Lapsi puhuu edellisestä elämästä

Meidän vitivalkoinen tyttö lapsi kuvaili seikkaperäisesti elämäänsä afrikkalaisena poikana. Luettiin sellainen kuin Life before Life, kirj. James Tucker, jossa asiaa ruodittiin viiileän tieteellisesti, eikä tutkimusaineiston perusteella löytynyt mitään vahvaa näyttöä. Silti kertomuksia on paljon ja usein lapseilla jossain 3-4-vuotiaan a riittää näitä tarinoita. Me päätimme että oli totta tai ei,.niin nämä muistot ovat osa lapsemme elämänkokemusta. Emme mitenkään sulje pois ajatusta källee syntymästä muodossa tai toisessa, sehön olisi kiva ylläri.

Muutama vuosi sitten entisessä asuinpaikassani joululoman aikaan koin jotain todella outoa. Noihin aikoihin en juurikaan viettänyt joulua, koska asuin yksin ja tunsin itseni todella yksinäiseksi. Iltapalan aikaan istuin sängyn reunalle, tunsin kuinka sielu erkani ja vartaloni jäi istumaan ja aivan kuin vieressäni olisi ollut lohduttamassa jokin toinen lempeä sielu tai henki. En nähnyt mitään, mutta jollain tavalla koen että kokemus oli pakollinen surulliselle ja levottomalle sielulleni. Olin tuolloin ja olen edelleen elossa, mutta kokemus oli niin vahva että jäi elävästi mieleeni. Yksinäisyydentunne ja olo helpottui kun "sielu erkani" hetkellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole tapana puhua lapsille mitään tällaisia. Olen itse agnostikko, akateeminen koulutus luonnontiet.alalta, lisensiaatti ja tieteenfilosofiani lukenut ja sisäistänyt. Hyväksyn etten voi tietää, hyväksyn, että selitysmalleja voi keksiä, mutta varsinaista tietoa näistä asioista on aika mahdotonta saada. Jälkeensyntymä käy kyllä omaan järkeeni vahvemmin kuin monet muut kuolemanjälkeisselitykset. Minulle tyhjyyskin on ihan ok, itseasiassa se olisi lohdullisempi tietyllä tavalla kuin uudelleen kiertäminen. Olen nuorena näitä paljon pohtinut, sittemmin varsin vähän, koska en koe tosiaan varsinaisesti tarvetta.

Nyt 4-vuotias lapseni alkoi vajaa vuosi sitten kertoa, kuinka hänellä on kamala ikävä isoveljiään. Niiden olisi pitänyt tulla, mutta ne menivät pois. Isosiskokin on, mutta se on tyhmä, niin ei haittaa, vaikkei tullut. Nyökkäilin siinä ja olin vähän hämmentynyt, olen kokenut ennen lapsen syntymää useamman keskenmenon. Yksi elävä isosisko hänellä on. En kysellyt sen kummemmin, yleensä vastaan noihin vain, että jaa, vai niin, no sehän oli tms. jtn. En halua tukea enkä syöttää noita juttuja, mutta en myöskään ns. nöyryyttää ja vaimetaa.

Sittemmin tarinaa on tullut lisää. Hänellä on ”isoäiti” jossain ja pitää tätä oikeana äitinään. Silloin kun joutui jättämään isoäidin, isoisän ja isoveljet, oli tosi surullinen, mutta tiesi, että pitää tulla meidän luoksemme. Myöhemmin on kertonut, että isoveljet ovat jo aikuisia ja oikeasti hekin jo kuolleet, mutta hänellä on heitä kova ikävä.

Tarinoi sittemmin paljon isoäidistä ja näihin on tullut välillä myös hyvin mielikuvituksellisia sävyjä, isoäiti on osin muodostunut myös mielikuvituskaverin tyyppiseksi ideaksi. Kerran selitti jotain siitä, kun olin hänen vatsassaan ja sanoin siihen, että kulta sinä olet ollut äidin vatsassa: korjasi sitten, että ei! Tietäähän hän sen, mutta ei tarkoita sitä aikaa, vaan sitä aiempaa aikaa kun minä olin hänen vatsassaan ja hän synnytti minut! Silloin ennen! Että oli tosi raskas se maha!

Tässä spookya on tietty se, että äitini on kuollut jä lapsi näyttää äidiltäni, on luonteeltaankin samanlainen. En kuitenkaan koe heitä samaksi olennoksi, se olisi ihan varmasti haitallista kaikille ja oikeasti en halua ajatella niin. Äitini äiti on kuitenkin elossa ja vaikka lapsi pitää hänestä kovasti, ei ole koskaan viitannut häneen ns. isoäitinä. Joskus viime syksyllä leikki kerran itsekseen ja tuli sitten valtavan surullisena itkemään ja hakemaan lohdutusta. Kysyin, mistä on paha mieli ja itki sitä, että isoäiti ja isoisä ja veljet ovat jo kaikki kuolleet ja hänellä on heitä niin kova ikävä. Oikeastaan sen jälkeen tarinat ovat vähän vähentyneet, vaikka edelleen näitä tulee esiin. Mitään konkreettisia juttuja ei ole kertonut ja tosiaan olen välttänyt kyselemästä, koska en tosiaan halua tuputtaa mitään settejä hänen päähänsä.

Kiinnostava ja outo ilmiö, johtui mistä vaan. Yritän ajatella myös niin, että jos nämä ovat tosia (itselläni on ollut useita ennakkoaavistuksia yms. yliluonnolliseksi lueteltavia kokemuksia, mutta edellisten elämien muistoja ei itselläni kyllä ole) jollain tavalla, niin ehkä senkin voi yrittää lohdullisena nähdä.

Ihminen joko on tai ei ole selväjärkinen. Koulutus ja tutkinnot ilmeisesti eivät juurikaan vaikuta asiaan.

"Ennakkoaavistukset" yms. "yliluonnolliset" kokemukset ovat pelkkiä sattumuksia, esim. se kun ajattelee jotakin henkilöä ja hän samantien soittaa sinulle. Tällaisten tapahtumien todennäköisyys ei ole edes mitenkään pieni vaan niitä tapahtuu koko ajan. 

Mitään yliluonnollista ei ole, ei mitään. Ei Jumalia, ei enkeleitä, ei taivasta eikä helvettiä. Ei "edellisiä elämiä", eikä tulevia.

On vain tämä yksi materiaalinen todellisuus - ja sitten joidenkin (mahdollisesti pahantahtoisten) ihmisten sepittämiä satuja hölmöille. Minäkin voisin johtaa ihmisiä harhaan mutta en viitsi kun en ole niin ikävä ihminen. 

Tämä on sinun oikeutettu näkökulmasi. Meillä on omantunnonvapaus ja uskonnonvapaus juuri siitä syystä, että ihmiset näkevät asiat eri tavoin. Ainoa asia joka tässä on nyt mainittava, on se ettet varsinaisesti oman USKOMUKSESI perustella voi kumota toisten USKOMUKSIA. Jos sinä elät pelkästään materiaalisessa viitekehyksessä, niin sinä sitten elät siinä. Jos sinä sanot, että "ei ole jumalia eikä edellisiä elämiä" niin se ei tee väittämääsi yhtään todemmaksi kuin se, että toinen sanoo"on olemassa jumalia ja edellisä elämiä". 

Toisekseen väität, ettet ole ikävä ihminen, mutta kuitenkin syyllistyt henkilöönkäyvään loukkaukseen viittamalla edelliseen kirjoittajaan koulutetuttuna, mutta ei-selväjärkisenä. Pata kattilaa soimaa, jos et osaa rationaalisesti parsia omia argumenttejasi.  

Kyllä löytyy aiheesta ihan tieteellistä tutkimusta : 

Lueppas AP edes pientä hetkeä tuota sivua, löysin jo yhtäläisyyksiä.

https://med.virginia.edu/perceptual-studies/our-research/children-who-r…

Lapsilla on kuudes aisti

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole tapana puhua lapsille mitään tällaisia. Olen itse agnostikko, akateeminen koulutus luonnontiet.alalta, lisensiaatti ja tieteenfilosofiani lukenut ja sisäistänyt. Hyväksyn etten voi tietää, hyväksyn, että selitysmalleja voi keksiä, mutta varsinaista tietoa näistä asioista on aika mahdotonta saada. Jälkeensyntymä käy kyllä omaan järkeeni vahvemmin kuin monet muut kuolemanjälkeisselitykset. Minulle tyhjyyskin on ihan ok, itseasiassa se olisi lohdullisempi tietyllä tavalla kuin uudelleen kiertäminen. Olen nuorena näitä paljon pohtinut, sittemmin varsin vähän, koska en koe tosiaan varsinaisesti tarvetta.

Nyt 4-vuotias lapseni alkoi vajaa vuosi sitten kertoa, kuinka hänellä on kamala ikävä isoveljiään. Niiden olisi pitänyt tulla, mutta ne menivät pois. Isosiskokin on, mutta se on tyhmä, niin ei haittaa, vaikkei tullut. Nyökkäilin siinä ja olin vähän hämmentynyt, olen kokenut ennen lapsen syntymää useamman keskenmenon. Yksi elävä isosisko hänellä on. En kysellyt sen kummemmin, yleensä vastaan noihin vain, että jaa, vai niin, no sehän oli tms. jtn. En halua tukea enkä syöttää noita juttuja, mutta en myöskään ns. nöyryyttää ja vaimetaa.

Sittemmin tarinaa on tullut lisää. Hänellä on ”isoäiti” jossain ja pitää tätä oikeana äitinään. Silloin kun joutui jättämään isoäidin, isoisän ja isoveljet, oli tosi surullinen, mutta tiesi, että pitää tulla meidän luoksemme. Myöhemmin on kertonut, että isoveljet ovat jo aikuisia ja oikeasti hekin jo kuolleet, mutta hänellä on heitä kova ikävä.

Tarinoi sittemmin paljon isoäidistä ja näihin on tullut välillä myös hyvin mielikuvituksellisia sävyjä, isoäiti on osin muodostunut myös mielikuvituskaverin tyyppiseksi ideaksi. Kerran selitti jotain siitä, kun olin hänen vatsassaan ja sanoin siihen, että kulta sinä olet ollut äidin vatsassa: korjasi sitten, että ei! Tietäähän hän sen, mutta ei tarkoita sitä aikaa, vaan sitä aiempaa aikaa kun minä olin hänen vatsassaan ja hän synnytti minut! Silloin ennen! Että oli tosi raskas se maha!

Tässä spookya on tietty se, että äitini on kuollut jä lapsi näyttää äidiltäni, on luonteeltaankin samanlainen. En kuitenkaan koe heitä samaksi olennoksi, se olisi ihan varmasti haitallista kaikille ja oikeasti en halua ajatella niin. Äitini äiti on kuitenkin elossa ja vaikka lapsi pitää hänestä kovasti, ei ole koskaan viitannut häneen ns. isoäitinä. Joskus viime syksyllä leikki kerran itsekseen ja tuli sitten valtavan surullisena itkemään ja hakemaan lohdutusta. Kysyin, mistä on paha mieli ja itki sitä, että isoäiti ja isoisä ja veljet ovat jo kaikki kuolleet ja hänellä on heitä niin kova ikävä. Oikeastaan sen jälkeen tarinat ovat vähän vähentyneet, vaikka edelleen näitä tulee esiin. Mitään konkreettisia juttuja ei ole kertonut ja tosiaan olen välttänyt kyselemästä, koska en tosiaan halua tuputtaa mitään settejä hänen päähänsä.

Kiinnostava ja outo ilmiö, johtui mistä vaan. Yritän ajatella myös niin, että jos nämä ovat tosia (itselläni on ollut useita ennakkoaavistuksia yms. yliluonnolliseksi lueteltavia kokemuksia, mutta edellisten elämien muistoja ei itselläni kyllä ole) jollain tavalla, niin ehkä senkin voi yrittää lohdullisena nähdä.

No onkos sun äidillä isoveljiä ja onko nämä veljet jo kuolleet?

Vierailija kirjoitti:

Putosin pikkupoikana noin 5-6 metriä korkelta kalliolta pää edellä alas. Mutta en loukannut enkä tietääkseni kuollut. Olen usein ajatellut, että miksi minulle ei tapahtunut mitään. Kuolinko sittenkin mutta sain jatkaa elämääni samasta pisteestä...

Sinulle sattui onnettomuus, mutta kävi tuuri että et loukkaantunut siinä.

Vierailija kirjoitti:

Geneettinen muisti. Kyllähän geenit säätelee kaikkea mahdollista ja siirtää tiettyjä toimintoja eteenpäin sukupolvelta toiselle eli esim. ihminen voi osata jotain ilman että olisi mistään sitä oppinut.

Mutta se että muistaisi geenien kautta edellisten kauan sitten eläneiden sukupolvien aikana tapahtuneita asioita on samalla sekä kiehtovaa että kauhistuttavaa koska olisi tietysti jännittävää muistaa tapahtumia satojen vuosien takaa mutta samalla varmasti traumaattista ja pelottavaa jos näkee kokoajan jotain kammottavia tapahtumia eikä voi sulkea niitä päästään pois, sekoaisihan siinä lopulta.

Sci-fi sarjoissa jonkin verran tuota aihetta käsitelty, no niissä tietysti vähän ääritapauksia kyseessä mutta se tieto mikä jonkun päässä oli poistettava koska muuten kyseinen henkilö olisi seonnut totaalisesti.

Voihan tuo olla että lapsilla on joitain muistoja ja tapahtumia mitä on heidän iso iso iso iso iso vanhemmilleen tai heidän tutuilleen tapahtunut niin geenien kautta siirtynyt mutta onneksi ne häviävät pois koska kyllähän siinä oma persoona ja yksilöllisyys kärsisi ja muuttuisi jos joka päivä eläisi jonkun kauan sitten eläneen elämää.

Esimerkiksi mitä voi osata opettelematta?

Ei tarvitse uskoa, kaiken ymmärtää kun kokee tällaisia tilanteita. Se, että ei ole vielä entisiä elämiään tms. muistanut, kertoo siitä, että et ole vielä tarpeeksi vahva ihminen kokemaan näitä tilanteita. Ehkä seuraavassa elämässä sitten olet kypsempi havaitsemaan ko. asioita.

Lapseni kaipaa välillä "harmaata kissaansa, joka kehrää lujaa". Meillä ei ole koskaan ollut lemmikkejä. Kaiken kaikkiaan lapseni on ollut aina kiinnostunut kissoista ja valehtelematta leikki kissaa elämänsä 5 ensimmäistä vuotta. Vielä nyt suurempanakin saattaa maukaista ja lipaista minua, vaikka olen sen kieltänyt. Mikään autismiin tms viittaavaa ei ole lainkaan, vaan muutoin on varsin tavallinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni kaipaa välillä "harmaata kissaansa, joka kehrää lujaa". Meillä ei ole koskaan ollut lemmikkejä. Kaiken kaikkiaan lapseni on ollut aina kiinnostunut kissoista ja valehtelematta leikki kissaa elämänsä 5 ensimmäistä vuotta. Vielä nyt suurempanakin saattaa maukaista ja lipaista minua, vaikka olen sen kieltänyt. Mikään autismiin tms viittaavaa ei ole lainkaan, vaan muutoin on varsin tavallinen lapsi.

Ostakaa sille kissa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni kaipaa välillä "harmaata kissaansa, joka kehrää lujaa". Meillä ei ole koskaan ollut lemmikkejä. Kaiken kaikkiaan lapseni on ollut aina kiinnostunut kissoista ja valehtelematta leikki kissaa elämänsä 5 ensimmäistä vuotta. Vielä nyt suurempanakin saattaa maukaista ja lipaista minua, vaikka olen sen kieltänyt. Mikään autismiin tms viittaavaa ei ole lainkaan, vaan muutoin on varsin tavallinen lapsi.

Ostakaa sille kissa!

Ostaisin, mutta nykyinen vuokra-asunto on ns suojeltu kohde eikä siihen saa ottaa eläimiä. No, vähän lohduttaa että meidän terassilla käy paljon kissoja ja välillä tulevat sisälläkin. Kolme vakivierasta ja lisäksi satunnaisia kulkijoita. Jännä muuten, että irtokissatkin on kasaantunut meidän vaivoiksi. Olen itse enemmän koiraihminen muutenkin.

Tämä on mielenkiintoinen aihe, en oikein osaa päättää uskonko vai en. Olen katsonut aiheeseen liittyviä videoita joskus YouTubesta ja tainut lukeakin jotain.

Minulla ei ole henkilökohtaisesti muistikuvia, että olisin esimerkiksi lapsena ajatellut minulla olleen entinen elämä. Mietin kylläkin jo alle kouluikäisenä, voiko ihmisellä olla enemmän kuin yksi minuus. Ei tietysti tässä hetkessä voi olla kahta minuutta olemassa kahdessa eri paikassa.

Aikuisena aloin miettimään asiaa enemmän sitä kautta, kun eräs henkilö kutsui minua vanhaksi sieluksi. En tiennyt vanhoista sieluista juuri mitään, joten aloin etsimään tietoa asiasta. Vanhan sielun ajatellaan olevan maan päällä elämässä viidettä ja viimeistä elämäänsä. Kaikki tieto, mitä vanhoista sieluista olen löytänyt, sopii kyllä minuun kuin nenä päähän . Ajatellaan, että niiden aiempien neljän elämän aikana on kartuttanut sisäistä viisautta ja voi toimia muille neuvonantajana. Tämä kokemus minulla juuri on, täysin tuntemattomat ihmiset saattavat tulla kertomaan minulle huolistaan. Vaihtoehtoisesti tutut ihmiset saattavat kysyä, mitä minä tekisin heidän tilanteessaan. Olen kyllä käynyt kouluja elämäni aikana, mutta koen viisauteni tulevan enemmän siitä, että käytän ajatustyöhön todella paljon aikaa elämästäni, analysoin mielessäni asioita ja ilmiöitä. Tavallaan haluaisi saada selvyyden sille, onko niitä aiempia elämiä ollut ja millaisia ne ovat olleet.

Olin raskaana ja hyvin loppuvaiheessa, kaikki sujunut hyvin. Yhtenä päivänä en tuntenut sikiön liikkeitä ja sain neuvolasta lähetteen sairaalaan. Siellä sitten jouduin olemaan tarkkailussa päivän kun lapsi ei kertakaikkiaan liikkunut, sydän ok.

Kuulin verhon takaa hoitajien puhuvan "mitä? Onpa erikoista! Miten on mahdollista.."

Myöhemmin sain tietää, että siskoni, joka on kanssani lähes identtisen näköinen oli saanut keskenmenon ja oli maannut viereisessä huoneessa. Meillä oli sama sukunimi ja samankaltaiset etunimet.

En tiennyt, että hän oli edes raskaana. Lapseni alkoi lopulta liikkua ja syntyi terveenä.

Itse olen miettinyt paljon mistä kaikki viisaudet päähäni ovat tulleet. Tuntuu niin vahvasti, että edellisestä elämästä.

Onko Ap katsonut Prodigy elokuvan ja siitä saanut kiksit tehdä tämän aloituksen?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä löytyy aiheesta ihan tieteellistä tutkimusta : 

Lueppas AP edes pientä hetkeä tuota sivua, löysin jo yhtäläisyyksiä.

https://med.virginia.edu/perceptual-studies/our-research/children-who-r…

Tämän linkin caseista kertottiin myös Netflixin dokumentissa, jonka nimeä en nyt muista. Tämän dokumentin nimi mainittiin tässä ketjussa vähän aiemmin.

Mulla on yksi todella vahva muisto äitini tädistä. Kerran vietiin äidin kanssa kukkia haudoille, myös tämän tädin, ja siinä hautakiveä katsoessani huomasin, että tämä täti on kuollut neljä vuotta ennen syntymääni. Hieman järkytyin koska koko sen astisen elämäni, n. 25 vuotta, olin luullut oikeasti tavanneeni naisen. Olen siis nähnyt paljon kuvia tästä tädistä ja kuullut juttuja, joten tiedän kyllä miltä hän näytti. Sen mun muiston täytyy olla joko valemuisto tai unta.

Jokohan täällä on mainittu tri Jim B Tuckerin teos Olen elänyt ennenkin (Life before Life: Children's Memories of Previous Lives), Basam Books. Virginian yliopistossa on näitä tapauksia tutkittu jo v:sta 1958. Mielenkiintoinen teos ja kiihkotonta tutkimusta.

Vierailija kirjoitti:

Lapset muistavat edellistä/edellisiä elämiä noin siihen saakka kunnes koulu ja siten yhteiskunnan indoktrinaatio siitä mikä on normaalia ja hyväksyttävää alkaa. Se nyt vaan on näin että ihmiskeho on kuolevainen mutta ihmissielu kuolematon, meillä on ihan jokaisella ollut monta fyysistä elämää, ja tulee olemaan. Esimerkiksi Buddhalaiset ja Hindut uskovat oikeaoppisesti jälleensyntymiseen. Jostain syystä Euroopassa tätä ei haluta pitää tosiasiana. AP:n lapsi ei ole ensimmäinen eikä taatusti viimeinen, joka on noita asioita puhunut, jotkut ovat ihan tutkimuksia tehneet ja haastatelleet tuhansia lapsia liittyen tähän ilmiöön. Tapauksia on itse asiassa satoja tuhansia.

Osa muistaa vain lapsena mutta jotkut myös aikuisena entisiä elämiään. Entäs me jotka ei olla lapsena muistettu eikä yhtään enemmän aikuisenakaan? Ollaanko me sitten niitä jotka ei synny uudelleen? Eli kertakäyttöisiä sieluja? Miksi jotkut näkee ja kuulee rajatilakokemuksen aikana kaikenlaista mutta toiset ei koe nähneensä yhtään mitään? Merkitseekö se sitä että toiset sielut sammuu ja toiset pääsee taivaaseen? Muistaakseni jossain kerrottiin että se nuori poika joka sairastui ja kertoi koomasta herättyään käyneensä taivaassa, myöhemmin paljasti keksineensä koko jutun. No tuhansia kysymyksiä joihin kukaan ei tiedä varmaa vastausta.