Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilla vanhemmilla on isän 70-luvun lopulla rakentama omakotitalo. Siinä ei ole tehty mitään remonttia paitsi vaihdettu öljykattila 25 vuotta sitten ja joskus 90-luvulla vaihdettu olohuoneen tapetit. Talo ei onneksi ole missään syrjäkylillä, mutta ei tuota saa koskaan myytyä. He eivät nytkään selviä yksin vaan siellä pitäisi jonkun käydä lähes päivittäin jotain tekemässä.
Ei tuollaisia taloja kukaan halua. Meillä myytiin appivanhempien omakotitalo tontin hinnalla, uusi omistaja veti puskutraktorilla saman tien sileäksi ja uutta taloa tilalle.
Entä sitten. Mitä väliä.
Miksi ollaan niin huolissaan säilyykö vanhempien asunnossa arvo vai ei. Sehän on samantekevää, kun se on heidän kotinsa.
Ihan samalla tavalla laskee autojen, huonekalujen jne. arvo kun vie sen kotiinsa.
Ja monessa asiassa tavaran arvo menee vessanpöntöstä alas tai jätteisiin.Ja mistä mielikuva, että asunnon arvo nousisi, kun rakennustarvikkeillakin on elinkaarensa, jotkut ikkunoiden ja ovien elinkaari on 20-30v.
Niin sijainnistahan se asunnon arvon nousu tai lasku riippuu. Ostimme n 15 v sitten tilavan kerrostaloasunnon Helsingistä arvostetulta alueelta ja hinnannousu on ollut todella hyvä. Joten perilliset saavat hyvän potin, kun myyvät tämän, kunhan itse olemme siirtyneet loppusijoituspaikkaamme. Vanha irtaimisto harvoin kenelläkään on monen tonnin arvoinen, jos ei ole erikseen esim taiteeseen sijoittanut. Remonttiin vanhat asunnot kuitenkin menevät, vaikka sisustus olisi kuinka moderni tahansa ja asunnossa asunut aikaansa seurannut henkilö.
Turhaa taas tuo ap:n vastakkainasettelu ja riidan kylväminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huutikset todellisuudesta vieraantuneille kääkille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset ihmiset ivaavat vanhempiaan, sillä lailla. Mitähän 20 vuoden päästä teidän lapset sanovat teistä? Ehkä näin: ”idiootit remontoivat joka toinen vuosi koko kämppänsä ja uusivat keittiönsä ja kylppärinsä vain siksi että haluavat uudet, kun vanhat ei nappaa. Sisustuskin pitää vaihtaa parin vuoden välein. Eipä ihme että luonnonvarat loppuivat noiden ääliöiden takia.”
Olen 58v ja ivaan vanhempieni kultamunaa, 70-luvun paritalon puolikasta Espoossa ja Ultima Thule laseja. Tiedän jo nyt että tyttäreni, 31v, tulee pistämään koko irtaimistoni Tori.fi myyntiin ja annetaan-osioon, heti kun minusta aika jättää. Ei minun kipot ja kupit, sun muut, ole tärkeitä kenellekään muulle kuin minulle. 0
Ohis, olen 44 v. ja äitini heitti roskikseen ultima thulet meiltä lapsilta kysymättä. Ei ne nyt niin kalliita ole, ettenkö olisi saanut kaupasta uusia tilalle, mutta vähän harmittaa.
Markkinataloudessa ihmiset ovat aivopesty kertakäyttökulutukseen ja sitä jopa ylpeillään ja ihannoidaan, vaikka taiteessa ja designissä eletään vuosikymmenissä, jopa vuosisadoissa.
Tuokin Ultima Thule laseja on valmistettu jo 60-luvulla ja ihmiset kun viskaavat ne roskikseen, aloitetaan tuotanto uudestaan ja myydään sitten kalliikseen hintaan.
Sain äidiltäni vanhoja Ultima Thule laseja ja kun ostin nyt uutta tuotantoa lisää, lasit oli puolta ohuempia ja eikös vaan yksi mennyt jo rikki.
Vierailija kirjoitti:
Mitä merkitystä, jos jotkut pitävät asuntojaan ja tavaroitaan arvokkaina. Kai sinäkin ap pidät joitain asioita arvokkaina.
Kateellisuus ja katkeruus saavat ihmiset usein pilkkaamaan toista ihmistä. Eikö ole mukavaa, että ihmiset ovat onnellisia niissä vaatimattomissa olosuhteissaan ja osaavat antaa niille arvoa. Otetaan esimerkiksi se aloittajan mollaama asunto. Mitä merkitystä, asutko miljoona asunnossa tai pikku yksiössä, jos olet tyytyväinen elämääsi. No perijöille sillä luonnollisesti on merkitystä, mutta ratkaiseeko se heidän ollellisyytensa tai tyytyväisyytensä.
Sä missasit nyt pointin. Kyse ei ole tyytyväisyydestä, vaan täysin perusteettomasta keulimisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ymmärrys hoi kirjoitti:
Onpa vastenmielinen ja kiittämätön aloitus.
Tajuaako aloittaja ollenkaan, kuinka paljon työtä tuonikäiset ovat elantonsa eteen tehneet?Monet ovat aloittaneet ihan tyhjästä. Niin tyhjästä, että koko omaisuus on mahtunut sylissä kannettavaksi.
Siihen on menty naimisiin ja tehty lapset, ruokittu, vaatetettu, elätetty koko perhe.
Kun on omilla rahoilla saatu talo hankittua ja sinne omaisuuttakin -tietosanakirjat ja myrnat, mitkä todellakin olivat kallista arvotavaraa siihen aikaan- niin sitä osaa arvostaa ihan toisella tavalla, kuin mitä nykyajan aikuiset ja lapset.
Nykyaikana kun mikään ei maksa paljoa ja jos vähän menee tai kyllästyy, niin heitetään roskiin.
Tämän kaiken valmiina saanut sukupolvi ei osaa arvostaa noita, jotka ovat kaiken heille luoneet.
Turha pilkata vanhempia sukupolvia, ihailla voisitte ja pyrkiä itse samaan.Oikeastiko tosissasi jauhat? Nuo ovat suuria ikäpolvia jolle kaikki lankesi kuin manulle illallinen: oli aina töitä tekevälle tarjolla. Ahneen narsistinen sukupolvi, pihejä, koska sota-ajan vanhempien kasvatteja.
Niin, raskasta ruumiillista työtä oli tarjolla runsain mitoin.
Ja sitähän on nytkin tarjolla! Mutta nykyään ei lähdetä p**katöihin, kun sen rahan saa helpommin kelalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhoilla ihmisillä on aivan ihmeelliset käsitykset arvosta ja rahasta. Kävi niin, että isovanhemmat olivat arvioineet tilansa olevan puolen miljoonan euron arvoinen, vaan välittäjä tuumasi, että ihan max 180te. Heille shokki, eivätkä nyt enää voi mihinkään sieltä muuttaa, kun ei sillä rahalla mitään saa. Myös eläkkeistä jaksavat ruikuttaa kun on niin pientä ja köyhää, vaikka todellisuudessa saavat enemmän kuin me kaksi koulutettua työssäkäyvää. Semmosta.
Siis maanviljeljä-pariskunta saa eläkettä 2100 e/kk per lärvi? Sellaista eläkettä tai opettajana 40 vuotta työskennellyt äitini. Maanviljelijä-isäni saa takuueläkettä, rintamalisineen tonnin, vähän päälle.
..siis sellaista eläkettä SAI...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah Myrna astiasto, pyhä Myrna astiasto❤️ joo ei kiitos, mutta sieltä se tulee. Ja niitä on paljon. On mummin myrnat ja äidin Myrnat, sitten on jotain keräilyastiastoja johon tungettiin tuhansi markkoja aikoinaan. Ihme hamsterisukupolvi joka omisti pyhä astiat ja arkiastiat.
Minä olen boomereiden lapsi, nelivitonen ja minulla on myös arki- ja pyhäastiat. Lisäksi signeraattua designia. Niitä on noin 15k arvosta, nykyisillä kauppahinnoilla. Tämä nyt sattuu olemaan harrastukseni.
Mä oon sua yli 10v vanhempi. Mulla on venäjänsininen, 24k kullattu 12 hengen astiasto. Sain sen häälahjaksi vanhemmiltani ( meillä on venäläiset juuret). Koko astiasto on edelleen pahvilaatikoissa, eihän niillä tee mitään. Liian arvokkaita käytettäviksi ja en ole ajatellut myöskään myydä. Jää lapsille hyväksi riitakapulaksi perinnönjaossa 😂
Olen varmaan suunnilleen sinun ikäisesi joten uskallan sanoa että tee kunniaa venäläisille juurillesi, tee arjestakin pikkuisen juhlaa ja kannat astiat pöytään pienimmästäkin syystä, ei haittaa vaikka kuluvat, sillä elämäähän se vain on, ja sen jälkiä (ja minulla on sentään länsi-suomalaiset sukujuuret) - vanhempasikin varmaan sen kuitenkin käyttöön ajattelivat.
Vierailija kirjoitti:
ymmärrys hoi kirjoitti:
Onpa vastenmielinen ja kiittämätön aloitus.
Tajuaako aloittaja ollenkaan, kuinka paljon työtä tuonikäiset ovat elantonsa eteen tehneet?Monet ovat aloittaneet ihan tyhjästä. Niin tyhjästä, että koko omaisuus on mahtunut sylissä kannettavaksi.
Siihen on menty naimisiin ja tehty lapset, ruokittu, vaatetettu, elätetty koko perhe.
Kun on omilla rahoilla saatu talo hankittua ja sinne omaisuuttakin -tietosanakirjat ja myrnat, mitkä todellakin olivat kallista arvotavaraa siihen aikaan- niin sitä osaa arvostaa ihan toisella tavalla, kuin mitä nykyajan aikuiset ja lapset.
Nykyaikana kun mikään ei maksa paljoa ja jos vähän menee tai kyllästyy, niin heitetään roskiin.
Tämän kaiken valmiina saanut sukupolvi ei osaa arvostaa noita, jotka ovat kaiken heille luoneet.
Turha pilkata vanhempia sukupolvia, ihailla voisitte ja pyrkiä itse samaan.Oikeastiko tosissasi jauhat? Nuo ovat suuria ikäpolvia jolle kaikki lankesi kuin manulle illallinen: oli aina töitä tekevälle tarjolla. Ahneen narsistinen sukupolvi, pihejä, koska sota-ajan vanhempien kasvatteja.
Joo, kuusipäiväistä työviikkoa raskasta ruumiillista työtä. Ilman työterveydenhuoltoa tai työvaatteita. Eväinä ruisleipää voipaperissa ja vettä tai maitoa pullossa. Ilman jääkaappisäilytystä.
Ilman asumistukea tai kunnallista päivähoitoa.
Sinä et jaksaisi kuukauttakaan sellaista työelämää, mitä suuret ikäluokat joutuivat sietämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän ap saa hyvinkin 100 000 Hakunilan kämpästä kunhan pintaremontoi ennen myyntiä. Siis sitten kun on saanut vanhemmat hautaan ja tavarat kaatopaikalle.
Se mikä aloituksessa askarruttaa, on se, miksi ap on ärsyyntynyt toisen ihmisen asioista. Jos perintöä ei tarvitse, koska se on niin vähäarvoinen, niin sen voi olla ottamatta vastaan, siihen on kaavakekin "perinnöstä luopuminen" tuolla verkossa.
Elintaso on noussut Suomessa niin nopeasti, että uudemmat sukupolvet eivät tajua aiempien elämänehtoja. Seitsemänkymppiset elivät pula-aikaa lapsuudessaan, kaikki kierrätettiin jne. Te nuoret olette tottuneet kaikenlaiseen yltäkylläisyyteen, joten totta kai vanhempien köyhäily "naurattaa". Mutta en näe tässä rakkautta lainkaan omia vanhempia kohtaan, tai ymmärrystä, tai ymmärtävää hellyyttä. Näen ilkeyttä ja etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ymmärrys hoi kirjoitti:
Onpa vastenmielinen ja kiittämätön aloitus.
Tajuaako aloittaja ollenkaan, kuinka paljon työtä tuonikäiset ovat elantonsa eteen tehneet?Monet ovat aloittaneet ihan tyhjästä. Niin tyhjästä, että koko omaisuus on mahtunut sylissä kannettavaksi.
Siihen on menty naimisiin ja tehty lapset, ruokittu, vaatetettu, elätetty koko perhe.
Kun on omilla rahoilla saatu talo hankittua ja sinne omaisuuttakin -tietosanakirjat ja myrnat, mitkä todellakin olivat kallista arvotavaraa siihen aikaan- niin sitä osaa arvostaa ihan toisella tavalla, kuin mitä nykyajan aikuiset ja lapset.
Nykyaikana kun mikään ei maksa paljoa ja jos vähän menee tai kyllästyy, niin heitetään roskiin.
Tämän kaiken valmiina saanut sukupolvi ei osaa arvostaa noita, jotka ovat kaiken heille luoneet.
Turha pilkata vanhempia sukupolvia, ihailla voisitte ja pyrkiä itse samaan.
Itse aloitin konkreettisesti nollista ilman mitään omaisuutta kun menin naimisin n. 30 v. Koko nuoruus meni ulkomailla vapaaehtoistöissä.
Nyt olen nollasta tehnyt muutamissa vuosissa kohtalaisen omaisuuden yrittäjänä, enkä ole tehnyt edes mitään ns. täyttä työpäivää missään vaiheessa. Tätä nykyä lähinnä treidailen osakkeita.
Onko minulla nyt "lupa" naureskella muille (hyvän tahtoisesti)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heidän lähtökohdistaan saattaa hyvinkin löytyä syitä miksi ajattelevat näin. Ja sota-ajan lapsille myrna-astiasto voi olla kultaakin kalliimpi aarre.
Luepas vähän historiaa onko seitsenkymppinen elänyt sodan aikana
Ei ainakaan Suomessa.Ei 7-kymppiset ole eläneet sota-aikaa, ei vanhempanikaan, mutta ymmärrän kyllä mitä tuo siteeraamasi kirjoittaja tarkoitti. Mielestäni tämän ajan 7-kymppiset ovat sota-ajan lapsia henkisesti, sillä heidän lapsuuttaan ja nuoruttaan sota kuitenkin leimasi voimallisesti. Heidän isänsä olivat traumatisoituneita sotaveteraaneja ja äidit etäisiä ja kiireisiä.
Ja niukoissa, jopa köyhissä oloissa elettiin pitkään sodan jälkeen. Vielä 60-luvun Suomessa oli monella aika karut oltavat nykyaikaan verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko sodanjälkeisen sukupolven hamstraamisesta ja tavaranhaalimisesta sitten menty aivan toiseen äärilaitaan. Kaikki heitetään menemään mahdollisimman tehokkaasti. Ihan hyvä toisaalta, koska tästä seuraa se, että ne jotka sitten sattuvat jotain säästämään, voivat kokea säilyttämilleen esineille arvonnousua vain siksi, ettei niitä enää valmisteta ja tämä tuhoajasukupolvi on heittänyt aikaisemmin yleisenä pidetyt tavarat menemään. Niistä tulee harvinaisuuksia ja jossain vaiheessa niillä on a) antiikki- tai b) keräilyarvoa.
I
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60 luvunlapsi kirjoitti:
Olen 75 v, synnyin 1945, sota oli loppunut. Asun 10 vuotta vanhassa kaksiossa, kaupungin keskustassa..
Miten -45 syntynyt voi olla 60-luvun lapsi? Mun äiti syntynyt -42 ja se oli 20v -62, kun mä synnyin. Mä pidän itseäni 60-luvun lapsena.
Käsitän tuon siten, että suuret ikäluokat ovat olleet nuoria 60- luvulla. Aikuinen elämä ja nuoruus on alkanut juurikin tuolloin. On menty naimisiin, koska hyvin iso osa meni tuolloin noin kahdenkympin molemmin puolin naimisiin ja perustivat perheen. Noita löytyy lähipiiristä paljon. Osa lähti opintielle vasta naimissa ollessaan. Maalta muutettiin kaupunkeihin ja opiskelu kävi mahdolliseksi.
Tämä jolta kysyin on täällä rekisteröinyt itselleen nimimerkin "60-luvun lapsi". Mielestäni ei ole ollut 60-luvulla lapsi, jos syntynyt -45.
Ei nyt aleta hiuksia halkomaan, pelkkä nimimerkki vain. Olin 15 vuotias vuonna 1960.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60 luvunlapsi kirjoitti:
Olen 75 v, synnyin 1945, sota oli loppunut. Asun 10 vuotta vanhassa kaksiossa, kaupungin keskustassa..
Miten -45 syntynyt voi olla 60-luvun lapsi? Mun äiti syntynyt -42 ja se oli 20v -62, kun mä synnyin. Mä pidän itseäni 60-luvun lapsena.
Käsitän tuon siten, että suuret ikäluokat ovat olleet nuoria 60- luvulla. Aikuinen elämä ja nuoruus on alkanut juurikin tuolloin. On menty naimisiin, koska hyvin iso osa meni tuolloin noin kahdenkympin molemmin puolin naimisiin ja perustivat perheen. Noita löytyy lähipiiristä paljon. Osa lähti opintielle vasta naimissa ollessaan. Maalta muutettiin kaupunkeihin ja opiskelu kävi mahdolliseksi.
Tämä jolta kysyin on täällä rekisteröinyt itselleen nimimerkin "60-luvun lapsi". Mielestäni ei ole ollut 60-luvulla lapsi, jos syntynyt -45.
En minäkään koe tai näe, että - 45 syntynyt on ollut lapsi 60- luvulla, mutta tietysti ollut 60- luvun nuori. Ja tullut aikuisikään 60- luvulla.
Olen itse syntynyt - 46 ja paras ystävätär- 45. Meidän molempien elämä alkoi oikeasti - 60 luvulla. Rippikoulun jälkeen alettiin käydä lavatansseissa ja aika pian tuli kuvioihin molemmilla tuleva aviomies. Mentiin naimisiin molemmat kun olimme 18v. Siihen aikaan olimme " aikuisempia" sen ikäisinä ja nykynuoria katsoessa aivan eri maata. Kun muutimme kaupunkiin alkoi opiskelu. Lukio iltalinjalla. Sen jälkeen ammattiopintoja useassa portaassa.
Emme olleet enää lapsia - 65- 66 vaan juuri tulleet täysikäisiksi. Elämä ja omat valinnat on vieneet eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset ihmiset ivaavat vanhempiaan, sillä lailla. Mitähän 20 vuoden päästä teidän lapset sanovat teistä? Ehkä näin: ”idiootit remontoivat joka toinen vuosi koko kämppänsä ja uusivat keittiönsä ja kylppärinsä vain siksi että haluavat uudet, kun vanhat ei nappaa. Sisustuskin pitää vaihtaa parin vuoden välein. Eipä ihme että luonnonvarat loppuivat noiden ääliöiden takia.”
Olen 58v ja ivaan vanhempieni kultamunaa, 70-luvun paritalon puolikasta Espoossa ja Ultima Thule laseja. Tiedän jo nyt että tyttäreni, 31v, tulee pistämään koko irtaimistoni Tori.fi myyntiin ja annetaan-osioon, heti kun minusta aika jättää. Ei minun kipot ja kupit, sun muut, ole tärkeitä kenellekään muulle kuin minulle. 0
Ohis, olen 44 v. ja äitini heitti roskikseen ultima thulet meiltä lapsilta kysymättä. Ei ne nyt niin kalliita ole, ettenkö olisi saanut kaupasta uusia tilalle, mutta vähän harmittaa.
Markkinataloudessa ihmiset ovat aivopesty kertakäyttökulutukseen ja sitä jopa ylpeillään ja ihannoidaan, vaikka taiteessa ja designissä eletään vuosikymmenissä, jopa vuosisadoissa.
Tuokin Ultima Thule laseja on valmistettu jo 60-luvulla ja ihmiset kun viskaavat ne roskikseen, aloitetaan tuotanto uudestaan ja myydään sitten kalliikseen hintaan.
Sain äidiltäni vanhoja Ultima Thule laseja ja kun ostin nyt uutta tuotantoa lisää, lasit oli puolta ohuempia ja eikös vaan yksi mennyt jo rikki.
Myönnän että olet aivan oikeassa. Heitin Ultima Thulet alkuperäiseen tekstiin vain viitteellisenä kultamuna-juttuna, mutta ne vanhat tosiaan on todella painavia. Siksi niitä varmaan inhoankin. Vaikea pitää kädessä, paksu, painava ja kömpelö. Vanhemmillani varmaan kaikki mitkä sarjaan kuuluu. Joulupöydän painajainen 🙉
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heidän lähtökohdistaan saattaa hyvinkin löytyä syitä miksi ajattelevat näin. Ja sota-ajan lapsille myrna-astiasto voi olla kultaakin kalliimpi aarre.
Luepas vähän historiaa onko seitsenkymppinen elänyt sodan aikana
Ei ainakaan Suomessa.
Syntynyt heti sodan jälkeen pula-aikaan. Tätä se tekee kun milleniaalit ei tunne edes lähihistoriaa. Hemmotellut, joilla on aina ollut kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä ole tavaroille lapsuudenkodissanne lainkaan tunnearvoa?
Ettekö ole lukeneet tarinoita, joissa asianajajat kertovat, että ne riidat tulevat nimenomaan niistä esineistä, joihin liittyy tunnearvoa.
Noup. Minä ja veljeni olemme jo omilleen muuttaessamme yli 20 vuotta sitten ottaneet mukaamme sellaiset lapsuuden esineet, joilla on meille merkitystä. Veli otti ainakin Aku Ankkansa, minä ekan luokan Aapisen ja muutaman lapsuuden satukirjan. Ei ole Valittujen palojen kirjavalioilla tai joillain keräilyposliinilautasilla meille tunnearvoa.
ap
Olen kuusikymppinen, ja uskon aloittajan jutusta vain sen, että vanhemmat kuvittelevat asuntonsa arvokkaammaksi kuin se onkaan. Tämähän on yleistä, myös nuoremmille.
Ei voi olla nykypäivän seitsenkymppiset noin pihalla kaikesta, tai sitten he todellakin ovat jo dementoitumassa, vaikka aloittaja muuta väittää. Ehkä he kuuluvat ryhmään "mammojen vanhemmat, jotka eivät osaa käyttää tietokonetta, ja puhelinkin on doro."....Eli kyse on jo alunalkenkin heikkolahjaisuudesta.
Ei kukaan normaalijärkinen kuvittele (rumien) Myrna-astiastojen, joita tulee joka kirppiksellä vastaan, yms. romppeen olevan arvoesineitä! MUtta mene ja tiedä, eihän ko. henkilöiden jälkipolvikaan tunnu kaikkein terävimmästä päästä olevan:::))
Mitä merkitystä, jos jotkut pitävät asuntojaan ja tavaroitaan arvokkaina. Kai sinäkin ap pidät joitain asioita arvokkaina.
Kateellisuus ja katkeruus saavat ihmiset usein pilkkaamaan toista ihmistä. Eikö ole mukavaa, että ihmiset ovat onnellisia niissä vaatimattomissa olosuhteissaan ja osaavat antaa niille arvoa. Otetaan esimerkiksi se aloittajan mollaama asunto. Mitä merkitystä, asutko miljoona asunnossa tai pikku yksiössä, jos olet tyytyväinen elämääsi. No perijöille sillä luonnollisesti on merkitystä, mutta ratkaiseeko se heidän ollellisyytensa tai tyytyväisyytensä.