Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Mitä merkitystä, jos jotkut pitävät asuntojaan ja tavaroitaan arvokkaina. Kai sinäkin ap pidät joitain asioita arvokkaina.
Kateellisuus ja katkeruus saavat ihmiset usein pilkkaamaan toista ihmistä. Eikö ole mukavaa, että ihmiset ovat onnellisia niissä vaatimattomissa olosuhteissaan ja osaavat antaa niille arvoa. Otetaan esimerkiksi se aloittajan mollaama asunto. Mitä merkitystä, asutko miljoona asunnossa tai pikku yksiössä, jos olet tyytyväinen elämääsi. No perijöille sillä luonnollisesti on merkitystä, mutta ratkaiseeko se heidän ollellisyytensa tai tyytyväisyytensä.
Ei sillä varmaan merkitystä olisikaan, jollei sillä kerskuttaisi turhanpäiten, ja vielä kuviteltaisi että ollaan jättämässä jälkipolville jotain rahallisesti merkittävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista ajatella miten ihmiset käyttävät suurimman osan elämästään omaisuuden haalimiseen ja sitten sillä ei lopulta olekaan mitään merkitystä. Esim ap:n vanhemmat ovat voineet aikanaan maksaa asunnosta paljon ja silloisilla koroilla lainan maksu on voinut viedä ison osan tuloista. Ehkä sieltä juontaa se ylpeyden tunne heidän omaisuudestaa, kun se nyt aidosti on heidän nimissään. Mutta surullista mikä uhraus sen eteen on tehty, etenkin kun jälkipolvi ei sitä arvosta lainkaan.
Minä olen ostanut meille arvokkaan astiaston lautanen kerrallaan. Sain kaikki osat ostettua jo yli kymmenen vuotta sitten. Nautin kauniista astioistani ja käytän niitä päivittäin. Vaikka niihin on mennyt paljon rahaa, ei haittaa. Omille lapsille niiden arvo on nolla, heillä on ihan erilainen maku. Minua ei haittaa, koska käytän noita elämäni loppuun asti ja ne ovat tehtävänsä siihen mennessä hoitaneet.
Itse olen haaveillut, että ostaisin itselleni taidetta, jonka voisin jättää perinnöksi. Käyttäisin apunani asiantuntijaa, joka hallitsee alan. Valinnassa olisi mukana se lapset, joista kumpikin saisi kertoa mistä tykkää ja minkä haluaisi aikoinaan itselleen.
Vanhempani asuvat kuolevassa pikkukaupungissa lapissa ja omistavat viisi taloa/asuntoa, mutta yhtäkään niistä en halua perinnöksi. Okt missä asuvat on paras. Sen jossain vaiheessa varmaan myyvät.
Toinen okt taas on kauempana, enkä usko, että sitä saadaan ikinä myydyksi. Siinä on vaan se kuuluisa tunnearvo, jonka takia kuluttavat siihen aivan liikaa rahaa. Ajatuksena oli tehdä siitä vähän kuin loma-asunto, mutta todellisuudessa siellä ei ole kumpikaan viettänyt yhtään yötä, vaikka ovat sen n.10 vuotta omistaneet. Valitusta saa vaan kuunnella siitä kuinka ei ole ikinä aikaa mihinkään, kun pitää remontoida. Rahaakaan ei ole mihinkään kun menee kaikki niiden asuntojen ylläpitoon. En oikein ymmärrä, että miksi valittavat, kun itse ostivat. Harmittaa heidän ja itseni puolesta, kun tuntuu että tekevät kaiken tuon, koska niin kuuluu tehdä ja myös koska haluavat tarjota minulle ja lapsilleni hyvän perinnön (näin ovat minulle sanoneet). Todellisuudessa eivät ymmärrä, että niistä taloista jää luultavasti miinuksen puolelle.
pesin perintö myrnat koneessa lähti kuvioinnitkin meni loppukin arvo
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani arvostavat myös ränsistyvää omakotitaloaan "miljooniin" ja myös näitä myrna ym. astioita.
Ymmärrän AP:tä, en itsekkään jaksa kuunnella tuota jatkuvaa höpötystä miten tulet saamaan heiltä niin ja niin suuren ja arvokkaan perinnön.
Olen kehottanut heitä myymään kipponsa ja kupponsa, mutta ei kun säästetään perinnöksi.
Olen pyytänyt heitä myymään tontin ja ostamaan uuden ja toimivan kerrostalo asunnon, mutta ei kun omakotitalosta nyt vain ei voi luopua ja sinä sitten heidän jälkeensä muutat siihen hörskään. Just joo varmasti tulee tapahtumaan.
Jees.
Nämä tällaiset kuulostavat kyllä lähinnä vit
tuilulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lapsuuskotini on muuttotappioalueella Hämeessä.
Eipä ole kovin kummoista perintöä siis asunnon arvon muodossa tulossa, huoh. Eräällä sukulaisella on asunto Helsingissä, mutta tiedä sitten kuka sen oikein perii.
Luin koko ketjun läpi ja jokaiselle omiin vanhempiinsa tyytmättömälle kirjoittajalle minulla on neuvo, joka on sekä inhimillisesti, sosiaalisesti että varsinkin taloudellisesti puolustettettavissa:
Varmistakaa, että vanhempienne testamenttiiin tulee pykälät, joissa teidät ohitetaan perinnönjaossa omien lastenne hyväksi ja lisäksi vapaaehtpisesti luovutte myös lakiosistanne lastenne hyväksi.
Niin toimimalla poistuu teidän ja vanhempienne välinen skisma asiasta ja keskenäinen aito arvostus ja kiitollisuus saattaa jäädä päälimmäiseksi tunteeksi heistä heidän viimesiltä elinvuosiltaan. Veroekonomisesti realiarvoltaan jatkuvasti pienenevästä omaisuudesta ei ole järkevää maksaa perintöveroa jokaisessa sukupolvessa ja osoittamalla vanhempienne perinnön suoraan lapsillenne, voitte buustata omien lastenne tulevaisuutta merkittävällä tavalla kriittisessä aikuistumisen iässä ja auttaa heitä pärjäämään paremminen oman sulkupolvensa kilpailussa kokoajan kovemmin kahtiajakautuvassa yhteiskunnassa.
Kun ajatuksella mietitte tätä ehdotusta, ette löydä siitä huonoja puolia jos aidosti rakastatte omia lapsienne ja vanhempianne. Asia olisi toinen jos olisitte itsekkäällä ja/tai materalistisella tavalla kiinnostuneita vanhempienne perinnöstä, mutta siitä ei liene kysymys, koska kyllä se kuulkaa niin vaan elämässä on, että jokaisen sukupolven kuuluu itse oma varallisuutensa ansaista. Siksi sen saa myös itse haluamallaan tavalla käyttää ja haistattaa paskat vauvapalstalla asiasta katkeruuttaan purkaville jälkeläisilleen.
Sallikaa fammun nauraa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat alle 70 ja tietävät kyllä omaavansa lähinnä krääsää. Naureskelevatkin, että siinä jää teille urakka. (en toki halua edes ajatella sitä, niin rakkaita ovat).
Mummoni tosin kuoli muutama vuosi sitten ja se kämppä tyhjennettiin nopeasti. Itse halusin vain jonkun muiston ja olisin mielelläni ottanut jonkun vanhan esineen itselleni, Huom. Itselleni, vaikka kahvipurkin tai kahvimyllyn. Serkkunipa kävi heti ratsaamassa kamat ja vei nämä vanhat tavarat kirppikselle.. Kehui vielä saaneensa tuhansia. Se ketutti. Ei se että hän vei ne, vaan se että vei myyntiin! (Olisi ollut tunnearvoa). En tiedä tajuaako kukaan pointtiani tässä.
Siinä oli kyllä liioittelua ihan varmasti. Jos sinä olisit ehtinyt, ensin niin hänkin sanoisi sinun ratsanneen mummon kaapit.
Siis sopimus oli, että kaikki voivat käydä katsomassa, jos haluavat itselleen jotain. (yksi halusi esim. Kottikärryt). Itse olisin halunnut jonkun noista vanhoista esineistä muistoksi, siis muistoksi. Tämä serkku vei kasakaupalla tavaraa.. Ja sinne kirppikselle. Itseasiassa lapsen lapsille ei olisi edes kuulunut mitään, ja oikeasti kun myi omaisuutta niin rahat olisivat kuuluneet lapsille, ei lapsenlapsille.
Mutta tottakai ulkopuolisena tiedät paremmin..
Kun on koko ikänsä mummolassa käyneenä ollut kiinnostunut vanhoista esineistä ja kysellyt niiden historiaa (ei raha mielessä) niin ketutti, että yksi roudasi niitä myyntiin ilman lupaa.
Lähinnä tuota rohkenin epäillä, että isoäidilläsi olisi ollut niin paljon käyttöesineitä, että niistä olisi saanut kirpparilla tuhansia. Luulen, että serkkusi liioittelee ja hänen näkökulmastaan asia olisi ollut varmaan yhtä kuohuttava, jos sinä olisit ehtinyt käydä katsomassa tavaroita ja valita mieleisiäsi. Ei kannata minulle suuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkäitä ja tunteettomia ketju täynnä!
Sen irtaimiston arvo on tietysti tunnearvoa.
Ei tämä ole ilkeilyä vaan ihan oikeasti toivon vertaistukea ja haluan avautua! Musta on oikeasti varsin koomista, kun vanhempani patsastelee arvokkaalla asunto-osakkeellaan ja arvokkaalla omaisuudellaan, joka ei ole esim. osakkeita tai metsäomaisuutta, vaan Myrnakuppeja ja tietosanakirjoja, puhumattakaan siitä Askon vuonna 1990 ostetusta nahkasohvasetistä!! :D
Mutta samaan aikaan mua ärsyttää ja jopa suututtaakin vanhempien piheys remonttien tekemättä jättämisen suhteen. Kun oikeasti joka paikka repsottaa kuin jossain kehitysmaassa. Kyllä heillä olisi ollut varaa vuosien varrella maksaa ammattilaiselle remontoijalle ja käyttää edes keskitasoa olevia materiaaleja mutta kun asenne on, että "remonttifirmat kusettaa" ja "tämä on hyvä tämmöisenä" niin siinäpä se alunperin heikkolaatuinen kämppä rapistuu entisestään.
Esimerkki. Kun viisi vuotta sitten tehtiin putkiremppaa, oli isäni mennyt kysymään remppafirmalta, että onko mahdollista hyödyntää vanhoja wc:n kalusteita ja saada sitä kautta alennusta. Kerrottakoon, että vanha allaskaappi oli mm. paikattu kaikista saumoistaan jeesusteipillä eikä alakaapin ovia voinut enää avata, sillä muuten kaappi olisi hajonnot, jesari piteli sitä koossa.
ap
Asunnon arvosta ainakin on helppo keskustella vanhempiesi kanssa, etsit lehdestä tai netistä vastaavien asuntojen pyyntihintoja siltä alueelta, katsotte ne yhdessä läpi ja seuraatte hetken aikaa miten nopeasti menee kaupaksi. Jos eivät ole itse yhtään asiaan perehtyneet niin voisi olla hyvä yhdessä se käydä läpi. Ja niistä astioista ja huonekaluista sama tutkimus, netissä varmasti on samanlaisia myynnissä tai sitten kierrätyskeskuksissa. Omille vanhemmilleni olen aina näitä kertonut kun olen huomannut jotain samaa myynnissä mitä heillä on. Meillä kyllä taas menee useammin niin että vanhemmat sanoo "kuka näitä nyt ostaa, vie kaatopaikalle" jne eli millään ei mitään arvoa. Tiedän että joillakin on, paljon vanhoja design huonekaluja ja arabiaa kerättynä. Tuhansien eurojen edestä. Toivottavasti eivät kaikkea laita kaatopaikalle vaan saan vaikka ostaa ne itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlaiset vanhemmat mulla, iältään 70-75, lisänä vaan se että ne kiristää ja uhkailee sillä mahtiomaisuudellaan. Siis ”mahti”.
Uhkailu on sitä että välillä mut on tehty perinnöttömäksi kun olen ”kiittämätön”, välillä taas sisarus koska on ”uhmakas”, ja tällä perintökiristyksellö yrittävät ojentaa ja kouluttaa nulikkamaisia lapsia. Siis ”lapsia”, iältä 42 ja 44.Öykkäreitä ovat. Luulevat olevansa muita ylempänä ja luulevat että heitä kadehditaan. Kouluttamatonta rupusakkia ovat (me lapset olemme akateemisia, joita vanhemmat sitten halveksii, eihän asiantuntijan työ ole oikeaa työtä ollenkaan).
Tunnistan siis saman ihmistyypin omissa vanhemmissa, eli uho, ylpeily, rehvastelu. Lisänä sellainen ilkeämielinen ylimielisyys ja luull että ovat parempaa sakkia. Muita ihmisiä haukutaan ja ylenkatsotaan.
Epäilen että yleistä ns ”boomeri” ikäisissä.
Tämä! Olisi voinut olla minun kirjoittamani! :D Ovat kiristäneet sillä muka suurella ja mahtavalla omaisuudellaan lapsuudestani asti! Nyt nelikymppisenä tilanne on eskaloitunut siihen, että olen joutunut ottamaan etäisyyttä, koska heillä menivät kaikenlaiset uhkailut ja muut sekopuheet jo sille tasolle. Olen itse asiassa miettinyt, että voisin kyllä piruuttanikin kieltäytyä perinnöstä, kun aika tulee.
Tässä on jotain helpottavaa kun tajuaa, miten yleistä tämä omaisuudella (mahdollisella tulevalla perinnöllä) syyllistäminen on. Itsekin otin vanhempiini hajurakoa tästä syystä: heille ihmisarvon mitta tuntuu olevan omistusasunto. Sinänsä ihan arvostan heidän työteliäisyyttään mutta itse en ole kulkenut elämässäni samoja latuja ja viihdyn ihan mainiosti kaupungin vuokra-asunnossani, josta ei saa murjua mitenkään.
En todellakaan mieti tulevaa. Pikemminkin ahdistaa millaista riesaa perunkirjoituksesta sun muusta aikanaan seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin ostaa sulta ne myrna-kupit jos et tartte.
Niitä on kirpparit täynnä, ei niillä mitään arvoa ole. t: mullakin yksi sarja löytyy, ikinä en ole käyttänyt
? Tarkoittaa se, et jos kirpparit on täynnä, niin arvoa ei ole? Ja puhutko vain rahallisesta arvosta? Monilla on elämässään muitakin arvoja.
Ja mitä merkitystä sillä, että et ole käyttänyt kuppejasi? Laskeeko se jotain arvoa, toisten tunnearvoa esimerkiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn vanhemmat ovat kuitenkin antaneet aplle kaiken valmiina, vai miksi olet noin halveksiva ja itsesi ylentänyt. Minä ainakaan en tiedä, mille kantille maailman ja Suomen talous kääntyy, halveksimasi neukkukuutio voi olla sinulle ainoa asunto, mihin sinulla on varaa, jos perit sen vanhemmiltasi.
Me tuon ikäpolven lapset ollaan 40 -50 -vuotiaita itsekin ja alkaa olla velattomat asunnot jo itselläkin. Se heidän mahtiomaisuutensa ei tee meidän elitasoomme juuri minkäänlaista vaikutusta.
Minä tuon ikäpolven lapsi olen 46-vuotias, eikä minulla vielä koskaan ole ollut vakituista työsuhdetta. Eikä ole omistusasuntoakaan.
Minäkin olen 46v mies, olin vakituisessa työssä 14 vuotta, mutta eipä mulla siitä huolimatta ollut varaa omistusasuntoon kun palkat on niin huonot, asumiskustannukset kalliita, jne.
Ei varmaan boomereilla ollut maksettavana esim. hulevesimaksuja, tk-käyntimaksuja, ajoneuvoveroja, nettiyhteyksiä, jne. nykyajan maksuja, töitä oli ja palkat ihan hyviä, elinkustannukset kohtuullisia, jne.
Hyvä kai se on silloin ollut rakennella taloja ja ostella omaisuutta.
No en ole enää töissä kun selkä alkoi mennä rikki. Ei ole elämä kantanut minun kohdalla, vastoinkäymisiä vaan ja työelämästäkään ei jäänyt mitään käteen, vain rikkinäinen kroppa :/
Kovasti tuntuu olevan kommenttia siitä, että eläkeikäiset vanhemmat asuvat alkuperäiskunnossa olevissa kodeissaan.
Kiinnostaisi tietää, miten heidän lapsensa aikovat eläkkeillään remontoida omia kämppiään, pienillä eläkkeillään? Eläkkeiden ostovoima pienenee vielävuosien saatossa. Olen itse 56 ja teetin rivariini kylppäri, sauna, vessa, terassi ja pintaremontit, rahaa paloi yli 60 t egeä. Miten eläkkeellä tuollaiseen olisi mahdollista?
Oma äitini asuu 93 valmistuneessa ok talossa ja jonottaa hoitokotiin. Hänellä on nätti ryhdikäs talo, jota on maalattu ja katto huollettu, kodinkoneita uusittu. Kyllä 28vuotta vanhan talon keittiö jo kaipaisi uudistusta ja pesutilat päivitystä. Kysymys kuuluukin kenelle ja miksi sitä äidin tarvitsisi rempata? Seuraava asukas tekee siitä mieleisensä, ja äiti käyttäköön rahansa ihan muihin asioihin. Vanhan ihmisen kodin ei tarvitse miellyttää kuin häntä itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se mikä aloituksessa askarruttaa, on se, miksi ap on ärsyyntynyt toisen ihmisen asioista. Jos perintöä ei tarvitse, koska se on niin vähäarvoinen, niin sen voi olla ottamatta vastaan, siihen on kaavakekin "perinnöstä luopuminen" tuolla verkossa.
Elintaso on noussut Suomessa niin nopeasti, että uudemmat sukupolvet eivät tajua aiempien elämänehtoja. Seitsemänkymppiset elivät pula-aikaa lapsuudessaan, kaikki kierrätettiin jne. Te nuoret olette tottuneet kaikenlaiseen yltäkylläisyyteen, joten totta kai vanhempien köyhäily "naurattaa". Mutta en näe tässä rakkautta lainkaan omia vanhempia kohtaan, tai ymmärrystä, tai ymmärtävää hellyyttä. Näen ilkeyttä ja etäisyyttä.
Eikä kyse ole edes mistään nuorista ihmisistä vaan ihan vakaasti keski-ikäisistä, seitsemänkymppisenä lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hyytävää luettavaa. Oma suhteeni vanhempiini on aivan erilainen.
Mietin samaa. Mutta ehkä tilanne olisi toinen jos vanhempani eivät olisi olleet fiksuja ja hienotunteisia lapsiaan kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
60 luvunlapsi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun täällä keskustellaan asumisesta, niin suurin osa kehuu, kuinka maaseudulta saa ison talon helsinkiläisyksiön hinnalla ja kertovat muuttavansa kaupungista viimeistään lasten lennettyä pesästä.
Muistakaa sitten, että lastenne mielestä talo kasvukäytävän ulkopuolella on mörskä, josta on vain huolta, eikä sitä saa kaupaksi.
Ap:n vanhemmilla on sentään kolmio Vantaalla. Jos se olisi vaikka siellä Juupajoella, niin hinta olisi 20.000€. Itä-Vantaalla putkiremontoidussa talossa kolmion hinta on kuitenkin vähintään 150.000€.
Miksi talo pitäisi saada kaupaksi, eihän kukaan halua myydä kotiaan jos on siihen tyytyväinen. Lasten ongelmahan se on mutta jospa siitä selviävät.
Kyllä sen talon olisi hyvä olla myyntikunnossa siinä vaiheessa, kun ei siinä pysty enää asumaan. Talon myynnistä saaduilla rahoilla voisi ostaa kotipalveluja, ei niitä tarvitse lapsille säästää. Jossain vaiheessa mekin peritään huonokuntoinen talo, jota ei saa kaupaksi, mutta jonka kulut juoksevat siitä huolimatta. Saan itse pientä työkyvyttömyyseläkettä, ei minulla ole varaa ylläpitää kahta asuntoa. Minä en selviä, joten toivottavasti leipäjonoja on vielä siinä vaiheessa.
Eihän sitä perintöä ole pakko ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä aloituksessa askarruttaa, on se, miksi ap on ärsyyntynyt toisen ihmisen asioista. Jos perintöä ei tarvitse, koska se on niin vähäarvoinen, niin sen voi olla ottamatta vastaan, siihen on kaavakekin "perinnöstä luopuminen" tuolla verkossa.
Elintaso on noussut Suomessa niin nopeasti, että uudemmat sukupolvet eivät tajua aiempien elämänehtoja. Seitsemänkymppiset elivät pula-aikaa lapsuudessaan, kaikki kierrätettiin jne. Te nuoret olette tottuneet kaikenlaiseen yltäkylläisyyteen, joten totta kai vanhempien köyhäily "naurattaa". Mutta en näe tässä rakkautta lainkaan omia vanhempia kohtaan, tai ymmärrystä, tai ymmärtävää hellyyttä. Näen ilkeyttä ja etäisyyttä.
Eikä kyse ole edes mistään nuorista ihmisistä vaan ihan vakaasti keski-ikäisistä, seitsemänkymppisenä lapsista.
Siis seitsemänkymppisten keski-ikäisistä lapsista.
Vanhemmat ovat ylpeitä hankinnastaan. Jos olet akateemikko ,miten mietitkään tällaisia asioita.
Toivo että ottavat sinut pois testamentista.
Tiedoksi av-palstalaisille että juuri 7-kymppiset ovat niitä aitoja boomereita, tämän palstan kadehdittuja eläke- ja eturohmuilijoita pyramidihuijauksen huipulla. Nyt sitten paljastui että nämä hirviöt kehtaavat olla iloisia ja ylpeitä saavuttamastaan elintasosta joka ei kuitenkaan täytä nykykriteereitä millään mittapuulla. Heidän pitäisi oikeasti hävetä. Käsittämättömiä loisia jotka ylpeänä suunnittelevat kodiksi kutsumansa kaatopaikan kippaamista jälkeläistensä niskaan.
Tähän kuuluu vielä erikseen pöytäliinat: arkiliina, sunnuntailiina, kahviliina, vierasliina. Ja tuolla niitä on vaatehuoneessa, vitriinissä, Myrnat, joku Arabian kukkkakuvioinen ruoka-astiasto, samoin Pitsi, satavuotiaat kahvikupit, 1950-luvun paperikeräyksestä saadut käsinmaalatut kahvikupit, kristallimaljakoita. Kaikki on sitä perittyä tavaraa, joka on ollut alkuperäiselle omistajalleen todella arvokasta, etenkin kun on tehnyt melkoisen sosiaalisen nousun.
Käyttöastiat ovat erikseen.
Ajattelen näin, että perikunta ottaa sitten sen, minkä ottaa ja vie loput kierrätykseen, myös ne vanhat prossiset Kalevala korut, joita ei ole vuosikymmeniin valmistettu.
Jokainen iloitkoon kodistaan, vaikka se kuulijoista saattaa tuntua ahdistavalta, turha on kenenkään iloa pilata, mutta ymmärrän hammasten kiristelyn.