Lue keskustelun säännöt.
Masennus ja itsetuhoiset ajatukset. En välitä enää itsestäni.
09.03.2021 |
En nyt hae sääliä mutta tahdon kirjoittaa koska en koe olevani elämässä kiinni.
Oireita on ollut jo pitkään. Nyt on ehkä pahin vuosi ollut pitkään aikaan.
Taustalla aikaisempi im-yritys vajaa kymmenen vuotta sitten.
Olen hakenut apua mutta siitä huolimatta en koe millään olevan merkitystä.
En välitä itsestäni, olen taas lihonut useita kiloja (normaalisti olen tarkka ruokavaliosta) mutta tällaisessa olotilassa en välitä mistään. En epäterveellisestä ruokavaliosta, en päihteidenkäytöstä enkä taloudellisista puolista.
Koen maailman kamalana, tuskaisena tekopyhänä paikkana. Tiedän liikaa ja olen nähnyt elämän varjopuolet liian usein.
Ne jotka ovat onnellisia, niin koen, että elävät valemaailmassa eivätkä ole vielä havahtuneet elämän julmuudesta ja turhuudesta. Olen silti onnellinen heidän puolestaan, että osaavat elää siinä tilassa missä en itse osaa enää.
Tätä ei pysty selittämään kunnolla mutta kaikki merkityksellisyys on kadonnut omaa elämää kohtaan.
En tahdo edes puhua läheisilleni, lähinnä koen, ettei sillä ole väliä.
Ei ole mitään muuta kuin tuskaa, näen painajaisia, energia on tapissa enkä jaksa juuri mitään, en muista enkä pysty keskittymään, opiskelu on todella raskasta, puhumattakaan siitä, että pian täytyy mennä taas uuteen kaupunkiin, uusia ihmisiä, uusi työ. En todellakaan jaksa.
Olen todella nuori (25v.) en silti vain näe tai koe tässä elämässä mitään mikä voisi muuttaa tätä käsitystä.
En usko ihmisten hyvyyteen tai merkityksellisyyteen, en usko edes itseeni enää.
Kommentit (75)
Hei suuri kiitos sinulle joka noin kattavasti kertoi traumasta, vaikutuksista ja antoi vielä tietopankkeja traumaan liittyen!
Niin kun moni tässä keskustelussa on kyllä todennut, ettei kannata ajatella ja analysoida jatkuvasti. Tiedän sen mutta on kovin hankalaa olla ajattelematta varsinkin masennuksen puhjetessa. Kerron vielä sen verran asiaan liittyen, että yleensä kun todellakaan ajattele ja olen jonkinlaisessa balansissa asioiden suhteen niin elämään hiipii tyhjyyden tunne. Se siis hiipii vaikka yritän olla vähät ajattelematta ja kohta syöksyn johonkin loukkuun omien riippuvuukisen, ihmissuhteiden tai jonkin muun asian toimesta. Saatan myös tehdä töitä aivan uupumiseen asti ja pärjätä. Kunnes en pärjää enää.
Tämäkin masennus nyt sitten on varmaan ollut pahempana nyt koska viimeisin suhde oli valitettavasti huono ja raadollinen ja tuntui, että se oli kuin viimeinen naula arkkuun siinä mielessä, että minun pitäisi osata välttyä jo vastaavanlaisilta kokemuksilta, taas itseluottamus joutui koville. Syyllisyys, häpeä ja kyrsiintyminen sitten kohtasi mielen, lähdin pois ja nyt kun olen yksin ollut, käsitellyt asioita, päättänyt muuttaa taas pois, heittänyt huonot ihmissuhteet(myös ystäväsuhteet) elämästäni JA aloittanut uudet projektit(opiskelu, työt, uudet ihmissuhteet) niin kieltämättä ottaa koville tämä dynaamisuus joskus.
No mutta jokatapauksessa otan nyt selvää traumoista erittäin mielelläni ja olen siis ennenkin ottanut mutta taas unohtanut syventyä kunnolla aiheeseen. Keskittymisykyky on melkoisen heikkoa välillä.
Tästä kaikesta mitä edellä selitin sekä liitännäisoireet eli keskittyminen ja muisti niin ovat saaneet minut miettimään myös ADHD:n mahdollisuutta. Puhuin tästä hoitajalleni joka pitää minua kai älykkäänä yksilönä, hyvin keskustelutaitoisena ja on sanonut minun olevan taitava itsereflektoimaan niin sanoi, että hänestä minun toimintani vaikuttaa enemmän traumamaailmassa eläjältä. Lupasi levottomuuteeni näyttää erilaisia kehon liikkeitä seuraavan kerran. Hän on oikein hyvä ihminen ja helposti pystyn avautumaan, itkemään ja prosessoimaan. Valitettavasti emme enää näe seuraavan kerran jälkeen mutta aloitan sitten uuden hoitosuhteen uudella paikkakunnalla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kun olisin itse kirjoittanut. Tästä ei ole ulospääsyä. Olen itse 30. Aion hakea työkyvyttömyyseläkettä. Mistään ei tuu mistään. Satoja kertoja yrittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ihan samat fiilikset, en jaksaisi enää elää. Psykiatristen testien (= lomakkeiden täyttö ilman, että tapasin lääkäriä kertaakaan) mukaan mulla on estynyt ja epäluuloinen persoonallisuushäiriö + vakava masennus. Mitään muuta apua en saanut kuin Kelan tukemaa kognitiivista terapiaa, joka on vaan pahentanut oloani ja hämmennystäni siitä, mikä mua vaivaa. Terapeutin mukaan olen autisti ja tarvitsisin uuden psykiatrisen arvion + toimintaterapiaa, sillä arki on mulle pelkkää taistelua ja kärsin myös negatiivisten tunteiden säätelyn vaikeudesta. Myöskään lapsuuteni ei vastaa perinteisen persoonallisuushäiriöisen lapsuutta, johon kuuluu turvattomuutta.
Usein mietin, että se myös olisi läheisilleni valtava helpotus jos päättäisin päiväni. Elämäni on aina ollut vaikeaa aistiyliherkkyyksistä ja mielenkiinnon kohteistani johtuen, olen asettanut läheiseni ajoittain käsittämättömiin tilanteisiin ja pettymyksiin. Olin koulussa suht hyvä, mutta mua kiusattiin. En ole ollut päivääkään vakituisessa ja kokoaikaisessa työssä, pelkkää pätkää ja työkkärin 9 €/pv orjuutusta. Ikää 30-v ja olen opiskellut työllistävää alaa amk:ssa ja sen jälkeen suoritin vielä erikoisammattitutkinnon. Ei riitä.
Ei kannata enää siihen mankeliin lähteä, saat vielä entistä pahemmat, leimaavammat diagnoosit ja mömmöt.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole tunteiden vatvomista jos yht'äkkiä vahva tunne valtaa mielen ja vie täysin mukanaan. Toisena päivänä olo on normaalimpi jopa hieman positiivinen.
Tämä vaihtelu hämmentää.
Tunnen nämä asiat aivan henk.kohtaisesti.
Ap, hyvä sinä olet kokenut rakkaudettomuutta ja liikaa vastoinkäymisiä, traumatisoitunut.
Trauma-mieli toimii juuri noin miten olet kuvannut.
Mielialojen vaihtelu joskus hyvinkin nopeasti on raskasta.
Olen itse kokenut fyysistä, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa ikävuosina 13-36.
Olen nyt 45 joten suurin osa elämästäni on ollut selviytymistä toisten ihmisten pahojen tekojen takia.
Kun yhdestä on päässyt jotenkin elämässä irti, traumat aktivoituvat ja pian uusi hyväksikäyttäjä saapuu elämään.
Tätä rataa asiat eteni pari vuosikymmentä.
Olen menettänyt myös kolme läheisistä ihmistä ja ollut viimeiset 10 vuotta myös fyysisesti sairas.
Tämä sairaus näkyy minusta ulospäin.
Minun suurin apuni on ollut oma äitini.
Hänen lämmin sydämensä on minun pelastajana ollut.
Tosin äitini alkaa olla jo iäkäs ja minun on valmistauduttava luopumaan taas kerran.
Olisi niin ihanaa saada joskus edes joku iso positiivinen asia elämääni.
Olen toki arjessa kiitollinen monista pienistä asioista. Luontoa ja eläimiä rakastan.
Olen myös herkkä joten aistin ns. henkimaailman asioita.
Hullu en ole. Apua olen hakenut vuosien aikana monta kertaa. Olen nähnyt niin monta psykiatria, psykykologia, psyk.hoitajia. Minua on tutkittu ja mm pääni on kuvattu.
Olen käynyt myös luontaishoidoissa sekä meedioiden luona.
En minä selviytymisestä tiedä. Jotain vahvuutta minussa kuitenkin on koska lähes mikään ei hätkäytä enää vaikka miten negaa olisi. Selvänäköisyyteni helpottaa hieman elämää näin vanhempana.
Oikein menee kylmätväreet tästä keskustelusta. Sillä sinä selität paljon rivienkin välistä sellaisesta elämästä mitä itse olen kokenut ja koen parhaillaan. On helpottavaa saada toisilta tätä samaa tuntemusta ja tukea, sekä nimi tälle oireluille. Oliskohan sen sittenkin niin. että tässä yhtälössä trauma on se keskeisin asia?
Olen miettinyt muitakin sairauksia mutta tosiaan mikään esim bipo ei ole jostain syystä onnistunut vakuuttamaan minua enkä ole myöskään lääkkeistä koskaan saanut hypoa tai maniaa.
No kuitenkin, näköjään monilla teillä on vastaavanlaista oireilua olleet traumojen myötä.
Hei paljon hyvää sinulle myös. Kiitos kun kerroit elämästäsi, jään vielä tarkistelemaan trauman vaikutuksia. Se on tämän päivän juttu se.
Ap
Tiedän mitä masennus on, koska oon käynyt itse sen läpi.
En ehkä viestilläni auta sua, mutta toivottavasti saat edes pientä lohdutusta.
Silloin kun masennukseni oli pahimmillaan, kävin täysin tai ainakin hyvin läheisesti samanlaisia tai kaltaisia tunteita läpi kuin sinä nyt.
Kun hain apua, huomasin miten paljon sekin auttaa että saat vain puhua.
Tosin lopetin pian kyseisellä henkilöllä käymisen, koska tuntui että hän ryhtyi siihen surkutteluun mukaan ja vähätteli monia asioita mitä purkasin.
Vaikka tosiaan pelkkä puhuminen auttoi, en kuvitellut hänen ns. Hämmentävän keittoa lisää.
Kun rupesin etsimään Googlesta muita paikkoja missä voisin käydä puhumassa, löysin mm. Sekasin247 chatin.
Kävin varmaan vuoden, ehkä jopa kauemminkin, siellä säännöllisesti juttelemassa ja se paikka auttoi mua päästämään asioista irti ja miettiä mitä joillekkin asioille esimerkiksi voisi tehdä.
Lisäsin ulkoilua, rupesin syömään paremmin ja terveellisemmin ja ylipäänsä pitää itsestäni huolta.
Nyt vajaan 2 vuoden jälkeen huomaan, että ei vttu miten alhaalla silloin oli, ja miten oon selvinnyt tästä kaikesta mitä on ollut.
Ehkä pitäis vielä ahdistusta osaa käsitellä paremmin, ja opetella olee avoin, luottaa itseen ja paremmin oppia vaistoamaan lähellä olevia ihmisiä.
Silti ukson, että tästäkin pääsen yli. Ja toivon, että sinäkin vielä löydät oikean polun jossa on paljon toivoa, rakkautta ja valoa.
Tärkein on, että itse uskoo siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä niin minä tahdon auttaa sinua" Psalmit 50:15
Huuda Jeesusta avuksesi, Hän tahtoo auttaa sinua <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-kuulostaa (jokseenkin) tutulta
-labroissa pitäisi tutkia aina myös vitamiinit ja hivenaineet, en ymmärrä miksei niitä painoteta yleislääketieteessä, itse pitää kaikki selvittää ja pyytää tutkittavan
-jostain on vaan yritettävä ottaa kiinni, pienistä asioista (kuntoilu, ulkoilu, valokuvaus, kirjallisuus...)
-onko sulla erityistaitoja tai intohimoja
-josko löytäisit ei-ihmisläheisen ammatin/työn, työ eläinten tms. parissa
-olet vielä nuori <3, itse tuplasti vanhempi
-Taija ja Jani Sompin kirjat (itselläni Parantavat hormonit)
-karnosiini, ubikinoni, LadyVita Uni & Balanssi
-päihteiden tilalle lääkitys ja ravinto
Tiedän, että näistä olisi varmasti apua masennukseen. Olen niin monta kertaa yrittänyt ja menestyksekkäästi saanut itseäni hoidetuksi. Tässä taidetaan tulla siihen, että tunnu haluavan apua enää tai jostain syystä ota sitä vastaan.
Olen aloittanut aina lähinnä itseopiskelulla. Kuten juuri vitamiinit, hivenaineet ja oikeanlainen ruokavalio. Pidän Somppien rehellisyydestä ja siitä, että ne ajavat aidosti ihmisen terveellisyyden ja hyvinvoinnin etua eivätkä lähde täydelliseen korruptioon ja bisnekseen mukaan. Näitäkin ihmisiä onneksi on lääketieteessä.
Sitten kun mennään yhteiskunnallisiin tai maaimanlaajuisiin asioihin niin pääni alkaa räjähdellä, joten olen antanut olla.
Olen yrittänyt tehdä kuitenkin omasta elämästäni äärimmäisen loistavaa itsehoidolla, tuskaa huutamalla ja siitä parantumalla, ollut yksin ja pärjännyt, tehnyt töitä kovasti.
Olen ollut todella hyvässä kunnossa ja kaunis monien vuosien rappion ja masennuksen jälkeen, sain muodostettua todellisen identiteettini vaikeuksien jälkeen. Olen myös menestynyt firmoissa, jotka ovat olleet arvostettuja ja palkkani on ollut todella hyvä verrattuna alallani yleisesti. Olen noussut aina kovalla työllä monista jutuista mutta myös sinnikkyydellä ja itsepäisyydellä tuhonnutkin kaiken. Ehkä sillä tavalla, että tunteet ovat vieneet ja lopulta olen räjähtänyt, ottanut ja lähtenyt.
Sitten voin huonosti, tutustun vääriin ihmisiin, joudun ahdinkoon, minua käytetään hyväksi, alkaa päihdekierre tai jokin muu vastaava, rahat menevät, työt vaihtuvat, kaupungit vaihtuvat, viimeisin ero päättyi turvakotiin. Vittusaatana tämä on yhtä rämpimistä ja kaiken lisäksi unohdan kaiken tärkeimmän eli itseni.
Valehtelematta en enää muista, aivoni ovat alkaneet rappeutumaan jollain tasolla. En muista kuka olin kaksi vuotta sitten tai mikä sai minut voimaan hyvin tai jos muistan niin en tiedä enää miksi, en edes muista noista niin hienoista "ura"vuosistani juuri mitään. Tuntuu uskomattomalta, että olen edes työskennellyt alan huippuammattilaisten kanssa. Elän jossain unessa enkä arvosta itseäni.
En jaksa tätä elämää.
Se on ollut niin vauhdikasta ja voimat on viety useita kertoja, näihin henkisiin vammoihin ei enää vitamiinit auta, ei oikeasti. Tälläkin hetkellä tuo alkkis äiti tuolta soittelee, en ole vastannut koko päivänä. Tekisi mieli sekin heittää elämästäni mäkeen, kuten olen tässä jo hyvin monille muillekin (onneksi) tehnyt.
En minä oikeasti tiedä miten tästä enää nousen, taistelun tahtoni on kadonnut. Siitä ei ole jäljellä sitä itsepäistä etsijää lainkaan, joka elää vilpittömästi elämäänsä ja haluaa rakastaa sekä itseään ja muita.
Tässäkin edelleen murto-osa siitä mitä tässä suunnilleen viiden vuoden sisällä on tapahtunut. Sitä aiemmin paljon muuta, ei niin glamouria. Tiedän joo, nämä asiat ovat vain menneisyyttä mutta en tiedä miksi en osaa kävellä tasaisella maalla enkä luota tulevaan.
Ap
Onko sulta tutkittu kaksisuuntainen mielialahäiriö? Nuo oireesi sopisivat siihen, eli on vauhdikkaita ja menestyksekkäitä jaksoja ja sitten pahoja masennuskausia.
Myös traumaoireet voivat muistuttaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja jotkut traumatisoituneet saattavatkin saada virheellisesti kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin.
Traumatisoituneet saattavat saada myös muita diagnooseja oireidensa perusteella. Tällaisia diagnooseja ovat esimerkiksi epävakaa persoonallisuushäiriö, masennus, päihderiippuvuus, syömishäiriö, ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö, tarkkaavaisuudenhäiriöt ja jopa skitsofrenia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä traumatausta ja vanhemmat narsisteja.
Eli olen ollut todella hukassa itseni kanssa.
Olen pikkuhiljaa alkanut hyväksyä masennukseni, herkkyyteni ja ja jaksamattomuuteni.
Yritän ajstella siten, että se minkä teen riittää minulle. Tänäänkin tein tarvittavat jutut ja se riittää MINULLE.
Elämästä pitäisi tehdä itselle se parhain. Tosin nsrstisien vanhempien lapsena on itsensä kanssa hukassa eikä välttämättä tiedä mitä haluaa.
Eli Ap - tee lista asioista joista tykkäät ja tee niitä joka pv
Tee lista niistä asioista joita haluaisit oppia tekemään. Ja aloita tekeminen ja yrittäminen. Itse olen opetellut virkkaamaan ... vielä on paljon oppimista
Karsi ympäriltä kaikki negatiiviset ihmiset pois. Itse olen melko yksinäinen ja kilttinä ihmisenä pidän yhteyttä niihin ihmisiin joista on mulle haittaa...
Lähde mukaan johonkin yhdistystoimintaan.Haleja sulle.
No kuulostaa tutulta ja itsekin olen ollut aivan liian kiltti koko elämäni ajan. Aivan viime vuosina sekin käsitys alkaa häviämään. Tai no, juuri ihmettelin viikonloppuna kun yksi uusi kaveri oli käymässä ja sanoi minun olevan niin kiltti ja aina auttamassa muita. Hämmenyin.. minäkö kiltti? Mielestäni viime aikoina en todellakaan ole ollut kiltti ja totesin, että kyllä oikeastaan olen ollut edelleen melko myötätuntoinen kanssaihmisiä kohtaan. En kuitenkaan onneksi siinä määrin kuin joskus ennen ja porukka todella käveli yltä ja päältä milloin missäkin asiassa. Nykyään saatan hetken katsella, raivostun ja lähden.
No mutta joo, mielenkiintoista keskustella näistä. Kiitos kun kerroit itsestäsi ja traumoista.
Haleja sinulle myös :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
No otin d-vitaa juuri kehoituksesta mutta koen silti, että nämä olotilat johtuvat käsillä olevista traumoista, pettymyksiä tuottaneet ihmissuhteet, yksinäisyys, väkivalta, päihteet, orpouden tunne lasisesta lapsuudesta ja terapeuttina toimiminen omille vanhemmille. Itsetuntoon liittyvät ongelmat ja maailmantila ylipäätänsä.
Kaikki vievät energiaa ja se, että pitäisi jaksaa toimia yhteiskunnassa. Taustalla uupumuksia työelämässä myös.
En kerta kaikkiaan pärjää täällä ja olen liian herkkä, toisaalta kovettunut sisäisesti enkä usko enää ihmeisiinkään, jotka ennen kannattelivat. Elämässä tapahtuu ihmeitä jatkuvasti mutta nekin ovat vain taas askel seuraavaan romahdukseen ja käsiteltävään tilaan.
Ap
Koita saada itsellesi pidempi sairasloma ei tässä yhteiskunnassa aina tarvitse jaksaa, tämä länsimainen Yhteiskunta on vain yksi osa ihmiskunnan pitkää historiaa ja ei luultavasti tule missään muotoa olemaan ainoa oikea tapa elää, päinvastoin tällainen yli kuluttaminen ei tule toimimaan pidemmän päällä eikä ole luonnollista ihmiselle.
Elämässä on todella paljon kaikkea uutta ihmeellistä kuin Antaa sille mahdollisuuden mutta ensiksi Sinun täytyy pitää huolta itsestäsi ota sairaslomaa vaikka yksityiseltä Jos ei muuten saa. Voimia. Kevät on tulossa.
Tiputtauduin itse oravanpyörästä pois sairauden takia ja elän luontoa lähellä yksinkertaista elämää. Selvinnyt vakavasta masennuksesta.
Lähetän voima-ajatuksia. Aina kun aurinko paistaa hankkiudu hetkeksi ottamaan energiaa. Silmät kiinni valoa kohti. Ihminen on monimutkainen organismi niinkuin kaikki elävä. Tarvitsee valoa konkreettisesti. Kesällä kädet multaan. Vaikuttaa masennukseen mikro-organismien kautta, tämä siis tiedettä, ei hömppää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten yksi juttu vielä. Tiedeihmisenä muistutan että esim psykologian monet osa-alueet ovat tietyllä tavalla pseudotiedettä, jolle ei ole tieteellistä faktaa pohjaa. Suurin osa masennuslääkkeitä toimii täysin arvailulla, toisin sanoen ei toimi.
Monet testit ovat valitettava esimerkki siitä että ihmisiä halutaan saada syömään jotain lääkettä, kuka tahansa joka voi hetken huonosti voi saada melkoisia diagnooseja laittamalla rastia ruutuun.
Suuri iso juttu mikä oikeasti voi auttaa masennukseen ovat psykedeelit minidosagena. Hesarissa oli hyvä juttu. Tietysti lääketeollisuus haraa Suomessa vastaan koska kyseessä halpa ainesosa. Muualla maailmassa ovat monessa maassa ja käytössä. Myös kokonaisuus mitä ihminen syö jne on iso osa miten voi. Biohakkerit ovat oikeilla jäljillä.
Tsemppiä. Et ole yksin, ota kunnolla irti työstä ja hoida mieltäsi. Ansaitset hyvää ja kaunista.
Vierailija kirjoitti:
Sitten yksi juttu vielä. Tiedeihmisenä muistutan että esim psykologian monet osa-alueet ovat tietyllä tavalla pseudotiedettä, jolle ei ole tieteellistä faktaa pohjaa. Suurin osa masennuslääkkeitä toimii täysin arvailulla, toisin sanoen ei toimi.
Monet testit ovat valitettava esimerkki siitä että ihmisiä halutaan saada syömään jotain lääkettä, kuka tahansa joka voi hetken huonosti voi saada melkoisia diagnooseja laittamalla rastia ruutuun.
Suuri iso juttu mikä oikeasti voi auttaa masennukseen ovat psykedeelit minidosagena. Hesarissa oli hyvä juttu. Tietysti lääketeollisuus haraa Suomessa vastaan koska kyseessä halpa ainesosa. Muualla maailmassa ovat monessa maassa ja käytössä. Myös kokonaisuus mitä ihminen syö jne on iso osa miten voi. Biohakkerit ovat oikeilla jäljillä.
Tsemppiä. Et ole yksin, ota kunnolla irti työstä ja hoida mieltäsi. Ansaitset hyvää ja kaunista.
Jännä, että sinä kerroit nyt juuri sen mitä itse mietin äskön käydessäni ulkona. Aloin pohtimaan aikaisempia psykiatriakäyntejä, niitä lomakkeita sekä sitä, että minulle ehkä - jotain viittellistä jo 16-vuotiaana annettiin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön aivan muutaman käynnin perusteella! Kun aloin miettimään tätä juuri äskön, niin alkoi taas ottamaan päähän, että jopa minulle määrättiin lääkkeitä (seroquel ?), jota en sitten tahtonut syödä koska mielessä hiipi epäilys. Nyt ensimmäistä kertaa elämässäni viime vuoden lopulla suostuin kokeilemaan ahdistukseen lääkitystä mutta pelättiin, että se saattaa aiheuttaa manian näiden takavuosien mahdollisen epäilyksen vuoksi mutta ei mitään sellaista ollut havaittavissa.
Koen todella, että tässä taustalla on paljon muuta ja lisäksi olen sitä mieltä, että iosittain lääkebisnes on korruputoitunutta ja moninpuolin ihmisille haitallista. Sain itseni joskus oikealla ruokavaliolla hyvään kuntoon myös henkisesti mutta silti se ei tässä tilanteessani saanut kaikkia asioita ratkottua. Nämä jutut ovat paljon syvemmällä kuin mihin nämä diagnoosit pystyvät. Tämä siis minun mielipiteeni.
Kiitos.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei suuri kiitos sinulle joka noin kattavasti kertoi traumasta, vaikutuksista ja antoi vielä tietopankkeja traumaan liittyen!
Niin kun moni tässä keskustelussa on kyllä todennut, ettei kannata ajatella ja analysoida jatkuvasti. Tiedän sen mutta on kovin hankalaa olla ajattelematta varsinkin masennuksen puhjetessa. Kerron vielä sen verran asiaan liittyen, että yleensä kun todellakaan ajattele ja olen jonkinlaisessa balansissa asioiden suhteen niin elämään hiipii tyhjyyden tunne. Se siis hiipii vaikka yritän olla vähät ajattelematta ja kohta syöksyn johonkin loukkuun omien riippuvuukisen, ihmissuhteiden tai jonkin muun asian toimesta. Saatan myös tehdä töitä aivan uupumiseen asti ja pärjätä. Kunnes en pärjää enää.
Tämäkin masennus nyt sitten on varmaan ollut pahempana nyt koska viimeisin suhde oli valitettavasti huono ja raadollinen ja tuntui, että se oli kuin viimeinen naula arkkuun siinä mielessä, että minun pitäisi osata välttyä jo vastaavanlaisilta kokemuksilta, taas itseluottamus joutui koville. Syyllisyys, häpeä ja kyrsiintyminen sitten kohtasi mielen, lähdin pois ja nyt kun olen yksin ollut, käsitellyt asioita, päättänyt muuttaa taas pois, heittänyt huonot ihmissuhteet(myös ystäväsuhteet) elämästäni JA aloittanut uudet projektit(opiskelu, työt, uudet ihmissuhteet) niin kieltämättä ottaa koville tämä dynaamisuus joskus.
No mutta jokatapauksessa otan nyt selvää traumoista erittäin mielelläni ja olen siis ennenkin ottanut mutta taas unohtanut syventyä kunnolla aiheeseen. Keskittymisykyky on melkoisen heikkoa välillä.
Tästä kaikesta mitä edellä selitin sekä liitännäisoireet eli keskittyminen ja muisti niin ovat saaneet minut miettimään myös ADHD:n mahdollisuutta. Puhuin tästä hoitajalleni joka pitää minua kai älykkäänä yksilönä, hyvin keskustelutaitoisena ja on sanonut minun olevan taitava itsereflektoimaan niin sanoi, että hänestä minun toimintani vaikuttaa enemmän traumamaailmassa eläjältä. Lupasi levottomuuteeni näyttää erilaisia kehon liikkeitä seuraavan kerran. Hän on oikein hyvä ihminen ja helposti pystyn avautumaan, itkemään ja prosessoimaan. Valitettavasti emme enää näe seuraavan kerran jälkeen mutta aloitan sitten uuden hoitosuhteen uudella paikkakunnalla.
Ap
Olipa kiva, jos viestistäni oli sinulle apua! Ja hyvä, että traumatisoitumisen mahdollisuus oireiden selittäjänä on ollut sinulla jo aiemmin mielessä ja hoitajasikin vaikuttaa olevan asiasta perillä. Harmi, että käyntisi hänen luonaan ovat loppumassa, mutta mahdollisuutesi saada uudella paikkakunnalla hoitosuhde työntekijään, jolla on traumaosaamista, on varmasti parempi, kun nykyisessä hoitosuhteessasi tämä asia on jo tullut esille.
Ja hyvä, että hoitajasi on luvannut opettaa jotain kehon kautta toimivia keinoja levottomuuteesi. Pelkkä puhuminen kun ei ainakaan oman kokemukseni mukaan tuo riittävää apua tällaisten oireiden kanssa selviämiseen. Itse olen kokenut jotkin läsnäoloharjoitukset erittäin hyviksi, jos olen ollut kovin ylivireä.
Minäkin arvelisin, että nuo keskittymiskyvyn ja muistin ongelmat sinulla voivat hyvin olla traumaoireilusta johtuvia kuten hoitajasikin tuntuu arvelevan. Olen ymmärtänyt, että sekä voimakas ylivireys että myös alivireys (jota masennus ja toivottomuuskin ovat) vaikuttavat kognitiiviseen toimintaan ja muistamiseen. Koeta siis olla itsellesi armollinen, jos et jaksa tai pysty lukemaan paljoa kerralla. Etene vähän kerrallaan itseäsi kuunnellen ja anna asian olla silloin, kun tuntuu liian työläältä. Itseä kannataa kuunnella senkin vuoksi, että traumoista lukiessa saataa tulla vastaan asioita, jotka itsellä saattavat toimia traumalaukaisijoina. Silloin kannattaa jättää lukeminen kesken ja pyrkiä rauhoittelemaan itseä ja tehdä jotain sellaista, jolla saa taas paremmin tuntuman nykyhetkeen. Hoitajasikin varmasti osaa vinkata erilaisia keinoja, millä voi yrittää palata paremmin tähän hetkeen.
Olisko Tollen kirjoista apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei suuri kiitos sinulle joka noin kattavasti kertoi traumasta, vaikutuksista ja antoi vielä tietopankkeja traumaan liittyen!
Niin kun moni tässä keskustelussa on kyllä todennut, ettei kannata ajatella ja analysoida jatkuvasti. Tiedän sen mutta on kovin hankalaa olla ajattelematta varsinkin masennuksen puhjetessa. Kerron vielä sen verran asiaan liittyen, että yleensä kun todellakaan ajattele ja olen jonkinlaisessa balansissa asioiden suhteen niin elämään hiipii tyhjyyden tunne. Se siis hiipii vaikka yritän olla vähät ajattelematta ja kohta syöksyn johonkin loukkuun omien riippuvuukisen, ihmissuhteiden tai jonkin muun asian toimesta. Saatan myös tehdä töitä aivan uupumiseen asti ja pärjätä. Kunnes en pärjää enää.
Tämäkin masennus nyt sitten on varmaan ollut pahempana nyt koska viimeisin suhde oli valitettavasti huono ja raadollinen ja tuntui, että se oli kuin viimeinen naula arkkuun siinä mielessä, että minun pitäisi osata välttyä jo vastaavanlaisilta kokemuksilta, taas itseluottamus joutui koville. Syyllisyys, häpeä ja kyrsiintyminen sitten kohtasi mielen, lähdin pois ja nyt kun olen yksin ollut, käsitellyt asioita, päättänyt muuttaa taas pois, heittänyt huonot ihmissuhteet(myös ystäväsuhteet) elämästäni JA aloittanut uudet projektit(opiskelu, työt, uudet ihmissuhteet) niin kieltämättä ottaa koville tämä dynaamisuus joskus.
No mutta jokatapauksessa otan nyt selvää traumoista erittäin mielelläni ja olen siis ennenkin ottanut mutta taas unohtanut syventyä kunnolla aiheeseen. Keskittymisykyky on melkoisen heikkoa välillä.
Tästä kaikesta mitä edellä selitin sekä liitännäisoireet eli keskittyminen ja muisti niin ovat saaneet minut miettimään myös ADHD:n mahdollisuutta. Puhuin tästä hoitajalleni joka pitää minua kai älykkäänä yksilönä, hyvin keskustelutaitoisena ja on sanonut minun olevan taitava itsereflektoimaan niin sanoi, että hänestä minun toimintani vaikuttaa enemmän traumamaailmassa eläjältä. Lupasi levottomuuteeni näyttää erilaisia kehon liikkeitä seuraavan kerran. Hän on oikein hyvä ihminen ja helposti pystyn avautumaan, itkemään ja prosessoimaan. Valitettavasti emme enää näe seuraavan kerran jälkeen mutta aloitan sitten uuden hoitosuhteen uudella paikkakunnalla.
Ap
Olipa kiva, jos viestistäni oli sinulle apua! Ja hyvä, että traumatisoitumisen mahdollisuus oireiden selittäjänä on ollut sinulla jo aiemmin mielessä ja hoitajasikin vaikuttaa olevan asiasta perillä. Harmi, että käyntisi hänen luonaan ovat loppumassa, mutta mahdollisuutesi saada uudella paikkakunnalla hoitosuhde työntekijään, jolla on traumaosaamista, on varmasti parempi, kun nykyisessä hoitosuhteessasi tämä asia on jo tullut esille.
Ja hyvä, että hoitajasi on luvannut opettaa jotain kehon kautta toimivia keinoja levottomuuteesi. Pelkkä puhuminen kun ei ainakaan oman kokemukseni mukaan tuo riittävää apua tällaisten oireiden kanssa selviämiseen. Itse olen kokenut jotkin läsnäoloharjoitukset erittäin hyviksi, jos olen ollut kovin ylivireä.
Minäkin arvelisin, että nuo keskittymiskyvyn ja muistin ongelmat sinulla voivat hyvin olla traumaoireilusta johtuvia kuten hoitajasikin tuntuu arvelevan. Olen ymmärtänyt, että sekä voimakas ylivireys että myös alivireys (jota masennus ja toivottomuuskin ovat) vaikuttavat kognitiiviseen toimintaan ja muistamiseen. Koeta siis olla itsellesi armollinen, jos et jaksa tai pysty lukemaan paljoa kerralla. Etene vähän kerrallaan itseäsi kuunnellen ja anna asian olla silloin, kun tuntuu liian työläältä. Itseä kannataa kuunnella senkin vuoksi, että traumoista lukiessa saataa tulla vastaan asioita, jotka itsellä saattavat toimia traumalaukaisijoina. Silloin kannattaa jättää lukeminen kesken ja pyrkiä rauhoittelemaan itseä ja tehdä jotain sellaista, jolla saa taas paremmin tuntuman nykyhetkeen. Hoitajasikin varmasti osaa vinkata erilaisia keinoja, millä voi yrittää palata paremmin tähän hetkeen.
Juu kyllä varmasti on apua mutta todellakin, kuten sanoit, niin hiljaa on mentävä.
Huomasin jo nyt kun lähdin etsimään tietoa ja kuuntelin traumakäyttäytymisestä luentoja niin väsyin. En siksi, että aihe olisi tylsä vaan siksi, että tuli liikaa tunteita, liikaa muistoja ja aivan liikaa totuutta. On aina yhtä kuormittavaa huomata, että se mitä olen kokenut tai tuntenut ja tunnen, niin sille on oikeasti syy ja se syy ei ole minussa. Tulee muistoja, tulee vihaa ja energiat menee tappiin. Jospa tämä joskus helpottais..
Typerää elää koko ajan tilanteissa joille ei enää voi mitään mutta ei pääse eteenpäin, kuluttavaa. En tykkää tästä versiosta itsestäni,, tekisi mieli repiä tämä masennuksen pirulainen pois itsestäni.
Haluaisin jaksaa taas ihan normaaleita arkipäiväisiä asioita, olla energinen ja iloinen. Onneksi pääsen tästä kaupungista pois, ehkä se jo itsessään hieman helpottaa ja avaa tilaa kaikelle muulle, positiivisille kokemuksille jatkossa.
Ap
Ei se ole tunteiden vatvomista jos yht'äkkiä vahva tunne valtaa mielen ja vie täysin mukanaan. Toisena päivänä olo on normaalimpi jopa hieman positiivinen.
Tämä vaihtelu hämmentää.
Tunnen nämä asiat aivan henk.kohtaisesti.
Ap, hyvä sinä olet kokenut rakkaudettomuutta ja liikaa vastoinkäymisiä, traumatisoitunut.
Trauma-mieli toimii juuri noin miten olet kuvannut.
Mielialojen vaihtelu joskus hyvinkin nopeasti on raskasta.
Olen itse kokenut fyysistä, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa ikävuosina 13-36.
Olen nyt 45 joten suurin osa elämästäni on ollut selviytymistä toisten ihmisten pahojen tekojen takia.
Kun yhdestä on päässyt jotenkin elämässä irti, traumat aktivoituvat ja pian uusi hyväksikäyttäjä saapuu elämään.
Tätä rataa asiat eteni pari vuosikymmentä.
Olen menettänyt myös kolme läheisistä ihmistä ja ollut viimeiset 10 vuotta myös fyysisesti sairas.
Tämä sairaus näkyy minusta ulospäin.
Minun suurin apuni on ollut oma äitini.
Hänen lämmin sydämensä on minun pelastajana ollut.
Tosin äitini alkaa olla jo iäkäs ja minun on valmistauduttava luopumaan taas kerran.
Olisi niin ihanaa saada joskus edes joku iso positiivinen asia elämääni.
Olen toki arjessa kiitollinen monista pienistä asioista. Luontoa ja eläimiä rakastan.
Olen myös herkkä joten aistin ns. henkimaailman asioita.
Hullu en ole. Apua olen hakenut vuosien aikana monta kertaa. Olen nähnyt niin monta psykiatria, psykykologia, psyk.hoitajia. Minua on tutkittu ja mm pääni on kuvattu.
Olen käynyt myös luontaishoidoissa sekä meedioiden luona.
En minä selviytymisestä tiedä. Jotain vahvuutta minussa kuitenkin on koska lähes mikään ei hätkäytä enää vaikka miten negaa olisi. Selvänäköisyyteni helpottaa hieman elämää näin vanhempana.