En pääse yli miehen ensimmäisestä avioliitosta

Vierailija kirjoitti:

Se ensimmäinen vaimo on aina se johon verrataan toista tai kolmatta vaimoa.

Meikäläisen tapauksessa kaikki tulevat ovat parempia. Tästä ei pääse enää alemmaksi.

No minä olin tyytyväinen, kun miehellä oli kokemusta esim vauvan ja lastenhoidosta entisen liiton perusteella. Siitä oli hyötyä. Ja viisautta olla tekemästä ensimmäisen liiton virheitä. Siksipä liittomme kestänyt yli 30 vuotta.

Olen suojannut tämän keskustelun niin, että tätä ei pysty poistamaan.

Lällällää.

Hm... Mietin tuota ”asioiden kokemista”, mistä monessa viestissä puhutaan... että pitäisi kokea puolison kanssa ensimmäistä kertaa häät, lapsensaanti jne... En osaa itse ajatella elämää ”kokemisena”, vaan elämä on elämää. Ei lapsensaanti ole yksi kokemus, joka kerran tapahtuu ja sitten se on koettu. Häät, ei kyse ole yhdestä päivästä, joka yhdessä eletään ensimmäistä kertaa, vaan kyse on sitoutumisesta toiseen. Parisuhde on minulle yhteisen arjen ja juhlahetkien jakamista, elämistä, läheisyyttä, kumppanuutta ja rakkautta ennenkaikkea. Minä ja puolisoni eletään jokainen päivä ”uutena”, koska jokainen päivä on erilainen. Ja muodostetaan yhteinen elämä yhdessä. Se on ainutkertaista.

Yritän siis sanoa, että ei elämää voi verrata toisiin, ei ystäviin eikä menneisiin parisuhteisiin. Aina löytyy joku, joka on tehnyt enemmän, paremmin, useammin tms. Enkä siis nyt puhu pelkästään parisuhteesta vaan ylipäätään elämästä. Kaikkihan tässä maailmassa on jo tehty ja nähty, jos tätä asiaa ajattelee laajemmin. Jos on löytänyt hyvän kumppanin, niin älä hyvä ihminen pilaa suhdetta asioilla, joihin kumpikaan ei voi vaikuttaa. Ja toisaalta, jos haluat olla kumppanisi eka, niin sitten kumppani on valittava sillä kriteerillä. Jos vaikka tämä aiempi avioliitto on sinulle kynnyskysymys, niin sitten on, ja teet päätökset sen mukaan. Mutta älä pilaa omaa ja toisen elämää turhalla mustasukkaisuudella...

Tähänkin syyllinen on varmaan miehesi tai sitten rakenteellinen tiedostamaton patriarkaatti tai joku muu asia, joka voidaan johtaa XY-kromosomistoon. Itsessä ei vika voi olla.

Voit yrittää alkaa ajatella positiivisen kautta. Kaikki mitä teille tapahtuu nyt, on kummallekin ainutlaatuista ja tapahtuu ensimmäistä kertaa juuri teille, huolimatta menneistä.

Olet miehellesi ainutlaatuinen ja rakas ihminen, kuten hänkin sinulle.

Muistan, että kävin jonkinasteisen kriisin samojen tuntemuksien kanssa. Seitsemän vuotta ja kahta yhteistä lasta myöhemmin nuo ajatukset tuntuvat kaukaisilta ja lapsellisiltakin. Oikeita ja vahvoja tunteita ne kuitenkin olivat. Se kannattaa kuitenkin muistaa, että se edellinen perhe on läsnä lähes jokaisessa päätöksessä, mitä ns. uudessa perheessä tehdään. Mustasukkaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteita täytyy siis sietää jatkossakin. Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, tuskin olisin enää tähän parisuhteeseen lähtenyt, vaikka mieheni on ainoa mies, jota olen koskaan rakastanut. Pohdi, millaista elämää tahdot loppuelämäsi elää.

Kun ihmisen sielu eli henkinen sydän on vahingoittunut, niin siitä ylipääsemiseen tarvitaan jumalallista apua.  Nämä ongelmat tuppaavat ahdistamaan ihmistä aina vaikka kuinka järjellä yrittäisi ajatella.  Parempi olisi, että ihminen olisi puhdas ja ensimmäinen olisi koko elämän matkalla vain se yksi. Tätä ajatusta vastaan tulee kyllä paljon sanomista, koska ihmiset tekevät kaiken aikaa vastoin itseään.

Tämähän on sama kuin palstan toinen vakio valituksen aihe, eli lapsettomat vs. lapselliset kumppanit, ja tähän pätee sama neuvo. Jos et halua lapsia elämääsi, älä ota lapsellista kumppania. Jos itsetuntosi ei riitä toisen menneisyyden hyväksymiseen, valitse silloin kumppani, jolla ei ole elettyä elämää. Onnea etsintään.

Vierailija kirjoitti:

15 jatkaa vielä: oman miehen entinen avioliitto kesti vain hetken ja oli varsin ongelmainen, joten sinänsä jo se, jos ollaan useampi vuosi naimisissa ja onnellisia tulee olemaan uutta hänellekin :D Ja onneksi miehellä on asialliset välit eksäänsä yhteiseen lapseensa liittyen, ja toisaalta tiedän että miehelle on iso juttu (ja ensimmäinen) jos saadaan lapsia ja pääsee itse heidän arkeensa osallistumaan, nyt on ollut eksän valintojen takia etäisä. Eli ei olisi ykkösvalinta eronnut mies, mutta kyllä me tullaan uusia juttuja kokemaan. Toivon mukaan yhdessä vanheneminen :) Tiedän myös olevani miehelle ensimmäinen nainen johon rakastui päättömästi ja toisaalta hän ei ollut ensimmäinen mies johon itse rakastuin järjettömästi - eli tuleehan näitä kokemuksia molemmin puolin matkan varrella.

Mistä tiedät olevasi ensimmäinen nainen, johon mies rakastui päättömästi? Koska hän sanoi niin? Ja uskot, että se on totta? Luuletko, että miehesi kertoisi sinulle, että rakastui päättömästi ensimmäiseen vaimoonsa.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä fakta sekin että exä on väkisinkin aina silloin tällöin mielessä. Tätähän ei kukaan myönnä mutta kaikilla miehillä joiden kanssa jutellut on exä mielessä hyvinkin usein juuri petipuuhissa.

T. Katkera eksä joka ei vaan pääse yli siitä että mies löysi paremman 😂

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän ap:ta. En itse olisi lapsettomana ja naimattomana ottanut "käytettyä" miestä. Oli hienoa kokea yhdessä häät ja lapset ensimmäistä kertaa. Se oli romanttista sellaisella tavalla, mitä se ei koskaan voisi olla, jos toinen ei ole ensikertalainen. Nyt olen naimisissa oleva kahden lapsen äiti, ja jos joskus eroaisin, haluaisin ehdottomasti uudeksi kumppaniksi miehen, jolla on aiemmasta suhteesta lapsia. Lapsia saanut mies ymmärtäisi paremmin minua ja maailmaani. Ja ymmärtäisi sen, että lapset tulevat ensin, eikä mihinkään uusperhesekoiluihin rynnitä kiireellä.

Tällainen olisi juuri se mies joka minulla jäisi välistä. Ensimmäistä kertaa kun kuuluu että lapset tulevat tietysti aina ensin, niin jo tietää että siinä on eksän pillin mukaan tanssahteleva isämies, jolla ei ole kiinnostusta parisuhteeseen kanssani, mutta joka kernaasti jakaisi pienen osan elämää kanssani, eli varmaan seksipuolen silloin kun lapset ovat äidillään. Kätevää kun on joku panolelu siinä hollilla, eikä tarvitse aina uutta hakea, kun ei isämiehenä kehtaisi semmoistakaan.

Onneksi oma mieheni oli kunnolla eronnut, ja piti puolensa exvaimoa vastaan. Lapset ovat tervepäisiä ja ihania myös, ja ovat asuneetkin kanssamme. Meidän välinen parisuhde on kaikista tärkein, se on ollut myös miehen lasten koti, josta heidän on ollut hyvä ja turvallinen ponnistaa. Kun menimme naimisiin, niin teimme sen omalla tavallamme, eli meille rakkaimmassa paikassa, jossa paikalla oli meidän kahden lisäksi vihkijä, ja mieheni, sekä minun parhaat ystävät todistajina. Mieheni ei edes laske ensimmäistä avioliittoaan miksikään muuksi kuin isoksi erehdykseksi, eikä hänellä häistäkään ole mitään hyvää sanottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

15 jatkaa vielä: oman miehen entinen avioliitto kesti vain hetken ja oli varsin ongelmainen, joten sinänsä jo se, jos ollaan useampi vuosi naimisissa ja onnellisia tulee olemaan uutta hänellekin :D Ja onneksi miehellä on asialliset välit eksäänsä yhteiseen lapseensa liittyen, ja toisaalta tiedän että miehelle on iso juttu (ja ensimmäinen) jos saadaan lapsia ja pääsee itse heidän arkeensa osallistumaan, nyt on ollut eksän valintojen takia etäisä. Eli ei olisi ykkösvalinta eronnut mies, mutta kyllä me tullaan uusia juttuja kokemaan. Toivon mukaan yhdessä vanheneminen :) Tiedän myös olevani miehelle ensimmäinen nainen johon rakastui päättömästi ja toisaalta hän ei ollut ensimmäinen mies johon itse rakastuin järjettömästi - eli tuleehan näitä kokemuksia molemmin puolin matkan varrella.

Mistä tiedät olevasi ensimmäinen nainen, johon mies rakastui päättömästi? Koska hän sanoi niin? Ja uskot, että se on totta? Luuletko, että miehesi kertoisi sinulle, että rakastui päättömästi ensimmäiseen vaimoonsa.

Moi! Tiedän, koska mies (ja myös pitkäaikaiset kaverinsa) näin ovat kertoneet, eikä ole mitään syytä mulla ajatella etteivät puhuisi totta :) Miehellä ollut haasteita tunne-elämässä, mistä nyt jo kertoo muutamassa vuodessa kariutunut avioliitto johon on menty hyvin pikaisen tuntemisen jälkeen. Sittemmin mies on käsitellyt asioita ja tunne-elämänsä avautunut. Ei mitenkään todellakaan dissaa entistä vaimoaan, mutta on vaan iloinen että tietää nyt mikä se rakastumisen huuma parisuhteessa on mistä on kuullut puhuttavan. (On kokenut syviä rakkauden tunteita kyllä esim. lastaan kohtaan.) Itse en hullaantuvaa rakastumista pitänyt kovinkaan tärkeänä, koska itselläni se on aiemmin johtanut typerään valintaan, mutta mies on näitä uusia tuntemuksiaan halunnut kelailla ja siksi on näistä aika paljonkin juteltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en kykenisi edes seurustelemaan, jos miehellä olisi jo kaikki saavutettu (lapsi, on naimisissa, oma talo yms) ei rakkaus riitä enkä kykenis rakastamaan kun tulis nuo kaikki mieleen mitä itse en ole kokenut vielä kenenkään kanssa

Just siks kannattaakin ottaa itselle sopiva kumppani. Mä en vois kuvitellakaan olevani miehen kanssa jolla ei ole jo aikuisia lapsia. Lapseton ei käy, koska elämästä puuttuu silloin osa jonka minä vaadin suhteessa miehellä olevan.

Ei sitä voi valita, onko sillä itselle sopivalla kumppanilla lapsia vai ei.

Eikä varmaan sitäkään onko itselle sopiva kumppani alkoholisti, väki

valtainen tai 97-vuotias? 

Kenestä tahansa voi tulla alkoholisti tai 97-vuotias, joten ne eivät tavallaan ole ominaisuuksia. Väkivaltaisuus toki on yksilöllinen piirre, joka voi vaikuttaa siihen rakastutaanko henkilöön vai ei. Mutta ei sitä rakastu mieheen siksi, ettei hänellä ole lapsia, vaan sen takia millainen mies itse on.

Joo mutta eihän sitä suhdetta ole pakko aloitta vaikka rakastuukin? Aina voi valita, kenen kanssa aloittaa suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, älä välitä näistä suunsoittajista. Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu. Olen rakastanut erästä naista monta vuotta ja nyt hän meni yhteen toisen miehen kanssa ja he saivat lapsen. Tiedän, että se on väärin, mutta tuntuu, että tuo nainen on jotenkin nyt "pilattu". Väärinhän se on niin ajatella, mutta en voi sille mitään. Olisin halunnut olla se, kenen kanssa hän saa lapsen, nyt sitä tilaisuutta ei koskaan tule. Ja jos joskus olisimme yhteen päätyneet, olisi tuo lapsi aina muistuttanut minua tuosta toisesta miehestä ja joutuisin väkisinkin olemanaa tuon miehen kanssa jollain tavalla tekemisissä. Sarasta on, myönnän. En vain voi tälle tunteelle. Onneksi ei olla enää missään tekemisissä ja tuo nainen piut paut välittää siitä, mitä minä ajattelen. Eli voimia sinulle.

Tuo on sairasta vain jos ajattelet että nainen on pilattu, tai että hän on pilalla. Jos ajattelet niin kuin minä, että no siinä meni se tyyppi pois mahdollisista kumppaneista, ja ymmärrät että sinun aivosi on tällä tavalla "pilalla", ei muut ihmiset. Nainen on vain muuttunut epäsopivaksi sinulle. Miehelläni on tämä samainen asia jos hän saisi tietää että olen ollut tietynmaalaisen kanssa. Asiasta on puhuttu, ja se on vain hänen omien sanojensa mukaan sellainen turn off, että  ei onnistuisi enää, vähän kuin jollain joku toinen asia, siitäkin on pitkä ketju täällä. Mies ei tosin syytä naista siitä, eikä tätä miestä, kumppani vain muuttuu hänelle tuollaisen jälkeen epäsopivaksi.

 Minulle taas on käynyt niin, kun tapailin aikoinaan erästä miestä, jonka sitten katsoin epäsopivaksi itselleni muussa kuin s-mielessä. Emme olleet nähneet vuoteen, kun sain kuulla että hänelle syntyi lapsi jonkun lyhyen tuttavuuden kanssa, ja ettei mies ollut missään vaiheessa seurustellut tuon naisen kanssa.

Hieman tuon kuulemisen jälkeen näin miehen pitkästä aikaa ravintolassa, ja hän olisi halunnut viereen yöksi, mikä olisi ollut aiemmin ihan selvä tottakai, mutta nyt lähinnä kuvotti.

Minulle oli hänen pitkästä liitosta olevat 2 lasta olleet ihan ok, mutta tuon kolmannen vahingon tultua tietooni en olisi voinut kuvitellakaan miehen enää ikinä minuun koskevan.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa niin, että eronneet tietävät paremmin mitä haluavat ja mitä eivät halua. Olette se erityinen puoliso josta ollaan varmoja että halutaan, eikä vaan menty naimisiin ja pukattu lapsia koska "niin kuuluu tehdä".

Etenkin miehet kasvatetaan usein ajattelemaan että elämä menee tietynlaista rataa: Koulu, ammatti, vaimo (ihan sama kuka kunhan seisoo), lapset. Johtaa vaimon vihaamiseen, kaikki mitä vaimo sanoo on nalkutusta, tunteista ei puhuta, avioero. Sitten vasta moni mies pohtii mitä itse haluaa suhteelta ja millaiset elämänarvot kumppanilla tulisi olla. Miehen toinen pitkä parisuhde on yleensä se oikeasti itse valittu, ensimmäinen on yleensä joku nuoren aikuisen eka tyttöystävä jonka kanssa on menty sitä "oletusrataa". 

Kakkoskierroksen ihmiset eivät myöskään haikaile "erilaisia kokemuksia" yhtä helposti enää kuin ne, jotka menettivät neitsyytensä kanssasi ja joiden kanssa kaikki on koettu tietyllä kaavalla. 

Älä palvo kokemattomuutta, se kertoo huonosta itsetunnosta. Olet paras ja riität, ja jokainen kokemus on ainutlaatuinen. Mies ei mene naimisiin eksänsä kanssa, vaan sinun, ja se tekee häistä täysin erilaiset. Lapsi on uusi henkilö, jokaisen lapsen syntymä on ihan yhtä jännää ja kummallista - lapsikin kun on yksilö.

Tämä on niin taivaan tosi kuin olla voi! Voisin melkein vannoa että kirjoittaja on oma mieheni, niin täsmälleen samoja ajatuksia hän on kertonut siitä miten kokee menneet suhtteet, ja miten kokee meidän suhteemme.

Vierailija kirjoitti:

Muistan, että kävin jonkinasteisen kriisin samojen tuntemuksien kanssa. Seitsemän vuotta ja kahta yhteistä lasta myöhemmin nuo ajatukset tuntuvat kaukaisilta ja lapsellisiltakin. Oikeita ja vahvoja tunteita ne kuitenkin olivat. Se kannattaa kuitenkin muistaa, että se edellinen perhe on läsnä lähes jokaisessa päätöksessä, mitä ns. uudessa perheessä tehdään. Mustasukkaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteita täytyy siis sietää jatkossakin. Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, tuskin olisin enää tähän parisuhteeseen lähtenyt, vaikka mieheni on ainoa mies, jota olen koskaan rakastanut. Pohdi, millaista elämää tahdot loppuelämäsi elää.

Meillä ei kummallakaan ole mitään "entistä perhettä", vaan yksi ainoa perhe, jonka peruspilarit olemme minä ja mies. Lisäksi meidän yhteiseen perheeseen kuuluu minun lapseni, sekä miehen lapset. Nämä lapsemme kuuluvat sitten myös toisiin perheisiin toisten vanhempiensa luona. Exät eivät kuulu meidän perheeseemme enää mitenkään.

 Miehen ex-vaimo yritti kyllä pitää tällaista kahtiajakautunutta perhettä yllä jonkin aikaa, mutta mieheni teki selväksi ettei exä kuulu siihen enää vaatimuksineen, vaan me teemme meidän perhettä koskevat päätökset kahdestaan, ja niihin joihin lasten mielipidettä tarvitaan, se heiltä itseltään kysytään. Molemmat meistä oli eronnut vuosia enne tapaamistamme.

Vanhemmilta ihmisiltä monesti voi tuntua samalta vaikka vaimo olis jo kuollut.

Onhan se hassua että pitäisi valita kumpi on vihreä nykyinen vai eka kuten tuossa edellä, koska suhteitakin voi tulla ja mennä. Se eka avioliitto on kuitenkin jos on ollut onnellinen ja lapsiakin tehty, eli on ollut, jää sinne lopuniäksi. Jos ajattelisin että mies on tehnyt vaikka neljä lasta ex vaimon kanssa ja olleet onnellisia tuolloin. On se siellä menneessä ja pysyy. Ei kai mies voi valehtelemaan alkaa että ei ei kun ihan virhe oli koko homma. Tuskin on ollut jos silloin oli eri mieltä. Ei vaan ole käsitellyt asiaa vielä. Myös Ina kylmältä kuulostaa jos exän pitää olla aina joku hirviö?!

Olethan miehelle ensimmäinen kerta, kun hän sitoutuu toisen kerran. Ensimmäinen kerta, kun hän saa toisen vaimonsa kanssa lapsen. Jne.

Eihän ensimmäinen vaimokaan varmaan miehen poikuutta vienyt tai ollut eka parisuhde, mitä miehellä on koskaan ollut...

Turhaan mietit moisia. Enemmänkin huolestuisin siitä, mitä miehessä oli, ettei liitto jatkunut 10 vuotta pidempään, vaikka lapsikin hankittiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

15 jatkaa vielä: oman miehen entinen avioliitto kesti vain hetken ja oli varsin ongelmainen, joten sinänsä jo se, jos ollaan useampi vuosi naimisissa ja onnellisia tulee olemaan uutta hänellekin :D Ja onneksi miehellä on asialliset välit eksäänsä yhteiseen lapseensa liittyen, ja toisaalta tiedän että miehelle on iso juttu (ja ensimmäinen) jos saadaan lapsia ja pääsee itse heidän arkeensa osallistumaan, nyt on ollut eksän valintojen takia etäisä. Eli ei olisi ykkösvalinta eronnut mies, mutta kyllä me tullaan uusia juttuja kokemaan. Toivon mukaan yhdessä vanheneminen :) Tiedän myös olevani miehelle ensimmäinen nainen johon rakastui päättömästi ja toisaalta hän ei ollut ensimmäinen mies johon itse rakastuin järjettömästi - eli tuleehan näitä kokemuksia molemmin puolin matkan varrella.

Mistä tiedät olevasi ensimmäinen nainen, johon mies rakastui päättömästi? Koska hän sanoi niin? Ja uskot, että se on totta? Luuletko, että miehesi kertoisi sinulle, että rakastui päättömästi ensimmäiseen vaimoonsa.

Mielestäsi on järkevämpää uskoa sinun, nettitrollin luonnehdintaan miehestä jota et ole koskaan tavannut, ja suhteesta jonka osapuolet ovat sinulle tuntemattomia? Aika jännä katsantokanta :D

Minulla on omat päättömät ihastumiseni ollut nuorena joskus, ja miehellä samoin. Sen sijaan hänen entinen puolisonsa on meihen mielestä vain nuoruuden tyhmyyksissä tehty virhe, josta on saanut maksaa katkerasti. Minulla on myös tällainen suhde takana, josta ihmettelen että mitä ihmettä päässäni oikein liikkui? Tämä on itse asiassa hyvin yleistä, koska ihmiset kasvavat pitkälle aikuisuuteen.