Lue keskustelun säännöt.
Eivätkö nelikymppiset enää saisi saada lapsia?
21.03.2021 |
Olen itse 39, enkä tiedä saanko ikinä elämässäni lapsia. Ei tietenkään hyvältä näytä, sillä miestäkään ei ole näköpiirissä. No, jos niin käy niin sitten käy, ei kai kaikkea ole kaikille ihmisille tarkoitettu koettavaksi.
Mutta minua vähän ihmetyttää tällä palstalla se yleisesti näkemäni asenne, että yli kolmekymppiset äidit ovat jo vanhuksia, ja nelikymppiset eivät edes raskaudu enää muuten kuin rankoilla hedelmöityshoidoilla.
Kuitenkin tiedän ihan tuttavapiiristä jo useamman naisen, jotka ovat saaneet esikoisensa nelikymppisenä tai päälle. Jokainen näistä lapsista on onneksi ihan tervekin.
Onko tuttavapiirini jotenkin omituinen, ja onko tuollainen tosiaan ihan tavatonta? Iso osa noista tuttavista on ulkomaalaisia (jotka asuvatkin ulkomailla). Suhtaudutaanko Suomessa paheksuvammin vanhempiin äiteihin?
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
90% palstailijoista on suurten ikäluokkien edustajia. He ovat otsikossa mainittua mieltä. Nykyään naisetkin ovat yksilöitä.
Tuo kommenttisi on ristiriitainen. Korostat yksilöllisyyttä, mutta samalla niputat suuret ikäluokat, aivan kuin me emme olisi yksilöitä? Mitähän mieltä lopulta olet?
Itse olen jo mummi ja olen sitä mieltä, että 40 vuotta on oikein hyvä ikä tulla äidiksi. Silloin on jo elämänkokemusta, viisutta ja taloudellinen tilannekin yleensä hyvä. Mistä keksit, että me vanhempi polvi olisimme kaikki samaa mieltä ko asiasta? Tietysti on yleensä helpompaa tulla raskaaksi nuorempana, mutta jos se ei ole mahdollista, niin miksi ei sitten vaikka 40-vuotiaana.
Itse ainakin kannustin (mielessäni ) lapsiani saamaan opinnot loppuun ennen perheen perustamista. Noin henkilökohtaisiin asioihin minusta ulkopuolisilla ( ei edes vanhemmilla ) ei ole juuri mitään sanomista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.
Kirjoitit tuon kommentin varmaan provosointimielessä, mutta vastaan silti. Siihen, että lapset hankitaan (saadaan ) vasta myöhemmällä iällä on lukuisia syitä.
Tuo "naisessa on jotain vikaa" on loukkaava toteamus. Taaksepäin elämässään on turha jossitella, ne ratkaisut mitkä on tehty, ne hyväksytään ja eletään niiden kanssa. Ulkopuolisen on turha neuvomaan tai pätemään, että olisi pitänyt tehdä toisin.
Onneksi edistynyt lääketiede on tullut avuksi lapsettomuuteen, monet saavat kaipaamansa lapsen vaikkapa sitten 4-kymppisenä ja onnittelut heille.
Eihän lapsettomuus ole mikään uusi asia, siitä ei vain ole puhuttu. Lähisukulaiseni kertoi vasta viime kesänä, miten raskas asia se oli, kun eivät saaneet lapsia. Tuolloin elettiin -70 lukua ja jotain apua ehkä olisi ollut jo tarjolla, mutta tämä pari ei koskaan edes hakeutunut tutkimukseen, kun asia oli niin arka. Voihan olla, että tuossa parissa "miehessä oli jotain vikaa"?
Jos luet kommenttini uudestaan, niin huomast, että lopussa lukee: ”Sama koskee miehiä”. Yhtä lailla on pilvin pimein neljä-viisikymppisiä sitoutumiskammoisia miehiä. Elävät pitkitettyä nuoruutta, kunnes huomaavat, että ei se olekaan niin hauskaa enää. Naisella realiteetit on vain hieman erilaiset.
Aika monet minun tuntemani ihmiset ovat eläneet sitä pitkitettyä sinkkunuoruutta juuri siksi, ettei sitä kumppania ole löytynyt aiemmin. Kun aika vaikea se on sitoutua ja asettua aloilleen ensin ja sitten vasta lähteä etsimään sitä puolisoa.
Asun seudulla, jolla on paljon iäkkäitä äitejä, uskonnollisista syistä kun ehkäisy on kielletty. Ei heillekään lapsia synny vaihdevuosiin asti, vaan useimmille nuorimmaiset ovat tulleet, kun äiti on pari vuotta yli neljän kympin. Siinä on noin kymmenen vuoden viive siihen, että naisille keskimäärin tulee vaihdevuodet. Tästä voisi päätellä, että yli 4-kymppisillä hedelmällisyys laskee nopeasti. Silti, tuttavaperheissä on toki niitä nelivitosena iltatähtensä tehneitäkin. Tällä seudulla ei ole noloa tai epätavallista odottaa vauvaa hieman iäkkäämpänäkään, ja monissa ei-uskovissakin perheissä on paljon lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.
Kirjoitit tuon kommentin varmaan provosointimielessä, mutta vastaan silti. Siihen, että lapset hankitaan (saadaan ) vasta myöhemmällä iällä on lukuisia syitä.
Tuo "naisessa on jotain vikaa" on loukkaava toteamus. Taaksepäin elämässään on turha jossitella, ne ratkaisut mitkä on tehty, ne hyväksytään ja eletään niiden kanssa. Ulkopuolisen on turha neuvomaan tai pätemään, että olisi pitänyt tehdä toisin.
Onneksi edistynyt lääketiede on tullut avuksi lapsettomuuteen, monet saavat kaipaamansa lapsen vaikkapa sitten 4-kymppisenä ja onnittelut heille.
Eihän lapsettomuus ole mikään uusi asia, siitä ei vain ole puhuttu. Lähisukulaiseni kertoi vasta viime kesänä, miten raskas asia se oli, kun eivät saaneet lapsia. Tuolloin elettiin -70 lukua ja jotain apua ehkä olisi ollut jo tarjolla, mutta tämä pari ei koskaan edes hakeutunut tutkimukseen, kun asia oli niin arka. Voihan olla, että tuossa parissa "miehessä oli jotain vikaa"?
Jos luet kommenttini uudestaan, niin huomast, että lopussa lukee: ”Sama koskee miehiä”. Yhtä lailla on pilvin pimein neljä-viisikymppisiä sitoutumiskammoisia miehiä. Elävät pitkitettyä nuoruutta, kunnes huomaavat, että ei se olekaan niin hauskaa enää. Naisella realiteetit on vain hieman erilaiset.
Aika monet minun tuntemani ihmiset ovat eläneet sitä pitkitettyä sinkkunuoruutta juuri siksi, ettei sitä kumppania ole löytynyt aiemmin. Kun aika vaikea se on sitoutua ja asettua aloilleen ensin ja sitten vasta lähteä etsimään sitä puolisoa.
Ei se ollut itsellenikään aivan vaivatonta löytää kumppania. Olin 29-vuotias, kun ”se oikea” sattui kohdalle. Näin jälkeen päin olen kuitenkin ymmärtänyt, että moni muukin olisi voinut olla se oikea. Ei pidä etsiä mitään täydellistä henkilöä, koska sellaista ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.
No esimerkiksi minussa on paljon vikaa, mutta myös paljon hyviä puolia, kuten varmaan useimmissa ihmisissä. Vietin nuoruuteni hoitaen monisairasta ja mt-ongelmaista vanhempaani - nuorimmaiseni minut jotenkin syyllistettiin siihen hommaan. Sisaruksilta en saanut muuta apua kuin neuvoja, että mene nyt kuule elämään elämääsi ja dumppaa se hullu laitokseen (mikä olisi minun sekin itsekin pitänyt jotenkin junailla), mikä ei ollut niin helppoa, kun kyseinen "hullu" oli kuitenkin rakas ja uhkaili itsem*rhalla, jos hänet "hylätään".
Kaiken tämän jälkeen olen ollut kauan uupunut ja rikkinäinen. En kuitenkaan erityisen mt-ongelmainen, ihme kyllä, ellei ajoittaista paniikkihäiriötä oteta lukuun. Perustin nuorena vielä vanhempaani hoitaessani yrityksen, koska kaikesta huolimatta minulla on aina ollut suuret suunnitelmat, mutta kokemattomana ja ilman mitään apua keneltäkään jouduin pahasti huijatuksi ja maksoin kymmeniä tuhansia velkaa pienistä tuloista. Joten rahatilannekin oli täysin kuralla.
Viime vuodet olen keskittynyt uuteen uraani, jossa aion menestyä vaikka ihan piruuttani. Paljon on ollut kirimistä, koska "kilpailen" sellaisia vastaan, jotka ovat aloittaneet vuosia aiemmin. Mielestäni minulla menee tähän nähden tosi hyvin, enkä ole luovuttajatyyppiä. Mutta samalla biologinen kello käy, eikä aika pysähdy vain siksi, että minun nuoruuteni meni hukkaan. Jos haluan lapsia, tiedän että pitää toimia nopeasti, mutta minä en ole koskaan edes seurustellut. En ole ruma, minusta kyllä kiinnostutaan herkästi, mutta olen todella naiivi ja arka näissä asioissa. Asiaa ei auta se, että minusta kiinnostuu erityisesti itseäni huomattavasti nuoremmat miehet, ja itsekin olen enemmän kiinnostunut heistä - ehkä juuri siksi, että kohdallani aika jotenkin henkisesti "pysähtyi" moneksi vuodeksi. Mutta on todella vaikea kuvitella, että nuori mies haluaisi mitään vakavaa, varsinkaan itseään vanhemman naisen kanssa.
Joten tässä sitä ollaan, ÄO on 152, mielestäni olen päässyt ihan hyvin eteenpäin ottaen huomioon ettei kukaan ole auttanut millään tavalla, en ole mikään ongelmatapaus, ja mielestäni olisin vieläpä hyvä äiti. Mutta kun olosuhteet ovat mitä ovat, on vaikea kuvitella, että ehtisin ajoissa saada lapsia, vaikka haluaisinkin.
Tsemppiä sinulle, toivottavasti jaksat ponnistella.
Tuo, miten kerroit jääneesi hoitamaan vanhempaasi on hieno ja rakastava teko. Minulle tuli mieleen tuosta erään vanhemman sukulaiseni viisas kommentti, että kun yksi jää siihen lapsuuden kotiin, ja tavallaan uhraa elämänsä siihen, niin muut lapset voivat vapaasti pyrähtää siivilleen pois lapsuuden kodista.
Sama tapahtui myös omassa perheessäni, yksi veljistäni jäi kotiin auttelemaan vanhempia ns peräkammarin poikana. Tuo sukulaiseni kommentti pysyi aina mielessäni ja yritin auttaa ja tukea veljeäni mahdollisimman paljon, muistaen että hänen jäämisensä mahdollisti meille muille lähtemisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ekonomi ja opiskellut, matkustellut mutta silti vieroksun ajatusta kun ihmiset saavat 40+ ikäisinä lapsina. Omani sain 31 ja 34 vuotiaina eli aika vanhana itsekin ja pidin ehdottomana takarajana 35 vuotta. Siihen mennessä on lapset tultava tai jää hankkimatta.
Kannattaa ajatella myös sitä tulevaisuutta, jos saat vaikka 42v lapsen ja omasi saa lapsen esim. 35veenä olet silloin jo 8-kymppinen. Ei ole mukava tilanne lapsellasikaan hoitaa omia pieniä lapsia ja 8 kymppisiä vanhempia samaan aikaan.
Oikeasti ei se lapsi nauti siitä että omistaa vanhat vanhemmat. Kyllä ihan kaikki toivoisi että äiti ja isä ei ole 50v vanhus kunmenee ekalle luokalle. Näin esimerkkinä.
Miettikää itsekkäät ihmiset näitä juttuja. Jos on pärjännyt 40v ilman lasta niin pärjää jatkossakin.
Ihmisiä haukutaan itsekkäiksi niin monista syistä, että koko syyllistämiseltä on mennyt pohja. Velat ovat itsekkäitä, lapsia liian kovasti yrittävät lapsettomat ovat itsekkäitä, lapsia nuorena huonoon elämäntilanteeseen hankkivat ovat itsekkäitä, lapsia vanhempana parempaan elämäntilanteeseen hankkivat ovat itsekkäitä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ekonomi ja opiskellut, matkustellut mutta silti vieroksun ajatusta kun ihmiset saavat 40+ ikäisinä lapsina. Omani sain 31 ja 34 vuotiaina eli aika vanhana itsekin ja pidin ehdottomana takarajana 35 vuotta. Siihen mennessä on lapset tultava tai jää hankkimatta.
Kannattaa ajatella myös sitä tulevaisuutta, jos saat vaikka 42v lapsen ja omasi saa lapsen esim. 35veenä olet silloin jo 8-kymppinen. Ei ole mukava tilanne lapsellasikaan hoitaa omia pieniä lapsia ja 8 kymppisiä vanhempia samaan aikaan.
Oikeasti ei se lapsi nauti siitä että omistaa vanhat vanhemmat. Kyllä ihan kaikki toivoisi että äiti ja isä ei ole 50v vanhus kunmenee ekalle luokalle. Näin esimerkkinä.
Miettikää itsekkäät ihmiset näitä juttuja. Jos on pärjännyt 40v ilman lasta niin pärjää jatkossakin.
Ihmisiä haukutaan itsekkäiksi niin monista syistä, että koko syyllistämiseltä on mennyt pohja. Velat ovat itsekkäitä, lapsia liian kovasti yrittävät lapsettomat ovat itsekkäitä, lapsia nuorena huonoon elämäntilanteeseen hankkivat ovat itsekkäitä, lapsia vanhempana parempaan elämäntilanteeseen hankkivat ovat itsekkäitä...
Johtunee siitä, että elämme itsekkyyden kyllästämää aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hedelmällisyys alkaa laskea 35 ikävuoden jälkeen ja 39-40-vuotiaana se laskee rajusti. Kyllä 40-vuotiaat saavat lapsia, usein hoidoilla, mutta toki myös luomusti. Erilaisten kehityshäiriöiden riski kasvaa vanhemmilla äideillä. Jos haluaa 40-vuotiaana saada lapsen niin mikäs siinä. Pitää kuitenkin varautua siihen, että ei välttämättä tule raskaaksi ja tosiaankin riski vammaiseen lapseen kasvaa. Nykyään työelämän takia lykätään lasten saantia. Vanhempi äiti ei minusta ole mitenkään ihmeellinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Mummotautisena mukava huolehtia noin 10 vuotiaasta lapsesta?
Eihän se mummotauti estä normaalia elämää, ei minulla ainakaan estänyt. Normaalisti kävin töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ekonomi ja opiskellut, matkustellut mutta silti vieroksun ajatusta kun ihmiset saavat 40+ ikäisinä lapsina. Omani sain 31 ja 34 vuotiaina eli aika vanhana itsekin ja pidin ehdottomana takarajana 35 vuotta. Siihen mennessä on lapset tultava tai jää hankkimatta.
Kannattaa ajatella myös sitä tulevaisuutta, jos saat vaikka 42v lapsen ja omasi saa lapsen esim. 35veenä olet silloin jo 8-kymppinen. Ei ole mukava tilanne lapsellasikaan hoitaa omia pieniä lapsia ja 8 kymppisiä vanhempia samaan aikaan.
Oikeasti ei se lapsi nauti siitä että omistaa vanhat vanhemmat. Kyllä ihan kaikki toivoisi että äiti ja isä ei ole 50v vanhus kunmenee ekalle luokalle. Näin esimerkkinä.
Miettikää itsekkäät ihmiset näitä juttuja. Jos on pärjännyt 40v ilman lasta niin pärjää jatkossakin.
Nyt hei jotain realiteettia tähän peliin. Helsingissä on korkeakoulutetun ENSISYNNYTTÄJÄN keski-ikä lähes 35 vuotta. 31-vuotiaana lapsen saava ei millään mittapuulla ole ”aika vanha”.
Mun lapsen päiväkodissa pk-seudulla minä olen 30-vuotiaana nuorin vanhemmista, kaikkien muiden lasten vanhemmat on 5-10 vuotta minua vanhempia. Sama juttu oli aikoinaan raskauden aikana ryhmätapaamisessa, kaikki muut oli ensisynnyttäjiä, joilla oli ikää noin 35 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole löytänyt miestä 39 ikävuoteen mennessä, niin ehkäpä siihen on joku hyvä syy olemassa. Kannattaisi lähteä tarkastelemaan asiaa sitä kautta.
Syitä yksinoloon on monia.
Ainakaan kyseessä ei ile itsekeskeinen ihminen, joka tekisi lapsen kun itse sitä haluaa edsin jättämällä ehkäisy pois, joka aika yleistä.
"Kannattaa ajatella myös sitä tulevaisuutta, jos saat vaikka 42v lapsen ja omasi saa lapsen esim. 35veenä olet silloin jo 8-kymppinen. Ei ole mukava tilanne lapsellasikaan hoitaa omia pieniä lapsia ja 8 kymppisiä vanhempia samaan aikaan.
Oikeasti ei se lapsi nauti siitä että omistaa vanhat vanhemmat. Kyllä ihan kaikki toivoisi että äiti ja isä ei ole 50v vanhus kunmenee ekalle luokalle. Näin esimerkkinä."
En kyllä usko, että ekaluokkalainen mitenkään osaa sitä vanhempiensa ikää ihmetellä. Onhan se jo tämän saman vanhemman kanssa elänyt 7 vuotta, pitää sitä omana äitinään, kuinka hän nyt äkkiä sellaiseen heräisi?
Ja mistä sitä tietää ollenkaan, haluaako se lapsi hankkia omia lapsia. Aivan mahdottomaksi menee, jos pitää kaikki mahdollisuudet ottaa huomioon vuosikymmenien päähän.
Olen paljon hakenut lastenlapsiani pk:sta ja koskaan ei kukaan ole ihmetellyt ikääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ei
riski epämuodostumiin kasvaa jyrkästi jo kolmkymppisillä
Miksi aina joku muistuttaa tuosta ikäänkuin se ei olisi kaikkien tiedossa ennestään. Turhaa.
Itse satun tuntemaan aika monta 42- 46 vuotiaina synnyttäneitä ja kaikilla on terve lapsi.
Kun taas on kaksi reilusti nuorempaa äitiä, joilla on down- lapsi.
Nykyisin tutkitaan hyvin iäkkäämmät odottajat ja raskaus voidaan keskeyttää, jos ilmenee että tulossa on pahasti vammainen/sairas lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.
Kirjoitit tuon kommentin varmaan provosointimielessä, mutta vastaan silti. Siihen, että lapset hankitaan (saadaan ) vasta myöhemmällä iällä on lukuisia syitä.
Tuo "naisessa on jotain vikaa" on loukkaava toteamus. Taaksepäin elämässään on turha jossitella, ne ratkaisut mitkä on tehty, ne hyväksytään ja eletään niiden kanssa. Ulkopuolisen on turha neuvomaan tai pätemään, että olisi pitänyt tehdä toisin.
Onneksi edistynyt lääketiede on tullut avuksi lapsettomuuteen, monet saavat kaipaamansa lapsen vaikkapa sitten 4-kymppisenä ja onnittelut heille.
Eihän lapsettomuus ole mikään uusi asia, siitä ei vain ole puhuttu. Lähisukulaiseni kertoi vasta viime kesänä, miten raskas asia se oli, kun eivät saaneet lapsia. Tuolloin elettiin -70 lukua ja jotain apua ehkä olisi ollut jo tarjolla, mutta tämä pari ei koskaan edes hakeutunut tutkimukseen, kun asia oli niin arka. Voihan olla, että tuossa parissa "miehessä oli jotain vikaa"?
Jos luet kommenttini uudestaan, niin huomast, että lopussa lukee: ”Sama koskee miehiä”. Yhtä lailla on pilvin pimein neljä-viisikymppisiä sitoutumiskammoisia miehiä. Elävät pitkitettyä nuoruutta, kunnes huomaavat, että ei se olekaan niin hauskaa enää. Naisella realiteetit on vain hieman erilaiset.
Aika monet minun tuntemani ihmiset ovat eläneet sitä pitkitettyä sinkkunuoruutta juuri siksi, ettei sitä kumppania ole löytynyt aiemmin. Kun aika vaikea se on sitoutua ja asettua aloilleen ensin ja sitten vasta lähteä etsimään sitä puolisoa.
Ei se ollut itsellenikään aivan vaivatonta löytää kumppania. Olin 29-vuotias, kun ”se oikea” sattui kohdalle. Näin jälkeen päin olen kuitenkin ymmärtänyt, että moni muukin olisi voinut olla se oikea. Ei pidä etsiä mitään täydellistä henkilöä, koska sellaista ei ole olemassa.
Minun kokemukseni taas on erilainen. Nuorempana en saanut niitä joita halusin enkä halunnut niitä jotka olisin saanut. Lähempänä kolmea kymppiä oli useampia seurusteluyrityksiä ihan hyvien kumppaniehdokkaiden kanssa, joiden kanssa ei vaan ollut sitä voimakasta ihastumista ja vetovoimaa. Näistä yrityksistä jäi vain paha mieli kaikille osapuolille. Olin lopulta 32 v kun löysin sen jonka kanssa molemmilta lähti jalat alta. Olen ihan varma, ettei kukaan muu olisi ollut oikea ennen häntä.
Palsta-raati on päättänyt, että nelikymppisten tulee mennä välittömästi hautausmaalle makaamaan ja odottamaan kuolemaa.
Vierailija kirjoitti:
Toki lapsen voi saada nelikymppisenä, mutta lääkärit suosittelevat, että laspet hankittisiin mieluummin alle 35-vuotiaina. Kautta aikojen lapsia on myös saatu nelikymmpisisinä. Tämä on tietenkin jokaisen oma valinta, johon ei oikestaan muilla ole mitään sanomista. Ihan mielestäni kiva, jos saa lapsen vielä nelikymppisenä, mutta riskinsä siinä on, jos ei heti tule raskaaksi. Silloin jää vähemmän aikaa hedelmöityshoitoihin. Eikä ainoastaan nelikymppiset käy hedelmöityshoidoissa, kyllä niissä käyvät myös nuoremmat.
Ei se mikään valinta ole useinkaan, milloin lapsen hankkii. Jos ei ole löytynyt sopivaa puolisoa ajoissa, terveydessä on jotain häikkää, opinnot, taloudellinen epävarma tilanne pätkätöiden maailmassa ym ym. Itse sain lapset 31 v ja 34 v. Oli oikein hyvät iät saada lapset. Hyvä koulutus, työkokemusta, paljon mukavaa elämää ja elämänkokemusta takana. Olen jaksanut panostaa lapsiin näistä syistä ja heillä menee hienosti. Silti ymmärrän, että kaikilla ei ole eikä voi olla sama polku. Yksinkertainen ihminen ajattelee, että oikea ikä saada lapsi on juuri sen ikäisenä kuin itse sai. Tiedän monia yli nelikymppistä jopa yhden viisikymppisen naisen, jotka saaneet lapsia. Mahtavia äitejä, talous kunnossa ja malttavat olla lasten kanssa, kun ei ole elämätöntä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen niin, että naisessa on jotain vikaa jos hankkii lapset vasta nelikymppisenä. On kenties ollut sitoutumiskammoinen tms. Tai kenties on elänyt vain uralleen. Jos on järkeä päässä, niin tietää, että lapset kannattaa hankkia vähän aiemmin. Sama koskee miehiä.
Kirjoitit tuon kommentin varmaan provosointimielessä, mutta vastaan silti. Siihen, että lapset hankitaan (saadaan ) vasta myöhemmällä iällä on lukuisia syitä.
Tuo "naisessa on jotain vikaa" on loukkaava toteamus. Taaksepäin elämässään on turha jossitella, ne ratkaisut mitkä on tehty, ne hyväksytään ja eletään niiden kanssa. Ulkopuolisen on turha neuvomaan tai pätemään, että olisi pitänyt tehdä toisin.
Onneksi edistynyt lääketiede on tullut avuksi lapsettomuuteen, monet saavat kaipaamansa lapsen vaikkapa sitten 4-kymppisenä ja onnittelut heille.
Eihän lapsettomuus ole mikään uusi asia, siitä ei vain ole puhuttu. Lähisukulaiseni kertoi vasta viime kesänä, miten raskas asia se oli, kun eivät saaneet lapsia. Tuolloin elettiin -70 lukua ja jotain apua ehkä olisi ollut jo tarjolla, mutta tämä pari ei koskaan edes hakeutunut tutkimukseen, kun asia oli niin arka. Voihan olla, että tuossa parissa "miehessä oli jotain vikaa"?
Jos luet kommenttini uudestaan, niin huomast, että lopussa lukee: ”Sama koskee miehiä”. Yhtä lailla on pilvin pimein neljä-viisikymppisiä sitoutumiskammoisia miehiä. Elävät pitkitettyä nuoruutta, kunnes huomaavat, että ei se olekaan niin hauskaa enää. Naisella realiteetit on vain hieman erilaiset.
Aika monet minun tuntemani ihmiset ovat eläneet sitä pitkitettyä sinkkunuoruutta juuri siksi, ettei sitä kumppania ole löytynyt aiemmin. Kun aika vaikea se on sitoutua ja asettua aloilleen ensin ja sitten vasta lähteä etsimään sitä puolisoa.
Ei se ollut itsellenikään aivan vaivatonta löytää kumppania. Olin 29-vuotias, kun ”se oikea” sattui kohdalle. Näin jälkeen päin olen kuitenkin ymmärtänyt, että moni muukin olisi voinut olla se oikea. Ei pidä etsiä mitään täydellistä henkilöä, koska sellaista ei ole olemassa.
Minun kokemukseni taas on erilainen. Nuorempana en saanut niitä joita halusin enkä halunnut niitä jotka olisin saanut. Lähempänä kolmea kymppiä oli useampia seurusteluyrityksiä ihan hyvien kumppaniehdokkaiden kanssa, joiden kanssa ei vaan ollut sitä voimakasta ihastumista ja vetovoimaa. Näistä yrityksistä jäi vain paha mieli kaikille osapuolille. Olin lopulta 32 v kun löysin sen jonka kanssa molemmilta lähti jalat alta. Olen ihan varma, ettei kukaan muu olisi ollut oikea ennen häntä.
Minä en ole vielä "sitä oikeaa" löytänyt enkä tiedä löydänkökään, mutta minulla on sama kokemus, että kun katson taaksepäin niitä jotka ovat olleet minuun ihastuneita ja jopa niitäkin, joihin olen itse ollut aikanaan ihastunut, en nyt tästä perspektiivistä osaa kuvitella, että olisin heidän kanssaan onnistunut mitään onnellista perhe-elämää rakentamaan.
Minulla on yksi ystävä, joka haki netistä itselleen miehen sillä mielellä, että perustaa perheen. Vetovoima ei ollut kriteeri, eikä hän koskaan rakastunut mieheensä. Itse en pystyisi noin tekemään, mutta ystävälläni tuo on selvästikin toiminut. Hänelle oli perhe tärkeämpi kuin se rakkaus. Itse taas en halua lapsia niin vahvasti, että olisin valmis niitä kenen tahansa kanssa hankkimaan.
Tämän palstan otanta ei onneksi edusta tosielämää, tai sitten elän aivan jäätävässä kuplassa. Oikeasti väitän että tosielämässä toisten lisääntymisikä ei kiinnosta ulkopuolisia. Eikä sen ainakaan pitäisi haitata. Tai sanotaanko, että jos sinua haittaa että naapurin Marja 40v ja Jarmo 52v saavat ensimmäisen lapsensa, niin ongelmaa kannattaa etsiä peilistä. Mitä hemmetin väliä minkä ikäisenä joku MUU tekee lapsensa?
Mielenkiintoa herättävät tietysti aina massasta poikkeavat valinnat, mutta mielenkiinto on eri kuin se että toisten valintoja pitäisi paheksua tai moralisoida. Minulle on aivan samantekevää milloin ihmiset saavat lapsia, toivon vain kaikkien olevan onnellisia omien valintojensa tai sattumiensa seurauksena.
Törkeä vai realisti. Joskus totuus sattuu. Mutta eikö ole parempi kohdata totuus kuin elää haavekuvitelmissa. Onhan sekin totta, että nelikymppisten naisten mahdollisuudet raskautua ovat jo oleellisesti heikentyneet.