Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masennus ja itsetuhoiset ajatukset. En välitä enää itsestäni.
09.03.2021 |
En nyt hae sääliä mutta tahdon kirjoittaa koska en koe olevani elämässä kiinni.
Oireita on ollut jo pitkään. Nyt on ehkä pahin vuosi ollut pitkään aikaan.
Taustalla aikaisempi im-yritys vajaa kymmenen vuotta sitten.
Olen hakenut apua mutta siitä huolimatta en koe millään olevan merkitystä.
En välitä itsestäni, olen taas lihonut useita kiloja (normaalisti olen tarkka ruokavaliosta) mutta tällaisessa olotilassa en välitä mistään. En epäterveellisestä ruokavaliosta, en päihteidenkäytöstä enkä taloudellisista puolista.
Koen maailman kamalana, tuskaisena tekopyhänä paikkana. Tiedän liikaa ja olen nähnyt elämän varjopuolet liian usein.
Ne jotka ovat onnellisia, niin koen, että elävät valemaailmassa eivätkä ole vielä havahtuneet elämän julmuudesta ja turhuudesta. Olen silti onnellinen heidän puolestaan, että osaavat elää siinä tilassa missä en itse osaa enää.
Tätä ei pysty selittämään kunnolla mutta kaikki merkityksellisyys on kadonnut omaa elämää kohtaan.
En tahdo edes puhua läheisilleni, lähinnä koen, ettei sillä ole väliä.
Ei ole mitään muuta kuin tuskaa, näen painajaisia, energia on tapissa enkä jaksa juuri mitään, en muista enkä pysty keskittymään, opiskelu on todella raskasta, puhumattakaan siitä, että pian täytyy mennä taas uuteen kaupunkiin, uusia ihmisiä, uusi työ. En todellakaan jaksa.
Olen todella nuori (25v.) en silti vain näe tai koe tässä elämässä mitään mikä voisi muuttaa tätä käsitystä.
En usko ihmisten hyvyyteen tai merkityksellisyyteen, en usko edes itseeni enää.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itselläni ei olisi venlafaxin-lääkitystä niin haluaisin ehdottomasti kokeilla taikasieniä, niistä on tutkittu olevan apua vaikeaankin masennukseen, ja ne kuulemani mukaan juuri auttavat näkemään maailman aivan uudessa valossa, kuulostaisi sinulle sopivalta tuollainen :) Niin ja ylipäätään kannattaa kokeilla kaikkea mahdollista, eihän sinulla ole oikein hävittävääkään. Työkykyinen et taida kyllä olla, joten en pakottaisi itseäni töihin tuossa tilassa.
Itselläni on ADD-tutkimukset kesken, toivonpilke tulee siitä että niistä lääkkeistä voisi olla apua.
Psykedeelit auttavat masennukseen, omakohtaista kokemusta. Niiden vaikutus on pitkä, mutta sekin on rajallinen. Ihmisestä riippuen muutamista viikoista puoleen vuoteen. Masennus tulee kyllä takaisin, mutta yleensä siihen suhtautuu psykedeelien jälkeen eri tavalla, armollisemmin. Siltikin masennusta vastaan pitää jatkaa taistelua koko loppu elämä. Minulla on todettu Add ja tuttavallani on Adhd, eikä meillä kummallakaan auta lääkitys juuri ollenkaan. Että älä laita kaikkea toivoasi lääkityksen varaan, ennemmin sinnikkyyteen.
Kiitos vastauksesta, olet ihan oikeassa ettei kannattaisi ihan liikoja toivoa tuosta lääkityksestä, viimeksikin aloin itkemään erään asiantuntijan vastaanotolla kun oli sitä mieltä ettei minulla olisi ADD:tä ja näin ollen mahdollisuutta lääkitykseen.. :D Eli pettymys voi olla vähän liian suuri.
Nuo psykedeelit kyllä kiinnostavat, ilmeisesti LSD:stäkin voisi olla apua? Saakohan täällä keskustella näistä? :D
Haluaisin myös mutta olisitteko asiallisia eikä mennä liian pitkälle näiden keskusteluiden kanssa kun eivät tänne palstalle varmaan kuulu. Itseäni ei siis haittaa muuta kun ellei sitten tää keskustelu poisteta asiattomuuden vuoksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus pieni juttu saa asiat perspektiiviin. Mulle yks sano että parhaan kykynsä mukaan tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi. Se auttoi minua.
Maailma todellakin on pahuuden vallassa, ollut jo iät ajat ja ihmiset alkaneet siihen heräämään.
Katsotaan tää loppuun asti.
Olen niin samaa mieltä! Elämä on epäoikeudenmukaista eikä hyville ihmisille tapahdu aina hyviä asioita. Yritetään rakastaa itseämme edes vähän ja katsoa tämä loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itselläni ei olisi venlafaxin-lääkitystä niin haluaisin ehdottomasti kokeilla taikasieniä, niistä on tutkittu olevan apua vaikeaankin masennukseen, ja ne kuulemani mukaan juuri auttavat näkemään maailman aivan uudessa valossa, kuulostaisi sinulle sopivalta tuollainen :) Niin ja ylipäätään kannattaa kokeilla kaikkea mahdollista, eihän sinulla ole oikein hävittävääkään. Työkykyinen et taida kyllä olla, joten en pakottaisi itseäni töihin tuossa tilassa.
Itselläni on ADD-tutkimukset kesken, toivonpilke tulee siitä että niistä lääkkeistä voisi olla apua.
Psykedeelit auttavat masennukseen, omakohtaista kokemusta. Niiden vaikutus on pitkä, mutta sekin on rajallinen. Ihmisestä riippuen muutamista viikoista puoleen vuoteen. Masennus tulee kyllä takaisin, mutta yleensä siihen suhtautuu psykedeelien jälkeen eri tavalla, armollisemmin. Siltikin masennusta vastaan pitää jatkaa taistelua koko loppu elämä. Minulla on todettu Add ja tuttavallani on Adhd, eikä meillä kummallakaan auta lääkitys juuri ollenkaan. Että älä laita kaikkea toivoasi lääkityksen varaan, ennemmin sinnikkyyteen.
Kiitos vastauksesta, olet ihan oikeassa ettei kannattaisi ihan liikoja toivoa tuosta lääkityksestä, viimeksikin aloin itkemään erään asiantuntijan vastaanotolla kun oli sitä mieltä ettei minulla olisi ADD:tä ja näin ollen mahdollisuutta lääkitykseen.. :D Eli pettymys voi olla vähän liian suuri.
Nuo psykedeelit kyllä kiinnostavat, ilmeisesti LSD:stäkin voisi olla apua? Saakohan täällä keskustella näistä? :D
Tuo LSD on niin voimakas ja pitkäkestoinen, että alottaisin pienillä määrillä sieniä. Sienet muutenkin toimivat minusta paremmin kuin LSD, vaikka kummatkin on hyviä. LSD:tä kannattaisi ottaa vain olosuhteissa, joissa on joku tervepäinen ja selvänä oleva ihminen saatavilla, jos siltä tuntuu. MDMA:ta en ole kokeillut, mutta silläkin on saatu hyviä hoitotuloksia, varsinkin ihmisille jotka kärsivät ptsd:stä. Edellämainitusta on hyvä käyttää vain pieniä määriä, koska MDMA tappaa väärinannosteltuna. Ja se pitää muistaa, että et koskaan voi olla varma, mitä ainetta ostat. Ja se, että korona-aikana ostosten yhteydessä ihmisiä on huijattu ja hakattu. Sitten on vielä sellainen juttu, että pitkään ja säännöllisesti käytettynä kaikki aineet tuhoavat aivokudosta.
Vierailija kirjoitti:
Elämästäsi puuttuu tarkoitus. Perhe on se puuttuva palanen! Etsi mies ja hanki lapsia. Tällöin saat taas syyn elää.
Tämä on ehkä huonoin ja itsekkäin "neuvo" ikinä mitä voi antaa! Sinulla ei ole hajuakaan mistä puhut.
Googletapa AAL ja tutustu sen toimintaan, vertaistukiryhmiä löytyy ympäri Suomen. Kyseessä on alkoholistien aikuisille lapsille tarkoitettu ryhmä jossa voi jakaa kokemuksiaan luottamuksellisessa ilmapiirissä.
Psykoterapiastakin olisi varmasti apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itselläni ei olisi venlafaxin-lääkitystä niin haluaisin ehdottomasti kokeilla taikasieniä, niistä on tutkittu olevan apua vaikeaankin masennukseen, ja ne kuulemani mukaan juuri auttavat näkemään maailman aivan uudessa valossa, kuulostaisi sinulle sopivalta tuollainen :) Niin ja ylipäätään kannattaa kokeilla kaikkea mahdollista, eihän sinulla ole oikein hävittävääkään. Työkykyinen et taida kyllä olla, joten en pakottaisi itseäni töihin tuossa tilassa.
Itselläni on ADD-tutkimukset kesken, toivonpilke tulee siitä että niistä lääkkeistä voisi olla apua.
Psykedeelit auttavat masennukseen, omakohtaista kokemusta. Niiden vaikutus on pitkä, mutta sekin on rajallinen. Ihmisestä riippuen muutamista viikoista puoleen vuoteen. Masennus tulee kyllä takaisin, mutta yleensä siihen suhtautuu psykedeelien jälkeen eri tavalla, armollisemmin. Siltikin masennusta vastaan pitää jatkaa taistelua koko loppu elämä. Minulla on todettu Add ja tuttavallani on Adhd, eikä meillä kummallakaan auta lääkitys juuri ollenkaan. Että älä laita kaikkea toivoasi lääkityksen varaan, ennemmin sinnikkyyteen.
Kiitos vastauksesta, olet ihan oikeassa ettei kannattaisi ihan liikoja toivoa tuosta lääkityksestä, viimeksikin aloin itkemään erään asiantuntijan vastaanotolla kun oli sitä mieltä ettei minulla olisi ADD:tä ja näin ollen mahdollisuutta lääkitykseen.. :D Eli pettymys voi olla vähän liian suuri.
Nuo psykedeelit kyllä kiinnostavat, ilmeisesti LSD:stäkin voisi olla apua? Saakohan täällä keskustella näistä? :D
Haluaisin myös mutta olisitteko asiallisia eikä mennä liian pitkälle näiden keskusteluiden kanssa kun eivät tänne palstalle varmaan kuulu. Itseäni ei siis haittaa muuta kun ellei sitten tää keskustelu poisteta asiattomuuden vuoksi.
Ap
Ok. Vaikka en näe tästä keskustelua millään tavalla asiattomuutena vaan tosi asioina, niin vauvan modet rajoittavat kaikenlaista sananvapautta aika tehokkaasti. En vieläkään tiedä, ketä se oikeasti palvelee. Ihmisiä pidetään niin tyhminä, että vauva modenkin on heitä holhottava.
Tiedät liikaa varjopuolista ja muut ovat onnellisuudenharhoissaan? Tuollaista se oli minullakin jossain vaiheessa nuorena, mutta elämä opettaa kunhan antaa mahdollisuuden. Onnellisuus on kykyä elää hetkessä, ja kyetä nauttimaan siitä mitä on. Kun sinä et selkeästi näitä osaa, niin voisitko ajatella harjoittavasi näitä taitoja? Muistan aina kun menin erään kerran yksin uimarannalle istuskelemaan. Päivä oli lämmin. Olin jo aiemmin ajatellut että teen vain kaikkea "erikoista"mitä mieleen juolahtaa, ja yhtäkkiä riisuin alusvaatteisilleni ja menin veteen. Muistan edelleen miten aalto kylmä pyyhkäisi kainaloihin asti, ja yhtäkkiä olin siinä hetkessä enkä missään muualla. Toinen mitä aloin tekemään oli se että yhtäkkiä aloin jutella jollekin vieraalle ihmiselle. Ja kulkiessani hymyilin ja moikkailin vastaantulijoita. Lopetin myös uutisten seuraamisen, enkä aloittanut somettelua(tuo oli sitä aikaa kun ei vielä ollut some niin pinnalla kuin nyt.
Saattaa nimittäin myös olla niin että tuo sinun kokemisesi maailmasta on sitä "harhaa", ja toiset ihmiset ovat enemmän realiteeteissa kiinni kuin sinä. Omalla kohdallani ainakin oli näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No otin d-vitaa juuri kehoituksesta mutta koen silti, että nämä olotilat johtuvat käsillä olevista traumoista, pettymyksiä tuottaneet ihmissuhteet, yksinäisyys, väkivalta, päihteet, orpouden tunne lasisesta lapsuudesta ja terapeuttina toimiminen omille vanhemmille. Itsetuntoon liittyvät ongelmat ja maailmantila ylipäätänsä.
Kaikki vievät energiaa ja se, että pitäisi jaksaa toimia yhteiskunnassa. Taustalla uupumuksia työelämässä myös.
En kerta kaikkiaan pärjää täällä ja olen liian herkkä, toisaalta kovettunut sisäisesti enkä usko enää ihmeisiinkään, jotka ennen kannattelivat. Elämässä tapahtuu ihmeitä jatkuvasti mutta nekin ovat vain taas askel seuraavaan romahdukseen ja käsiteltävään tilaan.
ApAinakin se d-vitamiini auttaa jaksamaan pitemmän päälle, jos ei muuta. Jatka sen ottamista tossa kaiken muun rinnalla. Itelle sopii 50 microgrammaa, matalammassa ei ollut mitään vaikutusta.
Saatko psykiatrian poliklinikalta mitään apua? Asioiden päässä vatvominen (tuttua mulle) helpottuu jos pääsee ajoittain valittamaan jollekin niistä ääneen. Enkä tarkoita kavereita vaan just jotain millä ei ole henk.koht mielipidettä niihin, esim. hoitaja, terapeutti ja psykiatri.
On sairasta heräillä esim. 4ltä aamulla kun oma pää jankuttaa jotain 10-20 vuotta sitten tapahtuneita asioita eikä laita sitä päänsisäistä turpaa kiinni. Tätä oli mulla joskus, joten tuttu olotila on, jos sulla sattuu olemaan sellaista. Siihen auttaa se että niitä ajatuksia päästelee ulos jollekin sopivalle henkilölle. Kaikki terveydenhuollon ihmiset ei sitten ole sopivia, joten ei kannata lannistua siitäkään jos joku hoitsu ei vaan kuuntele.
Juu, otan kyllä näitä vitamiinikuureja, myöskin rautakuuria välillä.
Nyt on puhdistamon vahva d, otan 2 kapselia jatkossa.Totta hitossa ne vanhat asiat pyörivät. Kaikki on kuitenkin aina jotenkin kytköksissa toisiinsa. Esimerkiksi nyt kun haudon suunnitelmia niin mieleen tulee vajaan puolen uuden takaisia neuvoja (väkivaltainen ex, joka kertoi miten kannattaa toimia jos haluaa pois), kuten myös lapsuudessa kuulleet kehotukset. Kaikki tällaiset hiipivät mieleen, kaikki ovat yhtä ja samaa tuskaa joka vain tuntuu jatkuvan. Tässä aivan pieni murto-osa.
Unet ovat järkyttäviä ja herään myös öisin useaan kertaan, kipujakin on, vatsa aivan sekaisin jne. Tuntuu kuin olisi rikki.Painajaisissa olen yleensä huolestunut, järkyttynyt tai surullinen. Raskaana, tai menetän paljon verta tai näen jotain paholaisia jne. No niihin ei toki kannata jäädä kiinni mutta ovat aika levottomia öitä.
Tuntuu kuin kukaan ei voisi ymmärtää mutta tiedän, että meitä on paljon. Sitä on kuin jossain labyrintissa, en keksi ulospääsyä.
Niin ja juttelen yhdelle hoitajalle, tällä viikolla on käynti. On paljon kehunut ja ollut tukena.
Mistähän sekin kertoo, että varsinkin nykyään jos joku kehuu niin sekin saa raivon partaalle omissa ajatuksissaan. Ei kai vain usko ihmisiin koska ei usko itseensä.
Muutan pian pois kaupungista taas uuteen paikkaan, se sitten joko alku tai loppu, vielä en osaa sanoa.
Ap
Erota itsesi ja ajatuksesi/mielesi. Sinä olet sinä, ihan samalla ihmisarvolla ja oikeutuksella täällä olemassa kuin kaikki muukin. Huomaa myös se että olemassa on paljon muutakin kuin ihmiset ja heidän tekonsa. Kaikki mitä näet, kuule, haistat, tunnet, maistat. Käytä aistejasi, näe ympräillä oleva kaikki. Älä anna mielesi turruttaa aistejasi jotta keskittyisit vain mieleesi. Sinä olet sinä, ja sitten sinulla on erikseen oleva vaurioitunut mieli, joka ei voi elää ilman sinua. Ota päivässä taukoja, jolloin sanot mielellesi, ihan ääneen, että nyt pidän tunnin tauon sinusta, koska haluan olla sinulta rauhassa. Ihan vaikka että nyt klo 13-14 minä en suostu ajattelemaan mitään ikävää, ja jokainen 200 kertaa tuon tunnin aikana kun mielesi alkaa syöttää sinulle taas arvottomuuslätinäänsä, niin sanot että EI. NYt en ajattele tätä mitä minulle syötät, ja sitten panet sen ajatuksen pois mielestäsi. Tätä pitää toistaa ja toistaa toistamasta päästyä. Pikkuhiljaa.
Ap, muista että jos vähennät lääkitystä, se voi hetkellisesti aiheuttaa ahdistuneisuutta (ja hetkellisesti tarkoitan muutamaa viikkoa). Itse käytin vuosia sitten venlafaksiinia pienellä määrällä ja olo oli kuin jyrän alle jäänyt paniikkihäiriö hetken aikaa. Eli kirjoita vaikka jääkaapin oveen muistilappu itsellesi, että hetkelliset olot tulee venlafaksiinin vähentämisestä. Se unohtuu niin helposti, kokemusta on.
Olet vähän kuin minä vuosia sitten. Samoja vaiheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedät liikaa varjopuolista ja muut ovat onnellisuudenharhoissaan? Tuollaista se oli minullakin jossain vaiheessa nuorena, mutta elämä opettaa kunhan antaa mahdollisuuden. Onnellisuus on kykyä elää hetkessä, ja kyetä nauttimaan siitä mitä on. Kun sinä et selkeästi näitä osaa, niin voisitko ajatella harjoittavasi näitä taitoja? Muistan aina kun menin erään kerran yksin uimarannalle istuskelemaan. Päivä oli lämmin. Olin jo aiemmin ajatellut että teen vain kaikkea "erikoista"mitä mieleen juolahtaa, ja yhtäkkiä riisuin alusvaatteisilleni ja menin veteen. Muistan edelleen miten aalto kylmä pyyhkäisi kainaloihin asti, ja yhtäkkiä olin siinä hetkessä enkä missään muualla. Toinen mitä aloin tekemään oli se että yhtäkkiä aloin jutella jollekin vieraalle ihmiselle. Ja kulkiessani hymyilin ja moikkailin vastaantulijoita. Lopetin myös uutisten seuraamisen, enkä aloittanut somettelua(tuo oli sitä aikaa kun ei vielä ollut some niin pinnalla kuin nyt.
Saattaa nimittäin myös olla niin että tuo sinun kokemisesi maailmasta on sitä "harhaa", ja toiset ihmiset ovat enemmän realiteeteissa kiinni kuin sinä. Omalla kohdallani ainakin oli näin.
Voi kun voisin allekirjoittaa tämän tulkintasi.
Todella olen elänyt ja nähnyt monenlaisia vaiheita ja valheita, kuten moni muukin.
En usko, että pystyn kovin kepein muuttamaan tätä käsitystä elämästä.
Olen edelleen erittäin onnellinen heidän puolestaan jotka pystyvät näkemään totuuden minun harhastani tai toisin päin.
Tämä ei ole suoraviivaista mutta lopulta kuitenkin todella.. no, tuntuu kuin en olisi omalla tavallani edes olemassa ja matkassa mukana aistieni kanssa. Olen mennyt todella kyyniseen tilaan monien asioiden kautta.
Anteeksi, jos näkemykseni ärsyttää mutta enpä osaa ottaa elämää nyt kovin tosissani tietyllä tavalla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tiedät liikaa varjopuolista ja muut ovat onnellisuudenharhoissaan? Tuollaista se oli minullakin jossain vaiheessa nuorena, mutta elämä opettaa kunhan antaa mahdollisuuden. Onnellisuus on kykyä elää hetkessä, ja kyetä nauttimaan siitä mitä on. Kun sinä et selkeästi näitä osaa, niin voisitko ajatella harjoittavasi näitä taitoja? Muistan aina kun menin erään kerran yksin uimarannalle istuskelemaan. Päivä oli lämmin. Olin jo aiemmin ajatellut että teen vain kaikkea "erikoista"mitä mieleen juolahtaa, ja yhtäkkiä riisuin alusvaatteisilleni ja menin veteen. Muistan edelleen miten aalto kylmä pyyhkäisi kainaloihin asti, ja yhtäkkiä olin siinä hetkessä enkä missään muualla. Toinen mitä aloin tekemään oli se että yhtäkkiä aloin jutella jollekin vieraalle ihmiselle. Ja kulkiessani hymyilin ja moikkailin vastaantulijoita. Lopetin myös uutisten seuraamisen, enkä aloittanut somettelua(tuo oli sitä aikaa kun ei vielä ollut some niin pinnalla kuin nyt.
Saattaa nimittäin myös olla niin että tuo sinun kokemisesi maailmasta on sitä "harhaa", ja toiset ihmiset ovat enemmän realiteeteissa kiinni kuin sinä. Omalla kohdallani ainakin oli näin.
Hetkessä elämisen taito lienee kaikista tärkein taito mitä osata voi ja se auttaa etenkin masennukseen ja kielteisiin ajatuksiin, sillä nehän kumpuavat juuri menneisyydestä tai asioista joita ei ole vielä edes tapahtunut. Minulla tämä on auttanut merkittävästi masennukseen, enkä enää vello menneessä yhtä pahasti kuten ennen. Suosittelen AP:ta tutustumaan Eckhart Tollen kirjoittamaan Läsnäolon Voimaan. Löydät sen varmasti vaikka kirjastosta. Omalla kohdalla tuo kirja mullisti ajatteluani pysyvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap
Hiilarihötö ja sokeri pois.
Ota raskausajan multitabs käyttöön. Sillä saat vajeita korjatuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedät liikaa varjopuolista ja muut ovat onnellisuudenharhoissaan? Tuollaista se oli minullakin jossain vaiheessa nuorena, mutta elämä opettaa kunhan antaa mahdollisuuden. Onnellisuus on kykyä elää hetkessä, ja kyetä nauttimaan siitä mitä on. Kun sinä et selkeästi näitä osaa, niin voisitko ajatella harjoittavasi näitä taitoja? Muistan aina kun menin erään kerran yksin uimarannalle istuskelemaan. Päivä oli lämmin. Olin jo aiemmin ajatellut että teen vain kaikkea "erikoista"mitä mieleen juolahtaa, ja yhtäkkiä riisuin alusvaatteisilleni ja menin veteen. Muistan edelleen miten aalto kylmä pyyhkäisi kainaloihin asti, ja yhtäkkiä olin siinä hetkessä enkä missään muualla. Toinen mitä aloin tekemään oli se että yhtäkkiä aloin jutella jollekin vieraalle ihmiselle. Ja kulkiessani hymyilin ja moikkailin vastaantulijoita. Lopetin myös uutisten seuraamisen, enkä aloittanut somettelua(tuo oli sitä aikaa kun ei vielä ollut some niin pinnalla kuin nyt.
Saattaa nimittäin myös olla niin että tuo sinun kokemisesi maailmasta on sitä "harhaa", ja toiset ihmiset ovat enemmän realiteeteissa kiinni kuin sinä. Omalla kohdallani ainakin oli näin.
Voi kun voisin allekirjoittaa tämän tulkintasi.
Todella olen elänyt ja nähnyt monenlaisia vaiheita ja valheita, kuten moni muukin.
En usko, että pystyn kovin kepein muuttamaan tätä käsitystä elämästä.
Olen edelleen erittäin onnellinen heidän puolestaan jotka pystyvät näkemään totuuden minun harhastani tai toisin päin.
Tämä ei ole suoraviivaista mutta lopulta kuitenkin todella.. no, tuntuu kuin en olisi omalla tavallani edes olemassa ja matkassa mukana aistieni kanssa. Olen mennyt todella kyyniseen tilaan monien asioiden kautta.
Anteeksi, jos näkemykseni ärsyttää mutta enpä osaa ottaa elämää nyt kovin tosissani tietyllä tavalla.
Ap
Ei ärsytä yhtään. Huonoin asia minkä voit tehdä on ajatella että et voi tälle kaikelle mitään. Tosiasiassa ainoa joka sille mitään voi olet nimittäin sinä itse. Taistelen tällä hetkellä läheiseni elämän puolesta, enkä ärsyynny hänestäkään, vaikka hän ei kykenekään näkemään tällä hetkellä kuin oman kapean tunnelinsa. Jos itse en olisi saanut apua aikoinani, olisin nyt varmasti kuollut. Toisaalta olen myös sitä mieltä että jos on aivan varma ettei enää halua tällä pallolla olla olemassa, ja haluaa tehdä viimeisen ratkaisunsa, niin se on vain hyväksyttävä. Tosin se on sitten ikioma ratkaisu ja teko, eikä sitä voi vaatia läheisiä ymmärtämään.
Pelasta itsesi, sillä sinulla on maailmassa ihan samat oikeudet olla hyvinvoivana onnellisena ihmisenä kuin kellä tahansa muullakin. Menneisyys ei voi tätä määrittää, eikä toisaalta tulevaisuuskaan. Olemme olemassa kuintenkin vain tässä ja nyt, ihan joka hetki. Ihan joka hetki on myöskin mahdollisuus toimia itsensä parhaaksi.
Ei tämä ole enää ahdistusta tuohon lääkityksestä johtuen.
Tiedän, koska ole tosiaan syönyt niin vähän ja vähentänyt annostusta monien viikkojen aikana asteittain. Koen päässä lähinnä vain huimauksen tunnetta välillä.
Eikä minua edes ahdista. Ahdistus on sietämätön olotila, todella kurja ja siitä tahtoo vain pois.
Tämä on vain erittäin voimakas väsymys, turtumus, välinpitämättömyys ja pettymys.
Aivan kuin millään ei olisi väliä elämässä.
En ole kokenut aiemmin kai näin. On ollut paljon vahvempia tunteita ennen kun olen vain ajatellut im. joitakin päiviä ja taas löytänyt jotain parempaa.
Nyt ei ole oikeastaan muuta kuin valmius, suunnitelmat ja ajankohdan miettiminen.
Mietin miten hoidan läheisiäni varten (maksan heille hautajaiskulut, teen kotini siivoamisen helpoksi ja heitän kaiken pois), jätänkö kirjeen tai onko sillä merkitystä, olenko ulkona vai sisällä kun se tapahtuu jne.
Kauan jaksan odottaa ja mitä tekisin sen aikaa kunnes pääsen rauhaan.
Ap
Se piti vielä sanomani, että olen todennut kysymisen ja vastaamisen parhaaksi tavaksi toimia, ihan itsenkin kanssa. Voin kysyä itseltäni, ja sitten vastata, ja miettiä mistä tämä vastaus nyt tuli? Tuliko se hyväksyvältä minusta välittävältä ja minulle parasta haluavalta itseltäni, vai vastasiko kitkerä piinattu mieleni, tai entisen elämäni haamuna.
Sama toimii myös toisten kanssa vuorovaikutuksessa kun autan muita. Totta on myöskin se, että todella usein nousee seinä vastaan koska kysyjä ei kelpuuta vastausta. Sekä itsen kohdalla, että toisen kanssa keskustellessa näin '. Näin tapahtuu mm silloin kun kysyt itseltäsi oletko rakkauden arvoinen, ja vastaat itsellesi että olet tottakai, mutta toiselta olkapäältä sairastunut mielesi kuiskaa että no et todellakaan ole, ja loppupeleissä päädyt uskomaan tuota pirua, koska oikeassahan se on, sinusta ei voi tulla ikinä mitään. Toisen kanssa keskustellessa seinä nousee myös vastaan silloin kun toinen kieltäytyy ottamasta vastaan näkemyksiä joiden mukaan hän on vastuussa itse itsestään, eikä ole vastuussa omasta huonosta lapsuudestaan esim. vaan siitä on vastuussa ne keltoinkohtelijat. Sinussa on itsessäsi se kaikki voima ja armollisuus sinua kohtaan, älä jää näiden kanssa toisten varaan, koska toisten määräysvallassa (kyllä myös menneisyyden pahat tapahtumat voivat yrittää määrätä sinua omien ajatustesi kautta) asiat eivät koskaan ole sitä mitä sinun asiasi sinulle ovat.
Hyviä pointteja, kiitos.
Olen pahoillani siitä, ettei läheisesi voi hyvin ja olet hyvä ihminen. Hienoa, että jaksat yrittää.
Itsellä nuo voimavarat vain ovat lopussa, olleet jo pitkään mutta olen taistellut ja ajatellut, että selviän mistä vain.
Nyt on menty kuperkeikkaa siinä mielessä.
Ap
-kuulostaa (jokseenkin) tutulta
-labroissa pitäisi tutkia aina myös vitamiinit ja hivenaineet, en ymmärrä miksei niitä painoteta yleislääketieteessä, itse pitää kaikki selvittää ja pyytää tutkittavan
-jostain on vaan yritettävä ottaa kiinni, pienistä asioista (kuntoilu, ulkoilu, valokuvaus, kirjallisuus...)
-onko sulla erityistaitoja tai intohimoja
-josko löytäisit ei-ihmisläheisen ammatin/työn, työ eläinten tms. parissa
-olet vielä nuori <3, itse tuplasti vanhempi
-Taija ja Jani Sompin kirjat (itselläni Parantavat hormonit)
-karnosiini, ubikinoni, LadyVita Uni & Balanssi
-päihteiden tilalle lääkitys ja ravinto
Vierailija kirjoitti:
-kuulostaa (jokseenkin) tutulta
-labroissa pitäisi tutkia aina myös vitamiinit ja hivenaineet, en ymmärrä miksei niitä painoteta yleislääketieteessä, itse pitää kaikki selvittää ja pyytää tutkittavan
-jostain on vaan yritettävä ottaa kiinni, pienistä asioista (kuntoilu, ulkoilu, valokuvaus, kirjallisuus...)
-onko sulla erityistaitoja tai intohimoja
-josko löytäisit ei-ihmisläheisen ammatin/työn, työ eläinten tms. parissa
-olet vielä nuori <3, itse tuplasti vanhempi
-Taija ja Jani Sompin kirjat (itselläni Parantavat hormonit)
-karnosiini, ubikinoni, LadyVita Uni & Balanssi
-päihteiden tilalle lääkitys ja ravinto
Tiedän, että näistä olisi varmasti apua masennukseen. Olen niin monta kertaa yrittänyt ja menestyksekkäästi saanut itseäni hoidetuksi. Tässä taidetaan tulla siihen, että tunnu haluavan apua enää tai jostain syystä ota sitä vastaan.
Olen aloittanut aina lähinnä itseopiskelulla. Kuten juuri vitamiinit, hivenaineet ja oikeanlainen ruokavalio. Pidän Somppien rehellisyydestä ja siitä, että ne ajavat aidosti ihmisen terveellisyyden ja hyvinvoinnin etua eivätkä lähde täydelliseen korruptioon ja bisnekseen mukaan. Näitäkin ihmisiä onneksi on lääketieteessä.
Sitten kun mennään yhteiskunnallisiin tai maaimanlaajuisiin asioihin niin pääni alkaa räjähdellä, joten olen antanut olla.
Olen yrittänyt tehdä kuitenkin omasta elämästäni äärimmäisen loistavaa itsehoidolla, tuskaa huutamalla ja siitä parantumalla, ollut yksin ja pärjännyt, tehnyt töitä kovasti.
Olen ollut todella hyvässä kunnossa ja kaunis monien vuosien rappion ja masennuksen jälkeen, sain muodostettua todellisen identiteettini vaikeuksien jälkeen. Olen myös menestynyt firmoissa, jotka ovat olleet arvostettuja ja palkkani on ollut todella hyvä verrattuna alallani yleisesti. Olen noussut aina kovalla työllä monista jutuista mutta myös sinnikkyydellä ja itsepäisyydellä tuhonnutkin kaiken. Ehkä sillä tavalla, että tunteet ovat vieneet ja lopulta olen räjähtänyt, ottanut ja lähtenyt.
Sitten voin huonosti, tutustun vääriin ihmisiin, joudun ahdinkoon, minua käytetään hyväksi, alkaa päihdekierre tai jokin muu vastaava, rahat menevät, työt vaihtuvat, kaupungit vaihtuvat, viimeisin ero päättyi turvakotiin. Vittusaatana tämä on yhtä rämpimistä ja kaiken lisäksi unohdan kaiken tärkeimmän eli itseni.
Valehtelematta en enää muista, aivoni ovat alkaneet rappeutumaan jollain tasolla. En muista kuka olin kaksi vuotta sitten tai mikä sai minut voimaan hyvin tai jos muistan niin en tiedä enää miksi, en edes muista noista niin hienoista "ura"vuosistani juuri mitään. Tuntuu uskomattomalta, että olen edes työskennellyt alan huippuammattilaisten kanssa. Elän jossain unessa enkä arvosta itseäni.
En jaksa tätä elämää.
Se on ollut niin vauhdikasta ja voimat on viety useita kertoja, näihin henkisiin vammoihin ei enää vitamiinit auta, ei oikeasti. Tälläkin hetkellä tuo alkkis äiti tuolta soittelee, en ole vastannut koko päivänä. Tekisi mieli sekin heittää elämästäni mäkeen, kuten olen tässä jo hyvin monille muillekin (onneksi) tehnyt.
En minä oikeasti tiedä miten tästä enää nousen, taistelun tahtoni on kadonnut. Siitä ei ole jäljellä sitä itsepäistä etsijää lainkaan, joka elää vilpittömästi elämäänsä ja haluaa rakastaa sekä itseään ja muita.
Tässäkin edelleen murto-osa siitä mitä tässä suunnilleen viiden vuoden sisällä on tapahtunut. Sitä aiemmin paljon muuta, ei niin glamouria. Tiedän joo, nämä asiat ovat vain menneisyyttä mutta en tiedä miksi en osaa kävellä tasaisella maalla enkä luota tulevaan.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Toivottavasti löytäisit niitä! :) Taitavat vaan olla aika suosittuja, yksi vaihtoehto olisi tietysti ostaa jostain netistä, jos vaan uskaltaa.