Lue keskustelun säännöt.
Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?
23.02.2021 |
Olen siis terapiassa ja käsitellyt mm lapsuutta.
Kommentit (1082)
Jos on edes tekemisissä kamaloittavien vanhempiensa kanssa, mitään ei ole kuitenkaan tehtävissä. Jos he silloin eivät ymmärtäneet, mihin kammotukseen lapsensa asettivat, ei heille ole jäänyt mitään muistikuvaa väärin toimimisesta. Vielä vähemmän pystyvät kuvittelemaan nyt.
Saatanalliset vanhemmat voi vain saattaa hautaan, mutta ei ole sen jälkeen mitään velvollisuutta muistella heitä, edes käydä haudalla. Kynis.mi, seurakuntapastori eläkkeellä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinäkään täydellinen ole. Unohda. Tervettä keskustelua ei koskaan saa aikaiseksi kritisoimalla toista. Et sinäkään tykkää että sun tekemisiäsi kritisoidaan. Kritiikistä ei synny muuta kuin lisää riitaa
Kun perseilee, on kritiikki ansaittua ja siitä kannattaisi ottaa opikseen. Muuten saa jäädä ihan yksinään perseilemään.
Itseäsihän vaan rääkkäät kun et osaa jättää mennyttä taaksesi. Märehtiminen vanhoissa vain lisää tuskaasi
Luojalle kiitos, omat lapset eivät pyöri tunteissa koko ajan, suurissa eikä pienissä. Olisi rasittavaa koko ajan vatvoa miltä se nyt tänään tuntui kl0 7, mitä tunteita lounas herätti, oliko työkavereiden kanssa kahvitunnilla hyvä olo.
Kai me olemme kaikki huonoja ihmisiä kun voimme puhua mökin remontista, marjastuksesta, lasten harrastuksesta, läskipyörästä teinillä jne. Huonosti siis meidän perheellä menee.
Onko oikeesti ihmisiä jotka koko ajan vain tunteilevat? Varmaan joku sormus sormessa joka vielä näyttää tunnetilan
Onko sekään normaalia jos ei yhtään ole konkreettista , tai miksi sanoisi, ajattelutapaa? Ettei koko ajan tunnekuohussa jonnekin päin
Vierailija kirjoitti:
Minusta on surullista jos joku vielä aikuisenakin kokee että vanhemmat ovat kohdelleet epäoikeudenmukaisesti vaikka luultavasti he ovat tehneet parhaansa niillä resursseilla mitä silloin on ollut käytettävissä. Itsellänikin oli eräs sisarus joka koki ettei hänen harrastuksiaan tuettu riittävästi vaikka hän sai melkein kaiken mitä osasi pyytää. Perheemme olisi tehnyt konkurssin jos kaikki muut olisivat toimineet yhtä itsekkäästi. Silti hän yrittää syyllistää meitä muita milloin mistäkin mutta hän ei kestä yhtään jos hänelle sanotaan vastaan. Onnea vaan valitsemallaan tiellä.
Naurattaa kun täällä toiset puhuu Espanjan lomamatkoista ja harrastuksista ja toiset hyväksikäytöstä.
Tottakai ihmisille syntyy vastakkain asettelua tästä aiheesta jos samalle viivalle laitetaan lapsena hyväksikäytetyt ja sitten ne joita on harmittanut väärä lomakohde kutosluokan hiihtolomaalla. Nämä jälkimmäiset toivottavasti käyttävät yksityisiä psykologeja ja maksavat terapiansa ilman korvauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, on hyvin hämmentävää huomata, miten täällä keskustelussa nämä raivoajat kokevat aikuisen lapsen tunteet syytöksenä itseään kohtaan.
Jos tytär 50 v sanoo äidille 80 v että olin silloin lapsena ihan järkyttävän peloissani asiasta x tai itkin salaa suruissani asiaa y ja tunsin pohjatonta yksinäisyyttä niin eihän tässä ole takana se, että haluttaisiin syyttää toista.
Usein tässä kohti se vanhempi pilaa kaiken ryhtymällä marttyyriksi ("niin, minun syytänihän kaikki on ja mitään en ole osannut tehdä oikein"). Kun voisi vaan sanoa että voi lapsi rakas, olen niin pahoillani, sinusta on mahtanut tuntua tosi pahalta.
Tämä.
Tämä on se asian ydin mitä tässä keskustelussa nyt haetaan takaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinäkään täydellinen ole. Unohda. Tervettä keskustelua ei koskaan saa aikaiseksi kritisoimalla toista. Et sinäkään tykkää että sun tekemisiäsi kritisoidaan. Kritiikistä ei synny muuta kuin lisää riitaa
Kun perseilee, on kritiikki ansaittua ja siitä kannattaisi ottaa opikseen. Muuten saa jäädä ihan yksinään perseilemään.
Itseäsihän vaan rääkkäät kun et osaa jättää mennyttä taaksesi. Märehtiminen vanhoissa vain lisää tuskaasi
Onhan se jätetty taakse, perseilijöineen päivineen. Tuskat purettu ja parempi elämä rakennettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeesti ihmisiä jotka koko ajan vain tunteilevat? Varmaan joku sormus sormessa joka vielä näyttää tunnetilan
Onko sekään normaalia jos ei yhtään ole konkreettista , tai miksi sanoisi, ajattelutapaa? Ettei koko ajan tunnekuohussa jonnekin päin
On, on ihan oikeasti ihmisiä, joille tunteet ovat luontainen osa elämää. Sitten kaltaisiasi, jotka eivät selvästi ymmärrä tunteista yhtikäs mitään. Eikä siinä mitään, kukin taaplaamme tyylillämme.
Vierailija kirjoitti:
Luojalle kiitos, omat lapset eivät pyöri tunteissa koko ajan, suurissa eikä pienissä. Olisi rasittavaa koko ajan vatvoa miltä se nyt tänään tuntui kl0 7, mitä tunteita lounas herätti, oliko työkavereiden kanssa kahvitunnilla hyvä olo.
Kai me olemme kaikki huonoja ihmisiä kun voimme puhua mökin remontista, marjastuksesta, lasten harrastuksesta, läskipyörästä teinillä jne. Huonosti siis meidän perheellä menee.
Luulenpa ettet vaan ole se ihminen jolle lapsesi puhuvat fiiliksistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muut rikokset vanhenee aikanaan, äidin tekemä virhe, vaikka nuhrainen nalle (joka lojunut lelulaatikon pohjalla vuosia) heitetty jätesäkkiin ei vanhene koskaan. Vielä kun toivut hoitokodissa aivoinfarktista 55 v tytär käy asiaa itkemässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luojalle kiitos, omat lapset eivät pyöri tunteissa koko ajan, suurissa eikä pienissä. Olisi rasittavaa koko ajan vatvoa miltä se nyt tänään tuntui kl0 7, mitä tunteita lounas herätti, oliko työkavereiden kanssa kahvitunnilla hyvä olo.
Kai me olemme kaikki huonoja ihmisiä kun voimme puhua mökin remontista, marjastuksesta, lasten harrastuksesta, läskipyörästä teinillä jne. Huonosti siis meidän perheellä menee.
Luulenpa ettet vaan ole se ihminen jolle lapsesi puhuvat fiiliksistään.
Teillä viiskymppiset lapset eivät puhu puolisonsa kanssa vaan haluavat äidilleen eritellä tunteensa. Aikuisten yksityiasiat ovat heidän. Sen olen oppinut elämän varrella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luojalle kiitos, omat lapset eivät pyöri tunteissa koko ajan, suurissa eikä pienissä. Olisi rasittavaa koko ajan vatvoa miltä se nyt tänään tuntui kl0 7, mitä tunteita lounas herätti, oliko työkavereiden kanssa kahvitunnilla hyvä olo.
Kai me olemme kaikki huonoja ihmisiä kun voimme puhua mökin remontista, marjastuksesta, lasten harrastuksesta, läskipyörästä teinillä jne. Huonosti siis meidän perheellä menee.
Luulenpa ettet vaan ole se ihminen jolle lapsesi puhuvat fiiliksistään.
Minkäikäinen olet? Jos haluat vielä äitisi kanssa jakaa fiiliksesi? Onko sinulla puolisoa vai hänen kanssan ei suju hyvin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeesti ihmisiä jotka koko ajan vain tunteilevat? Varmaan joku sormus sormessa joka vielä näyttää tunnetilan
Onko sekään normaalia jos ei yhtään ole konkreettista , tai miksi sanoisi, ajattelutapaa? Ettei koko ajan tunnekuohussa jonnekin päin
On, on ihan oikeasti ihmisiä, joille tunteet ovat luontainen osa elämää. Sitten kaltaisiasi, jotka eivät selvästi ymmärrä tunteista yhtikäs mitään. Eikä siinä mitään, kukin taaplaamme tyylillämme.
He siis ovat ihmisiä jotka tarvitsevat terapiaa, eivät jaksa arkista työelämää kun pää viipottaa tunnekuohuissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luojalle kiitos, omat lapset eivät pyöri tunteissa koko ajan, suurissa eikä pienissä. Olisi rasittavaa koko ajan vatvoa miltä se nyt tänään tuntui kl0 7, mitä tunteita lounas herätti, oliko työkavereiden kanssa kahvitunnilla hyvä olo.
Kai me olemme kaikki huonoja ihmisiä kun voimme puhua mökin remontista, marjastuksesta, lasten harrastuksesta, läskipyörästä teinillä jne. Huonosti siis meidän perheellä menee.
Luulenpa ettet vaan ole se ihminen jolle lapsesi puhuvat fiiliksistään.
Teillä viiskymppiset lapset eivät puhu puolisonsa kanssa vaan haluavat äidilleen eritellä tunteensa. Aikuisten yksityiasiat ovat heidän. Sen olen oppinut elämän varrella.
Oi, kun nekin vanhemmat tämän tajuaisivat, jotka lapsiaan käyttävät ilmaisina terapeutteinaan lässyttäen näille parisuhde- ym. aikuisten ongelmansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä kummaa edes takas jaappausta tästä aiheesta keskustelu. Molemmat osapuolet on yhtä viallisia, eri tavoilla vain.
Pointti on nimenomaan se että toiset ajattelee että keskustelemisessa on kyse "viallisuuden" etsimisestä. Mielestäni kukaan ei ole viallinen. Ei etsitä oikeaa tai väärää.
On surullista että joku näkee vanhempansa tai lapsensa "viallisena".
Hienoa jos näin on, mutta jos keskustelunaiheena on lapsuudenaikaisten epäoikeudenmukaisuuksien/kaltoinkohtelun sanallinen läpikäynti, niin eihän tuossa tällöin toisen virheettömyydestäkään jutella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeesti ihmisiä jotka koko ajan vain tunteilevat? Varmaan joku sormus sormessa joka vielä näyttää tunnetilan
Onko sekään normaalia jos ei yhtään ole konkreettista , tai miksi sanoisi, ajattelutapaa? Ettei koko ajan tunnekuohussa jonnekin päin
On, on ihan oikeasti ihmisiä, joille tunteet ovat luontainen osa elämää. Sitten kaltaisiasi, jotka eivät selvästi ymmärrä tunteista yhtikäs mitään. Eikä siinä mitään, kukin taaplaamme tyylillämme.
He siis ovat ihmisiä jotka tarvitsevat terapiaa, eivät jaksa arkista työelämää kun pää viipottaa tunnekuohuissa
Sellainen käsitys sinulla tunne-elämästä. Ei muuta kuin hyvää jatkoa polullasi.
Käsittämätöntä että palataan jauhamaan vuosikymmenten takaisia asioita. Unohda ja mene elämässä eteenpäin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä kummaa edes takas jaappausta tästä aiheesta keskustelu. Molemmat osapuolet on yhtä viallisia, eri tavoilla vain.
Pointti on nimenomaan se että toiset ajattelee että keskustelemisessa on kyse "viallisuuden" etsimisestä. Mielestäni kukaan ei ole viallinen. Ei etsitä oikeaa tai väärää.
On surullista että joku näkee vanhempansa tai lapsensa "viallisena".
Hienoa jos näin on, mutta jos keskustelunaiheena on lapsuudenaikaisten epäoikeudenmukaisuuksien/kaltoinkohtelun sanallinen läpikäynti, niin eihän tuossa tällöin toisen virheettömyydestäkään jutella.
Virheitä tekee kaikki. Mutta se ei tee ihmisestä viallista.
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä että palataan jauhamaan vuosikymmenten takaisia asioita. Unohda ja mene elämässä eteenpäin
Näin sanoi minun äitini jolle yritin kertoa että voin pahoin. Kun olin pieni hän kertoi minulle toistuvasti että ei rakasta minua ja että en ollut hänen lapsensa. Emme puhuneet enää ollenkaan kun olin kymmenen koska olin oppinut pysymään poissa yhteisistä tiloista. Nyt kymmenien vuosien jälkeen olisin halunnut tietää vieläkö hän näkee asian samoin mutta hän kieltäytyi ottamasta minuun kontaktia. Sanoi vain että minun pitää itse selvittää omat asiani ja kerätä itseluottamusta muualta.
Olisi ollut kiva kuulla että sori se oli varmaan vaikeaa alle kouluikäiselle.
Nämäpä ne on ne kaksi asiaa mitä terapialla haetaan nykyisin.
Aito kohtaaminen on sitä että tunteistakin opetellaan juttelemaan sujuvammin vaikka se vanhemmalle sukupolvelle onkin todella haasteellista. Usein vanhemmat ihmiset eivät tunnu jotenkin edes erottavan mitä arjessa tuntevat.
Oma vanhempani mieltää tunteet jotenkin semmoisiksi isoiksi ja melkein pyhiksi asioiksi, joita syntyy vain harvoin, ja sitten niitä vähän pelätään ja kunnioitetaan.