Te kenellä oli hirveät vanhemmat (väkivaltaa, lyttäämistä, alistamista) lapsena, onko ne VIELÄKIN sellaiset?

Eivät hullut väkivaltaiset psykopaatit tietenkään muutu iän myötä. Hehän ovat mielisairaita.

Tapa kohdella lasta, tapa millä on väkivaltainen, se toki voi muuttua, mutta itse pahuuden ydin, väkivaltaisuus suhteessa, se alistaminen ja tuska, se tietysti säilyy aina.

.Ei tämmöisiin kannata enää aikuisena pitää yhteyttä. Oman mielenterveytensä ja omien lastensa hyvinvoinnin takia. On etäällä ja jos voi niin kuitenkin kiitollinen elämästä - siksi ettei itse katkeroidu.

Itse olen kiitollinen Jumalalle siitä, etten ole tullut tapetuksi. Silloin kun olin pieni ja aivan suojaton, tällaisesta sadistisesta hullusta äidistä kokonaan riippuvainen ihmisen taimi.

Joka kerta kun luen jonkun äidin tappaneen lapsensa, tiedän että se olisin yhtä hyvin voinut olla minä.

Vierailija kirjoitti:

Muakin kiinnostaisi tuo raamatusta avun ja lohdun saaminen. Miten olette sen tehneet? Alatte lukea alusta asti vanhaa testamenttia? Vai jotkut tietyt luvut?

Tässä ketjussa olen vastannut ja olen se joka jäi aivan yksin, siis ei vanhempia/sisaruksia/sukua.

Mä olen lukenut Raamatun useampaan kertaan etsien sieltä "vastausta" kullakin kerralla eri pulmaan tai yhteiskunnassa ihmisten mielipiteitä jakaneisiin asioihin.

Olen aloittanut ihan alusta ja etsinyt juuri ajankohtaiseen asiaan sopivia kohtia. On muuten samalla mitä mainiointa unilääkettä! Välillä on niin vaikeatajuista tekstiä, että sama sivu on pitänyt lukea kahteen kertaan. Eipä tarvitse muulla unta houkutella.

Mutta "anyway", noita kahta anteeksiantoa koskevaa lausetta kun miettii, pääsee irti monesta omaa elämää vaikeuttavasta stressitekijästä.

Vierailija kirjoitti:

Mietintämyssy kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippunee siitä, millainen luonnehäiriö heillä on. Onko kyse siitä, että he eivät ole tyytyväisiä johonkin ominaisuuteesi jonka uskovat sinun voivan muuttaa? Että olet kiusallasi *p*?

Ap tässä, en usko että tästä on kyse, olen kaikin tavoin kunnollinen ja meistä sisaruksista ahkerampi, kiltimpi, paremmin asiansa hoitanut. Se vanhempien suosikki taas on aika äksy, tuittupäinen, huonosti asiansa hoitanut. Silti sitä ”hunsvottilasta” palvotaan ja ihaillaan ja minua kohdellaan kuin likasankoa.

Meitä kohdellaan juuri siten kuin annamme itseämme kohdeltavan. Joskus tarvitsee jyrähtää ja sanoa, että minä en hyväksy tällaista kohtelua, enkä kuuntele moista puhetta enempää.

Tästä kommentistasi välittyy että tiedät kyllä omat hyvät puolesi, mutta koet silti jääväsi vanhempiesi silmissä sisaruksesi varjoon. Miksi jättäydyt varjoon? Eikö oman arvon tuntosi ole kuitenkaan tarpeeksi vahva? Et sinä tarvitse kenenkään muun hyväksyntää kuin oman itsesi. Päätä että "minähän pkle nousen tämän tilanteen yläpuolelle. Samalla annan teidän toisten olla sitä mitä olette".

Sulla ei varmaan ole narsistisia vanhempia. Jos olisi niin tietäisit että niille ei jyrähdellä eikä niitä komennella. Sellaisesta tulee satakertainen k0sto.

Nykyään yritän olla ”väritön, hajuton ja mauton” jotta vaan saisin olla niiltä rauhassa.

Narsistin syntipukkilapsen rooli on sellainen että vaikka mitä tekisit, sitä ei voi muuttaa. Vain narsisti voi muuttaa jakoaan sen suhteen kuka on kultalapsi ja kuka syntipukki.

Tätä on hankala selittää, ja ymmärrän jos ”normaalimpien” vanhempien lapsi ei ymmärrä mitä puhun.

No, voin kertoa, että isäni oli väkivaltainen, ensin tuurijuoppo, myöhemmin täysipäiväinen juoppo, joka ajoi perheensä ulos ryyppyreissuiltaan palatessaan. Remmiä saimme muutenkin koko lapsikööri ja myöhemmin nyrkistä, kun olimme jo isompia. Äiti joutui pahoinpidellyksi joka viikonloppu ja häntä yritimme puolustaa ja suojella ihan pienestä asti. Isän lempilauseisiin kuului "teistä ei tule ikinä mitään" tai "miten toiset ihmiset ovat saaneet tavallisia lapsia, mutta meillä on tämmöset joista ei ole mihinkään". Ja kaiken ilon hän latisti arvostelemalla ja vähättelemällä. Minut nosti kerran kurkusta seinälle ja puristi niin että luokkakaverit nauroivat seuraavana päivänä kaulan olevan täynnä fritsuja.

Isä käytti oman palkkansa baarireissuihin, eikä koskaan ostanut meille lapsille mitään. Emme kuulemma ansaitse mitään, kun olemme niin surkeita lapsia. Surkeita olimme siinäkin vaiheessa kun kaksi meistä erosi. "Ette edes miestä pysty pitämään". Ja "sen siitä saa kun on semmosia vätyksiä kuin te".

Isän kasvatustyyli traumautti koko perheen ja äiti kieroutui myös näissä olosuhteissa. Hermo oli niin tiukalla, että pieksivät meitä lapsia välillä vuoron perään. Äiti koetti kuitenkin pitää ns. kulisseja pystyssä ja yritti myös tasoitella ja hyssytellä isän käytöstä odottaen asioiden jonakin päivänä paranevan.

-Tarvinneeko avata enempää.

Vierailija kirjoitti:

Mietintämyssy kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippunee siitä, millainen luonnehäiriö heillä on. Onko kyse siitä, että he eivät ole tyytyväisiä johonkin ominaisuuteesi jonka uskovat sinun voivan muuttaa? Että olet kiusallasi *p*?

Ap tässä, en usko että tästä on kyse, olen kaikin tavoin kunnollinen ja meistä sisaruksista ahkerampi, kiltimpi, paremmin asiansa hoitanut. Se vanhempien suosikki taas on aika äksy, tuittupäinen, huonosti asiansa hoitanut. Silti sitä ”hunsvottilasta” palvotaan ja ihaillaan ja minua kohdellaan kuin likasankoa.

Meitä kohdellaan juuri siten kuin annamme itseämme kohdeltavan. Joskus tarvitsee jyrähtää ja sanoa, että minä en hyväksy tällaista kohtelua, enkä kuuntele moista puhetta enempää.

Tästä kommentistasi välittyy että tiedät kyllä omat hyvät puolesi, mutta koet silti jääväsi vanhempiesi silmissä sisaruksesi varjoon. Miksi jättäydyt varjoon? Eikö oman arvon tuntosi ole kuitenkaan tarpeeksi vahva? Et sinä tarvitse kenenkään muun hyväksyntää kuin oman itsesi. Päätä että "minähän pkle nousen tämän tilanteen yläpuolelle. Samalla annan teidän toisten olla sitä mitä olette".

Sulla ei varmaan ole narsistisia vanhempia. Jos olisi niin tietäisit että niille ei jyrähdellä eikä niitä komennella. Sellaisesta tulee satakertainen k0sto.

Nykyään yritän olla ”väritön, hajuton ja mauton” jotta vaan saisin olla niiltä rauhassa.

Narsistin syntipukkilapsen rooli on sellainen että vaikka mitä tekisit, sitä ei voi muuttaa. Vain narsisti voi muuttaa jakoaan sen suhteen kuka on kultalapsi ja kuka syntipukki.

Tätä on hankala selittää, ja ymmärrän jos ”normaalimpien” vanhempien lapsi ei ymmärrä mitä puhun.

Tähän haluan vielä tarkentaa, ettei se puolensa pitäminen ja "jyrähtäminen" tietenkää onnistu, jos joutuu asumaan vielä siellä tapahtumien keskiössä. Eli kun teininä asuin vielä kotona, turpaan saanti oli takuuvarmaa, mikäli vastustit.

Isän alistava käytös kuitenkin jatkui vielä meidän lasten jo aikuistuttua, ja jokainen meistä reagoi tavallaan. Toisetkaan meistä eivät hyväksyneet ko. kohtelua, mutta eivät koskaan uskaltaneet siitä sanoa. Joku katkaisi välit kokonaan, ja ne jäivätkin selvittämättä. Se voi painaa ja vaivata loppuelämän. Siinä pitäisi osata antaa anteeksi omien vanhempien

Iisäksi kenties itselleenkin. Kukapa ei haluaisi ajatella että on saanut kuitenkin elämän.

Miksi olette tällaisten vanhempien kanssa enää tekemisissä.

Itse en enää ole. Toinen tosin jo kuollut. Kuolema toi helpotuksen minulle.

Tosi surullista luettavaa. Toivon todella, että saatte voimaa katkaista välit, jos muu ei auta. Ette ole mitään velkaa hirviövanhemmillenne.

Itsellä 10v vanhempi veli oli kaikkea tuota mitä otsikossa luetellaan. Ei olla kuin "pakolliset" tekemiset hänen kanssa nykyään. Luulen että samoja keinoja käyttänyt omiin nyt aikuisiin lapsiinsa, koska hekään eivät ole kuin pakoliset tekemiset hänen kanssa. Päälle päin ei mitenkään voisi uskoa tuota hänen käytöstä ehkä enempi ujon kuvan antaa itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä 10v vanhempi veli oli kaikkea tuota mitä otsikossa luetellaan. Ei olla kuin "pakolliset" tekemiset hänen kanssa nykyään. Luulen että samoja keinoja käyttänyt omiin nyt aikuisiin lapsiinsa, koska hekään eivät ole kuin pakoliset tekemiset hänen kanssa. Päälle päin ei mitenkään voisi uskoa tuota hänen käytöstä ehkä enempi ujon kuvan antaa itsestään.

Päälle päin ei juuri koskaan voi uskoa.

Mun lapsenhakkaaja narsistivanhempi, sadistinen julmuri, osasi todella taitavasti esittää lupsakkaa ja rentoa ja mukavaa. Kertoili vitsejä, naureskeli, osasi hurmata toiset. Lapsuudessa ja nuoruudessa kaverit sanoivat että onpa sulla rento ja mukava isä!

Kaikkea muuta kyllä oli. Ei ollut rento kuin sen hetken mitä muille esitti, muuten oli kireä ja räjähdysherkkä kontrollifriikki joka piti perhettä pelossa, kauhussa ja ahdistuksessa. Pieksi lapsia ilman syytä vain omaa stressiä purkaakseen, eli väkivaltaa ei voinut mitenkään ennakoida, ei auttamut vaikka oltiin tottelevia ja kilttejä. Selkään sai ilman syytä, varoittamatta, mielivaltaisesti. Tämä teki sen että pelko ja hätä oli päällä koko ajan.

Sehän noissa pahinta onkin että päällepäin ei näe. Saatetaan luulla vielä että onpa se hyvä vanhempi!

Vierailija kirjoitti:

Tuossa sinun kertomuksessa häiritsee se, että jos vanhempasi ovat oikeasti hulluja ja luonnevikaisia, niin uskoisin, että he eivät pystyisi kohtelemaan ketään muutakaan lastaan kovin hyvin. Kerrot, että sisarustasi he kohtelevat "kohteliaasti ja kunnioittavasti" sekä tukevat että auttavat häntä mm. rahallisesti. Minusta tuo on oudon ristiriitaista.

Tuo on täysin tyypillistä narsistimeininkiä. Ei kaltoinkohtelu perheissä kohdistu tasapuolisesti kaikkiin lapsiin, vaan nimenomaan on musta lammas ja kultalapsi, ja suurin vääryys tulee siitä, erosta, mikä näiden elämään muodostuu.

Itselläni sama tilanne kuin aloittajalla. Ny kohta viisikymppisenä huomaa, että kultalapsi-siskolla on tosi paljon samaa narsistikäytöstä kuin äidillämme. Isä oli lapsuudessani se parempi vanhempi, mutta vanhetessaan muuttui hänkin syrjiväksi pskiaiselsi, se oli minulle ehkä vaikein asia koko lapsuuden perheessäni.

Nyt olen katkaissut välit. Suosittelen, helpottaa huomattavasti.

Vierailija kirjoitti:

Ovat kasvattaneet niillä taidoilla jotka osanneet, tuskin sen suurempaa pahantahoisuutta taustalla. Yhtälailla nykyvanhemmat eriarvoistaa, ja kun eivät voi käyttää fyysistä kuritusta, niin siitä edestä henkistä, sehän ei näy missään. 

On olemassa ihan oikeasti pahoja ihmisiä. Sellaisia, joiden käytöksen selittää juuri pahuus, ei mikään muu. Minun äitini on sellainen esimerkiksi.

Tosi lyttäävää tulla tuolla tavalla ylhäältä päin selittämään, että kyyyllä kuule sinunkin vanhemmat oikeasti on kivoja ja ihania, olet vaan itse ymmärtänyt koko elämäsi ajan kaiken vähän niinku väärin. Mistäs sinä tuon luulet tietäväsi?

Mikset mene vaan joskus käymään porukoilla ilmaan lapsia ja eka repliikki kun menet ovesta sisään on "jouuu mitäs läskit, vieläkö se jalka nousee, vaikka toinen on jo haudassa?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis aikuisenako on isäsi retuuttanut ja tukistanut? Sehän ei käy. Kannattaisiko jo pistää välit poikki noin myrkyllisiin vanhempiin...

Kyllä, aikuisena, ja useampaan kertaan.

Toinen vanhempi kokee oikeudekseen pakottaa tahtoonsa väkisin. Tuollainen tukistus voi tulla jos ei tottele heti, tai jos on eri mieltä.

Tän takia käyn harvoin, lyhyitä aikoja kerrallaan ja suunnittelen aina pakoreitit valmiiksi.

(Siis esim kengät ja takki samassa paikassa, auto pysäköity keula menosuuntaan, esteetön ajotie ym).

Ihmettelen kaltaisiasi ihmisiä jotka ottavat vapaaehtoisesti vastaan tuollaista kohtelua. Ja vanhempi odottaa kotona että se vapaaehtoinen uhri tulee tänne yhä uudestaan kiusattavaksi. Minä laitoin välit poikki toiseen vanhempaani kun olin sitä mieltä että en ansaitse ilkeyttä ja huonoa kohtelua. Oli tosi vapautunut olo sen jälkeen. Ja nyt moni lukija ajattelee että sitten tulee sukulaisilta ja ystäviltä paljon kuraa niskaan. No tulkoon, jos eivät ymmärrä tilannetta. Omalta kohdaltani voin sanoa että suurin osa ihmisistä ymmärsi. Enkä antanut sen häiritä jos muutaman mielestä veri on vettä sakeampaa aina ja joka tilanteessa.

Vähän ohis, sivusta sanon että tuo ei vaan toimi. Ei voi laittaa välejä poikki vain toiseen vanhempaan jos ne on naimisissa. Molemmat menee samalla. Ja sitten kun ne alkaa suvulle haukkumaan miten hirviö kiittämätön lapsi heillä on kun vanhemmatkin syyttä suotta hylkäsi, niin KOKO SUKU menee vanhempien puolelle ja liittyy niiden kanssa.

Olen tuon saman tehnyt eli hakkaajavanhempaan välit poikki. Siinä meni toinenkin vanhempi, ainoa sisarus (hänkin otti vanhempien puolen) ja lopuksi koko suku.

Nyt sitten olen ypöyksin. Ei ole ketään, ei lapsuuden perheestä eikä suvusta.

En voi sanoa että päätös olisi ollut hyvä :(

On se hyvä päätös. Toki menetys on iso, mutta elämässä on muutakin kuin suku.

Itse olen tehnyt samoin, nyt on orastavasti hyvät välit yhteen serkkuun taas. Mutta, minulla on ihana oma perhe, jonka kanssa perhe-elämä on onnistunutta ja seesteistä, minulla on ystäviä, hyvä työpaikka ja muutenkin elämä mallillaan. Koko lapsuuden perheen heittäminen ulos elämästä on vapauttanut valtavasti voimavaroja tähän omaan elämään. Minusta on tullut myös paljon mukavampi ihminen, kun olen saanut etäisyyttä narsistisiin käytösmalleihin ja ihmisillä pelailuun. Jossain määrin seura tekee kaltaisekseen.

Ei oo muuttunut isäni ollenkaan, samaa lyttäämistä, haukkumista, narsistista käytöstä yms, siskoni pisti välit poikki isään, itse harkinnut samaa, ikinä ei mikään riitä, poikia eli mun veljiä kohtelee ihan eri tavalla harvoin haukkuu tai sättii niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä pitäisi puhua enemmän, mutta niin se taitaa olla että noiden vanhempien elinaikana sitä ei voi tehdä. Vasta sitten 10-20v päästä.

Voittehan te 2 keskenänne puhua niin paljon kun huvittaa. Jos se teitä lohduttaa.

Auttavan se ei näytä, (näitä jo vuodesta 2017 täällä nähnyt), mut jos sitten 10-20v päästä..........

Miten niin ei auta? Minua on ainakin auttanut, olen useampaan ketjuun osallistunut. Odotatko, että ihmisen pitäisi parantua kokonaan tämän suuruusluokan traumasta jonkun nettiketjun avulla? Odotatko ehkä vähän kohtuuttomia? On sekin apu, että olo vähän helpottaa ja ymmärtää tapahtunutta taas pikkuisen paremmin.

Näitä hirviövanhempien uhreja on kuitenkin sen verran paljon, ettei ihan yksi tai kaksi ketjua riittäisi, vaikka joka ikinen osallistuja saisi täydellisen avun ensimmäisestä aihetta käsittelevästä ketjusta. Ymmärrätkö, että tällaisilla palstoilla pyörii suuri joukko eri ihmisiä? Vai oletko niitä, joita häiritsee, kun ”av” on ristiriitaisesti välillä yhtä mieltä ja välillä toista mieltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä 10v vanhempi veli oli kaikkea tuota mitä otsikossa luetellaan. Ei olla kuin "pakolliset" tekemiset hänen kanssa nykyään. Luulen että samoja keinoja käyttänyt omiin nyt aikuisiin lapsiinsa, koska hekään eivät ole kuin pakoliset tekemiset hänen kanssa. Päälle päin ei mitenkään voisi uskoa tuota hänen käytöstä ehkä enempi ujon kuvan antaa itsestään.

Päälle päin ei juuri koskaan voi uskoa.

Mun lapsenhakkaaja narsistivanhempi, sadistinen julmuri, osasi todella taitavasti esittää lupsakkaa ja rentoa ja mukavaa. Kertoili vitsejä, naureskeli, osasi hurmata toiset. Lapsuudessa ja nuoruudessa kaverit sanoivat että onpa sulla rento ja mukava isä!

Kaikkea muuta kyllä oli. Ei ollut rento kuin sen hetken mitä muille esitti, muuten oli kireä ja räjähdysherkkä kontrollifriikki joka piti perhettä pelossa, kauhussa ja ahdistuksessa. Pieksi lapsia ilman syytä vain omaa stressiä purkaakseen, eli väkivaltaa ei voinut mitenkään ennakoida, ei auttamut vaikka oltiin tottelevia ja kilttejä. Selkään sai ilman syytä, varoittamatta, mielivaltaisesti. Tämä teki sen että pelko ja hätä oli päällä koko ajan.

Sehän noissa pahinta onkin että päällepäin ei näe. Saatetaan luulla vielä että onpa se hyvä vanhempi!

Kuin minun näppäilemäni. Onnekseni pääsen pian julmuria kantamaan kuoppaansa. Oikeastaan tekisi mieli jätää mätänemään siihen mihin kaatuu.

Mulla tapahtui vasta tässä nelikymppisenä valtava AHAA elämys, että olen lapsena ollut järjestelmällisen henkisen väkivallan uhri eikä väkivalta ollut pelkästään fyysistä. Tämän tajusin tapailtuani narsistista miestä ja hänen mielipelejä seuratessani tajusin yhtäläisyydet mun lapsuuteeni ja miksi sitten koko elämä on ollut aikamoista kipuilua itseni kanssa ja sellaista itseinhoa, häpeää, miellyttämisenhalua, hylkäämisenkauhua...Nämä ovat vasta nyt väistymässä kun niitä tunnistan. Ja tosiaan pompsahtivat pinnalle vasta tuon manipulaation seurauksena. Kotona jatkuvasti uhattiin pois antamisella ja se on se ydin. Että kasvaa siihen, että ei ole mitään turvaa eikä luottamusta tulevaan vaan se kalvava epävarmuus ja pelko.

Ja vanhempien kanssa nykyään neutraalit välit, enkä koe oikeastaan mitään lämmintä tunnetta sinne suuntaan mutten enää vihaakaan. He nyt vain ovat aivan omaa luokkaansa omassa erinomaisuudessaan. Oikeastaan sietämättömiä ihmisiä ja jos jostain voisi sanoa pikkusieluisia niin niitä he ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa sinun kertomuksessa häiritsee se, että jos vanhempasi ovat oikeasti hulluja ja luonnevikaisia, niin uskoisin, että he eivät pystyisi kohtelemaan ketään muutakaan lastaan kovin hyvin. Kerrot, että sisarustasi he kohtelevat "kohteliaasti ja kunnioittavasti" sekä tukevat että auttavat häntä mm. rahallisesti. Minusta tuo on oudon ristiriitaista.

Tuo on täysin tyypillistä narsistimeininkiä. Ei kaltoinkohtelu perheissä kohdistu tasapuolisesti kaikkiin lapsiin, vaan nimenomaan on musta lammas ja kultalapsi, ja suurin vääryys tulee siitä, erosta, mikä näiden elämään muodostuu.

Itselläni sama tilanne kuin aloittajalla. Ny kohta viisikymppisenä huomaa, että kultalapsi-siskolla on tosi paljon samaa narsistikäytöstä kuin äidillämme. Isä oli lapsuudessani se parempi vanhempi, mutta vanhetessaan muuttui hänkin syrjiväksi pskiaiselsi, se oli minulle ehkä vaikein asia koko lapsuuden perheessäni.

Nyt olen katkaissut välit. Suosittelen, helpottaa huomattavasti.

Tähän vielä lisään että se kultalapsi ei itse tajua vääryyttä. Mun sisarus on siis se joka on saanut asuntoa, sijoitusasuntoa, mökkiä, autoja, kalliita ostoksia ja hankintoja. Mä en ole saanut mitään.

Se sisarus ei näe tässä mitään epäreilua. Esim pari kertaa kun olen vähän kysynyt että menikö nyt reilusti niin hän on oikein huudahtanut että ”mutta minähän TARVITSEN mökkiä/autoa/asuntoa paljon enemmän kuin sinä! Tottakai on ok että se mulle ostetaan!”.

Tämä siis on jo lapsuudessa syntynyt, että sisaruksen tarvitseminen ja haluaminen oli tärkeää ja arvokasta, mun tarpeet ja halut arvottomia joita ei ikinä toteutettu.

Se kultalapsi siis on kasvanut siinä uskossa (ja yhä uskoo niin) että ilman muuta hänen toiveet ja halut on tärkeistä tärkeinmät ja tottakai vanhempien pitää ne toteuttaa. Ja samalla lailla uskoo että minun synyipukin toiveet on vähäpätöisiä ja mitättömiä ja ei niitä tietenkään tule toteuttaa.

Normaali sisarus varmaan tajuaisi että ei ole ihan ok että itse on saanut sadoilla tuhansilla euroilla lahjoja ja toinen ei ole saanut ikinä mn, ei edes koskaan halpaa joululahjaa tai synttärilahjaa. Ja se suosikin joulu/synttärilahjat on olleet tyyliä upouusi auto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa sinun kertomuksessa häiritsee se, että jos vanhempasi ovat oikeasti hulluja ja luonnevikaisia, niin uskoisin, että he eivät pystyisi kohtelemaan ketään muutakaan lastaan kovin hyvin. Kerrot, että sisarustasi he kohtelevat "kohteliaasti ja kunnioittavasti" sekä tukevat että auttavat häntä mm. rahallisesti. Minusta tuo on oudon ristiriitaista.

Tuo on täysin tyypillistä narsistimeininkiä. Ei kaltoinkohtelu perheissä kohdistu tasapuolisesti kaikkiin lapsiin, vaan nimenomaan on musta lammas ja kultalapsi, ja suurin vääryys tulee siitä, erosta, mikä näiden elämään muodostuu.

Itselläni sama tilanne kuin aloittajalla. Ny kohta viisikymppisenä huomaa, että kultalapsi-siskolla on tosi paljon samaa narsistikäytöstä kuin äidillämme. Isä oli lapsuudessani se parempi vanhempi, mutta vanhetessaan muuttui hänkin syrjiväksi pskiaiselsi, se oli minulle ehkä vaikein asia koko lapsuuden perheessäni.

Nyt olen katkaissut välit. Suosittelen, helpottaa huomattavasti.

Tähän vielä lisään että se kultalapsi ei itse tajua vääryyttä. Mun sisarus on siis se joka on saanut asuntoa, sijoitusasuntoa, mökkiä, autoja, kalliita ostoksia ja hankintoja. Mä en ole saanut mitään.

Se sisarus ei näe tässä mitään epäreilua. Esim pari kertaa kun olen vähän kysynyt että menikö nyt reilusti niin hän on oikein huudahtanut että ”mutta minähän TARVITSEN mökkiä/autoa/asuntoa paljon enemmän kuin sinä! Tottakai on ok että se mulle ostetaan!”.

Tämä siis on jo lapsuudessa syntynyt, että sisaruksen tarvitseminen ja haluaminen oli tärkeää ja arvokasta, mun tarpeet ja halut arvottomia joita ei ikinä toteutettu.

Se kultalapsi siis on kasvanut siinä uskossa (ja yhä uskoo niin) että ilman muuta hänen toiveet ja halut on tärkeistä tärkeinmät ja tottakai vanhempien pitää ne toteuttaa. Ja samalla lailla uskoo että minun synyipukin toiveet on vähäpätöisiä ja mitättömiä ja ei niitä tietenkään tule toteuttaa.

Normaali sisarus varmaan tajuaisi että ei ole ihan ok että itse on saanut sadoilla tuhansilla euroilla lahjoja ja toinen ei ole saanut ikinä mn, ei edes koskaan halpaa joululahjaa tai synttärilahjaa. Ja se suosikin joulu/synttärilahjat on olleet tyyliä upouusi auto.

Meillä on täysin sama juttu.

Jos joskus lahjoitetaan yhtaikaa molemmille, minun lahjani on noin 10% siskon lahjan arvosta, mutta sitä hämmästellään ja hehkutetaan ja sen arvoa liioitellaan rankasti. Siskon lahjat, tyyppiä asunto tai mökki taas ovat muka oikeastaan aika arvottomia, ja sitä paitsi hän _tarvitsi_ kun taas minulle kaikki on oikeastaan vähän jo liikaakin, pärjäisin vähemmälläkin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis aikuisenako on isäsi retuuttanut ja tukistanut? Sehän ei käy. Kannattaisiko jo pistää välit poikki noin myrkyllisiin vanhempiin...

Kyllä, aikuisena, ja useampaan kertaan.

Toinen vanhempi kokee oikeudekseen pakottaa tahtoonsa väkisin. Tuollainen tukistus voi tulla jos ei tottele heti, tai jos on eri mieltä.

Tän takia käyn harvoin, lyhyitä aikoja kerrallaan ja suunnittelen aina pakoreitit valmiiksi.

(Siis esim kengät ja takki samassa paikassa, auto pysäköity keula menosuuntaan, esteetön ajotie ym).

Miksi tapaat heitä ollenkaan?

Syyllisyydentunnosta. Tätä on normaalin lapsuuden viettäneen vaikea tajuta, tiedän. Mutta mua syyllistetään jos en käy ja syyllistetään siis nimenomaan niin että vanhempien paha mieli on minun, ”kiittämättömän lapsen” vika.

Oikeasti en haluaisi käydä mutta en kestä syyllisyydentuntoa. Ap

Mistä sä tiedät niiden pahan mielen, jos katkaiset välit kokonaan? Ei sulla on mitään velvollisuutta pitää tuollaisiin hirviöihin minkäänlaista yhteyttä. Numerot pois puhelimesta, itselle uusi, salattu numero. Ovea ei tarvitse avata, muuttaakin voi, jos muuten menee mahdottomaksi. Muhikoot omissa liemissään, ne ei ole sun vastuulla. Lapsi ei IKINÄ ole vastuussa vanhempansa mielentilasta tai onnellisuudesta, eikä varsinkaan velkaa heille mistään.

Kyllä kuule ihan hemmetin moni lapsi ON vastuussa vanhempien hyvästä mielestä. Tajuatko että tuota se narsistin lapsen lapsuus on koko ajan? Olen narsistin lapsi ja ihan koko lapsuus oli sitä että olin vastuussa vanhempien hyvästä mielestä. Koko ajan piri ponnistella ja toimi ja käyttäytyä niin että vanhemmat olisi hyvällä mielellä. Jos eivät olleet, mua syyteltiin siitä heti. Siis ”katso nyt miten huono lapsi olet kun teit meille pahan mielen”.

Se että sinä julistat että lapsi ei ole koskaan vastuussa vanhempien tunteista, ei muuta todellisuutta. Erittäin moni lapsi nykyäänkin on vastuussa vanhempien tunteista. Erittäin moni lapsi nytkin ponnistelee ja kamppailee pitääkseen vanhempien mielialaa hyvänä. Sinun julistus ei näitä lapsia pelasta.

Ymmärrän tämän enkä väitä pystyväni samastumaan narsistin lapsen kokemuksiin, mutta sitä peräänkuulutan, että narsistin lapsi voi aikuisena hakea apua ja pyrkiä pääsemään eroon näistä vanhoista ajatusmalleista. Aikuinen voi opetella pois tällaisista ajatuksista ja tajuta, että vaikka lapsena olisikin kokenut olevansa vastuussa vanhempiensa tunteista, enää ei tarvitse olla. Enkä siis todellakaan tarkoita, että tämä olisi helppoa tai nopeasti toteutettavissa, mutta jos ei koskaan yritä, on turha valittaakaan.

Mua suututtaa että lapsiaan hakkaavat vanhemmat pääsee kuin koira veräjästä. Satoja tai tuhansia pahoinpitelyitä (rikoksia) eikä mistään joudu vastaamaan koskaan. Jatkavat lapsensa kaltoinkohtelua kuolemaansa saakka. Aikuista lasta ei ehkä nyt enää hakata mutta kiusataan muiten.