Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilla vanhemmilla on isän 70-luvun lopulla rakentama omakotitalo. Siinä ei ole tehty mitään remonttia paitsi vaihdettu öljykattila 25 vuotta sitten ja joskus 90-luvulla vaihdettu olohuoneen tapetit. Talo ei onneksi ole missään syrjäkylillä, mutta ei tuota saa koskaan myytyä. He eivät nytkään selviä yksin vaan siellä pitäisi jonkun käydä lähes päivittäin jotain tekemässä.
Ei tuollaisia taloja kukaan halua. Meillä myytiin appivanhempien omakotitalo tontin hinnalla, uusi omistaja veti puskutraktorilla saman tien sileäksi ja uutta taloa tilalle.
Entä sitten. Mitä väliä.
Miksi ollaan niin huolissaan säilyykö vanhempien asunnossa arvo vai ei. Sehän on samantekevää, kun se on heidän kotinsa.
Ihan samalla tavalla laskee autojen, huonekalujen jne. arvo kun vie sen kotiinsa.
Ja monessa asiassa tavaran arvo menee vessanpöntöstä alas tai jätteisiin.
Ja mistä mielikuva, että asunnon arvo nousisi, kun rakennustarvikkeillakin on elinkaarensa, jotkut ikkunoiden ja ovien elinkaari on 20-30v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin ostaa sulta ne myrna-kupit jos et tartte.
Jono
Osto- vai myyntijono? Voin asettua myyjien jonoon.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat alle 70 ja tietävät kyllä omaavansa lähinnä krääsää. Naureskelevatkin, että siinä jää teille urakka. (en toki halua edes ajatella sitä, niin rakkaita ovat).
Mummoni tosin kuoli muutama vuosi sitten ja se kämppä tyhjennettiin nopeasti. Itse halusin vain jonkun muiston ja olisin mielelläni ottanut jonkun vanhan esineen itselleni, Huom. Itselleni, vaikka kahvipurkin tai kahvimyllyn. Serkkunipa kävi heti ratsaamassa kamat ja vei nämä vanhat tavarat kirppikselle.. Kehui vielä saaneensa tuhansia. Se ketutti. Ei se että hän vei ne, vaan se että vei myyntiin! (Olisi ollut tunnearvoa). En tiedä tajuaako kukaan pointtiani tässä.
Siinä oli kyllä liioittelua ihan varmasti. Jos sinä olisit ehtinyt, ensin niin hänkin sanoisi sinun ratsanneen mummon kaapit.
Vierailija kirjoitti:
60 luvunlapsi kirjoitti:
Olen 75 v, synnyin 1945, sota oli loppunut. Asun 10 vuotta vanhassa kaksiossa, kaupungin keskustassa..
Miten -45 syntynyt voi olla 60-luvun lapsi? Mun äiti syntynyt -42 ja se oli 20v -62, kun mä synnyin. Mä pidän itseäni 60-luvun lapsena.
Käsitän tuon siten, että suuret ikäluokat ovat olleet nuoria 60- luvulla. Aikuinen elämä ja nuoruus on alkanut juurikin tuolloin. On menty naimisiin, koska hyvin iso osa meni tuolloin noin kahdenkympin molemmin puolin naimisiin ja perustivat perheen. Noita löytyy lähipiiristä paljon. Osa lähti opintielle vasta naimissa ollessaan. Maalta muutettiin kaupunkeihin ja opiskelu kävi mahdolliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset ihmiset ivaavat vanhempiaan, sillä lailla. Mitähän 20 vuoden päästä teidän lapset sanovat teistä? Ehkä näin: ”idiootit remontoivat joka toinen vuosi koko kämppänsä ja uusivat keittiönsä ja kylppärinsä vain siksi että haluavat uudet, kun vanhat ei nappaa. Sisustuskin pitää vaihtaa parin vuoden välein. Eipä ihme että luonnonvarat loppuivat noiden ääliöiden takia.”
Olen 58v ja ivaan vanhempieni kultamunaa, 70-luvun paritalon puolikasta Espoossa ja Ultima Thule laseja. Tiedän jo nyt että tyttäreni, 31v, tulee pistämään koko irtaimistoni Tori.fi myyntiin ja annetaan-osioon, heti kun minusta aika jättää. Ei minun kipot ja kupit, sun muut, ole tärkeitä kenellekään muulle kuin minulle. 0
Ohis, olen 44 v. ja äitini heitti roskikseen ultima thulet meiltä lapsilta kysymättä. Ei ne nyt niin kalliita ole, ettenkö olisi saanut kaupasta uusia tilalle, mutta vähän harmittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa täällä tiukkapipoista ja huumorintajutonta porukkaa. Itse tunnistan monta juttua AP:n ja joidenkin muidenkin kirjoituksista, eikä ole kyse edellisten sukupolvien halventamisesta, vaan sellaisesta sukupolvien välisestä kuilusta, joka näyttäytyy siten, että suhde tavaraan ja ymmärrys sen arvosta on erilainen. Sitä voi huvittuneena, ja kuolinpesän tyhjennystä odotellessa myös vähän tuskastuneena, täälläkin purkaa. Olen ihan satavarma, että oma tyttäreni aikanaan suhtautuu minuun, minun tyyliini ja omaisuuteeni, samalla tavalla (hän naureskelee minulle jo nyt), mutta kestän sen kyllä. Se vähän niinkuin kuuluu asiaan, kaikella rakkaudella.
Onpa vastenmielinen ja kiittämätön aloitus.
Tajuaako aloittaja ollenkaan, kuinka paljon työtä tuonikäiset ovat elantonsa eteen tehneet?
Monet ovat aloittaneet ihan tyhjästä. Niin tyhjästä, että koko omaisuus on mahtunut sylissä kannettavaksi.
Siihen on menty naimisiin ja tehty lapset, ruokittu, vaatetettu, elätetty koko perhe.
Kun on omilla rahoilla saatu talo hankittua ja sinne omaisuuttakin -tietosanakirjat ja myrnat, mitkä todellakin olivat kallista arvotavaraa siihen aikaan- niin sitä osaa arvostaa ihan toisella tavalla, kuin mitä nykyajan aikuiset ja lapset.
Nykyaikana kun mikään ei maksa paljoa ja jos vähän menee tai kyllästyy, niin heitetään roskiin.
Tämän kaiken valmiina saanut sukupolvi ei osaa arvostaa noita, jotka ovat kaiken heille luoneet.
Turha pilkata vanhempia sukupolvia, ihailla voisitte ja pyrkiä itse samaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tosiaan ollaan niin huolissaan vanhempien asuntojen arvosta?
Itse olen alle 40v ja ainakin minun huushollista löytyy aivan liikaa tarpeetonta tavaravaa - vaatteita, rihkamaa, astioita, Ikea kamaa jne. Ja voi vain kuvitella, miten paljon tulee lisää kun olen 70v.
Ja ei me nuoremmatkaan tiedä miten asuntojen arvo säilyy. Ja mitä tulee sisustustrendeihin, niin harvat nuoretkaan päivittävät ne kahden vuoden jälkeen, itselläni ei olisi edes varaa, kun neliöitä paljon ja asuntolainaa jäljellä.
Enkä itse haluaisi, jos lapseni arvuuttelisi kotini arvosta, kun se ei heille kuulu pätkääkään, ostakoon omansa.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat alle 70 ja tietävät kyllä omaavansa lähinnä krääsää. Naureskelevatkin, että siinä jää teille urakka. (en toki halua edes ajatella sitä, niin rakkaita ovat).
Mummoni tosin kuoli muutama vuosi sitten ja se kämppä tyhjennettiin nopeasti. Itse halusin vain jonkun muiston ja olisin mielelläni ottanut jonkun vanhan esineen itselleni, Huom. Itselleni, vaikka kahvipurkin tai kahvimyllyn. Serkkunipa kävi heti ratsaamassa kamat ja vei nämä vanhat tavarat kirppikselle.. Kehui vielä saaneensa tuhansia. Se ketutti. Ei se että hän vei ne, vaan se että vei myyntiin! (Olisi ollut tunnearvoa). En tiedä tajuaako kukaan pointtiani tässä.
Serkkusi toimi luvattomasti, jos on myynyt kuolinpesän tavaraa ennen perunkirjoitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin vuonna 1960 15 vuotias lapsesta hyvin kävin,
ymmärrys hoi kirjoitti:
Onpa vastenmielinen ja kiittämätön aloitus.
Tajuaako aloittaja ollenkaan, kuinka paljon työtä tuonikäiset ovat elantonsa eteen tehneet?Monet ovat aloittaneet ihan tyhjästä. Niin tyhjästä, että koko omaisuus on mahtunut sylissä kannettavaksi.
Siihen on menty naimisiin ja tehty lapset, ruokittu, vaatetettu, elätetty koko perhe.
Kun on omilla rahoilla saatu talo hankittua ja sinne omaisuuttakin -tietosanakirjat ja myrnat, mitkä todellakin olivat kallista arvotavaraa siihen aikaan- niin sitä osaa arvostaa ihan toisella tavalla, kuin mitä nykyajan aikuiset ja lapset.
Nykyaikana kun mikään ei maksa paljoa ja jos vähän menee tai kyllästyy, niin heitetään roskiin.
Tämän kaiken valmiina saanut sukupolvi ei osaa arvostaa noita, jotka ovat kaiken heille luoneet.
Turha pilkata vanhempia sukupolvia, ihailla voisitte ja pyrkiä itse samaan.
Oikeastiko tosissasi jauhat? Nuo ovat suuria ikäpolvia jolle kaikki lankesi kuin manulle illallinen: oli aina töitä tekevälle tarjolla. Ahneen narsistinen sukupolvi, pihejä, koska sota-ajan vanhempien kasvatteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun täällä keskustellaan asumisesta, niin suurin osa kehuu, kuinka maaseudulta saa ison talon helsinkiläisyksiön hinnalla ja kertovat muuttavansa kaupungista viimeistään lasten lennettyä pesästä.
Muistakaa sitten, että lastenne mielestä talo kasvukäytävän ulkopuolella on mörskä, josta on vain huolta, eikä sitä saa kaupaksi.
Ap:n vanhemmilla on sentään kolmio Vantaalla. Jos se olisi vaikka siellä Juupajoella, niin hinta olisi 20.000€. Itä-Vantaalla putkiremontoidussa talossa kolmion hinta on kuitenkin vähintään 150.000€.
Miksi talo pitäisi saada kaupaksi, eihän kukaan halua myydä kotiaan jos on siihen tyytyväinen. Lasten ongelmahan se on mutta jospa siitä selviävät.
Jenni A kirjoitti:
Vanhempasi on sitä ikäluokkaa että säästävät kaiken. Pihiydellä ei ollut minkäänlaista mittaa ennenkuin mieheni isoisä sai alkunsa. Vaatimaton herrasmies jätti perikunnalle lapsuuden aikaisesta kivikokoelmasta lähtien kaiken mahdollisen. Ainakin 100 paria parsittua sukkia ja viidet paikatut kumpparit.
Toki kaiken ryönän ja roinan lisäksi perikunta sai myös huomattavan rahallisen omaisuuden.
Eivät ole minusta tyypillisiä seitsemänkymppisiä ja olen varma että ap on joko keksinyt koko jutiun tai värittää sitä vahvasti. Tuon ikäisissä on paljon konmarittajia ja kuolinsiivouksen tekijöitä. Harvoin kaupungin kerrostalokolmiossa asuu jotain kahviastiastoa aarteena vaalivia juuri eläköityneitä hamstereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60 luvunlapsi kirjoitti:
Olen 75 v, synnyin 1945, sota oli loppunut. Asun 10 vuotta vanhassa kaksiossa, kaupungin keskustassa..
Miten -45 syntynyt voi olla 60-luvun lapsi? Mun äiti syntynyt -42 ja se oli 20v -62, kun mä synnyin. Mä pidän itseäni 60-luvun lapsena.
Käsitän tuon siten, että suuret ikäluokat ovat olleet nuoria 60- luvulla. Aikuinen elämä ja nuoruus on alkanut juurikin tuolloin. On menty naimisiin, koska hyvin iso osa meni tuolloin noin kahdenkympin molemmin puolin naimisiin ja perustivat perheen. Noita löytyy lähipiiristä paljon. Osa lähti opintielle vasta naimissa ollessaan. Maalta muutettiin kaupunkeihin ja opiskelu kävi mahdolliseksi.
Tämä jolta kysyin on täällä rekisteröinyt itselleen nimimerkin "60-luvun lapsi". Mielestäni ei ole ollut 60-luvulla lapsi, jos syntynyt -45.
Vierailija kirjoitti:
Purkukunnossa alkaa olla 60 luvun kerrostalot valitettavasti.
&0-luvulla ei vielä paljon rakennettu elementtitaloja, jotka ovat niitä kesätmisen kannalta ongelmallisia, itse asun -59 rakennetussa talossa (kaikki remontit tehty, ja tarkoitan ihan kaikki) ja tämä on varsin erinomainen rakennus ja pysynee pystysä vielä kauan.
Oma mummoni on jakanut perintöä 90-luvusta lähtien ja ihan virkeä mummeli hän on edelleen. Minusta aloitus on hauska kuvaus siitä, miten sukupolvien välinen kuilu näkyy arvostuksissa. Kerrostaloasunnossa sijainti ja taloyhtiön kunto merkitsevät eniten arvon kannalta. Ikäihmisten teettämät remontit voivat olla hyvin kaukana nuoren asunnonostajan tyylistä. Kiinnostuin itse, kun lähistöllä tuli myyntiin asunto muutaman vuoden ikäisestä kerrostalosta. Sinnepä oli tehty moderniin taloon kartanoromanttinen keittiö, kylppäriin ysäriboordit kaakeileihin ja eri puulajien kirjo materiaaleissa oli uskomaton. Kodilleen jokainen saa tehdä mitä haluaa, mutta kuulostaa siltä, että ap:n vanhempien ei kannattaisi alkaa stailaamaan asuntoaan myyntikuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tosiaan ollaan niin huolissaan vanhempien asuntojen arvosta?
Itse olen alle 40v ja ainakin minun huushollista löytyy aivan liikaa tarpeetonta tavaravaa - vaatteita, rihkamaa, astioita, Ikea kamaa jne. Ja voi vain kuvitella, miten paljon tulee lisää kun olen 70v.
Ja ei me nuoremmatkaan tiedä miten asuntojen arvo säilyy. Ja mitä tulee sisustustrendeihin, niin harvat nuoretkaan päivittävät ne kahden vuoden jälkeen, itselläni ei olisi edes varaa, kun neliöitä paljon ja asuntolainaa jäljellä.
Enkä itse haluaisi, jos lapseni arvuuttelisi kotini arvosta, kun se ei heille kuulu pätkääkään, ostakoon omansa.
Mä sain sellaisen käsityksen että nämä vanhemmat lesoilee, en niin että ap tai moni muukaan olisi kiinnostunut asunnon arvosta sinänsä.
Mun tavara on arvotonta melkeinpä kaikille muille, paitsi mulle ja omalle tyttärelleni jonka mielestä äidin koti on aarreaitta. Ei sellaista tarvetta jota ei äidiltä löydy :D Olemme siis molemmat näpertelijöiden sukua ja huonetta, ja meille tavara(esine,vaate,jne) on pitkälti materiaalia johonkin muuhun. Saatan ostaa kirpparilta 20 sentillä rikkinäisen paidan, josta tulee myöhemmin tyynynpäällinen grillikatokseen. Katkenneesta omalla jalalla seisovasta naulakosta tuli kukkapöytä, ja kolme naulakkoa ulkosaunan pukuhuoneeseen. Mieheni yhteen muuttaessamme naureskeli että kaikkea se sinäkin olet viitsinyt säästää, mutta niin vain on hänkin vuosien varrella kymmeniä kertoja hyötynyt "aarteistani" :D Hoardaaja en sentään ole, vaan materiaalivarastojen pitää mahtua niille varattuihin paikkoihin.
Vierailija kirjoitti:
ymmärrys hoi kirjoitti:
Onpa vastenmielinen ja kiittämätön aloitus.
Tajuaako aloittaja ollenkaan, kuinka paljon työtä tuonikäiset ovat elantonsa eteen tehneet?Monet ovat aloittaneet ihan tyhjästä. Niin tyhjästä, että koko omaisuus on mahtunut sylissä kannettavaksi.
Siihen on menty naimisiin ja tehty lapset, ruokittu, vaatetettu, elätetty koko perhe.
Kun on omilla rahoilla saatu talo hankittua ja sinne omaisuuttakin -tietosanakirjat ja myrnat, mitkä todellakin olivat kallista arvotavaraa siihen aikaan- niin sitä osaa arvostaa ihan toisella tavalla, kuin mitä nykyajan aikuiset ja lapset.
Nykyaikana kun mikään ei maksa paljoa ja jos vähän menee tai kyllästyy, niin heitetään roskiin.
Tämän kaiken valmiina saanut sukupolvi ei osaa arvostaa noita, jotka ovat kaiken heille luoneet.
Turha pilkata vanhempia sukupolvia, ihailla voisitte ja pyrkiä itse samaan.Oikeastiko tosissasi jauhat? Nuo ovat suuria ikäpolvia jolle kaikki lankesi kuin manulle illallinen: oli aina töitä tekevälle tarjolla. Ahneen narsistinen sukupolvi, pihejä, koska sota-ajan vanhempien kasvatteja.
Niin, raskasta ruumiillista työtä oli tarjolla runsain mitoin.
60 luvunlapsi kirjoitti:
Olin vuonna 1960 15 vuotias lapsesta hyvin kävin,
Ai? Mä olin ton ikäisenä jo yksin ulkomailla ja muutin vanhempieni luota 16v ikäisenä. -69 sä olet ollut 19v, tuskin enää lapsi 😒Ehkä sä olet ns. late bloomer?
Tämä 👍 Muumi-mukeja unohtamatta. Ne on tulevaisuuden Myrnoja 😂