Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Ja muistetaanpa vielä tämä jo aiemmin esiin tullut viraston ohjeistus muille valtion yksiköille, luulisi olevan vaikea väittää, ettei asia ole ollut tiedossa:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/01540ac1-2c27-44e3-ba76-5467a9c00…
VTV muille virastoille: järjestäkää valvonta
Huolimatta siitä, että VTV ei pysty selvittämään omien virkamiestensä lentopisteiden käyttöä, se on selvittänyt asiaa lukuisissa muissa virastoissa. Vuoden 2007 virkamatkustamista koskevassa tarkastusraportissa VTV omisti kokonaisen luvun virkamatkoista kertyville asiakaseduille. Asiaa oli tarkastettu nimenomaan pyytämällä Finnair Plus -pisteiden kertymistä ja käyttöä koskevat tiedot eri virastoista.
”Tilivirastoja pyydettiin toimittamaan heitä koskevat Finnair Plus -tiliotteet, jotka sisälsivät ne tilin tapahtumat, jotka olivat olleet vuoden sisällä kysymysajankohdasta”, tarkastusraportissa kuvaillaan.
Raportissa myös muistutetaan, että valtiovarainministeriö on jo vuonna 1992 katsonut, että virkamatkoista kertyvät edut kuuluvat valtiolle ja on käytettävä valtion hyväksi.
Raportissa ei lue että virastot olis tiliotteita pystyneet toimittamaan. Pyytäähän aina saa ja sekin on selvittämistä ilman että saa asiasta selvää.
Vierailija kirjoitti:
Tytti on taas tänään vienyt jonkin kirjaystävänsä tutustumaan käräjäoikeuden toimintaan.
Käsiteltävänä käräjäoikeudessa tänään taitaa olla vuorossa mm. maksuvälinepetossyyte.
Aiemminhan Tytti on ollut varsin haluton selvittelemään mm. ns. lentopisteitä ja niiden käyttöä. Nyt taitaa olla pikku pakko vähän yrittää selvitellä jos aikoo selvitä pahemmitta seuraamuksitta syytteistä.
Ehdollista vankeutta taitaa syyttäjä kuitenkin vaatia henkilölle joka siis muistaakseni kertomansa mukaan tietää olevansa syytön.
Se on kuulkaas työnantajan vika!! Työnantaja oli ”passiivinen” niin Tytti topakkana ja aikaansaavana tyttönä nappasi pisteet pojong parempiin taskuihin!!
#JeSuisFinnairLentopisteet
Vierailija kirjoitti:
Näistä lentopisteistä tämä olisi kyllä esimerkkitapaus. Jo vuosikausia tuhannet työmatkoista pisteitä kerryttäneet henkilöt ovat käyttäneet pisteitä omiin matkoihinsa.
Niitä ei ole edes voinut kerätä firman piikkiin, vaan tilit ovat henkilökohtaisia. Asiaa on veivattu vuosikausia, verottaja ei ole pystynyt näihin puuttumaan, eikä firmoissa ole ollut systeemiä, millä näitä olisi voitu valvoa tai edes käyttää uusiin työmatkoihin.
Joissakin firmoissa on käytetty korkeintaan matkustusluokan korottamiseen, mutta senkin tekee matkustaja itse.
Jos kaikki omiin matkoihin pisteitä kerryttäneet pistettäisiin tuomiolle, olisi joukossa tuttuja nimiä kaikilta aloilta. Tämä vaan on ollut vuosikausia yleinen käytäntö, eikä asiaan ole saatu pitäviä käytäntöjä, jotka estäisivät pisteiden käytön henkilökohtaisiin matkoihin.
Tässä asiassa Tytti on nyt uhrilammas, muihin en ota kantaa.
Tässä asiassa Tytti nyt vaan on ollut se henkilö, jonka tulisi työnsä puolesta valvoa tällaisia väärinkäytöksiä, joten asia olisi pitänyt olla erityisen hyvin hänen tiedossaan. Jos tarkastusviraston pääjohtajalla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä hänen johtamansa virasto valvoo, hän on täysin väärässä työpaikassa.
Missäpä nyt ovat Tytin uran luoneet ja häntä nostaneet miehet kommentteineineen ja selityksineen? Taiteen maisteri teki pääjohtajana Valtiontalouden tarkastusvirastosta psykodraamataideproggiksen ja virastosta itselleen rahantekokoneen. Missä ovat nyt naisten toiminnan arvostelun "naisvihaksi" julistavat feministit?
On se nyt kumma, kun VTV:n pääluottamusmieskin on osannut kerätä omat lentopisteensä kahdelle erilliselle kortille, että itse talon pääjohtajalle tämä käytäntö on osoittautunut niin hirmuisen "epäselväksi" ja vaikeaksi toteuttaa. Kyllä Tytti on mitä ilmeisemmin ihan tarkoituksella kerännyt pisteet nimenomaan yhdelle kortille.
Vierailija kirjoitti:
IS 11:48
VTV:n sisäisen tarkastuksen raportissa vuonna 2016 todettiin, että palkintopiste-etu kuuluu työnantajalle. Raportin jakelussa oli vain pääjohtaja Yli-Viikari.- Asianajaja Sotamaan (VTV:n asiamies) tavoin pidän tätä erittäin merkittävänä asiakirjana tässä rikosasiassa, syyttäjä Mari Mattila sanoo.
Rami Mäkinen
……
Siis Tytille on vuonna 2016 annettu jo tieto, että pisteet kuuluvat työnantajalle.
Lentopisteiden kerääminen itselle on niin tavallista EU:ssa ja yksityisellä, että Tytti ei ole varmaan tajunnut, että se on kiellettyä, mutta jos VTV:llä on sellaisia ohjeita, niin on aika outoa vedota lainsäädäntöön. Vai onko Tytti sitä mieltä, että VTV:n omia ohjeita ei tarvitse noudattaa, kun sitä ei laissa lue? Tai sitten ei ole tietoinen tai ei välitä viraston omista ohjeista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IS 11:48
VTV:n sisäisen tarkastuksen raportissa vuonna 2016 todettiin, että palkintopiste-etu kuuluu työnantajalle. Raportin jakelussa oli vain pääjohtaja Yli-Viikari.- Asianajaja Sotamaan (VTV:n asiamies) tavoin pidän tätä erittäin merkittävänä asiakirjana tässä rikosasiassa, syyttäjä Mari Mattila sanoo.
Rami Mäkinen
……
Siis Tytille on vuonna 2016 annettu jo tieto, että pisteet kuuluvat työnantajalle.Lentopisteiden kerääminen itselle on niin tavallista EU:ssa ja yksityisellä, että Tytti ei ole varmaan tajunnut, että se on kiellettyä, mutta jos VTV:llä on sellaisia ohjeita, niin on aika outoa vedota lainsäädäntöön. Vai onko Tytti sitä mieltä, että VTV:n omia ohjeita ei tarvitse noudattaa, kun sitä ei laissa lue? Tai sitten ei ole tietoinen tai ei välitä viraston omista ohjeista.
Tytti sanoi kesällä että hänen suurin virhe oli se ettei ymmärtänyt kuinka osaamattomia alaiset ovat :D
Lyödäänkö vetoa että jos Tytti saa ehdollisen vankeustuomion, hän varmasti valittaa tuomiosta?
Kirjoja riittää hovioikeuteenkin. Järkeä ei.
Se, että valtion viraston ylimmässä johdossa ollut henkilö tuomittaisiin viranhoidon yhteydessä tapahtuneesta valtion varojen kuppaamisesta omaan taskuun ehdolliseen vankeuteen, olisi jo sinänsä varsin poikkeuksellista.
Mutta jos kyseessä on nimenomaan Valtionhallinnon tarkastusviraston ylin johtaja, tilannehan on suorastaan pöyristyttävän skandaalimainen.
Rekrytoinnissa on silloin henkilövalinnan suhteen epäonnistuttu suorastaan täydellisesti.
Tytin maanisen matkustelun syy oli messevissä ulkomaanpäivärahoissa ja lentopisteiden metsästyksessä. Yhtä ahneesti hyödynsi omaan pussiin keräämänsä lentopisteetkin perheensä ilmaisiin lentolippuihin. Kaiken lisäksi virkamatkoillakin lapsi mukana!
Nyt on tutkittu vaan Finnairin pisteet. Entäs kaikki muut lentofirmat? Saako niistä jotaki etua?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tanaan-oli-tytti-yli-viikarin-viime…
Saas ny nährä miten eukon käy, tuomio pitäs tulla tässä kuussa...
Tänään tuomio.
Veikkaan, että menee niin pitkälle oikeusprosessissa kuin vain voi, jos tuomio ei miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Tänään tuomio.
Veikkaan, että menee niin pitkälle oikeusprosessissa kuin vain voi, jos tuomio ei miellytä.
Kalliiksi tosin tulee hänelle pitkä valitusrumba, jos häviää silti. Missähän vaiheessa se todellisuus iskee tajuntaan.
Näin pahasti persoonallisuushäiriöinen ei kykene näkemään itsessään vikaa, ei vain kykene. Joten valittaa hamaan tappiin saakka, vaikka kuolemaansa asti. Jotenkin surullistakin tavallaan, siis tuo osuus että on parantumaton.
Vierailija kirjoitti:
Tänään tuomio.
Veikkaan, että menee niin pitkälle oikeusprosessissa kuin vain voi, jos tuomio ei miellytä.
– puolustus toivoo mahdolliseen rangaistukseen "julkisuusalennusta".
Just…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään tuomio.
Veikkaan, että menee niin pitkälle oikeusprosessissa kuin vain voi, jos tuomio ei miellytä.
Kalliiksi tosin tulee hänelle pitkä valitusrumba, jos häviää silti. Missähän vaiheessa se todellisuus iskee tajuntaan.
Viimeistään silloin, kun huomaa, että kaikki kulut on maksettava vain ja ainoastaan omasta pussista.
80 päiväsakkoa < 5000 euroa!
Ei korppi silmää noki.
Vierailija kirjoitti:
80 päiväsakkoa < 5000 euroa!
Ei korppi silmää noki.
Ei korppi korpin silmää noki.
IS 11:48
VTV:n sisäisen tarkastuksen raportissa vuonna 2016 todettiin, että palkintopiste-etu kuuluu työnantajalle. Raportin jakelussa oli vain pääjohtaja Yli-Viikari.
- Asianajaja Sotamaan (VTV:n asiamies) tavoin pidän tätä erittäin merkittävänä asiakirjana tässä rikosasiassa, syyttäjä Mari Mattila sanoo.
Rami Mäkinen
……
Siis Tytille on vuonna 2016 annettu jo tieto, että pisteet kuuluvat työnantajalle.