Kun ystävä hylkää kertomatta mitään syytä

up

Olen miettinyt yhden ystäväni hylkäämistä. Hänellä on mielenterveysongelmia ja terapiassa käy, mutta silti syyttelee minua usein asioista joihin minulla ei ole osaa eikä arpaa ja odottaa että osaisin/jaksaisin/haluaisin olla hänelle aina kuin toinen terapeutti. Välillä haukkuu minut yhtäkkiä lyttyyn, pistää estot, sitten pyytää kevyesti anteeksi ja ollaan taas kuin ei mitään. Seuraava esto olkoon viimeinen. Tuollainen lapsellinen käytös kertoo minusta siitä, ettei hänkään arvosta minua oikeasti kun sama kuvio toistuu liian tiheään.

Noh, meni varmaan ohi aiheen tämä. Olisihan "peruste" hylätä ystäväni jo olemassa, elän mielenkiintoisia aikoja! :D

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tällainen hylkääjä, enkä kyllä millään tavalla ylpeä siitä, tilanne ahdistaa ja hävettää liki päivittäin. Kävi liian raskaaksi olla itsetuhoisen epävakaan diagnoosin saaneen ystävän tuki oman masennuksen ja muuttuvan elämänvaiheen ohella. Hän tietää, että masennukseni oireilee vetäytymisellä, ja niihin aikoihin voin äärimmäisen huonosti, enkä kyennyt vastaamaan kenenkään viesteihin. Muutaman kasuaalin viestittely-yrityksen jälkeen hän poisti minut kaikkialta somesta ja on puhunut pahaa. Kertaakaan ei kysynyt, onko minulla kaikki hyvin tai jotain syytä vastaamattomuudelle.

Mutta tiedän silti olevani tilanteessa enemmän syypää ja se siinä eniten painaakin. En vain tiennyt, miten kertoa toiselle hänen olevan ystävänä liikaa, ei kai kukaan sellaista halua kuulla. En halunnut enkä pystynyt ottamaan harteilleni suoraa riskiä siitä, että toinen yrittää kuolla sen seurauksena. Aion vielä näin jälkikäteen pyytää anteeksi, sitten kun pystyn ottamaan sen vihan kannettavakseni.

Anteeksi pitkä avautuminen. Ehkä tämä valottaa asian mahdollista kääntöpuolta jollekin. Teille hylätyille toivon pelkkää hyvää sekä ehdottomasti parempia ystäviä elämään.

Oletko minä? Mulla on yhtälailla rajattomasti käyttäytyvä kaveri, joka imee kyllä kaiken avun mitä hänelle antaa, eikä mikään määrä apua ole tähänkään mennessä parantanut hänessä mitään (persoonallisuushäiriö ja itsetuhoinen ja kaikkea muuta). Eikä suostu ottamaan ammattilaisapua vastaan. Olen lopettanut hänelle vastaamisen, koska sen henkilön show vie ihan hirveästi energiaa, mitä itselläkään masenuneena ei ole. Mielummin käytän sen energian itseni parantamiseen kuin että kumpikaan ei koskaan tästä kuopasta nouse. Ei sairaana voi tai pidäkään huolehtia toisten terveydestä: Lentokoneessakin ohjeistetaan, että laita happimaski ensin itsellesi, ja sitten vasta autat vieressäolijoita.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt yhden ystäväni hylkäämistä. Hänellä on mielenterveysongelmia ja terapiassa käy, mutta silti syyttelee minua usein asioista joihin minulla ei ole osaa eikä arpaa ja odottaa että osaisin/jaksaisin/haluaisin olla hänelle aina kuin toinen terapeutti. Välillä haukkuu minut yhtäkkiä lyttyyn, pistää estot, sitten pyytää kevyesti anteeksi ja ollaan taas kuin ei mitään. Seuraava esto olkoon viimeinen. Tuollainen lapsellinen käytös kertoo minusta siitä, ettei hänkään arvosta minua oikeasti kun sama kuvio toistuu liian tiheään.

Noh, meni varmaan ohi aiheen tämä. Olisihan "peruste" hylätä ystäväni jo olemassa, elän mielenkiintoisia aikoja! :D

Kokeile asettaa hänelle rajat: "En osaa toimia terapeuttinasi, puhu tästä ammattilaisille, jotka osaa auttaa." Jos hän tästä suuttuu ja laittaa estot, onko mikään oikeastaan normitilaan muuttunut? :D

Eräs työkaveri/ ystävä lopetti ystävyytemme, kun irtisanouduin työpaikasta jatkuvan kiusaamisen ja eristämisen vuoksi. Syytä en tiedä vielä vuosienkaan jälkeen, ei ole ollut yhteyksissä, en minäkään. Työhteisössä tämä ystävä ei kyllä koskaan ollut tukenani kiusaamistilanteiden jälkeen, asettui ulkopuolelle. Oliko sitten ystävä lopulta ollenkaan ? vaikka 10 vuotta samassa työpaikassa ja vapaa-ajallakin tapasimme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt yhden ystäväni hylkäämistä. Hänellä on mielenterveysongelmia ja terapiassa käy, mutta silti syyttelee minua usein asioista joihin minulla ei ole osaa eikä arpaa ja odottaa että osaisin/jaksaisin/haluaisin olla hänelle aina kuin toinen terapeutti. Välillä haukkuu minut yhtäkkiä lyttyyn, pistää estot, sitten pyytää kevyesti anteeksi ja ollaan taas kuin ei mitään. Seuraava esto olkoon viimeinen. Tuollainen lapsellinen käytös kertoo minusta siitä, ettei hänkään arvosta minua oikeasti kun sama kuvio toistuu liian tiheään.

Noh, meni varmaan ohi aiheen tämä. Olisihan "peruste" hylätä ystäväni jo olemassa, elän mielenkiintoisia aikoja! :D

Kokeile asettaa hänelle rajat: "En osaa toimia terapeuttinasi, puhu tästä ammattilaisille, jotka osaa auttaa." Jos hän tästä suuttuu ja laittaa estot, onko mikään oikeastaan normitilaan muuttunut? :D

Olen monesti koittanut hienovaraisesti ehdottaa, että sun kannattaisi ehkä puhua tästä asiasta terapeuttisi kanssa ennemmin kuin mun. Tai ruveta kirjoittamaan päiväkirjaa, ennemmin kuin kaataa pahaa oloaan jatkuvasti ystävän niskaan. Tästä se suuttuminen ja haukkuminen sitten vasta alkaa, jos käyn vessassa, puhelimeen on sinä aikana ilmestynyt 30 uuden viestin tekstiseinä, jossa haukkuu minua olemattomista asioista ja hänen "mustalaisen päiväkirja" vaan jatkuu ja jatkuu. En ehdi edes lukemaan tätä tarinaa, johon minä en todellisuudessa millään tavalla kuulu. Sitten vaatii minulta jotain selitystä "huonosta käytöksestäni" häntä kohtaan 🤦🏼‍♀️

Hänellä on muidenkin ystäviensä kanssa vuorovaikutusongelmia ja ihmettelee miksei kukaan koskaan "selitä" hänelle mitään vaan laittaa hänelle eston. En tiedä, täällä päin on tapana keskustella erimielisyydet ja riidat asiallisesti läpi, kuunnella vastavuoroisesti kaikkia. Enkä ole ikinä saanut estoa somessa tai pikaviestimissä keneltäkään muulta, silti minä olen hänen mielestään syyllinen. Hän voi vapaasti jäädä siihen uskoon, että vika on aina muissa ihmisissä jos vielä kerrankin vetää mulle kilarit jotka huipentuvat estoon. Ehkä jopa toivon että näin kävisi, sanomattakin selvää ettei hänestä ole enää luottoystäväksi ellei joku ihme tapahdu :D

/\

Ystäväni on pitänyt minua jotenkin vähempi arvoisena ihmisenä kun muita, eli minulle voi sanoa mitä vaan ja minun luokseni voi tulla yllätysvierailulle ym. mitä hän ei muille tee koska arvostaa näitä eikä kehtaa.

Siks ei väliä vaikka on loukkaantunut kun sanoin suorat sanat kerrankin.

Varmasti hyvin tapauskohtaisia asioita. Yksi parhaista kavereistani pani välit poikki, koska ei kuulemma ymmärtänyt minua. En tiedä miksei hän aikaisemmin kertonut ettei ymmärrä minua, kun olimme kuitenkin yli kymmenen vuotta hyviä ystäviä. Ja miksi hän piti viimeiseen asti tiiviisti yhteyttä, jos oli jo kyllästynyt minuun. Ehkä se sitten oli äkillinen valaistuminen, kun hän tajusi ettei haluakaan olla kaverini.

Toisaalta olen itse ollut yli kymmenen vuotta sellaisen ihmisen ystävä, jossa ei edes ollut mitään hyviä puolia. Jälkeenpäin olen miettinyt, miksi toimin noin. Ei kai siihen ollut muuta syytä kuin että en koskaan pysähtynyt miettimään, pidänkö oikeastaan siitä henkilöstä. Ja että toivoin hänen käytöksensä muuttuvan parempaan päin, kunnes lopulta tajusin ettei se tule muuttumaan kuin huonompaan suuntaan.

Joskus voi elämäkin erottaa ja ystävä on pakko hylätä (esim. ystävän elämäntilanne muuttuu niin levottomaksi, että tukijan voimat loppuvat), mutta tiet voivat risteytyä myöhemminkin jos näin on tarkoitus. 

yksi ystäväni ylä asteesta saakka vei todella paljon energiaani viimeisinä vuosina. Hän otti, eikä antanut enää mitään. hän ei kasvanut aikuiseksi, jäi jotenkin lapsen tasolle jutuissaan, mielipiteissään. Lopulta käyttäytyi jo silmissäni tyhmän ihmisen tavoin omissa silmissäni, junnasi paikallaan, yhä teini-ikäisen jutuissa.

Siksi katkaisin välit, jopa puhelinnumeroa jouduin vaihtamaan.

Minä ajattelen että ystävä joka katkoo välit yllättäen selittämättä ja jopa estää someväylissä on niin epävakaa aikuiseksi ihmiseksi että joutaa mennäkin. Jopa omaksi yllätyksekseni en ole ko ihmistä päivääkään kaivannut. Loppuaikojen yhteydenpito oli hänen taholtaan vain eri ihmisten haukkumista ja pahantuulista valitusta. Nyt varmasti haukkuu minuakin jollekin uudelle tuttavuudelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Katsetta peiliin. Ei pitkiä ystävyyksiä noin vain katkota.

Kyllä vain katkaistaan. Itse sain tietää totuuden vasta jälkikäteen ja en edes ystävältä.

Oli valinnut silloin päihteet mieluummin kuin kunnon työ ja ystävät .

Joten oikeasti minulle kävi hyvin.

Päihteet voitti.

Minut on hylätty lähinnä siksi, että puhun suoraan siitä, mitä ihminen touhuaa tällä pallolla.  Olen luonnon ja lasten puolella.  Ihmiset pitävät hömpästä ja ns. menestyksestä, joten ulos vaan, jos on aivotoimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuollainen ystävien hylkääjä. En tiedä, joku tunnevamma.

Ystävät olivat minulle rakkaita ja tärkeitä täysi-ikäisyyteen saakka ja heitä oli monta.

Jätin vaan heidät kun oma elämäntilanne meni niin raskaaksi. Siitä saakka kaikki orastavatkin kaverisuhteet ovat torppaantuneet kun en vaan enää ota yhteyttä/vastaa yhteydenottoihin.

Uskon että joitakin asia vaivaa, minuakin välillä. En ole somessa, enkä varmaan kestäisi nähdä yhdenkään kasvoja, edes kuvissa.

Enkä näe enää tässä vaiheessa syytä ottaa yhteyttä, tuskin olisi mitään puhuttavaa tai yhteistä kenenkään kanssa.

Saitko tarvitsemasi hyödyn jo vuosia sitten? Enää heistä ei olisi mitään hyötyä sinulle?

On tapahtunut ja tiedän syynkin. Tulin siihen tulokseen ettei hän sitten ollutkaan ystävä enkä jäänyt suremaan enkä traumatisoitunut mitä hän varmaan toivoi. Ajattelen että normaali nelikymppinen ihminen ei toimi sillä tavalla kuin hän ja että parempi että tuli ilmi sillä tavalla. 

mulle on käynyt niin että ystävyydet liudentuneet, koska asutaan eri puolilla suomea ja työt ja perhe vie ajan. en ajattele pahalla ,vaan että etäisyydet ja aikataulut johtaneet tähän. ei ollut riitoja eikä muuta.

ehkä kyse matkustamisesta tms. miksi ei käytännössä järkeä tapailla. myös sairastumiset voi olla syy, ei voimia. päästä irti ja jatka elämää.opiskelun päättyessä usein tuttavuudet katkeaa,, ei siinä ole välttämättä mitään hylkäystä tai pahuutta takana vaan etäisyydet.kaikilla ei esim.autoa tai rahaa matkustaa edes kotimaassa.

Ei ystävän jättäminenkään ole helppo päätös ja yhtälailla kipeää sekin voi tehdä.

Reilua on kuitenkin ilmoittaa ystävyyden päättymisestä toiselle.

Minulla oli joskus hyvä ystävä. Ystävyys toimi aluksi. Alkoi myöhemmin viemään liikaa aikaa omasta elämästä ja se alkoi ahdistamaan. Se oli päivittäistä soittelua ja spämmäämistä. Olisi pitänyt olla kokoajan tavoitettavissa. Yritin puhua asiasta, mutta loukkaantui. Myöhemmin alkoi haukkumaan viesteissä. Sen jälkeen katkaisin välit.

Olen jättänyt muutaman ystävän siitä syystä, että tavatessamme puhuvat vain itsestään. Heitä ei kiinnosta kuulla mitään minun elämästä. Muutenkin mielipiteet niin erilaiset. Ei jaksa.

Varmaankim tullut huumeet kuvioihin.