Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole aika lapsellista yrittää muutraa lapsuuttaan riitelemällä vanhempiensa kanssa?  Se ei niitä torumisia ja legojen puutetta tai mitä tahansa enää muuta.

Aikakoneita ei ole kuin saduissa.

Kerro minulle ettet ymmärrä mistä puhutaan, kertomatta minulle ettet ymmärrä mistä puhutaan. 

Ottakaa vastuu itsestänne ja elämästänne älkääkä syyttäkö vanhempianne.  Ei kaikki törppöilynne aikuisena  ole heidän syytään. Joku mt-häiriö tietysti voi olka perinnöllinen.

Oma esimerkki, 10- lapsiseSta köyhästä perheestä. Kukin lähdettiin kansakoulun jälkeen läheiseen kaupunkiin rakentamaan omaa elämäämme. Kertaakaan ei ole tullut mieleen syyttää vanhempia jos joku juttu elämässä mennyt pieleen.  He tekivät sen mitä heidän edellytyksillään oli mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole aika lapsellista yrittää muutraa lapsuuttaan riitelemällä vanhempiensa kanssa?  Se ei niitä torumisia ja legojen puutetta tai mitä tahansa enää muuta.

Aikakoneita ei ole kuin saduissa.

Kerro minulle ettet ymmärrä mistä puhutaan, kertomatta minulle ettet ymmärrä mistä puhutaan. 

Siitähän puhutte että olette takertuneet lapsuuteen, elämä ei oke mennyt hyvin ja syytätte siitä vanhempianne.

Olkaa nyt itse vanhempia, hyviä. Miksi elätte edelleen lapsen ajatusmaailmassa?

Vierailija kirjoitti:

Vanha ketju, mutta vastaanpa silti.

Itse tunsin jo lapsesta asti, että jokin oli pielessä. Ei vain löytynyt sanoja tietenkään. 

Aikuistuin. Perustin oman perheen. Edelleen olo, että jokin pielessä. Paloin töissä loppuun. Menin terapiaan käsittelemään jaksamiseen liittyviä ongelmia ja ensimmäistä kertaa sain samalla tilaisuuden miettiä; Mitä lapsena tapahtui minun näkökulmastani, miten se jatkui aikuisuuteen ja miten omiin lapsiinikin oli alettu toteuttaa samaa, jota itse olin saanut kokea. Minut, olemassa oloni, mielipiteeni, tunteeni. Kaikki oli aina mitätöity ja sivuutettu vanhempieni toimesta. Vähättely, vertailu, ignooraus. Kuvio on monimutkainen, mutta roolistus kuin narsistin oppikirjasta. 

Koitin ottaa puheeksi. Suoraan vuoden aikana. Useamman kerran. Tuloksena vanhempieni toimesta mykkäkoulu, ignooraus, väistely, vastuun välttely, totaalisesti kuvion kääntäminen ja vääntäminen aina päälaelleen niin, et

Minua kiinnostaa, miksi kaivat esiin 3,5 vuotta vanhan ketjun, josta aloittaja ja keskustelijat ovat poistuneet kauan sitten?

Jos sinulla on jotain sanottavaa, tee uusi aloitus

Terapiahan lähtee siitä, että ymmärtää ettei virheitä ole olemassa.

Onko oikeesti fiksua käydä niissä hoitokodeissa rähisemässä ja jankkaamassa ja anteeksipyyntöä vaatimassa lapsuudesta joka ei ollut mielenmukainen?

Joskushan vanhuksia laoset pahoinpitelevät jopa hoitokodeissa, vielä useammin kotoba asuvia, etenkin äitejään.

Luultavasti tämä joka on aina boomeriäitien kimpussa, huonoimmat ihmiset ikinä.

Vierailija kirjoitti:

No eikö se terapian vetäjä, joka on ammattilainen auta tuossa.

"Kun muutat omaa käytöstäsi, niin toinenkin muuttaa käytöstään" Muuten hyvä, mutta tuossa ei ole otettu huomioon sitä, että se toinen voi olla kykenemätön muuttamaan sitä käytöstään. Ei auta vaikka mitä tekisit. Eli joskus on parempi antaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eikö se terapian vetäjä, joka on ammattilainen auta tuossa.

"Kun muutat omaa käytöstäsi, niin toinenkin muuttaa käytöstään" Muuten hyvä, mutta tuossa ei ole otettu huomioon sitä, että se toinen voi olla kykenemätön muuttamaan sitä käytöstään. Ei auta vaikka mitä tekisit. Eli joskus on parempi antaa olla.

Miten se äiti/isä voisi lapsuutenne jälkikäteen muuksi muuttaa?  Hyväksykääpä itse, ihmisiä on kaikista lähtökohdista. Aikuisttuaan on jokaisella mahdollisuus elää mieleisellään tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Ei onnistu. Yritin itsekin muutamia kertoja, mutta kun äiti muistaa asiat ihan eri tavalla. Hänelle edullisella tavalla. Ja sitten saa kuulla vaan sen, että öiti yritti parhaansa. No, se on varmaan totta, suurin osa epäonnistuneistakin vanhemmista on yrittänyt parhaansa.

Ja niin kuin joku tuolla sanoikin, että ei se lapsuus olisi ollut kurja, jos se vanhempi pystyisi jälkikäteen reflektoimaan omia virheitään.

Ällöttää kun lukee netistä, että aina kannattaa keskustella. Joopa joo.

Sama. Ajattelevat varmaan jotain ns. normaalia keskustemaan kykenevää ihmistä. Kaikki eivät todellakaan ole sellaisia.

Älä keskustele. Hukkaan heitettyä energiaa. Jos vanhempi on narsisti tulee myös käyttämään kertomaasi sua vastaan. Nimim koettu on.

Sanokaa joku ongelmainen minulle.

Miten lapsuutenne muuttuu jatkuvalla jankkaamisella?

Miksi ette nyt yritä tehdä elämästänne mieleistänne vaan takerrutte lapsuuteen?

Miten omat lapsenne voivat ongelmaisen vanhempansa kanssa?

Minäkin lapsena luin satukirjoista ihan toisenlaisesta lapsuudesta kuin omani mutta jo silloin olin realisti, ihmiset ja kodit ovat erilaisia.  Ei tullut silloin eikä myöhemmin mieleen vaatia vanhemmilta noiden tyttökirjojen hempeää lapsuutta.

Ei mitenkään. Kun ei toinen näe mitään vikaa omissa toimissaan ja kaikki on kuitattavissa vain sillä että parhaansa yritti eikä muuta osannut/tiennyt, niin aivan turhaa keskustella. 

Vierailija kirjoitti:

Ottakaa vastuu itsestänne ja elämästänne älkääkä syyttäkö vanhempianne.  Ei kaikki törppöilynne aikuisena  ole heidän syytään. Joku mt-häiriö tietysti voi olka perinnöllinen.

Oma esimerkki, 10- lapsiseSta köyhästä perheestä. Kukin lähdettiin kansakoulun jälkeen läheiseen kaupunkiin rakentamaan omaa elämäämme. Kertaakaan ei ole tullut mieleen syyttää vanhempia jos joku juttu elämässä mennyt pieleen.  He tekivät sen mitä heidän edellytyksillään oli mahdollista.

 

Juu juu. Ja sitten aletaan riidellä verissäpäin vanhempien mökkipahasesta ja kurkkupurkeista. Niin kiitollisia ollaan, ja loputtoman nälkäisiä jokaisen rakkaudenmurun perään, että perintöä jaetaan sydän karrella. Tai voitte te tietysti olla poikkeustapauskin.

Tulin vaan sanomaan, että taasko jankutat tästä samasta aiheesta mutta täähän olikin VANHA KETJU.

Vanha aloitus mutta aihe on todennäköisesti joillekin ajankohtainen myös nyt. Kuten moni on jo tässä kommentoinut, ei maksa vaivaa edes yrittää. Hyvin harva on halukas näkemään omia virheitään saati myöntämään niitä. Eikä anteeksipyyntö oikeasti korvaa esimerkiksi toistuvaa väkivaltaa millään tavalla. Kannattaa keskittyä vain tulevaisuuteen ja niihin ihmisiin ja asioihin, joita oikeasti haluaa elämäänsä. Aikuisena voi itse valita pitääkö lainkaan yhteyttä vanhemiinsa tai jos pitää, kuinka paljon ja millä tavalla. Itse esimerkiksi muutin todella kauas ja pidän välit kohteliaan etäisinä koska se on minulle helpointa. Vanhemmillani oli 20 vuotta aikaa rakentaa hyviä välejä, luottamusta jne. Nyt mennään tulosten mukaan ja keskityn elämässäni muuhun kuin heihin. Suosittelen olemaan tuhlaamatta aikaa enää yhtään enempää huonoon ihmissuhteeseen.

Ei se auta, vaikka olisi tehnyt aikoinaan virheitä. Ei niitä enää pysty vuosikymmenten päästä muuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottakaa vastuu itsestänne ja elämästänne älkääkä syyttäkö vanhempianne.  Ei kaikki törppöilynne aikuisena  ole heidän syytään. Joku mt-häiriö tietysti voi olka perinnöllinen.

Oma esimerkki, 10- lapsiseSta köyhästä perheestä. Kukin lähdettiin kansakoulun jälkeen läheiseen kaupunkiin rakentamaan omaa elämäämme. Kertaakaan ei ole tullut mieleen syyttää vanhempia jos joku juttu elämässä mennyt pieleen.  He tekivät sen mitä heidän edellytyksillään oli mahdollista.

 

Juu juu. Ja sitten aletaan riidellä verissäpäin vanhempien mökkipahasesta ja kurkkupurkeista. Niin kiitollisia ollaan, ja loputtoman nälkäisiä jokaisen rakkaudenmurun perään, että perintöä jaetaan sydän karrella. Tai voitte te tietysti olla poikkeustapauskin.

Vanhemoani elivät vanhoiksi, kaikki pidimme heihin yhteyttä loppuun asti. Jokaisella oli omistusasunnot, lapset, asiat hyvin, kun he kuolivat.  ei tarvinnut tapella. Sovussa jaoimme kotitilan, jokainen sai osansa ja heidän vanhuuden kerrostalokotinsa muutimme rahaksi .

Kertoit itsestäsi, ymmärrän kyllä. Kurkkupurkit on tärkeitä 

Ihan oikeasti ihmiset muistavat asioita eri tavalla. Ja mitä kaukaisemmasta asiasta on kyse, sitä huonommin sen muistaa. Muistot voivat myös värittyä, muuttua ja olla jopa valemuistoja. On outoa vaatia, että toisen ihmisen muisto jostain asiasta olisi samanlainen kuin oma.

Sitten on vielä se juttu, että usein lapsilla ei ole käsitystä siitä, mikä tilanne on todella ollut, koska vanhemmat eivät lapsiaan suojellakseen kerro lapsilleen kaikkea sitä ryöhnää, mitä elämä niskaan kaataa.

Jokohan se , ehkä tässäkin keskustelusaa mukana, joka  2014 aloitetussa oli katkera kun pantiin piano- ja balettitunnille ja äidillä oli turkki on saanut äitinsä pyytämään anteeksi tätä vääryyttä.