Lue keskustelun säännöt.
Vaimon uskottomuus paljasti yllättävän puolen arvoistani. Mitä olette mieltä?
11.03.2021 |
Olen 43-vuotias mies ja olen ollut yhdessä vaimoni kanssa 21 vuotta. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja elämässä kaikki hyvin. Vaimoni on ystävällisin ja epäitsekkäin tuntemani ihminen. Rakastan ja arvostan häntä ihmisenä yli kaiken. Hän on mm. ainoa syy, miksi toivuin vaikeasta masennuksesta takaisin elämään joitakin vuosia sitten. Tästä olen vaimolleni ikuisesti kiitollinen.
Alkuvuodesta minulle selvisi, että vaimoni on ollut uskoton minulle kertaluontoisesti työpaikkansa laskettelureissulla. Asia selvisi minulle vain ja ainoastaan siksi, että vaimoni kertoi asiasta itse heti tapahtuneen jälkeen.
En ole itse ollut koskaan uskoton ja olin tietysti aluksi hyvinkin järkyttynyt asiasta. Oletukseni oli, että jotakin peruuttamatonta on tapahtunut ja olin tästä jopa vähän paniikissa. Ajattelin, että jokin on lopullisesti rikki ja asiat eivät voi palata ennalleen. Nyt, kun asiasta on kulunut pari kuukautta, huomaan ajattelevani täysin toisella tavalla: kyseessä on yksi virhe, joka ei millään tavalla tee tyhjäksi niitä tuhansia rakkauden tekoja, joita vaimoni on minulle yhteisen elämämme aikana tehnyt. Olen antanut vaimolleni asian anteeksi kokonaan enkä sitä itsekään enää millään tavalla ajattele. Olen vapaa ja tästä tunteesta myös hyvin kiitollinen.
Huomaan nyt myös kyseenalaistavani hyvin voimakkaasti sen suomalaiseen luterilaiseen arvomaailmaan usein liittyvän mustavalkoisuuden, mitä uskottomuuteen tulee. Miksi monien ihmisten mielestä yksi virhe tekee tyhjäksi muut hyvät teot? Miksi yhden ainoan virheen pitäisi pilata vuosikymmenien hyvä parisuhde?
Mukava olisi kuulla ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä asiasta!
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hullua todistella, että avioliitossa on aina oltava jotain vikaa, jos jompikumpi pettää. Sanoisin, että pitkässä parisuhteessa on aina vaiheita, lukuisia, joissa on "jotain vikaa"! Joskus tympii, joskus kyllästyttää, joskus toinen ihan suututtaa ja ärsyttää. Eikä tämä tarkoita, etteikö suhde kokonaisuudessaan silloinkin olisi vahvasti plussan puolella, niin että pettämisestä voidaan päästä yli.
Niinpä. Meidän suhteessa ei ollut mitään vikaa, mussa itsessäni oli. Sehän tässä jäytääkin vielä vuosia eron jälkeen, että miten voikin olla niin tuhannen tyhmä. Jotkut asiat näköjään pitää oppia kantapään kautta. Tarkoitan sitä, että nyt tämän kaiken kokeneena olen aika varma että en enää koskaan tee tällaista virhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin kai se on,
että on meitä yksiavioisia joutsenia
ja sitten on näitä harakoita, muiden pesillä käyviä munarosvoja.
Harakkahan varastaa ne pöytähopiatkin, kun tilaisuus sattuu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis toiset selviää näistä ja toiset ei. Teillä ilmeisesti suhde on muuten hyvä ja kyseessä kertaluontoinen virhe, jonka toinen halusi tuoda ilmi. Sinun luottamus tai näkemys rakkaastasi ei muuttunut. Itse en vastaavanlaista voisi antaa anteeksi, koska koen etten voisi sen jälkeen enää luottaa kumppaniini ja se muuttaisi näkemystäni tästä ihmisestä lopullisesti.
Sama täällä. En pettäisi puolisoani missään tilanteessa, sillä sydämessäni ja jalkovälissäni on tilaa vain henkilölle kerrallaan, eikä kallooni mahdu ei niin millään, että miten voi vahingossa lipsahtaa pettämään? Silleen "Hups, oho, no nyt vaan kävi näin, en voinut mitään." Pettäminen vaatii kuitenkin useamman askeleen ottamisen ja ne otetaan tietoisesti, myös kännissä, sekä jonkinlaisen oikeutuksen itselleen, että saan tehdä näin, minulla on oikeus. "En voinut itselleni mitään" ei ole mikään muu selitys kuin se, että oikeutan itselleni sen, etten hillinnyt itseäni.
Jokainen valinta on tietoinen. Jokaiseen tietoiseen valintaan liittyy useita askelia, jotka otetaan tietoisesti. Olipa kyse sitten pettämisestä, lapsen hankkimisesta, asunnon ostamisesta, erosta, ihastumisesta, väkivallasta, valehtelusta, uskollisuudesta jne.
Odotan samaa asennetta ja uskollisuutta myös puolisoltani ja jos tämä ei sovi, lähdemme eri suuntiin. Hyvin yksinkertaista.
Ap:n puolesta olen iloinen, että asia ons selvinnyt! Eihän teidän parisuhdeasiat ja arvot siinä kuulu kellekään muulle kuin teille kahdelle. Jos näin on teille hyvä, näin on teille hyvä ja sillä sipuli.
Olen itse nuorempana pettänyt, mutta silti enemmän samoilla linjoilla sinun kanssasi kuin pettämisen ymmärtäjien kanssa. En käsitä miten kukaan voi pettää "vahingossa". Siis vahingossa flirttailla baarissa, vahingossa sopia kahdestaan jatkoille lähtemisestä, vahingossa pussailla taksijonossa, vahingossa mennä toisen kämpille, vahingossa riisua vaatteet ja lopulta vahingossa heittäytyä selälleen sakset auki. Kyllä siinä on aika hitonmoinen epäonnisten sattumusten sarja.
Tai ehkä on olemassa ihmisiä joiden elämänhallinta on niin kertakaikkisen hukassa, että tällainen tapahtumasarja voi omassa mielessä näyttäytyä tietoisten valintojen sijaan yhtenä suurena vahinkona. Mutta en sitten taas käsitä, mitä järkeä olisi antaa tällaiselle ihmiselle pettämistä anteeksi. Jos ei aikuinen ihminen pysty ottamaan itse vastuuta siitä lähteekö jatkoille, vetääkö housut kinttuihin ja survaiseeko vieraat sukuelimet omiensa kanssa sisäkkäin vai ei, niin mitäköhän arvoa tällaisen ihmisen uskollisuuslupauksilla olisi jatkossakaan?
Olen ollut mieheni kanssa teinistä asti, kaksi yhteistä lasta. Jos saisin tietää hänen pettäneen minua juuri tuolla tavoin kertaluontoisesti niin tietenkin se loukkaisi, mutta en usko että olisin sen takia valmis heittämään pois kaiken sen hyvän mitä meillä on. Jos kyse olisi jostain säännöllisemmästä kaksoiselämästä niin tilanne olisi tietysti eri, mutta yksi (tai muutamakin) virhe ihmiselle sallittakoon. En suoraan sanottuna edes ihmettelisi jos mies olisi jollain työmatkallaan pettänyt, kun olin kuopuksen vauvavuonna aina väsynyt, pahantuulinen ja täysin seksihaluton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tarina on totta niin tuntuu siltä että AP uskoo lähestyvän kirkkaan valon olevan tunnelin pää joka johtaa vaimon pettämisestä suhteen satumaiseen jatkumiseen mutta oikeasti se on vaimon seuraavaa pettämistä kuvaavan veturin ajovalo.
Ei kukaan "vahingossa erehdy" pettämään.
Pettäminen on aina päätös. Se voi kaduttaa myöhemmin, mutta kyllä se on ollut ihan tietoinen päätös sillä hetkellä, ei mikään vahinko joka vaan tapahtuu hupsista noin vain.
Ihminen ei aina ole 24/7 järkevä olento, joka olisi teflonia mielialan, univajeen, masennuksen, burnoutin, hormonien, rakastumisen / ihastumisen ja seksuaalivietin vaikutuksille. Noin esimerkiksi. Niin sanotut päätökset voidaan jälkikäteen nähdä hyvin raskaina virheinä.
En osaa edelleenkään selittää miksi aikoinaan rakastuin ja petin, se oli todella omituinen, voimakas ja aivan uudenlainen kokemus. En osannut varoa, koska olin mielestäni parempi ihminen joka ei ajaudu typeryyksiin. Hups vaan. Nykyään tunnen itseni paremmin ja tiedän vältellä tietynlaisia tilanteita enkä enää oikein halua tutustua ihmisiin, etten vahingossakaan ihastu. En voi luottaa itseeni enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsotaan sitten kun toiseen tarttuu parantumaton sukupuolitauti niin kuin herpes tai hpv, miten kokemus lähensi suhteessa ja teki autuaaksi. Siihenhän tarvitaan vain se yksi kerta..Voisin antaa pettämisen anteeksi mutta vasta sen jälkeen kun tiemme eroaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrität siis oikeuttaa myös itsellesi pettämisen? Itse eroaisin välittömästi pettäjästä, ei kahta kysymystäkään. Ei vaikuta lapset, historia, suku, ystävät tai talous, pettäjä teki valintansa.
Elämä ei koskaan ole niin yksiselitteistä. Ihmiset ovat vaan ihmisiä ja virheitä sattuu ja tapahtuu. Toisten ihmisten parisuhde taustoja on vaikea muitten tietää ja arvostella, syyttämisestä puhumattakaan. Ap:lle sen verran että, hyvä jos olette pystyneet käsittelemään asian ja jatkamaan eteenpäin, hieno juttu. Niin minäkin annoin anteeksi aikoinaan miehen syrjähypyn, erottiin kyllä sitten vuosien päästä muista syistä.
Kumma ettei minulle koskaan asioita vain ”satu ja tapahdu”. Pettäjille näitä sattumuksia ja tapahtumia jostain syystä kasaantuu.
Niin, jotkut ihmiset ovat omasta mielestään lähes täydellisiä. Mutta elämäsi ei ole vielä eletty. Minä en ole täydellinen, en ihmisenä enkä äitinä, enkä työkaverina. Jokainen sietää elämässään jotakin vääryyttä. Itse en pistäisi miestä pihalle ensimmäisen pettämisen jälkeen.
Pienet on vaatimukset, jos "älä petä" tekee toisesta täydellisen. Yksiaivoisessa liitossa se on jo perusolettamus, niin yksinkertainen asia ettei sen noudattaminen vaadi montaa aivosolua (toki kaikki eivät tähän junaan kuulu).
Meillä on suhteessa kaksi rajaa, joita ei ylitetä: pettäminen ja lyöminen. Ja jännä, kaksi epätäydellistä yksilöä on kyennyt noudattamaan näitä!
4
Tämä. Minusta tuntuu, että monet näistä pettämisen ymmärtäjistä ovat itseasiassa itse hirveän mustavalkoisia ajatusmaailmaltaan. Suhteelle ei saisi asettaa minkäänlaisia reunaehtoja olematta täydellisyyttä vaativa ihminen joka ei anna mitään anteeksi. Minä olen antanut anteeksi puolison salaamat jättivelat, lukemattomat riidat ja jopa yhden väkivaltaisen tönäisyn. Puoliso on lihonut, rumentunut, saanut mielenterveysongelmia ja miltei tuhonnut perheemme talouden. Pettämistä en antaisi anteeksi = vaadin täydellisyyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katson, että ihminen, joka kykenee antamaan uskottomuuden anteeksi on seksi-keskeinen ja eikä hänen maailmankuvasta ole kovin syvällinen.
Uskottomuudesta minua häiritsee vähiten itse seksi, jos se on ollut suojattua. Eniten minua häiritsisi salailu, valehtelu, asian peittely. Uskottomuuden hurmio perustuu juuri kiinnijäänmisen pelkoon. Jännittävyyteen. Samalla tavalla kuin pikkulapsella pahanteko äidin selän takana.
Noinkin syvällisenä ihmisenä itseäsi pitäväksi olet aika yksioikoinen ajattelija.
Mulla Uskottomuudessa ei ollut mitään hurmiota eikä jännittävyyttä. Se oli ihastumista jota yritti pitää loitolla huonoin tuloksin ja valtavaa syyllisyyttä ja paniikkia. Ei mitään hyvää. En todellakaan kaipaa jännitystä elämääni tuolla tavalla. Se oli helvettiä. Enkä koskaan enää tahdo kokea mitään tuollaista.
Ei kaikki ikinä pettäneet ole samanlaisia motiiveiltaan tunteiltaan tai ihmisinä. Kaikki eivät ole läpeensä pahoja.
Vierailija kirjoitti:
Niin kai se on,
että on meitä yksiavioisia joutsenia
ja sitten on näitä harakoita, muiden pesillä käyviä munarosvoja.
Harakkahan varastaa ne pöytähopiatkin, kun tilaisuus sattuu!
Hyvin sanottu, on oikeasti meitä jotka eivät petä, oli miten kännissä tahansa. Henkilöstä itsestään se on kiinni, loppujen lopuksi, sinä itse ohjaat kehoasi, turha siitä on syyttää mitään mitään "vetovoimaa" tai vaikeaa tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne ,jotka haluavat ja pystyvät antamaan anteeksi JA jättämään pettämisen taakseen, tekevät niin.
Ne , jotka eivät siihen pysty , eroavat tai jäävät kitkuttamaan tuhoutuneeseen suhteeseen.
Turha kysyä muilta mielipidettä, jokainen tekee omat ratkaisunsa tässä asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakin oli tuommoinen mustavalkoinen katsantokanta pettämiseen, kunnes itse petin päästäkseni eroon suhteesta jossa olin onneton. Luulin, että sillä pääsen juovasta ja väkivaltaisesta miehestä helposti eroon. Se oli virhe. Päädyin anelemaan ja itkemään ja mies sai siitä syyn vain tallia ja alistaa lisää.
Tuon suhteen ei ikinä olisi edes pitänyt alkaa ja itse sairastuin siinä läheisriippuvuuteen, se oli sairas suhde ja mieskin petti selän takana. Itse kerroin heti, mies ei ikinä, olen kuullut vvasta suhteen loppumetreillä.
Nyt mietin, että jos olisin pitkässä suhteessa jossa olen onnellinen ja arvostettu, niin saattaisin antaa pettämisen anteeksi jos sitä tosissaan katuu ja kertoo itse heti ja ottaa vastuun teostaan. Itsetuntoa ja luottamusta se nakertaisi, mutta uskon että siitä olisi mahdollista eheytyä jos pettäjä on valmis ottamaan vastaan sen koko tunneskaalan ja vihan ja pettymyksen tunteet, eikä totea vaan sori, nyt kävi näin.
Kunnioitan niitä, jotka pettämisen jälkeen kokoavat itsensä ja aidosti kykenevät pohtimaan ilman mustasukkaisuuden tunteita miksi näin ja mitä kaikkea on pelissä, eivätkä anna periksi.
Itse ainakin haluaisin uskoa, että olen nykyään sen verran aikuinen että en pakene käsittelemättömiä ja vaikeita asioita pettämiseen vaan puhun ja eroan jos suhde on huono.Edellisessä suhteessani mies eli räikeää kaksoiselämää josta olin autuaan tietämätön. Vasta suhteen jälkeen olen kuullut muista naisistaan ja vaikka suhde loppui, niin kyllä se edelleen sydäntä vihloo, kuinka joku voi sanoa rakastavansa mutta pimittää asioita ja valehdella niin räikeästi. Pettäjä vie siinä toiselta mahdollisuuden päättää omasta elämästään ja pakottaa elämään valheess, elin monta vuotta perustaen elämäni valheelle.
Pettäminen rikkoo mutta aina se ei ole niin mustavalkoista.
Niin no, yleensä pettäjät alkavat puhua siitä miten pettäminen ei ole niin mustavalkoista.
Riippuu ihmisestä. Minä olen pettänyt ja minulla on äärimmäisen mustavalkoinen näkemys uskottomuuteen. Se oli typerää, itsekästä, ilkeää, se oli pelkästään minun vastuullani ja vallassani enkä tee sitä enää koskaan. Samaa odotan kumppaniltani. En pystyisi olemaan suhteessa, jossa ajatellaan että yritellään nyt vähän olla panematta ihan kauheasti muita. Oikeasti, se on maailman helpoin asia pitää ne housut jalassa. En ymmärrä niitä joille se ei ole.
Ja ennenkuin joku irvailee omasta taustastani, niin en minä pettänyt heikkouttani vaan siksi että olin täysi m*lkku. En ole enää. Tai olen, mutta en juuri tällä kyseisellä tavalla.
Miten niin et ole enää?
"Tai olen, mutta en juuri tällä kyseisellä tavalla." Lue: olen edelleen m*lkku, mutta en pettävä m*lkku. Ja sen muun m*lkkuuteni kanssa puolisoni voi elää.
Olethan sinä. Sinä petit. Olet siis pettäjä. Et ota vastuuta vaikka teeskentelet ottavasi, vaan luulet kuittaavasi asian "no se nyt oli silloin se".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa teinistä asti, kaksi yhteistä lasta. Jos saisin tietää hänen pettäneen minua juuri tuolla tavoin kertaluontoisesti niin tietenkin se loukkaisi, mutta en usko että olisin sen takia valmis heittämään pois kaiken sen hyvän mitä meillä on. Jos kyse olisi jostain säännöllisemmästä kaksoiselämästä niin tilanne olisi tietysti eri, mutta yksi (tai muutamakin) virhe ihmiselle sallittakoon. En suoraan sanottuna edes ihmettelisi jos mies olisi jollain työmatkallaan pettänyt, kun olin kuopuksen vauvavuonna aina väsynyt, pahantuulinen ja täysin seksihaluton.
Tässähän se tavallinen uskottomuuden ”resepti”
Vauva-arki -> väsynyt ja haluton vaimo -> työmatka -> tilaisuus...
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa teinistä asti, kaksi yhteistä lasta. Jos saisin tietää hänen pettäneen minua juuri tuolla tavoin kertaluontoisesti niin tietenkin se loukkaisi, mutta en usko että olisin sen takia valmis heittämään pois kaiken sen hyvän mitä meillä on. Jos kyse olisi jostain säännöllisemmästä kaksoiselämästä niin tilanne olisi tietysti eri, mutta yksi (tai muutamakin) virhe ihmiselle sallittakoon. En suoraan sanottuna edes ihmettelisi jos mies olisi jollain työmatkallaan pettänyt, kun olin kuopuksen vauvavuonna aina väsynyt, pahantuulinen ja täysin seksihaluton.
Jännä miten moni ajattelee "yhtenä kertana". Ihan kuin siihen yhteen kertaan ei johtaisi pitkäaikainen kumppanista irtautuminen, tunteiden latistuminen, välinpitämättömyys ja halveksunta. Että äkkiä vaan kuin salama kirkkaalta taivaalta yksi pettäminen. Siihen pettämiseen vain kärjistyy ne kumppanin negatiiviset tunteet petettyä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katson, että ihminen, joka kykenee antamaan uskottomuuden anteeksi on seksi-keskeinen ja eikä hänen maailmankuvasta ole kovin syvällinen.
Uskottomuudesta minua häiritsee vähiten itse seksi, jos se on ollut suojattua. Eniten minua häiritsisi salailu, valehtelu, asian peittely. Uskottomuuden hurmio perustuu juuri kiinnijäänmisen pelkoon. Jännittävyyteen. Samalla tavalla kuin pikkulapsella pahanteko äidin selän takana.
Noinkin syvällisenä ihmisenä itseäsi pitäväksi olet aika yksioikoinen ajattelija.
Mulla Uskottomuudessa ei ollut mitään hurmiota eikä jännittävyyttä. Se oli ihastumista jota yritti pitää loitolla huonoin tuloksin ja valtavaa syyllisyyttä ja paniikkia. Ei mitään hyvää. En todellakaan kaipaa jännitystä elämääni tuolla tavalla. Se oli helvettiä. Enkä koskaan enää tahdo kokea mitään tuollaista.
Ei kaikki ikinä pettäneet ole samanlaisia motiiveiltaan tunteiltaan tai ihmisinä. Kaikki eivät ole läpeensä pahoja.
En ole se jolle vastasit, mutta en minä ainakaan ajattele kaikkien pettäjien olevan läpeensä pahoja. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita että suhdetta kannattaisi jatkaa. Minusta uskottomuus voi välinpitämättömyyden sijaan olla seurausta myös heikkoudesta. Mutta jotkut heikkoudet ovat sellaisia, että ne ovat vaan liian iso riski hyväksyä. Ei esimerkiksi alkoholistitkaan ole välttämättä pahoja, muttei sellaisen kanssa silti kannata elää. Sama juttu niiden ihmisten kanssa, joilla ei seksuaalikontrolli meinaa pitää. Ei se tee kenestäkään pahaa, mutta en minä sellaista ominaisuutta silti omalle puolisolleni halua.
Tämä tapahtuma on antanut sinulle tilaisuuden tutkiskella itseäsi, ajatusmaailmaasi ja parisuhdettasi. Olet kasvanut ihmisenä tämän parisuhteen ja tilanteen myötä. Kunpa sinun kaltaisiasi kypsiä ihmisiä olisi enemmän. Pettäminen on väärin, eikä tehtyä saa tekemättömäksi, paljon siis ratkaisee se, miten tilannetta lähdetään ratkomaan. Sinä ja vaimosi olette tehneet juuri oikein eikä kukaan lähtenyt ovet paukkuen ilman, että asiaa käsiteltiin. Joillekin lopputulos kaikesta työstä huolimatta on toinen, ja ero tulee käsittelystä huolimatta, mutta teille kävi hyvin.
166: juuri tämä, en voi luottaa itseeni enään!
Miten siis pettäjä pitää lupauksensa, kun ei luota itseensä? Miksi petetty osapuoli luottaisi koskaan enää??
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapahtuma on antanut sinulle tilaisuuden tutkiskella itseäsi, ajatusmaailmaasi ja parisuhdettasi. Olet kasvanut ihmisenä tämän parisuhteen ja tilanteen myötä. Kunpa sinun kaltaisiasi kypsiä ihmisiä olisi enemmän. Pettäminen on väärin, eikä tehtyä saa tekemättömäksi, paljon siis ratkaisee se, miten tilannetta lähdetään ratkomaan. Sinä ja vaimosi olette tehneet juuri oikein eikä kukaan lähtenyt ovet paukkuen ilman, että asiaa käsiteltiin. Joillekin lopputulos kaikesta työstä huolimatta on toinen, ja ero tulee käsittelystä huolimatta, mutta teille kävi hyvin.
Sinua juuri kaipailtiinkin, ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakin oli tuommoinen mustavalkoinen katsantokanta pettämiseen, kunnes itse petin päästäkseni eroon suhteesta jossa olin onneton. Luulin, että sillä pääsen juovasta ja väkivaltaisesta miehestä helposti eroon. Se oli virhe. Päädyin anelemaan ja itkemään ja mies sai siitä syyn vain tallia ja alistaa lisää.
Tuon suhteen ei ikinä olisi edes pitänyt alkaa ja itse sairastuin siinä läheisriippuvuuteen, se oli sairas suhde ja mieskin petti selän takana. Itse kerroin heti, mies ei ikinä, olen kuullut vvasta suhteen loppumetreillä.
Nyt mietin, että jos olisin pitkässä suhteessa jossa olen onnellinen ja arvostettu, niin saattaisin antaa pettämisen anteeksi jos sitä tosissaan katuu ja kertoo itse heti ja ottaa vastuun teostaan. Itsetuntoa ja luottamusta se nakertaisi, mutta uskon että siitä olisi mahdollista eheytyä jos pettäjä on valmis ottamaan vastaan sen koko tunneskaalan ja vihan ja pettymyksen tunteet, eikä totea vaan sori, nyt kävi näin.
Kunnioitan niitä, jotka pettämisen jälkeen kokoavat itsensä ja aidosti kykenevät pohtimaan ilman mustasukkaisuuden tunteita miksi näin ja mitä kaikkea on pelissä, eivätkä anna periksi.
Itse ainakin haluaisin uskoa, että olen nykyään sen verran aikuinen että en pakene käsittelemättömiä ja vaikeita asioita pettämiseen vaan puhun ja eroan jos suhde on huono.Edellisessä suhteessani mies eli räikeää kaksoiselämää josta olin autuaan tietämätön. Vasta suhteen jälkeen olen kuullut muista naisistaan ja vaikka suhde loppui, niin kyllä se edelleen sydäntä vihloo, kuinka joku voi sanoa rakastavansa mutta pimittää asioita ja valehdella niin räikeästi. Pettäjä vie siinä toiselta mahdollisuuden päättää omasta elämästään ja pakottaa elämään valheess, elin monta vuotta perustaen elämäni valheelle.
Pettäminen rikkoo mutta aina se ei ole niin mustavalkoista.
Niin no, yleensä pettäjät alkavat puhua siitä miten pettäminen ei ole niin mustavalkoista.
Riippuu ihmisestä. Minä olen pettänyt ja minulla on äärimmäisen mustavalkoinen näkemys uskottomuuteen. Se oli typerää, itsekästä, ilkeää, se oli pelkästään minun vastuullani ja vallassani enkä tee sitä enää koskaan. Samaa odotan kumppaniltani. En pystyisi olemaan suhteessa, jossa ajatellaan että yritellään nyt vähän olla panematta ihan kauheasti muita. Oikeasti, se on maailman helpoin asia pitää ne housut jalassa. En ymmärrä niitä joille se ei ole.
Ja ennenkuin joku irvailee omasta taustastani, niin en minä pettänyt heikkouttani vaan siksi että olin täysi m*lkku. En ole enää. Tai olen, mutta en juuri tällä kyseisellä tavalla.
Miten niin et ole enää?
"Tai olen, mutta en juuri tällä kyseisellä tavalla." Lue: olen edelleen m*lkku, mutta en pettävä m*lkku. Ja sen muun m*lkkuuteni kanssa puolisoni voi elää.
Olethan sinä. Sinä petit. Olet siis pettäjä. Et ota vastuuta vaikka teeskentelet ottavasi, vaan luulet kuittaavasi asian "no se nyt oli silloin se".
Ihan mielenkiinnosta, mitä sinulle tarkoittaisi konkreettinen vastuunotto yli 20 vuotta sitten tapahtuneesta pettämisestä? Minä kerroin tuolloiselle kumppanilleni ja lopetin suhteen (petetty olisi itse halunnut jatkaa). Minkälaista hyvittelyä sinä ajattelit, että minun pitäisi nyt vuosikymmeniä jälkikäteen tehdä, kun molemmat ovat omilla tahoillaan perheellisiä eikä olla edes tavattu yli kymmeneen vuoteen?
Olethan sinä toki oikeutettu mielipiteeseesi. Minulle kuitenkin merkkaa tässä asiassa lähinnä oman puolisoni mielipide. Ja vaikka se sinulle olisi täysi sivuseikka olenko pettänyt yli 20 vuotta sitten vai eilen, niin sattuneesta syystä kymmenen vuotta sitten tapaamalleni puolisolle sillä on aika hiton paljon väliä.
Myyntimies-Mynttinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa teinistä asti, kaksi yhteistä lasta. Jos saisin tietää hänen pettäneen minua juuri tuolla tavoin kertaluontoisesti niin tietenkin se loukkaisi, mutta en usko että olisin sen takia valmis heittämään pois kaiken sen hyvän mitä meillä on. Jos kyse olisi jostain säännöllisemmästä kaksoiselämästä niin tilanne olisi tietysti eri, mutta yksi (tai muutamakin) virhe ihmiselle sallittakoon. En suoraan sanottuna edes ihmettelisi jos mies olisi jollain työmatkallaan pettänyt, kun olin kuopuksen vauvavuonna aina väsynyt, pahantuulinen ja täysin seksihaluton.
Tässähän se tavallinen uskottomuuden ”resepti”
Vauva-arki -> väsynyt ja haluton vaimo -> työmatka -> tilaisuus...
No näin se itsellänikin meni.
Ja tästä syystä en potenut mitään syyllisyyttä tapahtuneesta.
Uskottomuuteni oli mielestäni enemmän vaimoni valinta kuin omani.
Missä Ap? Miltäs tuntuu?