vähän. Sitten tuosta läpänheitosta, eihän sitä nyt tietenkään kaikille jutuille ole pakko nauraa ja jos murjaseekin kerran loukkaavan tahi liian roisin vitsin, siitä selviää kyllä pahoittelulla. Mutta mikäli joku pahoittaa mielensä melkeinpä kaikesta läpästä, kyllä se peiliinkatsomisen paikka on hänellä.

Intro- ja ekstroverttius eivät sinänsä kerro vielä mitään sosiaalisista taidoista. Sosiaalista kanssakäymistä voi opetella, mutta jos on introvertti, kanssakäyminen kuormittaa, kun taas ekstrovertille se tuo lisää energiaa. Tämä persoonallisuuden piirre on muuttumaton, koska se liittyy yksilön neurologisiin ominaisuuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työpaikan näyttää nykyisin saavan se, joka valehtelee parhaiten.

Näinhän se usein on. Itse en suostu vaan pidän kiinni omista arvoistani.

Ryhdy sitten suosiolla yrittäjäksi. Mikäli töitä haluaa, (ja tilanne on ehkä mahdollisesti kovin kriittinen työnsaannin kannalta) on pystyttävä luopumaan omista arvoistaan, ja moraaleistaan. Elämässä pitää näin muutenkin tehdä epämieluisia asioita, joita ei millään haluaisi tehdä. Jos jättäytyy esimerkiksi työttömäksi sen nojalla, että ei löydä itselleen mieluista työpaikkaa, sillä on kauaskantoisiakin, koko yhteiskuntaan kohdistuvia negatiivisia vaikutuksia.

Arvostatko itse vaikka puhelinmyyjiä? Suostuisitko tekemään kuukausikaupalla puhelinmyyntiä, jos mitään muuta ei olisi tarjolla? 

Kannattaa miettiä, mikä se todellisuus on missä ihmiset elävät. Useimmat myyntityöt ovat epäeettistä ja kiusallista tuputtamista, jota kukaan ei arvosta.

En itse arvosta puhelinmyyjiä juuri ollenkaan, mutta kyllä minä silti suostuisin sitä tekemään mikäli mitään muuta työtä en saisi. Pitäähän sitä työkykyisen ihmisen tehdä jotain töitä elääkseen, ihan mitä vain laillista työtä.  Tuollainen eettinen ajattelu se lopulta koituu tuomioksi.

Tein monta vuotta puhelinhaastatteluja ja olin töissä todella masentunut, koska se oli niin alentavaa. Soittelimme ilta-aikaan ihmisille, joita se usein häiritsi. Sain haukkuja ja ihmiset huusivat pää punaisena, että mulle ei tartte soitella. Soiteltiin vanhuksille ja lapsiperheille vielä 21 aikaan illalla. Työ oli kurjaa ja koin usein, että se oli epäeettistä ja merkityksetöntä. Itsetunto oli aika koetuksella. Eikä siis tarvinnut edes myydä mitään. 

Jos et ole itse joutunut tekemään tuollaista työtä, et tiedä mitä se oikeasti tarkoittaa, että tekee oman etiikkansa vastaisesti. Moni voi olla sitä mieltä, että on eettisempää olla työttömänä kuin puhelinmyyjänä. 

Olen kyllä itsekin tehnyt puhelinmyyjänhommia useamman vuoden ajan, kun se oli aikanaan ainoa työ mitä ylipäätään sain. olin tietysti itsekin sitä mieltä, että työ oli täyttä kuraa enkä olisi halunnut sitä tehdä, mutta pakko vain oli, koska se oli kirjaimellisesti ainoa keinoni saada sekä rahaa että työkokemusta. Ja kyllä, itsetuntoni romahti moneen otteeseen ja masennuinkin.

Mutta sen olen oppinut, ettei tässä yhteiskunnassa voi ajatella vain itseään ja omia eettisiä näkökantojaan, vaan niitä likaisiakin duuneja pitää vain yksinkertaisesti tehdä, mikäli se on ainoa mitä saa. Työttömyys ei voi koskaan olla vaihtoehto. Ei työkykyisen ihmisen kuulu tieten tahtoen olla työttömänä.

Vierailija kirjoitti:

Samoin huvittaa tämä "missä näet itsesi viiden vuoden päästä"-kysymys. Hain aikaisemmin mainitsemaani puhelinaspan paikkaa. Mitä siihen sanot oikeasti? Kyseinen homma ei tarjonnut mitään erityistä potkua tai ylenemismahdollisuuksia muutenkaan. Oikea vastaus olisi ollut, että toivottavasti olen kunnollisissa hommissa enkä ainakaan täällä.

Tämä itse asiassa onkin useissa rekryissä nykyään se oikea vastaus, kun ei haluta liian sitoutunutta henkilöä esim. eläkekustannuksia kasvattamaan. Ei ole siis tarkoituskaan, että siinä työssä viihdyttäisiin 3-4 vuotta pidempään. 

Toisaalta, jos taas haetaan jotain "toimitusjohtajan oikeaa kättä" tai "toimiston hengenluojaa", joka tekee lopulta aika ikäviä, mutta vaikeasti sijaiselle tai seuraajalle siirrettäviä rutiinihommia ei kannata vastata haluavansa esimerkiksi HR- tai viestintäasiantuntijaksi, ei, vaikka ilmoituksessa olisi mainittu etenemismahdollisuudet. 

Mutta lähestulkoon selvännäkijähän sen selvittämiseksi, mitä työnantaja kulloinkin haluaa, pitäisi olla.

On ihmisiä, jotka aina liioittelevat omaa osaamistaan ja saavutuksiaan. On ihmisiä, jotka kertovat itsestään totuudenmukaisesti. Sitten on ihmisiä, joilla on tapana vähätellä osaamistaan.

Näistä ensin mainittu ryhmä on useimmiten se, joka ensimmäisenä huomataan, ja useimmissa tapauksissa on vahvimmilla työhaastatteluissa. Sitten tse työssä, pidemmän ajan kuluessa, luulisin, että ensin mainitut ovatkin oikeasti heikoimpia tekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Hain itse työpaikkaa ja ilmoitusta lukiessa tiesi, että ala oli vaativa. Meidät työnhakijat laitettiin ryhmiin ja sen johtokunnan edessä sitten piti tehdä työhaastattelu.

Ja tosiaan siinä ryhmässä missä olin, sattui se hölöttävä, puhelias, ekstrovertti joka oli ilopilleri ja energinen siis sulava suustaan.

Sai paikan, vaikka ei ollut alan koulutusta tai päivääkään kokemusta alalta.

Itselleni se oli ensimmäinen kerta elämässä, kun tunsin jääväni niin sanoen toisten jalkoihin, kuten jäivät kaikki muutkin siinä työhaastattelussa, myös ne joilla oli alalta vankka ja useiden vuosien kokemus.

Useammin ne ekstrovertit ovat myös parempia oppimaan hommat ja tulemaan nopeammin yhtä hyväksi kuin ne kokemusta omaavat työntekijät. Joissain tilanteissa voi siis ihan hyvin olla parempi ottaa kokemattomampi ekstrovertti sen kokeneemman hiljaisemman sijasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on oikein ap. Ei kannata yrittää olla jotain muuta kuin on. Oman persoonansa voi ja kannattaa tuoda rehellisesti esiin. Ei noi "vaatimukset" välttämättä ole mitään kynnyskysymyksiä kuitenkaan.

Omaa persoonallisuutta pitää kyllä jossain määrin olla, mutta jos siihen persoonallisuuteen kuuluu  esimerkiksi kyvyttömyys puhua ihmsille tai tehdä muutenkin sosiaalisia aloitteita, tai vaikkapa olla yksinäinen omasta tahdostaan, sitten sitä persoonallisuutta pitäisi pikimmiten pyrkiä muuttamaan. Ei ole yksilön kannalta ollenkaan terveellistä olla kokonaan ilman sosiaalisia kontakteja, etenkään omien huonojen sosiaalisten taitojen takia.  Niitä sosiaalisia taitoja tarvitsee nimittäin muutenkin elämässä, kuin vain työnteossa/työnhaussa!

Sosiaaliset taidot ovat kynnyskysymys työssä kuin työssä, nimittäin jos et osaa puhua yhtään niin kuinka ajattelit selvitä esimerkiksi työhaastattelusta? Jossa pitää nimenomaan puhua, ja vieläpä sujuvasti.

Paitsi että persoonallisuuttaan ei pysty muuttamaan. Jo taaperoiässä jotkut ovat sosiaalisia ja hakevat kontaktia muihin, toiset taas pelästyvät kun tulee uusi ihminen vastaan. Ei ihminen voi pakottaa itseään ekstrovertiksi, jos ei sitä ole. 

Ihminen voi teeskennellä vain tiettyyn rajaan asti. Jos työ on muutenkin kuormittavaa, jossain vaiheessa tulee se piste etten jaksa kuunnella tuon Raijan selitystä siitä, mitä kaikkia vitamiinilisiä hän syö, enkä Maken tyhmiä vitsejä joka asiasta. Sitten tulee murahdettua jotain, ja sen jälkeen Raija ja Make karttavat minua ja juoruilevat selän takana. Kokemusta on. 

Jos työ tehdään yksin, pitäisi ensisijaisesti hakea ihmistä, joka kykenee työskentelemään pitkiä aikoja yksin, eikä kaipaa ympärilleen sitä supliikkiporukkaa. Työnäyte pitäisi olla tärkein osa rekryprosessia. Valitettavasti juuri tuollaiset "on epätervettä olla epäsosiaalinen"-ajattelijat ovat sielä rekrytoimassa ja odottavat ensisijaisesti hyvää typpiä, jonka kanssa voi heittää läppää. 

Olet väärässä. Omaa persoonallisuutta on täysin mahdollista muuttaa, ja esimerkiksi introvertin on mahdollista käytännössä muuttua ekstrovertiksi. jos on valmis tekemään muutoksen eteen paljon töitä, sen voi saavuttaa. Harjoitusta, harjoitusta, kovaa työtä ja lisää harjoitusta sekä kovaa työtä se vaatii, mutta se on ihan täysin mahdollista. Pitkäjänteisellä harjoituksella pystyy kyllä selviämään työpäivästä niin, että työt ja kommunikaatio sujuu täysin saumattomasti ja mitään murtumispistettä ei koskaan tule.

Kyllähän rekryäjät hakevatkin yksin tehtäviin töihin juuri sellaisia, jotka pystyvät työskentelemään pitkiä aikoja yksin. Mutta fakta on se, että sellaisissakin töissä useimmiten vain tulee sellaisia tilanteita, joissa pitää pystyä kommunikoimaan toisen ihmisen kanssa. Siksi sosiaalisten taitojen tärkeyttä ei koskaan voi vähätellä. Hyvät tyypit, joiden kanssa voi heittää läppää ovat usein loppupeleissä niitä kaikkein parhaimpia osaajia, sillä se läpänheitto ja sosialisoituminen on kuin liima, mikä saa työporukan toimimaan tehokkaimmin.

No, minusta sinä olet väärässä. Oletko itse kovalla harjoittelulla muuttanut täysin persoonallisuutesi? Jos et, niin älä yritä tuputtaa sitä ajatusta muille. Introverttiydessäkin voi olla eri asteita. Esim. jaksan olla sosiaalinen 8h päivässä, mutta en sitten jaksaisi enää illalla puuhata lasteni kanssa. Useimmille ne lapset ovat tärkeämpiä, ja silloin työn on oltava sellainen ettei se ole 24/7 sitä läpänheittoa. 

Kommunikaatio ja sosiaaliset taidot on eri asia kuin ekstroverttiys ja läpän heittäminen. Ja olen eri mieltä tuostakin että läpänheitto on liima, joka tekee työstä tehokkaampaa. Siinä voi tulla paljonkin ristiriitatilanteita, jos joku vitsi loukkaa jotakuta tai on tarpeettoman roisi tms. Ja kun suurin osa näistä "hyvistä tyypeistä" heittää todella huonoa ja kulunutta läppää. Väkinäisille jutuille tekonauraminen on ankeaa. 

Ja täällähän oli kommentti siitäkin työyhteisöstä, jossa ihmiset eivät pysty keskittymään hommiinsa, kun pitää olla koko ajan juttelemassa muille. Ei se vaan kaikissa töissä ole hyvä juttu. 

Olin melkein kolmekymppiseksi asti hiljainen hissukka, jolla ei kirjaimellisesti ollut vanhempieni lisäksi yhtään sosiaalista kontaktia eikä ystäviä ollenkaan. Elämäni luisui aivan sivuraiteelle, koska en saanut mistään töitä ja monet koulut menivät päin prinkkalaa. Vanhemmiltakaan ei enää apua herunut, joten minun oli vain pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä ryhdistäytymisliike. Aloin siis kuumeisesti mm. kehittää sosiaalisia taitojani, jotta saisin edes jotakin työtä. Pohjalla kävin monta kertaa, masennuin, mutten vain voinut luovuttaa. Lopulta sitten sainkin ensimmäisen työpaikkani, ja kehitettyä sosiaalisia taitojani niin että sain pidettyä työpaikkani pidempään kuin sen pari viikkoa tai kuukautta. Nykyään minusta ei voisi enää ollenkaan arvata, että olen koskaan ollutkaan epäsosiaalinen ihminen.

Yleensä nimenomaan introverteillä on kommunikaation ja sosiaalisten taitojen kanssa ongelmia. Toki sosiaalisilta taidoiltaan heikkoja ekstroverttejäkin on, mutta niin marginaalisen vähän. Sitten tuosta läpänheitosta, eihän sitä nyt tietenkään kaikille jutuille ole pakko nauraa ja jos murjaseekin kerran loukkaavan tahi liian roisin vitsin, siitä selviää kyllä pahoittelulla. Mutta mikäli joku pahoittaa mielensä melkeinpä kaikesta läpästä, kyllä se peiliinkatsomisen paikka on hänellä.

Intro- ja ekstroverttius eivät sinänsä kerro vielä mitään sosiaalisista taidoista. Sosiaalista kanssakäymistä voi opetella, mutta jos on introvertti, kanssakäyminen kuormittaa, kun taas ekstrovertille se tuo lisää energiaa. Tämä persoonallisuuden piirre on muuttumaton, koska se liittyy yksilön neurologisiin ominaisuuksiin.

Mutta introvertti voi tehdä kaikkensa, jotta se sosiaalinen kanssakäyminen kuormittaa häntä mahdollisimman vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hain itse työpaikkaa ja ilmoitusta lukiessa tiesi, että ala oli vaativa. Meidät työnhakijat laitettiin ryhmiin ja sen johtokunnan edessä sitten piti tehdä työhaastattelu.

Ja tosiaan siinä ryhmässä missä olin, sattui se hölöttävä, puhelias, ekstrovertti joka oli ilopilleri ja energinen siis sulava suustaan.

Sai paikan, vaikka ei ollut alan koulutusta tai päivääkään kokemusta alalta.

Itselleni se oli ensimmäinen kerta elämässä, kun tunsin jääväni niin sanoen toisten jalkoihin, kuten jäivät kaikki muutkin siinä työhaastattelussa, myös ne joilla oli alalta vankka ja useiden vuosien kokemus.

Useammin ne ekstrovertit ovat myös parempia oppimaan hommat ja tulemaan nopeammin yhtä hyväksi kuin ne kokemusta omaavat työntekijät. Joissain tilanteissa voi siis ihan hyvin olla parempi ottaa kokemattomampi ekstrovertti sen kokeneemman hiljaisemman sijasta.

Yleensä, jos homma on oikeasti vaativa, siinä tarvitaan nimenomaan itsenäistä paneutumista ja kykyä ottaa asioista selvää jne. Introvertit ovat monesti hyviä sellaisessa. Ekstrovertti voi päästä nopeammin alkuun monissa asioissa, mutta monilla heistä kaikki perustuu aina muiden panokseen ja muiden apuun. Pidemmällä aikavälillä he eivät kehity niin hyviksi itsenäisiksi tekijöiksi. Poikkeuksiakin on kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin supersosiaalinen ja aina iloinen työkaveri. Ei vaan jaksa kuunnella.

Ainainen rutisija ja valittaja on vielä hirveämpi. Kaikki on pilalla ihan koko ajan, muiden tekemistä virheistä hän toki virkistyy, hetkeksi.

Kai te myös annatte palautetta sille rutisijalle, että hänellä voisi olla mahdollisuus joku päivä oppia pois siitä?

Monesti vaan jengi valittaa näistä rutisijoista, mutta ei tee itse asialle mitään. Kannattaisi kokeilla joskus kysyä tällaiselta ihmiseltä, miksi hän on niin negatiivinen.

Vierailija kirjoitti:

HR:ää ei kannata enää kritisoida, sillä heidän tehtävänsäkin on ison muutoksen kourissa. Tekoäly on voimakkaasti tulossa rekrytointiin mukaan ja se onkin mielenkiintoista. Miten varmistetaan, että tekoälyn arvot noudattavat haluttuja arvoja. Kuuluisa esimerkki on se, miten tekoäly päätteli "kannattaa palkata keski-ikäisiä valkoisia miehiä" ja tämä päätelmä perustui siihen, että se oli käynyt läpi aiempia rekrytointeja. Tekoäly ei siis vielä nykyisellään osaa ja opi, vaan se on sellainen millaiseksi ihmiset sen määrittelevät.

Tulevaisuudessa ihan varmasti AI hoitaa rekrytoinnista ainakin ensimmäiset askeleet. Kenties enemmänkin.

Toinen juttu on pyrkimys asenteista vapaaseen valintaan eli ihminen suosii tyyppiä, joka on samanlainen, tai jonka persoonasta pitää, joka nauraa hänen vitseilleen, on kaunis ja ties mitä muuta. Tekoäly ei sellaisia mieti. Tästä syystä jo nyt tehdään ensimmäisen vaiheen karsintaa anonyymisti. Hakijoista karsitaan parhaat ilman, että tiedetään ikää, sukupuolta, tms. Ja sitten vasta loppuvaiheessa nähdään, keitä he ovat.

Tykkään tosi paljon tästä anonyymistä rekrytoinnista. Se siivoaa mm. ikäsyrjinnän pois ainakin jollain tasolla.

Ja tähän liittyen, kaikki alkuvaiheen "lähetä video" tai "vastaa videohaastattelun kysymyksiin" ja "otetaanpa teams videoyhteydellä" EIVÄT OLE TÄMÄN uuden aatteen mukaisia. Joten tervemenoa kankkulan kaivoon, ei jäädä kaipaamaan.

https://www.iltalehti.fi/boltworks/a/60e630d3-dcd4-4262-82e9-281bed1159…

Boltin koodarit ovat kehitelleet oman ohjelmiston, joka osaa ennustaa henkilöiden sopivuutta haluttuun tehtävään. Asiakkaalle tämä näyttäytyy nopeutena, tehokkuutena ja aiempaa parempana onnistumisvarmuutena.

hitsi, jos olisi rahaa ja pääomatuloja niin paljon etten töissä kävisi, niin harrastaisin sitä että hakisin noihin ihme-ja-kumma-supersosiaalinen-moniosaaja jne paikkoihin. keksisin työkokemuksen ja ylistäisin itseäni, jos niin hienosti kävisi että pääsisin haastatteluihin niin näyttelisin jonkin aikaa ja sitten toteaisin: teitä on kusetettu ... ja lopettaisin haastattelun siihen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on oikein ap. Ei kannata yrittää olla jotain muuta kuin on. Oman persoonansa voi ja kannattaa tuoda rehellisesti esiin. Ei noi "vaatimukset" välttämättä ole mitään kynnyskysymyksiä kuitenkaan.

Omaa persoonallisuutta pitää kyllä jossain määrin olla, mutta jos siihen persoonallisuuteen kuuluu  esimerkiksi kyvyttömyys puhua ihmsille tai tehdä muutenkin sosiaalisia aloitteita, tai vaikkapa olla yksinäinen omasta tahdostaan, sitten sitä persoonallisuutta pitäisi pikimmiten pyrkiä muuttamaan. Ei ole yksilön kannalta ollenkaan terveellistä olla kokonaan ilman sosiaalisia kontakteja, etenkään omien huonojen sosiaalisten taitojen takia.  Niitä sosiaalisia taitoja tarvitsee nimittäin muutenkin elämässä, kuin vain työnteossa/työnhaussa!

Sosiaaliset taidot ovat kynnyskysymys työssä kuin työssä, nimittäin jos et osaa puhua yhtään niin kuinka ajattelit selvitä esimerkiksi työhaastattelusta? Jossa pitää nimenomaan puhua, ja vieläpä sujuvasti.

Paitsi että persoonallisuuttaan ei pysty muuttamaan. Jo taaperoiässä jotkut ovat sosiaalisia ja hakevat kontaktia muihin, toiset taas pelästyvät kun tulee uusi ihminen vastaan. Ei ihminen voi pakottaa itseään ekstrovertiksi, jos ei sitä ole. 

Ihminen voi teeskennellä vain tiettyyn rajaan asti. Jos työ on muutenkin kuormittavaa, jossain vaiheessa tulee se piste etten jaksa kuunnella tuon Raijan selitystä siitä, mitä kaikkia vitamiinilisiä hän syö, enkä Maken tyhmiä vitsejä joka asiasta. Sitten tulee murahdettua jotain, ja sen jälkeen Raija ja Make karttavat minua ja juoruilevat selän takana. Kokemusta on. 

Jos työ tehdään yksin, pitäisi ensisijaisesti hakea ihmistä, joka kykenee työskentelemään pitkiä aikoja yksin, eikä kaipaa ympärilleen sitä supliikkiporukkaa. Työnäyte pitäisi olla tärkein osa rekryprosessia. Valitettavasti juuri tuollaiset "on epätervettä olla epäsosiaalinen"-ajattelijat ovat sielä rekrytoimassa ja odottavat ensisijaisesti hyvää typpiä, jonka kanssa voi heittää läppää. 

Olet väärässä. Omaa persoonallisuutta on täysin mahdollista muuttaa, ja esimerkiksi introvertin on mahdollista käytännössä muuttua ekstrovertiksi. jos on valmis tekemään muutoksen eteen paljon töitä, sen voi saavuttaa. Harjoitusta, harjoitusta, kovaa työtä ja lisää harjoitusta sekä kovaa työtä se vaatii, mutta se on ihan täysin mahdollista. Pitkäjänteisellä harjoituksella pystyy kyllä selviämään työpäivästä niin, että työt ja kommunikaatio sujuu täysin saumattomasti ja mitään murtumispistettä ei koskaan tule.

Kyllähän rekryäjät hakevatkin yksin tehtäviin töihin juuri sellaisia, jotka pystyvät työskentelemään pitkiä aikoja yksin. Mutta fakta on se, että sellaisissakin töissä useimmiten vain tulee sellaisia tilanteita, joissa pitää pystyä kommunikoimaan toisen ihmisen kanssa. Siksi sosiaalisten taitojen tärkeyttä ei koskaan voi vähätellä. Hyvät tyypit, joiden kanssa voi heittää läppää ovat usein loppupeleissä niitä kaikkein parhaimpia osaajia, sillä se läpänheitto ja sosialisoituminen on kuin liima, mikä saa työporukan toimimaan tehokkaimmin.

No, minusta sinä olet väärässä. Oletko itse kovalla harjoittelulla muuttanut täysin persoonallisuutesi? Jos et, niin älä yritä tuputtaa sitä ajatusta muille. Introverttiydessäkin voi olla eri asteita. Esim. jaksan olla sosiaalinen 8h päivässä, mutta en sitten jaksaisi enää illalla puuhata lasteni kanssa. Useimmille ne lapset ovat tärkeämpiä, ja silloin työn on oltava sellainen ettei se ole 24/7 sitä läpänheittoa. 

Kommunikaatio ja sosiaaliset taidot on eri asia kuin ekstroverttiys ja läpän heittäminen. Ja olen eri mieltä tuostakin että läpänheitto on liima, joka tekee työstä tehokkaampaa. Siinä voi tulla paljonkin ristiriitatilanteita, jos joku vitsi loukkaa jotakuta tai on tarpeettoman roisi tms. Ja kun suurin osa näistä "hyvistä tyypeistä" heittää todella huonoa ja kulunutta läppää. Väkinäisille jutuille tekonauraminen on ankeaa. 

Ja täällähän oli kommentti siitäkin työyhteisöstä, jossa ihmiset eivät pysty keskittymään hommiinsa, kun pitää olla koko ajan juttelemassa muille. Ei se vaan kaikissa töissä ole hyvä juttu. 

Olin melkein kolmekymppiseksi asti hiljainen hissukka, jolla ei kirjaimellisesti ollut vanhempieni lisäksi yhtään sosiaalista kontaktia eikä ystäviä ollenkaan. Elämäni luisui aivan sivuraiteelle, koska en saanut mistään töitä ja monet koulut menivät päin prinkkalaa. Vanhemmiltakaan ei enää apua herunut, joten minun oli vain pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä ryhdistäytymisliike. Aloin siis kuumeisesti mm. kehittää sosiaalisia taitojani, jotta saisin edes jotakin työtä. Pohjalla kävin monta kertaa, masennuin, mutten vain voinut luovuttaa. Lopulta sitten sainkin ensimmäisen työpaikkani, ja kehitettyä sosiaalisia taitojani niin että sain pidettyä työpaikkani pidempään kuin sen pari viikkoa tai kuukautta. Nykyään minusta ei voisi enää ollenkaan arvata, että olen koskaan ollutkaan epäsosiaalinen ihminen.

Yleensä nimenomaan introverteillä on kommunikaation ja sosiaalisten taitojen kanssa ongelmia. Toki sosiaalisilta taidoiltaan heikkoja ekstroverttejäkin on, mutta niin marginaalisen vähän. Sitten tuosta läpänheitosta, eihän sitä nyt tietenkään kaikille jutuille ole pakko nauraa ja jos murjaseekin kerran loukkaavan tahi liian roisin vitsin, siitä selviää kyllä pahoittelulla. Mutta mikäli joku pahoittaa mielensä melkeinpä kaikesta läpästä, kyllä se peiliinkatsomisen paikka on hänellä.

Niin, totta kai vika on siinä ihmisessä joka siitä läpästä loukkaantuu. Jos tuo on ensimmäinen ajatuksesi, niin se kertookin paljon siitä, millaista läppää itse heität. 

En rupea analysoimaan liikaa luonnettasi, mutta en pitäisi sua ton perusteella introverttinä, josta tuli ekstrovertti oman yrityksen kautta. Introverttius ja ekstroverttiys ovat siis piirteitä, jotka määrittävät miten paljon sosiaalisuutta ihminen kestää. Ekstrovertti tarvitsee seuraa ja kokee ahdistusta jos joutuu olemaan liikaa yksin. Introvertti tarvitsee yksinäisyyttä ja hengähdystaukoa sosiaalisuudesta. Kumpikin voi olla sosiaalisesti taitava ja hyvä kommunikoimaan, introvertti vain tarvitsee välillä omaakin tilaa. Ekstrovertillä voi olla vaikeuksia tehdä työtä, jossa joutuu olemaan paljon yksin, ja hän kaipaa sitä läpänheittoa ja yhteisöä. 

Jos työtehtävät on tehtävä yksin, niihin pitäisi myös palkata henkilö, joka pärjää yksin. Tässä ketjussakin on esimerkkejä, että hauskin tyyppi palkattiin, vaikkei hänellä ollut alalta mitään osaamista. Samoin siitä, että työpaikalla vaan jutellaan liikaa eikä työt tule tehtyä. Pitemmän päälle tästä tulee se ongelma, että työpaikka on täynnä niitä läppätyyppejä, joilla tuottavuus on huonoa ja joutuvat opettelemaan kaiken alusta asti. Siihen menee sitten aikaa ja rahaa, kun näille kivoille kavereille joudutaan opettamaan työtä, jonka joku hieman vähemmän hauska tyyppi olisi osannut tehdä jo eka päivästä lähtien.

Koulutuksen ja kokemuksenkin on merkittävä edes jotain. Muutenhan tämä on pelkkää teatteria. Ehkä viiden vuoden päästä vaaditaan video jossa hakija esittää jonkin monologin tai sketsin, että voidaan arvioida miten hauska hän on. 

joku oli tuolla maininnut että vuokralaisenakin olisi oltava cv. Muistan pari vuotta sitten kyselleeni vuokra-asunnosta, johon sitten vuokranataja lähetti kaavakkeen joka olisi pitänyt täyttää jo ennen näyttöön tulemista. Tämä siis pk-seudun ulkopuolella pienellä paikkakunnalla. Noh, ajattelin että vielä ihan ok, vaikkakin outoa. Rupesin katsomaan, mitä kaikkea kysyttiin, ja siinä vaiheessa kun olisi pitänyt antaa mm. esimiehen puhelinnumero, niin totesin että juuei,