Masennus ja itsetuhoiset ajatukset. En välitä enää itsestäni.

Mulla ihan samat fiilikset, en jaksaisi enää elää. Psykiatristen testien (= lomakkeiden täyttö ilman, että tapasin lääkäriä kertaakaan) mukaan mulla on estynyt ja epäluuloinen persoonallisuushäiriö + vakava masennus. Mitään muuta apua en saanut kuin Kelan tukemaa kognitiivista terapiaa, joka on vaan pahentanut oloani ja hämmennystäni siitä, mikä mua vaivaa. Terapeutin mukaan olen autisti ja tarvitsisin uuden psykiatrisen arvion + toimintaterapiaa, sillä arki on mulle pelkkää taistelua ja kärsin myös negatiivisten tunteiden säätelyn vaikeudesta. Myöskään lapsuuteni ei vastaa perinteisen persoonallisuushäiriöisen lapsuutta, johon kuuluu turvattomuutta. 

Usein mietin, että se myös olisi läheisilleni valtava helpotus jos päättäisin päiväni. Elämäni on aina ollut vaikeaa aistiyliherkkyyksistä ja mielenkiinnon kohteistani johtuen, olen asettanut läheiseni ajoittain käsittämättömiin tilanteisiin ja pettymyksiin. Olin koulussa suht hyvä, mutta mua kiusattiin. En ole ollut päivääkään vakituisessa ja kokoaikaisessa työssä, pelkkää pätkää ja työkkärin 9 €/pv orjuutusta. Ikää 30-v ja olen opiskellut työllistävää alaa amk:ssa ja sen jälkeen suoritin vielä erikoisammattitutkinnon. Ei riitä.  

Masennus voi johtua yliajattelusta. Voi olla että murehdit ja mietit negatiivisia kokemuksia liikaa etkä osaa päästää irti menneestä.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä kokemuksiasi vaan asettaa ne perspektiiviin, mennyt on mennyttä eikä sitä voi enää muuttaa, tulevaisuus on auki ja mahdollisuuksia täynnä.

Voit kokeilla esim. rentoutumisharjoituksia tai meditaatiota niin saat ikään kuin nollattua mielen ja opit olemaan takertumatta ajatuksiisi

Hei Ap, jos vointisi todella on näin heikko, hakeudu päivystykseen.

Olet nuori, arvokas ja ihana ihminen, elät vain nyt raskasta aikaa. Et ehkä tätä omaa arvokkuuttasi, ihanuuttasi ja tärkeyttäsi itse näe, mutta kyllä ne ovat sinussa.

Huolehdi itsestäsi. Jos katkaisisit jalkasi liukastumalla, hakisit apua, nyt on niin, että psyyke on sinulla todella kovilla, haethan Ap apua itsellesi.

Kaikkea hyvää sinulle, en tiedä missä olet, mutta lähetän sinulle ajatuksissani jaksamista ja rohkeutta.

Oletko muistanut rukoilla?  Kehoitan sinua kääntymään asioissasi myös Jumalan puoleen.Hän tietää kaiken,tuntee menneisyytesi ,tämän hetken,tulevaisuutesi myös . "Avuksesi huuda minua hädänpäivänä,niin minä tahdon auttaa sinua..." sanoo Raamattu.Sinä olet tärkeä ja arvokas!

Mä oon miettinyt itsemurhaa viime vuosina todella paljon. Nyt reilu kuukausi sitten se muuttui siten että en enää mieti sitä, koska oon päättänyt tehdä sen. Viime viikolla oli psyk.polilla hoitoneuvottelu ja siellä ne vaan odotti että kerron vaan hyviä asioita. Tän totesi eräs joka siellä oli mukana.

Oon kärsiny kroonisista kivuista yli 10vuotta, en oo aikuisiällä elänyt päivääkään ilman kipuja. Nykyään kipuja on aivan liikaa, mutta lääkkeistä ei apua ole. Lääkärit käskee vaan kokeilee lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja jotka kyllä auttaa sillonkun kivut ei ole liian kovia. Sitten jos kivut on liian kovia, niin itken ja tärisen kivusta. Sellasta erittäin kovaa kipua ei oo tän vuoden puolella ollut vasta kuin ehkä 2-3 kertaa, eli tilanne on kai ehkä vähän parempi kuin aiemmin mutta mua ei se enää kiinnosta. 

Jalassa on alkanut uudet oireilut ja kivut, niistäkin vaan sanotaan että on samaa kipuoireilua kuin aiemminkin. Ottihan ne jopa röntgenkuvat siitä, mut ei rtg oo koskaan mitään näyttänyt. Ohjeeks tuli taas että syö buranaa. Jos mä sitä syön niin kärsin aivan h*lvetillisistä mahakivuista sen jälkeen, joten en syö. Onneks on muitakin lääkkeitä olemassa kuin burana.

Tää olo on kamala. Mä vaan mietin sitä päivää kun lähen kotoa viimesen kerran ja lopetan tän elämän. Ens viikolla on viimeinen mahdollisuus saada elämään mitään muutosta. Mä oon päättänyt jo että jos ei ens viikolla mitään muutosta tule, niin sitten tää on tässä. Pitää vaan olla kertomatta tästä kellekään, ettei kukaan tuu estämään.

Nyt on pidemmän aikaa kaikkien muiden silmissä mulla mennyt hyvin. Yks ihminen, joka tuntee mut hyvin, kysyikin että meneekö oikeesti hyvin. No ei todellakaan mene, mut kaikki kuvittelee että menee hyvin kun en enää kivuista tmv kellekään mitään kerro. Joidenkin mielestä krooniset kivut voi laittaa päältä pois ihan vaan nappia painamalla. No kumma juttu kun sitä nappia ei oo vielä löytynyt.

No mutta pian kaikki on hyvin <3

Kiitos kun tulette puhumaan tähän ketjuun te, joilla on myös todella paha olla. Kiitos tietenkin suuresti muillekin. 

Tuntuu joskus, ettei tuki auta mitään, siis tuon kertominen, että päivä kerrallaan ja kaikki kyllä järjestyy- hokeminen. Joskus tuntuu jopa jollain tavalla "paremmalta" saada jotain vastauksia heiltä, jotka kamppailevat myös ajatusten kanssa jotka liittyvät kuolemaan. Me tiedämme itsekin mitä tämä on mutta aivan todella kurjaa KUITENKIN se on kuullu toisilta, että tahtovat pois. Toivon todella hartaasti, että teidän elämänne jatkuu ja saatte valoa ja ihania auringonlaskuja- ja nousuja paljon. 

Minulla vain on toisia kohtaan empatiaa onneksi jäljellä ja voi kun jokin ihme tapahtuisi elämässänne. 

Minä olen itse niin sekaisin päästäni jostain syystä, että en tiedä mitä tämä kaikki on mielessäni. En osaa kai käsitellä? Pääni heittää aivan omia juttujaan, tänään oli todella paha päivä kuten eilen myös(tilasin jopa asioita suunnitelmieni johdosta). Näitä päiviä aikaisemmin oli hieman parempi vaikkakin pelotti tulevaisuuden suhteen mutta jotenkin kyllä ajattelin järjestellä asioitani niin, että elän eteenpäin. 

Elän jossain unen kaltaisessa tilassa, toisaalta saatan jonakin päivänä tuntea todella hyvää oloa, jaksan siivota, touhuta, unelmoida ja sellaista mutta ykskaks huomenna tahdon poistua, olen vielä vakavissani näiden ajatusten kanssa näinä päivinä kun tämä tapahtuu. Huomenna saatan olla iloinen ja jaksavainen taas. Tämä siis ei ole mitään väliaikaista elämäntuottamaa synkistelyä vaan koen tämän oikeasti mielensairaudeksi kohdalleni. Olen todella vahva kunnes.. jotain nyt on vialla. 

Nyt kun taas tässä on koko päivä oltu aivan synkissä vesissä, itkin jopa etäkoulutuksen aikana enkä kyennyt opiskelemaan (en sitä tietenkään toisille näyttänyt) ja halusin vain lohduttoman paljon pois. Nyt yhtäkkiä ehkä tämän keskustelun myötä tunnen taas jotain normaalimpaa päässäni, ei mitään niin täydellistä mustaa välinpitämättömyyttä. 

Mitä ihmettä? Ei ole kyllä mitkään helpoimmat tunnesäätelyt tulleet tännekkään. 

Joka tapauksessa erittäin paljon voimia kanssa eläjille <3

Ap

Up

kohtakaikkihyvinlopullisesti kirjoitti:

Mä oon miettinyt itsemurhaa viime vuosina todella paljon. Nyt reilu kuukausi sitten se muuttui siten että en enää mieti sitä, koska oon päättänyt tehdä sen. Viime viikolla oli psyk.polilla hoitoneuvottelu ja siellä ne vaan odotti että kerron vaan hyviä asioita. Tän totesi eräs joka siellä oli mukana.

Oon kärsiny kroonisista kivuista yli 10vuotta, en oo aikuisiällä elänyt päivääkään ilman kipuja. Nykyään kipuja on aivan liikaa, mutta lääkkeistä ei apua ole. Lääkärit käskee vaan kokeilee lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja jotka kyllä auttaa sillonkun kivut ei ole liian kovia. Sitten jos kivut on liian kovia, niin itken ja tärisen kivusta. Sellasta erittäin kovaa kipua ei oo tän vuoden puolella ollut vasta kuin ehkä 2-3 kertaa, eli tilanne on kai ehkä vähän parempi kuin aiemmin mutta mua ei se enää kiinnosta. 

Jalassa on alkanut uudet oireilut ja kivut, niistäkin vaan sanotaan että on samaa kipuoireilua kuin aiemminkin. Ottihan ne jopa röntgenkuvat siitä, mut ei rtg oo koskaan mitään näyttänyt. Ohjeeks tuli taas että syö buranaa. Jos mä sitä syön niin kärsin aivan h*lvetillisistä mahakivuista sen jälkeen, joten en syö. Onneks on muitakin lääkkeitä olemassa kuin burana.

Tää olo on kamala. Mä vaan mietin sitä päivää kun lähen kotoa viimesen kerran ja lopetan tän elämän. Ens viikolla on viimeinen mahdollisuus saada elämään mitään muutosta. Mä oon päättänyt jo että jos ei ens viikolla mitään muutosta tule, niin sitten tää on tässä. Pitää vaan olla kertomatta tästä kellekään, ettei kukaan tuu estämään.

Nyt on pidemmän aikaa kaikkien muiden silmissä mulla mennyt hyvin. Yks ihminen, joka tuntee mut hyvin, kysyikin että meneekö oikeesti hyvin. No ei todellakaan mene, mut kaikki kuvittelee että menee hyvin kun en enää kivuista tmv kellekään mitään kerro. Joidenkin mielestä krooniset kivut voi laittaa päältä pois ihan vaan nappia painamalla. No kumma juttu kun sitä nappia ei oo vielä löytynyt.

No mutta pian kaikki on hyvin <3

Toivon. että saisit oikeanlaista apua, että pääsisit noin synkistä ajatuksista. Helppo on lääkärinkin sanoa, että ota vaan Buranaa, että kyllä se siitä. Oletko käynyt sairaalan kipupoliknikalla?  Voisivatko ottaa sinut sairaalaan sisälle, jos kerrot ajatuksistasi?

^

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-kuulostaa (jokseenkin) tutulta

-labroissa pitäisi tutkia aina myös vitamiinit ja hivenaineet, en ymmärrä miksei niitä painoteta yleislääketieteessä, itse pitää kaikki selvittää ja pyytää tutkittavan

-jostain on vaan yritettävä ottaa kiinni, pienistä asioista (kuntoilu, ulkoilu, valokuvaus, kirjallisuus...)

-onko sulla erityistaitoja tai intohimoja

-josko löytäisit ei-ihmisläheisen ammatin/työn, työ eläinten tms. parissa

-olet vielä nuori <3, itse tuplasti vanhempi

-Taija ja Jani Sompin kirjat (itselläni Parantavat hormonit)

-karnosiini, ubikinoni, LadyVita Uni & Balanssi

-päihteiden tilalle lääkitys ja ravinto

Tiedän, että näistä olisi varmasti apua masennukseen. Olen niin monta kertaa yrittänyt ja menestyksekkäästi saanut itseäni hoidetuksi. Tässä taidetaan tulla siihen, että tunnu haluavan apua enää tai jostain syystä ota sitä vastaan.  

Olen aloittanut aina lähinnä itseopiskelulla. Kuten juuri vitamiinit, hivenaineet ja oikeanlainen ruokavalio. Pidän Somppien rehellisyydestä ja siitä, että ne ajavat aidosti ihmisen terveellisyyden ja hyvinvoinnin etua eivätkä lähde täydelliseen korruptioon ja bisnekseen mukaan. Näitäkin ihmisiä onneksi on lääketieteessä. 

Sitten kun mennään yhteiskunnallisiin tai maaimanlaajuisiin asioihin niin pääni alkaa räjähdellä, joten olen antanut olla. 

Olen yrittänyt tehdä kuitenkin omasta elämästäni äärimmäisen loistavaa itsehoidolla, tuskaa huutamalla ja siitä parantumalla, ollut yksin ja pärjännyt, tehnyt töitä kovasti.

Olen ollut todella hyvässä kunnossa ja kaunis monien vuosien rappion ja masennuksen jälkeen, sain muodostettua todellisen identiteettini vaikeuksien jälkeen. Olen myös menestynyt firmoissa, jotka ovat olleet arvostettuja ja palkkani on ollut todella hyvä verrattuna alallani yleisesti. Olen noussut aina kovalla työllä monista jutuista mutta myös sinnikkyydellä ja itsepäisyydellä tuhonnutkin kaiken. Ehkä sillä tavalla, että tunteet ovat vieneet ja lopulta olen räjähtänyt, ottanut ja lähtenyt. 

Sitten voin huonosti, tutustun vääriin ihmisiin, joudun ahdinkoon, minua käytetään hyväksi, alkaa päihdekierre tai jokin muu vastaava, rahat menevät, työt vaihtuvat, kaupungit vaihtuvat, viimeisin ero päättyi turvakotiin. Vittusaatana tämä on yhtä rämpimistä ja kaiken lisäksi unohdan kaiken tärkeimmän eli itseni.

Valehtelematta en enää muista, aivoni ovat alkaneet rappeutumaan jollain tasolla. En muista kuka olin kaksi vuotta sitten tai mikä sai minut voimaan hyvin tai jos muistan niin en tiedä enää miksi, en edes muista noista niin hienoista "ura"vuosistani juuri mitään. Tuntuu uskomattomalta, että olen edes työskennellyt alan huippuammattilaisten kanssa. Elän jossain unessa enkä arvosta itseäni. 

En jaksa tätä elämää. 

Se on ollut niin vauhdikasta ja voimat on viety useita kertoja, näihin henkisiin vammoihin ei enää vitamiinit auta, ei oikeasti. Tälläkin hetkellä tuo  alkkis äiti tuolta soittelee, en ole vastannut koko päivänä. Tekisi mieli sekin heittää elämästäni mäkeen, kuten olen tässä jo hyvin monille muillekin (onneksi) tehnyt. 

En minä oikeasti tiedä miten tästä enää nousen, taistelun tahtoni on kadonnut. Siitä ei ole jäljellä sitä itsepäistä etsijää lainkaan, joka elää vilpittömästi elämäänsä ja haluaa rakastaa sekä itseään ja muita. 

Tässäkin edelleen murto-osa siitä mitä tässä suunnilleen viiden vuoden sisällä on tapahtunut. Sitä aiemmin paljon muuta, ei niin glamouria. Tiedän joo, nämä asiat ovat vain menneisyyttä mutta en tiedä miksi en osaa kävellä tasaisella maalla enkä luota tulevaan. 

Ap 

Ei tarvi luottaa tulevaan, riittää kun luotat tähän hetkeen.

Vierailija kirjoitti:

Masennus voi johtua yliajattelusta. Voi olla että murehdit ja mietit negatiivisia kokemuksia liikaa etkä osaa päästää irti menneestä.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä kokemuksiasi vaan asettaa ne perspektiiviin, mennyt on mennyttä eikä sitä voi enää muuttaa, tulevaisuus on auki ja mahdollisuuksia täynnä.

Voit kokeilla esim. rentoutumisharjoituksia tai meditaatiota niin saat ikään kuin nollattua mielen ja opit olemaan takertumatta ajatuksiisi

Omat masennukseni ainakin ovat johtuneet tuosta. Kun elämä jollain tavalla kuormittuu, niin mieli alkaa työstämään asiaa ajattelemisella, vaikka oiekasti aivot tarvisivat lepoa. Mielestäni huomiosi ei ole vähättelyä, vaan monesti meitä masennuksesta parantuneita vähätellään ihan vain siksi että kerromme keinoja mitkä meitä auttoi. Kamalasti aina alapeukkuja ja vihjailuja siitä ettemme oikeasti tiedä masennuksesta mitään. Se on vähättelyä, ei se että kertoo omista kokemuksistaan.

Masennus on passé. Sanokaa ’masennus’ ja kaikki jättävät huoneen.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kun tulette puhumaan tähän ketjuun te, joilla on myös todella paha olla. Kiitos tietenkin suuresti muillekin. 

Tuntuu joskus, ettei tuki auta mitään, siis tuon kertominen, että päivä kerrallaan ja kaikki kyllä järjestyy- hokeminen. Joskus tuntuu jopa jollain tavalla "paremmalta" saada jotain vastauksia heiltä, jotka kamppailevat myös ajatusten kanssa jotka liittyvät kuolemaan. Me tiedämme itsekin mitä tämä on mutta aivan todella kurjaa KUITENKIN se on kuullu toisilta, että tahtovat pois. Toivon todella hartaasti, että teidän elämänne jatkuu ja saatte valoa ja ihania auringonlaskuja- ja nousuja paljon. 

Minulla vain on toisia kohtaan empatiaa onneksi jäljellä ja voi kun jokin ihme tapahtuisi elämässänne. 

Minä olen itse niin sekaisin päästäni jostain syystä, että en tiedä mitä tämä kaikki on mielessäni. En osaa kai käsitellä? Pääni heittää aivan omia juttujaan, tänään oli todella paha päivä kuten eilen myös(tilasin jopa asioita suunnitelmieni johdosta). Näitä päiviä aikaisemmin oli hieman parempi vaikkakin pelotti tulevaisuuden suhteen mutta jotenkin kyllä ajattelin järjestellä asioitani niin, että elän eteenpäin. 

Elän jossain unen kaltaisessa tilassa, toisaalta saatan jonakin päivänä tuntea todella hyvää oloa, jaksan siivota, touhuta, unelmoida ja sellaista mutta ykskaks huomenna tahdon poistua, olen vielä vakavissani näiden ajatusten kanssa näinä päivinä kun tämä tapahtuu. Huomenna saatan olla iloinen ja jaksavainen taas. Tämä siis ei ole mitään väliaikaista elämäntuottamaa synkistelyä vaan koen tämän oikeasti mielensairaudeksi kohdalleni. Olen todella vahva kunnes.. jotain nyt on vialla. 

Nyt kun taas tässä on koko päivä oltu aivan synkissä vesissä, itkin jopa etäkoulutuksen aikana enkä kyennyt opiskelemaan (en sitä tietenkään toisille näyttänyt) ja halusin vain lohduttoman paljon pois. Nyt yhtäkkiä ehkä tämän keskustelun myötä tunnen taas jotain normaalimpaa päässäni, ei mitään niin täydellistä mustaa välinpitämättömyyttä. 

Mitä ihmettä? Ei ole kyllä mitkään helpoimmat tunnesäätelyt tulleet tännekkään. 

Joka tapauksessa erittäin paljon voimia kanssa eläjille <3

Ap

Lopeta tuo jatkuva tunteiden pohtiminen ja asioiden vatvominen päässäsi. Siitä se lähtee. Siis ihan lopetat, eli kun huomaat pyöritteleväsi asioita, niin lopetat sen.

Hei, AP!

Jos sinulla suinkin on voimia, niin perehdypä sellaiseen aiheeseen kuin kompleksinen traumatisoituminen. Taustasi, kokemuksesi ja oireilusi kuulostavat minusta hyvin tyypillisiltä traumaoireista kärsivälle. Varsinkin kertomasi asiat lasisesta lapsuudestasi, painajaisista, kivuista, ahdistuksesta, masennuksesta, itsetuhoisuudesta ja toisaalta myös suurista vaihteluista mielialassa parempaan suuntaan kuulostavat minusta traumaoireilta. Traumatisoituneelle tyypillistä on käsittääkseni myös kuvaamasi turtumus, voimakas väsymys, unen kaltaisessa olotilassa eläminen ja tunne, että kukaan ei voi ymmärtää tai että ei jotenkin olisi edes olemassa. Myös se, että välillä olet vaikuttanut pärjäävän elämässäsi hyvin ja välillä olet taas päätynyt päihdekierteeseen tai väärien ihmisten seuraan ja että sinun on joteinkin vaikeaa nyt edes muistaa kunnolla "ura"-vuosiasi kuulostavat ihan traumatisoituneen ihmisen kokemuksilta sen perusteella mitä olen siihen liittyvistä oireista lukenut.

Itsellä on ollut joitakin samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia mistä kirjoitat ja olen vuosien ajan yrittänyt saada itselleni apua ja saamastani avusta huolimatta en ole siitä hyötynyt kuin vähän. Lopulta eräs mielenterveysalan ammattilainen oivalsi, että oireilussani voisi olla kyse traumatisoitumisesta ja sen jälkeen olen alkanut saada ymmärrystä siitä miksi olen sellainen kuin olen ja keinoja selvitä hankalien olojen kanssa. Olen jopa alkanut suhtautua uteliaasti tulevaisuuteen vaikka aiemmin tulevaisuuden kohdalla oli vain ahdistusta tai sitten ihan tyhjää. On todella harmillista, että terveydenhuollossa ei vielä tunnisteta traumatisoitumista riittävän hyvin ja monet traumaoireista kärsivät ihmiset eivät saa tarvitsemaansa apua, mutta suunta on käsittääkseni menossa parempaan päin. Suuren osan traumoihin ja niihin liittyvään oireiluun liittyvästä tiedosta olen kuitenkin joutunut etsimään ja selvittämään itse. Onneksi aiheesta löytyy tietoa netistä ja kirjoista kohtuudella.

Vaikka tieto ei tietysti yksistään parannakaan, niin itselle on ainakin ollut valtava helpotus, kun on löytynyt selitys kaikelle oireilulle ja sitä kautta on myös löytynyt myös keinoja selvitä näiden oireiden kanssa aiempaa paremmin. Myös terveydenhuollosta on ollut helpompi saada apua, kun on paremmin tiedossa mistä omassa olossa oikein on kyse. Itselle ainakaan pelkkä puhumiseen keskittyvä terapia ei tuonut juurikaan apua, mutta traumatisoituneiden hoitamiseen perehtyneen ammattilaisen luona käynneistä sen sijaan on ollut apua huomattavastikin. Siksi kehottaisinkin sinua, jos vain suinkin jaksat, perehtymään kompleksiseen traumatisoitumiseen ja sen aiheuttamiin oireisiin ja miettimään, että kuulostaako se tutulta.

(jatkuu toisessa viestissä)

(jatkoa vielä edelliseen viestiini)

Laitan tähän joitakin linkkejä ja kirjoja, joista itse olen löytänyt tietoa asiasta.

https://www.disso.fi/wp-content/uploads/2020/05/Trauma-ja-dissosiaatio-…

http://traumajadissosiaatio.fi/kompleksinen-ptsd/

https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/lapsuuden-traumat-vaikuttavat-ihmi…

Bessel van der Kolk, Jäljet kehossa — Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla, Viisas Elämä (https://kauppa.viisaselama.fi/sivu/tuote/jaljet-kehossa/1065938)

Janina Fisher, Healing the Fragmented Selves of Trauma Survivors: Overcoming Internal Self-Alienation, Routledge, 2017 (Löytyy ainakin Storytelistä myös äänikirjana)

Janina Fisher, Transforming the Living Legacy of Trauma: A Workbook for Survivors and Therapists, PESI Publishing & Media, 2021

Olipa AP kohdallasi sitten kysymys traumatisoitumisesta ja sen aiheuttamista oireista tai ei, niin toivottavasti saat apua vaikeaan oloosi ja elämä tuntuisi sinustakin vielä elämisen arvoiselta! Ja kerro sille hoitajalle, jonka luona käyt, noista itsetuhoisista ajatuksistasi, jos suinkin pystyt. Vaikka itsetuhoiset ajatukset saattavat tavallaan helpottaa oloa, koska tuntuu, että voi itse päättää kauanko kärsimystä jatkuu, niin ne ovat silti hyvin raskaita ajatuksia kantaa yksin. Ja jos käy niin, että tuntuu, että voimasi vain loppuvat ihan kokonaan ja tosissasi harkitset tekeväsi itsellesi jotain lopullista niin pyydä apua hätäkeskuksesta, että saat apua selvitäksesi pahimman ylitse.

Toivon niin kovasti, että elämä hymyilee jälleen sinullekin!

Suosittelen ap:lle ja vastaavien oireiden kanssa painiville Jordan Petersonin luentoja ja kirjoja. Ainakin "12 rules of life: antidote to chaos" on arvokasta luettavaa. Youtubesta löytyy noin 1,5 tunnin mittainen video, jossa Jordan luennoi koko kirjan sisällön tiivistettynä yleisölle. Se on hyvä paikka aloittaa, mutta suosittelen vahvasti myös kirjan lukua tai äänikirjan kuuntelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itselläni ei olisi venlafaxin-lääkitystä niin haluaisin ehdottomasti kokeilla taikasieniä, niistä on tutkittu olevan apua vaikeaankin masennukseen, ja ne kuulemani mukaan juuri auttavat näkemään maailman aivan uudessa valossa, kuulostaisi sinulle sopivalta tuollainen :) Niin ja ylipäätään kannattaa kokeilla kaikkea mahdollista, eihän sinulla ole oikein hävittävääkään. Työkykyinen et taida kyllä olla, joten en pakottaisi itseäni töihin tuossa tilassa.

Itselläni on ADD-tutkimukset kesken, toivonpilke tulee siitä että niistä lääkkeistä voisi olla apua.

Psykedeelit auttavat masennukseen, omakohtaista kokemusta. Niiden vaikutus on pitkä, mutta sekin on rajallinen. Ihmisestä riippuen muutamista viikoista puoleen vuoteen. Masennus tulee kyllä takaisin, mutta yleensä siihen suhtautuu psykedeelien jälkeen eri tavalla, armollisemmin. Siltikin masennusta vastaan pitää jatkaa taistelua koko loppu elämä. Minulla on todettu Add ja tuttavallani on Adhd, eikä meillä kummallakaan auta lääkitys juuri ollenkaan. Että älä laita kaikkea toivoasi lääkityksen varaan, ennemmin sinnikkyyteen.

Olisin psykedeelinen kanssa kuitenkin varovainen, eivät sovi kaikille ja voivat pahimmillaan laukaista psykoosin. Itsellä on monia huonoja kokemuksia psykedeeleistä ja ärsyttää, kun niitä nykyään tuputetaan jonain ihmelääkkeenä eri mielenterveyden ongelmiin.

Terapeuttinen käyttö tulisi tehdä ohjatusti pienillä annoksilla ja jonkun osaavan terapeutin seurassa. Vielä tällaisia ei ole kuitenkaan saatavilla, vaan psykedeelihoidot ovat vasta testausvaiheessa. Itsekseen trippailu ei välttämättä tee yhtään hyvää, vaan nuo mielen demonit vaan tulevat vahvemmin esiin ja voi olla pelottava ja ahdistava kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itselläni ei olisi venlafaxin-lääkitystä niin haluaisin ehdottomasti kokeilla taikasieniä, niistä on tutkittu olevan apua vaikeaankin masennukseen, ja ne kuulemani mukaan juuri auttavat näkemään maailman aivan uudessa valossa, kuulostaisi sinulle sopivalta tuollainen :) Niin ja ylipäätään kannattaa kokeilla kaikkea mahdollista, eihän sinulla ole oikein hävittävääkään. Työkykyinen et taida kyllä olla, joten en pakottaisi itseäni töihin tuossa tilassa.

Itselläni on ADD-tutkimukset kesken, toivonpilke tulee siitä että niistä lääkkeistä voisi olla apua.

Psykedeelit auttavat masennukseen, omakohtaista kokemusta. Niiden vaikutus on pitkä, mutta sekin on rajallinen. Ihmisestä riippuen muutamista viikoista puoleen vuoteen. Masennus tulee kyllä takaisin, mutta yleensä siihen suhtautuu psykedeelien jälkeen eri tavalla, armollisemmin. Siltikin masennusta vastaan pitää jatkaa taistelua koko loppu elämä. Minulla on todettu Add ja tuttavallani on Adhd, eikä meillä kummallakaan auta lääkitys juuri ollenkaan. Että älä laita kaikkea toivoasi lääkityksen varaan, ennemmin sinnikkyyteen.

Kiitos vastauksesta, olet ihan oikeassa ettei kannattaisi ihan liikoja toivoa tuosta lääkityksestä, viimeksikin aloin itkemään erään asiantuntijan vastaanotolla kun oli sitä mieltä ettei minulla olisi ADD:tä ja näin ollen mahdollisuutta lääkitykseen.. :D Eli pettymys voi olla vähän liian suuri.

Nuo psykedeelit kyllä kiinnostavat, ilmeisesti LSD:stäkin voisi olla apua? Saakohan täällä keskustella näistä? :D

Tuo LSD on niin voimakas ja pitkäkestoinen, että alottaisin pienillä määrillä sieniä. Sienet muutenkin toimivat minusta paremmin kuin LSD, vaikka kummatkin on hyviä. LSD:tä kannattaisi ottaa vain olosuhteissa, joissa on joku tervepäinen ja selvänä oleva ihminen saatavilla, jos siltä tuntuu. MDMA:ta en ole kokeillut, mutta silläkin on saatu hyviä hoitotuloksia, varsinkin ihmisille jotka kärsivät ptsd:stä. Edellämainitusta on hyvä käyttää vain pieniä määriä, koska MDMA tappaa väärinannosteltuna. Ja se pitää muistaa, että et koskaan voi olla varma, mitä ainetta ostat. Ja se, että korona-aikana ostosten yhteydessä ihmisiä on huijattu ja hakattu. Sitten on vielä sellainen juttu, että pitkään ja säännöllisesti käytettynä kaikki aineet tuhoavat aivokudosta.

Edesvastuutonta yllyttää täällä ihmisiä hoitamaan masennustaan psykedeeleillä ja muilla huumeilla, kun et voi tietää ihmisen taustoja ja miten ne tulevat hänen kohdallaan vaikuttamaan. LSD on niin vahvaa kamaa, että en suosittele kenellekään, varsinkaan jos on mielenterveyden kanssa ongelmia. Olen nähnyt ihmisten sekoavan lopullisesti psykedeelien käytöstä, joten joo en suosittele.

Itsellä traumatausta ja vanhemmat narsisteja.

Eli olen ollut todella hukassa itseni kanssa.

Olen pikkuhiljaa alkanut hyväksyä masennukseni, herkkyyteni ja ja jaksamattomuuteni.

Yritän ajstella siten, että se minkä teen riittää minulle. Tänäänkin tein tarvittavat jutut ja se riittää MINULLE.

Elämästä pitäisi tehdä itselle se parhain. Tosin nsrstisien vanhempien lapsena on itsensä kanssa hukassa eikä välttämättä tiedä mitä haluaa.

Eli Ap - tee lista asioista joista tykkäät ja tee niitä joka pv

Tee lista niistä asioista joita haluaisit oppia tekemään. Ja aloita tekeminen ja yrittäminen. Itse olen opetellut virkkaamaan ... vielä on paljon oppimista

Karsi ympäriltä kaikki negatiiviset ihmiset pois. Itse olen melko yksinäinen ja kilttinä ihmisenä pidän yhteyttä niihin ihmisiin joista on mulle haittaa...

Lähde mukaan johonkin yhdistystoimintaan.

Haleja sulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-kuulostaa (jokseenkin) tutulta

-labroissa pitäisi tutkia aina myös vitamiinit ja hivenaineet, en ymmärrä miksei niitä painoteta yleislääketieteessä, itse pitää kaikki selvittää ja pyytää tutkittavan

-jostain on vaan yritettävä ottaa kiinni, pienistä asioista (kuntoilu, ulkoilu, valokuvaus, kirjallisuus...)

-onko sulla erityistaitoja tai intohimoja

-josko löytäisit ei-ihmisläheisen ammatin/työn, työ eläinten tms. parissa

-olet vielä nuori <3, itse tuplasti vanhempi

-Taija ja Jani Sompin kirjat (itselläni Parantavat hormonit)

-karnosiini, ubikinoni, LadyVita Uni & Balanssi

-päihteiden tilalle lääkitys ja ravinto

Tiedän, että näistä olisi varmasti apua masennukseen. Olen niin monta kertaa yrittänyt ja menestyksekkäästi saanut itseäni hoidetuksi. Tässä taidetaan tulla siihen, että tunnu haluavan apua enää tai jostain syystä ota sitä vastaan.  

Olen aloittanut aina lähinnä itseopiskelulla. Kuten juuri vitamiinit, hivenaineet ja oikeanlainen ruokavalio. Pidän Somppien rehellisyydestä ja siitä, että ne ajavat aidosti ihmisen terveellisyyden ja hyvinvoinnin etua eivätkä lähde täydelliseen korruptioon ja bisnekseen mukaan. Näitäkin ihmisiä onneksi on lääketieteessä. 

Sitten kun mennään yhteiskunnallisiin tai maaimanlaajuisiin asioihin niin pääni alkaa räjähdellä, joten olen antanut olla. 

Olen yrittänyt tehdä kuitenkin omasta elämästäni äärimmäisen loistavaa itsehoidolla, tuskaa huutamalla ja siitä parantumalla, ollut yksin ja pärjännyt, tehnyt töitä kovasti.

Olen ollut todella hyvässä kunnossa ja kaunis monien vuosien rappion ja masennuksen jälkeen, sain muodostettua todellisen identiteettini vaikeuksien jälkeen. Olen myös menestynyt firmoissa, jotka ovat olleet arvostettuja ja palkkani on ollut todella hyvä verrattuna alallani yleisesti. Olen noussut aina kovalla työllä monista jutuista mutta myös sinnikkyydellä ja itsepäisyydellä tuhonnutkin kaiken. Ehkä sillä tavalla, että tunteet ovat vieneet ja lopulta olen räjähtänyt, ottanut ja lähtenyt. 

Sitten voin huonosti, tutustun vääriin ihmisiin, joudun ahdinkoon, minua käytetään hyväksi, alkaa päihdekierre tai jokin muu vastaava, rahat menevät, työt vaihtuvat, kaupungit vaihtuvat, viimeisin ero päättyi turvakotiin. Vittusaatana tämä on yhtä rämpimistä ja kaiken lisäksi unohdan kaiken tärkeimmän eli itseni.

Valehtelematta en enää muista, aivoni ovat alkaneet rappeutumaan jollain tasolla. En muista kuka olin kaksi vuotta sitten tai mikä sai minut voimaan hyvin tai jos muistan niin en tiedä enää miksi, en edes muista noista niin hienoista "ura"vuosistani juuri mitään. Tuntuu uskomattomalta, että olen edes työskennellyt alan huippuammattilaisten kanssa. Elän jossain unessa enkä arvosta itseäni. 

En jaksa tätä elämää. 

Se on ollut niin vauhdikasta ja voimat on viety useita kertoja, näihin henkisiin vammoihin ei enää vitamiinit auta, ei oikeasti. Tälläkin hetkellä tuo  alkkis äiti tuolta soittelee, en ole vastannut koko päivänä. Tekisi mieli sekin heittää elämästäni mäkeen, kuten olen tässä jo hyvin monille muillekin (onneksi) tehnyt. 

En minä oikeasti tiedä miten tästä enää nousen, taistelun tahtoni on kadonnut. Siitä ei ole jäljellä sitä itsepäistä etsijää lainkaan, joka elää vilpittömästi elämäänsä ja haluaa rakastaa sekä itseään ja muita. 

Tässäkin edelleen murto-osa siitä mitä tässä suunnilleen viiden vuoden sisällä on tapahtunut. Sitä aiemmin paljon muuta, ei niin glamouria. Tiedän joo, nämä asiat ovat vain menneisyyttä mutta en tiedä miksi en osaa kävellä tasaisella maalla enkä luota tulevaan. 

Ap 

Onko sulta tutkittu kaksisuuntainen mielialahäiriö? Nuo oireesi sopisivat siihen, eli on vauhdikkaita ja menestyksekkäitä jaksoja ja sitten pahoja masennuskausia.