Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Häät tulossa ja en enää sittenkään halua lapsia :(
Olemme avioutumassa mieheni kanssa muutaman kuukauden päästä. Joo ja ennen kuin kukaan sanoo mitään tästä niin kyllä, korona-turvallisesti meidän tyylillä luonnon keskellä hyvin pienimuotoisesti.
Olemme nyt olleet yhdessä vajaa viisi vuotta ja suhteen alussa jo puhuimme, että molemmat haaveilemme perheestä ja lapsista. Olemme kuitenkin molemmat sellaisia itsenäisiä seikkailija luonteita, jotka nauttivat siitä että saa tulla ja mennä miten haluaa. Vietämme oikeastaan kaiken vapaamme yhdessä ja erikseen harrastaen, matkustaen ja hetkessä eläen.
Nyt kuitenkin kun häät on sovittu pidettäväksi niin vauvakin on ajankohtainen puheenaihe. Mies haluaa lasta kovasti ja sanoo, että "tehdään nyt vaan eikä mietitä enää". Itse kuitenkin huomaan, että päivä päivältä haluan vähemmän lasta ja koin velvollisuudekseni sanoa sen miehelleni tässä vaiheessa.
En usko että meistä kummastakaan on vanhemmaksi ja en ole valmis luopumaan omasta elämästäni ja suunnitelluista seikkailuistani. Uskon saman pätevän. myös mieheen joka samassa lauseessa vaatii että aloitamme yrittämään vauvaa ja kertoo varanneensa vuorikiipeily reissun vuoden päähän. En usko että hän käsittää miten isosta elämänmuutoksesta on kyse ja miten paljon enemmän se vielä minulta vaatii.
Rakastan miestäni ja häät tuntuvat hyvältä ja oikealta asialta. Pelkään kuitenkin että mieleni lapsen suhteen on lopullisesti muuttunut enkä halua pidätellä miestäni suhteessa jossa hän ei välttämättä niitä saa. Mies sanoi, että haluaa häät ja katsotaan mun fiilis niiden jälkeen mutta koen velvollisuudekseni suostua vaikka haluan jotain ihan muuta....
Kommentit (404)
Kun lukee näitä viestejä, niin musta on jotenkin hurjaa että monissa erotapauksissa tai ihan parisuhteessa on paljon enemmän hyväksyttävää, jos mies ei ota vastuuta tai näkee lastansa kerran pari kahdessa viikossa. Jos äiti tekisi näin, olisi kunnon lynkkaustalkoot käynnissä. Miksi tämä menee näin? Mitä tapahtuu, jos äitikään ei ole kykeneväinen hoitamaan lastaan? Olisiko miehen vaan pakko tinkiä omista harrastuksista ja ulkomaan retkistä? Ja siis olen onneksi lähipiirissä todistanut todella omistautuva ja jopa enemmän vastuuta ottavia isiä, eli ei se aina mene tietenkään niin. Sitäkin suuremmalla syyllä, en yhtään ihmettele miksi naiset miettivät ja epäröivät lasten hankintaa.
Hyvä esimerkki on esikoistaan odottavat pariskunnat. Kovin moni mies ei ymmärrä, että ei ne lapsen hoitoon liittyvät asiat ole tuttuja sille äidillekään ja ei mun mielestä äidin tehtävä ole ensin opetella itse kaikkia ja sitten opettaa vielä miestä. Vastuu pitäisi olla molemmilla selvittää, mitä ja miten tehdään missäkin tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä sen huomaa nykyihmisen mielen joustamattomuuden. Uskon, että ennen sopeutumiskykyä ja joustaminen oli yleisempää, vaikka omaa kokemusta ei ole. Nykyihmisen toimintaa leimaa se, että kaikki pitää olla selvää ja valmiina ja joka tarpeeseen ja mielenoikkuun tarjolla jokin automaattinen ulkopuolelta tuleva apu, esim jonkun palvelun tai muun muodossa.
Se aika aikuiselämän elinkaaresta kun niitä lapsia on (varsinkin pieniä) on yleensä nykyihmisellä kovin pieni. Jos ongelmana on se, ettei halua harrastuksista luopua/niiden suhteen joustaa millään tavalla, niin pidän todella erikoisena perusteena jättää lapset tekemättä. Mutta kukin tyylillään. Enkä tuollaisella tavalla ajattelevalle kyllä missään nimessä perhe-elämää suosittelekaan.
Olet saanut hyviä ja karseita neuvoja ap, voimia haastavaan tilanteeseen! Erottele mielessäsi naimisiinmeno ja lasten mahdollinen saaminen toisistaan, ja ala työstää sitä asiaa, haluatko lapsia vai et, mitä jos tulisit nyt vahingossa raskaaksi, mitä jos et olekaan kykenevä saamaan lapsia? Puhu puolisosi kanssa näistä toiveista ja peloista, niin ne jäsentyvät itsellesikin.
Minä olen sitä mieltä, että lapset muuttavat elämää paljon, mutta eivät välttämättä sillä tavalla kuin odotat tai pelkäät. Jos toistelet itsellesi, että ”minä sitten joudun hoitamaan sen”, onko se itseään toteuttava ennustus?
Älkää menkö naimisiin, jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei!
Miehelle mahdollisuus kumppanuusvanhemmuuteen toisen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee näitä viestejä, niin musta on jotenkin hurjaa että monissa erotapauksissa tai ihan parisuhteessa on paljon enemmän hyväksyttävää, jos mies ei ota vastuuta tai näkee lastansa kerran pari kahdessa viikossa. Jos äiti tekisi näin, olisi kunnon lynkkaustalkoot käynnissä. Miksi tämä menee näin? Mitä tapahtuu, jos äitikään ei ole kykeneväinen hoitamaan lastaan? Olisiko miehen vaan pakko tinkiä omista harrastuksista ja ulkomaan retkistä? Ja siis olen onneksi lähipiirissä todistanut todella omistautuva ja jopa enemmän vastuuta ottavia isiä, eli ei se aina mene tietenkään niin. Sitäkin suuremmalla syyllä, en yhtään ihmettele miksi naiset miettivät ja epäröivät lasten hankintaa.
Hyvä esimerkki on esikoistaan odottavat pariskunnat. Kovin moni mies ei ymmärrä, että ei ne lapsen hoitoon liittyvät asiat ole tuttuja sille äidillekään ja ei mun mielestä äidin tehtävä ole ensin opetella itse kaikkia ja sitten opettaa vielä miestä. Vastuu pitäisi olla molemmilla selvittää, mitä ja miten tehdään missäkin tilanteessa.
Tämä on just se syy miksi suosittelin mummelillekin HAVANNOIMAAN ITSE sen sijaan, et kuuntelee ja lukee näitä nyyhkytarinoita av:lta. Sinunkin omat havaintosi ja kokemuksesi kertovat isien osallistuvan ja joidenkin tekevän jopa enemmän. Sama se on monilla muillakin kun alkaa tarkemmin tarkastelemaan.
Mut ei. Leimataan ja yleistetään ja haukutaan nyt kuitenkin miehet ihan varmuuden vuoksi.
En tiedä lukeeko ap enää näitä.
Kun puolisosi tietää muuttuneen mielesi, et ole huijaamista ketään. Menkää vain naimisiin. Ei ajatukset lapsista ole pysyviä. En siis tarkoita sitä, että ”kyllä ap sitten ymmärtääkin haluavansa lapsia”. Voi myös olla, että kun kavereiden lapset kasvavat eikä ap:n kaverit enää pääse reissuilleen, ap:n miehen näkemys muuttuu.
Me esim mentiin naimisiin nuorina seikkailijoina, jotka eivät halunneet lapsia. Ja ollaan nyt nelikymppinen onnellinen lapsiperhe, jossa kumpikin vanhempi yrittää toteuttaa myös omia henkilökohtaisia unelmiaan välillä hyvällä välillä huonommalla menestyksellä. Rakas ystäväni taas aina halusi puolisonsa kanssa lapsia, mutta ovatkin nyt lapseton seikkalijapariskunta.
Jos puoliso tuntuu oikealta, valitse hänet. Katsokaa mihin elämä teitä kuljettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan joutunut luopumaan mistään kahden lapseni takia.
En ole ainakaan koskaan kokenut niin, en ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi asiaa.
Ehkä kaveripiirillä kaikilla oli lapsia samaan aikaan, ja pidettiin kylliksi hauskaa yhdessä, lapset mukana. Ja jos yksin joskus jonnekin juhlimaan halusin, mies hoiti tietenkin lapset ja koirat. Tai jos yhdessä kahdestaan ulkomaille halusimme, mummot tai tädit tulivat apuun, naapurit ottivat koirat.
Yksinäiset katkeroituneet ja lapsia vastustavat sinkuthan jäivät kaveripiiristä tietenkin jo siinä vaiheessa kun muutettiin yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mies saa haluamansa perheen. Ja sinä voit jatkaa reissailua yksin.
Juuri näin. Toivotaan että mies rakastuu toiseen ja saa lapsia.
Useimmitenhan näin kuitenkin tapahtuu, jos nainen ei halua lapsia. Ero tulee ja nainen jää lapsettomaksi sinkuksi.
30 vuotiaana se voi olla vielä jännittävää, mutta 40 ja 50 vuotiaana jo aika yksinäistä ----- mutta sitten eläkeläisenä 60, 70 ja 80 vuotiaana jo masentavan yksinäistä. Kukaan ei käy vanhainkodissa katsomassa eikä ketään kiinnosta onko sinua olemassa.
Arkunkantajia ei taida löytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30 vuotias häiden suunnittelija ei taida ymmärtää että yksinäistä elämää saattaa olla edessä yli 50 vuotta.
Mutta lapset tulisi tehdä jo nyt.
"On jo olemassa perheitä, joissa isät tekevät huomattavasti enemmän kuin äidit. (Esim. Pääministerimme)"
Siis mitähän sen perheen isä tekee? Hän on yritysjohtaja tamperelaisessa firmassa. Pääministerin lapsen hoitaa pääministerin äiti, joka on muuttanut pääministerin virka-asuntoon mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee näitä viestejä, niin musta on jotenkin hurjaa että monissa erotapauksissa tai ihan parisuhteessa on paljon enemmän hyväksyttävää, jos mies ei ota vastuuta tai näkee lastansa kerran pari kahdessa viikossa. Jos äiti tekisi näin, olisi kunnon lynkkaustalkoot käynnissä. Miksi tämä menee näin? Mitä tapahtuu, jos äitikään ei ole kykeneväinen hoitamaan lastaan? Olisiko miehen vaan pakko tinkiä omista harrastuksista ja ulkomaan retkistä? Ja siis olen onneksi lähipiirissä todistanut todella omistautuva ja jopa enemmän vastuuta ottavia isiä, eli ei se aina mene tietenkään niin. Sitäkin suuremmalla syyllä, en yhtään ihmettele miksi naiset miettivät ja epäröivät lasten hankintaa.
Hyvä esimerkki on esikoistaan odottavat pariskunnat. Kovin moni mies ei ymmärrä, että ei ne lapsen hoitoon liittyvät asiat ole tuttuja sille äidillekään ja ei mun mielestä äidin tehtävä ole ensin opetella itse kaikkia ja sitten opettaa vielä miestä. Vastuu pitäisi olla molemmilla selvittää, mitä ja miten tehdään missäkin tilanteessa.
Tämä on just se syy miksi suosittelin mummelillekin HAVANNOIMAAN ITSE sen sijaan, et kuuntelee ja lukee näitä nyyhkytarinoita av:lta. Sinunkin omat havaintosi ja kokemuksesi kertovat isien osallistuvan ja joidenkin tekevän jopa enemmän. Sama se on monilla muillakin kun alkaa tarkemmin tarkastelemaan.
Mut ei. Leimataan ja yleistetään ja haukutaan nyt kuitenkin miehet ihan varmuuden vuoksi.
No ap kertoi HAVANNOINEENSA ITSE että heidän lähipiirissään miehen kavereiden vaimot on kotona lasten kanssa ja miehet menee ja tekee. Siihen nimimerkki mummelikin varmaan viittasi.
Se, että sinun lähipiirissäsi pääsee havinnoimaan jotain muuta on kiva sinulle, mutta ei tarkoita, etteikö monessa perheessä edelleen vastuu arjen pyörityksestä olisi äidillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tivatessani juuri näitä "mitä jos lapsi sitä ja tätä" asioita mies hermostuu ja sanoo että mietin liikaa ja asiat kyllä järjestyy ja kyllä hän hoitaa osansa. Mutta kun ynnään yhteen kaikki vinkumiset kuinka koiran hoito on raskasta ja ikävää (meillä on vanha koira), kuinka hän ostaa itselleen nyt lomaosakkeen Lapista, ilmoittaa noita matkoja oikealle ja vasemmalle jatkuvasti niin... Mulla ei ole luottoa että muuttuu.
Ja syytä miksi mies haluaa lasta ei osaa sanoa, "se olis kiva". Mä epäilen vahvasti sosiaalista painetta ja ikäkriisiä kun on itse pian 40 ...
Ja mä en vaadi että muuttuisi. Voidaan elää kahdestaan tätä elämää näinkin, molemmat ollaan onnellisia nyt. Mutta itse koen valtavaa ahdistusta siitä että mun pitäisi tehdä vastoin tahtoaan ja ryhtyä kasvattamaan lasta.
Saako mieltä muuttaa näin? Saako sen tehdä mahdollisten häiden jälkeenkin?
-ap
Tuo miehen ärtyminen ja epämääräinen "kyllä se järjestyy jotenkin" tarkoittaa tietysti että hänen utuisen suunnitelman mukaan sinä hoidat kaiken vauvaan ja kotiin liittyvän ja mies tekee kaikkea samaa mitä aina ennenkin. Onpahan vaan sitten kiva pullukkaposkinen jokelteleva vauva ja hymysuinen pikkuvaimo kotona vastaanottamassa seikkailuistaan palaavaa urhoa. Ihan kuin kavereillakin! Ei mies nyt sentään niin tyhmä palikkapää ole että sanoisi sen sinulle suoraan, mutta tuotahan se juurikin tarkoittaa.
Elä hyvä ihminen ala vauvaa tuohon tekemään jossei miehen suunnitelmat muutu yhtään vastuullisempaan suuntaan.
T: mummeli 60-v
Mummeli hyvä, ani harva perhe elää enää tuolla tavalla 2021 vuonna. Jos ihan oikeasti rehellisen avoimesti tutkit nuorempia perheitä, huomaat, että naiset eivät ole mitään kotiin sidottuja "pikkuvaimoja". Toki tällaista kuvaa moni marttyyri vielä viljelee mielellään "vain MINÄ teen kaiken!!" Mutta kysele, tutki, seuraa mitä tapahtuu.
Jos tarkastelet perheitä, huomaat että isät osallistuvat monin tavoin lasten hoitoon ja kasvatukseen. Ja äidit käyvät harrastamassa ja tapaamassa ystäviään. On jo olemassa perheitä, joissa isät tekevät huomattavasti enemmän kuin äidit. (Esim. Pääministerimme)
Jos taas valitset nähdä maailman pölyisten mummon lasien läpi katkerana, niin sekin onnistuu. Mutta totuus tästä ajasta se ei silti ole.
"Mummelihan" vain toistaa sitä mitä nuoremmat (?) katkerikot ovat syytäneet ketjun täyteen. Harvoin joutuu lukemaan näin lapsi- ja miesvihamielistä tekstiä. Mutta kai jollain tällaistakin on - tai sitten joku muu agenda viesteilleen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekkäiden, jatkuvaa nuoruutta ihannoivien ihmisten ei pitäisi tehdä lapsia. Lapsi ansaitsee rakastavat, läsnäolevat vanhemmat. Nykypäivänä some vie voiton lapsista. Että miettikääpä sitä, mikä on oikeasti elämässä merkityksellistä?
Näissä kommenteissa henkiset vanhukset vetävät yhtäsuuruusmerkin nuoruuden ja itselle mielekkäiden asioiden tekemisen välille. Näiden mielestä aikuisuutta on se, ettei enää tee mitä haluaa vaan mitä on pakko tehdä. Nuoruutta on elämästä nauttiminen, aikuiseksi kasvaminen on sitä että puurtaa ja elämän pitää olla lähinnä kärsimystä. Jos nauttii tai harrastaa, on aikuislapsi. Vain muita varten eläminen ja oman persoonan unohtaminen on aikuisuutta.
Hyi mitä normielämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mies saa haluamansa perheen. Ja sinä voit jatkaa reissailua yksin.
Juuri näin. Toivotaan että mies rakastuu toiseen ja saa lapsia.
Useimmitenhan näin kuitenkin tapahtuu, jos nainen ei halua lapsia. Ero tulee ja nainen jää lapsettomaksi sinkuksi.
30 vuotiaana se voi olla vielä jännittävää, mutta 40 ja 50 vuotiaana jo aika yksinäistä ----- mutta sitten eläkeläisenä 60, 70 ja 80 vuotiaana jo masentavan yksinäistä. Kukaan ei käy vanhainkodissa katsomassa eikä ketään kiinnosta onko sinua olemassa.
Arkunkantajia ei taida löytyä.
Kyllähän niitä lapsia kannattaakin hankkia sen takia että joku käy katsomassa vanhainkodissa kerran tai kaksi vuodessa. Sillä ajatuksella sinnitellä 18+ vuotta eläen elämää joka on itselle vierasta tai epämielekästä. Kenties ihmisten kanssa joita et olisi koskaan luonteensa puolesta valinnut elämääsi, mutta nyt on pakko kun menit ne synnyttämään.
Voisin itsekin ajatella lapsia noin välinearvona jos tietäisin eläväni yli 90-vuotiaaksi. Sitten ei haittaisi tuhlata loput hyvät vuodet elämästä eläen Vain Muita Varten. Omilla elämäntavoilla luulen että jos pääsen kituuttamalla 70-vuotiaaksi niin on jo ihme, niin ei ole aikaa tuhlata ainutta elämäänsä teeskennellen jotain normaalia onnellista ydinperhettä ja toistellla ympäriinsä kuinka nyt vasta ymmärtää mitä on rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkäiden, jatkuvaa nuoruutta ihannoivien ihmisten ei pitäisi tehdä lapsia. Lapsi ansaitsee rakastavat, läsnäolevat vanhemmat. Nykypäivänä some vie voiton lapsista. Että miettikääpä sitä, mikä on oikeasti elämässä merkityksellistä?
Näissä kommenteissa henkiset vanhukset vetävät yhtäsuuruusmerkin nuoruuden ja itselle mielekkäiden asioiden tekemisen välille. Näiden mielestä aikuisuutta on se, ettei enää tee mitä haluaa vaan mitä on pakko tehdä. Nuoruutta on elämästä nauttiminen, aikuiseksi kasvaminen on sitä että puurtaa ja elämän pitää olla lähinnä kärsimystä. Jos nauttii tai harrastaa, on aikuislapsi. Vain muita varten eläminen ja oman persoonan unohtaminen on aikuisuutta.
Hyi mitä normielämää.
No joo, parempi onkin että noin itsekäs ihminen kuin sinä elääkin loppuelämänsä yksin, kaikkia onnellisia lapsiperheitä paheksuen.
Elämänkumppanihan rajoittaa sinun vapautta ilman lapsiakin. Vaihtaa tv -kanavan urheilulle väärään aikaan, vastoin sinun tahtoa. Tai lähtee aamulla töihin ja herättää sinut. Tai jä'ttää kenkänsä eteiseen. Tai haluaa syömään erilaiseen ravintolaan kuin sinä. Tai ei halua Alpeille laskettelemaan siihen paikkaan kuin sinä.. Ja taas sinä joutuisit joustamaan miellyttääksesi toisia---- :)
-Joten parempi että menet ravintolaan syömään ypöyksin, ja sinne Alpeillekin. Ja istut sohvallasikin ihan yksin, ja aamuisin saat maata koko päivän eikä ketään kiinnosta mitä sinun päivääsi kuuluu.
Ikävä näin vela-ihmisenä sanoa, mutta tällaiset asiat pitäisi sopia ja puhua perinpohjaisesti ennen kun edes mietitään alttarille astelemista. Lapsi ei ole mikään lelu tai nukke, jonka voi palauttaa kun ei olekaan enää kivaa. Tietysti koskaan ei ole myöhäistä keskustella asioista, mutta miehesi sisäinen biologinen kello on nyt ottanut ensimmäistä kertaa vauhtia. Ajanmittaan siitä tuleekin tikittävä aikapommi ja ero on edessä, koska onni löytyy muualta.
Elämä on kiinnostavaa. Muistan kuinka nuorena pelkäsin että en kykene tai ehdi tai halua äidiksi. Itsekkäästi aattelin että minun oma elämä on niin tärkeää.
Kunnes tuli kun raskaaksi 31 vuotiaana. Ja hups. Raskaushormonit muuttivat arvomaailmani, ja maailman ihanimman lapsen ilmestyminen minun elämääni oli tietenki n parasta mitä ikinä olen saanut aikaan.
Elämän tarkoitus selkeni. Samoin onnellisuuden ja rakkauden syvin olemus.
Se on toisten auttaminen.
Huomaan miettiväni että kuolivatko isämme sodassa ihan turhaan.
Kun ei nämä tyttäremme halua omasta puolestaan tehdä maamme eteen enää omaa osuuttaan eli ryhtyä äidiksi.,
Alue: Aihe vapaa
Kuulostatte aivan meiltä! Me myös mietittiin pitkään lastenhankintaa ja etenkin sitä puolta,
että kuinka paljon se lapsi rajoittaa tekemistämme. Heti kun aloimme miettimään myös sitä positiivista puolta ja mitä kaikkea on edelleen mahdollista tehdä lapsen kanssa, niin ajatus kirkastui. Olemme myös suunnitelleet erilaisia lomia ja hankkineet urheiluun sopivia välineitä, jotta vauva/lapsi pystyy tulemaan mukaan menoihin. Nyt odotetaan todella innolla uutta perheenjäsentä!