Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ap saa hyvinkin 100 000 Hakunilan kämpästä kunhan pintaremontoi ennen myyntiä. Siis sitten kun on saanut vanhemmat hautaan ja tavarat kaatopaikalle.
Niin ilmeisesti aloittajalla on niin liikaa rahaa, että voi lahjoittaa tuon rahamäärän ensimmäiselle vastaantulijalle tai heittää sen suoraan jorpakkoon. Vaiko olisiko tässä nyt pikemminkin takana juuri rahanahneus? Vanhukset eivät ole vielä edes haudassa, mutta käydään jo henkisesti heidän omaisuuttaan läpi perintömielessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat alle 70 ja tietävät kyllä omaavansa lähinnä krääsää. Naureskelevatkin, että siinä jää teille urakka. (en toki halua edes ajatella sitä, niin rakkaita ovat).
Mummoni tosin kuoli muutama vuosi sitten ja se kämppä tyhjennettiin nopeasti. Itse halusin vain jonkun muiston ja olisin mielelläni ottanut jonkun vanhan esineen itselleni, Huom. Itselleni, vaikka kahvipurkin tai kahvimyllyn. Serkkunipa kävi heti ratsaamassa kamat ja vei nämä vanhat tavarat kirppikselle.. Kehui vielä saaneensa tuhansia. Se ketutti. Ei se että hän vei ne, vaan se että vei myyntiin! (Olisi ollut tunnearvoa). En tiedä tajuaako kukaan pointtiani tässä.
Siinä oli kyllä liioittelua ihan varmasti. Jos sinä olisit ehtinyt, ensin niin hänkin sanoisi sinun ratsanneen mummon kaapit.
Siis sopimus oli, että kaikki voivat käydä katsomassa, jos haluavat itselleen jotain. (yksi halusi esim. Kottikärryt). Itse olisin halunnut jonkun noista vanhoista esineistä muistoksi, siis muistoksi. Tämä serkku vei kasakaupalla tavaraa.. Ja sinne kirppikselle. Itseasiassa lapsen lapsille ei olisi edes kuulunut mitään, ja oikeasti kun myi omaisuutta niin rahat olisivat kuuluneet lapsille, ei lapsenlapsille.
Mutta tottakai ulkopuolisena tiedät paremmin..
Kun on koko ikänsä mummolassa käyneenä ollut kiinnostunut vanhoista esineistä ja kysellyt niiden historiaa (ei raha mielessä) niin ketutti, että yksi roudasi niitä myyntiin ilman lupaa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko sodanjälkeisen sukupolven hamstraamisesta ja tavaranhaalimisesta sitten menty aivan toiseen äärilaitaan. Kaikki heitetään menemään mahdollisimman tehokkaasti. Ihan hyvä toisaalta, koska tästä seuraa se, että ne jotka sitten sattuvat jotain säästämään, voivat kokea säilyttämilleen esineille arvonnousua vain siksi, ettei niitä enää valmisteta ja tämä tuhoajasukupolvi on heittänyt aikaisemmin yleisenä pidetyt tavarat menemään. Niistä tulee harvinaisuuksia ja jossain vaiheessa niillä on a) antiikki- tai b) keräilyarvoa.
I
Näinhän 70-luvulla heitettiin talonpoikaiskalusteet kokkoon lastulevyn tieltä, nyt ne ovat antiikkia.
Jos ei ole sivistystä, näin käy.
Jotenkin surullista ajatella miten ihmiset käyttävät suurimman osan elämästään omaisuuden haalimiseen ja sitten sillä ei lopulta olekaan mitään merkitystä. Esim ap:n vanhemmat ovat voineet aikanaan maksaa asunnosta paljon ja silloisilla koroilla lainan maksu on voinut viedä ison osan tuloista. Ehkä sieltä juontaa se ylpeyden tunne heidän omaisuudestaa, kun se nyt aidosti on heidän nimissään. Mutta surullista mikä uhraus sen eteen on tehty, etenkin kun jälkipolvi ei sitä arvosta lainkaan.
Olen kotoisin pienviljelijäperheestä meitä lapsia oli yhdessä huoneessa 5-6 kappaletta. En kuitenkaan koskaan kokenut mitään ahtautta asumisen suhteen. Eikä meillä koskaan kärsitty nälkää. Isä ja äiti eivät käyttäneet päihteitä eivätkä tupakoineet. Minulla oli hyvä koti ja hyvät vanhemmat. Olen erittäin kiitollinen hyvistä vanhemmistani. t. 72 vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset ihmiset ivaavat vanhempiaan, sillä lailla. Mitähän 20 vuoden päästä teidän lapset sanovat teistä? Ehkä näin: ”idiootit remontoivat joka toinen vuosi koko kämppänsä ja uusivat keittiönsä ja kylppärinsä vain siksi että haluavat uudet, kun vanhat ei nappaa. Sisustuskin pitää vaihtaa parin vuoden välein. Eipä ihme että luonnonvarat loppuivat noiden ääliöiden takia.”
Olen 58v ja ivaan vanhempieni kultamunaa, 70-luvun paritalon puolikasta Espoossa ja Ultima Thule laseja. Tiedän jo nyt että tyttäreni, 31v, tulee pistämään koko irtaimistoni Tori.fi myyntiin ja annetaan-osioon, heti kun minusta aika jättää. Ei minun kipot ja kupit, sun muut, ole tärkeitä kenellekään muulle kuin minulle. 0
Olisiko nyt niin, että ihmiset ja perheetkin ovat erilaisia.
Meillä 21v ja 19v tyttäret ja haluavat mieluusti rippi-ylioppilas yms. lahjaksi juuri isovanhemmiltaan ja isomummilta astioita, koruja, valaisimia, huonekaluja jne. Ja arvostavat kovasti ja tykkäävät niistä, koska niihin liittyy tarina ja ne yhdistävät sukupolvien ketjuun ja sukuun ja ovat ylpeitä niistä.
Esim. vanhin tytär halusi ylioppilaslahjaksi isomummin hopeiden kakkulapion, jonka hän oli saanut vanhemmiltaan kihlajaislahjaksi ja oli ollut monen ylioppilasjuhlien valokuvissa ja tyttäreni sai jakaa saman perinnön ja tarinan omassa ylioppilasjuhlissaan ja oli ylpeä siitä ja nyt säilyttää sitä parhaimpana aarteenaan.Voipi olla että olet oikeassa. Itse annoin tyttärelleni kassillisen perintöhopeita mukaan jo sen ensimmäiseen kotiin. Otti ne kyllä vastaan, mutta en ole niitä sen jälkeen kyllä nähnyt. Menivät varmaan nekin Tori.fi myydään ja annetaan- osiossa 😂
Eihän näitä anneta ennen kuin itse ovat aikuisia ja alkavat kysyä ja arvostaa. Muuten käy juuri noin ja jälkeen päin kaduttaa.
Paljon on myös keski-ikäisiä perillisiä, jotka eivät ymmärrä perintöänsä kuuluvan irtaimiston arvoa. Asunnon tyhjentäminen annetaan jonkun firman tehtäväksi, ja maksetaan siitä hyvä hinta. Firma sitten putsaa kämpän, ja myy kaiken sieltä löytämänsä arvokkaan hyvään hintaan. Toki firmoilla on aina se riski, ettei kämpästä löydy muuta kuin roskaa. Mutta paljon niistä aarteitakin löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa pyytää välittäjä arvioimaan ihan mielenkiinnosta, niin ehkä sitten tulee realistisempi käsitys.
Miksi ihmeessä ei antaisi vanhempiensa elää rauhassa, koska ovat tyytyväisiä asuntoonsa ja tavaroihinsa, jotka maksaakseen ovat tehneet kovaa työtä.
Mitä he sitten voisivat tehdä ap:n tulevan perinnön vuoksi toisin?
Kummallinen kiusaaja on tuo ap.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista ajatella miten ihmiset käyttävät suurimman osan elämästään omaisuuden haalimiseen ja sitten sillä ei lopulta olekaan mitään merkitystä. Esim ap:n vanhemmat ovat voineet aikanaan maksaa asunnosta paljon ja silloisilla koroilla lainan maksu on voinut viedä ison osan tuloista. Ehkä sieltä juontaa se ylpeyden tunne heidän omaisuudestaa, kun se nyt aidosti on heidän nimissään. Mutta surullista mikä uhraus sen eteen on tehty, etenkin kun jälkipolvi ei sitä arvosta lainkaan.
No mutta elämä on. En usko, että ihmiset tietoisesti haalivat. Mutta elämän varrella hankkivat asioita, jotka jostain syystä tuovat iloa jossain muodossa. Pitäisikö koko elämä sitten vain elää ilman mitään tavaroita? Eihän tavarat sinällään välttämättä ole elämän tarkoitus, mutta tarvitseeko niiltä kieltää arvo täysin? Ihmisestä ei jää mitään aineellista jäljelle. Ovatko ne hänen elämäänsä liittyneet tavarat sitten niin kovin ahdistavia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
60 luvunlapsi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun täällä keskustellaan asumisesta, niin suurin osa kehuu, kuinka maaseudulta saa ison talon helsinkiläisyksiön hinnalla ja kertovat muuttavansa kaupungista viimeistään lasten lennettyä pesästä.
Muistakaa sitten, että lastenne mielestä talo kasvukäytävän ulkopuolella on mörskä, josta on vain huolta, eikä sitä saa kaupaksi.
Ap:n vanhemmilla on sentään kolmio Vantaalla. Jos se olisi vaikka siellä Juupajoella, niin hinta olisi 20.000€. Itä-Vantaalla putkiremontoidussa talossa kolmion hinta on kuitenkin vähintään 150.000€.
Miksi talo pitäisi saada kaupaksi, eihän kukaan halua myydä kotiaan jos on siihen tyytyväinen. Lasten ongelmahan se on mutta jospa siitä selviävät.
Kyllä sen talon olisi hyvä olla myyntikunnossa siinä vaiheessa, kun ei siinä pysty enää asumaan. Talon myynnistä saaduilla rahoilla voisi ostaa kotipalveluja, ei niitä tarvitse lapsille säästää. Jossain vaiheessa mekin peritään huonokuntoinen talo, jota ei saa kaupaksi, mutta jonka kulut juoksevat siitä huolimatta. Saan itse pientä työkyvyttömyyseläkettä, ei minulla ole varaa ylläpitää kahta asuntoa. Minä en selviä, joten toivottavasti leipäjonoja on vielä siinä vaiheessa.
Anoppi oli kovasti myymässä asuntoaan, jossa hänellä leskeksi jääneenä asumisoikeus ja josta omistaa osan. 80-luvun alussa rakennettu, aikoinaan Hitas (sittemmin ko. yhtiö irtautunut hitas-järjestelmästä) kantakaupungin alueella, neliöitä 97.
Kuvitteli arvoksi jotain puoli miljoonaa. Välittäjän arvio vähän alle 300 000€. Tuolla hinnalla ei saa edes uutta yksiötä samalta alueelta ja anoppi tosiaan omistaa vain puolet asunnosta.
Remonttia teetetty huonolla maulla ja muilta osakkailta kysymättä, alkuperäiset lastulevykaapit ja kaapinovet kuitenkin säästäen. Pesutilat alkuperäisessä kuosissa.
Näitä on paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleisesti ottaen asunnon sisustuksella ei ole myyntihetkellä merkitystä. Sijainnilla on kaikkein suurin merkitys. Sitten vaikuttaa pohjaratkaisu ja se, onko tontti oma?
Helsingissä talo voi olla minkälainen mörskä hyvänsä jos vaan tontti on oma. Se menee kaupaksi nopeasti ja maan arvo nousee Helsingissä aina asuntoa nopeammin.
On turha minkään ikäisen ihmisen kuvittelevan syrjäseuduilla, että talo olisi itsessään minkään arvoinen. Se tontti voi olla jonkin arvoinen, jos sijainti on muuten alueellisesti kaikin puolin hyvä.
Asunnoissa sisustuksella on vain tunnearvoa, ei mitään merkitystä kauppahintaan.
Terv, alalla pitkään ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka yrität ap. mitätöidä ja halveksia vanhempasi omaisuutta ja kotia, niin kuitenkin heidän sukupolvensa ovat mahdollistaneet sinulle korkeamman elintason, laadukkaammat tuotteet ja yltäkylläisemmän elämän, kun jotakin Myrna kuppia pidän mitättlmänä, kun tosiasiassa yhden Myrna kupin ostamiseen ovat joutuneet tekemämään lukemattomia työtunteja.
Ja mitä tulee sisustukseen, ihan samalla tavalla teinit naureskelevat sinun sisistustyylilläsi ja pitävät sitä mauttomana.
Ja olisit ap. kertonut millaisen lukaalin ja sisustustyylin olet onnistunut hankkimaan omalla työlläsi, vai asutko edelleen jossaakin vuokrakämpässä ja sisustus on Ikean halppiskamaa.
Varmaan oma koti valkoinen, itse maalailtu, live love laugh, ja kalusteet ikeasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset ihmiset ivaavat vanhempiaan, sillä lailla. Mitähän 20 vuoden päästä teidän lapset sanovat teistä? Ehkä näin: ”idiootit remontoivat joka toinen vuosi koko kämppänsä ja uusivat keittiönsä ja kylppärinsä vain siksi että haluavat uudet, kun vanhat ei nappaa. Sisustuskin pitää vaihtaa parin vuoden välein. Eipä ihme että luonnonvarat loppuivat noiden ääliöiden takia.”
Olen 58v ja ivaan vanhempieni kultamunaa, 70-luvun paritalon puolikasta Espoossa ja Ultima Thule laseja. Tiedän jo nyt että tyttäreni, 31v, tulee pistämään koko irtaimistoni Tori.fi myyntiin ja annetaan-osioon, heti kun minusta aika jättää. Ei minun kipot ja kupit, sun muut, ole tärkeitä kenellekään muulle kuin minulle. 0
Olisiko nyt niin, että ihmiset ja perheetkin ovat erilaisia.
Meillä 21v ja 19v tyttäret ja haluavat mieluusti rippi-ylioppilas yms. lahjaksi juuri isovanhemmiltaan ja isomummilta astioita, koruja, valaisimia, huonekaluja jne. Ja arvostavat kovasti ja tykkäävät niistä, koska niihin liittyy tarina ja ne yhdistävät sukupolvien ketjuun ja sukuun ja ovat ylpeitä niistä.
Esim. vanhin tytär halusi ylioppilaslahjaksi isomummin hopeiden kakkulapion, jonka hän oli saanut vanhemmiltaan kihlajaislahjaksi ja oli ollut monen ylioppilasjuhlien valokuvissa ja tyttäreni sai jakaa saman perinnön ja tarinan omassa ylioppilasjuhlissaan ja oli ylpeä siitä ja nyt säilyttää sitä parhaimpana aarteenaan.
Niin, teillä se tavara on ollut laadukasta jo alun alkaen. Huonolaatuinen on ollut huonolaatuista koko ajan eikä sen arvo kasva, käyttöarvokin on mennyt nollaan.
Vierailija kirjoitti:
Paljon on myös keski-ikäisiä perillisiä, jotka eivät ymmärrä perintöänsä kuuluvan irtaimiston arvoa. Asunnon tyhjentäminen annetaan jonkun firman tehtäväksi, ja maksetaan siitä hyvä hinta. Firma sitten putsaa kämpän, ja myy kaiken sieltä löytämänsä arvokkaan hyvään hintaan. Toki firmoilla on aina se riski, ettei kämpästä löydy muuta kuin roskaa. Mutta paljon niistä aarteitakin löytyy.
Tähän en kyllä usko. Ennen nettiä tällaista varmaan tapahtui, nykyään voi kaiken googlettamalla selvittää. Palsamäen kuparipannuista maksetaan vain jotta saisi naamansa telkkariin. Samat kylähullut istuu eturiveissä joka jaksossa. Vanha kuhmuinen kuparipannu ei oikeasti ole kuuminta hottia.
Oletuksena, että aloitus kuvailisi tositilannetta: Mitä väliä sillä on vaikka vanhemmat pitäisivätkin omaisuuttaan arvokkaampana kuin se on? Toki jos he haluavat myydä omaisuuttaan, he törmäävät realiteetteihin, mutta muutenhan omaisuuden arvolla ei ole paljon merkitystä, jos he itse asuvat asunnossa ja käyttävät irtaimistoa tyytyväisinä elellen. Enemmän minua häiritsisi aloituksessa - jos olettaisin sen olevan totta - jotenkin läpipaistava negatiivinen asenne omia vanhempia kohtaan.
Ja ainahan voi sanoa, että en halua miettiä perinnönjakoja enkä takuulla riitele mistään sisarukseni kanssa, joten ei tarvitse tehdä sopimusta, jos ei halua käydä läpi koko asiaa eikä kuulla siitä. Itse en haluaisi miettiä, koska vanhempani ovat paljon tärkeämpiä kuin mitkään omaisuudet, enkä halua miettiä aikaa, jolloin heitä ei olisi.
Omat vanhempani arvostavat myös ränsistyvää omakotitaloaan "miljooniin" ja myös näitä myrna ym. astioita.
Ymmärrän AP:tä, en itsekkään jaksa kuunnella tuota jatkuvaa höpötystä miten tulet saamaan heiltä niin ja niin suuren ja arvokkaan perinnön.
Olen kehottanut heitä myymään kipponsa ja kupponsa, mutta ei kun säästetään perinnöksi.
Olen pyytänyt heitä myymään tontin ja ostamaan uuden ja toimivan kerrostalo asunnon, mutta ei kun omakotitalosta nyt vain ei voi luopua ja sinä sitten heidän jälkeensä muutat siihen hörskään. Just joo varmasti tulee tapahtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset ihmiset ivaavat vanhempiaan, sillä lailla. Mitähän 20 vuoden päästä teidän lapset sanovat teistä? Ehkä näin: ”idiootit remontoivat joka toinen vuosi koko kämppänsä ja uusivat keittiönsä ja kylppärinsä vain siksi että haluavat uudet, kun vanhat ei nappaa. Sisustuskin pitää vaihtaa parin vuoden välein. Eipä ihme että luonnonvarat loppuivat noiden ääliöiden takia.”
Olen 58v ja ivaan vanhempieni kultamunaa, 70-luvun paritalon puolikasta Espoossa ja Ultima Thule laseja. Tiedän jo nyt että tyttäreni, 31v, tulee pistämään koko irtaimistoni Tori.fi myyntiin ja annetaan-osioon, heti kun minusta aika jättää. Ei minun kipot ja kupit, sun muut, ole tärkeitä kenellekään muulle kuin minulle. 0
Olisiko nyt niin, että ihmiset ja perheetkin ovat erilaisia.
Meillä 21v ja 19v tyttäret ja haluavat mieluusti rippi-ylioppilas yms. lahjaksi juuri isovanhemmiltaan ja isomummilta astioita, koruja, valaisimia, huonekaluja jne. Ja arvostavat kovasti ja tykkäävät niistä, koska niihin liittyy tarina ja ne yhdistävät sukupolvien ketjuun ja sukuun ja ovat ylpeitä niistä.
Esim. vanhin tytär halusi ylioppilaslahjaksi isomummin hopeiden kakkulapion, jonka hän oli saanut vanhemmiltaan kihlajaislahjaksi ja oli ollut monen ylioppilasjuhlien valokuvissa ja tyttäreni sai jakaa saman perinnön ja tarinan omassa ylioppilasjuhlissaan ja oli ylpeä siitä ja nyt säilyttää sitä parhaimpana aarteenaan.Voipi olla että olet oikeassa. Itse annoin tyttärelleni kassillisen perintöhopeita mukaan jo sen ensimmäiseen kotiin. Otti ne kyllä vastaan, mutta en ole niitä sen jälkeen kyllä nähnyt. Menivät varmaan nekin Tori.fi myydään ja annetaan- osiossa 😂
Eihän näitä anneta ennen kuin itse ovat aikuisia ja alkavat kysyä ja arvostaa. Muuten käy juuri noin ja jälkeen päin kaduttaa.
Ei kaduta. Siirsin perintökalut seuraavalle sukupolvelle. Itse en niitä käyttänyt koskaan, aivan turhia, ja pääsin niistä eroon. Jos olisin vienyt ne myyntiin, niin varmaan olisin saanut jossain vaiheessa kuulla siitä pillitystä.
Ei tuo nimimerkkini ole oikein onnistunut mutta aikamoista pilkunnussimista siitä huomauttelu on.