Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kymmenen vuotta sitten, kun kävin terapiassa,otin asioita puheeksi minua kaltoin kohdelleen vanhemman kanssa. Ei siitä oikein mitään tullut, hän ei pystynyt ottamaan sanomaani vastaan, vaan mitätöi kokemustani.

Muutama vuosi sitten, vähän ennen kuolemaansa, hän pyysi anteeksi..Se merkitsi mulle paljon. Mutta ei siihen voi oikein pakottaa. On mahdollista, ettei sitä vastuunottoa ja anteeksipyyntöä koskaan saa.

 

No? Mitä siitä saa? Joku käyttäytyy kusipäisesti 40-50 vuotta ja sitten muka pyytää anteeksi? Ihan oikeastiko kuvittelet, että oikeasti katuu? Ja entä sitten?

Mitä muuta muka voisi saada? Ei mennyttä voi muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Nämä vastaukset just todistaa ettei se keskustelu onnistu. Syytellään vaan menneisyyteen takertumisesta ja käsketään mennä eteenpäin ja vielä uhriudutaan kun ei oltu täydellisiä vanhempia.

Joo, jatkakaa vaan valitsemallanne linjalla, turha tässä alkaa enempää asioista vääntämään. 

Vanhojen muistelun kieltäminen on tullut kuultua oikeassa elämässäkin. Mitä niitä nyt enää jauhamaan. Voitte arvata saiko niistä asioista puhua silloinkaan kun ne olivat ajankohtaisia.

Miksi ihmeessä jauhaa vanhoja asioita? 

Saahan ei asiat selittää itselleen, käsitellä ja jättää taakseen.

Älä hanki omia lapsia. 

Kyselijöille voit sanoa suoraan,  että oma lapsuus syynä.

Kaikilla on joskus ollut vaikeata, toiset vaan peittä sen paremmin.

No, antaa ns. täyslaidallisen. Eli ei kuuntele vastaan mussutusta ja sanoo miten asia on 

Vierailija kirjoitti:

Jokohan se , ehkä tässäkin keskustelusaa mukana, joka  2014 aloitetussa oli katkera kun pantiin piano- ja balettitunnille ja äidillä oli turkki on saanut äitinsä pyytämään anteeksi tätä vääryyttä.

Nämä esimerkit ovat aina niin suoraan tosielmästä ja kuvaavat tarkasti sitä, miksi lapset kokevat tarpeelliseksi asioista puhua [/sarkasmi].

Itse jouduin lapsuudenkodissani seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, eikä mistään perustarpeistani pidetty huolta vanhempien keskittyessä päihteisiin ja työntekoon. Mutta ilman muuta pitäisi ymmärtää vanhempia, kun parhaansa yrittivät. Joo, varmasti. Joskus se paras on ihan h*lvetin huono, eikä vastuuttomasta kakkosnelosesta saa hyvää vanhempaa, vaikka päätänsä siihen kuinka hakkaisi.

Jokaisella meillä on vastuu tekemisistämme ja niiden seurauksista, myös niillä parhaansa yrittäjillä. Itse kyllästyin yrittämään molempien puolesta ja katkaisin yhteydet. Vähemmän yllättäen voin paremmin kuin koskaan. Mitä muut asiasta ajattelevat: ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Siis te, joilla nyt on lapsia. Älkää juoko, tupakoiko, narkatko, älkää käykö vieraissa ettei lapsenne aikuisena tarvitse terapiaa.

Olkaa aina lapsenne kanssa, ostakaa kaikki mitä hän pyytää, hän määrätköön perheenne asiat ruokia myöten. Lapsia ei saa käyttää lapsityövoimana eli ei kotitöitä.

Unohtakaa itsenne, ette enää ole henkilöitä, vain äiti tai isä. Kaikki mitä teette tai sanotte käsitellään 30 vuoden päästä terapeutilla.

Ihan totta:) Se teini keksii niitä vikoja ihan mistä vaan. Lapsella ei onneksi ole hajuakaan millaista elämää esim. minä olen elänyt, en halua puhua pahaa edesmenneistä. Erittäin etuoikeutettu nuori, erittäin välittävät ja ihan hauskat ja rennot vanhemmat. Kuitenkin olemme kuulemma pilanneet hänen elämänsä. Koskaan ei voi voittaa, ja varmasti kuuluu terapian perästä sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä jauhaa vanhoja asioita? 

Saahan ei asiat selittää itselleen, käsitellä ja jättää taakseen.

Älä hanki omia lapsia. 

Kyselijöille voit sanoa suoraan,  että oma lapsuus syynä.

Kaikilla on joskus ollut vaikeata, toiset vaan peittä sen paremmin.

Jos vanhemmat eivät rakasta lastaan, niin ei sitä niin vaan käsitellä ja jätetä taakse.

Ei se auta kuin hyvaksya, etta niin ei valttamatta voi tehda.  Jos toinen ei reflektoi yhtaan niin ei sille itse mitaan voi.

Itse voit silti tehda sen tyon muuta kautta, esim. juuri terapiassa, yksin reflektoimalla ja keskustelemalla muiden laheisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Turha edes yrittää, tulee itselle vain entistä huonompi olo kun toinen ei ymmärrä vaikka kuinka rautalangasta koittaa vääntää. Onneksi on terapia. 

Ymmärrä mitä? Jotain "lapsuustraumaa" jonka olet kehitellyt terapiassa? Itselleni kävi niin, että aikuinen lapsi alkoi avautua terapiassa esille nousseesta kivuliaasta asiasta, jonka olin sanonut hälle, kun hän oli 14 v. Pikku faktantarkastuksen jälkeen selvisi, että hän on ollut 19,5 vuotta. Sitten tuli jotain käsittämätöntä: "Mutta se on totta, koska minä KOEN, että se on totta!" Mitenkäs siinä sitten keskustelet? Alat valehdella ja pyydellä anteeksi jotain, mikä ei pidä paikkansa?

Ehkä kaikkea vanhaa ei kannata tonkia, mutta onhan se säälittävää, jos 70-v mummot ovat samanlaisia pas kiaisia kuin 30 vuotiaana olivat

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kaikkea vanhaa ei kannata tonkia, mutta onhan se säälittävää, jos 70-v mummot ovat samanlaisia pas kiaisia kuin 30 vuotiaana olivat

Tuohon voi olla monia syitä. Tor ttu haisee elttaantuneelle, miehiä ei kiinnosta, joka paikkaa kolottaa ym ym

Minä en ymmärrä mitä auttaisi tonkia vanhempien väärintekoja. Itse nyt aikuisena ymmärrän että vajavaisia olivat, mutta mitä saisin siitä että alkaisin tivaamaan selityksiä? Selitys on se etteivät parempaan pystyneet ja ymmärrän sen kyselemättäkin. Itse yritän olla parempi vanhempi, mutta ymmärrän nyt itse senkin että lapsen syntyessä ei saa mitään maagista erehtymättömyyden viittaa, vaan samana ihmisenä jatketaan. 

Vierailija kirjoitti:

Yesterday is history. Tomorrow is mystery. Today is a gift.

Sitä tikulla silmään, joka menneitä muistelee. Vaikka ainahan se on kiva vedota huonoon lapsuuteen jos ei elämä mene putkeen. Lapsena et voinut vaikuttaa omaan elämääsi, nyt voit. Ota siis vastuu elämästäsi ja elä tässä hetkessä.

Kukaan vanhempi ei ole täydellinen. Ei kukaan.

"Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa ja sitä molempiin silmiin, joksa vanhat unohtaa." Usein jostain syystä sanonnasta jätetään tuo loppuosa pois, vaikka se muuttaa koko sanonnan luonteen.

Vierailija kirjoitti:

No, antaa ns. täyslaidallisen. Eli ei kuuntele vastaan mussutusta ja sanoo miten asia on 

Eli se oma muisto on ainoa oikea? Itsellänikin on sisko (1,5v minua vanhempi), joka muistaa ihan outoja juttuja sellaisista tilanteista, joissa olen ollut itsekin osallisena. Niin on kummallakin ihan eri muistot asioista ettei voisi uskoa samaksi jutuksi. Sisko vellaa näissä negatiivisissa muistoissa ja minun muistoni ovat vääriä. Sisko jaksaa muistella menneitä, jos ei viikottain, niin kuukausittain kuitenkin. Eikä meillä ollut lapsuudessa alkoholismia tai väkivaltaa, ihan normi duunariperhe. 

No lapsuus oli, meni. Ei muutu mihinkään.

Mutta vastuunotto. Se että oma vanhempi myöntäisi toimineensa epäreilusti. Väärin. Julmasti. Jopa pyytäisi anteeksi. Sillä olisi väliä. Että voi olla, että olosuhteisiin nähden yritettiin parhaansa, muttei se kummoista ollut. Lapsi asetettiin kohtuuttomaan asemaan ja vastuunkantajaksi. tmv.

Mulla on hyvä elämä nyt. Olen katkaissut sukuni ankeuden ja polvesta toiseen siirtyneet puhumattomuuden traumat. En ikinä hyväksyisi (eikä lastenikaan tarvitse hyväksyä) semmoista käytöstä, kun vanhemmiltani sain.

Se on jännä. Kun kyseessä on oma äiti. Tai isä. Sanotaan, että anna olla ja mitä tuo hyödyttää jankata. Jos kyseessä olisi puoliso tai ystävä neuvo olisi yksikantaan; Jätä se sika. Se, että on vanhempi, ei anna mitään eriyisasemaa olla julma ilman, että voisi ottaa asiasta vastuun.

Parempi vain hyväksyä se, että vanhempasi ovat ja olivat vain erehtyväisiä ihmisiä, jotka toimivat itse niin kuin senhetkisessä tilanteessa pystyivät omien henkisten ynnä muiden resurssiensa mukaan. Tämän myötä pääset irtaantumaan vanhemmasta ja ehkä näkemään hänet uudesta näkökulmasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, antaa ns. täyslaidallisen. Eli ei kuuntele vastaan mussutusta ja sanoo miten asia on 

Eli se oma muisto on ainoa oikea? Itsellänikin on sisko (1,5v minua vanhempi), joka muistaa ihan outoja juttuja sellaisista tilanteista, joissa olen ollut itsekin osallisena. Niin on kummallakin ihan eri muistot asioista ettei voisi uskoa samaksi jutuksi. Sisko vellaa näissä negatiivisissa muistoissa ja minun muistoni ovat vääriä. Sisko jaksaa muistella menneitä, jos ei viikottain, niin kuukausittain kuitenkin. Eikä meillä ollut lapsuudessa alkoholismia tai väkivaltaa, ihan normi duunariperhe. 

Meillä on aivan sama asetelma. Jostain syystä jotkut värittävät ja jopa keksivät juttuja, joista tulee sitten heille totta ja osa identiteettiä. 

Vierailija kirjoitti:

Parempi vain hyväksyä se, että vanhempasi ovat ja olivat vain erehtyväisiä ihmisiä, jotka toimivat itse niin kuin senhetkisessä tilanteessa pystyivät omien henkisten ynnä muiden resurssiensa mukaan. Tämän myötä pääset irtaantumaan vanhemmasta ja ehkä näkemään hänet uudesta näkökulmasta. 

Entä perheet, joissa lapsia kohdellaan räikeän eriarvoisesti? Esimerkkinä uusperhe, jossa vanhan liiton lasta kohdellaan huonosti ja uusi yhteinen lapsi nostetaan jalustalle ja hän saa rakkautta, tukea, rahaa jne.

Vierailija kirjoitti:

No lapsuus oli, meni. Ei muutu mihinkään.

Mutta vastuunotto. Se että oma vanhempi myöntäisi toimineensa epäreilusti. Väärin. Julmasti. Jopa pyytäisi anteeksi. Sillä olisi väliä. Että voi olla, että olosuhteisiin nähden yritettiin parhaansa, muttei se kummoista ollut. Lapsi asetettiin kohtuuttomaan asemaan ja vastuunkantajaksi. tmv.

Mulla on hyvä elämä nyt. Olen katkaissut sukuni ankeuden ja polvesta toiseen siirtyneet puhumattomuuden traumat. En ikinä hyväksyisi (eikä lastenikaan tarvitse hyväksyä) semmoista käytöstä, kun vanhemmiltani sain.

Se on jännä. Kun kyseessä on oma äiti. Tai isä. Sanotaan, että anna olla ja mitä tuo hyödyttää jankata. Jos kyseessä olisi puoliso tai ystävä neuvo olisi yksikantaan; Jätä se sika. Se, että on vanhempi, ei anna mitään eriyisasemaa olla julma ilman, että voisi ottaa asiasta vastuun.

Juuri tuo väärin tekemisen myöntäminen ja anteeksipyytäminen on sellaista, mitä moni odottaa ja vaatii vanhemmiltaan. Heidän kuvitelmissaan se on jokin käänteentekevä tapahtuma, josta alkaa paraneminen. Ihan turhaan odottavat ja tuskin se mitään edes muuttaisi. Heille on vain tullut päähänpinttymä, että vanhemmat ovat sen heille velkaa ja ennen kuin pahat teot on ääneen myönnetty ja anteeksi on pyydetty, he eivät voi eheytyä. Luulen, että anteeksipyynnön saaminen olisi todellisuudessa valtava antikliimaksi. Mikään ei muuttuisi ja kauna vanhempia kohtaan jatkuisi ennallaan.

Mitä sinne menet kaikkia vanhoja tonkimaan.