Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi poistettu kommenttini, että Tytti mitä todennäköisimmin oli uusi aselobbari ja muuli kun S u v i L jäi kiinni? Miettikää Tytin matkustuskohteita: maita joissa sisällissota käynnissä ja asemyynti vetää. Lisäksi selitys ranskankielen merkityksellekin käy ilmi: monet entisiä Ranskan siirtomaita. Tämän kautta ymmärtäisi todella hyvin Tytin muutoin aivan käsittämätöntä käytöstä, matkustelua, maalitaulukuvaa Facessa, työpaikasta kiinnipitämistä viimeiseen asti, omaa palkankorotusta, täysin puuta heinää olevat konsultointi powerpoint-esitykset... Eiköhän Niinistöstä lähtien kaikki ole tieneet tämän kuvion. Toisaalta Osmo oli oikeassa noitarovioista, Tytti uhrataan mutta asemyyntikuvio jää hämärän peittoon.
Kuulostaa foliohattukamalta, mutta asekauppa on niin salaista ja siinä pyörii niin isot rahat että ei mua tämäkään enää yllättäisi. Ruotsin valtiohan lähes elää asekaupasta. Tätä muuten harvemmin sanotaan ääneen.
No ei todellakaan elä. Pelkästään Ikea tuo maahan enemmän rahaa vuodessa kuin koko heikäläisten asebisnes. Sitten vielä Volvot ja muut siihen lisäksi. Mutta se on kyllä totta, että Ruotsilla on tosi monipuolinen ja tuottoisa aseteollisuus ja kauppa käy.
Ruotsi peittelee totuutta asekaupan laajuudesta. Pointti on se, että se asekauppa on heille erittäin kannattavaa bisnestä.
Ihan mielenkiinnosta: miksi peittelisi? Mihin nuo väitteet perustuu? Sehän on ihan julkista tietoa ja asiakkaatkin ihan yleisesti tiedossa. Ruotsalaisia sinkoja käyttää puoli maailmaa kehitysmaista länsimaihin, ruotsalaisilla hävittäjillä lennellään Brasiliaa ja Thaimaata myöten, ruotsalaiset tykit paukkuu ympäri maailmaa uutiskuvissakin jne.
En oikein näe mitään syytä ja tarvetta salailla, jos eivät nyt ihan Pohjois-Koreaan niitä vie. Päinvastoin: vastahan siellä juhlittiin USA:n armeijan suurtilausta uudesta singosta.
Totta kai julkisia asekauppoja paljastetaan, kunostajana on joku virallinen valtio. Mutta suurin osa aseista ostaa rikollisjärjestöt ja "laittomat" vallankaappaajat kuten sotilasjuntat.
Miettikää nyt tuota VTV:n valiokuntaakin. Jos minä kuuluisin hallitukseen ja pitäisi organisoida jokin pimeä asekauppa, tekisin sen enhdottomasti jonkin värittömän ja harmaan hallintohimmelin (kuten VTV) turvin ja ottaisin valiokuntaan juurikin jotain Vartiaisen ja Tynkkysen kaltaisia tuulitunneleita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tuolta ylläolevan linkin HS kommenteista, en tiedä onko asiallista laittaa kommentoijan nimeä vai ei, joten en laita, hän tuskin haluaa nimeään Vauva-palstalle. Mutta mielestäni tiivistää kaiken oleellisen ja myös tuo viimeinen kohta, samaa olen ihmetellyt, miten näin järkyttävästä mädänneisyydestä yrittävät jotkut tahot kääntää muka naisvihaa tms esille. Siitä ei todellakaan ole kyse. Ei ole kyse naisten ulkonäköpaineista, vaan korruptiosta ja laittomasta eli rikollisesta toiminnasta:
"Ikävä olla näin jyrkkäsanainen, mutta tuo VTV:n nykyinen nykytoiminta on täyttä hölynpölyä.
Kyseessä on virasto jonka ainut tehtävä on tarkastaa puolueettomasti veronmaksajien rahankäyttöä.Sen sijaan tarkastustoimintaa on ajettu alas ja keskitetty voimavaroja esim jaksuhalien antamiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen. Sitten vielä niitä harventuneita raportteja on siloteltu ja jopa sensuroitu, etteivät tarkastettavat tahot loukkaantuisi.
Toimintaa vastaanväittäneitä on hiljennetty erilaisilla toimilla.Tämähän on ennenkuulumatonta toimintaa!
Nyt toivon hartaasti että media ei keskittyisi mihinkään pääjohtajan meikkeihin, vaan pitäisi fokuksen tiukasti tässä toiminnassa.
On ollut jo turhan paljon yrityksiä sukupuolittaa tämä jupakka ja kääntää Yli-Viikaria uhriksi, joka johtajanaisena kärsii ulkonäköpaineista."Ei noita pomon matkusteluja ja muita edustusmenoja saa myöskään ohittaa
Pomojen matkustelua, ei vain pelkän pääpomon.
Selviääkö kuka/ketkä on olleet reissukavereita?
Esimerkiksi 2–10.5.2019 Yli-Viikari oli matkalla Thaimaassa ja Bhutanissa VTV:n kansainvälisten asioiden asiantuntijan Outi Jurkkolan kanssa.
Yli-Viikari tarjosi 8.5.2019 Jurkkolalle, VTV:n tarkastustoiminnan apulaisjohtajalle Vivi Niemanmaalle sekä isännille – mukaan lukien kahdelle autonkuljettajalle – illalliset ruoka- ja seurustelujuomineen Le Meredien Parossa.
Yli-Viikari piti työillallisen Dubaissa valtioneuvoston kanslian Marja Innasen ja VTV:n kansainvälisten asioiden asiantuntijan Outi Jurkkolan kanssa
Marja Innanen on joku KESTÄVÄN KEHITYKSEN asiantuntija olevinaan ja hän ravaa työlounailla Dubaissa lentokoneella?
Voisiko joku nyt selvittä koko tämän pa*katunkion?????
Ja jos joku pomo omalla työpaikallani ehdottaa seuraavaksi jotain kälystä Tallinnan matkaa, nii ei muuten todellakaan kelpaa, vaan vaadin että vähintään Dubai pitää olla!

Itsellenikin tuli mieleen, että VTV olisi teoriassa ainakin juuri ihanteellinen operatiivinen yksikkö suorittaa jotain pimeitä juttuja. Sehän on lähtökohtaisesti kaikkien epäilyksien yläpuolella.
Niin, siis ovatko nämä kaukomatkat ihan jokapäiväistä kaurapuuroa Valtion virastoissa, vaikkei matkalle olisi mitään erityistä syytä?????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tuolta ylläolevan linkin HS kommenteista, en tiedä onko asiallista laittaa kommentoijan nimeä vai ei, joten en laita, hän tuskin haluaa nimeään Vauva-palstalle. Mutta mielestäni tiivistää kaiken oleellisen ja myös tuo viimeinen kohta, samaa olen ihmetellyt, miten näin järkyttävästä mädänneisyydestä yrittävät jotkut tahot kääntää muka naisvihaa tms esille. Siitä ei todellakaan ole kyse. Ei ole kyse naisten ulkonäköpaineista, vaan korruptiosta ja laittomasta eli rikollisesta toiminnasta:
"Ikävä olla näin jyrkkäsanainen, mutta tuo VTV:n nykyinen nykytoiminta on täyttä hölynpölyä.
Kyseessä on virasto jonka ainut tehtävä on tarkastaa puolueettomasti veronmaksajien rahankäyttöä.Sen sijaan tarkastustoimintaa on ajettu alas ja keskitetty voimavaroja esim jaksuhalien antamiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen. Sitten vielä niitä harventuneita raportteja on siloteltu ja jopa sensuroitu, etteivät tarkastettavat tahot loukkaantuisi.
Toimintaa vastaanväittäneitä on hiljennetty erilaisilla toimilla.Tämähän on ennenkuulumatonta toimintaa!
Nyt toivon hartaasti että media ei keskittyisi mihinkään pääjohtajan meikkeihin, vaan pitäisi fokuksen tiukasti tässä toiminnassa.
On ollut jo turhan paljon yrityksiä sukupuolittaa tämä jupakka ja kääntää Yli-Viikaria uhriksi, joka johtajanaisena kärsii ulkonäköpaineista."Ei noita pomon matkusteluja ja muita edustusmenoja saa myöskään ohittaa
Pomojen matkustelua, ei vain pelkän pääpomon.
Selviääkö kuka/ketkä on olleet reissukavereita?
Esimerkiksi 2–10.5.2019 Yli-Viikari oli matkalla Thaimaassa ja Bhutanissa VTV:n kansainvälisten asioiden asiantuntijan Outi Jurkkolan kanssa.
Yli-Viikari tarjosi 8.5.2019 Jurkkolalle, VTV:n tarkastustoiminnan apulaisjohtajalle Vivi Niemanmaalle sekä isännille – mukaan lukien kahdelle autonkuljettajalle – illalliset ruoka- ja seurustelujuomineen Le Meredien Parossa.
Yli-Viikari piti työillallisen Dubaissa valtioneuvoston kanslian Marja Innasen ja VTV:n kansainvälisten asioiden asiantuntijan Outi Jurkkolan kanssa
Marja Innanen on joku KESTÄVÄN KEHITYKSEN asiantuntija olevinaan ja hän ravaa työlounailla Dubaissa lentokoneella?
Voisiko joku nyt selvittä koko tämän pa*katunkion?????
Ja jos joku pomo omalla työpaikallani ehdottaa seuraavaksi jotain kälystä Tallinnan matkaa, nii ei muuten todellakaan kelpaa, vaan vaadin että vähintään Dubai pitää olla!
Ja muuten tuo Marja Innanen on sittemmin palkattu VTV:lle johtavaksi asiantuntijaksi. Piiri pieni pyörii. Pitiköhän käydä Dubaissa asti allekirjoittamassa työsoppari?
Vierailija kirjoitti:
Tytin ja muiden verovarojen tuhlailu on suoraan pois lasten koulukirjoista peruskoulussa ja hoitajamitoituksista vanhustenhoidossa. Viimeksi eilen Annika Saarikko oli sitä mieltä, ettei hoitajamitoituksia tarvita esim. kotihoidossa. Ilmeisesti Saarikko luulee, että vanhusten kotihoidon tila ei ole siinä määrin kriittisessä tilanteessa kuin ympärivuorokautinen hoito. Eli täysin pihalla jälleen kerran!
Joku oli laskenut että lähihoitajan palkalla joutuisi tekemään noin 9 kuukautta töitä, että verorahoina yhteiskunnalle kertyisi nuo Tytin kauneudenhoitokulut noin 5 000 euroa.
Mitätön summa valtion budjetissa, mutta tavattoman iso ponnistus tavalliselle työntekijälle.
En usko, että Suomesta löytyy yktäkään lähihoitajaa, joka haluaisi korvamerkata omat veroeuronsa ko. kuluihin, jos se olisi mahdollista.
Siis Tytti Yli-Viikari ja VNK:n silloinen kestävän kehityksen asiantuntija Marja Innanen ovat puineet kestävää kehitystä työlounaalla Dubaissa? Sitten tämä sama Marja Innanen on palkattu VTV:hen johtavaksi asiantuntijaksi (ei ymmärrä tarkastustoiminnasta hölkäsen pöläystä). Ei hyvää päivää.
Käyttäjä38626 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytin ja muiden verovarojen tuhlailu on suoraan pois lasten koulukirjoista peruskoulussa ja hoitajamitoituksista vanhustenhoidossa. Viimeksi eilen Annika Saarikko oli sitä mieltä, ettei hoitajamitoituksia tarvita esim. kotihoidossa. Ilmeisesti Saarikko luulee, että vanhusten kotihoidon tila ei ole siinä määrin kriittisessä tilanteessa kuin ympärivuorokautinen hoito. Eli täysin pihalla jälleen kerran!
Joku oli laskenut että lähihoitajan palkalla joutuisi tekemään noin 9 kuukautta töitä, että verorahoina yhteiskunnalle kertyisi nuo Tytin kauneudenhoitokulut noin 5 000 euroa.
Mitätön summa valtion budjetissa, mutta tavattoman iso ponnistus tavalliselle työntekijälle.
En usko, että Suomesta löytyy yktäkään lähihoitajaa, joka haluaisi korvamerkata omat veroeuronsa ko. kuluihin, jos se olisi mahdollista.
Ja noiden tyyppien turhiin kaukomatkoihin (=lomamatkoihin) on kulunut valtion rahaa satoja tuhansia euroja.

Kyllä, kauneudenhoitokulut on pikkuhiluja tyttöjen aurinkomatkojen rinnalla.
Jännä, että se mun ketju poistettiin, jossa kerroin havaintojani Yli-viikarista, tämän tavattuani työn merkeissä useamman kerran..
Sanotaan vain lyhyesti näin: ihmisen koti on sielun peili. ;)
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että se mun ketju poistettiin, jossa kerroin havaintojani Yli-viikarista, tämän tavattuani työn merkeissä useamman kerran..
Mitä kirjoitit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkään en ymmärrä, miksi VTV:n ylijohtaja matkustelee kaikissa maailman etäisimmissä banaanivatioissa jonkinlaisena luennoitsijana tmv? Eikö tämä ole ihan Suomen sisäinen asia, eikä meidän raha-asioiden hoito millään tasolla ei kuulu Bhutaneille tai Jamaikalle. Myöskään kehitysmailla ei luulisi olevan mitään annettavaa meidän valtiotaloudenhoitoon tai sen valvontaan. Tytti ei tarvitse edes korruptio-oppeja, koska on siinäkin Yliviikarien Masters-tasoa.
No siellä on lämmintä hei. Vartin esitelmä ja 8 päivän lomamatka tropiikissa.
Yli-Viikari on tehnyt pääjohtajakaudellaan, käytännössä reilun neljän vuoden aikana koska korona rajoitti, yhteensä 116 virkamatkaa ja niistä valtaosa EU:n ulkopuolelle.
VTV:n kansainvälinen kumppani on INTOSAI (International Organization of Supreme Audit Institutions) ja jos matkojen tarkoituksena on ollut viedä mm. suomalaista osaamista tälle verkostolle kuten uutisissa on kerrottu niin, miksi ihmeessä päällekkäisyys ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston hankkeen kanssa?!
Ulkoministeriössä on kehitysyhteistyöosasto ja sen budjetti on noin miljardi euroa. INTOSAI saa jo rahoitusta ja kapasiteetin vahvistamista yms.
https://um.fi/rahoituskohteet-tavoitteet/-/asset_publisher/oTii4R8dHYM9…

Mitä annettavaa Yli-Viikarilla ylipäätänsä olisi tällaisessa? Hänellä ei ole juridista eikä tilintarkastusosaamista. Mikäli olisi tarkoitus viedä suomalaista osaamista, hän lähettäisi jonkun asiantuntijan VTV:stä. Hänen oma osallistumisensahan on täysin turha. Minua on ainakin esimieheni lähettänyt maailmalle tulematta itse mukaan, vaikka toki mielellään matkustelisi, koska se riittää että sen ko. asian asiantuntija on paikan päällä hoitamassa homman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tuolta ylläolevan linkin HS kommenteista, en tiedä onko asiallista laittaa kommentoijan nimeä vai ei, joten en laita, hän tuskin haluaa nimeään Vauva-palstalle. Mutta mielestäni tiivistää kaiken oleellisen ja myös tuo viimeinen kohta, samaa olen ihmetellyt, miten näin järkyttävästä mädänneisyydestä yrittävät jotkut tahot kääntää muka naisvihaa tms esille. Siitä ei todellakaan ole kyse. Ei ole kyse naisten ulkonäköpaineista, vaan korruptiosta ja laittomasta eli rikollisesta toiminnasta:
"Ikävä olla näin jyrkkäsanainen, mutta tuo VTV:n nykyinen nykytoiminta on täyttä hölynpölyä.
Kyseessä on virasto jonka ainut tehtävä on tarkastaa puolueettomasti veronmaksajien rahankäyttöä.Sen sijaan tarkastustoimintaa on ajettu alas ja keskitetty voimavaroja esim jaksuhalien antamiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen. Sitten vielä niitä harventuneita raportteja on siloteltu ja jopa sensuroitu, etteivät tarkastettavat tahot loukkaantuisi.
Toimintaa vastaanväittäneitä on hiljennetty erilaisilla toimilla.Tämähän on ennenkuulumatonta toimintaa!
Nyt toivon hartaasti että media ei keskittyisi mihinkään pääjohtajan meikkeihin, vaan pitäisi fokuksen tiukasti tässä toiminnassa.
On ollut jo turhan paljon yrityksiä sukupuolittaa tämä jupakka ja kääntää Yli-Viikaria uhriksi, joka johtajanaisena kärsii ulkonäköpaineista."Ei noita pomon matkusteluja ja muita edustusmenoja saa myöskään ohittaa
Ei tietenkään. Mutta esim. tämänkaltaiset artikkelit yrittävät peittää suurempia ongelmia ja vähätellä väärinkäytöksiä: https://yle.fi/uutiset/3-11866002
Häpeä, Yle, häpeä...
Ylestä ei tosiaan ole vallan vahtikoiraksi, samanlainen pikkupuudeli kuin VTV.Ei Yleltä kannata kuunnella/lukea Suomen politiikkaan liittyviä uutisia tai ainakin niihin tulee suhtautua eritisen kriittisesti.[/
Totta. Verovaroin ylläpidetty pytinki sekin, jolla on vara jakaa bonuksia toimitusjohtajalle jopa 40 000€... 🤔
Käyttäjä38626 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkään en ymmärrä, miksi VTV:n ylijohtaja matkustelee kaikissa maailman etäisimmissä banaanivatioissa jonkinlaisena luennoitsijana tmv? Eikö tämä ole ihan Suomen sisäinen asia, eikä meidän raha-asioiden hoito millään tasolla ei kuulu Bhutaneille tai Jamaikalle. Myöskään kehitysmailla ei luulisi olevan mitään annettavaa meidän valtiotaloudenhoitoon tai sen valvontaan. Tytti ei tarvitse edes korruptio-oppeja, koska on siinäkin Yliviikarien Masters-tasoa.
No siellä on lämmintä hei. Vartin esitelmä ja 8 päivän lomamatka tropiikissa.
Yli-Viikari on tehnyt pääjohtajakaudellaan, käytännössä reilun neljän vuoden aikana koska korona rajoitti, yhteensä 116 virkamatkaa ja niistä valtaosa EU:n ulkopuolelle.
VTV:n kansainvälinen kumppani on INTOSAI (International Organization of Supreme Audit Institutions) ja jos matkojen tarkoituksena on ollut viedä mm. suomalaista osaamista tälle verkostolle kuten uutisissa on kerrottu niin, miksi ihmeessä päällekkäisyys ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston hankkeen kanssa?!
Ulkoministeriössä on kehitysyhteistyöosasto ja sen budjetti on noin miljardi euroa. INTOSAI saa jo rahoitusta ja kapasiteetin vahvistamista yms.
https://um.fi/rahoituskohteet-tavoitteet/-/asset_publisher/oTii4R8dHYM9…
Ja ne VTV:n muun johdon tekemät matkat siihen päälle.
Ei kai Yle nyt yritä peitellä isompaa kuviota taustalla? Olen kyllä lukenut harhaanjohtavia juttuja joistakin muistakin medioista, joissa on keskitytty pelkkiin kauneudenhoitokuluihin. Ne ovat ihan lillukanvarsia kaiken muun rinnalla. Etenkin tarkastustoiminnan alasajo on todella raskauttavaa toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän on ollut ulkomaanmatkakulujen osuus VTV:n budjetista viime vuosina? Ja mikä on ollut trendi niissä?
Noin miljoona euroa vuosittain tilinpäätöksen mukaan.
Obs! Koronapandemiasta johtuen matkustus- ja koulutusmenojen määrä sekä sidosryhmätilaisuuksista aiheutuvien menojen määrä vähenivät yhteensä noin 450 000 euroa vuonna 2020, jotka vaikuttavat talousarvion toteutumalaskelmaan sekä tuotto- ja kululaskelman palvelujen ostojen ja muiden kulujen -tiliryhmiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei taida toimia tämä nykymalli ollenkaan VTV:n valvonnan suhteen. Tilalle pitäisi saada joku selvästi tehokkaampi valvonta. Siirtää vaikka valvonta suoraan poliisille.
Mutta kuka sitten tarkastaisi poliisin rahankäyttöä? Eiköhän valtiontalouden tarkastaminen ole syytä ulkoistaa, yksityisille vaihtuville tilitarkastajille ja kaikki tulokset on julkistettava. Mitään ei saa salata eikä varsinkaan tuhota. Sen on oltava riippumaton organisaatio ja selkeästi tämä nykyinen ei täytä lakisääteisiä tehtäviään eikä ole millään tasolla enää luotettava.
Jännä miten harvassa on asian tuomitsevat poliitikot. Oma lehmä ojassa useimmilla? Onko Toimi Kankaaniemi ainoa rehellinen? En kestä :D En nyt ihan hänen kannattajanaan ole kuitenkaan itseäni ennen nähnyt.
Niinpä. Tämänhän pitäisi olla itsestään selvä asia, ettei poliittisilla päättäjillä ja edustajilla pitäisi ole valtaa valita virkaan ihmistä, jonka pitäisi heitä valvoa. Ei kuulosta oikeusvaltion periaatteelta alkuunkaan, miten tämä on ollut edes mahdollista?
Nyt vasta asian tultua ilmi, olen tajunnut, miten mätä systeemi meillä ”korruptiovapaalla” maalla onkaan ollut.
Kun Yli-Viikari ei jätä eropapereita, hän tulkitsee, ettei edelleenkään ole toiminut väärin. Miksi hän tule kertomaan esim. lentopisteidensä käytöstä? Auttaako piiloleikki asiaa?