Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Ei taida toimia tämä nykymalli ollenkaan VTV:n valvonnan suhteen. Tilalle pitäisi saada joku selvästi tehokkaampi valvonta. Siirtää vaikka valvonta suoraan poliisille.
Mutta kuka sitten tarkastaisi poliisin rahankäyttöä? Eiköhän valtiontalouden tarkastaminen ole syytä ulkoistaa, yksityisille vaihtuville tilitarkastajille ja kaikki tulokset on julkistettava. Mitään ei saa salata eikä varsinkaan tuhota. Sen on oltava riippumaton organisaatio ja selkeästi tämä nykyinen ei täytä lakisääteisiä tehtäviään eikä ole millään tasolla enää luotettava.
Jännä miten harvassa on asian tuomitsevat poliitikot. Oma lehmä ojassa useimmilla? Onko Toimi Kankaaniemi ainoa rehellinen? En kestä :D En nyt ihan hänen kannattajanaan ole kuitenkaan itseäni ennen nähnyt.
miksi poistettu kommenttini, että Tytti mitä todennäköisimmin oli uusi aselobbari ja muuli kun S u v i L jäi kiinni? Miettikää Tytin matkustuskohteita: maita joissa sisällissota käynnissä ja asemyynti vetää. Lisäksi selitys ranskankielen merkityksellekin käy ilmi: monet entisiä Ranskan siirtomaita. Tämän kautta ymmärtäisi todella hyvin Tytin muutoin aivan käsittämätöntä käytöstä, matkustelua, maalitaulukuvaa Facessa, työpaikasta kiinnipitämistä viimeiseen asti, omaa palkankorotusta, täysin puuta heinää olevat konsultointi powerpoint-esitykset... Eiköhän Niinistöstä lähtien kaikki ole tieneet tämän kuvion. Toisaalta Osmo oli oikeassa noitarovioista, Tytti uhrataan mutta asemyyntikuvio jää hämärän peittoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tuolta ylläolevan linkin HS kommenteista, en tiedä onko asiallista laittaa kommentoijan nimeä vai ei, joten en laita, hän tuskin haluaa nimeään Vauva-palstalle. Mutta mielestäni tiivistää kaiken oleellisen ja myös tuo viimeinen kohta, samaa olen ihmetellyt, miten näin järkyttävästä mädänneisyydestä yrittävät jotkut tahot kääntää muka naisvihaa tms esille. Siitä ei todellakaan ole kyse. Ei ole kyse naisten ulkonäköpaineista, vaan korruptiosta ja laittomasta eli rikollisesta toiminnasta:
"Ikävä olla näin jyrkkäsanainen, mutta tuo VTV:n nykyinen nykytoiminta on täyttä hölynpölyä.
Kyseessä on virasto jonka ainut tehtävä on tarkastaa puolueettomasti veronmaksajien rahankäyttöä.Sen sijaan tarkastustoimintaa on ajettu alas ja keskitetty voimavaroja esim jaksuhalien antamiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen. Sitten vielä niitä harventuneita raportteja on siloteltu ja jopa sensuroitu, etteivät tarkastettavat tahot loukkaantuisi.
Toimintaa vastaanväittäneitä on hiljennetty erilaisilla toimilla.Tämähän on ennenkuulumatonta toimintaa!
Nyt toivon hartaasti että media ei keskittyisi mihinkään pääjohtajan meikkeihin, vaan pitäisi fokuksen tiukasti tässä toiminnassa.
On ollut jo turhan paljon yrityksiä sukupuolittaa tämä jupakka ja kääntää Yli-Viikaria uhriksi, joka johtajanaisena kärsii ulkonäköpaineista."Ei noita pomon matkusteluja ja muita edustusmenoja saa myöskään ohittaa
Pomojen matkustelua, ei vain pelkän pääpomon.
Selviääkö kuka/ketkä on olleet reissukavereita?
Esimerkiksi 2–10.5.2019 Yli-Viikari oli matkalla Thaimaassa ja Bhutanissa VTV:n kansainvälisten asioiden asiantuntijan Outi Jurkkolan kanssa.
Yli-Viikari tarjosi 8.5.2019 Jurkkolalle, VTV:n tarkastustoiminnan apulaisjohtajalle Vivi Niemanmaalle sekä isännille – mukaan lukien kahdelle autonkuljettajalle – illalliset ruoka- ja seurustelujuomineen Le Meredien Parossa.
Yli-Viikari piti työillallisen Dubaissa valtioneuvoston kanslian Marja Innasen ja VTV:n kansainvälisten asioiden asiantuntijan Outi Jurkkolan kanssa
Vierailija kirjoitti:
Tytti catwalkilla. Work it girl!
Tytin mukaan VTV:n arvoja mm. vastuullisuus ja avoimuus. :D

Työillallinen Dubaissa?
Luinko mä juuri äsken tosiaan näin?
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkään en ymmärrä, miksi VTV:n ylijohtaja matkustelee kaikissa maailman etäisimmissä banaanivatioissa jonkinlaisena luennoitsijana tmv? Eikö tämä ole ihan Suomen sisäinen asia, eikä meidän raha-asioiden hoito millään tasolla ei kuulu Bhutaneille tai Jamaikalle. Myöskään kehitysmailla ei luulisi olevan mitään annettavaa meidän valtiotaloudenhoitoon tai sen valvontaan. Tytti ei tarvitse edes korruptio-oppeja, koska on siinäkin Yliviikarien Masters-tasoa.
Ristipölyttämässä jotain juttuja on ollut kuulemma siellä. Liekö sitten noita banaaneja, se ei ole minulle vielä selvinnyt.
Vierailija kirjoitti:
miksi poistettu kommenttini, että Tytti mitä todennäköisimmin oli uusi aselobbari ja muuli kun S u v i L jäi kiinni? Miettikää Tytin matkustuskohteita: maita joissa sisällissota käynnissä ja asemyynti vetää. Lisäksi selitys ranskankielen merkityksellekin käy ilmi: monet entisiä Ranskan siirtomaita. Tämän kautta ymmärtäisi todella hyvin Tytin muutoin aivan käsittämätöntä käytöstä, matkustelua, maalitaulukuvaa Facessa, työpaikasta kiinnipitämistä viimeiseen asti, omaa palkankorotusta, täysin puuta heinää olevat konsultointi powerpoint-esitykset... Eiköhän Niinistöstä lähtien kaikki ole tieneet tämän kuvion. Toisaalta Osmo oli oikeassa noitarovioista, Tytti uhrataan mutta asemyyntikuvio jää hämärän peittoon.
Kuulostaa foliohattukamalta, mutta asekauppa on niin salaista ja siinä pyörii niin isot rahat että ei mua tämäkään enää yllättäisi. Ruotsin valtiohan lähes elää asekaupasta. Tätä muuten harvemmin sanotaan ääneen.
Eikö tilaisuuksia voisi jatkossa hoitaa etänä – pienemmin kokonaiskustannuksin?
Tytti Yli-Viikarilla on aiheeseen vahva näkemys.
– Koronakevät on osoittanut sen, että jotkut maat ovat jääneet pois sähköisistä tapaamisista, kun ei ole kielitaitoa. Tulkit pitäisi saada mukaan. Matkoilla on myös iso merkitys epävirallisella ja luottamuksellisella keskustelulla. Siihen emme taivu sähköisellä alustalla.
Yle 31.8.2020

Parasta tuossa kommentissa on nuo epäviralliset keskustelut joita ei voi hoitaa sähköisesti. Tämän takia naista pitää siis lennättää maailman ääriin veronmaksajien rahalla? :O

Miten epäviralliset keskustelut maailman toisella puolella edistävät Suomen valtion tarkastusviraston tehtäviä? Kyseessä ei ole virasto koka hoitaa kansainvälisiä suhteita, kehitysyhteistyötä tai muuta vastaavaa. Tytti on keksinyt VTV:lle uuden funktion, joka ei ole sen lakisääteinen tehtävä, niiden lakisääteisten kustannuksella. Ajaakseen omia etujaan. Tytin tekee mieli matkustella ja verkostoitua. Olla tärkeä. Omassa päässään varmaan onkin Suomem merkittävin henkilö.
https://www.vahtera.blog/post/valtiontalouden-tarkastusvirasto-vtv-pukk…
Järkyttävää, rouvalta voisi periä takaisin nämä hänen väärinkäsittämänsä veroeurot korkojen kanssa.

No ei todellakaan elä. Pelkästään Ikea tuo maahan enemmän rahaa vuodessa kuin koko heikäläisten asebisnes. Sitten vielä Volvot ja muut siihen lisäksi. Mutta se on kyllä totta, että Ruotsilla on tosi monipuolinen ja tuottoisa aseteollisuus ja kauppa käy.

Asekauppa ainakin selittäisi miksi kaikki poliitikot (ihan ylintä valtiojohtoa myöten) ovat nyt ihmeen hiljaisia. Ja olihan ne Suvi Lindenin kuviot todella erikoisia (siis erittäin outoja matkakohteita ja tässäkin ollut matkakohteena esim. Etelä-Afrikka, joka on varmaan yksi maailman asekaupan keskuksia, samoin Dubai herättää epäilyksiä). Toki en tiedä mitään, joten tämä on ihan puhdasta spekulointia.
Mitäs ihmettä se yksi VTV:n ylimpiä virkamiehiä seikkaili jossain Etelä-Amerikassa? Mikähän järkevä syy tuolle matkalle nyt sitten olisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi poistettu kommenttini, että Tytti mitä todennäköisimmin oli uusi aselobbari ja muuli kun S u v i L jäi kiinni? Miettikää Tytin matkustuskohteita: maita joissa sisällissota käynnissä ja asemyynti vetää. Lisäksi selitys ranskankielen merkityksellekin käy ilmi: monet entisiä Ranskan siirtomaita. Tämän kautta ymmärtäisi todella hyvin Tytin muutoin aivan käsittämätöntä käytöstä, matkustelua, maalitaulukuvaa Facessa, työpaikasta kiinnipitämistä viimeiseen asti, omaa palkankorotusta, täysin puuta heinää olevat konsultointi powerpoint-esitykset... Eiköhän Niinistöstä lähtien kaikki ole tieneet tämän kuvion. Toisaalta Osmo oli oikeassa noitarovioista, Tytti uhrataan mutta asemyyntikuvio jää hämärän peittoon.
Kuulostaa foliohattukamalta, mutta asekauppa on niin salaista ja siinä pyörii niin isot rahat että ei mua tämäkään enää yllättäisi. Ruotsin valtiohan lähes elää asekaupasta. Tätä muuten harvemmin sanotaan ääneen.
No ei todellakaan elä. Pelkästään Ikea tuo maahan enemmän rahaa vuodessa kuin koko heikäläisten asebisnes. Sitten vielä Volvot ja muut siihen lisäksi. Mutta se on kyllä totta, että Ruotsilla on tosi monipuolinen ja tuottoisa aseteollisuus ja kauppa käy.
Ruotsi peittelee totuutta asekaupan laajuudesta. Pointti on se, että se asekauppa on heille erittäin kannattavaa bisnestä.

Ikean rahat kierrätetään Liechtensteiniin veroparatiisin. Ruotsin yle SVT on tästä kertonut.
Vierailija kirjoitti:
https://www.vahtera.blog/post/valtiontalouden-tarkastusvirasto-vtv-pukk…
Järkyttävää, rouvalta voisi periä takaisin nämä hänen väärinkäsittämänsä veroeurot korkojen kanssa.
Brasilia, Costa Rica, Intia, Jamaika, Bhutan, Etelä-Afrikka, Chile, Etiopia, Japani, Arabiemiraatit...
Erittäin kummallisia matkakohteita Suomen valtion tiliejä valvovalta viranomaistaholta?
Ode Soininvaaran mukaan kyse pelkästä noitaroviosta? Olen pitänyt aiemmin Odea ihan järkityyppinä, mutta kyllä nyt on ihan pakko muuttaa mielipidettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tuolta ylläolevan linkin HS kommenteista, en tiedä onko asiallista laittaa kommentoijan nimeä vai ei, joten en laita, hän tuskin haluaa nimeään Vauva-palstalle. Mutta mielestäni tiivistää kaiken oleellisen ja myös tuo viimeinen kohta, samaa olen ihmetellyt, miten näin järkyttävästä mädänneisyydestä yrittävät jotkut tahot kääntää muka naisvihaa tms esille. Siitä ei todellakaan ole kyse. Ei ole kyse naisten ulkonäköpaineista, vaan korruptiosta ja laittomasta eli rikollisesta toiminnasta:
"Ikävä olla näin jyrkkäsanainen, mutta tuo VTV:n nykyinen nykytoiminta on täyttä hölynpölyä.
Kyseessä on virasto jonka ainut tehtävä on tarkastaa puolueettomasti veronmaksajien rahankäyttöä.Sen sijaan tarkastustoimintaa on ajettu alas ja keskitetty voimavaroja esim jaksuhalien antamiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen. Sitten vielä niitä harventuneita raportteja on siloteltu ja jopa sensuroitu, etteivät tarkastettavat tahot loukkaantuisi.
Toimintaa vastaanväittäneitä on hiljennetty erilaisilla toimilla.Tämähän on ennenkuulumatonta toimintaa!
Nyt toivon hartaasti että media ei keskittyisi mihinkään pääjohtajan meikkeihin, vaan pitäisi fokuksen tiukasti tässä toiminnassa.
On ollut jo turhan paljon yrityksiä sukupuolittaa tämä jupakka ja kääntää Yli-Viikaria uhriksi, joka johtajanaisena kärsii ulkonäköpaineista."Ei noita pomon matkusteluja ja muita edustusmenoja saa myöskään ohittaa
Ei tietenkään. Mutta esim. tämänkaltaiset artikkelit yrittävät peittää suurempia ongelmia ja vähätellä väärinkäytöksiä: https://yle.fi/uutiset/3-11866002
Häpeä, Yle, häpeä...
Ylestä ei tosiaan ole vallan vahtikoiraksi, samanlainen pikkupuudeli kuin VTV.Yle on korruption äänitorveksi muutettu jo ajat sitten. Sieltä saa potkut kaikki joka homman huomaa.
No miten sinä selität sen, että Ylen lähettämä M.O.T saa edelleen jatkaa korruption vastaisia juttujaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi poistettu kommenttini, että Tytti mitä todennäköisimmin oli uusi aselobbari ja muuli kun S u v i L jäi kiinni? Miettikää Tytin matkustuskohteita: maita joissa sisällissota käynnissä ja asemyynti vetää. Lisäksi selitys ranskankielen merkityksellekin käy ilmi: monet entisiä Ranskan siirtomaita. Tämän kautta ymmärtäisi todella hyvin Tytin muutoin aivan käsittämätöntä käytöstä, matkustelua, maalitaulukuvaa Facessa, työpaikasta kiinnipitämistä viimeiseen asti, omaa palkankorotusta, täysin puuta heinää olevat konsultointi powerpoint-esitykset... Eiköhän Niinistöstä lähtien kaikki ole tieneet tämän kuvion. Toisaalta Osmo oli oikeassa noitarovioista, Tytti uhrataan mutta asemyyntikuvio jää hämärän peittoon.
Kuulostaa foliohattukamalta, mutta asekauppa on niin salaista ja siinä pyörii niin isot rahat että ei mua tämäkään enää yllättäisi. Ruotsin valtiohan lähes elää asekaupasta. Tätä muuten harvemmin sanotaan ääneen.
No ei todellakaan elä. Pelkästään Ikea tuo maahan enemmän rahaa vuodessa kuin koko heikäläisten asebisnes. Sitten vielä Volvot ja muut siihen lisäksi. Mutta se on kyllä totta, että Ruotsilla on tosi monipuolinen ja tuottoisa aseteollisuus ja kauppa käy.
Ruotsi peittelee totuutta asekaupan laajuudesta. Pointti on se, että se asekauppa on heille erittäin kannattavaa bisnestä.
Ihan mielenkiinnosta: miksi peittelisi? Mihin nuo väitteet perustuu? Sehän on ihan julkista tietoa ja asiakkaatkin ihan yleisesti tiedossa. Ruotsalaisia sinkoja käyttää puoli maailmaa kehitysmaista länsimaihin, ruotsalaisilla hävittäjillä lennellään Brasiliaa ja Thaimaata myöten, ruotsalaiset tykit paukkuu ympäri maailmaa uutiskuvissakin jne.
En oikein näe mitään syytä ja tarvetta salailla, jos eivät nyt ihan Pohjois-Koreaan niitä vie. Päinvastoin: vastahan siellä juhlittiin USA:n armeijan suurtilausta uudesta singosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tilaisuuksia voisi jatkossa hoitaa etänä – pienemmin kokonaiskustannuksin?
Tytti Yli-Viikarilla on aiheeseen vahva näkemys.
– Koronakevät on osoittanut sen, että jotkut maat ovat jääneet pois sähköisistä tapaamisista, kun ei ole kielitaitoa. Tulkit pitäisi saada mukaan. Matkoilla on myös iso merkitys epävirallisella ja luottamuksellisella keskustelulla. Siihen emme taivu sähköisellä alustalla.
Yle 31.8.2020
Parasta tuossa kommentissa on nuo epäviralliset keskustelut joita ei voi hoitaa sähköisesti. Tämän takia naista pitää siis lennättää maailman ääriin veronmaksajien rahalla? :O
Miten epäviralliset keskustelut maailman toisella puolella edistävät Suomen valtion tarkastusviraston tehtäviä? Kyseessä ei ole virasto koka hoitaa kansainvälisiä suhteita, kehitysyhteistyötä tai muuta vastaavaa. Tytti on keksinyt VTV:lle uuden funktion, joka ei ole sen lakisääteinen tehtävä, niiden lakisääteisten kustannuksella. Ajaakseen omia etujaan. Tytin tekee mieli matkustella ja verkostoitua. Olla tärkeä. Omassa päässään varmaan onkin Suomem merkittävin henkilö.
Meneväthän Tytin sokerointitouhut aivan harakoille etänä. Tarvitaan lähikontakteja yhteisymmärryksen lisäämiseksi globaalilla tasolla.
Mikähän on ollut ulkomaanmatkakulujen osuus VTV:n budjetista viime vuosina? Ja mikä on ollut trendi niissä?