En pääse yli miehen ensimmäisestä avioliitosta

Eniten korpeaa miehen ensimmäinen naisvalinta. Jotenkin arvostelukyvytön. Tulee mieleen ihan, kuinka aloin inhota Beatlesien musiikkia, kun Lennon haksahti Yoko Onoon.

Sitä tuntee itsensäkin kummalliseksi, koska olenko minäkään mikään ihana, kun sellainen entinen akka kelpasi.

Joten ymmärrän oikein hyvin aloittajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mutta onhan kakkosenakin ihan ok. Se kolmas vaimo voi sitten verrata siihen ykköseen ja kakkoseen. Mut oikeasti. Onhan se niin, että ihmisellä on elämässä yksi oikea parisuhde ja se on se ensimmäinen missä on lapset hankittu. Sen jälkeiset on sitten niitä muita suhteita. Ja ne on mitä on huolimatta siitä oletko naimisissa vai et ja tuleeko niihin lapsia.

Kyllä tämä nyt on ihan kakkapuhetta ainakin yleistettynä. Ehkä jossain prinsessojen satumaassa näin. Ihmisen elämä on niin pitkä että siihen mahtuu kaikenlaista, jopa monta rakkautta joita ei ole syytä laittaa mihinkään typeriin tärkeysjärjestyksiin, eikä usein edes osaisi. Kannattaa kasvaa vähän ihmisenä.

Hyvin sanottu, näinhän se on. Nuorena voi olla se ensirakkaus joka on huumassaan ja uudenviehätyksessään täysin ainutkertainen. Aikuisempana voi olla se vakava suhde jossa mennään naimisiin ja hankitaan lapsia, joka itsessään on myöskin täysin ainutkertaista. Ja eläkkeellä ehkä rakastuu ihan erilaiseen henkilöön jonka kanssa kokee vahvaa sielujen yhteyttä. Kaikki vain esimerkkejä, mutta ei näitä kannata mihinkään järjestyksiin laittaa, kun jokainen kokemus itsessään on ihmiselle tärkeä.

Toki hienoa jos joku löytää jo teininä elämänsä kumppanin ja elää yhdessä 60v kuolemaansa saakka. Yhtä lailla voi käydä niin ettei hyvää kumppania löydy koskaan vaikka yrittäisi väkisin tehdä suhteesta toimivaa tai kokeilee montaa erilaista kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän sama juttu, itse olen siis parikymppinen ja mies 14 vuotta vanhempi. En siis tietenkään syytä miestä tästä ja tajuan että nämä ajatukset ovat naurettavia, en halua myöskään erota koska välitän miehestä ja muuten meillä menee hyvin, mutta silti tuntuu pahalta.

Olisiko teillä kommentoijilla jotain ehdotuksia näiden tunteiden käsittelemiseen, vähän turhaa tää syyllistäminen kun kyllä me aapeen kanssa itsekin tajutaan, ettei olla reiluja.

Hyviä kysymyksiä. En osaa sanoa muuta kuin yleisesti että kannattaa yrittää hyväksyä että nuo tunteet ovat osa sinua ja kumpuavat jostain syystä esiin. Oleellista tuskin on se että mies ei ole koskaan kokenut vastaavaa, vaan se kokeeko sen teidän raskauden yhtä syvällisesti kuin ensimmäisen? Tai ottaako sinun huolesi ja jännityksesi yhtä tosissaan kuin eksänsä?

Näistä kannattaa puhua sille kumppanille, ja jos tuntuu ettet pääse ajatuskuvioista yksin ylitse, suosittelen itsetutkimista kirjojen tai terapeutin avustuksella.

Anoppi on samanlainen. Vieläkään ei voi edes puhua miesvainaansa ensimmäisestä avioliitosta saati olla tekemisissä tämän tyttären kanssa. Parisuhde alkoi siis miehen ollessa vielä naimisissa. Avioon asti pääsivät kuitenkin vasta ensimmäisen vaimon tehtyä lopulta itsemurhan.

Tavallaan ensimmäinen vaimo kuitenkin voitti, sillä siellä he nyt lepäävät vierekkäin miehen sukuhaudassa. Toiselle vaimolle ei ole enää sukuhaudassa tilaa, sillä sen hautapaikat ovat täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Paljonko Helsingissä on poliisiväkivaltaa, joka johtuu Venäläisistä. Tämä poliisiväkivalta ilmenee esimerkiksi keskeytettynä tutkintana, jos Venäläisten maalittamaa miestä maalitusmurhataan. Näiden kohteiden asuntoihin murtaudutaan. Heidän asunnoistaan viedään tavaroita. 

Poliisi kuitenkin katkaisee tutkinnat. Tällaisen murron tuntomerkkeinä voi vaikka olla se, että asunnosta ei viedä mitään mutta sinne saatetaan tuoda esineitä. Johtoja, nappeja, ruuveja ynnä muita pikkuesineitä. Erään miehen asunnossa rikottiin ketsuppipullo, näiden toimein tarkoitus voi olla painostaa kohdehenkilöä Venäjäyhteistyöhön. Joskus toiminta voidaan naamioida uskonnolisen kultti ja lahkotoiminnan alle eikä kohde pitkään aikaa tiedä kyseessä olevan värväys Venäjäyhteistoimintaan. Ainakin pääkaupunkiseudun Poliisi jättää tutkimatta nämä tämäntyyppiset asuntomurrot

Herää kysymys kuinka paljon on vaikka pääkaupunkiseudun poliisissa henkilöitä, 

jotka ovat Venäläisten yhteistoimintamiehiä. Heitä voi olla piilotettuna paljon.

Uskonto voi olla valekaapu tällaiselle toiminnalle kuten aiemmin totesin.

Psykiatria on avainasemassa tutkittaessa tällaista toimintaa. Helsingissä on Venäläisä psykiatreja kuten muualllakin maassa tai Suomalaisia jotka ovat kuuluneet Taistolaisiin opiskelijaliikkeisiin 60-70 luvuilla. Tällaiset psykiatri kirjoittelevat näistä asioista kirjoitteleville skitsofreinaidiagnooseja ja pakkolääkitsevät heidät ajatus ja tunnekyvyttömiksi zombeiksi, jotka lääkitys vie pian hautaan. Monet skitsofreenniadiagnosoiduthan Suomessa puhuvat venäjäuhasta. Tällainen diagnoosi hankitaan helposti provoismalla tappelu jossa kohde joutuu itsepuolustustilanteeseen ja tällöin hänet muka ympäristölle vaarallisena passitetaan pakkohoitoon. Lopun jokainen pystyy arvaamaan.

Kuulostaa siltä ettei arvostelukykysi ole tällä hetkellä ihan huipussaan, kun kirjoitat näistä ahdistavista ajatuksistasi keskusteluun joka ei liity venäläisiin, psykiatreihin tai taistolaisiin millään lailla.

Täysin ulkopuolisena kehottaisin miettimään onko kovinkaan todennäköistä että sinä olet ainoa henkilö maassa joka on huomannut vastaavan salaliiton? Mikäli et ole lääkäri, et välttämättä ole paras henkilö arvioimaan toisten lääkäreiden mahdollisiin ammattietiikan ongelmiin. Tai ellet ole yhteiskuntatutkija ja erikoistunut Venäjänpolitiikkaan, on epätodennäköistä että juuri sinä osaisit paljastaa salaliiton jota kukaan muu asiantuntija ei huomaa.

Sanoisin siis näillä perusteilla että todellisuudentajusi on heikentynyt, ja suosittelen hakeutumaan psykiatrian päivystykseen vaikkei tuntuisikaan hyvältä idealta juuri nyt. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonko Helsingissä on poliisiväkivaltaa, joka johtuu Venäläisistä. Tämä poliisiväkivalta ilmenee esimerkiksi keskeytettynä tutkintana, jos Venäläisten maalittamaa miestä maalitusmurhataan. Näiden kohteiden asuntoihin murtaudutaan. Heidän asunnoistaan viedään tavaroita. 

Poliisi kuitenkin katkaisee tutkinnat. Tällaisen murron tuntomerkkeinä voi vaikka olla se, että asunnosta ei viedä mitään mutta sinne saatetaan tuoda esineitä. Johtoja, nappeja, ruuveja ynnä muita pikkuesineitä. Erään miehen asunnossa rikottiin ketsuppipullo, näiden toimein tarkoitus voi olla painostaa kohdehenkilöä Venäjäyhteistyöhön. Joskus toiminta voidaan naamioida uskonnolisen kultti ja lahkotoiminnan alle eikä kohde pitkään aikaa tiedä kyseessä olevan värväys Venäjäyhteistoimintaan. Ainakin pääkaupunkiseudun Poliisi jättää tutkimatta nämä tämäntyyppiset asuntomurrot

Herää kysymys kuinka paljon on vaikka pääkaupunkiseudun poliisissa henkilöitä, 

jotka ovat Venäläisten yhteistoimintamiehiä. Heitä voi olla piilotettuna paljon.

Uskonto voi olla valekaapu tällaiselle toiminnalle kuten aiemmin totesin.

Psykiatria on avainasemassa tutkittaessa tällaista toimintaa. Helsingissä on Venäläisä psykiatreja kuten muualllakin maassa tai Suomalaisia jotka ovat kuuluneet Taistolaisiin opiskelijaliikkeisiin 60-70 luvuilla. Tällaiset psykiatri kirjoittelevat näistä asioista kirjoitteleville skitsofreinaidiagnooseja ja pakkolääkitsevät heidät ajatus ja tunnekyvyttömiksi zombeiksi, jotka lääkitys vie pian hautaan. Monet skitsofreenniadiagnosoiduthan Suomessa puhuvat venäjäuhasta. Tällainen diagnoosi hankitaan helposti provoismalla tappelu jossa kohde joutuu itsepuolustustilanteeseen ja tällöin hänet muka ympäristölle vaarallisena passitetaan pakkohoitoon. Lopun jokainen pystyy arvaamaan.

Kuulostaa siltä ettei arvostelukykysi ole tällä hetkellä ihan huipussaan, kun kirjoitat näistä ahdistavista ajatuksistasi keskusteluun joka ei liity venäläisiin, psykiatreihin tai taistolaisiin millään lailla.

Täysin ulkopuolisena kehottaisin miettimään onko kovinkaan todennäköistä että sinä olet ainoa henkilö maassa joka on huomannut vastaavan salaliiton? Mikäli et ole lääkäri, et välttämättä ole paras henkilö arvioimaan toisten lääkäreiden mahdollisiin ammattietiikan ongelmiin. Tai ellet ole yhteiskuntatutkija ja erikoistunut Venäjänpolitiikkaan, on epätodennäköistä että juuri sinä osaisit paljastaa salaliiton jota kukaan muu asiantuntija ei huomaa.

Sanoisin siis näillä perusteilla että todellisuudentajusi on heikentynyt, ja suosittelen hakeutumaan psykiatrian päivystykseen vaikkei tuntuisikaan hyvältä idealta juuri nyt. Tsemppiä!

Salaliittoja on vaikea todistaa vääriksi, koska silloinhan se on vain onnistunut salaliitto! Emme esimerkiksi näe puiden latvoissa piilottelevia norsuja, koska ne nyt vaan on siinä niin hyviä! 

Jumalauta voi aikuinen ihminen olla lapsellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se liittyy mitenkään itsetuntoon, jos haluaa kokea kumppaninsa kanssa merkittäviä virstanpylväitä yhdessä ja ensi kertaa?

No silloin pitää alunperin valita se naimaton/neitsyt/lapseton puoliso, eikä ulista siitä, mitä on jo tapahtunut.

Huono itsetunto tuossa kyllä haiskahtaa, vaikka sitä miten selittelisi. Ymmärrän kyllä teinisuhteissa, että silloin ollaan tekemässä asioita ensimmäistä kertaa. Aikuinen ihminen, varsinkaan keski-ikäinen, ei voi oikein enää odottaa samaa.

Periaatteessa olet oikeassa, mutta jos tuollaisen toiveen historiasta sanoo ääneen (varsinkin mies) niin yh:t ulahtaa, että kuuluu sinne exälle asti.

Onhan tuo huonon itsetunnon merkki, mutta toisaalta pitäisi itsensä tuntea niin hyvin, ettei päästä itseään tuohon tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän mistä haaveilet.

Omalla kohdalla olen miettinyt asian niin, että meistä ei olisi tullut onnistunutta paria aikaisemmin, ilman nykyistä elämänkokemusta.

Ja mieheni ei ole tiennyt odottaa minua, niinkuin en minäkään häntä, ennenkuin kohtasimme.

Ollaan onnellisia ja kiitollisia siitä, että tapasimme ( vihdoin).

Tähän sopii ,

Suvi Teräsniskan , Rakkauslaulu

On ajateltu jonkin tutkimuksen myötä,

Ihmisikä on jo niin pitkä, että

Liittoja tulee olemaan kolme per ihmisikä.

Ensimmäinen on nuoruuden liitto. Toisen kanssa tehdään lapset ja kolmannen kanssa vietetään vanhuus.

Olen hieman samanlaisessa tilanteessa. Miehellä on yksi lapsi aiemman vaimonsa kanssa. Minulla ei ole lapsia, eikä heillä muita lapsia. Vasta muutaman vuoden seurustelun jälkeen olen havahtunut siihen, että tuo lapsi sitoo heitä ikuisesti. Esim. jos/kun heidän lapsensa saa omia lapsia, se on heille molemmille ensimmäinen lapsenlapsi. Voi vain kuvitella sitä emotion määrää. Kyseinen lapsi on myös isovanhemmilleen ainoa lastenlapsi ja he ovat paljon tekemisissä keskenään. Vaikka kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään, on itsellä usein ulkopuolinen olo esim. sukujuhlissa. Eli kyllä tuo asia vaikuttaa suhteeseen, mutta suhdehan koostuu monesta osatekijästä, ja tuo asetelma on vain yksi niistä.

Vierailija kirjoitti:

Olen hieman samanlaisessa tilanteessa. Miehellä on yksi lapsi aiemman vaimonsa kanssa. Minulla ei ole lapsia, eikä heillä muita lapsia. Vasta muutaman vuoden seurustelun jälkeen olen havahtunut siihen, että tuo lapsi sitoo heitä ikuisesti. Esim. jos/kun heidän lapsensa saa omia lapsia, se on heille molemmille ensimmäinen lapsenlapsi. Voi vain kuvitella sitä emotion määrää. Kyseinen lapsi on myös isovanhemmilleen ainoa lastenlapsi ja he ovat paljon tekemisissä keskenään. Vaikka kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään, on itsellä usein ulkopuolinen olo esim. sukujuhlissa. Eli kyllä tuo asia vaikuttaa suhteeseen, mutta suhdehan koostuu monesta osatekijästä, ja tuo asetelma on vain yksi niistä.

Hassua kyllä, mutta minua ei tuo taas haittaa yhtään. Minusta ajatus isosta perheestä on ihana, vaikka ei sitten kyseessä ihan täysin perinteinen ydinperhe olekaan.

Jos tuntuu pahalta kumppanin menneisyys, niin onhan noita lapsettomia miehiä pilvin pimein. Jos te ennestään lapsettomat naiset viette kaikki eroiskät, niin mitä meille toisella kierroksella oleville äideille sitten jää?

Oot varmaan mun kaveri? :D  Se stalkkaa miehen ex-vaimoa somessa ja yrittää olla kaikin tavoin parempi (käyttää kauneudenhoitoon, hiuksiin ja vaatteisiin omaisuuden ja yrittää muuttua samankaltaiseksi). Mua oikesti jo vähän pelottaa sen käytös.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä fakta sekin että exä on väkisinkin aina silloin tällöin mielessä. Tätähän ei kukaan myönnä mutta kaikilla miehillä joiden kanssa jutellut on exä mielessä hyvinkin usein juuri petipuuhissa.

Tekstistäsi paistaa läpi totaalinen kokemattomuus.

t. Naimisissa ollut mies

Kieltämättä ykkönen on aina tietyllä tavalla erityinen, sillä monet kasvamiskokemukset on yhteisiä. Meillä on kumppanin kanssa molemmilla onneks lapset, eli ei ole epätasapainoa siinä että vanhemmuus jaetaan toisen kanssa.

Tässä suhteessa on kuitenkin sellaista rakkautta, jota en ole aiemmin kokenut, eli voi hyvin olla että niitä ensimmäisiäkin kokemuksia voitte yhä jakaa.

Minäpä katson asiaa niin, että olen miehen lopullinen ja oikea valinta ;), sillä oikea rakkaushan ei pääty.

Mä ajattelin tälleen joskus parikymppisenä, ja sitten aikuistuin. Tuskin se mieskään on ensimmäinen, joka on päässyt sua suutelemaan tai panemaan, mutta ei varmastikaan ole hänelle ongelma. Miksi pitäisi kokea kaikki ekan kerran yhden ja saman ihmisen kanssa?

Ei elämässä voi muutenkaan kaikkea saada. Sinä et saanut naimatonta miestä ja ehjää perhettä, mutta sait sentään jonkun miehen kuitenkin ja perhe se uusperhekin on, kaikesta huolimatta.

Meillä sillä tapaa sama tilanne, että ollaan nyt miehen toisessa avioliitossa. Meidän tapauksessa tämä on huomattavasti parempi ja tärkeämpi liitto kuin se edellinen, eli ei se ensimmäinen ole aina paras taikka tärkein. Vai oliko sun ensimmäinen poikaystävä paras/tärkein? Oliko sun elämäsi ensimmäinen kaverisi paras ja tärkein? Ensimmäinen työpaikka? Ei se eka kerta aina ole tärkein. :)

Kehottaisin puhumaan tuosta miehelle, jo ihan silläkin, että hän tajuaa, että tietyt asiat on sulle uusia. Saatat olla enemmän innoissasi, saatat odottaa häneltä intoa. Joku sanoi, että mietityttää että haluaako mies juhlia häitä kunnolla enää. Ei kaikki halua edes ensimmäisiään juhlia isosti. Tämäkin vaatii keskustelua. Jos juhlatoiveet eroaa tosi paljon toisistaan - oli sitten ensimmäiset tai kymmenennet häät kyseessä - niin sitten niistä keskustellaan ja tehdään kompromisseja, jotta molemmilla on hieno päivä. Ja sitä paitsi, se on kuitenkin vain yksi päivä elämässä. Vaikka meidänkin häät oli aivan täydelliset ja ihanat ja suoraan sanoen itse en hirveästi kompromisseja joutunut tekemään, niin silti se oli vain yksi päivä. Olisihan se harmittanut, jos sitä ei olisi saanut tai jos se olisi mennyt ihan eri tavalla kuin olisin halunnut. Mutta siinäkin oli paljon, mitä olisin aivan hyvin suostunut tekemään toisin, jos mies olisi niin halunnut. Jos ajatellaan, että nyt eroaisin, löytäisin uuden miehen ja olisin uudestaan menossa naimisiin, ei minulla olisi väliä, tuleeko isommat vai pienemmät juhlat. Mutta jos mies haluaisi isommat niin ihan yhtä innoissani olisin niistä kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tekisin asioita eri tavalla (en siksi, että olisin viimeksi tehnyt huonosti, vaan siksi etten haluaisi kahtia täysin samanlaisia häitä vain sulhasen vaihtuessa), mutta varmistaisin, että päivä olisi meille molemmille mieleinen ja mieleenpainuva.

Vierailija kirjoitti:

Siitä eksästä on kuitenkin erottu ihan syystä. 

Ei välttämättömästi. Voi olla tilapäinen mielenhäiriö.