Lue keskustelun säännöt.
Tyttären elämä on sekaisin, miten auttaisin?
20.03.2021 |
18-vuotias tyttäreni on viimeisen vuoden oirehtinut voimakkaasti mielenterveytensä osalta. Hän on yrittänyt itsemurhaa kerran "tosissaan" ja kerran "show'n vuoksi" ja viettänyt aikaa osastohoidossa masennuksen ja muiden diagnoosiensa vuoksi.
Koska hän on täysi-ikäinen, emme voi pakottaa häntä asumaan kotona. Yksin asuessaan hän kuitenkin juo päivittäin, ei käy töissä ja opinnotkin etenevät vähän niin ja näin. Koska hänellä on lääkitys mm. masennukseen, joidenkin lähettämiensä ääniviestien ja viestien perusteella olemme alkaneet isänsä kanssa pelätä, että tyttö käyttää jo sekaisin alkoholia ja lääkkeitä.
Tyttö pyörii huonossa seurassa, kaveripiiri vaihtuu muutaman kuukauden välein ja aina vain epämääräisempään.
Meillä on kaksi muuta lasta, toinen vanhempi ja toinen vähän nuorempi, eikä kummallakaan ole ollut mitään samanlaisia ongelmia. Perheessä ei ole ollut alkoholismia tai muutakaan traumaattista, ja minun ja mieheni avioliitto on kestänyt jo 23 vuotta, tasaista ja turvallista elämää.
Olen ihan hukassa, en tiedä ollenkaan, mitä voisin tehdä. Miten saan otteen tyttärestä? Miten täysi-ikäisen elämään voi vaikuttaa, jos nuori ei kuuntele ketään? En jaksa enää tätä, että joka kerta puhelimen soidessa sydän alkaa hakkaamaan kun pelkään, mistä tyttö pitää taas hakea ja missä kunnossa. Työssä jaksaminen alkaa heikentyä ja tuntuu, etten jaksa enää olla iloinen, turvallinen ja jaksava äiti kahdelle muulle kun olen täynnä huolta aamusta yöhön.
Vertaistukea?
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä kun sisareni oli tehnyt kakaroita ja alkoi juomaan niin kakaroiden takia sen juomista kaikki tukivat mutta meitä muita kukaan ei tukenut niin että pärjätkää vaan omillanne vaikka mitä ongelmia tulisi. Lapsia tehnyttä itsekästä ihmistä paapotaan ja hän on kaikkein tärkein. Sitten tämä ihminen tosissaan alkaa luulemaan itsestään että hän on koko yhteiskunnan napa ja koko ajan korostaa itseään kuinka tärkeä hän onkaan eivätkä muut ihmiset ole mitään. Koko ajan hänellä nousee kuin kusi hattuun oma naiminen ja kaikkein helpointa on vain naida ja pullauttaa kakara. Ihan kuka tahansa osaa sen homman jos haluaa ja rehvastella sitten sillä.
Lasten takia täytyy auttaa. He ovat tilanteeseensa syyttömiä. On myös koko yhteiskunnan etu, että huonossa asemassa olevia lapsia autetaan, sillä periytyvä huono-osaisuus tulee kaikin tavoin kalliimmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa ihmettelen kuinka 18v ei asu kotonaan kun sen ikäisen pitäisi vielä asua kotona eikä yhteiskunnan tuella, elättinä. Vanhempien elatusvelvollisuus on elättää 21v saakka jos nuori opiskelee. Ei 18vuotias voi vielä asua omillaan omassa huushollissaan ellei siinä perheessä ole jotain vikaa. Tämä on joku uusperhe ja vanhin lapsi ajettu pois kotoa uusperheen tieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tytär siis ihan normaali itsensä ekat 17 vuotta ja sitten sairastui? Onko sinulla tietoa, mitä masennuksen taustalla on?
Tytär on aina ollut niin sanotusti tunteikas, eli reagoi helposti hyviin ja huonoihin asioihin "nollasta sataan". Jonkin verran koulukiusattu vuosien aikana ja kouluaikanakin kaveriporukka vaihtunut tiuhaan.
Mutta jos näin typistää, niin oli normaali, kunnes pääsi aikuisen elämän makuun. Siitä lähti kova alamäki.
Millaista tukea hän silloin sai ja keneltä/miltä taholta?
Perheen sisällä ollaan asiasta keskusteltu ja oli ennen hyvin läheinen vanhemman sisaruksensa kanssa. Oltiin myös yhteydessä kouluun ja sai sieltä keskusteluapua sen verran, kun halusi. Onneksi kiusaaminen oli sentään nykymittapuulla lievää (vaikka varmasti jättää jälkiä ja pahaa mieltä millä tasolla tahansa), eli mitään fyysistä pahoinpitelyä tai vainoamista ei ollut.
AP
Onko tämä koulukiusaaminen siellä masennuksen taustatekijänä vai onko syys jossain muussa? Mitä muita diagnooseja hänellä on?
Voi olla, että koulukiusaaminen vaikutti siihen. Sitähän ei tiedä, kuinka suuren osan siitäkin tyttö meiltä piilotti; nyt kun on viime vuoden aikana käynyt ilmi, ettei hänen sanaansa voi oikein luottaa, niin olen alkanut epäillä ihan kaikkea mennyttäkin.
Meille kertoi siis, että tyttöporukassa jätetään ulkopuolelle, esitelmien aikana nauretaan takapulpetista, keksittiin tyhmiä lempinimiä. Tätä vietiin tiukasti eteenpäin ja jossain yläasteen lopulla olivat taas kavereita ja pyörivät yhdessä.
Diagnooseja en tässä halua listata tarkasti, mutta esimerkiksi epävakaaseen persoonallisuuteen liittyvä diagnoosi löytyy.
AP
Omalla kohdallakin on epävakaatakin joskus ehdotettu, ja koulukiusattunakin olemistaustaa itselläkin. Itse koin asian niin, että omalla kohdalla tätä epävakaata käytöstä aiheuttaa se ristiriita, että vaikea olla niitä ihmisiä kohtaan mukava, jotka kohtelevat väärinkin, mutta kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Eli henkiseen tasapainoon se tilanteen ristiriita vaikuttaa epäsuotuisasti. Eli hyvä olisi, jos kuitenkin pääsisi sellaiseen seuraan, missä ei kiusattaisi tai syrjittäisi ollenkaan, jos mitenkään mahdollista. Kotiolotkaan omalla kohdalla ei ihan parhaat mahdolliset olleet henkisesti (vanhemmillakaan ei, varsinkaan isällä, olleet ihan hyvät kotiolot, eli sukupolvien kierrettä on ollut). Itsellä nyt mitään autismia tai asbergeria tms. ei luulisi olevan, en ainakaan ole löytänyt täysin itseäni niistä kuvauksista, vaikka jotain piirteitä löytyykin. Mutta nekin puolet itsessä selittyvät todennäköisesti mm. harvinaisemmalla persoonallisuustyypillä ja joillain muillakin tekijöillä. Mutta väärinkin ymmärretty olen kyllä kokenut olevani taas näin vanhemmitenkin, mikä sekin sitten käytökseen vaikuttaa.
Tässä nyt jotain mietteitä tähän aiheeseen liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tytär siis ihan normaali itsensä ekat 17 vuotta ja sitten sairastui? Onko sinulla tietoa, mitä masennuksen taustalla on?
Tytär on aina ollut niin sanotusti tunteikas, eli reagoi helposti hyviin ja huonoihin asioihin "nollasta sataan". Jonkin verran koulukiusattu vuosien aikana ja kouluaikanakin kaveriporukka vaihtunut tiuhaan.
Mutta jos näin typistää, niin oli normaali, kunnes pääsi aikuisen elämän makuun. Siitä lähti kova alamäki.
Hänen herkkyyttään ei luultavasti ole ymmärretty tarpeeksi eikä ole siksi osattu käsitellä häntä oikein (koti, koulu ym.). En tarkoita tätä syytökseksi, ainoastaan havainnoksi, sillä vain joskus kipeätkin tosiasiat kohtaamalla voi saada muutoksen aikaan. Mahdollisuus parantumiseen lähtee siis faktojen toteamisesta.
Meillä oli tuollainen tilanne, kun olin tyttäresi ikäinen. Vanhemmat olivat pitkään yhdessä, ei alkoholismia, vakituiset työpaikat ja kaikki ns. tavallista. Kukaan ei kuitenkaan ymmärtänyt kuinka herkkä olin ja meitä kasvatettiin itsepäisen vahvatahtoisen sisareni kanssa samoin, vaikka olisimme kiistatta tarvinneet monin paikoin aivan erilaisia keinoja. Alan ammattilaisethan puhuvat myös, että lapsen temperamentti ja muut yksilölliset erot ym. tulee huomioida ja näinhän se on.
Mikäli tyttäresi siis on erityisen herkkä, on häntä kohdeltava lempeästi ja kannustaen, ei syyttäen ja kovuudella vaatien. Tähän kohtaan on huomautettava, että herkkyys ei tarkoita herkkänahkaisuutta, kypsymättömyyttä ymv. eli lumihiutale-huutelijat älkööt vaivautuko tänne ilkkumaan. Herkkyys on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, jolle ihminen itse ei voi mitään.
En tiedä onko teillä ap näin, mutta kannattaa ehdottomasti selvityttää myös tämä asia, sillä ainakin itselläni tilanne vain paheni aina siihen asti, kunnes tämä ymmärrettiin. Vaurioitunut herkkä nimittäin vaurioituu vielä entistäkin helpommin ja häntä olisi kohdeltava kuin helposti särkyvää lasiesinettä, kunnes hän hoidon, turvan, ajan tm. myötä alkaa vahvistua. Mutta toivotaan, että tilanteenne helpottuu oli sitten kyse mistä tahansa.
Ihan kuin mun tekstiä, mutta olen ainoa lapsi. Musta yritettiin kasvattaa kovista ja nyt aikuisena mulla on useamman persoonallisuushäiriön diagnoosi ja olen työkyvytön. Itse veikkaan että taustalla, juurisyynä, on autismi tai adhd. Äitini ei vieläkään suostu myöntämään että on tehnyt virheitä. Sanoo että "Pakkohan sua oli yrittää kovettaa ku koko kylä piti meidän perhettä outona ja eihän maailmassa muutenkaan pärjää, mielestäni olen toiminut täysin oikein ja ymmärrät asian vasta sitten kun itse teet lapsia". Isäni ihme ja kumma on tunnustanut että olivat äidin kanssa liian ankaria.
Olen myös miettinyt miksi jäin ainoaksi lapseksi ja syy on siellä, että vanhempani itse ovat erityisherkkiä eivätkä siedä niitä ominaisuuksia minussa.
Terapeuttini totesi että olen ollut yksi hänen pitkän uransa kamalimmista kohtaloista. Ainoa lapsi ja vanhemmat hyväksy ja rakasta oikeasti.
Ruokavalio on kaiken a ja o. Jos se ei.ole kunnossa, skragaa kaikki.
Sokeri ja kaikki roska pois. Mittaatte ferritiinin, d-vitamiinin.ym. Ensihätään raskausajan multitabs on hyvä vitamiini syödä päivityäin vajetta paikkaamaan.
Tiedäb mistä puhun... Elossa edelleen ha hyvinvoiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä kun sisareni oli tehnyt kakaroita ja alkoi juomaan niin kakaroiden takia sen juomista kaikki tukivat mutta meitä muita kukaan ei tukenut niin että pärjätkää vaan omillanne vaikka mitä ongelmia tulisi. Lapsia tehnyttä itsekästä ihmistä paapotaan ja hän on kaikkein tärkein. Sitten tämä ihminen tosissaan alkaa luulemaan itsestään että hän on koko yhteiskunnan napa ja koko ajan korostaa itseään kuinka tärkeä hän onkaan eivätkä muut ihmiset ole mitään. Koko ajan hänellä nousee kuin kusi hattuun oma naiminen ja kaikkein helpointa on vain naida ja pullauttaa kakara. Ihan kuka tahansa osaa sen homman jos haluaa ja rehvastella sitten sillä.
Lasten takia täytyy auttaa. He ovat tilanteeseensa syyttömiä. On myös koko yhteiskunnan etu, että huonossa asemassa olevia lapsia autetaan, sillä periytyvä huono-osaisuus tulee kaikin tavoin kalliimmaksi.
Mutta kun se vanhempi käyttää hyväkseen lapsia saadakseen etuja niin ei voi ymmärtää tällaista ihmistä ja hän ei käy töissä eikä tee yhtään mitään koko yhteiskunnassa ja olettaa muiden elättävän itsensä ja jälkeläisensä. kun lapset eivät saa vanhemmilta työssä käyvää mallia niin ne kukaan lapsistakaan ei käy töissä mutta kaikki jatkavat kyllä sukuaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä kun sisareni oli tehnyt kakaroita ja alkoi juomaan niin kakaroiden takia sen juomista kaikki tukivat mutta meitä muita kukaan ei tukenut niin että pärjätkää vaan omillanne vaikka mitä ongelmia tulisi. Lapsia tehnyttä itsekästä ihmistä paapotaan ja hän on kaikkein tärkein. Sitten tämä ihminen tosissaan alkaa luulemaan itsestään että hän on koko yhteiskunnan napa ja koko ajan korostaa itseään kuinka tärkeä hän onkaan eivätkä muut ihmiset ole mitään. Koko ajan hänellä nousee kuin kusi hattuun oma naiminen ja kaikkein helpointa on vain naida ja pullauttaa kakara. Ihan kuka tahansa osaa sen homman jos haluaa ja rehvastella sitten sillä.
Lasten takia täytyy auttaa. He ovat tilanteeseensa syyttömiä. On myös koko yhteiskunnan etu, että huonossa asemassa olevia lapsia autetaan, sillä periytyvä huono-osaisuus tulee kaikin tavoin kalliimmaksi.
Oma näkemykseni on edelleen se, että tietyt asiat ovat vain opittuja käytösmalleja tms., eikä sinällään periytyvää, että kaikkea geeneihinkään olisi mitenkään ns. koodattu. Ja mieluusti tuki ja apu koko perheelle ensisijaisesti ja oikein kohdennettuna, eli juuri sitä apua pitäisi antaa, mitä todella tarvitaan. Näin ehkä seuraat sukupolvet olisivat entistä hyvinvoivempia, mutta kyllähän vanhempien hyvinvointiakin on myös tarpeen tukea, silloin myös lapsetkin voivat hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet auttanut tosi hyvin jo tähän asti, ja parhaasi mukaan. Hirmuisesti tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tytär siis ihan normaali itsensä ekat 17 vuotta ja sitten sairastui? Onko sinulla tietoa, mitä masennuksen taustalla on?
Tytär on aina ollut niin sanotusti tunteikas, eli reagoi helposti hyviin ja huonoihin asioihin "nollasta sataan". Jonkin verran koulukiusattu vuosien aikana ja kouluaikanakin kaveriporukka vaihtunut tiuhaan.
Mutta jos näin typistää, niin oli normaali, kunnes pääsi aikuisen elämän makuun. Siitä lähti kova alamäki.
Hänen herkkyyttään ei luultavasti ole ymmärretty tarpeeksi eikä ole siksi osattu käsitellä häntä oikein (koti, koulu ym.). En tarkoita tätä syytökseksi, ainoastaan havainnoksi, sillä vain joskus kipeätkin tosiasiat kohtaamalla voi saada muutoksen aikaan. Mahdollisuus parantumiseen lähtee siis faktojen toteamisesta.
Meillä oli tuollainen tilanne, kun olin tyttäresi ikäinen. Vanhemmat olivat pitkään yhdessä, ei alkoholismia, vakituiset työpaikat ja kaikki ns. tavallista. Kukaan ei kuitenkaan ymmärtänyt kuinka herkkä olin ja meitä kasvatettiin itsepäisen vahvatahtoisen sisareni kanssa samoin, vaikka olisimme kiistatta tarvinneet monin paikoin aivan erilaisia keinoja. Alan ammattilaisethan puhuvat myös, että lapsen temperamentti ja muut yksilölliset erot ym. tulee huomioida ja näinhän se on.
Mikäli tyttäresi siis on erityisen herkkä, on häntä kohdeltava lempeästi ja kannustaen, ei syyttäen ja kovuudella vaatien. Tähän kohtaan on huomautettava, että herkkyys ei tarkoita herkkänahkaisuutta, kypsymättömyyttä ymv. eli lumihiutale-huutelijat älkööt vaivautuko tänne ilkkumaan. Herkkyys on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, jolle ihminen itse ei voi mitään.
En tiedä onko teillä ap näin, mutta kannattaa ehdottomasti selvityttää myös tämä asia, sillä ainakin itselläni tilanne vain paheni aina siihen asti, kunnes tämä ymmärrettiin. Vaurioitunut herkkä nimittäin vaurioituu vielä entistäkin helpommin ja häntä olisi kohdeltava kuin helposti särkyvää lasiesinettä, kunnes hän hoidon, turvan, ajan tm. myötä alkaa vahvistua. Mutta toivotaan, että tilanteenne helpottuu oli sitten kyse mistä tahansa.
Ihan kuin mun tekstiä, mutta olen ainoa lapsi. Musta yritettiin kasvattaa kovista ja nyt aikuisena mulla on useamman persoonallisuushäiriön diagnoosi ja olen työkyvytön. Itse veikkaan että taustalla, juurisyynä, on autismi tai adhd. Äitini ei vieläkään suostu myöntämään että on tehnyt virheitä. Sanoo että "Pakkohan sua oli yrittää kovettaa ku koko kylä piti meidän perhettä outona ja eihän maailmassa muutenkaan pärjää, mielestäni olen toiminut täysin oikein ja ymmärrät asian vasta sitten kun itse teet lapsia". Isäni ihme ja kumma on tunnustanut että olivat äidin kanssa liian ankaria.
Olen myös miettinyt miksi jäin ainoaksi lapseksi ja syy on siellä, että vanhempani itse ovat erityisherkkiä eivätkä siedä niitä ominaisuuksia minussa.
Terapeuttini totesi että olen ollut yksi hänen pitkän uransa kamalimmista kohtaloista. Ainoa lapsi ja vanhemmat hyväksy ja rakasta oikeasti.
Sinussa ei oele välttämättä mitään vikaa muuta kuin uskottelet itsellesi vain kun ympärilläsi olevissa ihmisissä on vikaa tai he ovat hieman erikoisia. Joo ei ole vikaa mutta hieman erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä kun sisareni oli tehnyt kakaroita ja alkoi juomaan niin kakaroiden takia sen juomista kaikki tukivat mutta meitä muita kukaan ei tukenut niin että pärjätkää vaan omillanne vaikka mitä ongelmia tulisi. Lapsia tehnyttä itsekästä ihmistä paapotaan ja hän on kaikkein tärkein. Sitten tämä ihminen tosissaan alkaa luulemaan itsestään että hän on koko yhteiskunnan napa ja koko ajan korostaa itseään kuinka tärkeä hän onkaan eivätkä muut ihmiset ole mitään. Koko ajan hänellä nousee kuin kusi hattuun oma naiminen ja kaikkein helpointa on vain naida ja pullauttaa kakara. Ihan kuka tahansa osaa sen homman jos haluaa ja rehvastella sitten sillä.
Lasten takia täytyy auttaa. He ovat tilanteeseensa syyttömiä. On myös koko yhteiskunnan etu, että huonossa asemassa olevia lapsia autetaan, sillä periytyvä huono-osaisuus tulee kaikin tavoin kalliimmaksi.
Oma näkemykseni on edelleen se, että tietyt asiat ovat vain opittuja käytösmalleja tms., eikä sinällään periytyvää, että kaikkea geeneihinkään olisi mitenkään ns. koodattu. Ja mieluusti tuki ja apu koko perheelle ensisijaisesti ja oikein kohdennettuna, eli juuri sitä apua pitäisi antaa, mitä todella tarvitaan. Näin ehkä seuraat sukupolvet olisivat entistä hyvinvoivempia, mutta kyllähän vanhempien hyvinvointiakin on myös tarpeen tukea, silloin myös lapsetkin voivat hyvin.
Kuka tukee minun hyvinvointiani kun ei ole lapsia, niin että mitenkä ne lapsettomat ihmiset pärjäävät kun kaikki tuki on lapsiperheille ja niillä sentään ovat lapset niin etteivät ole niin totaalisen yksin kuin lapsettomat ja kukaan ei puhu mitään kuinka lapsettomat pärjäävät.
Täällä vain jauhetaan vanhempien hyvinvoinnista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti tyttärellesi on tapahtunut jotain vakavaa 16-17 vuotiaana tai sitä ennen ja oirehtii siitä. Vaihtoehtoja on oikeastaan mitä tahansa koulukiusaamisesta raiskaukseen. Kuulostaa siltä että hän yrittää estää tuota traumaa pyörimästä mielessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä kun sisareni oli tehnyt kakaroita ja alkoi juomaan niin kakaroiden takia sen juomista kaikki tukivat mutta meitä muita kukaan ei tukenut niin että pärjätkää vaan omillanne vaikka mitä ongelmia tulisi. Lapsia tehnyttä itsekästä ihmistä paapotaan ja hän on kaikkein tärkein. Sitten tämä ihminen tosissaan alkaa luulemaan itsestään että hän on koko yhteiskunnan napa ja koko ajan korostaa itseään kuinka tärkeä hän onkaan eivätkä muut ihmiset ole mitään. Koko ajan hänellä nousee kuin kusi hattuun oma naiminen ja kaikkein helpointa on vain naida ja pullauttaa kakara. Ihan kuka tahansa osaa sen homman jos haluaa ja rehvastella sitten sillä.
Lasten takia täytyy auttaa. He ovat tilanteeseensa syyttömiä. On myös koko yhteiskunnan etu, että huonossa asemassa olevia lapsia autetaan, sillä periytyvä huono-osaisuus tulee kaikin tavoin kalliimmaksi.
Oma näkemykseni on edelleen se, että tietyt asiat ovat vain opittuja käytösmalleja tms., eikä sinällään periytyvää, että kaikkea geeneihinkään olisi mitenkään ns. koodattu. Ja mieluusti tuki ja apu koko perheelle ensisijaisesti ja oikein kohdennettuna, eli juuri sitä apua pitäisi antaa, mitä todella tarvitaan. Näin ehkä seuraat sukupolvet olisivat entistä hyvinvoivempia, mutta kyllähän vanhempien hyvinvointiakin on myös tarpeen tukea, silloin myös lapsetkin voivat hyvin.
Kuka tukee minun hyvinvointiani kun ei ole lapsia, niin että mitenkä ne lapsettomat ihmiset pärjäävät kun kaikki tuki on lapsiperheille ja niillä sentään ovat lapset niin etteivät ole niin totaalisen yksin kuin lapsettomat ja kukaan ei puhu mitään kuinka lapsettomat pärjäävät.
Kyllä yhtä lailla lapsettomiakin pitää tukea. Mutta tämän ketjun aihepiiri olikin ap ja hänen lapsensa tilanne. Itsekin olen lapseton, ja huolissani yhtä lailla tilanteestani tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tytär siis ihan normaali itsensä ekat 17 vuotta ja sitten sairastui? Onko sinulla tietoa, mitä masennuksen taustalla on?
Tytär on aina ollut niin sanotusti tunteikas, eli reagoi helposti hyviin ja huonoihin asioihin "nollasta sataan". Jonkin verran koulukiusattu vuosien aikana ja kouluaikanakin kaveriporukka vaihtunut tiuhaan.
Mutta jos näin typistää, niin oli normaali, kunnes pääsi aikuisen elämän makuun. Siitä lähti kova alamäki.
Millaista tukea hän silloin sai ja keneltä/miltä taholta?
Perheen sisällä ollaan asiasta keskusteltu ja oli ennen hyvin läheinen vanhemman sisaruksensa kanssa. Oltiin myös yhteydessä kouluun ja sai sieltä keskusteluapua sen verran, kun halusi. Onneksi kiusaaminen oli sentään nykymittapuulla lievää (vaikka varmasti jättää jälkiä ja pahaa mieltä millä tasolla tahansa), eli mitään fyysistä pahoinpitelyä tai vainoamista ei ollut.
AP
Onko tämä koulukiusaaminen siellä masennuksen taustatekijänä vai onko syys jossain muussa? Mitä muita diagnooseja hänellä on?
Voi olla, että koulukiusaaminen vaikutti siihen. Sitähän ei tiedä, kuinka suuren osan siitäkin tyttö meiltä piilotti; nyt kun on viime vuoden aikana käynyt ilmi, ettei hänen sanaansa voi oikein luottaa, niin olen alkanut epäillä ihan kaikkea mennyttäkin.
Meille kertoi siis, että tyttöporukassa jätetään ulkopuolelle, esitelmien aikana nauretaan takapulpetista, keksittiin tyhmiä lempinimiä. Tätä vietiin tiukasti eteenpäin ja jossain yläasteen lopulla olivat taas kavereita ja pyörivät yhdessä.
Diagnooseja en tässä halua listata tarkasti, mutta esimerkiksi epävakaaseen persoonallisuuteen liittyvä diagnoosi löytyy.
AP
Jaahas. Epäilet häntä tuolla lailla. Selvä.
Minä epäilen tuolla lailla poliitikkojen puheita, sanomalehtiartikkeleita, jne. Jos joskus joudun sotaan jotain ihmistä vastaan niin sitten epäilen häntäkin. Tietysti vihollisen puheita epäillään.
Mutta terve ihminen EI epäile läheistään. Jos epäilet tytärtäsi niin hän ei ole sinulle läheinen. Teidän välissänne on epäilyksen kuilu joka erottaa teidät kauas pois toisistanne kuten synti erotti ihmiset Jumalasta.
Jos et pysty olemaan tyttäresi kanssa ilman epäilystä, niin et voi olla hänelle läheinen, et voi häntä auttaa.
Ja jos olet vakuuttunut että tuollainen epäileväinen suhde on normaali hyvä suhde läheisten kanssa niin sinä olet pahasti sairas.
Onko se kersa jotenkin vajaa vai miksi on noin lapsellinen ja vastuuton?
Tuossa iässä on monilla jo oma perhe ja ammatti tai korkeakouluopinnot juuri alkamassa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä vain jauhetaan vanhempien hyvinvoinnista.
Jos hyvinvointi on sitä että tunteet ovat hyvät, niin silloin pitääkin puhua äidin hyvinvoinnista, siis äidin tunteista. Koska äitihän tuo ap on, äitihän näitä viestejä lukee. Ihminen voi huolehtia ainoastaan omista tunteistaan.
Jos hyvinvointi on sitä että elämän käytännön järjestelyt ovat kunnossa, niin silloin pitäisi puhua tyttären hyvinvoinnista, sillä tyttärellähän ne käytännön järjestelyt ovat sekaisin.
--
Käytäntö ja tunteet ovat kaksi eri asiaa. Tyttärellä on käytännön ongelma. Äidillä on tunneongelma. Niitä ei saa sekoittaa yhteen, niitä ei saa yrittää ratkaista kokonaisuutena, vaan ne täytyy pitää erillään toisistaan. Tunneongelmat ratkotaan tunnetaidoilla. Käytännön ongelmat selvitetään ratkaisuilla jotka valitaan järjellä - niitä ei saa valita tunteella.
--
Ja vielä: jos tyttären elämän sekaisuus ei haittaa tytärtä itseään, niin silloin tyttärellä ei ole ongelmaa. Ihmisellä on ongelma ainoastaan jos hän itse ajattelee että hänellä on ongelma. Jos tytär itse ajattelee että hänen elämänsä sekaisuus on ihan ok juttu, niin silloin se on ok juttu, se on hänen valintansa, hänen elämänsä.
Äidillä on ongelma, koska hänhän tunteidensa kanssa painiskelee öisinkin ja valittaa kuinka paha tilanne on.
18v on itse vastuussa elämästään. Saa olla tosi lapsellinen jos tekee noin huonoja valintoja, ihan omaa tyhmyyttään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän täysin ulkopuolisten ihmisten on sanoa aikuisen lapsen vanhemmille, että päästäkää vaan se lapsi ihan pohjalle älkääkä auttako häntä rahallisesti yhtään. Mutta kun tilanteet eivät vain ole aina niin mustavalkoisia!!
Eikä toimeentulotuki suinkaan auta kaikissa välttämättömissäkään laskuissa, edes lääkkeiden osalta. Eikä mitkään tuet Suomessa kata täysin esim. vuokrasummaa, vaikka vuokra olisikin esim. normaali n.500e..
Kun ihmisellä on jo muutenkin henkisesti todella vaikeaa esim. masennuksen tai muiden mielenterveysongelmien takia, niin en todellakaan tiedä, pitääkö sitä henkistä pahaa oloa ja ahdistusta vielä tarkoituksella läheisten olla lisäämässä päättämällä, ettei rahallisesti auteta mitenkään tavalla tai toisella? Toki ymmärrän senkin, että nuorella rahat menevät helposti päihteisiin, kun hän hakee edes hetkellistä helpotusta oloonsa, ja siihen tietysti liittyy sitten se addiktioriski.
Tai miten pitäisi suhtautua esim. aikuiseen lapseen, jolla on sellaisia fyysisiä ongelmia ja sairauksia, mitkä estävät monen vuoden ajan opiskelun ja työssä käymisen? Onko oikein, ettei häntä auteta lainkaan, vaan toitotetaan vaan sitä, että toimeentulotuki auttaa kyllä, vaikkei se oikeassa elämässä suinkaan auta riittävästi kaikkien kohdalla edes välttämättömissä kuluissa.
Itse ajattelen niin, että vanhempi voi/saa auttaa rahallisesti suoraan tai muuten sen verran kuin mitä ns. normaalikäytöksinen nuori aikuinen tarvitsisi elääkseen hyvää elämää. Ts. että lapsi pystyy ostamaan kaiken välttämättömän tarvitsemansa ruoasta vaatteisiin, kodinkoneisiin jne. Siis ettei tarvitse ostaa pelkkiä kauraryynejä jne. On aivan eri asia esim. ns. normaali opiskeluaika elää tiukalla budjetilla, kun nuori tietää ja toivoo sen olevan vain tilapäinen elämänvaihe.
Toki jos lapsi sitten selkeästi käyttää esim. annetut vuokrarahat johonkin muuhun kuin vuokraan, miettisin sellaista vaihtoehtoa kuin kehotus, varoitus ja rangaistus-systeemiä. Eli ensin varoittaisin ja sitten rahat pois, jos ei muu auta.
Ensimmäinen neuvot jonka ammattilainenkin antaa on se, että päihderiippuvaista ei saa auttaa rahallisesti. Ei saa maksaa kuluja tai antaa rahaa, ei mitään minkä voi myydä eteenpäin, jopa ruuan voi myydä. Tärkein viesti on kertoa riippuvaiselle miksi tätä apua ei tarjota, kertoa että rakastetaan ja ollaan valmiit auttamaan heti kun on valmis jättämään päihteet.
Jep, ja sille on oma termi.
Mahdollistaminen.
Etsivä nuorisotyö voisi auttaa, mutta eivät voi pakottaa. Kannattaa silti ottaa selvää, löytyy varmaan oman kotikuntasi sivuilta ja sieltä etsivä nuorisotyö.
Niin toki taustalla voi olla myös esim. diagnosoimatonta nepsyongelmaa, traumaattisia kokemuksia kodin ulkopuolella, kaveripiirin vaikutusta ym.