Lue keskustelun säännöt.
En jaksa erityislastani
13.03.2021 |
Vihaan elämää erityislapseni kanssa.
Kaikki on vaikeaa, ei kuuntele, tottele tai pysty minkään sortin yhteistyöhön.
Ikää alkaa olla jo vaikka ja kuinka.
Koko elämä pyörii sen ympärillä, mitään ei voi tehdä ilman koronaakaan.
Kommentit (135)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi millainen ihminen olet. Lapsi kärsii siitä ettet ajatellut ennenkuin lisäännyit.
No tuskin kukaan ajattelee että synnyttää hirviön?
Ajattelin että saan lapsen, iloineen ja suruineen.
En lasta, kuka hakkaa toisia, on vahdittava 247, ei vuosienkaan jälkeen nuku, rikkoo kaiken, sotkee kaiken, huutaa, rääkyy ja lista on loputon. Mikään asia ei hänen kanssa suju ”iisisti” vaan kaikki, painotan KAIKKI, menee vaikeimman kautta. Lähtemiset, syömiset, leikit, nukkumiset.
Yhtään lepohetkeä ei elämässä ole.
Tänään saanut yli viisi raivokohtausta ja itse aivan lopen uupunut jo yhden kohtauksen jälkeen.
Koko elämä on pyörinyt samojen rutiinien ja rytmin mukaan, ei muutoksia KOSKAAN. Elämässä ei ole, eikä tule olemaan, minkäännäköistä ex/temporea tai joustavuutta.
Kokeile itse.
Syyllistämättä ja tuomitsematta:
Ymmärrän, mutta tuskin se lapsikaan itse nauttii tilastaan ja raivokohtauksistaan. Raivo on varmasti keholle ja mielelle todella uuvuttavaa ja raskasta, kun ei saa huutoa ja raivoa lopetettua.
Lapsi tedostaa jossakin vaiheessa - enemmän tai vähemmän - että on sairas ja kärsii sairaudestaan ja sen lisäksi vielä siitä, että aiheuttaa sairaudellaan kärsimystä muille ihmisille sekä siitä, että on taakaksi läheisilleen. Raskas taakka kantaa. Raskaampi kuin sinulla. Lapsi kärsii sairaudesta ja syyllisyydestä ja taakkana olosta. Sinä kärsit "vain" sairaudesta.
Lapsi on sairas, toisin kuin sinä. Sinulla asiat ovat paljon paremmin kuin hällä. Kukapa olisi mieluummin sairas kuin terve.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Ikävää että ihmiset kommentoi ilkeästi kun toisella on rankkaa. Eiköhän ap ole ihan tajuttoman väsynyt tuohon tilanteeseen, ja jos sen purkaa anonyymisti avlle niin ei siitä kyllä ole mitään haittaa lapselle.
En valitettavasti osaa auttaa mutta voimia kuitenkin! Toivottavasti saat apua.
Lapsellako ei ole rankkaa ja uupumusta tilantenteeseensa. Olisikohan hän jopa se isompi "uhri" koska hän on se sairastunut ja kokee kaiken nahoissaa, ei ap.
Ap on mahdollisuus viedä hoitoon ja ottaa etäisyyttä, lapsi ei voi itsestään ottaa etäisyyttä KOSKAAN, toisin kuin ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi lääkärin tutkittavaksi.Nyt on kyllä lapsella pahat oireet.Kaikki ei ole ok nyt.
Ap ei varmaan muuta teekään kuin juoksee lapsensa kanssa tutkimuksissa.
Tiedätkö että näin on?
Ap, täällä kohtalotoveri. Meille syntyi 11v sitten ihana poika. Poikkeuksellisen nätti vauva, pitkä tukka, isot tummansiniset silmät ja pulleat posket. Nätti poika on vieläkin. Pojan ollessa 2v tajuttiin että kehitys laahaa. Siitä alkoi kivinen tie, haettiin apua jota tuli hitaasti. Puheterapiaa, toimintaterapia, vanhemmille oma sosiaalityöntekijä antoi ohjausta. Lapsella käytösoireita, tarkkaavaisuuden häiriö, aistiongelmia, autismi.
Lääkekokeiluja ollut monia, eivät auta tai poika ei voi niitä ottaa( oksentaa). Jatkuvasti etsitään uutta apua. Meillä menee liian hyvin, psykiatrian hoitosuhde lopetettiin.
Tällä hetkellä koko perhe uuvuksissa. Epäonnistunut lääkekokeilu, jonka seurauksena poika aloittaa ulvomaan aamulla klo 5. Ei pysty keskittymään mihinkään toimeen, saa raivareita. Kiinnipito tilanteita päivittäin, niistä päästiin jo jossain vaiheessa eroon.
Ei silti lähellekkään olla siinä tilanteessa että ajateltaisiin lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle. Toki se voi olla edessä jos lapsi muuttuu vaaralliseksi itselleen tai toisille.
Lasta kehutaan päivittäin ja monta kertaa. Rakastetaan ja vietetään aikaa yhdessä. Ohjataan ja autetaan. Silti tunnen hetkittäin vihaa. Juuri mietin etten taida tämänkään kesänä saada viettää kohtuullisen rauhallisia päiviä pihalla, edes yhtä kokonaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritä sinnikkäästi saada apua! Nepsyvalmentaja, psykiatri jne. Rummuta kunnan viranomaisia! Kunnat vastaavat sosiaali ja terveystoimesta sekä kouluista. Ne ovat karmealla tavalla pesseet kätensä lasten ja nuorten ongelmista. Älkää hyväksykö vastausta, ei ole rahaa. Sitä on oltava, kun sairaita lapsia ja nepsyongelmaisia on yhä enemmän. Eihän ykköstyypin diabeetikolle sanota, ettei meillä ole rahaa hoitaa sinua!!
Mistä tämä johtuu?
Tekeekö vam_maiset lapsia ja vamma periytyy vai mistä?
Kaiken kokenut kirjoitti:
Lapsen saamisen on tarkoitus olla iloinen asia. Lapsi kasvaa ja kehittyy ja tuottaa iloa vanhemmilleen. Ei kukaan jaksa uhrata omaa elämäänsä kuolaavalle raivohullulle joka tuhoaa kaiken mikä eteen sattuu.
Silloin on syytä olla tekemättä niitä lapsia jos ei halua tätä riskiä ottaa. Yksinkertaista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika monella on ruusuiset kuvat siitä, että kaikki muuttuu kerrasta kun hakee apua. Ei lapsi siitä avusta parane ja tutkimukset kestävät kuukausikaupalla. Kuka tahansa voi saada erityslapsen. Jos siinä nyt joku pienen suloisen vauvan äiti arvostelee kasvatusta, niin ette voi vielä tietää, vaikka se suloinen täydellinen vauvakin olisi lopulta erityislapsi. Esim. autismia ei vauvasta kokematon koskaan huomaa. Oma autistinen oli vauvana helppo, kun viihtyi yksinään pitkiä aikoja saman lelun kanssa - totuus mielenkiinto yhteen asiaan, ei koskaan mennyt lähellekään kuumaa uunia - lämpöyliherkkä, ei vierastanut - totuus: ei välittänyt ihmisistä tuon taivaallista, ei välittänyt makeasta yhtään - makuaisti äärimmäisen herkkä ja makea maku inhottaa häntä edelleen aikuisena... Lista niistä, mitkä olivat vauvan kanssa helppoja asioita mutta olen myöhemmin ymmärtänyt autismipiirteiksi, on aika pitkä. Kasvatus oli sama kuin nuoremmalla ja kodin ulkopuolella kehuttiin hyvin kasvatetuksi. Mutta kotona piti toiselle sanoa samat asiat kymmenen kertaa, toiselle riitti kerran tai kaksi. Raivokohtaus saattoi tulla aivan pienestä asiasta ja yllättäen, tyyliin siitä että autolla mentiin kirjastoon tietyömaantakia väärää reittiä, kun ei päästy tavallista reittiä. Kirjastossa hän oli sitten kuin enkeli, rakasti kirjoja.
Silläpä se on tarkoin harkittava onko valmis ottamaan tämän riski ja onko edellytyksi kasvattaa lasta yleensäkään ja etenkään erityislasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi millainen ihminen olet. Lapsi kärsii siitä ettet ajatellut ennenkuin lisäännyit.
No tuskin kukaan ajattelee että synnyttää hirviön?
Ajattelin että saan lapsen, iloineen ja suruineen.
En lasta, kuka hakkaa toisia, on vahdittava 247, ei vuosienkaan jälkeen nuku, rikkoo kaiken, sotkee kaiken, huutaa, rääkyy ja lista on loputon. Mikään asia ei hänen kanssa suju ”iisisti” vaan kaikki, painotan KAIKKI, menee vaikeimman kautta. Lähtemiset, syömiset, leikit, nukkumiset.
Yhtään lepohetkeä ei elämässä ole.
Tänään saanut yli viisi raivokohtausta ja itse aivan lopen uupunut jo yhden kohtauksen jälkeen.
Koko elämä on pyörinyt samojen rutiinien ja rytmin mukaan, ei muutoksia KOSKAAN. Elämässä ei ole, eikä tule olemaan, minkäännäköistä ex/temporea tai joustavuutta.
Kokeile itse.Syyllistämättä ja tuomitsematta:
Ymmärrän, mutta tuskin se lapsikaan itse nauttii tilastaan ja raivokohtauksistaan. Raivo on varmasti keholle ja mielelle todella uuvuttavaa ja raskasta, kun ei saa huutoa ja raivoa lopetettua.
Lapsi tedostaa jossakin vaiheessa - enemmän tai vähemmän - että on sairas ja kärsii sairaudestaan ja sen lisäksi vielä siitä, että aiheuttaa sairaudellaan kärsimystä muille ihmisille sekä siitä, että on taakaksi läheisilleen. Raskas taakka kantaa. Raskaampi kuin sinulla. Lapsi kärsii sairaudesta ja syyllisyydestä ja taakkana olosta. Sinä kärsit "vain" sairaudesta.
Lapsi on sairas, toisin kuin sinä. Sinulla asiat ovat paljon paremmin kuin hällä. Kukapa olisi mieluummin sairas kuin terve.
Eri
Lapsi viihtyy paremmin hoitolaitoksessa. Siellä osataan ylläpitää järjestystä ja raivokohtauksen tullessa voi koko osaston henkilökunta osallistua kurinpalautukseen. Miksi kantaa enempää huolta ja tuhlata voimavarojaan lapseen jolla ei ole minkäänlaisia etenemismahdollisuuksia? Sitä varten ne laitokset on rakennettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso kunnioitus aloittajalle. Tuossa yksi syy miksi en uskalla lisiä, riski on aina olemassa ja vastuu ei katoa koskaan.
Anteeksi typeryyteni, mutta mitä ihmeen kunnioitettavaa näet valinnassa, jota ei ole halunnut edes toteutuvaksi? AP totesi itsekin, että normaali lapsi olisi kelvannut eikä olisi tehnyt lasta, jos olisi tiennyt saavan erityisen.
Rakkauden kuuluisi olla pyyteetöntä, ilman mitään muttia, jotta sitä voisi kunnioittaa.
Huoh
Ei tiennyt saavan erityislapsen eikä olisi tehnyt lasta, jos olisi tiennyt. HUH HUH. Eikö se RISKI ole aina että voit saada vammaisen lapsen. Jos tekee lapset tämä RISKI on aina läsnä.
Ei tiennyt Jos EI HALUA vammaista niin on varmin olla tekemättä YHTÄÄN lasta koska AINA on riski saada jo suntyjään vammainen tai että lapsi vammautuu myöhemmin.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko pakko lisääntyä, jos ei ole valmis hoitamaan omaa lastaan? Itsekäs olet. Halusit lapsen ja sait sen, vaan ei kelpaa enää kun asiat ei mene juuri niin kuin SINÄ haluat. Oksettava o.l.e.t.
No halusin ja sain. Vaan en olisi halunnut jos olisin tiennyt että en saa normaalia lasta. Kuka tämmöistä oikeasti haluaa?
Huomaa että esim sinulla ei ole ymmärrystä yhtään sille millaista elämää erityislapsen kanssa joutuu viettämään.
Oksettava olet itse kun et pysty asettumaan toisen kenkiin ja huomaat vaan oman kapean näkökenttäsi.Joillekin ne erityislapset syntyvät, joten itse en ole edes uskaltanut lähteä lottoamaan miten kävisi, vaan olen valinnut lapsettomuuden. Suvussa kulkeaa valitettavasti molempien vanhempien puolella taipumusta erityisyyteen kehitysvammaisuudesta ADHD:n plus muut kaverit siihen päälle. Tuskin itsekään olen normaali jaksamiseni ja omalaatuisen elämäntapani perusteella.
Kyllä näistä pitää pystyä puhumaan ja pitää saada puhua, että helvetti, jos olisin tiennyt, en olisi lähtenyt. Tämä on vankila, en jaksa, olen lopussa, kaduttaa, tämä on liian rankkaa minulle. Ei tarvitse pitää yllä mitään äitimadonnamyyttiä, jossa tulipa mitä paskaa niskaan millä mitalla tahansa ilman taukoja äiti (tai isä) se vaan hymyilee armollisesti ja loistaa kuin pyhimysaurinko ilman minkäänlaista fyysistä, henkistä tai emotionaalista romahdusta.
N40
Tämä!
KAIKKI EI VAIN TÄTÄ YMMÄRRÄ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä kunnan vammaispalveluihin. Laki kieltää puolestapäätetyn eutanasian, joten vaihtoehdoksi jää laitokseen laittaminen. Se on ihan ok, ymmärrän ettet halunnut tuollaista raivoavaa apinaa riesaksesi.
A p i n a pää kiinni.
Se on ihminen, lapsi ja syytön kohtaloonsa eli sairauteensa.
Hänellä on oikeus hyvään arkeen ja elämään.
Jos ymmärrät niin toivottavasti ymmärrät myös sinä olla ottamatta sen riskin eli olla lisääntymättä koska se riski on aina kun lisääntyy.
Vierailija kirjoitti:
Tunne on varmasti molemminpuolinen, ja aikuistuttuaan lapsesi muistaa kyllä, miten joutui pienenä kärsimään ymmärtämättömyydestäsi ja karkeista otteistasi.
t: entinen erityislapsi jolla nykyään menee hyvin
Tämä on se kolikon toinen puoli.
Jos vanhemmat kärsivät, niin kärsii se erityislapsikin!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten sitä eläis itsensä kanssa jos lapsi olis laitoksessa?
Luulen että myös siinä tapauksessa oma pää vinksahtais.
Pelottaa toki, että pian se on ainut mahdollisuus kun väsyn.Ehdottomasti vammaisten hoitolaitokseen. Mitä nopeammin pääsee sinne, sitä paremmin oppii laitoksen tavoille. Tuolla tavalla vain väsytät itsesi lopullisesti. Ehkä ajaudut tappamaan lapsesi, mikä olisi vahinko. Joutuisit vankilaan vaikka lapsi olikin vammainen.
Ai ettei vammaisen lapsen tappamisesta pitäisi joutua vankilaan?? Nyt oli kyllä törkeä väite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten sitä eläis itsensä kanssa jos lapsi olis laitoksessa?
Luulen että myös siinä tapauksessa oma pää vinksahtais.
Pelottaa toki, että pian se on ainut mahdollisuus kun väsyn.Ehdottomasti vammaisten hoitolaitokseen. Mitä nopeammin pääsee sinne, sitä paremmin oppii laitoksen tavoille. Tuolla tavalla vain väsytät itsesi lopullisesti. Ehkä ajaudut tappamaan lapsesi, mikä olisi vahinko. Joutuisit vankilaan vaikka lapsi olikin vammainen.
Eikö ole rikosoikeudellisesti lieventävä asianhaara? Joutuuko aivan yhtä pitkäksi aikaa vankilaan vaikka lopputulos olikin hyvin vapauttava ja voimaannuttava?
Oletteko te kaksi ihan sekaisin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko pakko lisääntyä, jos ei ole valmis hoitamaan omaa lastaan? Itsekäs olet. Halusit lapsen ja sait sen, vaan ei kelpaa enää kun asiat ei mene juuri niin kuin SINÄ haluat. Oksettava o.l.e.t.
En ole ap mutta kommenttisi oksettaa minua. Sinulle ei ole taidettu asentaa empatia-elementtiä psyykeesi.
Onko teillä tätä vammaista lasta kohtaan? Se kärsii kanssa ja vielä enemmän kuin aikuinen. Sehän siinä sairas on ja tajuaa kaiken.
eri
Vanhoina hyvinä aikoina säännöt joko ymmärrettiin tai kirjaimellisesti taottiin lasten päähän. Oli paljon vähemmän erityislapsia ja uupuneita vanhempia. Niin tyhmää ja erikoista lasta ei olekaan ettei kipua ja pelkoa opi välttämään. Mutta se oli silloin se. Nyt vaan tehdään diagnooseja, ymmärretään perkeleesti ja uuvutaan.
Deal with it. Itse olet valinnut vanhemmuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saan nyt varmaan hirveän kasan alapeukkuja, mutta eikö väkivaltaisia raivokohtauksia saaville lapsille ole tarjolla lääkkeitä? Ihan niinkuin väkivaltaisille laitosvanhuksillekin.
On olemassa joitain lääkityksiä mutta ne ei toimi kaikille toivotunlaisesti.
Se on järkyttävän rankkaa kun lapsella on isoja haasteita jotka liittyy lapsen kuormittumiseen, joustamattomuuteen ja tunne-elämän häiriöihin (vaikeus hillitä omia tunteitaan tai edes tunnistaa niitä, agressiivisuus ym). Niitä ongelmia ei korjata pelkällä vanhemmuudella vaan usein tarvitaan moniammatillisen tiimin USEIDEN VUOSIEN työpanos että lasta saadaan kuntoutettua. Ja sitä apua ei tosiaan saa ihan vaan hakemalla.
Oma lapsi on nyt pian 9v ja perheneuvolaan hakeuduttiin kun hän oli 6v. Sitä ennen kyllä neuvolasta koitin saada apua. Nyt vasta siis tutkitaan onko autismi, keskittymishäiriöitä jne. Hyvin tod.näk ainakin add diagnoosi tulee. Viime syksynä todettiin jo kielenkehityksen häiriö, tunne-elämän häiriö ja laajat oppimisvaikeudet. Se on kuulkaa pitkä aika odottaa apua kun pelkkiin tutkimuksiin joutuu odottamaan 2-3 vuotta.
Päällepäin lapsesta ei näe että hän on erityislapsi ja haasteet näin isot. Osaa myös peitellä haasteitaan tiettyyn pisteeseen. Mutta sitten kun räjähtää niin räjähtää kunnolla. Meidän arki on myös hyvin pitkälle kontrolloitua ja ennakkoon suunniteltua- kuin pikkulapsella. Että lapsi ei kuormittuisi niin että arki muuttuu samankaltaiseksi kuin ap kuvaa. Se on todella raskasta. Ja muut ei ymmärrä koska lapsi näyttää “normaalilta”.
Kirjoitit: "Meidän arki on myös hyvin pitkälle kontrolloitua ja ennakkoon suunniteltua- kuin pikkulapsella." Siis oliko saman lapsen arki aiemmin kontrolloitua? Jos oli, mitä se tarkoittaa? Vastusteliko lapsi koskaan ja miten? Milloin tilanne muuttui?
Kikkelis kokkelis, mitäs läksit! Oma moka jne.