Eivätkö nelikymppiset enää saisi saada lapsia?

Vierailija kirjoitti:

ei

riski epämuodostumiin kasvaa jyrkästi jo kolmkymppisillä

Lapsen terveyteen vaikuttaa enemmän isän kuin äidin ikä. Ei kannata siis ottaa riskiä ja lisääntyä keski-ikäisenä itseään reilusti vanhemman miehen kanssa. Samanikäisen tai nuoremman kanssa kylläkin.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.

Kirjoitit tuon kommentin varmaan provosointimielessä, mutta vastaan silti. Siihen, että lapset hankitaan (saadaan ) vasta myöhemmällä iällä on lukuisia syitä.

Tuo "naisessa on jotain vikaa" on loukkaava toteamus. Taaksepäin elämässään on turha jossitella, ne ratkaisut mitkä on tehty, ne hyväksytään ja eletään niiden kanssa. Ulkopuolisen on turha neuvomaan tai pätemään, että olisi pitänyt tehdä toisin.

Onneksi edistynyt lääketiede on tullut avuksi lapsettomuuteen, monet saavat kaipaamansa lapsen vaikkapa sitten 4-kymppisenä ja onnittelut heille.

Eihän lapsettomuus ole mikään uusi asia, siitä ei vain ole puhuttu. Lähisukulaiseni kertoi vasta viime kesänä, miten raskas asia se oli, kun eivät saaneet lapsia. Tuolloin elettiin -70 lukua ja jotain apua ehkä olisi ollut jo tarjolla, mutta tämä pari ei koskaan edes hakeutunut tutkimukseen, kun asia oli niin arka. Voihan olla, että tuossa parissa "miehessä oli jotain vikaa"?

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.

Minä pidän sinun ajatteluasi tynnyrissä kasvamiseksi. P.s. olin haudannut jo yhden aviomiehen ennen kuin tulin äidiksi nelikymppidenä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen biologia vaan nyt on sellainen, että iän karttumisen myötä ituradan solukkoihinkin kertyy mutaatioita eli geenivirheitä. Vanhoista raaka-aineista ei tule enää niin hyvää lopputulosta kuin nuoremmilla värkeillä tehdyistä. Koskee kumpaakin sukupuolta.

Lapsen kannalta on myös aika hankalaa, jos jo kohta opinnoistaan valmistuttuaan joutuu palkkatöiden sijaan keskittymään vanhempiensa vaippojen vaihtamiseen.

Höpsistä rallaa. Geenivirheiden riski on nelikymppisillä naisilla yhä todella pieni. Luonto on tarkoittanut nelikymppiset naiset vielä tulemaan raskaaksi ja synnyttämään, niin on tehty vuosituhansia ennen ehkäisyn keksimistä!

Mistä lähtien kuusikymppiset ovat olleet vaippaiässä? Viiraako sinulla kuupasta?

Lapsen kannalta on hankalaa, että äiti on pätkätöissä ja palaa heti sen vuoksi duuniin äitiysloman jälkeen, koska varallisuutta ja vakautta ei ole. Isäkin on vasta parikymppinen kolli, ja huonosti sitoutunut perheen perustamiseen eli vanhemmat eroavatkin paljon suuremmalla todennäköisyydellä parikymppisinä. Isovanhemmat vielä töissä, joten halua ja kykyä osallistua lapsenlapsensa hoitoon on niukemmin kuin nelikymppisen äidin vanhemmilla, jotka ovat todennäköisesti itse jääneet vastikään eläkkeelle ja intoa ja aikaa hoivata vauvaa piisaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien hedelmällisyys ei riitä 40-vuotiaaksi. Siksi näiden pitää hankkia lapset nuorina ja siksi he saattavat haukkua myöhemmin lapsia saaneita. Ovat kateellisia. Tutkitusti kuitenkin vanhat äidit saavat älykkäämpiä lapsia kuin nuoret äidit. Vanhalla äidillä on myös paremmat valmiudet ja resurssit lasten kasvatukseen kuin nuorella.

Kyllähän se hedelmällisyys riittää hyvinkin 40-vuotiaaksi. Siihen asti, kun vaihdevuodet alkavat, nainen voi tulla raskaaksi. Sukusolujen laatu voi olla heikompaa, mutta harvalla kai vielä 40 v vaihdevuodet alkavat? Eihän se, että saa lapset 20-vuotiaana poissulje sitä, että ko nainen voi saada lapsia myös vielä yli 40-vuotiaana. Tätä asiaahan ei ole mitenkään kiintiöitetty ikävuosiin.

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin haluan jo 50v. elää omaa elämääni ilman pieniä lapsia. Jokainen tyylillään.

Se mikä ehkä näissä keskusteluissa usein pistää silmään, on että nämä nuorena lapsensa saaneet ja aina perhettä itsestäänselvyytenä pitäneet ”äitivietti-ihmiset” tuntuvat olevan 50-vuotiaina jo aivan kypsinä pieniin lapsiin ja oman elämän tarpeessa.

Sen sijaan me, jotka olemme nuoremmalla iällä olleet ehkä epävarmoja siitä, haluammeko uran vai perheen, olemmekin viittäkymppiä lähestyessämme aivan innoissamme arjesta pienten lasten kanssa.

Aika aikaa kutakin, ja harvalla on tarve palata siihen elämänjaksoon, jonka kokee jo eläneensä. Mutta totta kai toivoisi, että kaikki vanhemmat ymmärtäisivät pienten lasten vanhemmuuden olevan lopulta aika lyhyt ja ehdottoman ainutkertainen vaihe elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.

Kirjoitit tuon kommentin varmaan provosointimielessä, mutta vastaan silti. Siihen, että lapset hankitaan (saadaan ) vasta myöhemmällä iällä on lukuisia syitä.

Tuo "naisessa on jotain vikaa" on loukkaava toteamus. Taaksepäin elämässään on turha jossitella, ne ratkaisut mitkä on tehty, ne hyväksytään ja eletään niiden kanssa. Ulkopuolisen on turha neuvomaan tai pätemään, että olisi pitänyt tehdä toisin.

Onneksi edistynyt lääketiede on tullut avuksi lapsettomuuteen, monet saavat kaipaamansa lapsen vaikkapa sitten 4-kymppisenä ja onnittelut heille.

Eihän lapsettomuus ole mikään uusi asia, siitä ei vain ole puhuttu. Lähisukulaiseni kertoi vasta viime kesänä, miten raskas asia se oli, kun eivät saaneet lapsia. Tuolloin elettiin -70 lukua ja jotain apua ehkä olisi ollut jo tarjolla, mutta tämä pari ei koskaan edes hakeutunut tutkimukseen, kun asia oli niin arka. Voihan olla, että tuossa parissa "miehessä oli jotain vikaa"?

Jos luet kommenttini uudestaan, niin huomast, että lopussa lukee: ”Sama koskee miehiä”. Yhtä lailla on pilvin pimein neljä-viisikymppisiä sitoutumiskammoisia miehiä. Elävät pitkitettyä nuoruutta, kunnes huomaavat, että ei se olekaan niin hauskaa enää. Naisella realiteetit on vain hieman erilaiset.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.

No esimerkiksi minussa on paljon vikaa, mutta myös paljon hyviä puolia, kuten varmaan useimmissa ihmisissä. Vietin nuoruuteni hoitaen monisairasta ja mt-ongelmaista vanhempaani - nuorimmaiseni minut jotenkin syyllistettiin siihen hommaan. Sisaruksilta en saanut muuta apua kuin neuvoja, että mene nyt kuule elämään elämääsi ja dumppaa se hullu laitokseen (mikä olisi minun sekin itsekin pitänyt jotenkin junailla), mikä ei ollut niin helppoa, kun kyseinen "hullu" oli kuitenkin rakas ja uhkaili itsem*rhalla, jos hänet "hylätään".

Kaiken tämän jälkeen olen ollut kauan uupunut ja rikkinäinen. En kuitenkaan erityisen mt-ongelmainen, ihme kyllä, ellei ajoittaista paniikkihäiriötä oteta lukuun. Perustin nuorena vielä vanhempaani hoitaessani yrityksen, koska kaikesta huolimatta minulla on aina ollut suuret suunnitelmat, mutta kokemattomana ja ilman mitään apua keneltäkään jouduin pahasti huijatuksi ja maksoin kymmeniä tuhansia velkaa pienistä tuloista. Joten rahatilannekin oli täysin kuralla.

Viime vuodet olen keskittynyt uuteen uraani, jossa aion menestyä vaikka ihan piruuttani. Paljon on ollut kirimistä, koska "kilpailen" sellaisia vastaan, jotka ovat aloittaneet vuosia aiemmin. Mielestäni minulla menee tähän nähden tosi hyvin, enkä ole luovuttajatyyppiä. Mutta samalla biologinen kello käy, eikä aika pysähdy vain siksi, että minun nuoruuteni meni hukkaan. Jos haluan lapsia, tiedän että pitää toimia nopeasti, mutta minä en ole koskaan edes seurustellut. En ole ruma, minusta kyllä kiinnostutaan herkästi, mutta olen todella naiivi ja arka näissä asioissa. Asiaa ei auta se, että minusta kiinnostuu erityisesti itseäni huomattavasti nuoremmat miehet, ja itsekin olen enemmän kiinnostunut heistä - ehkä juuri siksi, että kohdallani aika jotenkin henkisesti "pysähtyi" moneksi vuodeksi. Mutta on todella vaikea kuvitella, että nuori mies haluaisi mitään vakavaa, varsinkaan itseään vanhemman naisen kanssa.

Joten tässä sitä ollaan, ÄO on 152, mielestäni olen päässyt ihan hyvin eteenpäin ottaen huomioon ettei kukaan ole auttanut millään tavalla, en ole mikään ongelmatapaus, ja mielestäni olisin vieläpä hyvä äiti. Mutta kun olosuhteet ovat mitä ovat, on vaikea kuvitella, että ehtisin ajoissa saada lapsia, vaikka haluaisinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.

No esimerkiksi minussa on paljon vikaa, mutta myös paljon hyviä puolia, kuten varmaan useimmissa ihmisissä. Vietin nuoruuteni hoitaen monisairasta ja mt-ongelmaista vanhempaani - nuorimmaiseni minut jotenkin syyllistettiin siihen hommaan. Sisaruksilta en saanut muuta apua kuin neuvoja, että mene nyt kuule elämään elämääsi ja dumppaa se hullu laitokseen (mikä olisi minun sekin itsekin pitänyt jotenkin junailla), mikä ei ollut niin helppoa, kun kyseinen "hullu" oli kuitenkin rakas ja uhkaili itsem*rhalla, jos hänet "hylätään".

Kaiken tämän jälkeen olen ollut kauan uupunut ja rikkinäinen. En kuitenkaan erityisen mt-ongelmainen, ihme kyllä, ellei ajoittaista paniikkihäiriötä oteta lukuun. Perustin nuorena vielä vanhempaani hoitaessani yrityksen, koska kaikesta huolimatta minulla on aina ollut suuret suunnitelmat, mutta kokemattomana ja ilman mitään apua keneltäkään jouduin pahasti huijatuksi ja maksoin kymmeniä tuhansia velkaa pienistä tuloista. Joten rahatilannekin oli täysin kuralla.

Viime vuodet olen keskittynyt uuteen uraani, jossa aion menestyä vaikka ihan piruuttani. Paljon on ollut kirimistä, koska "kilpailen" sellaisia vastaan, jotka ovat aloittaneet vuosia aiemmin. Mielestäni minulla menee tähän nähden tosi hyvin, enkä ole luovuttajatyyppiä. Mutta samalla biologinen kello käy, eikä aika pysähdy vain siksi, että minun nuoruuteni meni hukkaan. Jos haluan lapsia, tiedän että pitää toimia nopeasti, mutta minä en ole koskaan edes seurustellut. En ole ruma, minusta kyllä kiinnostutaan herkästi, mutta olen todella naiivi ja arka näissä asioissa. Asiaa ei auta se, että minusta kiinnostuu erityisesti itseäni huomattavasti nuoremmat miehet, ja itsekin olen enemmän kiinnostunut heistä - ehkä juuri siksi, että kohdallani aika jotenkin henkisesti "pysähtyi" moneksi vuodeksi. Mutta on todella vaikea kuvitella, että nuori mies haluaisi mitään vakavaa, varsinkaan itseään vanhemman naisen kanssa.

Joten tässä sitä ollaan, ÄO on 152, mielestäni olen päässyt ihan hyvin eteenpäin ottaen huomioon ettei kukaan ole auttanut millään tavalla, en ole mikään ongelmatapaus, ja mielestäni olisin vieläpä hyvä äiti. Mutta kun olosuhteet ovat mitä ovat, on vaikea kuvitella, että ehtisin ajoissa saada lapsia, vaikka haluaisinkin.

Elämäsi voi olla varsin hyvää, vaikka lapsia ei siunaantuisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.

No esimerkiksi minussa on paljon vikaa, mutta myös paljon hyviä puolia, kuten varmaan useimmissa ihmisissä. Vietin nuoruuteni hoitaen monisairasta ja mt-ongelmaista vanhempaani - nuorimmaiseni minut jotenkin syyllistettiin siihen hommaan. Sisaruksilta en saanut muuta apua kuin neuvoja, että mene nyt kuule elämään elämääsi ja dumppaa se hullu laitokseen (mikä olisi minun sekin itsekin pitänyt jotenkin junailla), mikä ei ollut niin helppoa, kun kyseinen "hullu" oli kuitenkin rakas ja uhkaili itsem*rhalla, jos hänet "hylätään".

Kaiken tämän jälkeen olen ollut kauan uupunut ja rikkinäinen. En kuitenkaan erityisen mt-ongelmainen, ihme kyllä, ellei ajoittaista paniikkihäiriötä oteta lukuun. Perustin nuorena vielä vanhempaani hoitaessani yrityksen, koska kaikesta huolimatta minulla on aina ollut suuret suunnitelmat, mutta kokemattomana ja ilman mitään apua keneltäkään jouduin pahasti huijatuksi ja maksoin kymmeniä tuhansia velkaa pienistä tuloista. Joten rahatilannekin oli täysin kuralla.

Viime vuodet olen keskittynyt uuteen uraani, jossa aion menestyä vaikka ihan piruuttani. Paljon on ollut kirimistä, koska "kilpailen" sellaisia vastaan, jotka ovat aloittaneet vuosia aiemmin. Mielestäni minulla menee tähän nähden tosi hyvin, enkä ole luovuttajatyyppiä. Mutta samalla biologinen kello käy, eikä aika pysähdy vain siksi, että minun nuoruuteni meni hukkaan. Jos haluan lapsia, tiedän että pitää toimia nopeasti, mutta minä en ole koskaan edes seurustellut. En ole ruma, minusta kyllä kiinnostutaan herkästi, mutta olen todella naiivi ja arka näissä asioissa. Asiaa ei auta se, että minusta kiinnostuu erityisesti itseäni huomattavasti nuoremmat miehet, ja itsekin olen enemmän kiinnostunut heistä - ehkä juuri siksi, että kohdallani aika jotenkin henkisesti "pysähtyi" moneksi vuodeksi. Mutta on todella vaikea kuvitella, että nuori mies haluaisi mitään vakavaa, varsinkaan itseään vanhemman naisen kanssa.

Joten tässä sitä ollaan, ÄO on 152, mielestäni olen päässyt ihan hyvin eteenpäin ottaen huomioon ettei kukaan ole auttanut millään tavalla, en ole mikään ongelmatapaus, ja mielestäni olisin vieläpä hyvä äiti. Mutta kun olosuhteet ovat mitä ovat, on vaikea kuvitella, että ehtisin ajoissa saada lapsia, vaikka haluaisinkin.

Elämäsi voi olla varsin hyvää, vaikka lapsia ei siunaantuisikaan.

Varmastikin voi. Mutta toivon, etten katkeroidu siitä, että jään yksin. Toivottavasti osaan kanavoida sen pettymyksen sitten ammatilliseen menestykseen.

Äitini sai minut noin nelikymppisenä, isä oli tuolloin pitkälti yli viisikymmentä. Mulla on todettu neurologisia ongelmia (jotka eivät tietenkään välttämättä johdu tuosta) ja ihan rehellisesti tuntuu pahalta, että vanhemmat alkavat olla jo vanhoja - muilla samanikäisillä voi kuitenkin olla edessä vielä 10-20 vuotta, ennen kuin tullaan tähän pisteeseen jossa mä olen jo nyt. Sekin on ihan varmaa etteivät vanhemmat tule olemaan elossa enää siinä vaiheessa, kun itse olen keski-ikäinen.

Omilla vanhemmilla huonot elämäntavatkin ovat osaltaan lisänneet "vanhenemista", joten ainakin terveydestään huolehtimiseen pitäisi sitoutua, jos aikoo tehdä lapset keskimääräistä myöhäisemmällä iällä.

Kyllä yli 40v saavat lapsia. Tämä foorumi on väärä paikka tälle keskustelulle, useimmat vastaajat ovat +20v naisia jotka ovat pyöräyttäneet mukulansa. Heillä ei ole elämänkokemusta ja suppea maailmankatsomus sitä kohtaan milloin lapset tulisia hankkia. Heille ainoastaan alle 30v on sopiva aika= milloin ovat omansa saaneet.

Typerä kysellä täältä mielipiteitä moisesta. Senkun tekee mitä itse mielii eikä käytä energiaa sen miettimiseen mitä mieltä muut ovat.

90% palstailijoista on suurten ikäluokkien edustajia. He ovat otsikossa mainittua mieltä. Nykyään naisetkin ovat yksilöitä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä yli 40v saavat lapsia. Tämä foorumi on väärä paikka tälle keskustelulle, useimmat vastaajat ovat +20v naisia jotka ovat pyöräyttäneet mukulansa. Heillä ei ole elämänkokemusta ja suppea maailmankatsomus sitä kohtaan milloin lapset tulisia hankkia. Heille ainoastaan alle 30v on sopiva aika= milloin ovat omansa saaneet.

Haluat vain uskoa, että useimmat vastaajat olisivat niitä parikymppisiä, koska se vahvistaisi omia uskomuksiasi. Täällä on kommentoijia joka lähtöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.

Kirjoitit tuon kommentin varmaan provosointimielessä, mutta vastaan silti. Siihen, että lapset hankitaan (saadaan ) vasta myöhemmällä iällä on lukuisia syitä.

Tuo "naisessa on jotain vikaa" on loukkaava toteamus. Taaksepäin elämässään on turha jossitella, ne ratkaisut mitkä on tehty, ne hyväksytään ja eletään niiden kanssa. Ulkopuolisen on turha neuvomaan tai pätemään, että olisi pitänyt tehdä toisin.

Onneksi edistynyt lääketiede on tullut avuksi lapsettomuuteen, monet saavat kaipaamansa lapsen vaikkapa sitten 4-kymppisenä ja onnittelut heille.

Eihän lapsettomuus ole mikään uusi asia, siitä ei vain ole puhuttu. Lähisukulaiseni kertoi vasta viime kesänä, miten raskas asia se oli, kun eivät saaneet lapsia. Tuolloin elettiin -70 lukua ja jotain apua ehkä olisi ollut jo tarjolla, mutta tämä pari ei koskaan edes hakeutunut tutkimukseen, kun asia oli niin arka. Voihan olla, että tuossa parissa "miehessä oli jotain vikaa"?

Jos luet kommenttini uudestaan, niin huomast, että lopussa lukee: ”Sama koskee miehiä”. Yhtä lailla on pilvin pimein neljä-viisikymppisiä sitoutumiskammoisia miehiä. Elävät pitkitettyä nuoruutta, kunnes huomaavat, että ei se olekaan niin hauskaa enää. Naisella realiteetit on vain hieman erilaiset.

Kyllä minä se huomasin, piikki osuu kuitenkin kipeämmin naisiin. Tahdoin kommentillani painottaa sitä, että on niin monia syitä, miksi lasten saaminen on siirtynyt myöhäisemmäksi. Varmaan elämän monet mahdollisuudet ovat yksi syy, sopivan kumppanin löytyminen, opiskelujen pidentyminen, pätkätyöt, elämän yleinen epävarmuus jne. jne.

Olen siitä iloinen, että lääketiede pystyy auttamaan monia, toki on niinkin, että siihen liikaakin luotetaan. Aina se raskautuminen ei vain onnistu ja se on surullista.

Mutta alkuperäinen kysymys oli siitä, että onko 4-kymppinen liian vanha äidiksi. Mielestäni ei, sillä ihmiset elävät nykyään pitempään ja terveempänä. 4-kymppisellä voi hyvin olla vielä hyväkuntoiset vanhemmat auttamassa, hyvä turvaverkosto lähellä. Kaikki lapset ovat tervetulleita tähän harmaantuvaan Suomeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä yli 40v saavat lapsia. Tämä foorumi on väärä paikka tälle keskustelulle, useimmat vastaajat ovat +20v naisia jotka ovat pyöräyttäneet mukulansa. Heillä ei ole elämänkokemusta ja suppea maailmankatsomus sitä kohtaan milloin lapset tulisia hankkia. Heille ainoastaan alle 30v on sopiva aika= milloin ovat omansa saaneet.

Haluat vain uskoa, että useimmat vastaajat olisivat niitä parikymppisiä, koska se vahvistaisi omia uskomuksiasi. Täällä on kommentoijia joka lähtöön.

Näin on, täälläkin on yksi isoäiti kommentoimassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, ettei 40-vuotias ole ihanteellisin ikä

tulla äidiksi, mutta kaikilla elämä ei mene kuin oppikirjoissa. Senkö takia ei saisi hankkia omaa lasta?

Mitä ihmettä nämä ihmiset ovat tehneet noin 20 vuotta?

Omalla kohdallani tullut ensimmäisen miehen pettämäksi ja jättämäksi, toisen miehen kanssa yrittänyt 8 vuotta lasta tuloksetta. Ei siihen ihmeitä tarvita.

Älä hyvä ihminen enää yritä saman miehen kanssa. Mies vaihtoon. Anteeksi suoruuteni. Mitä jos saisitkin vaikka heti lapsen jonkun toisen miehen kanssa. Näitäkin esimerkkejä on lukuisia.

Törkeä sinä olet, suojaudut vain ns suoruuden taakse.

Mummotautisena mukava huolehtia noin 10 vuotiaasta lapsesta?

Itse olen ekonomi ja opiskellut, matkustellut mutta silti vieroksun ajatusta kun ihmiset saavat 40+ ikäisinä lapsina. Omani sain 31 ja 34 vuotiaina eli aika vanhana itsekin ja pidin ehdottomana takarajana 35 vuotta. Siihen mennessä on lapset tultava tai jää hankkimatta.

Kannattaa ajatella myös sitä tulevaisuutta, jos saat vaikka 42v lapsen ja omasi saa lapsen esim. 35veenä olet silloin jo 8-kymppinen. Ei ole mukava tilanne lapsellasikaan hoitaa omia pieniä lapsia ja 8 kymppisiä vanhempia samaan aikaan.

Oikeasti ei se lapsi nauti siitä että omistaa vanhat vanhemmat. Kyllä ihan kaikki toivoisi että äiti ja isä ei ole 50v vanhus kunmenee ekalle luokalle. Näin esimerkkinä.

Miettikää itsekkäät ihmiset näitä juttuja. Jos on pärjännyt 40v ilman lasta niin pärjää jatkossakin.