Lue keskustelun säännöt.
Vaimon uskottomuus paljasti yllättävän puolen arvoistani. Mitä olette mieltä?
11.03.2021 |
Olen 43-vuotias mies ja olen ollut yhdessä vaimoni kanssa 21 vuotta. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja elämässä kaikki hyvin. Vaimoni on ystävällisin ja epäitsekkäin tuntemani ihminen. Rakastan ja arvostan häntä ihmisenä yli kaiken. Hän on mm. ainoa syy, miksi toivuin vaikeasta masennuksesta takaisin elämään joitakin vuosia sitten. Tästä olen vaimolleni ikuisesti kiitollinen.
Alkuvuodesta minulle selvisi, että vaimoni on ollut uskoton minulle kertaluontoisesti työpaikkansa laskettelureissulla. Asia selvisi minulle vain ja ainoastaan siksi, että vaimoni kertoi asiasta itse heti tapahtuneen jälkeen.
En ole itse ollut koskaan uskoton ja olin tietysti aluksi hyvinkin järkyttynyt asiasta. Oletukseni oli, että jotakin peruuttamatonta on tapahtunut ja olin tästä jopa vähän paniikissa. Ajattelin, että jokin on lopullisesti rikki ja asiat eivät voi palata ennalleen. Nyt, kun asiasta on kulunut pari kuukautta, huomaan ajattelevani täysin toisella tavalla: kyseessä on yksi virhe, joka ei millään tavalla tee tyhjäksi niitä tuhansia rakkauden tekoja, joita vaimoni on minulle yhteisen elämämme aikana tehnyt. Olen antanut vaimolleni asian anteeksi kokonaan enkä sitä itsekään enää millään tavalla ajattele. Olen vapaa ja tästä tunteesta myös hyvin kiitollinen.
Huomaan nyt myös kyseenalaistavani hyvin voimakkaasti sen suomalaiseen luterilaiseen arvomaailmaan usein liittyvän mustavalkoisuuden, mitä uskottomuuteen tulee. Miksi monien ihmisten mielestä yksi virhe tekee tyhjäksi muut hyvät teot? Miksi yhden ainoan virheen pitäisi pilata vuosikymmenien hyvä parisuhde?
Mukava olisi kuulla ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä asiasta!
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
En usko että parisuhde pysyy ennallaan pettämisen jälkeen, kun luottamus on kokonaan mennyt. En välttämättä heti laittaisi eroa vireille vaan ottaisin aikaa. Yleensä eroa haetaan nopealla aikataululla, kun tunteet on myllerryksessä ja ollaan shokissa eikä nähdä kokonaiskuvaa.
Aina olen miettinyt, mitä tuo "luottamus on kokonaan mennyt" tarkoittaa. Mihin se menee se luottamus, jos kerran pettää? Osaatteko selittää?
Minä en ainakaan lähtökohtaisestikaan luota elämässä juuri mihinkään, vaan ajattelen että mitä vain voi tapahtua milloin vain. Tätä ei muuta miksikään se, onko vaimo uskollinen vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olet oikeassa.
Kyllä. Se, paneeko muita, on saanut ihan liian ison painoarvon parisuhteessa. Siihen on opittu, että se on sitä pahinta, se on suurin petos ja loukkaus.
Ja se on kuitenkin pientä verrattuna vaikkapa siihen, ettei arvosta toista, lyttää toisen ulkonäköä tai persoonaa, kontrolloi toista, puhuu toisesta pahaa muille, kohtelee torjuvasti, ei osoita arvostustaan.
Millä tavoin pettäjä osoittaa arvostusta pettämällä?
Pettäminen on pahin tapa loukata toista. Ei sellaista hevillä unohda. Miksi kukaan pettäjä on parisuhteessa jos haluaa naiskennella ympäriinsä eikä osata sitoutua ja rakastaa vain yhtä kumppania? Ei mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että parisuhde pysyy ennallaan pettämisen jälkeen, kun luottamus on kokonaan mennyt. En välttämättä heti laittaisi eroa vireille vaan ottaisin aikaa. Yleensä eroa haetaan nopealla aikataululla, kun tunteet on myllerryksessä ja ollaan shokissa eikä nähdä kokonaiskuvaa.
Aina olen miettinyt, mitä tuo "luottamus on kokonaan mennyt" tarkoittaa. Mihin se menee se luottamus, jos kerran pettää? Osaatteko selittää?
Minä en ainakaan lähtökohtaisestikaan luota elämässä juuri mihinkään, vaan ajattelen että mitä vain voi tapahtua milloin vain. Tätä ei muuta miksikään se, onko vaimo uskollinen vai ei.
Lähtökohtaisesti ajattelet, että puolison someprofiilit on lähinnä valjastettu panokumppaneiden hankintaan, puhumattakaan työmatkoista ja työpuhelimesta?
Jos kumppani pettää, niin se mikä ennen oli normaalia muuttuu helposti epäluotettavaksi toiminnaksi.
Tämä palsta tuntuu olevan täynnä puolison someviestinnän ja puhelimen sisällön tutkintaa, mikä itsestä tuntuu todella oudolle.
Pettäminen on aina tietoinen päätös. Se ei tapahdu vahingossa tai itsestään (liukastuin ja tökkäsin...).
Itse annoin aikanaan vaimolle anteeksi, hän ei koskaan kertonut tarkemmin mitä tapahtui enkä halunnut kysellä, jotain oli muiden miesten kanssa ollut. Tein sen pääasiassa lasten ja perheen vuoksi, mutta en enää pystynyt kunnioittamaan vaimoani. Hän oli pettänyt minut ja luottamuksen vaikeuksien kohdatessa. Olisin itsekin voinut lähteä samaan, mutta tietoisesti päätin etten halua pettää. Ei liene yllätys, että lopulta sitten kuitenkin erosimme.
Ajattelen kuitenkin, että pettämisen voi ehkä antaa anteeksi tietyissä olosuhteissa. Jos suhde on esim. sellainen, että molemmat ovat tehneet virheitä ja loukanneet toisiaan. Silloin yhteinen anteeksianto voi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin oli tuommoinen mustavalkoinen katsantokanta pettämiseen, kunnes itse petin päästäkseni eroon suhteesta jossa olin onneton. Luulin, että sillä pääsen juovasta ja väkivaltaisesta miehestä helposti eroon. Se oli virhe. Päädyin anelemaan ja itkemään ja mies sai siitä syyn vain tallia ja alistaa lisää.
Tuon suhteen ei ikinä olisi edes pitänyt alkaa ja itse sairastuin siinä läheisriippuvuuteen, se oli sairas suhde ja mieskin petti selän takana. Itse kerroin heti, mies ei ikinä, olen kuullut vvasta suhteen loppumetreillä.
Nyt mietin, että jos olisin pitkässä suhteessa jossa olen onnellinen ja arvostettu, niin saattaisin antaa pettämisen anteeksi jos sitä tosissaan katuu ja kertoo itse heti ja ottaa vastuun teostaan. Itsetuntoa ja luottamusta se nakertaisi, mutta uskon että siitä olisi mahdollista eheytyä jos pettäjä on valmis ottamaan vastaan sen koko tunneskaalan ja vihan ja pettymyksen tunteet, eikä totea vaan sori, nyt kävi näin.
Kunnioitan niitä, jotka pettämisen jälkeen kokoavat itsensä ja aidosti kykenevät pohtimaan ilman mustasukkaisuuden tunteita miksi näin ja mitä kaikkea on pelissä, eivätkä anna periksi.
Itse ainakin haluaisin uskoa, että olen nykyään sen verran aikuinen että en pakene käsittelemättömiä ja vaikeita asioita pettämiseen vaan puhun ja eroan jos suhde on huono.
Edellisessä suhteessani mies eli räikeää kaksoiselämää josta olin autuaan tietämätön. Vasta suhteen jälkeen olen kuullut muista naisistaan ja vaikka suhde loppui, niin kyllä se edelleen sydäntä vihloo, kuinka joku voi sanoa rakastavansa mutta pimittää asioita ja valehdella niin räikeästi. Pettäjä vie siinä toiselta mahdollisuuden päättää omasta elämästään ja pakottaa elämään valheess, elin monta vuotta perustaen elämäni valheelle.
Pettäminen rikkoo mutta aina se ei ole niin mustavalkoista.
129: niin tärkeä arvo uskollisuus ei minulle ole... todistaa täällä yksi pettäjä. Sinäpä sen syväluotasit, pettäjän sielunmaiseman kaiken kansan nähtäville 🤮
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asian todellinen laita on niin, että naiset ovat iloisia, kun se tapahtui noin, mutta jos sinä olisit ollut pettäjä ja vaikka vaimo olisikin antanut anteeksi, nämä hyeenat täällä olisivat etsineet sinut käsiinsä ja repineet sinulta munat irti juurineen.
Vaikka uskottomuuden ja perheväkivallan vertaaminen toisiinsa synnyttääkin p*skamyrskyn, ihan ymmärrettävästikin, niin pakko huomauttaa että ap:n kuvaus ajatusprosessistaan vastaa aika pitkälti sitä mitä itse koin läpi puolisoni lyötyä minua ensimmäisen kerran. Se tunne, miten kaikki on tuhottu ja loppu. Ja sitten se hiipivä oivallus, ettei sen tarvitse olla niin, kaiken jatkuminen on vielä minun käsissäni. Minä voin vaan valita jatkaa, antaa anteeksi ja unohtaa. Sanomattakin lienee selvää miten loistava ajatus se oli.
Kuten sanottu, väkivaltaa ja uskottomuutta ei saisi verrata. Mutta kokemani jälkeen minulla on väistämättä ajatus, että jos se ihan ensimmäisenä mieleen välähtävä ajatus on ettei tällaisen jälkeen vain voi jatkaa, niin ehkä siihen on ihan hyvä syy ja ehkä kaikki se ylväs "valaistuminen" sen jälkeen on pelkkää läheisriippuvuutta. Ehkä on niin, että tietyt loukkaukset ovat niin syviä ettei niitä ole tarkoitettukaan annettavaksi anteeksi.
Yksi asia kuitenkin yhdistää uskottomuutta ja lyömistä. Kumpikin on asioita, joiden voidaan yleisesti olettaa johtavan eroon. Kummassakin tapauksessa puoliso on siis valinnut tehdä jotain niin äärimmäisen syvästi satuttavaa, että suurin osa liitoista ei sellaisesta iskusta toivu koskaan. Minusta olisi hyvä kysyä itseltään, miksi kokee tarvetta painaa tällaisen valinnan villasella.
Ap kysyy, miksi yhden teon pitäisi mitätöidä kaikki se hyvä mitä on yhdessä rakennettu. Ehkä ei pitäisikään. Mutta on kylmä tosiasia, että ap:n vaimo on hetkessä ollut valmis heittämään kaiken tämän menemään vain siksi, että pimppaa kutkutti vähän jännällä tavalla. Ap on valmis nielemään äärimmäisen loukkauksen tämän yhteisen elämän tähden. Mutta entäs se ap:n vaimo, hänelle tämä yhdessä rakennettu elämä ei riittänyt syyksi edes seksistä kieltäytymiseen. Eikö se aseta suhteen melkoiseen epätasapainoon, kun toinen on valmis tekemään yhteiselon eteen liki mitä tahansa - ja toinen ei viitsi pitää edes housuja jalassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni ne jotka lähtökohtaisesti tietävät etteivät voi olla monogamisessa parisuhteessa pitäisi sanoa tämä suoraan kumppaniehdokkaalle, ihmisillä on erilaisia seksihaluja ja -draiveja ja jotkut vaan halua pistää maaten mahdollisimman useaa samaa tai erisukupuolta olevaa ihmistä, tämä on hyvä tiedostaa itsessään, koska juurikin tuo tautien tartuttaminen ja parisuhteen ulkopuoliset suunnitellut tsi vahinkolapset yms. säästäisi sen puolison joka kuvittelee olevansa suhteessa jossa vieraissa ei käydä turhalta kärsimykseltä, jos nämä monogamiaan kykenemättömät haluaa vipeltää vapaana ja altistaa itsensä kaikelle tämän kaltaiselle. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla suhteessa, mutta täytyy ymmärtää mikä ero on perinteisellä monogamisella parisuhteella, avoimilla liitoilla etc. Jokainen on vastuussa siitä satuttaako ympärillä olevia ihmisiä ja salailijat/valehtelijat ovat alhainta sakkia. Kukaan ei voi kostaa toiselle panemalla muita etc. Vaan suhteessa on tietyt säännöt ja odotukset ja ne pitää kaikilla olla kirkkaina.
Vierailija kirjoitti:
Mullakin oli tuommoinen mustavalkoinen katsantokanta pettämiseen, kunnes itse petin päästäkseni eroon suhteesta jossa olin onneton. Luulin, että sillä pääsen juovasta ja väkivaltaisesta miehestä helposti eroon. Se oli virhe. Päädyin anelemaan ja itkemään ja mies sai siitä syyn vain tallia ja alistaa lisää.
Tuon suhteen ei ikinä olisi edes pitänyt alkaa ja itse sairastuin siinä läheisriippuvuuteen, se oli sairas suhde ja mieskin petti selän takana. Itse kerroin heti, mies ei ikinä, olen kuullut vvasta suhteen loppumetreillä.
Nyt mietin, että jos olisin pitkässä suhteessa jossa olen onnellinen ja arvostettu, niin saattaisin antaa pettämisen anteeksi jos sitä tosissaan katuu ja kertoo itse heti ja ottaa vastuun teostaan. Itsetuntoa ja luottamusta se nakertaisi, mutta uskon että siitä olisi mahdollista eheytyä jos pettäjä on valmis ottamaan vastaan sen koko tunneskaalan ja vihan ja pettymyksen tunteet, eikä totea vaan sori, nyt kävi näin.
Kunnioitan niitä, jotka pettämisen jälkeen kokoavat itsensä ja aidosti kykenevät pohtimaan ilman mustasukkaisuuden tunteita miksi näin ja mitä kaikkea on pelissä, eivätkä anna periksi.
Itse ainakin haluaisin uskoa, että olen nykyään sen verran aikuinen että en pakene käsittelemättömiä ja vaikeita asioita pettämiseen vaan puhun ja eroan jos suhde on huono.Edellisessä suhteessani mies eli räikeää kaksoiselämää josta olin autuaan tietämätön. Vasta suhteen jälkeen olen kuullut muista naisistaan ja vaikka suhde loppui, niin kyllä se edelleen sydäntä vihloo, kuinka joku voi sanoa rakastavansa mutta pimittää asioita ja valehdella niin räikeästi. Pettäjä vie siinä toiselta mahdollisuuden päättää omasta elämästään ja pakottaa elämään valheess, elin monta vuotta perustaen elämäni valheelle.
Pettäminen rikkoo mutta aina se ei ole niin mustavalkoista.
Jotenkin tuntuu, että et hahmota omia rajojasi ollenkaan. Huonosta parisuhteesta erotaan ihan ilman pettämistä. Kenenkään ei pidä olla jonkun hakattavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mullakin oli tuommoinen mustavalkoinen katsantokanta pettämiseen, kunnes itse petin päästäkseni eroon suhteesta jossa olin onneton. Luulin, että sillä pääsen juovasta ja väkivaltaisesta miehestä helposti eroon. Se oli virhe. Päädyin anelemaan ja itkemään ja mies sai siitä syyn vain tallia ja alistaa lisää.
Tuon suhteen ei ikinä olisi edes pitänyt alkaa ja itse sairastuin siinä läheisriippuvuuteen, se oli sairas suhde ja mieskin petti selän takana. Itse kerroin heti, mies ei ikinä, olen kuullut vvasta suhteen loppumetreillä.
Nyt mietin, että jos olisin pitkässä suhteessa jossa olen onnellinen ja arvostettu, niin saattaisin antaa pettämisen anteeksi jos sitä tosissaan katuu ja kertoo itse heti ja ottaa vastuun teostaan. Itsetuntoa ja luottamusta se nakertaisi, mutta uskon että siitä olisi mahdollista eheytyä jos pettäjä on valmis ottamaan vastaan sen koko tunneskaalan ja vihan ja pettymyksen tunteet, eikä totea vaan sori, nyt kävi näin.
Kunnioitan niitä, jotka pettämisen jälkeen kokoavat itsensä ja aidosti kykenevät pohtimaan ilman mustasukkaisuuden tunteita miksi näin ja mitä kaikkea on pelissä, eivätkä anna periksi.
Itse ainakin haluaisin uskoa, että olen nykyään sen verran aikuinen että en pakene käsittelemättömiä ja vaikeita asioita pettämiseen vaan puhun ja eroan jos suhde on huono.Edellisessä suhteessani mies eli räikeää kaksoiselämää josta olin autuaan tietämätön. Vasta suhteen jälkeen olen kuullut muista naisistaan ja vaikka suhde loppui, niin kyllä se edelleen sydäntä vihloo, kuinka joku voi sanoa rakastavansa mutta pimittää asioita ja valehdella niin räikeästi. Pettäjä vie siinä toiselta mahdollisuuden päättää omasta elämästään ja pakottaa elämään valheess, elin monta vuotta perustaen elämäni valheelle.
Pettäminen rikkoo mutta aina se ei ole niin mustavalkoista.
Niin no, yleensä pettäjät alkavat puhua siitä miten pettäminen ei ole niin mustavalkoista.
Vierailija kirjoitti:
Pettäminen on pahin tapa loukata toista. Ei sellaista hevillä unohda. Miksi kukaan pettäjä on parisuhteessa jos haluaa naiskennella ympäriinsä eikä osata sitoutua ja rakastaa vain yhtä kumppania? Ei mitään järkeä.
No onhan siinä paljonkin järkeä.
Ei sitä vierasta kuitenkaan ole aina saatavilla kun mieli tekisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pidän tätä aloitusta provona ja tällä joku mies etsii oikeutusta omalle pettämiselleen ja toivoisi vaimon suhtautuvan näin.
Kyllä mä pidän pettämistä lopullisena mokana. Ei se ole mikään "ups, jäi kahvinkeitin päälle", vaan siinä on ehtinyt käyttää omaa harkintaa vakaasti. Siitä syystä en usko, vaikka joku väittäisikin, ettei moka tule toistumaan. Teoilla on seuraukset, enkä voisi olla parisuhteessa sellaisen kanssa, joka sitä ei ymmärrä.
Vapaat suhteet on ihan eri asia kuin "yksiavioinen" parisuhde. Jos vapaus on ok, niin tehkää sellainen sopimus, että molemmat saa tahoillaan harrastaa seksiä muiden kanssa.
Nämä selittelyt: tilaisuus tuli, kännissä sattui, vahingossa upposi, en tehnyt tarkoituksella.., ja soutamalla ei kulu, ei kulu mutta saastuu, jopa se puolisokin joka taudin saa.
Täällä puolustellaan ja annetaan anteeksi pettämistä, mihin sitä anteeksiantoa tarvitaan?
Eihän sillä ole ollut mitään merkitystä pettäjän arvomaailmassa, kun pettämiseen on lähdetty.
Jo valmiiksi pettäjä on siis olettanut, että mitä väliä., antaa se anteeksi, koska lapset, talo, mökki.., ei se mua jätä. Voin pettää, koska aikuinen tietää mitä tekee!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olet oikeassa.
Kyllä. Se, paneeko muita, on saanut ihan liian ison painoarvon parisuhteessa. Siihen on opittu, että se on sitä pahinta, se on suurin petos ja loukkaus.
Ja se on kuitenkin pientä verrattuna vaikkapa siihen, ettei arvosta toista, lyttää toisen ulkonäköä tai persoonaa, kontrolloi toista, puhuu toisesta pahaa muille, kohtelee torjuvasti, ei osoita arvostustaan.
Millä tavoin pettäjä osoittaa arvostusta pettämällä?
Pettäjä osoittaa arvostusta salaamalla tekonsa.
Vierailija kirjoitti:
Mullakin oli tuommoinen mustavalkoinen katsantokanta pettämiseen, kunnes itse petin päästäkseni eroon suhteesta jossa olin onneton. Luulin, että sillä pääsen juovasta ja väkivaltaisesta miehestä helposti eroon. Se oli virhe. Päädyin anelemaan ja itkemään ja mies sai siitä syyn vain tallia ja alistaa lisää.
Tuon suhteen ei ikinä olisi edes pitänyt alkaa ja itse sairastuin siinä läheisriippuvuuteen, se oli sairas suhde ja mieskin petti selän takana. Itse kerroin heti, mies ei ikinä, olen kuullut vvasta suhteen loppumetreillä.
Nyt mietin, että jos olisin pitkässä suhteessa jossa olen onnellinen ja arvostettu, niin saattaisin antaa pettämisen anteeksi jos sitä tosissaan katuu ja kertoo itse heti ja ottaa vastuun teostaan. Itsetuntoa ja luottamusta se nakertaisi, mutta uskon että siitä olisi mahdollista eheytyä jos pettäjä on valmis ottamaan vastaan sen koko tunneskaalan ja vihan ja pettymyksen tunteet, eikä totea vaan sori, nyt kävi näin.
Kunnioitan niitä, jotka pettämisen jälkeen kokoavat itsensä ja aidosti kykenevät pohtimaan ilman mustasukkaisuuden tunteita miksi näin ja mitä kaikkea on pelissä, eivätkä anna periksi.
Itse ainakin haluaisin uskoa, että olen nykyään sen verran aikuinen että en pakene käsittelemättömiä ja vaikeita asioita pettämiseen vaan puhun ja eroan jos suhde on huono.Edellisessä suhteessani mies eli räikeää kaksoiselämää josta olin autuaan tietämätön. Vasta suhteen jälkeen olen kuullut muista naisistaan ja vaikka suhde loppui, niin kyllä se edelleen sydäntä vihloo, kuinka joku voi sanoa rakastavansa mutta pimittää asioita ja valehdella niin räikeästi. Pettäjä vie siinä toiselta mahdollisuuden päättää omasta elämästään ja pakottaa elämään valheess, elin monta vuotta perustaen elämäni valheelle.
Pettäminen rikkoo mutta aina se ei ole niin mustavalkoista.
Minä taas olen omien havaintojeni perusteella täysin päinvastaista mieltä pettämisen anteeksiannosta. Minä voisin antaa anteeksi huonossa suhteessa kriisin keskellä pettämisen. Sen sijaan hyvässä suhteessa pettämistä en antaisi anteeksi koskaan. Näitä on jonkun verran tullut sivusta nähtyä, ja ne hyvässä suhteessa pettäjät on juuri niitä kaikkein patologisimpia tyyppejä, ei niillä ole mitään toivoa tai aikomustakaan muuttua. Toki kotona luritellaan kirkkain silmin vaikka millaiset katumuslaulut. Oikeasti ainoa oikea "parannus" on pyhä lupaus itselle olla ensi kerralla varovaisempi.
Huomaathan, että itsekin olet muuttanut näkemystäsi vähemmän mustavalkoiseen suuntaan, koska päädyit itse pettämään huonossa suhteessa. Se on kuitenkin täysin eri asia kuin kuvailemasi onnellisessa ja arvostavassa suhteessa pettäminen. Kuka tahansa voi hairahtua kun suhde ui riittävän syvässä kriisissä, mutta kuka tahansa ei lähde vieraita muuttelemaan oman suhteen voidessa hyvin. Siihen on aina paljon synkemmät syyt taustalla, ja yleensä sellaiset joiden muuttumiselle on äärimmäisen huono ennuste.
Korona-aikaan meni vaimosi laskettelemaan. Ja vahinko sattui noin pitkän suhdeajan jälkeen.. tapailuvaiheessa tajuaisi paremmin
Pienet on vaatimukset, jos "älä petä" tekee toisesta täydellisen. Yksiaivoisessa liitossa se on jo perusolettamus, niin yksinkertainen asia ettei sen noudattaminen vaadi montaa aivosolua (toki kaikki eivät tähän junaan kuulu).
Meillä on suhteessa kaksi rajaa, joita ei ylitetä: pettäminen ja lyöminen. Ja jännä, kaksi epätäydellistä yksilöä on kyennyt noudattamaan näitä!