Lue keskustelun säännöt.
En pääse yli miehen ensimmäisestä avioliitosta
Tämä on ihan absurdia, tiedän. Mies oli ensimmäisen vaimonsa kanssa 10 vuotta, joista 6 vuotta naimisissa. Heillä on liitosta yksi lapsi. Itse olen lapseton enkä ole koskaan ollut naimisissa.
Ongelma ei siis ole se, että epäilisin miehen rakastavan vielä eksäänsä, mutta minua harmittaa, kun en koe hänen kanssaan näitä asioita "ensimmäisenä". Ei ole ensimmäistä raskautta (paitsi minulle) eikä mikään tule hänelle uutena, koska ne asiat on koettu jo. Rakastan miestä ja haluan hänet tietenkin, mutta nämä asiat harmittavat.
Minusta tuntuu jotenkin myös siltä, että toinen avioliitto ei ole yhtä merkityksellinen kuin se ensimmäinen.
Kommentit (221)
Minä olin eronnut nainen ja minulla oli kaksi lasta ennen kuin tapasin mieheni, jolla ei ollut liittoja eikä lapsia. Hän on muutaman kerran kännipäissään puhunut samasta asiasta kuin ap. Ja ymmärrän kyllä häntä, mutta sitä en ymmärrä, että kun tekee valinnan olla minun kanssani, niin ta-daa siihen liittyy se, että minun historiaani ei voi muuttaa. Enhän minäkään voi muuttaa sitä mitä kaikkea älytöntä hän on ennen minun tapaamistani tehnyt. Että tasoissa ollaan. Ja kyllä ihan onnellisiakin. Toivon, Ap, että jätät nuo ajatukset mielestäsi ja nautit elämästäsi ja keskityt elämään tätä päivää kumppanisi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me oltiin miehen kanssa 10 vuotta yhdessä ennen naimisiinmenoa. Oltaisiin haluttu hienot häät, mutta ei ollut rahaa kutsua sukulaisia, vieraina oli vain molempien vanhemmat ja 2 sisarta. Ei jaksettu enää odottaa kauempaa vakituisia työpaikkoja ja isoja häitä.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä fakta sekin että exä on väkisinkin aina silloin tällöin mielessä. Tätähän ei kukaan myönnä mutta kaikilla miehillä joiden kanssa jutellut on exä mielessä hyvinkin usein juuri petipuuhissa.
Onko tosiaan noin monta miestä täällä alapeukuttamassa kommenttia?
Ymmärrän hyvin sua. Tee testi: kysy haluaako mies sun kanssa naimisiin? Ja jos haluat, että hän kosii niin suosittele mihin mennessä. Ja asia on erittäin kristallin kirkas jos mies mutisee jotain sopivammalta ajankohdasta tms. Silloin teet oman päätöksen eli kiitos ja näkemiin.
Löydät itsellesi sen sopivamman...
Ja vaikka siitä tulisi myöhemmin ero, olet ehkä yh- äiti lapsen kanssa, sinun on kuitenkin helpompi löytää edelleen sopivampi kumppani. Miksi? Siksi että perhe- elämä on yhdenlainen korkeakoulu ja oppii elämää.
Toivon että tästä oli apua edes vähän pohdiskeluusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on v juuähän sama juttu, itse olen siis parikymppinen ja mies 14 vuotta vanhempi. En siis tietenkään syytä miestä tästä ja tajuan että nämä ajatukset ovat naurettavia, en halua myöskään erota koska välitän miehestä ja muuten meillä menee hyvin, mutta silti tuntuu pahalta.
Olisiko teillä kommentoijilla jotain ehdotuksia näiden tunteiden käsittelemiseen, vähän turhaa tää syyllistäminen kun kyllä me aapeen kanssa itsekin tajutaan, ettei olla reiluja.
Jep, ihme huutelua puskista.
Mun mielestä tämä tilanne ei kyllä ole verrattavissa mihinkään neitsyt-naiseen. Lapsen saaminen ja avioliitto nyt vaan sattuvat olemaan sellaisia tärkeitä kokemuksia elämässä, jotka täydellisessä maailmassa olisin halunnut kokea ensi kertaa mieheni kanssa yhdessä. Toki sekin on totta, että mies on varmasti oppinut ensimmäisestä liitostaan paljon, ja on itselleen myös rehellinen. Ja olenhan päässyt näkemään myös sen, kuinka ihana ja hyvä isä mies on lapselleen.
Miten niin ei ole? Kyllä se niin on, että neitsyen korkkaaminen on niin ainutlaatuinen elämänkokemus, että olisin halunnut kokea sen ensi kertaa vaimoni kanssa... mutta ei vee, niinpäs koinkin, oltiin vielä molemmat neitsyitä.
Mutta pointtini siis on, ettei tuota kannata harmitella. Jokainen meidän neljän lapsen syntymästä ja odotuksesta on ollut yhtä jännä mulle, vaikka se on ollut ihan sama vaimo koko ajan. Jos pidät tuota neitsyysjuttua hassua, niin ei häät tai lapsen syntymä siitä mitenkään poikkea
Kyllä eka seksikerta ainakin ajaa reippaasti yli ei elämäntapahtumien tärkeydessä joka ikisen miehen listassa kuin ekat häät! Ja ihan objektiivisesti, häät on vain juhla. Sitä minä enemmän harmittelisin kuin häitä. Vai onko naiset niin tunteettomia, ettei ekalla kerralla ja ihmisellä, jonka kanssa sen jakaa, ole mitään väliä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainahan voit etsiä jonkun jolle olisit ensimmäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi suostut tuollaiseen? Arvosta itseäsi enemmän.
Itse en kykenisi edes seurustelemaan, jos miehellä olisi jo kaikki saavutettu (lapsi, on naimisissa, oma talo yms) ei rakkaus riitä enkä kykenis rakastamaan kun tulis nuo kaikki mieleen mitä itse en ole kokenut vielä kenenkään kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tuolla asenteella ei kannata seurustella eronneiden isien kanssa.
Haluatko ikäisesi neitsytmiehen luulisi heitä löytyvän.Kenenkään ei pitäisi seurustella eronneiden isien kanssa.
Kenenkään ei pitäisi seurustella miesten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä fakta sekin että exä on väkisinkin aina silloin tällöin mielessä. Tätähän ei kukaan myönnä mutta kaikilla miehillä joiden kanssa jutellut on exä mielessä hyvinkin usein juuri petipuuhissa.
Vaikka sulla olisikin, niin ei tarkoita että kaikilla muillakin vanha suola janottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siitä eksästä on kuitenkin erottu ihan syystä.
Voihan joskus tulla jätetyksi ja se jätetty jääkin roikkumaan suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Miten se liittyy mitenkään itsetuntoon, jos haluaa kokea kumppaninsa kanssa merkittäviä virstanpylväitä yhdessä ja ensi kertaa?
No ei niin mitenkään, mutta tyhmyyteen hieman liittyy se että valitsee miehen jolla on historiaa, mutta sitten ei tule sen historian kanssa toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon ollu tuossa tilanteessa. Kun löydät sen oikean menneisyys ei ole ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Se ensimmäinen vaimo on aina se johon verrataan toista tai kolmatta vaimoa.
Kaikkiahan periaatteessa verrataan toisiinsa. Ei ainoastaan vaimoja, vaan kaikkia muitakin. Muuten ei edes tiedettäisi, kuka on se henkilö jonka kanssa halutaan elää.
Vierailija kirjoitti:
Itse en kykenisi edes seurustelemaan, jos miehellä olisi jo kaikki saavutettu (lapsi, on naimisissa, oma talo yms) ei rakkaus riitä enkä kykenis rakastamaan kun tulis nuo kaikki mieleen mitä itse en ole kokenut vielä kenenkään kanssa
Just siks kannattaakin ottaa itselle sopiva kumppani. Mä en vois kuvitellakaan olevani miehen kanssa jolla ei ole jo aikuisia lapsia. Lapseton ei käy, koska elämästä puuttuu silloin osa jonka minä vaadin suhteessa miehellä olevan.
Vierailija kirjoitti:
Ainahan voit etsiä jonkun jolle olisit ensimmäinen.
Etsiä voi, mutta on eri asia löytääkö. Joo, on olemassa kokemattomia miehiä, mutta kiinnostaisiko joku heistä sitten ap:ta, se on eri juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en kykenisi edes seurustelemaan, jos miehellä olisi jo kaikki saavutettu (lapsi, on naimisissa, oma talo yms) ei rakkaus riitä enkä kykenis rakastamaan kun tulis nuo kaikki mieleen mitä itse en ole kokenut vielä kenenkään kanssa
Just siks kannattaakin ottaa itselle sopiva kumppani. Mä en vois kuvitellakaan olevani miehen kanssa jolla ei ole jo aikuisia lapsia. Lapseton ei käy, koska elämästä puuttuu silloin osa jonka minä vaadin suhteessa miehellä olevan.
Ei sitä voi valita, onko sillä itselle sopivalla kumppanilla lapsia vai ei.
Voi sinua AP, ymmärrän hyvin miten pahalta ja isolta asialta tuo voi tuntua. Itselleni tulee samankaltaisia, hieman eri asioihin liittyviä tuntemuksia, mutta niihin ei pidä jäädä vellomaan. Lopettaa vaan asian aktiivisen miettimisen ja keskittyy siihen mitä nyt on.
Yritän lohduttaa sinua omilla tuntemuksillani, ne ovat ainakin totta - toisin kuin sinun (tai minun) kuvitelmasi puolisosi kokemuksista tai tulevista mahdollisista tuntemuksista 🙂
Olen olin itse ex-miehen kanssa 20 vuotta, alle parikymppisestä melkein nelikymppiseksi. Kasvoimme yhdessä ja koimme kaikki ”isot virstanpylväät” yhdessä. Saimme myös neljä ihanaa lasta.
KUITENKIN nyt eronneena, nuo kokemukset eivät ole mitenkään ylivertaisina mielessäni. Ne ovat hienoja asioita, jotka minulle on elämässä tapahtunut, tietenkin. Ja niitä on ihana ja haikea muistella... Näihin muistoihin EI kuitenkaan liity minkäänlaista haikeutta siitä, että ”olipa ihanaa silloin exän kanssa” tai muutenkaan minkäänlaista muistelua meidän parisuhteeseemme liittyen. Haikeus tulee lapsista ja heidän kasvamisestaan - ei missään nimessä entisestä parisuhteesta tai exästä.
Nykyisellä miesystävälläni on myös lapsia eli olemme siinä mielessä tasavertaiset. Molemmilla pitkä nuoruudesta alkanut suhde takana ja paljon koettuja isoja asioita exien kanssa. Silti tämä meidän rakkaus ja yhteinen elämä tässä ja nyt on molemmille hienointa mitä ikinä on tapahtunut. Molemmat kokevat sellaista yhteenkuuluvuutta, mitä ei exän kanssa vaan ollut, vaikka elämä oli ihan hyvää ja mukavaa. Emme arvota entisiä, pitkiä suhteita ”paremmiksi” tai ”ensisijaisiksi” missään nimessä vaan suoraan sanottuna paremminkin molempia harmittaa, että emme kokeneet lastenhankintaa ym. elämän isoja asioita yhdessä - voimme vaan kuvitella kuinka mahtavaa se olisikaan ollut! 😄
Luultavasti miehesi ajattelee hieman samalla tavalla, mutta toisaalta siitä ei ole mitään iloa kenellekään. Se mitä elämässä on tähän mennessä tapahtunut, on tapahtunut, ja siksi olemme nyt tässä niitä ihmisiä joita olemme. Ja siksi meillä on nyt nämä rakkaudet, joita ei silloin 20v. sitten olisi syntynyt.
Jopa minulle tulee toisinaan mustasukkaisia ajatuksia miehen exään liittyen, mutta palautan aina itseni maan tasalle ja mietin miten itse suhtaudun/tunnen/ajattelen omaan exääni liittyen... Miehen osalta asia on juuri sama... Tärkeintä on meidän suhteemme ja (kaikkien) lasten etu - samalla viivalla.
Itseäni auttaa myös se, kun puhun tuntemuksistani miehelleni, olipa se sitten kuinka lapsellista tai naurettavaa tahansa. Hän löytää yleensä oikeat sanat ja saa minut näkemään asiat niin kuin ne oikeasti ovat.
AP, nauti elämästä. Ole onnellinen kun olet löytänyt sielunkumppanin. Kaikkea hyvää teille!