Kilo kasviksia/hedelmiä/marjoja päivässä?
Olisikohan kauhea vaiva tavoitella kiloa kasviksia päivässä, onko joku kokeillut? Paljonko syötte keskimäärin kasvikunnan tuotteita vuorokaudessa? Ajatuksenani olisi jaotella esim. näin (lisäksi tietenkin muutakin ruokaa noiden kanssa!!)
aamiaispuuroon
100g survottuja vadelmia, 50g banaania viipaloituna
lounaalla
200g kasviksia salaatin, wokin, uunijuuresten muodossa
50g hedelmäsalaattia jälkkäriksi
välipalalla pari porkkanaa ja pala banaania tai smoothie n.150g
päivällisellä 250g kasviksia lisukkeena / kasvispääruoan kautta
iltapalaleipiin 100g verran paprikaa, salaattia, kurkkua
yht. 1000g
saas nähdä mitä suolisto sanoo kun olen aiemmin leivänpuputtaja:D
Kommentit (73)
Hyvä tavoite ja varmasti onnistuu. Itselläni toimii, jos jaksan valmistella kasvikset jääkaappiin helposti otettaviksi, mutta usein preppausinnostus lopahtaa jossain vaiheessa. Olen myös tehnyt itselleni motivaatiokuvia ihan vaa’an kanssa, eli laitan lautaselle puoli kiloa erilaisia omia suosikkejani sopivan määrän ihan sen kummemmin valmistelematta, ja nappaan kuvan talteen. Siitä on helppo katsoa, että mitkä juuri itselleni mieluisat kokonaisuudet ovat riittävästi. Esimerkiksi yksi porkkana, puolikas punasipuli, reilu pala paprikaa, pala kurkkua, kymmenkunta kirsikkatomaattia, siivu kaalia ja jokunen viinirypäle ovat noin puoli kiloa. Jos epäusko iskee, noista kuvista on helppo vilkaista kuinka vähällä se loppujen lopuksi koostuu, ja ne ovat taatusti niitä, joita itse tulee käyttäneeksi. Aloin tehdä näitä, kun huomasin eri lehtijuttujen kuvissa aina jonkun kokonaisen fenkolin tai ison kasan babypinaattia, ja tiesin, etten niistä tykkää. Tykkään kuitenkin kuvista katsoa ideoita.
Kadehdin vattujen määrää. Kotimaiset ovat todella kalliita, ja mielestäni ne eivät keitettyinä maistu enää juuri miltään, eli ulkomaisia en osta. Muitakin marjoja meillä on pakkasessa ihan itse poimittuna, mutta tykkään itse eniten vatuista. Valitettavasti niitä ei meilläpäin kasva niin, että pakkaseen saisi itse keräämällä kunnolla talteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ole tullut itse kokeiltua, isolta määrältähän tuo kuulostaa. mutta jos vähimmäissuositus on 1/2kg päivässä niin taatusti tuo on vielä sitäkin parempi.
kaloreitakaan ei kertyne kuin 500 tuosta määrästä, saattaa painokin päästä putoamaan. kukkarolle voi käydä kalliiksi
Kuka pärjää 500 kalorilla (0,5 kcal)?
pointtini on siis se, että tuosta määrästä tulee varmasti todella täyteen eikä se ole kuin 500 kcal, joten ei siihen päälle varmasti entistä määrää muita kaloritiheämpiä ruokia jaksa syödä = vähemmän kokonaiskaloreita. ap itsekin sanoi että toki syö muutakin.
Varmasti saa vatsan täyteen, mutta kylläisyyttä ei saa.
Todellakin saa olon kylläiseksi kun syö runsaasti kasviksia muiden ruokien lisäksi!
Et taida ymmärtää, mitä eroa on vatsa täydellä ja kylläisyydellä.
No, kerro ihmeessä meille muillekin

Tosi hyviä ideoita sinulla! :) On ihan totta, että pitää löytää ne itselleen mieluisat ruoat, määrät ja tavat valmistaa. Joo, vadelmia on niin paljon omalla pihalla, että tokikaan kaupasta ostettuna en pystyisi syömään noin paljoa.
Vierailija kirjoitti:
Keitä 500g parsakaalia lounaalle, aamulla banaani aamupalan yhteydessä ja iltapalan yhteydessä omena. Ei tarvitse huolehtia muusta kun tuossa parsakaalissa on kaikki mitä voi vaan melkein olla yhdessä kasviksessa.
No toi parsakaalivinkki on todella turha, jos sen keittää. Kaikki ravintoaineet menee keitinveden mukana. Parsakaali kannattaa höyryttää.
Esim rasiallinen kirsikkatomaatteja päivässä naposteluun - 250g tulee helposti.
Pidä jääkaapissa aina porkkanoita kuorittuna rouskuteltavaksi, toinen 250 g tulee helposti.
Lopputulee helposti, jos nyt yhtään laittaa ruokien kanssa kasviksia ja ottaa niitä myös. Mielellään erilaisia lämpimiä kasviksia kuten paahdettuja juureksia, grillattua parsaa tai varsiparsakaaleja,
Sitten vielä omena tai appelsiini.
Ei kilo ole paljon edes.
Vastaani tuli eräs asia,joka ainakin mulle on ollut hyvä neuvo. Ensin taustaa.
Olen syönyt puuroa ja marjoja aamulla,herään n puoli kuusi. Vedän sen 2,5 desiä puuroa marjojen kanssa ja nälkää ei tule. Ei. En viitsi syödä,koska ei ole nälkä.
No,se tyyppi sanoi että joillain se puuro plus marjat kestää tuntikausia sulaa! 3jopa viisikin tuntia!
Ilmankos.
Varsin kokeilin viime viikolla. Söin puuron kuudelta. Ei ollut iltapäiväkahvinkaan aikaan vielä nälkä,n 14:30.
Ajattelin siirtyä rasvaton jugurtti plus marjat linjalle,kokeilla sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ole tullut itse kokeiltua, isolta määrältähän tuo kuulostaa. mutta jos vähimmäissuositus on 1/2kg päivässä niin taatusti tuo on vielä sitäkin parempi.
kaloreitakaan ei kertyne kuin 500 tuosta määrästä, saattaa painokin päästä putoamaan. kukkarolle voi käydä kalliiksi
Kuka pärjää 500 kalorilla (0,5 kcal)?
pointtini on siis se, että tuosta määrästä tulee varmasti todella täyteen eikä se ole kuin 500 kcal, joten ei siihen päälle varmasti entistä määrää muita kaloritiheämpiä ruokia jaksa syödä = vähemmän kokonaiskaloreita. ap itsekin sanoi että toki syö muutakin.
Varmasti saa vatsan täyteen, mutta kylläisyyttä ei saa.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä kylläisyydentunne ja täysi vatsa korreloivat: Kun syön kotiruoan kylkeen reilusti kasviksia, saan vatsani täyteen ja pysyn pitkään kylläisenä runsaskuituisen ravinnon ansiosta. Mitä itse tarkoitat?
Omasta yhden hengen otoksestani ainakin huomaan kylläisyydentunteen ja täyden vatsan korreloivan: kun syön tavallista kotiruokaa ja reilusti kasvikunnan tuotteita päälle, saan vatsan täyteen, ja tämän runsaskuituisen ruokavalion ansiosta pysyn myös kylläisenä pitkään. Mitä itse tarkoitat?
Todellakin saa olon kylläiseksi kun syö runsaasti kasviksia muiden ruokien lisäksi!
Et taida ymmärtää, mitä eroa on vatsa täydellä ja kylläisyydellä.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä runsaastikin kasviksia syövä ei aina pääse tuohon puoleen kiloon, sillä silmämääräisesti voi olla tosi vaikea arvioida, kuinka paljon esim lounassalaattia tulisi syödä. Tsemppiä1
Harha lienee siinä, että kuvitellaan sen puolen kilon koostuvan juuri siitä lounassalaatista. Myös kypsennetyt kasvikset, pakastetut, mössätyt, marinoidut, kiisselöidyt yms. lasketaan. Tietenkään ei kannata päivittäin vetää jotain friteerattua sipulirengasta puolta kiloa, mutta joka tapauksessa se sipuli siellä sisällä on edelleen kasvis. Kasvisten lisäämisellä on siis itseisarvoa riippumatta siitä miten niitä on käsitelty.
Et taida ymmärtää, mitä eroa on vatsa täydellä ja kylläisyydellä.[/quote][/quote]
Vatsa on TÄYNNÄ= ihmiset vetää juhlissa ruokaa niin että napa paukkuu ja pitää avata nappi.
Kylläinen= on syönyt hyvää ruokaa,sopivan annoksen,tuntuu hyvältä,ei ole enää nälkä eikä ota yhtään lisää
Kaksi eri asiaa.
Hmm.
Ei mikään ongelma.
T. Kasvissyöjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ole tullut itse kokeiltua, isolta määrältähän tuo kuulostaa. mutta jos vähimmäissuositus on 1/2kg päivässä niin taatusti tuo on vielä sitäkin parempi.
kaloreitakaan ei kertyne kuin 500 tuosta määrästä, saattaa painokin päästä putoamaan. kukkarolle voi käydä kalliiksi
Kuka pärjää 500 kalorilla (0,5 kcal)?
pointtini on siis se, että tuosta määrästä tulee varmasti todella täyteen eikä se ole kuin 500 kcal, joten ei siihen päälle varmasti entistä määrää muita kaloritiheämpiä ruokia jaksa syödä = vähemmän kokonaiskaloreita. ap itsekin sanoi että toki syö muutakin.
Pointti oli siis se, että kalori on eri asia kuin KILOkalori. Vai onko sinusta metri ja kilometri sama asia?
Aivan, ok. Kalori on kuitenkin niin vakiintunut termi, että varmasti kuka tahansa ymmärtää, mitä tuossa haettiin.
Kalori on kaikkea muuta kuin vakiintunut termi. Epämääräinen mittayksikkö, jonka koko vaihtelee lämpötilan mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Hmm.
Ei mikään ongelma.
T. Kasvissyöjä
Hyvä sinä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keitä 500g parsakaalia lounaalle, aamulla banaani aamupalan yhteydessä ja iltapalan yhteydessä omena. Ei tarvitse huolehtia muusta kun tuossa parsakaalissa on kaikki mitä voi vaan melkein olla yhdessä kasviksessa.
No toi parsakaalivinkki on todella turha, jos sen keittää. Kaikki ravintoaineet menee keitinveden mukana. Parsakaali kannattaa höyryttää.
Höyryttää maltilla seuraamalla väriä ja sama pätee muissakin kasviksissa. Mitä haaleampi väri sitä enemmän on kadonnut niitä ravinteita.
Ja kylläisyys saavutetaan pureskelemalla ja vatsan saa hetkelliseksi täyteen juomalla vaikka ihan vaan vettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ole tullut itse kokeiltua, isolta määrältähän tuo kuulostaa. mutta jos vähimmäissuositus on 1/2kg päivässä niin taatusti tuo on vielä sitäkin parempi.
kaloreitakaan ei kertyne kuin 500 tuosta määrästä, saattaa painokin päästä putoamaan. kukkarolle voi käydä kalliiksi
Kuka pärjää 500 kalorilla (0,5 kcal)?
pointtini on siis se, että tuosta määrästä tulee varmasti todella täyteen eikä se ole kuin 500 kcal, joten ei siihen päälle varmasti entistä määrää muita kaloritiheämpiä ruokia jaksa syödä = vähemmän kokonaiskaloreita. ap itsekin sanoi että toki syö muutakin.
Pointti oli siis se, että kalori on eri asia kuin KILOkalori. Vai onko sinusta metri ja kilometri sama asia?
Aivan, ok. Kalori on kuitenkin niin vakiintunut termi, että varmasti kuka tahansa ymmärtää, mitä tuossa haettiin.
Kalori on kaikkea muuta kuin vakiintunut termi. Epämääräinen mittayksikkö, jonka koko vaihtelee lämpötilan mukaan.
Kyllä se puhekielessä ja kirjoitetussa puhekielessä on vakiinnuttanut asemansa. Tieteen kontekstissa tietenkin kalorin käyttö samalla tavalla on virhe, mutta hei, tämä on tavallisten tallaajien keskustelu, joka käsittelee ruokavaliota, ei tieteellisiä termejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peruna on kasvis, omena on kasvis, viljat ovat kasviksia. Mikä ongelma on syödä 1 kg kasviksia päivässä?
Tässä tapauksessa ei ole.
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/kasviksia-puoli-kiloa-paivas…Kuule, tutkipas nyt vähän biologiaa ja jätä maikkarin hutut vähemmälle!
Peruna rinnastetaan ravitsemuksellisesti viljaan ruokakolmiossa, vaikka kai se pellolla kasvava vehnäkin on sinällään kasvi. Kasvisannosta ei kuitenkaan saa kasaan perunalla ja leivällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ole tullut itse kokeiltua, isolta määrältähän tuo kuulostaa. mutta jos vähimmäissuositus on 1/2kg päivässä niin taatusti tuo on vielä sitäkin parempi.
kaloreitakaan ei kertyne kuin 500 tuosta määrästä, saattaa painokin päästä putoamaan. kukkarolle voi käydä kalliiksi
miksi alapeukut?
Itse laitoin 500 kalorimäärästä. Haloo.
Minä taas syön kilon hedelmiä lounaaksi, kilon marjoja päivälliseksi ja kilon kasviksia iltapalaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peruna on kasvis, omena on kasvis, viljat ovat kasviksia. Mikä ongelma on syödä 1 kg kasviksia päivässä?
Tässä tapauksessa ei ole.
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/kasviksia-puoli-kiloa-paivas…Kuule, tutkipas nyt vähän biologiaa ja jätä maikkarin hutut vähemmälle!
Ei tässä biologia nyt auta, jos halutaan päästä tuohon ravintosuositukseen. SIksi nimenomaan kirjoitin, että TÄSSÄ TAPAUKSESSA perunaa ei kasviksiin lasketa.
”Huom! Puolen kilon eli kuuden kourallisen kasvissuositukseen luetaan mukaan perunaa lukuunottamatta kaikki muut kasvikset eli vihannekset, sienet, marjat ja hedelmät. Perunaa ei sisällytetä puolen kilon kasvissuositukseen, koska sillä on oma lohkonsa ruokaympyrässä. ”
https://kasvikset.fi/kasvitieto/kasvisten-maarittely/Luulin, että tämä on vuosien varrella tullut kaikille jo selväksi, mutta näköjään kampanjoinnille olisi taas tilausta.
Kasvis on mikä tahansa kasvinosa. Se että ravintosuositus on laadittu biologiasta poikkeavaksi, ei muuta biologista faktaa. Vaan samapa se.
Vissi ero kirjoitti:
Et taida ymmärtää, mitä eroa on vatsa täydellä ja kylläisyydellä.
Vatsa on TÄYNNÄ= ihmiset vetää juhlissa ruokaa niin että napa paukkuu ja pitää avata nappi.
Kylläinen= on syönyt hyvää ruokaa,sopivan annoksen,tuntuu hyvältä,ei ole enää nälkä eikä ota yhtään lisää
Kaksi eri asiaa.
Ja kylläisyys on myös sitä, että ei heti eka pierasulla ole nälkä. Kasviksilla ei tätä kylläisyyttä pysty saamaan.